1. Rajoitukset: Ohjelmisto sisältää luottamuksellista
tekijänoikeudellisesti suojattua Sun-yhtiön tietoa, ja
kopiointioikeudet säilyvät Sun-yhtiöllä ja/tai sen
edustajilla. Asiakas ei saa muokata, purkaa tai
hajottaa ohjelmistoa, purkaa ohjelmiston salausta tai
tutkia sen valmistustapaa perusteellisesti.
Ohjelmistoa tai sen osia ei saa vuokrata, luovuttaa tai
alilisensioida kolmannelle osapuolelle.
2. Vientisäädökset: Ohjelmisto, mukaan lukien
tekniset tiedot, on Yhdysvaltain vientivalvontal akien
sekä vientisäädösten ja niihin liittyvien muiden
säädösten alainen ja saattaa olla muiden maiden
vienti- tai tuontisäädösten alainen. Asiakas sitoutuu
noudattamaan tarkasti kaikkia säädöksiä ja hyväksyy
sen, että lupien hankkiminen ohjelmiston vientiä,
jälleenvientiä tai tuontia varten on asiakkaan
vastuulla. Ohjelmistoa ei saa ladata tai muulla tavoin
viedä: (i) maahan, jonka Yhdysvallat on asettanut
vientikieltoon, tai tällaisten maiden kansalaisille tai
asukkaille. Tällaisia maita ovat mm. Iran, Irak,
Kuuba, Libya, Pohjois-Korea, Sudan ja Syyria
(luettelo saattaa muuttua). Tai (ii) kenellekään, jonka
nimi on Yhdysvaltain valtionvarainministeriön
erityisesti nimeämien kansalaisten listalla tai
Yhdysvaltain kauppaministeriön kieltolistalla.
3. Rajoitetut oikeudet: Yhdysvaltain hallinnossa
tapahtuvaa käyttöä, monistamista ja julkistamista
säätelevät soveltuvin osin rajoitukset, jotka on
Kaikki muut kuin tässä mainitut oikeudet pidätetään.
Huomautus Kaikki verkot eivät tue tässä
käyttöoppaassa mainittuja palveluja. Tämä koskee
myös kansainvälistä hätänumeroa 112. Ota yhteyttä
verkko-operaattoriin tai palveluntarjoajaan, jos et
ole varma, onko jokin palvelu käytettävissä.
Olet hankkinut Sony Ericssonin 3Gsukupolven W950iWalkman®-puhelimen.
Ennen uuden puhelimen käyttöönottoa
pyydämme sinua tutustumaan huolellisesti
tähän käyttöoppaaseen, jotta voit käyttää
puhelintasi tehokkaasti ja pidentää sen
käyttöikää.
Tämän käyttöoppaan Puhelimen ottaminen käyttöön -luvussa on lyhyt yhteenveto
puhelimen päätoiminnoista ja
pikanäppäimistä sekä yleisiä tietoja
puhelimesta.
Puhelimen käyttöohjeet:
• Pikaopas – tietoja, joita tarvitset
puhelimen käyttöönotossa.
• Käyttöopas – puhelimen ominaisuuksien
ja asetuksien yksityiskohtainen kuvaus.
• Puhelimen ohje – puhelimessa on
käytönaikainen ohje. Useimmissa
sovelluksissa
Valinnat-valikosta. Joissain
valintaikkunoissa on ikkunakohtaisia
ohjeita, joissa opastetaan mm. tärkeiden
asetuksien määrittämisessä.
Valintaikkunan ohje voidaan avata
erillisellä kosketusnäytön komennolla tai
Valinnat-valikosta.
Ohje voidaan avata
• Web-op as – uusin päivitetty ja laajennettu
käyttöopas on saatavissa osoitteesta
www.sonyericsson.com/support
Käyttöopasta voi lukea selaimen avulla
tietokoneessa tai puhelimessasi.
Tämä kuvake ilmaisee, että kyseinen
toiminto on verkko- tai
operaattorikohtainen. Toiminto ei ehkä
ole saatavissa kaikissa maissa tai
verkkovierailun aikana. Lisätietoja saat
matkapuhelinoperaattoriltasi.
A. Puhelin
B. Laturi
C. Siirrettävä handsfree-laite (osa 1) ja
kauko-ohjain
D. Handsfree-laitteen kantolaukku
E. Siirrettävä handsfree-laite (osa 2)
F. Akku
G. USB-kaapeli
H. Kaksi CD-levyä (Sony Ericsson PC Suite
ja Try & buy -sovellukset)
I. Käyttöohjepakkaus
I
H
G
F
Jos pakkaus ei sisällä kaikkia ohessa lueteltuja
osia, ota yhteyttä jälleenmyyjään.
Huomautus: Ennen kuin voit käyttää
puhelinta, sinun on asennettava siihen SIMkortti ja ladattava akku. Irrota laturi, ennen
kuin asennat tai poistat SIM-kortin.
Yleiskuvaus
B
A
L
C
D
E
F
G
M
K
J
I
H
N
A. Virtapainike
B. Infrapunaportti
C. Näyttö
D. Toiston ohjaus – Toista/tauko-näppäin
E. Toiston ohjaus – Edellinen-näppäin
F. Walkman®-näppäin
G. Näppäimistö
H. C-näppäin (Peruuta)
I. Toiston ohjaus – Seuraava-näppäin
J. Äänenvoimakkuuden säätöpainike
K. Toista/tauko-painike
L. Kaiutin
M. Ulkoisen antennin liitin
N. Liitin lisälaitteita ja laturia varten
O. Mikrofoni
P. Paluupainike
Q. Rullanäppäin
R. Kosketuskynä
Vihje Voit poistaa antenniliitännän
muovisuojuksen pienellä ruuvitaltalla.
Ennen puhelimen käyttöä
SIM-kortti
Saat SIM-kortin matkapuhelinoperaattorilta,
kun hankit matkapuhelinliittymän. SIMkortissa on puhelinnumerosi lisäksi tiedot mm.
liittymään kuuluvista palveluista, ja siihen
voidaan tallentaa yhteystietoja.
Poista akku (jos se on paikallaan) ja aseta
SIM-kortti SIM-korttipaikkaan. Kun
käynnistät puhelimen ensimmäisen kerran,
näppäileSIM-kortin mukana toimitettu PIN-
koodi, jos näyttöön tulee
-valintaikkuna.
SIM-kortin poistaminen
Irrota SIM-kortti puhelimesta vetämällä SIMkorttipaikan metallisuojus ulos ja painamalla
se takaisin sisään, minkä jälkeen voit vetää
SIM-kortin ulos SIM-korttipaikasta.
Anna PIN-koodi
Akku
Voit avata akkulokeron kannen painamalla
varovasti sen yläosaa ja liu'uttamalla kantta
alaspäin. Aseta akku tarrapuoli ylöspäin
akkulokeroon ja varmista, että kosketuspinnat
osuvat toisiinsa. Sulje akkulokeron kansi.
• Lisää puhelimen käyttöön ja huoltoon
liittyviä ohjeita on kohdassa
Käyttösuositukset (matkapuhelin, akku,
laturi ja muu lisälaitteet) sivulla 97.
Puhelimen
käynnistäminen ja
sulkeminen
Ennen kuin käynnistät puhelimen
ensimmäisen kerran, lue Ohjeita turvalliseen ja tehokkaaseen käyttöön sivulla 97. Tämän
Akun lataaminen
Puhelimen akku on ladattava, kun akun
merkkivalo vilkkuu punaisena tai puhelimen
näyttöön tulee ilmoitus.
Tarkista, että akku on paikoillaan, ja kytke
laturi puhelimeen. Kytke laturin pistoke
pistorasiaan. Jos puhelimeen ei ole kytketty
virtaa akun latauksen aikana, punainen
merkkivalo sammuu, kun akku on ladattu
täyteen.
Käyttö ja huolto
Käytä puhelinta seuraavien ohjeiden
mukaisesti:
• Puhdista näyttö kevyesti kostutetulla
liinalla.
• Kosketa kosketusnäyttöä vain puhelimen
mukana toimitetulla kynällä tai
sormenpäällä.
jälkeen sinun on valittava näyttökieli. Tämä
saattaa kestää hetken, koska puhelin poistaa
muut kielet. Lisätietoja kielien valitsemisesta
ja asentamisesta on kohdassa Kieli sivulla 92.
Normaali toimintatila
Kytke virta puhelimeen painamalla puhelimen
yläosassa olevaa virtapainiketta. Voit valita
Käynnistä puhelin tai Flight mode. Ota
normaali toimintatila käyttöön valitsemalla
Käynnistä puhelin.
