Tämän Käyttöoppaan sisältämät tiedot koskevat
mallia Sonim XP2.10 SPIRIT. Tämän asiakirjan sisältö
toimitetaan ”sellaisenaan”. Sovellettavan lain vaatimuksia
lukuun ottamatta ei anneta minkäänlaista suoraa tai
piilevää takuuta mukaan luettuna, mutta ei pelkästään,
piilevät takuut kaupaksi käymisestä tai sopivuudesta
tiettyyn tarkoitukseen tämän asiakirjan oikeellisuuden,
luotettavuuden tai sisällön suhteen. Sonim Technologies
Ltd. pidättää oikeuden tehdä muutoksia ja parannuksia
tässä asiakirjassa kuvattuihin tuotteisiin ja niiden
ominaisuuksiin ilman eri ilmoitusta.
Sonim Technologies Ltd. ei missään tapauksessa vastaa
tietojen tai tulojen menetyksestä tai mistään erityisestä,
satunnaisesta, välillisestä tai epäsuorasta vahingosta
riippumatta siitä, mikä sen aiheutti.
Kaikki verkot eivät välttämättä tue kaikkia
tämän käyttöoppaan palveluita ja toimintoja,
kuten kansainvälinen hätänumero112. Kysy
tarkempia tietoja määrättyjen palveluiden/
toimintojen käytöstä verkko-operaattorilta tai
palveluntarjoajalta.
Joidenkin tuotteiden saatavuus voi vaihdella
alueen mukaan. Kysy tietoja lähimmältä Sonim
XP2.10 SPIRIT -jälleenmyyjältä.
Tämä laite voi sisältää hyödykkeitä, tekniikkaa
tai ohjelmistoja, joita koskevat Yhdysvaltain
ja muiden maiden vientilait ja -määräykset.
Poikkeaminen lain määräyksistä on kielletty.
Kun laitteen ominaisuuksia käytetään, noudata
kaikki lakeja ja kunnioita muiden yksityisyyttä
ja laillisia oikeuksia.
Lue ennen matkapuhelimen käyttämistä luvut
”Tärkeitä turvallisuustietoja” ja ”Rajoitettu
takuu”.
Vanhojen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden hävittäminen
Symboli, jossa on rasti roska-astian
päällä ilmaisee, että Euroopan Unionin
maissa tätä tuotetta tai lisävarusteita,
joissa on tämä symboli, ei saa hävittää
sekajätteenä, vaan ne on vietävä erilliseen
keräykseen käyttöiän päätyttyä.
Akun hävittäminen
Tarkista paikalliset säädökset akkujen
hävittämisestä. Akkua ei saa hävittää
kotitalousjätteen mukana. Hävitä akku
asianmukaisesti.
2
Yleistä————————6
Verkkopalvelut
Sonim-tukitiedot
Ohjeen käyttäminen
Valikkokohteissa yleisesti käytetyt toiminnot
Turvallisuusohjeet————————8
Akun suorituskyky
Akun vaihtaminen
Vältä oikosulkuja
Vältä korkeita lämpötiloja
Akun hävittäminen
Henkilökohtaiset lääketieteelliset laitteet
Lasten turvallisuus
Hätäpuhelut
SAR-tiedot
Virransäästö
Turvallisuusasetukset
Verkkoasetukset
Dataproilit
Nollaa asetukset
Tyhjennä kaikki
Puhelujen hallinta————————33
Puhelujen hallinta
Valitse numero
Kansainvälisen numeron valitseminen
Numeron valitseminen Kontakteista
Numeron valitseminen puheluluettelosta
Puheluluettelon hallinta
Soittaminen vakionumeroon
Pikavalinta
Hyväksy/hylkää puhelu
Vastaaminen millä tahansa näppäimellä
Soitonsiirto
Käytettävissä olevat soitonsiirtoasetukset ovat alla:
Puhelun esto
Koputus
Soittajan tunnus
Automaattinen uudelleensoitto
Automaattinen vastaus kuulokkeella
Muut puheluasetukset
Kontaktien hallinta————————37
Kontaktien hallinta
Lisää uusi kontakti
Numeron valitseminen Kontakteista
Viestin lähettäminen Kontakteista
Lisää uusi ryhmä
Lisää uusi kontakti ryhmään
Ryhmäasetukset
Muut numerot
Oletuskontaktiluettelo
Kontaktin lähettäminen
Poista kontakteja
Kopioi tai siirrä numeroita puhelimen ja SIM-kortin välillä
Kontaktien hakeminen
3
Viestien hallinta————————40
Viestit
Tekstinsyöttötila
Tekstiviestien hallinta
MMS-viestien hallinta
Sähköpostiviestien hallinta
Viestiluonnosten hallinta
Lähetettyjen viestien hallinta
Viestin lähettäminen kontaktien kautta
Tekstiviestimuistin tarkasteleminen
Ääniviestit
Ehdoton 3 vuoden takuu
Takuumme
Käytäntö
Puhelimen hoito
Ehdot
FCC————————66
FCC-ilmoitus
Vaatimustenmukaisuusvakuutus————————67
Vaatimustenmukaisuusvakuutus
Hakemisto————————68
4
Ehdoton
3 Vuoden Takuu
5
Onnittelut Sonim XP2.10 Spirit™ -matkapuhelimen
ostamisesta. Sonim XP2.10 SPIRIT on kolmikaistainen
GSM/GPRS/EDGE- (900/1800/1900 MHz) ja yksikaistainen
3G/WCDMA-puhelin (2100 MHz).Siinä on intuitiivinen
käyttöliittymä, jonka runsaiden ominaisuuksien avulla voit
käyttää laitteen toimintoja.
Verkkopalvelut
Nämä ovat lisäpalveluita, joita voit tilata
verkkopalveluntarjoajaltasi. Saat parhaan hyödyn näistä
palveluista, kun tilaat ne palveluntarjoajaltasi ja saat
samalla käyttöohjeet niihin.
Sonim-tukitiedot
Lisää tuote- ja tukitietoja
löytyy osoitteesta www.sonimtech.com.
Yleistä
Ohjeen käyttäminen
Tutustu ohjeessa käytettäviin termeihin ja symboleihin,
jotta voit käyttää puhelinta tehokkaasti.
VALITSEPaina vasenta tai oikeaa
valintanäppäintä, kun haluat
käyttää ruudun alareunassa
näkyvää komentoa. Myös
keskinavigointinäppäintä
voidaan käyttää valikon
valitsemiseen. Jos esimerkiksi
oppaassa sanotaan Valitse
Valikko > Viestit > SMS,
valitse Valikko painamalla
keskinäppäintä tai vasenta
valintanäppäintä (valikon
mukaan), vieritä kohtaan
Viestit ja paina keskinäppäintä
sekä vieritä kohtaan SMS
ja paina keskinäppäintä.
Jos haluat palata edelliseen
näyttöön, paina oikeaa
valintanäppäintä.
6
PAINAPaina näppäintä ja vapauta
se välittömästi. Esimerkiksi
Paina 2 tarkoittaa, että painat
näppäimistön näppäintä,
jossa on numero 2 ja kirjaimet
”ABC”.
PIDÄ PAINETTUNAPaina näppäintä ja pidä
VALIKKOVALINNATNämä valinnat
VALITSE VALIKKOValitse Valikko painamalla
Yleistä
VALIKKOKOHTEEN
PERÄSSÄ ON KOLME
PISTETTÄ (...)
se painettuna hetken ajan.
Tätä toimintoa käytetään
yleensä, kun puhelinta
kytketään päälle tai pois
päältä tai kun käytetään
pikanäppäimiä tiettyihin
toimintoihin. Esimerkki:
pitämällä 1 painettuna
pääset ääniviesteihin.
näkyvät ruudun
alareunassa. Osoitettu
valinta suoritetaan
valintapainikkeilla.
vasenta valintanäppäintä
tai paina valikkonäppäintä
(keskinäppäin).
Lisävaihtoehtoja on
käytettävissä, mutta
vain yksi on mainittu
oppaassa.
Tarkoittaa huomautusta.
Valikkokohteissa yleisesti käytetyt toiminnot
Seuraavassa on eri valikkokohteissa yleisesti käytettyjä
toimintoja:
POISTUNäyttää edellisen näytön.
Suorita tämä toiminto
painamalla oikeaa
valintanäppäintä.
TYHJENNÄPoistaa tietoja merkki
kerrallaan. Suorita tämä
toiminto painamalla
oikeaa valintanäppäintä.
OKVahvistaa toiminnon.
Suorita tämä toiminto
painamalla vasenta
valintanäppäintä tai
valikkonäppäintä.
7
Lue seuraavat turvallisuusohjeet huolellisesti, ennen kuin käytät puhelinta. Näissä ohjeissa on tietoja, joiden avulla voit
käyttää puhelinta turvallisesti ja noudattaa vaatimuksia matkapuhelinten lainmukaisesta käytöstä.
Älä käytä puhelinta polttoaineen jakelupisteessä. Noudata polttoaineen jakelupisteiden, kemiallisten
tehtaiden ja räjäytystyöpaikkojen rajoituksia radiolaitteiden käytöstä.
Sähköiset häiriöt saattavat häiritä puhelimen käyttämistä. Noudat sairaaloissa ja lääketieteellisten
laitteiden lähistöllä olevia rajoituksia.
Sammuta puhelimesi ilma-aluksissa. Langattomat puhelimet saattavat aiheuttaa häiriöitä tai vaaraa
ilma-alukselle. Ilma-aluksessa puhelinta voidaan käyttää lentokonetilassa.
Noudata tieliikennelakeja. Älä pidä/käytä puhelinta ajaessasi, pysähdy ensin turvalliseen paikkaan.
Turvallisuusohjeet
Älä puhu handsfree-mikrofoniin ajaessasi.
Vältä puhelimen käyttämistä henkilökohtaisten lääketieteellisten laitteiden,
kuten sydämentahdistinten ja kuulolaitteiden, läheisyydessä
Käytä vain Sonim XP2.10 SPIRIT -malliin hyväksyttyjä latauslaitteita puhelimen lataamiseen ja vältä
puhelimen vaurioittamista.
Symboli, jossa on rasti roska-astian päällä ilmaisee, että Euroopan Unionin maissa tätä tuotetta tai
lisävarusteita, joissa on tämä symboli, ei saa hävittää sekajätteenä, vaan ne on vietävä erilliseen
keräykseen käyttöiän päätyttyä.
8
Turvallisuusohjeet
Varmista, että vain valtuutetut ammattilaiset vastaavat puhelimasi asentamisesta tai
korjaamisesta.
Sonim XP2.10 SPIRIT on vesitiivis ja toimii, jos se upotetaan 1 metrin 30 minuutin ajaksi. Se ei
kuitenkaan ole vesitiivis syvemmässä vedessä, latauksen aikana tai kun puhelimen pohjassa oleva
järjestelmäliittimen kansi on auki tai vaarassa.
• Jos haluat pitää puhelimen vesitiiviinä, varmista, että pohjassa oleva liitinsuojus on kunnolla
kiinni aina, kun se avataan latausta tai langallista kuuloketta varten.
• Liittimen suojukseen voi muodostua vesipisaroita, jos se avataan pian upotuksen jälkeen.
Tämä ei tarkoita vesivuotoa. Liittimen kansi on tiivistetty ja vesitiivis.
• Näytön kannen alle voi tiivistyä vesipisaroita, jos puhelin upotetaan veteen ja lämpötila laskee
merkittävästi. Tämä ei tarkoita vesivuotoa. Pisarat katoavat huoneenlämmössä.
Sonim XP2.10 SPIRIT on pölynkestävä, lujatekoinen ja iskunkestävä. Se ei kuitenkaan ole
pölytiivis eikä särkymätön, jos siihen kohdistuu erittäin voimakas isku. Parhaat tulokset ja pitkä
käyttöikä saavutetaan suojaamalla Sonim XP2.10 SPIRIT suolavedeltä, pölyltä ja voimakkailta
iskuilta.
Tee varmuuskopiot tärkeistä puhelimeen tallennetuista tiedoista tai kirjoita ne muistiin.
9
Akun suorituskyky
Laite saa virtansa ladattavasta akusta. Käytä akkua
ainoastaan sille tarkoitettuun käyttötarkoitukseen. Älä
koskaan käytä vaurioituneita latureita tai akkuja. Jos
akku on tyhjentynyt täysin, saattaa kestää muutaman
minuutin, ennen kuin latauksen ilmaisin näkyy näytössä
ja ennen kuin puhelimella soi puhua. Uusi akku saavuttaa
täyden suorituskykynsä vasta kahden tai kolmen latauspurkaus-jakson jälkeen. Akkua voidaan ladata ja purkaa
satoja kertoja, mutta lopulta se kuluu loppuun. Irrota laturi
pistorasiasta ja laitteesta, kun sitä ei käytetä. Älä jätä
täyteen ladattua akkua laturiin, koska ylilataaminen saattaa
lyhentää sen käyttöikää. Käyttämättä jätetty täyteen
ladattu akku menettää lataustaan ajan myötä.
Akun vaihtaminen
Vaihda akku aitoon Sonim XP2.10 -akkuun, kun puhe- ja
valmiusajat ovat lyhentyneet huomattavasti tavallisesta.
Jos vaihtoakkua käytetään ensimmäistä kertaa tai
jos akkua ei ole käytetty pitkään aikaan, saattaa olla
tarpeellista kytkeä laturi, irrottaa se, ja kytkeä se uudelleen,
Turvallisuusohjeet
jotta lataus käynnistyy.
Vältä oikosulkuja
Älä oikosulje akkua. Oikosulku saattaa tapahtua
vahingossa, jos jokin metalliesine, kuten kolikko, paperiliitin
tai kynä aikaansaa suoran yhteyden akun plus (+)- ja
miinus (–) -napojen välille. (Ne näyttävät metalliliuskoilta
akussa.) Näin voi käydä esimerkiksi, jos kannat varaakkua taskussa tai laukussa. Napojen oikosulku saattaa
vaurioittaa akkua tai oikosulkevaa esinettä.
Vältä korkeita lämpötiloja
Akun jättäminen kuumiin tai kylmiin paikkoihin, kuten
suljettuun autoon kesällä tai talvella pienentää sen
kapasiteettia ja käyttöikää. Suositeltava säilytyslämpötila
on 15°C – 25°C. Laite, jonka akku on kuuma tai kylmä,
saattaa lakata toimimasta hetkeksi, vaikka akku olisi
ladattu täyteen. Varsinkin pakkanen rajoittaa akun
suorituskykyä.
Akun hävittäminen
Älä hävitä akkuja tulessa, sillä ne saattavat räjähtää.