Voit sulkea puhelimen painamalla
virtapainiketta ja valitsemalla Katkaise virta
tai painamalla virtapainiketta uudelleen.
Flight mode
Valitse toimintatilaksi Flight mode, jos haluat
poistaa käytöstä puhelimen radiolähettimet ja
-vastaanottimet. Voit edelleen käyttää sellaisia
Page 8
puhelimen toimintoja, jotka eivät edellytä
radiovastaanottoa tai -lähetystä.
Käytä Flight mode -tilaa paikoissa, joissa
matkapuhelimen käyttö on kielletty, kuten
sairaaloissa ja lentokoneissa. Lisätietoja on
kohdassa Flight mode sivulla 85.
Yhteystietojen tuominen
Yhteystietoja voidaan tuoda puhelimeen
seuraavilla tavoilla:
• Yhteystietojen kopioiminen SIM-kortista.
Lisätietoja on kohdassa Kopioiminen SIM-kortista ja SIM-korttiin sivulla 44.
• Siirrä yhteystiedot tietokoneesta
synkronointitoiminnolla. Lisätietoja on
kohdassa Synkronointi ja varmuuskopiointi sivulla 71.
• Siirrä yhteystiedot langattomasti toisesta
puhelimesta, esimerkiksi langattomalla
Bluetooth™-yhteydellä. Lisätietoja on
kohdassa Yhteyden muodostaminen muihin laitteisiin sivulla 68.
Näyttö
Puhelimessa on kosketusnäyttö. Voit käyttää
kosketusnäytön komentoja kosketuskynällä
tai sormenpäällä. Alla olevassa kuvassa
näkyvät kosketusnäytön keskeiset osat ja
valikot.
A
B
C
D
E
F
Muistiinp.
MuokkaaTallennaValinnat
A. Tilarivi ja tilakuvakkeet
B. Tilarivin valikko
C. Sovelluksen otsikkorivi
D. Sovellusalue
E. Kuvakerivi
F. Kosketusnäytön komennot
Siirtyminen näytössä
Voit liikkua valikoissa ja valita komentoja
rullanäppäimellä, paluupainikkeella,
kosketuskynällä, näppäimistön
nuolinäppäimillä, kosketusnäytön
komennoilla ja jopa omilla sormenpäilläsi.
Rullanäppäimellä voit
vierittää luetteloita, säätää
äänenvoimakkuutta ja
siirtyä multimediaviestin
osasta toiseen. Voit valita
korostetun kohteen
painamalla rullanäppäintä.
Ylös
Sisään
Alas
Sulje
Paluupainike
Voit käyttää puhelimen sivussa olevaa
paluupainiketta seuraavasti:
•Paina – palaa takaisin edelliseen näyttöön
tai valikkoon, tai ohita auki oleva
valintaikkuna.
• Pidä alhaalla – palaa takaisin
valmiustilanäkymään ja lukitse tai vapauta
näppäimet valmiustilanäkymässä.
voidaan avata pikakuvakkeilla.
Pikakuvakkeella voit siirtyä
päävalikkoon, jossa näkyvät kaikki
käytettävissä olevat sovellukset (katso
Päävalikko sivulla 10). Valmiustilanäkymä on
kuvattu Pikaoppaassa.
Tilarivi
Tilarivin kuvakkeet ilmaisevat valittujen
asetusten ja toimintojen tilan. Lisätietoja on
kohdassa Tilarivin kuvakkeet sivulla 13.
Voit siirtyä lisäasetuksiin valitsemalla tilarivin
valikon.
Kosketuskynä
Voit siirtyä ja valita kohteita kosketusnäytössä
tai katsella kuvia.
Sovellusten etsiminen
Valmiustilanäkymä
Valmiustilanäkymä tulee näkyviin, kun
puhelin käynnistetään. Useita eri tehtäviä
voidaan aloittaa tästä valikosta.
Valmiustilanäkymä näkyy puhelimen
näytössä, kun mikään sovellus ei ole
käynnissä. Yleisimmin käytetyt sovellukset
Voit käynnistää sovelluksen napauttamalla sitä
päävalikossa, tai valita sovelluksen
kiertämällä ja painamalla rullanäppäintä tai
valitsemalla
Avaa.
Poistuminen sovelluksesta
Voit poistua sovelluksesta seuraavilla tavoilla:
• Sulje sovellus Paluu-kuvakkeella tai
paluupainikkeella. Kaikki tiedot
tallennetaan.
• Älä sulje sovellusta, vaan siirry toiseen
sovellukseen Tehtävähallinnassa. Katso
Tehtävähallinta sivulla 10. Voit siirtyä
myöhemmin takaisin samaan sovellukseen
ja samaan näkymään.
Tehtävähallinta
Tehtävähallinnassa voit siirtyä sovelluksesta
toiseen. Kun poistut sovelluksesta
Tehtävähallinnassa, mutta et sulje sovellusta,
voit palata myöhemmin samaan sovellukseen
ja näkymään. Tämä helpottaa mm. tekstin
siirtämistä sovelluksesta toiseen. Voit avata
Tehtävähallinnan napauttamalla tilarivin kuvaketta tai valitsemalla
sovelluksen Päävalikosta. Voit siirtyä
luettelossa olevaan sovellukseen
napauttamalla sitä tai korostamalla sen ja
valitsemalla
Lisää toimintoja on käytettävissä
Vaihda.
Avaa-
välilehdessä. Tässä välilehdessä näkyvät
kaikki käynnissä olevat sovellukset ja sellaiset
sovellukset, jotka on suljettu, mutta jotka
edelleen varaavat muistia. Voit sulkea
sovelluksen ja vapauttaa muistia valitsemalla
Sulje. Tehtävähallinta-valikossa voidaan
ryhmitellä sovellukset ajan, koon tai nimen
mukaan.
Näppäintoiminnot
Puhelimessa on 12 näppäimen
aakkosnumeerinen näppäimistö sekä
Walkman®-näppäin ja C-näppäin (Peruuta).
Näppäimistön käyttötilat:
• Normaali puhelintila.
• Walkman®-tila, kun Walkman®-soitin,
radio tai videosoitin on käynnissä.
Soittimen käynnistyttyä sitä voidaan
hallita näppäimistön kolmella ylimmällä
näppäimellä.
Puhelintilan toiminnot
Walkman®-näppäin
Avaa Walkman®-soittimen
toistonäkymä.
C-näppäin (Peruuta)
• Poista yksittäinen merkki
• Poista valittu merkintä mm.
yhteystiedoista, kalenterista,
muistiinpanoista tai tehtävistä.
• Mykistä mikrofonin puhelun
aikana pitämällä näppäintä
alhaalla.
• Mykistä soittoääni saapuvan
a/A
puhelun aikana.
Tähtinäppäin
• Painamalla numeronvalintatilassa
voit lisätä numeroon tähden (*).
• Painamalla tekstinsyötössä voit
vaihtaa tekstinsyöttötapaa (
abc, ABC, 123).
• Pitämällä alhaalla tekstinsyötössä
voit vaihtaa tekstinsyöttötilaksi
ennakoivan tekstinsyötön tai
käsialantunnistuksen.
#-näppäin
• Painamalla numeronvalintatilassa
voit lisätä numeroon #-merkin.
• Tavallisessa tekstinsyötössä voit
kirjoittaa näppäimellä
välilyönnin, #-merkin, tähden tai
rivinvaihdon.
Kun puhelimeen on saatavana
ohjelmistopäivitys, voit päivittää puhelimesi
Sony Ericssonin päivityspalvelussa
osoitteessa www.sonyericsson.com/support
Verkkosivuilla on lisäohjeita, jotka opastavat
päivittämisessä.
Puhelimen päivittäminen edellyttää
tietokonetta, jossa on Internet-yhteys. Lisäksi
tietokoneeseen on asennettava Sony Ericsson
PC Suite, ja tietokone on liitettävä puhelimeen
USB-kaapelilla.
Huomautus: Päivityksen yhteydessä kaikki
tiedot häviävät puhelimesta, joten tee
täydellinen puhelimen tietojen
varmuuskopiointi ennen päivityksen
aloittamista. Katso Tietojen varmuuskopiointi
sivulla 72.
.
A. Kytke USB-kaapeli puhelimen alaosassa
olevaan liitäntään.
B. Kytke handsfree-laitteen osat toisiinsa.
Kytke handsfree-laite ja muut lisälaitteet
puhelimen alaosassa olevaan liitäntään.
Kytke lisälaitteet akun lataamisen aikana
laturin alaosassa olevaan liitäntään.
C. Kytke laturi puhelimen alaosassa olevaan
liitäntään.
Mediamuisti
Puhelimessa on kiinteä 4 gigatavun flashmediamuisti, joka on tarkoitettu ensisijaisesti
musiikkitiedostojen tallentamiseen. Muistia
käytetään kuten tavallista kiintolevyä. Muistia
voidaan käyttää USB-yhteyden avulla
tietokoneen tallennusvälineenä, joten
tiedostojen siirtäminen muistiin on nopeaa ja
vaivatonta.
Monissa sovelluksissa on mahdollista siirtää
tietoja, kuten tapaamisia, yhteystietoja ja
kuvia. Voit valita siirtotavaksi jonkin
seuraavista valitsemalla
• Bluetooth
• Sähköposti
• Tekstiviesti
• Multimediaviesti
• Infrapuna
Zoomaus
Useimmissa kuvan- ja
tekstinkäsittelyohjelmissa on käytettävissä
Valinnat-valikon Zoomaus-komento.
Puhelimen ohje
Puhelimessa on käytönaikainen ohje.
Useimmissa sovelluksissa
Valinnat-valikosta. Joissain valintaikkunoissa
on ikkunakohtaisia ohjeita, joissa opastetaan
mm. tärkeiden asetuksien määrittämisessä.
Valintaikkunan ohje voidaan avata erillisellä
kosketusnäytön komennolla tai
valikosta.
Valinnat > Lähetä:
Ohje voidaan avata
Valinnat-
Tietojen järjestäminen
Valinnat-valikon Kansio-valikko
Joissain sovelluksissa tietoja voidaan järjestää
kansioihin. Tällaisia tietoja ovat mm.
yhteystiedot, tehtävät, muistiinpanot ja RSSsyötteet.
Huomautus: Sovelluksissa on oma erityinen
kansiorakenteensa. Yhdessä sovelluksessa
luotu kansio ei siis näy toisissa sovelluksissa.
A.
Valinnat-valikon Näytä kansio -komento.
Muistiinp.
Muistiinp. A
Kansio
Etsi
Poista muistiinp.
Zoomaus
Tehtävät
B.
Muokkaa kansioita. Tällä komennolla voit
lisätä tai poistaa kansion tai muuttaa
kansion nimeä.
C.
Ei arkistoitu -kansio. Jokaisessa
sovelluksessa on oletuskansio, joten tiedot
tallennetaan
käyttäjä ole luonut omia kansioita.
Uusi merkintä tehdään sovelluksen aktiiviseen
kansioon. Voit myöhemmin siirtää merkinnän
toiseen kansioon.
Mediatiedostojen hallinta
Mediatiedostot voidaan järjestää suoraan
mediasovelluksessa.
Tiedostojen hallinta Tiedostonhallinnassa
Tiedostonhallinnassa voidaan käsitellä ja
järjestellä sekä puhelinmuistin että
mediamuistin sisältöä. Lisätietoja on kohdassa
Tiedostonhallinta sivulla 64.
• Käsialantunnistus - voit kirjoittaa
kosketuskynällä suoraan näyttöön. -
kuvake näkyy tilarivillä.
• Virtuaalinäppäimistö - näytössä näkyvä
näppäimistö, joka käynnistetään
napauttamalla tilarivin -kuvaketta.
• Tavallinen tekstinsyöttö - normaali
tekstinsyöttö näppäimistöllä (käytettävissä
vain, kun käsialantunnistustai
virtuaalinäppäimistö on käytössä).
Tekstin muokkaaminen
Voit muokata tekstiä (kuten kopioida, leikata
ja liittää) tai muuttaa tekstin asetuksia (fontin
koko ja tyyli, tekstin tasaus)
toiminnoilla.
Huomautus: Kopiointi ja leikkaaminen ovat
mahdollisia vasta, kun olet valinnut
muokattavan tekstin. Voit valita muokattavan
tekstin asettamalla kosketuskynän tekstin
loppuun, odottamalla hetken ja vetämällä
sitten kosketuskynän kopioitavan tai
leikattavan tekstin yli.
Voit poistaa kohdistimen vasemmalla puolella
olevan merkin tai välilyönnin painamalla .
Voit poistaa useita merkkejä kohdistimen
vasemmalta puolelta pitämällä näppäimen
alhaalla.
Paina -näppäintä, jos haluat lisätä
välilyönnin kohdistimen oikealle puolelle.
Voit valita seuraavan merkin
muokkausruudusta painamalla
näppäintä alhaalla. Voit siirtyä taulukossa
kiertämällä rullanäppäintä, ja valita
haluamasi symbolin painamalla
rullanäppäintä. Voit valita symbolin myös
kosketuskynällä.
Valinnat > Tekstiasetukset >
tai pitämällä -
Tekstiasetukset
Voit määrittää tekstinsyötön asetukset
valitsemalla
• Lisää symboli – avaa symbolien
• Vaihda syöttötilaa – valitse Ennakoiva
• Vaihda kirjainkokoa – valitse
• Muokkaa sanaa – kirjoita uusi sana ja
Valinnat > Tekstiasetukset.
valintataulukon.
tekstinsyöttö tai Käsialantunnistus.
tekstinsyöttötavaksi (iso alkukirjain,
muuten pienet kirjaimet), (pienet
kirjaimet), (isot kirjaimet) tai
Aa
a
A
12
(vain numerot). Valitun tekstinsyöttötavan
kuvake näkyy tilarivillä.
Huomautus Voit vaihtaa syöttötyypin
myös painamalla -näppäintä.
a/A
lisää se omaan sanastoosi.
• Oma sanasto – voit avata oman sanaston
sekä lisätä ja poistaa sanoja tai muokata
sanastoa.
• Automaattiset isot kirjaimet – ota
automaattiset isot kirjaimet käyttöön tai
poista ne käytöstä.
• Sanaehdotukset – voit ottaa
sanaehdotusluettelon käyttöön ja poistaa
sen käytöstä. Jos toiminto on otettu
käyttöön, se on käytettävissä kaikissa
tekstinsyöttötiloissa.
• Seuraavat sanaehdotukset – voit ottaa
seuraavien sanaehdotuksien luettelon
käyttöön ja poistaa sen käytöstä. Jos
toiminto on otettu käyttöön, se on
käytettävissä kaikissa
tekstinsyöttötiloissa.
• 1. kieli – voit valita ennakoivan
tekstinsyötön ensisijaisen kielen.
• 2. kieli – voit valita ennakoivan
tekstinsyötön lisäkielen.
Ennakoivan tekstinsyötön asetukset:
• Sanaehdotukset – voit ottaa
sanaehdotusluettelon käyttöön ja poistaa
sen käytöstä.
Ennakoiva tekstinsyöttö
Ennakoivan tekstinsyötön avulla voidaan
kirjoittaa jopa kokonaisia sanoja yhdellä
näppäimen painalluksella. Ennakoivassa
tekstinsyötössä ensisijainen sanaehdotus
näkyy kirjoitettaessa, ja muut sanaehdotukset
näkyvät näytön yläosassa olevassa
muokkausruudussa.
ja . Tekstinsyötön aikana näkyviin
tulee sanaehdotuksia sisältävä luettelo.
Yleisimmin käytetty sana näkyy
luettelossa korostettuna.
3. Jos haluat lisätä tekstiin jonkin näkyvissä
olevista sanoista, voit
– Hyväksy sana valitsemalla
painamalla rullanäppäintä.
TUV
Valitse tai
Voit hyväksyä sanan ja lisätä
välilyönnin painamalla -
näppäintä.
Voit selata sanaehdotuksia seuraavasti:
– Voit selata ja hyväksyä sanaehdotuksia
pyörittämällä rullanäppäintä ylös- tai
alaspäin. Hyväksy sana ja lisää
välilyönti painamalla -
näppäintä.
Jos tarkoittamaasi sanaa ei ole luettelossa:
– Valitse
Valinnat > Tekstiasetukset >
Muokkaa sanaa
.
– Käytä tavallista tekstinsyöttöä ja
kirjoita sana. Voit lisätä sanan omaan
sanastoosi valitsemalla
Tallenna. Kun seuraavan kerran
kirjoitat sanan, se tulee näyttöön
sanaehdotuksena.
Valmis ja
4. Jatka viestin kirjoittamista.
5. Kirjoita piste painamalla näppäintä. Voit selata ja valita muita
välimerkkejä rullanäppäimellä.
Vihje Voit myös selata ja valita sanoja
kosketuskynällä.