Akut saattavat räjähtää myös vaurioituessaan. Hävitä
akut paikallisten säädösten mukaisesti ja kierrätä, mikäli
mahdollista. Älä hävitä akkua talousjätteenä. Älä pura,
avaa tai silppua akkua tai kennoja. Jos akussa ilmenee
vuoto, älä päästä nestettä kosketuksiin ihon kanssa.
Hakeudu lääkäriin välittömästi, jos akku vuotaa.
Henkilökohtaiset lääketieteelliset laitteet
Matkapuhelimet saattavat vaikuttaa sydämentahdistinten
ja muiden implanttilaitteiden toimintaan. Vältä matkapuhelimen sijoittamista sydämentahdistimen päälle, esimerkiksi rintataskuun. Kun käytät matkapuhelinta, aseta se
sydämentahdistimen vastakkaiselle korvalle. Kun pidät
matkapuhelinta vähintään 15 cm:n etäisyydellä sydämentahdistimesta, häiriöriski on pieni. Jos epäilet, että
matkapuhelin aiheuttaa häiriötä, sammuta se välittömästi.
Sydänlääkäriltäsi saat lisätietoja. Muiden lääketieteellisten laitteiden ollessa kyseessä ota yhteyttä lääkäriin ja
laitteen valmistajaan. Noudata ohjeita, jos sinua pyydetään sammuttamaan laite tai kytkemään RF-lähetin pois
päältä, erityisesti sairaaloissa ja lentokoneissa. Tällaisissa
paikoissa käytettävät laitteet saattavat olla herkkiä laitteen
lähettämille radioaalloille, ja niiden toiminta saattaa häiriin-
10
tyä. Noudata rajoituksia myös polttoaineen jakeluasemilla
ja muissa paikoissa herkästi syttyvien kaasujen sekä sähköräjähdelaitteiden läheisyydessä.
Lasten turvallisuus
Älä anna lasten leikkiä matkapuhelimella tai sen
tarvikkeilla. Pidä se lasten ulottumattomissa. He voivat
loukata itseään tai toisia, tai he saattavat vaurioittaa
matkapuhelinta tai sen lisävarusteita. Matkapuhelimessa
ja lisävarusteissa saattaa olla pieniä osia, jotka saattavat
irrota ja aiheuttaa tukehtumisvaaran.
Hätäpuhelut
Matkapuhelimet toimivat radiosignaaleilla, joiden
toimivuutta ei voida taata kaikissa olosuhteissa. Älä
senvuoksi koskaan luoda pelkästään matkapuhelimeen
tärkeässä viestinnässä (esim. lääketieteelliset
hätätapaukset). Hätäpuheluiden soittaminen ei välttämättä
onnistu kaikkialla, kaikissa matkapuhelinverkoissa tai jos
tietty verkkopalvelu ja/tai matkapuhelinominaisuus on
käytössä. Lisätietoja saat paikalliselta palveluntarjoajalta.
Turvallisuusohjeet
SAR-tiedot
Sonim XP2.10 SPIRIT on sertifioitu radioaalloille
altistumisvaatimusten mukaisesti.
Viestiessään langattomassa verkossa matkapuhelin
lähettää matalia radioaaltoja, joita kutsutaan
suurtaajuusenergiaksi. Ominaisabsorptionopeus (SAR) on
mittayksikkö, jolla mitataan kehoon puhelinta käytettäessä
imeytyvää suurtaajuusenergiaa, ja se ilmaistaan watteina
kilogrammaa kohti (W/kg).
Hallitukset ympäri maailman ovat ottaneet käyttöön
kattavat kansainväliset turvallisuusohjeet, jotka ovat
kehittäneet tieteelliset organisaatiot, kuten ICNIRP
(International Commission on Non-Ionizing Radiation
Protection) ja IEEE (The Institute of Electrical and
Electronics Engineers Inc.), tieteellisten tutkimusten
toistuvan ja perinpohjaisen arvioinnin pohjalta. Nämä
ohjeet määrittelevät väestölle sallitut radioaalloille
altistumisen tasot.
SAR-testit tehdään käyttäen standardoituja menetelmiä,
kun puhelin lähettää suurimmalla sertioidulla tehollaan
kaikilla käytössä olevilla taajuusalueilla.
SAR-tiedot niiden maiden asukkaille, jotka ovat
ottaneet käyttöön ICNIRP:n suositteleman SAR-rajan.
Esimerkiksi Euroopan Unioni, Japani, Brasilia ja UusiSeelanti.
ICNIRP:n suosittelema raja on 2 W/kg keskimäärin
kymmenelle (10) grammalle kudosta.
11
SAR-tiedot asukkaille Yhdysvalloissa ja Kanadassa.
Yhdysvalloissa ja Kanadassa yleisessä käytössä
olevien matkapuhelimien SAR-raja on 1.6 W/kg
keskimäärin yhdelle grammalle kudosta. Standardissa on
turvamarginaali, joka antaa käyttäjille lisäsuojaa ja ottaa
huomioon mahdolliset vaihtelut mittauksissa.
Ennen kuin puhelinmalli pääsee yleiseen myyntiin
Yhdysvalloissa, Federal Communications Commissionin
(FCC) täytyy testata se ja todistaa, että se ei ylitä käytössä
olevan turvallisen altistumisvaatimuksen asettamaa rajaa.
Jokainen malli testataan FCC:n vaatimissa kohdissa
(eli pään kohdalta ja kehossa kannettuna). FCC on
myöntänyt Sonim XP2.10 SPIRITille laitevaltuutuksen
kaikilla ilmoitetuilla SAR-tasoilla, jotka on arvioitu FCC:n
RF-altistumisohjeiden mukaisesti. Vaikka eri puhelimien
SAR-tasoissa voi olla eroja, kaikki matkapuhelimet, joille
on myönnetty FCC:n laitevaltuutus, täyttävät turvallisen
altistumisen vaatimuksen.
Sonim XP2.10 SPIRIT -puhelimen suurin SAR-arvo
Sonimin käyttötesteissä:
Turvallisuusohjeet
• Pää: 0.681 W/kg (1 g)
• Keho: 0.204 W/kg (1 g) puhuttaessa ja 0.318 W/kg
(1g) datapuhelun aikana.
Päällä pidettäessä tämä puhelin täyttää FCC:n RFaltistumisohjeet edellyttäen, että puhelinta käytetään
metallittoman lisävarusteen kanssa niin, että puhelin on
vähintään 1.5cm:n päässä kehosta, tai käytettäessä tälle
puhelimelle tarkoitettua alkuperäistä Sonim-lisävarustetta
ja pidettäessä sitä päällä. Muiden lisävarusteiden käyttö
ei välttämättä takaa FCC.n RF-altistumisohjeiden
noudattamista.
12
Akun käyttäminen
• Käytä vain akkua, joka on hyväksytty Sonim XP2.10
SPIRIT -malliin.
• Muiden akkujen käyttäminen saattaa mitätöidä
puhelimen takuun ja vaurioittaa sitä.
• On suositeltavaa suojata akku äärilämpötiloilta ja
kosteudelta.
• Pidä akku lasten ulottumattomissa.
Akun asettaminen
1 Avaa kansi
Avaa akkukotelon kansi
kiertämällä sen ruuveja
vastapäivään. Voit avata ruuvit
käyttämällä toimitukseen
kuuluvaa ruuviavainta.
Aloittaminen
2 Nosta kansi
Tuo akkupaikka esiin
nostamalla takakantta
molemmilta puolilta.
3 Aseta akku
Aseta akku koloonsa siten,
että akun päällä olevat kolme
metallikosketinta osuvat
akkukotelon metallikoskettimiin.
4 Sulje kansi
Sulje akkukotelon kansi. Kierrä
kannen ruuveja myötäpäivään
Voit kiristää ruuvit käyttämällä
toimitukseen kuuluvaa
ruuviavainta.
Akun poistaminen
Noudata vaiheita 1 ja 2 kohdassa ”Akun asettaminen”
sivulla 13.
Poista akku nostamalla puhelimen takana olevaa kantta ja
nostamalla akun yläpää kolostaan.
Akku voidaan nyt poistaa. Noudata vaiheen 4 ohjeita
kohdassa ”Akun asettaminen” sivulla 13, kun haluat sulkea
kannen
Akun lataaminen
Puhelimen mukana toimitettu akku ei ole täysin ladattu.
Suosittelemme, että lataat matkapuhelimen täyteen, ennen
kuin käytät sitä ensimmäistä kertaa.
13
1 Kytke laturi
Aseta laturin pistoke
pistorasiaan
2 Kytke puhelimeen
Aseta laturin (mikro)-USBliitin puhelimen vasemmassa
sivussa olevaan liitäntään.
HUOMIO: Latauksen aikana on
räjähdysvaara, jos ei käytetä
Sonim XP2.10 SPIRITille
hyväksymää akkua.
Akku lähes tyhjä -hälytys
Aina kun akun varaus on alhainen, kuuluu hälytysääni.
Oletusarvoisesti hälytys on käytössä kaikissa proileissa.
Jos haluat poistaa hälytyksen käytöstä, valitse Valikko >
Jos akkua ladataan, kun
puhelin on sammutettu, vain
akun kuvake näkyy
4 Latauskuvake
Aloittaminen
Jos akkua ladataan puhelimen
ollessa päällä, akun kuvakkeen
palkit lisääntyvät ja vilkkuvat
ilmaisten, että akkua ladataan.
Kun puhelin on ladattu
täyteen, akun kuvake lopettaa
vilkkumisen. Voit irrottaa laturin
puhelimesta.
5 Lataus
Kun lataus on alkanut, ainoa
tapa lopettaa lataus on irrottaa
laturi.
SIM-kortti
Osta SIM-kortti matkapuhelinoperaattorilta.
Puhelinnumerosi ja käyttäjän rekisteröintitietosi pysyvät
aina samoina.
3G- ja datapalvelusopimuksissa ota yhteys
palveluntarjoajaan/matkapuhelinoperaattoriin.
SIM/muistikortin asettaminen
1 Sammuta puhelin
Varmista, että puhelin
on sammutettu.
14
2 Nosta kansi
Nosta akun kantta ja poista
akku. Katso ohjeita kohdasta
”Akun asettaminen” sivulla 13
SIM-/muistikortin poistaminen
1 Sammuta puhelin
Varmista, että puhelin on
sammutettu.
3 Aseta SIM-kortti
Avaa SIM-kortin pidin, aseta
SIM-kortti sille varattuun
paikkaan ja sulje pidin
4 Aseta muistikortti
Avaa muistikortin pidin, aseta
muistikortti sille varattuun
Aloittaminen
paikkaan ja sulje kortin pidin.
5 Sulje kansi
Laita akku ja kansi takaisin.
Lukitse akkukotelon kansi
kääntämällä sen ruuveja
myötäpäivään.
2 Nosta kansi
Nosta akun kantta ja
poista akku. Katso
ohjeita kohdasta ”Akun
asettaminen” sivulla 13
3 Poista SIM-/muistikortti
Poista SIM-/muistikortti
paikastaan painamalla sitä
alaspäin.
4 Sulje kansi
Laita akku ja kansi takaisin.
15
SONIM XP2.10 SPIRIT -puhelimen osat
Sonim XP2.10 SPIRIT -näppäimistössä on 9 toimintonäppäintä
ja 12 aakkosnumeerista näppäintä. Puhelimen
vasemmalla puolella on kaksi painiketta ja
oikealla puolella kolme.
Seuraava kuva näyttää puhelimen näppäimistön eri näppäimet. Numeronäppäimet ja nuolinäppäimet voidaan määrittää
pikanäppäimiksi. Kuva näyttää oletuspikanäppäimet.
Valikkonäppäin
Nuolinäppäimet
(Ylös/Alas/Vasen/Oikea)
Aloittaminen
Vasen valintanäppäin (LSK)
Puhelu/aloitus/lähetä
Pidä painettuna siirtyäksesi
ääniviesteihin
Oikea valintanäppäin (RSK)
Puhelun lopetus
18
Pidä painettuna kytkeäksesi
näppäinlukon päälle/pois
Pidä painettuna kirjoittaaksesi +
(ennen kansainvälisen numeron
kirjoittamista)
Pidä painettuna kytkeäksesi
äänettömän tilan päälle/pois.
Aakkosnumeerisessa näppäimistössä on numerot nollasta
yhteen, aakkoset A–Z sekä [*]- ja [#]-näppäimet. Voit
kirjoittaa numeroita tai kirjaimia painamalla niitä vastaavia
näppäintä. Voit käyttää näitä näppäimiä tehokkaasti
valitsemalla sopivan tekstinsyöttötavan.
Aloitusnäyttö
Tiettyjä tietoja näytetään puhelimen ollessa valmiustilassa,
esimerkiksi palveluntarjoajan nimi, päivämäärä ja
kellonaika, akun latauksen tila, GPRS-yhdistettävyys.
Muita tietoja voidaan näyttää (jos ominaisuus on aktivoitu),
kuten hälytys, soitonsiirto, jne. Täysin ladatulla akulla laite
pysyy valmiustilassa jopa 200 tuntia.
Akun
Signaalinvoimak-
kuuden ilmaisin
Datayhteys
Aloittaminen
latauksen
ilmaisin
Vasemman
valintanäppäimen
komento
Näyttökuvakkeet
Palveluntarjoaja
Oikean valintanäppäimen
komento
Aloitusnäytön toiminnot
Seuraavat toiminnot ovat käytettävissä aloitusnäytössä.
PainaSiirtyäksesi
ValikkonäppäinPäävalikko
Vasen valintanäppäinKalenteri
Oikea valintanäppäinKontaktit
Puhelu/aloitus/lähetänäppäin
Nuoli ylösPäänäytön pikanäppäimet
Nuoli alasPäänäytön pikanäppäimet
Oikea nuoliSaapuneet
Vasen nuoliMusiikkisoitin
Nuolinäppäimillä suoritettavat neljä
toimintoa on asetettu tehdasasetuksiksi,
mutta niitä voi kuitenkin vaihtaa. Valitse
Valikko > Asetukset > Puhelin > Oikotiet.
Valitse nuolinäppäin ja valitse oikotie.
Kaikki soitot -luettelo
19
Perusasetukset
Kun puhelin on kytketty päälle, palveluntarjoajan nimi on
näkyvissä.
Turvallisuusasetukset
Voit asettaa PIN-koodin, jotta asiattomat henkilöt eivät voi
käyttää puhelintasi. PIN-koodi riippuu operaattorista.
1. Valitse Valikko > Asetukset > Tietoturva > PIN-aktivointi > Aktivoi. Syötä PIN. Valitse OK. Kun olet
tehnyt tämän, sinua pyydetään kirjoittamaan PINkoodisi joka kerta, kun kytket puhelimen päälle. Jos
PIN-koodi on väärä, puhelinta ei voi käyttää.
2. Voit vaihtaa PIN-koodin valitsemalla Valikko > Asetukset > Suojaus > Vaihda salasana. Voit
vaihtaa PIN- ja PIN2-koodit. Kysy lisätietoja
palveluntarjoajalta.
Yksityisyyden suoja
Yksityisyydensuojatilassa puheluluetteloa, kontakteja,
viestejä ja pikapuheluja voidaan käyttää vain antamalla
Aloittaminen
salasana.
Kun haluat syöttää suojaustilan salasanan, valitse Valikko
> Asetukset > Suojaus > Yksityisyyden suoja. Valitse
Suojatut kohteet ja syötä salasana. Kun salasana on
syötetty, Suojatut kohteet -näyttö tulee näkyviin. Merkitse
tarvittavat ominaisuudet ja suojaukset ja valitse OK.
Yksityisyydensuojan oletussalasana on 1234.
Puhelinlukkotila
Puhelinlukkotilassa puhelin voidaan avata lukituksesta vain
syöttämällä salasana.
Kun haluat syöttää puhelinlukon salasanan, valitse Valikko > Asetukset > Suojaus > Puhelinlukko. Syötä salasana.
Valitse OK.
Puhelinlukon oletussalasana on 1234.
Voit vaihtaa suojaustilan tai puhelinlukon
salasanan valitsemalla Valikko > Asetukset > Suojaus > Vaihda turvakoodi. Syötä
salasana. Valitse OK. Syötä uusi salasana.
Valitse OK. Syötä uusi salasana uudelleen.
Valitse OK.
• Paina valitaksesi valintaruudun tai poistaaksesi valinnan.
VALIKKONÄPPÄIN (KESKINÄPPÄIN)
• Paina valitaksesi OK-komennon.
21
Näppäimistön näppäinToiminnot
Vasen ja oikea valintanäppäin ja virtapainike ovat tämän näppäinryhmän ympärillä.
Näppäimissä on nuolet, jotka ilmaisevat suunnan, johon näytöllä näkyvää tietoa
vieritetään.
YLÖS/ALAS
Paina siirtääksesi osoitinta ylös tai alas tekstieditorissa.
• Paina nähdäksesi sivut tekstieditorissa.
• Paina selataksesi valikoita/luetteloita samalla tasolla.
NUOLINÄPPÄIMET
• Paina nähdäksesi edellisen tai seuraavan kuvan, kun esikatselet kuvia.
• Paina selataksesi päävalikkoa.
VASEN/OIKEA
Paina siirtyäksesi välilehdestä toiseen.
• Paina siirtääksesi osoitinta vasemmalle tai oikealla tekstieditorissa.
• Paina selataksesi päävalikkoa.
22
Aloittaminen
AAKKOSNUMEERISET NÄPPÄIMET
• Paina näppäimiä syöttääksesi halutun puhelinnumeron ja paina
aloittaaksesi puhelun. Vaihtoehtoisesti voit syöttää numeron ja valita Valitse
soittaaksesi numeroon.
• Käytä määritettyä pikanäppäintä pitämällä mikä tahansa numeronäppäin
painettuna valmiustilassa.
• Syötä teksti tekstieditorissa.
• Paina pitkään valmiustilassa siirtyäksesi ääniviesteihin.
• Kun syötät tekstiä, lisää piste (.) painamalla.
Näppäimistön näppäinToiminnot
Aloittaminen
-
• Soita valitulle kontaktille painamalla ja pitämällä painettuna.
• Pidäpainettuna valmiustilassa niin esiin tulee +-merkki kansainvälisen
puhelinnumeron valitsemista varten.
• Kirjoittaessasi tekstiä paina välilyönnin lisäämistä varten.
• Painapitkään lukitaksesi näppäimistön. Tällä näppäimellä voit kytkeä
näppäinlukon päälle tai pois päältä valmiustilassa.
• Kun kirjoitat tekstiä, paina vaihtaaksesi pienten tai isojen kirjaimien tai
numeroiden välillä. Paina pitkään ottaaksesi T9-tilan käyttöön.
• Paina pitkään valmiustilassa kytkeäksesi äänettömän tilan päälle tai pois
päältä.
• Kun kirjoitat tekstiä, paina nähdäksesi erikoismerkit, esimerkiksi piste,
pilkku jne. Paina pitkään nähdäksesi tekstin syöttökielet.
23
Sonim XP2.10 SPIRIT -puhelin
Tämä malli on varustettu yhdellä LCD-näytöllä. Näytön
kuva-ala on 240 (l) kertaa 320 (k) kuvapistettä. Käytetty
TFT-tekniikka näyttää 256 tuhatta värisävyä.
Päävalikko
Voit avata puhelimen valikon painamalla valikkonäppäintä.
Päävalikossa on seuraavat oikotiet
1. PUHELULOKI
2. ASETUKSET
3. OMAT TIEDOSTOT
4. PUHELINLUETTELO
5. VIESTI
6. KAMERA
7. TYÖKALUT
8. SOVELLUKSET
Sonim XP2.10 SPIRIT -puhelin
9. INTERNET
10. YHTEYDET
11. KALENTERI
12. MEDIASOITIN
Aloitusruudun ilmaisimet
Aloitusruudun merkinnät näkyvät, kun puhelin on
valmiustilassa. Jotkin kuvakkeet ilmaisevat tiettyjen
puhelimen toimintojen tilaa, esimerkiksi akun
latausilmaisin, verkon tila -ilmaisin, päivämäärä ja
kellonaika, jne. Jotkin kuvakkeet näkyvät vain, jos tietty
palvelu on aktivoitu.
Voit käyttää aloitusruudussa kaikkia päävalikon kohteita
oikoteinä käyttämällä ylä-/alanuolinäppäintä.
24
Seuraavassa taulukossa näkyvät Sonim XP2.10 SPIRIT
-puhelimen aloitusruudun yläpalkin näyttöilmaisimet.
Kuvakkeet vaihtelevat valitun teeman mukaan.
Valitse Puhelin, kun haluat muokata seuraavia asetuksia:
Aika ja päivämäärä
Voit asettaa ja näyttää puhelimen nykyisen
päivämäärän ja paikallisen ajan. Voit valita myös
näyttömuodon.
Kun haluat asettaa paikallisen ajan, paina Valikkonäppäintä > Asetukset > Puhelin > Aika ja päivämäärä
> Aseta aika. Muuta aika ja paina Valitse.
Kun haluat asettaa paikallisen ajan, paina Valikkonäppäintä > Asetukset > Puhelin > Aika ja päivämäärä
> Aseta päivämäärä. Muuta päivämäärä ja paina Valitse.
Jos haluat muuttaa ajan tai päivämäärän muotoa,
valitse Aseta aikamuoto tai Aseta päivämäärän muoto
ja valitse haluttu muoto.
Tuetut aikamuodot ovat 12 h ja 24 h. Tuetut
päivämäärän muodot ovat vvvv/kk/pp, vvvv.kk.pp, pp/kk/
vvvv, pp.kk.vvvv, kk/pp/vvvv ja kk.pp.vvvv.
Kielet
Voit vaihtaa puhelimen toimintakielen valitsemalla
haluamasi kielen. Jos esimerkiksi haluat asettaa
puhelimen kieleksi saksan, paina Valikko-näppäintä
> Asetukset > Puhelin > Kielet > Deutsch ja paina
Valitse.
28
Oletussyöttötapa
Voit vaihtaa usein käytetyn tekstinsyöttötilan
oletussyöttötavaksi. Jos esimerkiksi haluat asettaa
tekstinsyöttötilaksi T9-englannin, paina Valikkonäppäintä > Asetukset > Puhelin > Oletussyöttötapa >
T9 Englanti ja paina Valitse.
Pikanäppäimet
Käytön helpottamiseksi voit määrittää eri
valikkoasetuksia/työkaluja/sovelluksia nuolinäppäimiin
ja numeronäppäimiin (2–9). Paina Valikko-näppäintä >
Näppäimistö lukittuu automaattisesti, kun puhelin on
joutotilassa aloitusnäytössä.
Jos haluat asettaa näppäimistön lukittumisajan, paina
Valikko-näppäintä > Asetukset > Puhelin > Autom.
Puhelinasetukset
näppäinlukko > valitse haluamasi aika > Valitse.
Ajasta virta päälle/pois
Jos haluat asettaa puhelimen virran automaattisen
päälle/pois kytkeytymisen ajan, paina Valikko-näppäintä
> Asetukset > Puhelin > Ajasta virta päälle/pois > Ota käyttöön/poista käytöstä virta päälle- ja virta pois -tila >
aseta aika ja paina Tallenna.
Muistin tila
Kun haluat tarkastella muistin tilaa tallennettujen
tietojen, kuten kontaktien, viestien ja omien tiedostojen,
ollessa näkyvissä, paina Valikko-näppäintä > Asetukset
> Puhelin > Muistin tila > tarkastele tietoja ja palaa
puhelimen asetusvalikkoon painamalla Takaisin.
Puhelinprofiilit
Voit mukauttaa proileja käyttämään ominaisuuksia kuten
soittoäänen voimakkuus, hälytystyyppi, näppäinäänet ja
taustavalon taso.
Kun haluat asettaa proilin, valitse Asetukset >
Puhelinproilit > valitse haluamasi proili ja paina Valitse.
Kun haluat muokata proilia, valitse Asetukset >
Puhelinproilit > haluamasi proili > paina Valikko
> Muokkaa puhelinproileja > muokkaa proilin
ominaisuuksia ja paina Takaisin.
Puhelimessa on kuusi ympäristöproilia. Henkilökohtainen
on oletusproili, ja muut proilit ovat Autossa,
Lentokonekäyttö, Koti, Kokous, Kovat äänet ja Äänetön.
• Normaali: Tämä on oletusproili, jossa kaikki äänet
ovat käytössä. Tämän tilan asetuksia voidaan
muokata.
• Kokous: Vain värinähälytys on käytössä. Tämän tilan
asetuksia voidaan muokata.
• Kovat äänet: Sekä värinähälytys että soittoäänet ovat
käytössä. Asetuksia voidaan muokata.
• Kuljettajatila: Tämän tilan asetuksia voidaan
muokata.
• Äänetön: Kaikki äänet mykistetään.
• Lentokonekäyttö: Tässä proilissa et voi soittaa tai
vastaanottaa puheluita etkä suorittaa mitään tehtäviä,
jotka vaativat verkkopeittoa. Lentokonekäyttötilaa ei
voi nimetä uudelleen.
29
Näytön asetukset
Paina Valikko-näppäintä > Asetukset > Näyttö. Seuraavat
näytön asetukset tulevat esiin:
1. Tervehdys: Valitse teksti tai animoitu flash. Kirjoita
tervehdys ja tallenna, jota se näkyy ruudussa, kun
puhelimeen kytketään virta.
2. Taustakuva: Voit valita taustakuvan puhelimen
upotetuista kuvista tai omista kuvista, joita olet
ladannut puhelimeen tai muistikorttiin.
3. Teemat: Voit asettaa väriteeman ja kuvakkeet
päävalikolle ja muille näytöille. Valittavana on kaksi
teemaa.
4. Aktiivinen valmiustila: Aktiivisen valmiustilan
kuvakkeet näkyvät aloitusruudussa joutotilassa.
Voit valita kuvakkeen ylä-/alanuolinäppäimellä ja
siirtyä muihin kuvakkeisiin vasemmalla/oikealla
nuolinäppäimellä. Voit lisätä enintään 5 oikotietä.
Virransäästö
Puhelinasetukset
Voit säästää akun virtaa painamalla Valikko > Asetukset >
Virransäästö. Seuraavat näytön asetukset tulevat esiin:
1. Taustavalon asetus: Valitse näytön taustavalon
tasoksi korkea, keski, matala tai automaattinen.
2. Taustavalon ajastin: Pitää näytön aktiivisena valitun
ajan. Valitse näytön aktiivinen aika.
Turvallisuusasetukset
Voit asettaa PIN-suojauksen, suojauksen ja puhelinlukon,
jotta asiattomat henkilöt eivät voi käyttää puhelintasi.
Paina Valikko-näppäintä > Asetukset >
Turvallisuusasetukset.
• PIN-aktivointi: Aseta SIM-kortin lukitus. Ota PIN-suojaus käyttöön valitsemalla Aktivoi.
• Vaihda PIN: Jos haluat vaihtaa PIN-koodin, valitse
Vaihda PIN ja vaihda kyseinen PIN-koodi.
• Virta päälle -lukko: 4–8-numeroinen koodi, jolla
puhelimen lukitus avataan, kun siihen kytketään virta.
• Puhelinlukko: 4–8-numeroinen koodi, jolla estetään
puhelimen luvaton käyttö.
• Vaihda turvakoodi: Aseta puhelimelle uusi
turvakoodi.
• Vakionumerot: Aseta, kun haluat rajoittaa lähtevät
puhelut vain tiettyihin numeroihin.
• Yksityisyyden suoja: Aseta, kun haluat suojata
henkilökohtaiset tiedot, kuten puhelinluettelon,
puhelulokin, viestit ja omat tiedostot.
• SIM-lukitus: Aseta, kun haluat suojata puhelimen
SIM-kortin luvattomalta vaihtamiselta.
30
Verkkoasetukset
Tämä liittyy erilaisiin verkkoon liittyviin asetuksiin. Paina
Valikko-näppäintä > Asetukset > Verkko. Seuraavat
vaihtoehdot tulevat näkyviin:
• Hakutyyppi: Jos valitset Automaattinen, puhelin
valitsee automaattisesti alueella saatavilla olevan
matkapuhelinverkon. Jos valitset Manuaalinen, voit
asettaa verkon manuaalisesti roaming-tilan aikana.
Jos manuaalinen tila on asetettu, käyttäjän täytyy
valita Uusi haku verkon valintaa varten.
• Uusi haku: Hae käytettävissä olevia verkkoja
manuaalisesti.
• Suosikkiverkot: Tarkastele verkkojen luetteloa.
Valitse Asetukset, kun haluat lisätä, poistaa tai
järjestää uudelleen suosikkiverkkoja. Luetteloa
käytetään roaming-tilan aikana.
• SIM-verkkotila Tarkastele ja aseta verkkojen tyyppi.
Vaihtoehdot ovat
• Automaattinen: Suositeltava vaihtoehto. Tämä
vaihtoehto rekisteröityy 3G-verkkoon, jos
Puhelinasetukset
sellainen on saatavilla. Muussa tapauksessa
puhelin rekisteröityy GSM-verkkoon. Merkki ”W”
signaalipalkissa tarkoittaa 3G-verkkoa.
• Vain 3G (WCDMA): Puhelin rekisteröityy vain
3G-verkkoon. Jos 3G-peittoa ei ole saatavilla,
puhelin siirtyy signaalittomaan tilaan, vaikka
GSM-peitto olisi käytettävissä.