Sanaehdotukset ja Seuraavat
sanaehdotukset
Sanaehdotukset ja Seuraavat
sanaehdotukset
tekstinsyötön lisätoimintoja, joita voidaan
käyttää kaikissa tekstinsyöttötiloissa.
Ensisijaiset sanaehdotukset ja seuraavat
sanaehdotukset näkyvät kirjoitettaessa, ja
lisävaihtoehdot näkyvät näytön yläosassa
olevassa muokkausruudussa.
Käsialantunnistuksessa, tekstinsyötössä
virtuaalinäppäimistöllä ja tavallisessa
tekstinsyötössä näppäimistöllä, seuraavat
sanaehdotukset täydentävät ensisijaisia
sanaehdotuksia. Tämä tarkoittaa, että
kirjoitettaessa tekstiä näissä
tekstinsyöttötiloissa, voit valita jonkin
sanaehdotuksista tai hylätä kaikki
sanaehdotukset ja jatkaa tekstin kirjoittamista.
Jos kirjoitat sanan väärin näissä
tekstinsyöttötiloissa ja sanaehdotustoiminto
on käytössä, muokkausruudussa saattaa lisäksi
näkyä samankaltaisia valitsemasi kielen
sanakirjassa olevia sanoja, aiemmin
kirjoittamiasi sanoja tai omaan sanastoosi
lisäämiäsi sanoja.
Huomautus: Jos ehdotus näkyy tekstin
lähettämisen tai tallentamisen aikana,
kyseistä sanaa ei lähetetä tai tallenneta.
Käsialantunnistus
Käsialantunnistustoiminto tulkitsee
kosketuskynän liikkeet kirjaimiksi,
numeroiksi tai muiksi merkeiksi ja näyttää
nämä merkit tekstinä. Käsialantunnistus on
käytettävissä vain silloin, kun tekstinsyöttö on
mahdollista.
Vastaanottaja
Dan
A
B
C
Valmi s
A. Kirjoita numerot ja symbolit nuolen
yläpuolelle.
B. Kirjoita isot kirjaimet nuolen kohdalle.
C. Kirjoita pienet kirjaimet nuolen
alapuolelle.
D. Nuoli jakaa tekstinäytön ylä- ja alaosaan.
Voit valita kuvakkeita koskettamalla niitä
kosketuskynällä.
D
More
Huomautus: Useimmat kirjaimet voidaan
kirjoittaa usealla tavalla. Katso lisätietoja
alla olevasta taulukosta. Kirjoituksen sijainti
näytössä ratkaisee merkkien koon, ei
kirjoitustyyli.
Kirjaimet
Pienet kirjaimet kirjoitetaan nuolen
alapuolelle ja isot kirjaimet nuolen kohdalle.
Kirjoita kirjain edellä kuvatulla tavalla ja lisää
sitten aksenttimerkki nuolen yläpuolelle.
Myös muut vastaavat merkit, kuten ö ja ü,
kirjoitetaan samalla tavalla.
tai
S
Numerot
Numerot kirjoitetaan nuolen yläpuolelle.
0
1
2
3
4
5
6
7
Laajennetun merkistön merkit
8
9
+
*
/
\
(
)
=
tai
.
,
*
Lisätietoja muiden kuin edellä esiteltyjen
symbolien ja merkkien kirjoittamisesta saat
valitsemalla puhelimen ohjeen
Käsialantunnistus ja siitä kohdan Laajennetun
merkistön merkit tai osoitteesta
www.sonyericsson.com/support
.
Virtuaalinäppäimistö
A
B
C
D
A. Tällä kuvakkeella voit avata ja sulkea
virtuaalinäppäimistön.
B. Avattava valikko. Voit vaihtaa
virtuaalinäppäimistön kielen valitsemalla
>
Asetukset.
C. Tekstinsyöttökenttä. Voit vaihtaa
tekstinsyöttökenttää napauttamalla
nuolinäppäimiä tai kiertämällä
rullanäppäintä.
D. Merkistöt:
kansainväliset merkit, 123 - numerot ja
valuutat.
Muistiinp.
Pöytäkirja
Pöytäkirja
cap
abc
123
àëó
abc - vakiomerkit, àëó -
Valmis
,
?
@
Tavallinen tekstinsyöttö
näppäimistöllä
Kun painat jotakin näppäintä, tilarivillä
olevassa muokkausruudussa näkyvät kyseisen
näppäimen merkit, esimerkiksi
Voit valita muokkausruudusta seuraavan
merkin painamalla samaa näppäintä
Toista/tauko-painiketta voi käyttää, vaikka
puhelimen näppäimet on lukittu.
uudelleen.
Huomautus: Voit kirjoittaa numeroita
pitämällä näppäintä alhaalla.
Sanojen valitseminen
Jos Sanaehdotukset ja/tai Seuraavat
sanaehdotukset
ovat käytössä, voit selata
sanaehdotuksia kiertämällä rullanäppäintä.
Voit hyväksyä sanaehdotukset painamalla
rullanäppäintä. Voit myös selata ja valita
sanoja kosketuskynällä.
Puhelimessa on neljä Ohjauspaneelissa
määritettävää lukitusta. Lisätietoja on
kohdassa Lukitukset sivulla 90.
Näppäinlukko
Voit lukita tai avata näppäimistön pitämällä
alhaalla puhelimen sivussa olevaa
paluupainiketta tai valitsemalla
Lukitse/Avaa
napauttamalla tilarivin
valitsemalla
. Näppäimet voidaan lukita myös
-kuvaketta ja
Lukitse näppäimet. Hätäpuheluja
voidaan soittaa myös näppäimet lukittuina.
Äänenvoimakkuuden säätöpainiketta ja
a/A
>
Ääni
Äänenvoimakkuuden säätäminen
Voit säätää äänenvoimakkuutta painamalla
äänenvoimakkuuden säätöpainiketta (+ tai -).
Äänenvoimakkuuden taso muuttuu asteittain
jokaisella painalluksella. Puhelun aikana voit
säätää äänenvoimakkuutta myös kiertämällä
rullanäppäintä.
Bluetooth-kuulokkeiden äänenvoimakkuutta
voidaan säätää sekä puhelimen että
kuulokkeiden äänenvoimakkuuden säätimellä.
Äänetön tila
Voit siirtyä äänettömään tilaan
valmiustilanäkymässä pitämällä alhaalla
-näppäintä. Voit myös valita
Äänettömäksi
, tai napauttaa tilarivin -
kuvaketta ja valita sen jälkeen
Äänenvoimakkuus ja Äänetön tila. Voit
poistua äänettömästä tilasta napauttamalla
tilarivin -kuvaketta ja poistamalla
säädöt. Katso Äänet sivulla 86. Voit myös
liittää soittoääniä yhteystietoihin. Katso
Yhteystietojen hallinta sivulla 44.
Äänen siirtäminen
Puhelun tai äänentoiston aikana voit siirtää
äänen puhelimeen kytkettyyn lisälaitteeseen,
esimerkiksi puhelimen kaiuttimesta
Bluetooth-kuulokkeeseen. Avaa
äänenvoimakkuuden säätöikkuna painamalla
äänenvoimakkuuspainiketta tai valitsemalla
> Äänenvoimakkuus, ja valitse tämän
jälkeen
Valinnat > Siirrä ääni. Ääntä ei ehkä
voi siirtää toistettaessa tekijänoikeuksilla
suojattua aineistoa.
TrackID™-palvelu
TrackID™-palvelun avulla voit etsiä
puhelimen lähellä toistettavan musiikkiraidan
nimen. Valitse
Puhelin äänittää lyhyen näytteen musiikista ja
lähettää sen palvelimeen. Jos tietojen haku
onnistuu, näet esittäjän, raidan ja levyn nimen
puhelimen näytössä muutaman sekunnin
kuluttua.
TrackID™-palvelu on ilmainen, mutta
palveluntarjoajasi saattaa veloittaa
dataliikenteestä. Pyydä lisätietoja
palveluntarjoajaltasi.
Äänimuisti > TrackID™.
Huomautus: Ennen TrackID™-palvelun
käyttöä on puhelimeen määritettävä Internettilit. Katso Internet-, MMS- ja
sähköpostiasetukset sivulla 74.
Tietojen siirtäminen
puhelimesta toiseen
Hankittuasi uuden puhelimen, voit siirtää
uuteen puhelimeesi vanhan puhelimen tiedot,
kuten kalenterimerkinnät ja tehtävät.