• Vain GSM: Puhelin rekisteröityy vain GSM-
verkkoon.
Dataprofiilit
Tämä liittyy eri palvelinproiliasetuksiin, joita tarvitaan
MMS-viestien, Java-sovellusten, Internetin, sähköpostin
sekä videon ja musiikin suoratoiston käyttämiseen. Paina
Valikko > Asetukset > Dataproilit.
Internet-proili
Aseta proili, jolla käytetään Internetiä web-selaimella sekä
lähetetään ja vastaanotetaan MMS-viestejä.
Web-selainproili
Anna seuraavat tiedot, niin voit käyttää Internetiä
puhelimella.
• Proilin nimi: Proilin nimi
• WWW-protokolla: Valitse protokollaksi HTTP tai WAP.
• Tietoturva: Verkon tietoturva. Asetukseksi voidaan
valita Ei mitään, PAP tai CHAP.
Paina dataproilin määrittämisen jälkeen Valitse
Dataproili, niin voit liittää eri proileja MMS-viestejä,
Javaboxia, Internetiä, sähköpostia ja suoratoistoa varten.
Valitse palvelu ja tarkastele proililuetteloa painamalla
Puhelinasetukset
Valitse. Valitse proili.
Nollaa asetukset
Valitse Valikko-näppäin > Asetukset > Nollaa asetukset,
kun haluat palauttaa alkuperäiset tehdasasetukset.
Huomaa, että tämä voi poistaa asetuksiin tehtyjä
muutoksia.
Tyhjennä kaikki
Valitse Valikko-näppäin > Asetukset > Tyhjennä kaikki,
kun haluat palauttaa alkuperäiset tehdasasetukset ja
poistaa kaikki käyttäjän tiedot.
Muista varmuuskopioida tiedot muistikorttiin tai
tietokoneeseen ennen Tyhjennä kaikki -toiminnon
käyttämistä.
32
Puhelujen hallinta
Varmista seuraavat asiat ennen puhelun soittamista:
• Näppäimistö ei ole lukittu.
• Puhelimeen on asennettu kelvollinen SIM-kortti.
• Puhelimen akku on ladattu.
• Puhelin on kytketty päälle, ja verkko-operaattorin nimi
tai numero on näkyvissä.
Numeron valitseminen puheluluettelosta
Puheluluettelossa on erilliset luettelot kaikille,
vastaamattomille, vastatuille ja soitetuille puheluille.
1. Pääset soittoluetteloon painamalla TAI
valitsemalla Valikko > Puheluloki. Kaikki
käytettävissä olevat puheluluettelot näytetään.
Paina pitkään 0-näppäintä, kunnes +-symboli ilmestyy
näyttöön. Näppäile maakoodi, suuntanumero (ilman
etunollaa) ja puhelinnumero ja paina tai valitse Valitse
2. Valitse numero painamalla TAI valitse Valitse
> Äänipuhelu tai paina puhelunäppäintä. Lopeta
puhelu painamalla tai valitsemalla Lopeta.
Puheluluettelon hallinta
Seuraavat toiminnot ovat käytettävissä soittoluettelon
kontakteille:
• Tallenna: Voit tallentaa numeron Kontakteihin (jos sitä
ei ole tallennettu).
• Äänipuhelu: Voit soittaa puheluluettelon numeroon
• Lähetä SMS: Voit lähettää tekstiviestin numeroon.
Kirjoita tekstiviesti ja valitse Valikko, jos haluat
tarkastella tekstiviestiasetuksia ja lähettää viestin.
• Lähetä MMS: Voit lähettää MMS-viestin numeroon.
Syötä MMS-viesti ja valitse Valikko, jos haluat
tarkastella MMS-asetuksia ja lähettää viestin.
• Muokkaa ennen puhelua: Voit muokata numeroa
ennen soittamista.
• Poista: Poista valittu numero.
• Poista kaikki: Poista kaikki puheluluettelon numerot.
33
Soittaminen vakionumeroon
Valittu sarja numeroita tallennetaan vakionumeroiksi,
ja puhelimesta voidaan soittaa vain niihin numeroihin.
Käyttäjät voivat soittaa kontakteille tai valita numeron, jos
valittu numero on tallennettu vakionumeroiden luetteloon.
Käyttäjät voivat kuitenkin vastaanottaa puheluita mistä
tahansa numerosta. Käyttäjät eivät voi soittaa numeroihin,
joita ei ole tallennettu vakionumeroiden luetteloon.
Valitse numero. Näppäile uusi numero tai lisää se
puhelinluettelosta.
2. Pidä painettuna pikavalinnalle määritettyä oikotietä
aloitusruudussa. Pikavalintanäyttö tulee esiin.
3. Jos haluat lisätä uuden kontaktin, selaa tyhjään
paikkaan ja valitse Lisää. Valitse kontakti. Valitse
Kyllä, jos haluat lisätä kuvan, tai Ei, jos et halua
lisätä kuvaa. Valitse kuva oletuskuvista TAI puhelimen
muistista TAI SD-kortista. Pikavalinta on asetettu.
4. Kun haluat soittaa, paina . Muita kontaktin
käytettävissä olevia vaihtoehtoja ovat Näytä, Korvaa,
Poista ja Lähetä viesti.
Hyväksy/hylkää puhelu
1. Kun haluat vastaanottaa puhelun, paina Vastaa
-näppäintä.
2. Kun haluat hylätä puhelun, paina Hylkää
-näppäintä. Kun haluat mykistää saapuvan puhelun
soittoäänen, paina Hiljaisuus.
3. Jos haluat vastata toiseen puheluun yhden
puhelun aikana, ota käyttöön GSM-puhelujen
koputusominaisuus. Valitse Valikko> Asetukset
> Puhelut > Koputus > Käytössä. Lisätietoja
koputuspalvelun ottamisesta käyttöön on kohdassa
”Koputus” sivulla 36.
Vastaaminen millä tahansa näppäimellä
Kun ominaisuus on käytössä, voit vastata puheluun millä
tahansa muulla näppäimellä kuin .
Voit ottaa tämän ominaisuuden käyttöön valitsemalla
Valikko >Asetukset > Puhelut > Vastaa millä tahansa
näppäimellä > Käytössä. Voit siirtyä Automaattinen
vastaus -näyttöön myös painamalla numeronäppäintä 6
Puhelut-valikossa.
Soitonsiirto
Voit siirtää saapuvat puhelut olemassa olevan kontaktin
numeroon, uuteen numeroon tai ääniviestiin, edellyttäen
34
että verkko-operaattorisi tukee tätä palvelua. Kun haluat
käyttää soitonsiirtoasetuksia, valitse Valikko > Asetukset > Puhelut Soitonsiirto.
Käytettävissä olevat soitonsiirtoasetukset ovat alla:
Soitonsiirtovaih-
Toiminto
toehto
Siirrä ainaSiirtää kaikki saapuvat puhelun
Kun varattuSiirtää puhelut, kun puhelimesi
Ei vastaustaSiirtää puhelun, jos et vastaa
Ei tavoitetaSiirtää puhelut, jos olet
Peruuta kaikkiPoistaa soitonsiirtoasetuksen
Puhelujen hallinta
Kun Siirrä aina -asetus on käytössä, näytön
yläreunassa näkyy -kuvake puhelimen
ollessa valmiustilassa.
määritettyyn numeroon.
on varattu.
siihen.
sammuttanut puhelimen tai et
ole peittoalueella.
käytöstä.
Puhelun esto
Voit asettaa soitoneston kaikille lähteville puheluille,
lähteville kansainvälisille puheluille, vain paikallis- ja
kotiverkon puheluille, kaikille saapuville tai saapuville
roaming-puheluille.
1. Kun haluat asettaa puhelun estoasetuksia, valitse
Valikko > Asetukset > Puhelut > Puhelun esto.
2. Valitse puhelunestovaihtoehto ja paina Valitse.
3. Syötä rajoitussalasana. (Verkko-operaattorisi antaa
tämän, ennen kuin käytät tätä toimintoa). Salasana
lähetetään verkkoon tarkistettavaksi.
Käytettävissä olevat puhelun estoasetukset ovat alla:
Puhelunesto-
Toiminto
asetus
Lähtevät
puhelut
Ulkomaanpuhelut
Ulkomaanpuhelut muualle kuin
kotiverkkoon
Kaikki saapuvat
puhelut
Saapuvat
roaming-puhelut
Peruuta kaikkiPoistaa puhelun eston käytöstä.
Vaihda salasana Vaihda puhelunestorajoituksen
Kaikki lähtevät puhelut estetään.
Kaikki ulkomaanpuhelut estetään.
Kaikki ulkomaanpuhelut kotiverkon
puheluita lukuun ottamatta
estetään
Kaikki saapuvat puhelut estetään.
Kaikki roaming-tilassa saapuvat
puhelut estetään.
salasana.
35
Koputus
Jos koputus on käytössä ja puhelu on käynnissä, numero
tulee näkyviin, kun puhelu saapuu.
1. Kun haluat ottaa tämän toiminnon käyttöön, valitse
Valikko > Asetukset > Puhelut > Koputus >
Käytössä.
2. Kun haluat poistaa tämän toiminnon käytöstä,
valitse Valikko > Asetukset > Puhelut > Koputus > Pois. Sinulle ei ilmoiteta saapuvista puheluista, kun
puhelimesi on varattu. Soittaja kuulee varattu-äänen.
3. Kun haluat tarkistaa koputustilan, valitse Valikko >
Asetukset > Puhelut > Koputus > Tila.
Soittajan tunnus
Kun Soittajan tunnus on käytössä ja vastaanottaja näkee
numerosi.
1. Kun haluat näyttää soittajan tunnuksen, valitse
Valikko > Asetukset > Puhelut > Soittajan tunnus >
Oletus. Oletusarvoisesti käyttäjän tunnus näytetään.
Puhelujen hallinta
2. Kun haluat piilottaa soittajan tunnuksen, valitse
Kun automaattinen uudelleensoitto on käytössä, puhelin
soittaa numeroon automaattisesti määritetyn ajan kuluttua
uudelleen, ellei puhelu yhdisty.
1. Kun haluat ottaa tämän toiminnon käyttöön, valitse
Valikko > Puhelut > Autom. uudelleensoitto >
Käytössä.
2. Jos soittoyritys epäonnistuu, esiin tulee viesti Autom.
uudelleensoitto? Soita uudelleen valitsemalla Soita.
Palaa aloitusruutuun valitsemalla Lopeta.
Automaattinen vastaus kuulokkeella
Kun automaattinen vastaus kuulokkeella on käytössä,
saapuviin puheluihin vastataan automaattisesti.
• Etuliitteen asetus: Voit luoda luettelon etuliitteen
numeroista ja käyttää käyttäjän määrittämiä
etuliitteiden nimiä ulkomaan suuntanumeroille ja
suuntanumeroille.
36
Kontaktien hallinta
Voit käyttää Kontaktit-luetteloa kontaktiesi
puhelinnumeroiden säilyttämiseen. Tämän toiminnon avulla
voit lisätä ja poistaa numeroita, soittaa niihin ja lähettää
viestejä niihin. Kun haluat käyttää kontakteja, valitse
Valikko > Puhelinluettelo. Kontaktit näytetään.
Lisää uusi kontakti
• Kun haluat lisätä uuden kontaktin, valitse Valikko >
Puhelinluettelo > Valikko > Uusi kontakti. Valitse
sijainti. Syötä kontaktin nimi sekä muut tiedot ja
valitse Tallenna.
• Vaihtoehtoisesti voit syöttää numeron suoraan
ja valita Tallenna. Valitse uusi kontakti tai päivitä
olemassa olevaa kontaktia. Syötä kontaktin muut
tiedot ja valitse Tallenna.
Uusi numero päivitetään Kontaktit-luetteloon.
Jos tallennussijainniksi on valittu Puhelin,
käyttäjä voi lisätä muitakin tietoja nimen ja
Kontaktien hallinta
puhelinnumeron lisäksi.
Numeron valitseminen Kontakteista
Valitse aloitusruudussa Valikko > Puhelinluettelo. Valitse
kontakti ja paina Soita-näppäintä.
3. Jos Bluetooth ei ole käytössä, käyttäjää kehotetaan
ottamaan se käyttöön.
4. Valitse Etsi laitteet > valitse pariksi liitetty laite, johon
haluat lähettää käyntikortin.
5. Jos laitetta ei ole valittu pariksi, valitse Hae lisää... ja
valitse sitten laite.
6. Kun toinen laite hyväksyy kontaktin, näytössä näkyy
viesti Objekti lähetetty.
Poista kontakteja
• Kun haluat poistaa kontaktin, valitse Valikko >
Puhelinluettelo. Valitse kontakti ja valitse Valikko >
Poista.
• Jos haluat poistaa kaikki kontaktit, valitse Valikko
> Puhelinluettelo > Merkitse kaikki > Poista
merkitetyt kontaktit.Esiin tulee viesti Haluatko
varmasti poistaa kaikki? Poista valitsemalla OK (jos oletuskontaktiluettelo on Kaikki).
Kopioi tai siirrä numeroita puhelimen ja SIM-kortin välillä
• Kun haluat siirtää kaikki tietueet puhelimeen, SIMkorttiin tai muistiin, valitse Valikko > Puhelinluettelo > Merkitse kaikki > Valikko > Kopioi merkityt >
valitse kopiointikohde.
• Kun haluat siirtää kaikki tietueet puhelimen muistista
tai SIM-kortista toiseen kohteeseen, valitse Valikko
Siirrettävät tiedot poistetaan lähdesijainnista.
Määritettyyn kohdesijaintiin siirretyt tietueet eivät ole
käytettävissä lähdesijainnissa.
Kontaktien hakeminen
1. Valitse Valikko > Puhelinluettelo.
2. Syötä kontaktin nimi.
3. Kontakti näytetään.
Kontaktien hallinta
39
Viestit
Tekstiviestit ovat kätevä viestintätapa. Voit lähettää
tekstiviestejä ihmisille tämän palvelun avulla. Puhelimesi
Viestit-valikon avulla voit lähettää tekstiviestejä
toisiin matkapuhelimiin ja muihin laitteisiin, jotka
voivat vastaanottaa tekstiviestejä. Voit käyttää
tekstiviestitoimintoa valitsemalla Valikko > Viestit.
Tekstinsyöttötila
Kun kirjoitat tekstiä, syöttötila näkyy näytön vasemmassa
yläkulmassa. Painamalla *-näppäintä voit tarkastella eri
tekstinsyöttötiloja, kuten tavallinen (Abc/ABC/abc) ja
numeerinen (123). Paina* pitkään ottaaksesi T9-tilan
käyttöön.