Tietojen säilyttäminen uuden puhelimen
hankinnan yhteydessä
1. Synkronoi vanhan puhelimesi
tietokoneohjelmistot ja kopioi muut
tarvittavat tiedostot tietokoneeseen
vanhalla Sony Ericsson PC Suite
-ohjelmistolla.
2. Poista aiempi Sony Ericsson PC Suite ja
käynnistä tietokone uudelleen.
3. Asenna uusi Sony Ericsson PC Suite.
Lisätietoja on kohdassa PC Suiten asentaminen sivulla 67.
4. Synkronoi uuden puhelimesi
tietokoneohjelmistot ja kopioi muut
tarvittavat tiedostot puhelimeesi uudella
Sony Ericsson PC Suite -ohjelmistolla.
Lisätietoja on kohdassa Synkronointi ja varmuuskopiointi sivulla 71.
Kaikki vanhan puhelimesi tiedot on nyt
siirretty uuteen puhelimeesi.
Puhelun aikana voit käyttää puhelimen muita
toimintoja ja myös muiden kuin Sony
Ericssonin valmistamia sovelluksia.
Puhelun soittaminen
Puhelu voidaan soittaa useasta eri
sovelluksesta, kuten puhelulokista,
yhteystiedoista ja pikaluettelosta. Tässä
luvussa on kuvattu ensisijaisesti
puhelinsovelluksen soittotoiminnot.
Puhelun soittaminen
puhelinsovelluksessa
Valitse Puhelin >Puhelin ja näppäile
haluamasi puhelinnumero. Valitse
Puhelun soittaminen
valmiustilanäkymässä
Jos mikään sovellus ei ole auki, voit valita
puhelinnumeron suoraan näppäimistöllä.
Puhelinsovellus käynnistyy automaattisesti,
kun painat numeronäppäimiä. Näppäile
haluamasi puhelinnumero ja valitse
Numeronvalintatoiminnot
Numeronvalinnan aikana käytettävissä ovat
seuraavat toiminnot:
Soita.
Soita.
• Merkkien poistaminen – voit poistaa
merkkejä -näppäimellä.
• Ulkomaan tunnus – voit lisätä ulkomaan
tunnuksen pitämällä -näppäintä
alhaalla.
• Numeron näyttäminen/piilottaminen –
voit näyttää tai piilottaa puhelinnumerosi
vastaanottajan puhelimessa valitsemalla
Valinnat-valikosta Näytä tunnistetiedot
tai
Ei tunnistetietoja. Voit valita
tunnistetietojen näyttämisen tai
piilottamisen näppäiltyäsi
puhelinnumeron, mutta et enää puhelun
aloittamisen jälkeen.
• Pikavalinta – voit soittaa puhelun
pikavalinnan avulla painamalla
yhteystiedon pikavalintaa vastaavaa
näppäintä ja valitsemalla
• DTMF-äänien lähettäminen – käytä
näppäimistöä soittaessasi esimerkiksi
pankkiin. Lisätietoja on kohdassa
Ääniohjauksessa voit käyttää erityisiä
avainsanoja, kun haluat vastata puhelimeen tai
lähettää varattu-merkkiäänen.
Äänivalintatoiminnolla voit soittaa puhelun
sanomalla yhteystietoon liitetyn
äänikomennon. Aloita ottamalla ääniohjaus
käyttöön jollakin seuraavista tavoista:
• Sano avainsana (toimii vain, kun
puhelimeen on kytketty kuulokkeet tai
handsfree-laite). Lisätietoja on kohdassa
Ääniohjaus sivulla 79.
• Pidä kuulokkeen soittopainiketta alhaalla
tai paina Bluetooth-kuulokkeiden
painiketta.
• Pidä rullanäppäintä alhaalla
valmiustilanäkymässä (toimii, vaikka
puhelimeen ei ole kytketty lisälaitetta).
Voit soittaa puhelun sanomalla yhteystietoon
liitetyn äänikomennon valintaäänen jälkeen.
Lisätietoja on kohdassa Äänivalintakomennon lisääminen sivulla 44.
Hätäpuhelun soittaminen
Voit soittaa hätäpuhelun seuraavasti:
• Valitse hätänumero numeronäppäimillä.
Paina rullanäppäintä tai valitse
• Valitse esimääritetty hätänumero
valikosta. Paina rullanäppäintä tai valitse
Soita.
Yleensä hätäpuhelun soittaminen ei edellytä
SIM-korttia tai PIN-koodia, mutta tarkista asia
matkapuhelinoperaattoriltasi.
Soita.
Valinnat-
Puhelun
vastaanottaminen
Saapuvan puhelun hallinta
Saapuvaa puhelua voidaan hallita seuraavilla
tavoilla:
• Va st aa – valitse
ääniohjauksella. Lisätietoja on kohdassa
Ääniohjaus sivulla 79.
• Va ra tt u
tai ääniohjauksella.
• Hylkää tekstiviestillä – hylkää puhelu
lähettämällä tekstiviesti soittajalle. Valitse
Valinnat > Lähetä tekstiviesti. Lisätietoja
on kohdassa Hylkää tekstiviestillä
sivulla 79.
• Hylkää ja luo muistutus
valitsemalla Ei. Voit tarvittaessa luoda
muistutuksen, jos haluat myöhemmin
soittaa takaisin soittajalle. Lisätietoja on
kohdassa Merkitse puhelu sivulla 78.
Toiminnot puhelun aikana
Käytettävissä ovat seuraavat Valinnat-valikon
toiminnot:
• Näytä yhteystieto – voit näyttää soittajan
yhteystiedot tai yhteystietoihin tallennetun
DTMF-äänitaajuusvalinnan.
•
Siirrä ääni – voit siirtää puhelun
kaiuttimeen, tavallisiin kuulokkeisiin tai
Bluetooth-kuulokkeisiin. Lisätietoja on
kohdassa Handsfree sivulla 78.
•
Tehtävä – voit luoda uuden tehtävän.
•
Muistiinp. – voit tehdä muistiinpanon.
(puhelun tiedot merkitään
automaattisesti).
Käytettävissä ovat myös seuraavat
kosketusnäytön komennot:
•
Aseta pitoon – aseta puhelu pitoon.
•
Yhdistä pidosta – hae puhelu pidosta.
Usean puhelun hallinta
Voit hallita useita puheluja samaan aikaan
seuraavasti:
• Aseta käynnissä oleva puhelu pitoon ja
aloita uusi puhelu tai vastaa saapuvaan
puheluun.
• Aloita neuvottelupuhelu puhelun aikana.
• Voit tarvittaessa asettaa neuvottelupuhelun
pitoon ja puhua vain yhden
neuvottelupuheluun osallistuvan henkilön
kanssa.
• Hae pidossa oleva puhelu tai vapauta se
pidosta.
Neuvottelupuhelut
Neuvottelupuhelua
ei voi aloittaa, ellei
yksi puhelu ole
käynnissä ja yksi
pidossa. Voit
aloittaa puhelun
valitsemalla
Valinnat-valikosta
Aloita
neuvottelupuhelu
Neuvottelupuheluu
n voi osallistua enintään viisi soittajaa.
Neuvottelu
1
.
2
3
01:2512:20
ValinnatPitoonLopeta
Puheluloki
Kaikki puhelusi kirjataan Puhelulokiin.
Puheluloki sisältää puhelutietoja, kuten
puhelutyyppi, puhelun kellonaika ja
päivämäärä, puhelinnumero ja puhelun kesto.
Puhelulokista voidaan myös soittaa puheluja
ja tehdä puheluja koskevia muistiinpanoja.
pikavalinnoista on kohdassa Pikavalinnan
luominen sivulla 44.
Äänitaajuusvalintaisten palvelujen
hallinta
Voit käyttää puhelimellasi pankkipalveluja tai
muita äänitaajuusvalintaisia palveluja, joissa
käytetään DTMF (Dual Tone Multi
Frequency) -ääniä.
Voit lähettää äänitaajuusvalinnan puhelun
aikana seuraavilla tavoilla:
• näppäimistön avulla puhelun aikana
• lisäämällä numerovalintaan
äänitaajuusvalinnan
• käyttämällä yhteystietoihin tallennettuja
numerosarjoja.
Aloita äänitaajuusvalinta aina
p-kirjaimella ja
lisää loppuun välilyönti. Voit lisätä
äänitaajuusvalintaan kolmen sekunnin tauon
(kirjaimen
p) pitämällä alhaalla -
a/A
näppäintä. Voit nopeuttaa puhelinpalvelujen
käyttöä tallentamalla äänitaajuusvalinnat
yhteystietoihin. Lisätietoja on kohdassa
DTMF-äänitaajuusvalinnan lisääminen
sivulla 44.
Puhelukortit
Puhelukortteja on kahta eri tyyppiä:
yrityskortteja ja kaupallisia kortteja.
Yrityskortilla puhelinta voidaan käyttää
yrityksen puhelimena, jolla voidaan käyttää
erikoispalveluja yrityksen puhelinkeskuksen
kautta.
Kaupalliset kortit ovat perinteisiä muovisia
puhelukortteja, jotka sisältävät numerotiedot,
tai Internetin kautta ladattavia
puhelinnumeroita. Puhelut soitetaan
puhelukorttipalvelimen kautta, jolloin
ulkomaanpuhelut ovat yleensä tavallista
halvempia. Lisätietoja on kohdassa
Puhelukortit sivulla 77.
Muut toiminnot
Puhelimessa on myös muita
puhelintoimintoja. Ne on kuvattu tarkemmin
luvussa Ohjauspaneeli.
Voit luoda, lähettää ja vastaanottaa
erityyppisiä viestejä:
SMS (Short Message Service) eli
tekstiviestit
MMS (Multimedia Message Service)
voivat sisältää tekstiä, kuvia ja ääntä
Sähköpostiviestit
Infrapuna- tai Bluetooth-yhteydellä
langattomasti vastaanotettavat viestit.
Voit lisäksi vastaanottaa seuraavanlaisia
viestejä:
Automaattisesti asennettavat Internet-,
sähköposti- ja
multimediaviestiasetukset.
Aluetietoviestit, jotka ovat kaikille
tietyn alueen tilaajille lähetettäviä
tekstiviestejä, esimerkiksi paikallisia
liikennetiedotteita.
Wap push -viestit, joilla tiettyä
Internet-aineistoa voidaan tarkastella
puhelimen selaimessa.
Ennen viestien käyttöä
Ennen kuin voit lähettää ja vastaanottaa
viestejä (muita kuin tekstiviestejä), sinun on
määritettävä tarvittavat käyttäjätilit. Katso
Internet-, MMS- ja sähköpostiasetukset
sivulla 74 sekä tekstiviesti- ja
aluetietoasetuksia koskevat ohjeet kohdassa
Viestiasetukset sivulla 89. Lisäasetuksia on
myös puhelimen Ohjauspaneelissa.
Kansiot
Eri viestityyppejä käsitellään eri tileillä.
Oletustilillä
sähköpostiviestejä lukuun ottamatta.
Sähköpostiviestit käsitellään erillisillä
sähköpostitileillä, jotka määritetään
puhelimen käyttöönoton yhteydessä. Kaikissa
tileissä on useita kansioita. Voit lisäksi luoda
omia paikallisia kansioita.
A. Vastaajan ja uuden viestin pikakuvakkeet.
B. Kaikkien viestityyppien tili (ei
sähköpostia).
C. Kansiorivi. Voit vaihtaa kansiota
painamalla tai , tai
valitsemalla nuolikuvakkeen. Avaa kansio
valitsemalla kansion nimi.
D. Sähköpostitili. Sähköpostitilejä voi olla
käytössä useita.
E. Voit käyttää valikkokomentoja
valitsemalla
a/A
Valinnat.
F. Uusi viesti on vastaanotettu.
Tekstiviesti
Viestissä voi olla enintään 160 merkkiä. Jos
luot tätä pidemmän viestin, se lähetetään
kahtena tai useampana erillisenä viestinä,
mutta vastaanotetaan tavallisesti yhtenä
viestinä. Jos lisäät viestiin esimerkiksi kuvia ja
ääntä, viestistä tulee EMS-viesti (Enhanced
Message Service).
Voit vastata tekstiviestiin multimediaviestillä.
Voit myös vastaanottaa toimitusilmoituksen.
Katso Tekstiviesti sivulla 89.
Multimediaviesti
Multimediaviestit voivat sisältää kuvia,
videoleikkeitä, animaatioita ja ääntä. Viestin
sisältö voidaan toistaa diaesityksenä. Voit
vastata multimediaviestiin tekstiviestillä.
Jos viestien vastaanottaminen tai lähettäminen
keskeytyy, se jatkuu niin pian kuin mahdollista
eikä mitään tietoja katoa.
tai viestiin lisättävän kohteen. (Jos valikko
ei ole auki, valitse
B. Tekstinsyöttökenttä (Tiedot-välilehdessä).
Luo uusi viesti tähän.
Valitse malli
Kuva
Teksti
Piirros
Ääni
Video
Äänitä
ValitseSulje
Uusi.)
C. Toistopainikkeet.
D. Uusi sivu -kuvake. Voit avata uuden sivun
valitsemalla tämän kuvakkeen. Voit
muuttaa monisivuisen viestin asettelua
valitsemalla
Valinnat > Asettelu.
E. Aikanäyttö-kuvake. Tällä kuvakkeella
voit avata aikanäytön, jossa voit määrittää
milloin ja miten pitkään viestiin lisättävät
kohteet näkyvät.
F. Liitteet-välilehti. Voit lisätä viestiin
liitteitä tässä välilehdessä. (Tämä välilehti
G
F
E
D
näkyy vain, jos
Vapaa tai Varoitus. )
G. Osoite-välilehti. Tässä välilehdessä
kirjoitetaan viestin vastaanottaja ja muut
viestin tiedot.
Luontitilaksi on valittu
Voit muokata viestiin liitettyjä kuvia.
Kun viesti on valmis, valitse
.
Lähetä
Valinnat >
Saapuva multimediaviesti
Valitse uusi viesti. Viesti toistetaan
automaattisesti, kun avaat sen ensimmäisen
kerran. Tämän jälkeen voit toistaa viestin
toistopainikkeilla. Voit lähettää
multimediaviestin edelleen tai vastata siihen.
Sähköposti
Voit luoda sähköpostiviestejä kaikissa
sähköpostitileissä.
viestit määräajoin ja hakemaan viestit
automaattisesti.
Voit valita, vastaanotatko suurikokoiset viestit
vai ainoastaan viestin otsikon.
Voit lukea HTML-muotoisen viestin
MHTML-muodossa (MIME HTML)
C
MuokkaaLähetäValinnat
A. Vastaanottaja-kenttä. Kirjoita
vastaanottaja tähän kenttään.
B. Aihe-kenttä. Kirjoita viestin aihe tähän
kenttään.
C. Tekstinsyöttökenttä (Tiedot-välilehdessä).
Kirjoita viesti tähän.
D. Osoite-välilehti. Tässä välilehdessä
valitaan vastaanottajan osoite ja muita
tietoja, kuten viestin prioriteetti.
E. Liitteet-välilehti. Voit lisätä viestiin
liitteitä tässä välilehdessä.
Kun viesti on valmis, valitse
Lähetä.
Sähköpostin vastaanottaminen
Sähköpostiviestit haetaan Internetissä tai
toimistossa olevasta sähköpostipalvelimesta.
Voit hakea viestit manuaalisesti Valinnatvalikon
Vastaanota ja lähetä -toiminnolla, tai
voit määrittää puhelimen tarkistamaan uudet
valitsemalla
MHTML
valitsemalla
näyttöön.
Sähköpostiviestin poistaminen
Voit poistaa viestejä paikallisesti ja
sähköpostipalvelimesta. Kun viesti poistetaan
paikallisesti, viestin tekstiosa ja liitteet
poistetaan, mutta sen otsikko säilyy. Voit
hakea viestin uudelleen
-toiminnolla. Kun viesti poistetaan
palvelimesta, se poistetaan samalla myös
puhelimesta.
Muut viestitoiminnot
Seuraavassa on kuvattu yleisimmät viesti- ja
sähköpostitoiminnot:
Vastaanota ja lähetä -toiminto
Voit vastaanottaa ja lähettää omien
viestitiliesi, Viestit-oletustilin ja
sähköpostitilisi viestejä valitsemalla viestin
Puhelimessa on Opera™ 8 -selain, jolla voit
muodostaa yhteyden Internetiin.
JavaScript™-yhteensopiva selain tukee
kehyksiä.
Voit käyttää pystysuuntaista tai
vaakasuuntaista näkymää, ja
normaalinäkymää tai koko näytön näkymää.
Internet-sivut voidaan sovittaa puhelimen
näyttöön leveyssuunnassa.
Voit tallentaa sivuja ja katsella niitä offlinetilassa.
Selaimessa voidaan ottaa käyttöön
ponnahdusikkunoiden esto.