Tavallisessa tilassa voit syöttää kirjaimen painelemalla
näppäintä toistuvasti, kunnes haluamasi kirjain tulee
näkyviin. Numeerisessa tilassa syötetään numeroita.
Kun T9-tilassa painetaan näppäintä, aakkoset eli kirjaimet
näytetään. Selaa aakkosen (kirjaimen) kohdalle ja valitse
painamalla valikkonäppäintä.
Viestien hallinta
1. Voit vaihtaa isoihin kirjaimiin (ABC), pieniin
kirjaimiin (abc) ja virketilaan (Abc) *-näppäimen
avulla. Virketilassa pisteen (.), huutomerkin (!) ja
kysymysmerkin (?) jälkeiset kirjaimet kirjoitetaan
automaattisesti isolla kirjaimelle.
2. Voit syöttää merkin painamalla numeronäppäintä
toistuvasti, kunnes haluttu merkki näkyy näytöllä.
3. Kun muokkaat tekstiä, voit lisätä välilyönnin merkkien
tai sanojen väliin painamalla 0.
Näytä eri kielten tekstinsyöttö pitämällä*-näppäin
painettuna. Valitse kieli painamalla valikkonäppäintä.
Vaihda tekstin syöttökieli valitsemalla Valmis.
Tekstiviestien hallinta
SMS-asetukset
Voit tarkastella tai määrittää tekstiviestiasetuksia
valitsemalla
Valikko > Viestit > SMS > Asetukset:
AsetuksetToiminto
PalvelukeskusPalveluntarjoajan antama
Umpeutumisaika
Toimitusraportit
Tallenna
lähetetyt
Tallennustyyppi
LähetysValitseKäytössä, jos haluat
viestikeskuksen numero, jonka kautta
viestit lähetetään. Puhelin valitsee
automaattisesti tämän numeron, jos
se on jo määritetty SIM-kortissa
Valitse, miten kauan viestejä
säilytetään viestikeskuksessa.
Valitse Käytössä, jos haluat
vahvistusraportin siitä, onko viesti
toimitettu vai ei.
Valitse Käytössä, jos haluat tallentaa
lähetetyt viestit.
Valitse viestien tallennussijainniksi
SIM tai Matkapuhelin.
1. Voit luoda viestin valitsemalla Valikko > Viestit >
SMS > Uusi.
2. Kirjoita viesti tekstikenttään. Tekstin syöttötila
näkyy näytön vasemmassa alakulmassa. Valitse
sopiva tekstinsyöttötila painamalla ja vapauttamalla
*-näppäin.
3. Kirjoita viesti ja valitse Valikko. Tekstiviestissä ei saa
olla yli 1490 merkkiä.
LeikkaaLeikkaa valitut sanat tai symbolit
KopioiKopioi valitut sanat tai symbolit
LiitäLiittää kopioidun tekstin viestiin
RivinvaihtoSiirtää kohdistimen seuraavalle riville.
KirjoituskieliValitse kieli, jolla viesti kirjoitetaan
Lisää vastaanottaja
Poista lisätty kontakti ja viesti.
Lisää kontaktin vCard
muistiinpanoluettelosta.
Lisää hymiöLisää hymiön.
TakaisinSiirtyy uuteen viestiruutuun.
Saapuneet-kansiossa näkyvät kaikki saapuneet
tekstiviestit.
1. Jos haluat käyttää Saapuneet-kansiota, valitse
Valikko > Viestit > SMS > Saapuneet. Saapuneetkansio näyttää viestiluettelon.
2. Kun haluat poistaa viestin, valitse Valikko > Poista.
3. Kun haluat poistaa kaikki viestit tai useita viestejä,
valitse Valikko > Merkitse viestit tai Merkitse kaikki
> Valikko > Poista merkityt.
4. Voit avata viestin siirtymällä sen kohdalle ja
painamalla Avaa.
5. Kun viesti on avattu, voidaan suorittaa muita toimia.
Näet luettelon toiminnoista valitsemalla Valikko.
• Vastaa: Voit lähettää viestin sen lähettäjälle.
• Poista: Voit poistaa viestin luettuasi sen.
• Välitä: Voit lähettää viestin toiselle vastaanottajalle.
• Hae tiedot: Voit tallentaa viestissä olevat numerot,
URL:t ja sähköpostiosoitteet. Voit myös valita
numeron tai lähettää siihen viestin (tämä vaihtoehto
näkyy vain, jos tekstiviesti sisältää numeron).
• Äänipuhelu: Voit soittaa viestin lähettäjälle.
• Kopioi -> SIM: Voit tallentaa viestin SIM-kortin
muistiin (tämä vaihtoehto näkyy vain, jos tekstiviestien
tallennuspaikkana on matkapuhelin).
41
Lähtevät tekstiviestit
Viestit, joita ei jostain syystä toimitettu vastaanottajalle,
tallennetaan Lähtevät-kansioon.
1. Jos haluat käyttää lähettämättömiä viestejä, valitse
Valikko > Viestit > SMS > Lähtevät.
2. Valitse Valikko, kun haluat näyttää Lähtevät-kansion
asetukset.
3. Voit tarkastella viestiä painamalla Avaa.
4. Lähetä viesti painamalla Valikko > Lähetä uudelleen.
Voit myös lähettää lähettämättömän viestin edelleen.
MMS-viestien hallinta
MMS-asetukset
Voit tarkastella tai määrittää MMS-viestiasetuksia
valitsemalla
Valikko > Viestit > MMS > Asetukset:
AsetuksetToiminto
ProfiiliMMS-proilin tiedot. Katso < give
Viestien hallinta
LähetäAseta lähetetyn viestin asetukset,
VastaanotaOta käyttöön tai poista käytöstä
MuokkaaMääritä viestin näyttöajan ja luontitilan
TarkastelutilaAseta viestin tarkastelutilaksi
cross ref>
kuten toimitusraportin vahvistus,
lähetettyjen viestin tallennus ja
lähetystila.
MMS-viestien ja mainosten
vastaanoton latausvaihtoehto
kotiverkossa, roaming-verkossa.
asetukset.
automaattinen tai manuaalinen.
MMS-viestin kirjoittaminen
MMS-viestien lähettämiseen ja vastaanottamiseen
tarvitaan palvelusopimus. Kysy lisätietoja operaattoriltasi.
1. Voit luoda viestin valitsemalla Valikko > Viestit > MMS > Uusi.
2. Kirjoita viesti tekstikenttään. Tekstin syöttötila
näkyy näytön vasemmassa alakulmassa. Valitse
sopiva tekstinsyöttötila painamalla ja vapauttamalla
#-näppäin.
3. Kirjoita viesti ja valitse Valikko. Seuraavat vaihtoehdot
ovat käytettävissä:
Saapuneet-kansiossa näkyvät kaikki saapuneet MMSviestit.
Jos haluat käyttää Saapuneet-kansiota, valitse Valikko >
Viestit > MMS > Saapuneet. Saapuneet-kansio näyttää
viestiluettelon.
• Vastaa: Voit lähettää viestin sen lähettäjälle.
• Vastaa kaikille: Voit lähettää viestin kaikille viestissä
oleville kontakteille.
• Poista: Kun haluat poistaa viestin, valitse Valikko >
Poista.
• Poista kaikki: Kun haluat poistaa kaikki viestit tai useita viestejä, valitse Valikko > Merkitse viestit tai
Merkitse kaikki > Valikko > Poista merkityt.
• Välitä: Lähetä viesti toiselle vastaanottajalle.
• Siirrä kohteeseen: Siirrä valittu viesti määrättyyn
kansioon.
• Liitteet: Näytä tai lataa viestissä olevat liitteet.
Viestien hallinta
• Hae tiedot: Voit tallentaa viestissä olevat numerot,
URL:t ja sähköpostiosoitteet. Voit myös valita
numeron tai lähettää siihen viestin (tämä vaihtoehto
näkyy vain, jos tekstiviesti sisältää numeron).
• Viestin tiedot: Näytä viestin tiedot.
Lähtevät MMS-viestit
Viestit, joita ei jostain syystä toimitettu vastaanottajalle,
tallennetaan Lähtevät-kansioon.
1. Jos haluat käyttää lähettämättömiä viestejä, valitse
Valikko > Viestit > MMS > Lähtevät.
2. Valitse Valikko, kun haluat näyttää Lähtevät-kansion
asetukset.
3. Voit tarkastella viestiä painamalla Avaa.
4. Lähetä viesti painamalla Lähetä uudelleen.
5. Voit lajitella viestit valitsemalla Lajittele:
6. Valitse Poista/Poista kaikki, kun haluat poistaa
merkityn viestin tai kaikki viestit.
Sähköpostiviestien hallinta
Sähköpostiasetukset
Voit lähettää ja vastaanottaa sähköpostiviestejä, joissa on/
ei ole liitteitä, kuten valokuvia, ääntä ja videoleikkeitä. Ennen sähköpostiviestien lähettämisen ja vastaanottamisen
aloittamista puhelimen verkkoasetukset täytyy määrittää
sähköpostipalvelimeen yhdistämistä varten.
Valitse Valikko > Viestit > Sähköposti > Asetukset
> Valikko > Muokkaa. Seuraavat vaihtoehdot tulevat
näkyviin.
Valitse Valikko > Viestit > Sähköposti > Asetukset
> Valikko > Muokkaa. Seuraavat vaihtoehdot tulevat
näkyviin.
Asetukset Toiminto
Käyttäjätiedot
YhteysTarkastele tai muuta lähtevän ja saapuvan
Näytä tai muuta käyttäjän nimeä, sähköpostiosoitetta, käyttäjätunnusta, salasanaa ja allekirjoitusta.
postin palvelimen tietoja.
Lähtevän postin palvelimen tiedot
• SMTP-palvelimen nimi: SMTP-
palvelimen nimi.
• SMTP-palvelimen portti: SMTP-
palvelimen portin numero.
• Käytä SSL/TLS-käytäntöä: Ota
SSL/TLS käyttöön.
• Todentaminen: Valitse Kyllä, kun
haluat määrittää suojatun todennuksen palvelimeen.
43
AsetuksetToiminto
YhteysSaapuvan postin palvelimen tiedot
MäärityksetAseta saapuvien viestien
Viestien hallinta
Sähköpostiviestin kirjoittaminen
GPRS-palvelun täytyy olla käytössä, ota yhteys
operaattoriin
• Palvelimen tyyppi: Aseta
palvelimen tyypiksi Ei mitään,
POP3 tai IMAP4.
• SMTP-palvelimen portti:
Määritetyn palvelimen portin
numero.
• Käytä SSL/TLS-käytäntöä: Ota
SSL/TLS käyttöön.
hallintamääritykset.
• Lataustila: Voit valita,
ladataanko vain viestin otsikko,
sekä otsikko että leipäteksti vai
kysytäänkö käyttäjältä viestiä
ladattaessa.
• Viestin maksimikoko:
Ladattavan viestin koko.
• Jätä kopio palvelimelle: Valitse
Kyllä, kun haluat tallentaa kopion
palvelimelle.
• Tallenna lähetetyt: Valitse Kyllä,
jos haluat tallentaa lähetetyt
viestit.
• Latausraja: Määritä kerrallaan
ladattavien viestien määrä.
• Lisää allekirjoitus: Voit
lisätä allekirjoituksen kaikkiin
sähköposteihin, vain uusiin
sähköposteihin, tai voit lähettää
sähköpostit ilman allekirjoitusta.
Voit laatia sähköpostiviestin ja lähettää sen yhdelle
tai usealle vastaanottajalle. Valitse Valikko > Viestit > Sähköposti > Uusi. Kirjoita Vastaanottajan osoite. Kirjoita
aihe sekä viesti ja paina Lähetä. Paina Valikko, kun haluat
tarkastella seuraavia vaihtoehtoja.
VaihtoehtoToiminto
Lisää kontaktiLisää kontakti puhelinluettelosta.
Peruuta viestiPoista viesti
Lisää kopioLisää vastaanottajia Kopio-
Lisää piilokopioLisää vastaanottajia Piilokopio-
LähetysasetuksetVastaanota vahvistus viestin luke-
Lisää tiedostoLiitä multimediatiedostoja, kuten
Saapuneet sähköpostit
Jos haluat käyttää Saapuneet-kansiota, valitse Valikko
> Viestit > Sähköposti > Saapuneet. Saapuneet-kansio
näyttää viestiluettelon. Voit tarkastella, vastata, lajitella tai
poistaa Saapuneet-kansiossa olevia sähköposteja.
• Nouda sähköposti: Tarkista, onko palvelimella
uutta postia, ja nouda uusi posti asetettujen
noutovaihtoehtojen mukaan.
• Vastaa kaikille: Voit lähettää viestin kaikille viestissä
oleville kontakteille.
• Poista: Poista valittu viesti.
• Poista kaikki: Poista kaikki viestit.
• Merkitse/Merkitse kaikki: Merkitse valittu viesti tai
merkitse kaikki viestit.
luetteloon
luetteloon
misesta tai lähetä viesti tärkeydellä suuri, normaali tai pieni
kuva-, ääni- tai videotiedostoja
44
• Lajittele: Lajittele viestit lähettäjän, päivämäärän ja
aiheen mukaan.
• Viestin tiedot: Näytä viestin tiedot.
Lähtevät sähköpostiviestit
Sähköpostiviestit, joita ei jostain syystä toimitettu
vastaanottajalle, tallennetaan Lähtevät-kansioon.
1. Jos haluat käyttää lähettämättömiä viestejä, valitse
Valikko > Viestit > Sähköposti > Lähtevät.
2. Valitse Valikko, kun haluat näyttää Lähtevät-kansion
asetukset.
3. Voit tarkastella viestiä painamalla Avaa.
4. Lähetä viesti painamalla Lähetä uudelleen.
5. Valitse Poista/Poista kaikki, kun haluat poistaa
merkityn viestin tai kaikki viestit.
Viestiluonnosten hallinta
Viestit
Viestit, jotka on tallennettu lähetettäviksi myöhemmin,
tallennetaan Luonnokset-kansioihin viestityypin mukaan.
Viestien hallinta
1. Jos haluat käyttää lähettämättömiä viestejä, valitse
Valikko > Viestit > SMS/MMS/Sähköposti >
Luonnos.
2. Valitse Valikko, kun haluat näyttää Luonnokset-
kansion asetukset.
3. Voit lähettää luonnoksen, muokata sitä ja lähettää
sen, tallentaa sen, katsoa tietoja vastaanottajasta tai
poistaa viestin.
Lähetettyjen viestien hallinta
Lähetetyt ja toimitetut viestit tallennetaan Lähetetytkansioon.
1. Jos haluat käyttää lähetettyjä viestejä, valitse Valikko > Viestit > SMS/MMS/Sähköposti > Lähetetyt.
2. Valitse Valikko, kun haluat näyttää Lähetetyt-kansion
asetukset.