Selaimesta voidaan muodostaa salattu yhteys
Web-sivustoihin. Selainikkunan sisältörivillä
näkyy-kuvake, kun suojattu yhteys on
muodostettu.
Huomautus: Ennen Internet-yhteyden
muodostamista Web-sovelluksella puhelimeen
on määritettävä Internet-tilit. Katso Internet-,
MMS- ja sähköpostiasetukset sivulla 74.
Selain muistaa halutessasi käyttäjätunnuksesi
ja salasanasi ja nopeuttaa näin seuraavaa
kirjautumista.
Internet-sivujen
käsitteleminen
Avaa selain valitsemalla päävalikosta Web.
• Selaimeen avautuu Sony Ericssonin
kotisivu, jos muuta aloitussivua ei ole
määritetty.
A
B
A. Sivun kuvakkeet näkyvät sisältörivillä.
Kuvakkeet vaihtuvat, kun sivu on ladattu
Selaa
Etsi
Lisävarusteet
FUN & downloads
Asetukset
Application shop
PysäytäValinnat
kokonaan.
– Voit vaihtaa sivua napauttamalla.
– Voit käyttää nykyisen sivun
valikkokomentoja napauttamalla ja
pitämällä kosketuskynää paikallaan.
Sulje sivu valitsemalla
B. Avaa Web-sivu valitsemalla
valita tilanteen mukaan myös
tai Pysäytä-komennon.
• Valikkovaihtoehtojen ja
siirtymiskomentojen pikanäppäimet:
Avaa Web-sivu
ABC
Avaa Suosikit-luettelon
DEF
Sulje nykyinen sivu
GHI
Siirry kotisivulle
JKL
Salli tai estä kuvien lataaminen
MNO
Valitse normaalinäkymä tai
näkymä
näytön
PQRS
Siirry seuraavalle sivulle
TUV
WXYZ
a/A
Asetukset-valikko
Ava a
Lisää nykyinen sivu Suosikitluetteloon
Etsi (tietoja Internetistä tai
nykyiseltä sivulta)
koko
Siirry sivun alkuun tai loppuun
Pysäytä tai Päivitä nykyinen sivu
• Siirry Web-sivulle valitsemalla linkki tai
kirjanmerkki Suosikit-luettelosta.
• Voit avata linkkiin liittyvät
valikkokomennot napauttamalla linkkiä ja
pitämällä kosketuskynää paikallaan.
– Jos linkki on RSS-syöte (katso RSS-
syötteet sivulla 46), näyttöön avautuu
RSS-syötteet-ikkuna, jossa voit tilata
syötteen.
• Voit vierittää sivua rullanäppäimellä.
Linkit näkyvät korostettuina sivun
vierityksen aikana.
• Voit kirjautua Web-sivulle aiemmin
tallentamallasi käyttäjätunnuksella ja
salasanalla
komentoa, kun sivun käyttäjätunnus- ja
salasanakentät näkyvät keltaisina.
• Sivuja voidaan vierittää kosketuskynällä
ylös- ja alaspäin sekä vasemmalle ja
napauttamalla Kirjautuminen-
oikealle (ei tekstinsyöttötilassa).
• Voit vaihtaa zoomaustilaa valitsemalla
Valinnat > Zoomaus tai kiertämällä
rullanäppäintä ja valitsemalla sitten
Tallenna.
Suosikkien käyttäminen
Voit avata Suosikit-luettelon valitsemalla
Valinnat > Suosikit (). Avaa haluamasi
suosikkisivu valitsemalla se luettelosta.
Kun olet valinnut kirjanmerkin luettelosta,
käytössäsi ovat
joilla voit poistaa kirjanmerkin, muokata sitä
tai määrittää sen avautumaan aina uudessa
selainikkunassa.
Voit lisätä nykyisen sivun Suosikit-luetteloon
valitsemalla
suosikkeihin
Valinnat > Nykyinen sivu > Lisää
WXYZ
().
Tekstin muokkaaminen
Voit valita tekstiä sivulla, kun valitset Valinnat
> Asetukset
ja Valitse tekstitila. Voit käyttää
tekstinmuokkaustoimintoja valitsemalla
Valinnat > Muokkaa.
Asetukset-valikko
Voit muuttaa sivun asetuksia valitsemalla
Valinnat > Asetukset. Voit sovittaa tekstin
näytön kokoon ja siirtyä koko näytön
näkymään tai vaakasuuntaiseen näkymään.
Voit myös valita tekstitilan.
Näkymät-valikko
Voit avata tallennettujen sivujen, sivuhistorian
ja ladattujen tiedostojen luettelonäkymät
valitsemalla
Valinnat > Näkymät.
Näyttöön ei tule erillistä ilmoitusta, kun lataus
on valmis. Voit tarkistaa latauksien tilan
valitsemalla
tai
Suojatut lataukset.
Valinnat > Näkymät > Lataukset
Selaimen asetukset
Valitse Valinnat > Asetukset > Asetukset
TUV
(). Näyttöön avautuu valintaikkuna,
Tiedot-välilehdessä voit
• lisätä ja poistaa etu- ja loppuliitteitä
luetteloon, josta selain ehdottaa Internetosoitteita
• ottaa käyttöön JavaScriptin ja poistaa sen
käytöstä (JavaScriptin poistaminen
käytöstä saattaa nopeuttaa sivujen
latautumista, mutta osa sivuista ei ehkä
toimi oikein.)
• ottaa käyttöön ponnahdusikkunoiden
eston.
Näytä-välilehdessä voit
• määrittää, ladataanko ja näytetäänkö
kuvat. Sivut latautuvat nopeammin, jos
kuvia ei näytetä. Asetusta voidaan
muuttaa milloin tahansa valitsemalla
JKL
.
• poistaa animaatioiden esitys käytöstä
• ottaa laajennusosat käyttöön tai poistaa ne
käytöstä.
Lisäasetukset-välilehdessä voit
• sallia evästeet
• määrittää välimuistin käyttöasetukset
(Voit valita välimuistin koon ja määrittää
välimuistin tyhjennettäväksi aina, kun
Internet-yhteys katkaistaan.)
• poistaa kaikki evästeet
• määrittää selaimen varoittamaan aina
ennen tietojen lähettämistä Internetiin
suojaamattoman yhteyden kautta
• ottaa näppäimistön näppäimet käyttöön
WAP/html-pikanäppäiminä (jolloin niitä
Luettelo tuetuista tiedostomuodoista on
kohdassa Tekniset tiedot sivulla 104.
Huomautus: Tekijänoikeuksilla suojattua
sisältöä ei ehkä voi kopioida, muokata tai
siirtää. Jos tiedosto on suojattu
tekijänoikeuksilla, tai sen käyttöavain on
vanhentunut tai ei ole käytettävissä,
tiedostonimen vieressä näkyy kuvake.
Käynnistä Walkman®-soitin painamalla
Walkman®-näppäintä tai napauttamalla
Walkman®-kuvaketta .
Walkman®-soittimen ensimmäisellä
käyttökerralla voit etsiä äänitiedostoja
puhelimen muistista ja mediamuistista
valitsemalla
hetken, jos puhelimessa on paljon
äänitiedostoja. Myöhemmin, kun olet siirtänyt
enemmän musiikkia puhelimeen, voit valita
uudet raidat Walkman®-soittimessa
valitsemalla
Päivitä musiikki
Musiikin kuunteleminen
Voit selata musiikkia esittäjän, levyn, raidan,
mielialan, soittolistan tai automaattisen
soittolistan mukaan valitsemalla
Päivitä. Tämä saattaa kestää
Oma musiikki > Valinnat >
.
Oma
. Omat tallenteet -kansio sisältää
musiikki
leikkeitä, joita olet äänittänyt Äänimuistiolla.
Valitse levyn näyttötapa:
• vain levyjen pienoiskuvat
• levyjen nimet ja pienoiskuvat tai
• vain levyjen nimet.
Aloita toisto painamalla Toista/taukopainiketta tai valitsemalla
A
B
C
0:00
D
OmatValinnat
E
Toista.
0/0
SHUF
00:00
I
H
G
F
A. Kappaleen nimi.
B. Esittäjän nimi.
C. Levyn nimi.
D. Luokittele toistettava raita.
E. Näytä jono.
F. Liitä mieliala toistettavaan raitaan.
G. Toista raita uudelleen. Napauttamalla
I. Avaa taajuuskorjain.
Lopeta toisto painamalla -näppäintä.
Jatka painamalla näppäintä uudelleen.