3. Voit tarkastella viestiä painamalla Avaa.
4. Voit lähettää viestin uudelleen, muokata sitä
ja lähettää sen, tallentaa sen, katsoa tietoja
vastaanottajasta tai poistaa viestin.
Saapuvat puhelut voidaan ohjata ääniviesteihin. Soittajia
pyydetään jättämään viesti. Tämä ominaisuus edellyttää,
että syötät ääniviestinumeron, jonka olet saanut
palveluntarjoajaltasi.
yhdistetään ääniviestilaatikkoon, ja voit kuunnella
tallennettuja ääniviestejä. Jos ääniviestinumero on
jo tallennettu, valitse Valikko > Viestit > SMS >
Viestien hallinta
Ääniviestit > Valikko > Kuuntele.
Pääset ääniviesteihin nopeasti painamalla
pitkään 1.
.
46
Internet-selain
Tässä matkapuhelimessa on sisäinen WWW-selain, jonka
avulla voit selata Internetin HTTP- ja WAP-sivustoja.
Ominaisuus on käytettävissä vain, jos tilaat verkkooperaattoriltasi datapalvelun Internet-yhteyttä varten.
Lisätietoja saat paikalliselta operaattoriltasi. Määritä
WAP, ennen kuin käytät sitä ensimmäistä kertaa. Jotkin
puhelimen WAP-asetukset on asetettu valmiiksi tiettyä
verkko-operaattoria varten. Jos käytät saman verkkooperaattorin palveluita, voita käyttää WAP-palvelua
suoraan käytössä olevilla asetuksilla. Jos et, asetukset on
määritettävä uudelleen.
Jos et voi tarkastella WAP-sivuja, koska
verkko-operaattorisi on muuttanut WAPasetuksiaan tai Internet-yhteydentarjoaja on
muuttanut WAP-sivunsa osoitetta tai sisältöä,
pyydä päivityksiä verkko-operaattoriltasi ja
Internet-yhteydentarjoajaltasi.
Valitse Valikko > Internet > Valitse. Näkyviin tulevat
seuraavat alivalikot:
Internet-selain
• Koti: Sivu, joka näytetään ensimmäisenä, kun WWW-
selain avataan.
• Kirjanmerkit: Lisää ja hallitse kirjanmerkkejä ja siirry
suoraan vastaaviin WWW-osoitteisiin. Voit myös
muokata ja poistaa kirjanmerkkejä tämän valikon
kautta.
ominaisuuksia, kuten fonttikokoa, tekstin
rivitystä, näyttötilaa ja vieritysmallia.
• Tietoturva: Ota käyttöön tai poista käytöstä
suojauskehote, evästeet ja välimuisti.
• Selainproili: Muokkaa proilin tietoja:
• Proilin nimi: Proilin nimi
• WWW-protokolla: Valitse protokollaksi HTTP
tai WAP.
• Välipalvelimen osoite: Välipalvelimen osoite.
• Välipalvelimen portin numero: Välipalvelimen
portin numero.
• Kirjautumisnimi: Tilin käyttämiseen vaadittava
käyttäjätunnus.
• Salasana: Tilin käyttämiseen vaadittava
salasana.
• Koti-URL: Viestikeskuksen URL-osoite.
• Poista väliaikaiset tiedostot: Tyhjennä
välimuisti, evästeet ja väliaikaiset web-tiedostot.
• Hylkää push-viesti: Voit päättää,
vastaanotetaanko push-viestejä operaattoreilta
ja web-portaaleilta vai ei.
47
Java
Sonim XP2.10 SPIRIT -puhelimessa on kokoelma
Java-sovelluksia, jotka oletusarvoisesti tallennetaan
puhelimeen. Voit myös ladata lisää Java-sovelluksia WAPtai Bluetooth-yhteyden, SD-kortin tai Java Application
Managerin kautta.
Esiasennetut Java-sovellukset
Seuraavat Java-sovellukset on esiasennettu Sonim
XP2.10 SPIRIT -puhelimeen.
• Java Application Manager (JAM): Sisältää lajitellun
Valitse Valikko > Sovellukset > Java-ohje.
Saat tietoja mukana tulevien Java-sovellusten
asennuksesta ja APN:n määrittämisestä.
Java-sovelluksen asennus SD-kortilta
Valitse Valikko > Omat tiedostot > Muistikortti. Valitse
haluamasi Java-tiedosto. Asennus alkaa. Kun sovelluksen
asennus on onnistunut, se näytetään Sovelluksetkansiossa.
Java-sovellusten asennus edellyttää, että
puhelimen päivämäärä ja aika on asetettu
oikein.
48
Työkalut
Tämä osio sisältää erilaisia puhelimen tukemia sovelluksia.
Herätys
Voit asettaa herätyksen tiettyyn aikaan. Valitse Valikko
> Työkalut > Kellon herätys > valitse herätys. Anna
seuraavat tiedot:
• Tila: Jos haluat ottaa herätyksen käyttöön, aseta
tilaksi Aloita. Jos haluat poistaa sen käytöstä, aseta
tilaksi Pysäytä.
• Aika: Aseta herätysaika.
• Toistuva: Valitse toistuvan herätyksen päivät.
• Soitto: Aseta hälytysääni.
• Torkku: Jos haluat ottaa torkkutoiminnon käyttöön,
aseta tilaksi Aloita. Jos haluat poistaa sen käytöstä,
aseta tilaksi Pysäytä.
Työkalut
Hälytys toimii, vaikka puhelin olisi äänettömässä
tilassa tai pois päältä.
Laskin
Puhelimen laskin on suunniteltu yksinkertaisia
matemaattisia laskelmia varten.
1. Valitse Valikko > Työkalut > Laskin.
2. Voit syöttää numeroita numeronäppäimien avulla.
3. Voit käyttää matemaattisia symboleja
nuolinäppäimien avulla.
Puhelin hyväksyy lukuja, joissa on korkeintaan
9 numeroa.
Muistiinpanot
Voit kirjoittaa muistiinpanoja ja tallentaa ne
tekstitiedostoiksi.
1. Kun haluat luoda uuden muistiinpanon, valitse
Valikko > Työkalut > Muistiinpanot > Uusi. Kirjoita
teksti ja valitse OK.
2. Jos haluat muokata muistiinpanoa, valitse Valikko > Työkalut > Muistiinpanot > valitse muistiinpano ja
paina Valikko > Muokkaa.
3. Jos haluat lähettää muistiinpanon, valitse Valikko > Työkalut > Muistiinpanot > valitse muistiinpano ja
paina Valikko > Lähetä. Valitse lähetysvaihtoehto
sen mukaan, lähetetäänkö muistiinpano
tekstiviestinä, MMS-viestinä vai sähköpostina.
4. Kun haluat poistaa muistiinpanon tai kaikki
muistiinpanot, valitse Valikko > Työkalut >
Muistiinpanot > valitse muistiinpano ja paina
Poistatai Poista kaikki.
49
Tehtävät
Voit tallentaa tehtäviä tehtäväluetteloon ja asettaa
hälytyksen.
1. Kun haluat luoda uuden tehtävän, valitse Valikko >
Työkalut > Tehtävät > Uusi. Anna seuraavat tiedot
• Pvm: Päivämäärä, jolloin tehtävän hälytys
annetaan.
• Aika: Aika, jolloin tehtävän hälytys annetaan.
• Prioriteetti: Aseta tehtävän prioriteetti.
• Muistutus: Tehtävän kuvaus.
• Soitto: Aseta hälytysääni.
• Valmistuminen: Aseta valmistumistila.
• Valmistumispäivä: Tehtävän valmistumispäivä.
2. Kun haluat muokata tehtävää, valitse Valikko >
Työkalut > Tehtävät > Uusi, valitse tehtävä ja paina
Työkalut
Muokkaa.
3. Kun haluat lajitella tehtävät, valitse Valikko > Työkalut > Tehtävät > Lajittele. Valitse
lajitteluvaihtoehto.
4. Kun haluat poistaa tehtävän tai kaikki tehtävät, valitse
tehtävä ja paina Poista tai Poista kaikki.
Maailmankello
Voit tarkastella nykyistä aikaa eri paikoissa valitsemalla
Maailmankellon. Kodin ja kohdesijainnin asettaminen:
1. Valitse kotikaupunki tai kohdekaupunki painamalla
ylä- tai alanuolta.
Numeronäppäimillä (2–9) päästään nopeasti
kaupunkeihin, jotka alkavat kyseisen näppäimen
kirjaimilla.
Koti- ja kohdekaupunki voidaan asettaa myös
nuolinäppäinten ja näytön kartan avulla.
Ajanotto
Valitse Valikko > Työkalut > Ajanotto.
1. Voit aloittaa ajanoton valitsemalla Aloita. Laskuri
käynnistyy.
2. Voit aloittaa seuraavan kierroksen valitsemalla Jaa.
3. Voit pysäyttää laskurin valitsemalla Lopeta.
Lähtölaskenta-ajastin
Lähtölaskenta-ajastin muistuttaa tietystä tapahtumasta tai
mittaa tietyn tehtävän aikaa.
1. Valitse Valikko > Työkalut > Laskuri. Kun
lähtölaskenta-ajastin on asetettu, sen kuvake näkyy
joutilaassa näytössä.
2. Määritä muistutuksen aika tunteina ja minuutteina.
Aika voi olla enintään 23 tuntia, 59 minuuttia ja
59 sekuntia (23:59:59) ja vähintään yksi sekunti
(0:00:01).
3. Kirjoita tehtävään liittyvät muistiinpanot.
Kun aika on kulunut, kuuluu hälytys.
50
Valuutanvaihto
Voit muuntaa fyysisiä mittayksiköitä toisiksi. Valitse
Valikko > Työkalut > Valuutanvaihto. Anna seuraavat
tiedot:
• Mistä: Vaihdettava valuutta. Paina Luettelo, niin voit
tarkastella ja valita valuutan.
• Mihin: Valuutta, johon vaihdetaan. Paina Luettelo,
niin voit tarkastella ja valita valuutan.
• Kurssi: Vaihtokurssi.
• Määrä: Vaihdettava määrä
• Tulos: Vaihdon tulos näytetään.
SIM-työkalut
Puhelimeen asennettujen ominaisuuksien lisäksi SIMkortilla voi olla operaattorin tarjoamia ominaisuuksia
ja palveluja. Sisältö vaihtelee operaattorin tarjoamien
Työkalut
SIM-palveluiden mukaan. Valitse Valikko > Työkalut >
SIM-työkalut.
Voit liittää Sonim XP2.10 SPIRIT -puhelimen toiseen
yhteensopivaan tietoliikennelaitteeseen, kuten
tietokoneeseen, tai kuulokkeisiin käyttäen Bluetoothia tai
USB-kaapelia.
Bluetooth
Bluetooth on langaton yhteys, jonka avulla laitteet voivat
vaihtaa tietoja. 10 metrin säteellä olevat laitteet voidaan
kytkeä langattomasti Bluetooth-tekniikan avulla.
Sonim XP2.10 SPIRIT on yhteensopiva Bluetooth
1,2 -määrityksen kanssa ja tukee seuraavia proileja:
Headset prole, Hands free prole, Object push prole
ja Dial up networking prole. Laite voi lähettää kuvia ja
äänitiedostoja Bluetooth-yhteyden avulla.
Bluetooth.tekniikan käyttämiseen saattaa
liittyä rajoituksia joissakin paikoissa.
Lisätietoja saat paikallisviranomaisilta tai
Yhteyksienhallinta
Bluetoothin aktivoiminen
Valitse Valikko > Yhteydet > Bluetooth > Bluetooth-
tila > Käytössä. Ota se käyttöön tai pois käytöstä
valikkonäppäimellä. Kun Bluetooth on aktivoitu,
aloitusruudussa näkyy Bluetooth-kuvake.
Bluetoothin deaktivoiminen
Valitse Valikko > Yhteydet > Bluetooth > Bluetooth-
tila > Pois. Ota se käyttöön tai pois käytöstä
nuolinäppäimellä.
Valitse laitteita pareiksi
1. Valitse Valikko > Yhteydet > Bluetooth > Pariksi
palveluntarjoajalta.
valitut laitteet > Etsi laitteet.
2. Valitse haluamasi laite.
3. Syötä salasana (esimerkiksi 0000) Syötä salasana
-ruutuun. Sama salasana täytyy syöttää myös toiselle
laitteelle.
4. Valitse OK.
5. Kun toinen laite hyväksyy pyyntösi, viesti <laitteen nimi> valtuutettu näkyy näytössä.
6. Jos toinen laite hylkää pyyntösi, viesti Paria ei valittu
näkyy näytössä.
Turvallisuussyistä tuntemattomia laitteita ei
kannata valita pariksi.
Bluetooth-kuulokkeen kytkeminen
Voit kytkeä Bluetooth-kuulokkeen sen jälkeen, kun olet
valinnut sen puhelimen pariksi.
1. Valitse Valikko > Yhteydet > Bluetooth > Pariksi valitut laitteet > Etsi laitteet.
2. Valitse Bluetooth-kuuloke, jonka olet valinnut pariksi.
3. Valitse Valikko > Yhdistä.
Lisätietoja on Bluetooth-kuulokkeen
käyttöoppaassa.
53
Pariksi valitun laitteen uudelleennimeäminen
Kun haluat nimetä pariksi valitun laitteen uudelleen
1. Valitse Valikko > Yhteydet > Bluetooth > Pariksi valitut laitteet.
2. Valitse pariksi liitetty laite Valitse Valikko > Nimeä
uudelleen. Syötä uusi nimi.
Liitetyn laitteen tietojen tarkastelu
Kun haluat tarkastella liitetyn laitteen tiedostoja
1. Valitse Valikko > Yhteydet > Bluetooth > Aktiivisen laitteen tiedot.
2. Valitse liitetty laite ja tarkastele tietoja.
Puhelimen näkyvyyden määrittäminen
Bluetooth-yhteyttä käytettäessä voit määrittää, kuka voi
löytää laitteesi ja muodostaa siihen yhteyden. Valitse
Valikko > Yhteydet > Bluetooth > Puhelimen näkyvyys.
Jos haluat laiteen näkyvän muille laitteille, valitse Näytä
kaikille. Jos et halua laiteen näkyvän muille laitteille, valitse Piilotettu.
Laitteen tietojen tarkastelu
Yhteyksienhallinta
Kun haluat tarkastella liitetyn laitteen tietoja, valitse
Valikko > Yhteydet > Bluetooth > Oman laitteen tiedot.
Poista pariksi valittu laite
1. Valitse Valikko > Yhteydet > Bluetooth > Omat
laitteet.
2. Valitse pariksi liitetty laite
3. Valitse Valikko > Poista.
Jos peruutat pariksi liittämisen, kun laite on
kytketty, pari poistetaan ja yhteys katkaistaan
välittömästi.
Datan lähettäminen Bluetooth-yhteyden kautta
Voit lähettää tiedostoja tai kontakteja toiseen
yhteensopivaan laitteeseen.
1. Valitse Valikko > Omat tiedostot/Puhelinluettelo.
2. Jos haluat lähettää kuvatiedoston, valitse
tiedostoluokka > valitse tiedosto tai selaa
puhelinluetteloa ja valitse kontakti.
3. Valitse Valikko > Lähetä Bluetoothilla.
4. Valitse pariksi valittu laite, johon haluat lähettää
tiedoston.
Omat laitteet -näyttö näyttää pariksi valitut
laitteet. Jos haluat lähettää dataa laitteeseen,
joka ei ole laitepari, valitse Hae lisää… Valitse
haluamasi laite, joka ei ole laitepari. Syötä PINkoodi, kun sitä kysytään.
5. Kun toinen laite hyväksyy tiedoston, viesti Objekti lähetetty näkyy näytössä.
6. Jos toinen laite hylkää tiedoston, viesti Yhteysvirhe
näkyy näytössä.
Tietojen vastaanottaminen Bluetoothin kautta
Jotta voit vastaanottaa tietoja Bluetoothin avulla,
Bluetooth on oltava aktivoituna ja laitteen on näyttävä
muille laitteille.
1. Kun vastaanotat tietoja, sinulta kysytään, haluatko
hyväksyä vastaanottamisen.
2. Valitse Hyväksy, jos haluat vastaanottaa tietoja, TAI
valitse Hylkää, jos haluat hylätä tiedot.
3. Jos hyväksyt, tiedot tallennetaan Omiin tiedostoihin.
54
Pakettidatayhteys
Voit tarkistaa datapalvelun saatavuuden verkossa.
Kun haluat määrittää yhteysmuodon, valitse Valikko > Yhteydet > Pakettidatayhteys > Tarvittaessa, niin yhteys
muodostetaan tarpeen mukaan, TAI Aina online, niin
yhteys on aina käytössä.
PC-synkronointi
Voit siirtää ja synkronoida tietoja Sonim XP2.10 SPIRIT
-puhelimen ja tietokoneen välillä käyttämällä PC Tools
-sovellusta.
Muista asentaa PC Tools -sovellus
tietokoneeseen ennen tietokoneen liittämistä
puhelimeen.
Kun haluat synkronoida tietokoneen ja puhelimen tiedot,
liitä tietokone puhelimeen USB-kaapelilla. Valitse Valikko > Yhteydet > PC-synkronointi. Puhelin on liitetty
tietokoneeseen.
Lisätietoja PC Tools -sovelluksen käytöstä on sen
ohjeissa.
Yhteyksienhallinta
USB-toiminto
Voit liittää puhelimen tietokoneeseen käyttämällä
toimitettua USB-kaapelia. Voit vaihtaa USB-yhteystilaa
vain, kun puhelin on irti tietokoneesta ja kun SD-kortti on
asetettu.
Kun haluat asettaa USB-yhteystilan, valitse Valikko >
Yhteydet > USB-datakaapeli > Normaali tila TAI USB-
asematila.
Normaalissa tilassa voidaan
• Suorittaa PC Tools -sovellus
• Käyttää puhelinta modeemina Internet-yhteyttä
varten.
USB-asematilassa voidaan käyttää muistikorttia ashmuistina tiedonsiirtoa varten.
55
Mediasoitin
Mediasoittimella voidaan toistaa tuettuja ääni- tai
videotiedostoja. Kun haluat käyttää musiikki/videosoitinta
tai FM-radiota, valitse Valikko > Mediasoitin.
Musiikkisoitin
Musiikkisoittimella voidaan kuunnella useita tuettuja
äänitiedostoja. Valitse Valikko > Mediasoitin >
Musiikkisoitin. Musiikkisoitin tulee esiin. Valitse vasen
valintanäppäin tarkastellaksesi seuraavia asetuksia.
Toisto Bluetooth-laitetta käyttäen
Tuettuja äänitiedostoja voidaan kuunnella käyttämällä
pariksi valittua Bluetooth-laitetta. Valitse Valikko >
Mediasoitin > Musiikkisoitin > Toista Bluetoothin
kautta.
Musiikkitiedostojen hallinta
Voit tarkastella, poistaa ja lähettää musiikkitiedostoja.
Valitse Valikko > Mediasoitin > Musiikkisoitin > Soittolista. Paina Valikko, kun haluat tarkastella seuraavia
vaihtoehtoja.
Mediasoitin
• Poista: Poista tiedosto.
• Lähetä: Lähetä tiedosto toiseen yhteensopivaan
laitteeseen käyttäen MMS-viestiä, Bluetoothia tai
sähköpostia.
• Aseta soittoääneksi: Aseta musiikki äänipuheluiden
ja viestien soittoääneksi.
• Lajittele: Lajittele tiedostot nimen, koon, tietojen tai
tyypin mukaan.
• Ominaisuus: Tarkastele tiedoston ominaisuuksia.
Omien soittolistojen hallinta
Voit luoda, muokata ja tarkastella omia soittolistoja.
Valitse Valikko > Mediasoitin > Musiikkisoitin > Oma soittolista. Jos soittolistoja ei ole, luo soittolista
painamalla Lisää.
Valitse soittolista ja tarkastele seuraavia tehtäviä
painamalla Asetukset:
• Toista: Toista kaikki valitun soittolistan kappaleet.
• Nimeä uudelleen: Nimeä valittu soittolista uudelleen.
• Uusi: Luo uusi soittolista.
• Poista: Poista valittu soittolista.
• Poista kaikki: Poista kaikki soittolistat.
Valitse soittolista ja paina Avaa, kun haluat tarkastella sen
kappaleita. Paina Valitse, kun haluat suorittaa seuraavat
tehtävät:
• Lisää sisältöä: Lisää uusi kappale soittolistaan.
• Muuta järjestystä: Muuta kappaleiden järjestystä.
• Aseta soittoääneksi: Aseta musiikki äänipuheluiden
ja viestien soittoääneksi.
• Lähetä: Lähetä tiedosto toiseen yhteensopivaan
laitteeseen käyttäen MMS-viestiä, Bluetoothia tai
sähköpostia.
• Poista: Poista valittu soittolista.
• Poista kaikki: Poista kaikki soittolistat.
• Ominaisuus: Tarkastele tiedoston ominaisuuksia.
Musiikkipankin hallinta
Voit tarkastella kaikkia musiikkitiedostoja listana esittäjän
tai albumin mukaan lajiteltuina. Valitse Valikko >
Mediasoitin > Musiikkisoitin > Musiikkipankki.
• Kaikki musiikki: Tarkastele kaikkia kappaleita.
• Esittäjä: Tarkastele kappaleita esittäjän mukaan.
• Albumi: Tarkastele kappaleita albumin mukaan.
56
Päivitä musiikkiluettelo
Kun haluat päivittää musiikkiluettelon ja tarkastella sitä.
Valitse Valikko > Mediasoitin > Musiikkisoitin > Päivitä
musiikkiluettelo.
Toistotilan asettaminen
Voit asettaa toistotilan toistamaan kaikki musiikkitiedostot.
Valitse Valikko > Mediasoitin > Musiikkisoitin >
Toistotila. Seuraavat vaihtoehdot tulevat näkyviin:
• Kerran: Soita raita kerran.
• Soita raita uudelleen: Soita valittu raita useita
kertoja.
• Soitto järjestyksessä: Soita kaikki raidat asetetussa
järjestyksessä kerran.
• Soita kaikki toistuvasti: Toistaa kaikki raidat useita
kertoja.
• Satunnainen: Soita kaikki raidat satunnaisessa
järjestyksessä.
Mediasoitin
Videosoitin
Videosoittimella voidaan katsella tuettuja videotiedostoja.
Valitse Valikko > Mediasoitin > Videosoitin. Videosoitin
tulee esiin. Valitse vasen valintanäppäin tarkastellaksesi
seuraavia asetuksia.
Toisto Bluetooth-laitetta käyttäen
Tuettuja videotiedostoja voidaan katsella käyttämällä
pariksi valittua Bluetooth-laitetta. Valitse Valikko >
Mediasoitin > Videosoitin > Toista Bluetoothin kautta.
Videotiedostojen hallinta
Voit tarkastella, poistaa ja lähettää videotiedostoja. Valitse
laitteeseen käyttäen MMS-viestiä, Bluetoothia tai
sähköpostia.
• Lajittele: Lajittele tiedostot nimen, koon, tietojen tai
tyypin mukaan.
• Ominaisuus: Tarkastele tiedoston ominaisuuksia.
Omien soittolistojen hallinta
Voit luoda, muokata ja tarkastella omia soittolistoja. Valitse
Valikko > Mediasoitin > Videosoitin > Oma soittolista.
Jos soittolistoja ei ole, luo sellainen painamalla Uusi.
• Ota kuva valitsemalla valikkonäppäin TAI painamalla
kevyesti kameranäppäintä.
• Kuva tallennetaan kohteeseen Valikko > Omat tiedostot > Kuvat > Kuvat.
• Kuvauksen jälkeen lähetä kuva valitsemalla vasen valintanäppäin:
• Lähetä sähköpostitse/MMS:llä: Voit liittää
kuvan sähköposti-/MMS-viestiin.
• Lähetä Bluetoothilla: Voit muodostaa yhteyden
yhteensopivan Bluetooth-laitteeseen ja lähettää
Kamera
kuvan.
Kameran asetukset
Voit tarkastella kameran asetuksia valitsemalla Valikko >
Kamera > vasen valintanäppäin. Seuraavat vaihtoehdot
tulevat näkyviin:
• Kuvakoko: Valitse kuvan tarkkuus luettelon
vaihtoehdoista:
• Laatu: Valitse kuvan laatu seuraavista vaihtoehdoista:
Erittäin hieno, Hieno tai Normaali.
• Galleria: Tämä vaihtoehto vie käyttäjän Kuvatkansioon.
• Kuvaustila: Voit aktivoida itselaukaisimen.
• Kameratila: Voit asettaa väritehosteet ja
itselaukaisimen.
• Käytettävissä olevat väritehosteet ovat
mustavalkoinen, seepia ja normaali.
• Jos otat itselaukaisimen käyttöön, kuva
otetaan vasta, kun tietty aika on kulunut
valikkonäppäimen painamisesta.
• Taskulamppu: Valitse Käytössä, kun haluat ottaa
salaman käyttöön, tai valitse Pois, jos haluat poistaa
salaman käytöstä. Voit valita automaattitoiminnan
valitsemalla Auto.
• Näytön suunta: Vaihda valikkonäytön suunta
valitsemalla Vaaka tai Pysty.
58
Taskulamppu
Voit käyttää kameran salamaa taskulamppuna. Ota
salama käyttöön/pois käytöstä painamalla pitkään
kameranäppäintä.
Taskulamppupainike ei ehkä toimi, jos muita
sovelluksia on käytössä.
Taskulamppu
59
Muistikortti
Voit asettaa Sonim XP2.10 SPIRIT -puhelimeen
irrotettavan Micro SD -kortin tallennuskapasiteetin
lisäämiseksi. Kortti asetetaan akun alapuolella olevaan
loveen. Voit suorittaa seuraavat toiminnon SD-kortille.
• SD-kortin alustaminen.
• Käytettävissä olevan tilan tarkastelu.
• SD-kortilla olevien kuvien asettaminen taustakuvaksi.
• SD-kortilla olevien äänitiedostojen asettaminen
soittoääniksi.
Tuettu maksimikapasiteetti on 4 Gt.
Muistikortin asettaminen puhelimeen
1. Varmista, että puhelin on sammutettu.
Muistikortti
2. Nosta akun kantta ja poista akku. Katso ohjeita
kohdasta ”Akun asettaminen” sivulla 13.
3. Nosta hopeinen pidike akkupaikan vasemmassa
yläkulmassa olevan loven yli.
4. Aseta SD-kortti loveen ja sulje hopeinen pidike.
5. Laita akku ja akun kansi takaisin. Lukitse akkukotelo
kääntämällä akkukotelon ruuveja myötäpäivään.
Jos puhelin kytketään tietokoneeseen USBkaapelilla, muistikortti näkyy tietokoneessa
erillisenä asemana.
60
Muistikortin hallinta
Kun haluat tarkastella, lajitella ja poistaa muistikortilla
olevia tiedostoja,
1. Valitse Valikko > Omat tiedostot > Muistikortti.
2. Selaa kansiota ja valitse tiedosto. Paina Valikko, niin
seuraavat vaihtoehdot tulevat näkyviin.
uudelleen
Uusi kansioLuo uusi alikansio.
NäkymätyyppiVoit tarkastella kuvia luettelona tai
LajitteleVoit lajitella kuvat nimen, päiväyksen
MerkitseValitse määrätty kuva.
Merkitse kaikkiVoit valita kaikki kuvat tai valita niitä
tai Bluetooth-ominaisuuden kautta.
kohdekansioon.
kohdekansioon.
Nimeä tiedosto uudelleen.
ruudukkona.
tai koon mukaan.
yksitellen.
61
Tiedostojenhallinta
Omat tiedostot -valikon avulla voit tallentaa ja hallita
äänitiedostoja, kuvatiedostoja, .jar-tiedostoja, .jadtiedostoja ja .txt-tiedostoja. Voit esikatsella tiedostoja,
tarkastella niiden tietoja ja poistaa niitä. Sisäinen
tallennuskapasiteetti on noin 50 Mt. Voit tarkastella
tiedostoja valitsemalla Valikko > Omat tiedostot.
Seuraavat luokat tulevat näkyviin:
• Kuvat – tarkastele ja hallitse kuvia
• Ääni – tarkastele ja hallitse äänitiedostoja
• Video – tarkastele ja hallitse videoleikkeitä
• Java-tiedostot – tarkastele ja hallitse Java-sovelluksia
• Muut – tarkastele ja hallitse muita kuin tuettuja
muotoja.
• Muistikortti – tarkastele ja hallitse muistikortille
tallennettuja tiedostoja.
• Hallinta – määritä tallennusasetukset.
Kaikkien tiedostojen hallinta
Tiedostojenhallinta
Voit tarkastella, lajitella tai poistaa Omat tiedostot
-kansioon tallennettuja tiedostoja.
1. Valitse Valikko > Omat tiedostot > valitse
tiedostoluokka (esimerkiksi kuvat)
2. Saat lisää vaihtoehtoja siirtymällä luettelossa
tiedoston kohdalle ja valitsemalla Valikko.
Seuraavat vaihtoehdot tulevat esiin valitun tiedostotyypin
mukaan.
VaihtoehtoToiminto
PoistaPoista kuva.
LähetäLähetä kuva MMS-, sähköposti- tai
KopioiKopioi kuva määrättyyn
SiirräSiirrä kuva määrättyyn
Nimeä
uudelleen
Uusi kansioLuo uusi alikansio.
DiaesitysVoit näyttää kuvat diaesityksenä.
Aseta
soittoääneksi
Lisää
soittolistaan
Käytä kuvaaAseta kuva kontaktin tunnukseksi tai
NäkymätyyppiVoit tarkastella kuvia luettelona tai
LajitteleVoit lajitella kuvat nimen, päiväyksen
MerkitseValitse määrätty kuva.
Merkitse kaikkiVoit valita kaikki kuvat tai valita niitä
Bluetooth-ominaisuuden kautta.
kohdekansioon.
kohdekansioon.
Nimeä tiedosto uudelleen.
Aseta valittu tiedosto soittoääneksi
tai viestin ääneksi
Lisää valittu tiedosto määrättyyn
soittolistaan.
taustapaperiksi.
ruudukkona.
tai koon mukaan.
yksitellen.
62
Tämä langaton laite (”Laite”) sisältää ohjelmiston,
jonka omistavat Sonim Technologies, Inc. (”Sonim”)
ja sen toimittajat ja lisenssinantajat (yhteisesti
”Ohjelmisto”). Sonim myöntää tämän Laitteen käyttäjälle
yksinoikeudettoman, siirtymättömän ja luovuttamattoman
käyttöoikeuden Ohjelmistoon ainoastaan Laitteen
yhteydessä, johon se on asennettu ja/tai jonka mukana
se on toimitettu. Mitään edellä mainittua ei siis katsota
Ohjelmiston myymiseksi Laitteen käyttäjälle.
Ohjelmistoa tai sen osia ei saa kopioida, muokata, jaella,
purkaa, kääntää takaisin tai muutoin muuttaa, eikä
muitakaan keinoja saa käyttää Ohjelmiston tai sen osan
lähdekoodin paljastamiseksi. Epäilysten välttämiseksi
sinulla on milloin tahansa oikeus siirtää kaikki
Ohjelmistoon liittyvä oikeudet ja velvollisuudet kolmannelle
osapuolelle kuitenkin ainoastaan yhdessä Laitteen kanssa,
jonka mukana olet saanut Ohjelmiston ja sillä ehdolla,
että kyseinen kolmas osapuoli hyväksyy nämä ehdot
kirjallisesti.
Tämä lisenssi myönnetään sinulle Laitteen käyttöiäksi.
Voit irtisanoa lisenssin siirtämällä kirjallisesti kolmannelle
osapuolelle kaikki oikeutesi Laitteeseen, jossa olet saanut
Ohjelmiston. Jos et noudata jotain tämän lisenssin ehtoa,
lisenssi päättyy välittömästi. Sonim ja sen toimittajat ja
lisenssinantajat ovat ainoita ja yksinomaisia Ohjelmiston
Loppukäyttäjän lisenssisopimus
oikeuksien, saannon ja omistusoikeuden haltijoita. Sonim
ja kolmas osapuoli, siinä määrin kuin Ohjelmisto sisältää
kyseisen kolmannen osapuolen materiaalia tai koodia,
ovat näiden lisenssiehtojen osoituksensaajat. Lisenssin
pätevyys, tulkinta ja täytäntö perustuu Yhdysvaltain
Delawaren osavaltion lakeihin.
Ehdoton 3 vuoden takuu
Sonim tarjoaa tämän ehdottoman kolmen vuoden takuun
matkapuhelimellesi (”Tuote”).
Jos Tuotteesi on takuuhuollon tarpeessa, palauta se
jälleenmyyjällesi tai ota yhteys Sonimin asiakaspalveluun
osoitteessa:
• Online-tuki ja maakohtaiset maksuttomat numerot:
www.sonimtech.com/support
• Sähköposti: support@sonimtech.com.
• Numero Yhdysvalloissa: 1-888-547-9370
• Muu numero: +800-5225-5227
Takuumme
Tämän 3 vuoden ehdottoman takuun ehtojen mukaan
Sonim takaa, että tässä tuotteessa ei ole huomattavia
vikoja suunnittelussa, materiaaleissa tai valmistuksessa
sen ostohetkellä ja siitä eteenpäin kolmen (3) vuoden ajan.
Käytäntö
Mikäli takuun voimassaoloaikana tuote ei toimi
normaalissa käytössä suunnitteluun, materiaaleihin tai
valmistukseen liittyvien virheiden takia, Sonimin valtuutetut
jälleenmyyjät tai palvelukumppanit siinä maassa tai sillä
alueella jossa tuote on ostettu antavat tuotteen tilalle
saman tai paremman mallin samassa tai paremmassa
kunnossa. Sonim ja sen huoltokumppanit pidättävät
oikeudet veloittaa käsittelymaksu palautetusta Tuotteesta,
jonka ei katsota kuuluvan takuun piiriin jäljempänä olevien
ehtojen mukaisesti.
Huomioi, että saatat menettää henkilökohtaiset asetukset,
lataukset tai muut tiedot, kun Tuotettasi korjataan tai
se vaihdetaan. Sonim ei vastaa mistään menetetyistä
tiedoista eikä korvaa sinulle tietojen menetystä. Tee aina
varmuuskopio kaikista tiedoista, jotka olet tallentanut
Sonim-Tuotteeseen, kuten latauksista, kalenterista ja
kontakteista ennen kuin luovutat Tuotteen huollettavaksi
tai vaihdettavaksi.
63
Puhelimen hoito
Sonim XP2.10 SPIRIT -puhelimen kotelointiluokka on
IP67, joka suojaa pölyltä ja vedeltä IEC-standardin EN
60529 mukaisesti. Puhelin on kauttaaltaan suojattu pölyltä
ja se voidaan upottaa 1,0m syvään veteen enintään 30
minuutin ajaksi. Altistusta suuremmille syvyyksille tulee
välttää, sillä se voi vahingoittaa puhelinta. Puhelin ei kestä
altistusta vedelle tai roiskeille latauksen aikana, silloin kun
puhelinta käytetään johdollisten kuulokkeiden kanssa tai
silloin, kun liitäntöjä peittävä kansi puhelimen alaosassa ei
ole tiiviisti suljettu.
Sonim XP2.10 SPIRIT on tukevarakenteinen puhelin
kovaan käyttöön. Puhelin on muotoiltu niin, että se ei
hajoa osiin tai vaurioidu mekaanisesti altistettuna voimille,
jotka vastaavat vapaata pudotusta keskimittaisen aikuisen
korkeudelta. Tätä kovempia iskuja ja voimia on vältettävä,
koska ne voivat vahingoittaa puhelinta.
Ehdot
1. Takuu on voimassa ainoastaan, jos Tuotetta
korjattaessa tai vaihdettaessa esitetään alkuperäisen
ostajan alkuperäinen, Sonimin valtuutetun
jälleenmyyjän antama kuitti, josta ilmenee ostopäivä
Loppukäyttäjän lisenssisopimus
ja Tuotteen sarjanumero. Sonim pidättää oikeuden
kieltäytyä takuuhuollosta, mikäli kyseiset tiedot on
poistettu tai niitä on muutettu sen jälkeen, kun tuote
on alun perin ostettu myyjäliikkeestä.
2. Mikäli Sonim korjaa tai vaihtaa Tuotteen, sille
myönnetään takuu alkuperäisestä takuukaudesta
jäljellä olevaksi ajaksi tai yhdeksäksikymmeneksi
(90) päiväksi pidemmän mukaan. Korjauksessa tai
vaihdossa saatetaan käyttää toiminnaltaan uutta
vastaavia kunnostettuja osia. Vaihdetut osat tai
komponentit jäävät Sonimin omistukseen.
3. Takuu ei kata Tuotteen vikoja, jotka johtuvat
normaalista kulumisesta tai vääränlaisesta käytöstä,
mukaan lukien esimerkiksi Tuotteen käyttäminen
Sonimin käyttö- ja hoito-ohjeista poikkeavalla tavalla.
Takuu ei kata myöskään Tuotteen vikoja, jotka
johtuvat onnettomuudesta, ohjelmiston tai osien
muokkaamisesta tai säätämisestä, ylivoimaisista
tapahtumista tai Tuotteen joutumisesta kosketuksiin
nesteen kanssa muulla kuin käyttöohjeessa
hyväksytyksi mainitulla tavalla. Ladattava akku
voidaan ladata ja purkaa satoja kertoja. Akku
kuitenkin kuluu ajan mittaan loppuun, mitä ei katsota
viaksi. Kun huomaat puheajan tai valmiusajan
lyhentyneen huomattavasti, akku on syytä vaihtaa.
Sonim suosittelee ainoastaan Sonimin hyväksymien
akkujen ja latureiden käyttämistä. Puhelimissa
saattaa olla pieniä eroja näytön kirkkaudessa ja
värissä. Näytössä voi esiintyä pieniä kirkkaita tai
tummia pisteitä. Nämä ovat viallisia kuvapisteitä, joita
esiintyy, kun yksittäisiin pisteisiin tulee toimintahäiriö,
jota ei voi oikaista. Useat vialliset kuvapisteet ovat
hyväksyttäviä.
4. Takuu ei kata Tuotteen vikoja, jotka johtuvat muun
kuin Sonimin valtuuttaman henkilön suorittamista
asennuksista, muokkauksista, korjauksista tai
Tuotteen avaamisista. Tuotteessa olevien sinettien
vahingoittaminen mitätöi takuun.
5. Takuu ei kata tuotteen vikoja, jotka johtuvat muiden
kuin Tuotteen kanssa käytettäviksi tarkoitettujen,
Sonimin alkuperäisten lisävarusteiden tai muiden
oheislaitteiden käytöstä.
64
6. TUOTTEELLE EI MYÖNNETÄ MUUTA KIRJALLISTA
TAI SUULLISTA TAKUUTA KUIN TÄMÄ KIRJALLINEN
TAKUU. HILJAISET TAKUUT ESIMERKIKSI
MYYNTIKELPOISUUDESTA TAI SOPIVUUDESTA
TIETTYYN KÄYTTÖTARKOITUKSEEN RAJOITTUVAT
TÄMÄN RAJOITETUN TAKUUN KESTOON.
SONIM TAI SEN LISENSSINANTAJAT EIVÄT OLE
VASTUUSSA MISTÄÄN SATUNNAISISTA TAI
VÄLILLISISTÄ VAHINGOISTA KUTEN ESIMERKIKSI
TUOTTOJEN MENETYKSESTÄ TAI KAUPALLISISTA
TAPPIOISTA SIINÄ MÄÄRIN KUIN KYSEISISTÄ
VASTUISTA VOI LAIN MUKAISESTI KIELTÄYTYÄ.
RAJOITETUN TAKUUN KESTO SONIM TAI SEN
LISENSSINANTAJAT EIVÄT OLE VASTUUSSA
MISTÄÄN SATUNNAISISTA TAI VÄLILLISISTÄ
VAHINGOISTA KUTEN ESIMERKIKSI TUOTTOJEN
MENETYKSESTÄ TAI KAUPALLISISTA TAPPIOISTA
SIINÄ MÄÄRIN KUIN KYSEISISTÄ VASTUISTA VOI
LAIN MUKAISESTI KIELTÄYTYÄ.
Loppukäyttäjän lisenssisopimus
65
VAROITUS: Tähän laitteeseen tehdyt muutokset
tai muunnokset, joiden yhteen sopivuutta Sonim
Technologies, Inc. ei ole erikseen hyväksynyt, voivat
mitätöidä käyttäjän oikeuden käyttää laitetta.
FCC-ilmoitus
Tämä tuote noudattaa FCC-sääntöjen osaa 15. Käyttöä
koskevat seuraavat kaksi ehtoa:
1. Tämä laite ei saa aiheuttaa haitallisia häiriöitä.
2. Tämän laitteen täytyy ottaa vastaan kaikki häiriöt,
mukaan lukien häiriöt, jota saattavat aiheuttaa eitoivottua toimintaa.
FCC
Tämä laite on testattu ja se noudattaa luokan B
digitaalisen laitteen rajoja FCC-sääntöjen osan 15
mukaisesti. Tämä rajat on suunniteltu tarjoamaan
kohtuullinen suoja haitallisilta häiriöiltä asuintiloihin
asennettuna. Tämä laite tuottaa, käyttää ja voi säteillä
radiotaajuusenergiaa. Jos sitä ei asenneta ja käytetä
ohjeiden mukaisesti, se voi aiheuttaa haitallisia häiriöitä
radiotiedonsiirtoon. Ei kuitenkaan voida taata, että
häiriöitä ei esiinny yksittäisessä asennuksessa. Jos
tämä laite aiheuttaa haitallisia häiriöitä radio- tai
televisiovastaanottoon, mikä voidaan määrittää
katkaisemalla laitteen virta ja kytkemällä se uudelleen,
käyttäjä voi yrittää poistaa häiriöitä yhdellä tai
useammalla seuraavista toimenpiteistä:
• Suuntaa vastaanottoantenni uudelleen tai vaihda
sen paikkaa.
• Lisää välimatkaa laitteen ja vastaanottimen välillä.
• Liitä laite pistorasiaan, joka on eri virtapiirissä kuin
se, johon vastaanotin on liitetty.
• Kysy neuvoa jälleenmyyjältä tai kokeneelta radio/
TV-teknikolta.
66
Vaatimustenmukaisuusvakuutus
Sonim Technologies Inc vakuuttaa, että Sonim XP2.10
SPIRIT -matkapuhelin on direktiivin 1999/5/EY keskeisten
vaatimusten ja sen muiden asiaan liittyvien ehtojen
mukainen.
Vaatimustenmukaisuusvakuutus
67
A
Aakkosnumeerinen 19
Äänetön tila 29
Ääniviestit 18
Aika ja päivämäärä
Paikalliset asetukset 28
Akku
Käyttö 13
Palkit 14
Audio
Nauhuri 51
Autotila 29
B
Bluetooth- 53
Aktivoi 53
Hakemisto
Deaktivoi 53
kuuloke 53
Tietojen lähettäminen 54
Tietojen vastaanottaminen 54
E
Estä puhelut
Peruuta 35
Tila 35
H
Herätyskello 49
J
Java 48
K
Käänteinen laskuri 50
Kalenteri 52
Kamera
Salama 58
Kansainvälisen numeron
valitseminen 33
Käyttöpisteen nimi (APN) 32
Kirjanmerkit 47
Kokoustila 29
Kontaktit 37
Lähetä 38
Lähetä viesti 37
Lisää 37
Poista 38
Ryhmä 37
Siirrä tai kopioi 38