Siirry edelliseen raitaan painamalla näppäintä tai pitämällä alhaalla
äänenvoimakkuuspainiketta (
Siirry seuraavaan raitaan painamalla näppäintä tai pitämällä alhaalla
äänenvoimakkuuspainiketta (
Voit siirtyä taaksepäin pitämällä alhaalla
-näppäintä ja eteenpäin pitämällä
alhaalla -näppäintä. Voit myös siirtää
edistymispalkkia.
Voit selata toistojonossa olevia raitoja
kiertämällä rullanäppäintä.
Voit poistua soittimesta ja käyttää muita
sovelluksia musiikin kuuntelun aikana
painamalla Walkman®-näppäintä. Toisto
jatkuu myös, kun siirryt toiseen sovellukseen
Tehtävähallinnassa.
Voit ohjata pienennettyä Walkman®-soitinta
puhelimen Toista/tauko-painikkeella ja
äänenvoimakkuuspainikkeella tai handsfreelaitteen kauko-ohjaimella. Kauko-ohjaimen
näppäimet toimivat samoin kuin vastaavat
puhelimen näppäimet.
DEF
ABC
+).
DEF
-).
Voit palata toistonäkymään painamalla
Walkman®-näppäintä.
Toisto keskeytetään, kun saat puhelun tai avaat
toisen sovelluksen, joka käyttää äänentoistoa.
Toisto jatkuu automaattisesti, kun katkaiset
puhelun, ellei Jatka toistoa -asetuksena ole
Manuaalinen. Lisätietoja on kohdassa
Määritykset sivulla 41.
Äänenvoimakkuuden
säätäminen ja
taajuuskorjain
Säädä äänenvoimakkuutta puhelimen
äänenvoimakkuuspainikkeella. Muuta
äänisäätöjä napauttamalla -kuvaketta tai
valitsemalla
Taajuuskorjain
Valinnat > Asetukset >
.
Musiikin siirtäminen
Disc2Phone-ohjelma ja tarvittavat USBohjaimet ovat puhelimen mukana
toimitettavassa CD-levyssä. Disc2Phoneohjelmalla voit siirtää musiikkia CD-levyiltä
tai tietokoneesta puhelimen mediamuistiin.
1. Aseta CD-levy tietokoneeseen, valitse
Disc2Phone ja noudata näytön ohjeita.
2. Kytke puhelin tietokoneeseen puhelimen
mukana toimitetulla USB-kaapelilla.
Huomautus: Puhelimen ja tietokoneen
synkronointi PC Suite -ohjelmalla edellyttää
Normaalitilaa. Katso USB sivulla 83.
4. Lisätietoja musiikin siirtämisestä on
Disc2Phone-ohjeessa. Napsauta
Disc2Phone-ikkunan oikeassa
yläkulmassa olevaa -kuvaketta.
Huomautus: Älä irrota USB-kaapelia
puhelimesta tai tietokoneesta siirron aikana,
sillä se voi vahingoittaa mediamuistia. Et voi
katsella tai toistaa siirrettyjä tiedostoja
puhelimessa, ennen kuin olet irrottanut USBkaapelin puhelimesta.
5. Disc2Phone näyttää tietoja CD-levyn
sisällöstä (esimerkiksi esittäjästä tai
raidoista), jos Internet-yhteys on
muodostettu ja lataat musiikkia CDlevyltä.
Huomautus: Voit irrottaa USB-kaapelin
turvallisesti Nopea tiedonsiirto -tilassa
kaksoisnapsauttamalla poistettavan levyn
kuvaketta Windowsin Resurssinhallinnassa ja
valitsemalla Poista.
Lisätietoja tiedostojen siirtämisestä
puhelimeen on osoitteessa
www.sonyericsson.com/support
.
.
Soittolistat
Soittolista on linkkiluettelo tiettyihin
musiikkitiedostoihin. Siinä määritetään, mitkä
kappaleet toistetaan ja missä järjestyksessä.
Kun poistat raidan soittolistasta, itse
äänitiedostoa ei poisteta.
Soittolista voi sisältää linkkejä sekä
puhelimen muistiin että mediamuistiin
tallennettuihin tiedostoihin, ja voit lisätä
saman tiedoston useaan soittolistaan.
Soittolistoja voidaan siirtää tai kopioida
Tiedostonhallinnassa puhelimen muistista
mediamuistiin ja päinvastoin. Puhelimen
soittolistat tallennetaan hakemistoon
\Musiikki\soittolistat.
Soittolistan luominen
Valitse
Soittolistat-kohdassa Uusi soittolista.
Raitojen lisääminen soittolistaan
Valitse
Valinnat > Lisää kohteeseen >
Soittolista
Voit lisätä useita raitoja samaan aikaan.
Lisätietoja on kohdassa Tiedostojen hallinta
sivulla 40.
Walkman®-soitin luo automaattisia
soittolistoja esimerkiksi sen mukaan, miten
usein kuuntelet raitoja tai miten olet luokitellut
ne. Lisätietoja on jäljempänä.
Raitojen luokittelu ja
mielialojen liittäminen
Luokittele toistettava raita napauttamalla kuvaketta tai valitsemalla
. Jos annat raidalle neljä tähteä tai
Luokitus
enemmän, se lisätään automaattiselle
soittolistalle.
Liitä mieliala toistettavaan raitaan
napauttamalla -kuvaketta tai valitsemalla
Valinnat > Liitä > Mieliala. Kun raitaan on
liitetty mieliala, se lajitellaan myös kohdassa
Oma musiikki > Mielialat.
Voit muuttaa mielialan nimeä ja väriä
valitsemalla Valinnat > Asetukset >
Visualisointi ja mieliala > Mieliala
Valinnat > Liitä >
Parhaat-
.
Visualisointi
Käytä visuaalista tehostetta valitsemalla
Valinnat > Asetukset > Visualisointi ja
mieliala
> Tehosteet. Voit määrittää eri
mielialojen visualisoinnin nopeuden
välilehdessä.
Mieliala-
Kirjanmerkit
Voit asettaa musiikkiraitaan kirjanmerkin ja
jatkaa sen kuuntelua myöhemmin tästä
kohdasta. Valitse
Aseta sijainti
Kun haluat jatkaa kuuntelua kirjanmerkistä,
valitse Autom. soittolistat > Kirjanmerkit,
valitse haluamasi raita ja napauta
Raitaan voi lisätä vain yhden kirjanmerkin.
Siirrä kirjanmerkkiä valitsemalla Valinnat >
Kirjanmerkki > Korvaa
Valinnat > Kirjanmerkki >
.
Toista.
.
Tiedostojen hallinta
Luokan sisällä voit järjestää raitoja eri tavoilla.
• Nimi – aakkosjärjestyksessä nimen
mukaan.
• Älykäs lajittelu – raidat järjestetään ensin
esittäjän mukaan, seuraavaksi levyn
nimen mukaan ja lopuksi raidan numeron
tai nimen mukaan.
• Tiedostokoko – tiedoston koon mukaan.
• Soittokerrat - raidan soittokertojen
mukaan.
• Luokitus - raidan luokituksen mukaan
• Lisäysjärjestyksessä – raidat ovat samassa
järjestyksessä, jossa ne on lisätty
soittolistaan, tai tiedoston päivämäärän
mukaan.
Voit etsiä tiettyä esittäjää, levyä tai raitaa
avaamalla vastaavan luokan ja napauttamalla
hakukenttää. Kirjoita muutama alkukirjain ja
selaa tiedostoja valitsemalla .
Jos haluat valita useita raitoja kerralla, valitse
haluamasi raita ja sen jälkeen
Hallinta > Valitse
. Kaikkien raitojen edessä on
Valinnat >
valintaruutu. Voit valita lisää raitoja
merkitsemällä valintaruudut.
Lepotilan ajastin
Voit määrittää enintään kahden tunnin pituisen
ajan, jonka jälkeen Walkman®-soitin
katkaisee toiston. Valitse
> Lepotila
.
Valinnat > Asetukset
Määritykset
Valitse Valinnat > Asetukset > Määritykset ja
määritä seuraavat asetukset:
Päivittäminen
• Myös videon ääniraita – valitse, jos haluat
toistaa videoleikkeiden ääniraitoja
Walkman®-soittimella.
•
Ei tiedostoja – valitse suodatin, jolla
pienikokoiset tai huonolaatuiset tiedostot
ohitetaan päivityksessä. Soittoäänet ja
muut äänet, jotka sijaitsevat hakemistossa
\Musiikki\äänet ohitetaan aina.
•
Täydellinen päivitys – tavallisen
päivityksen yhteydessä haetaan vain uusia
äänitiedostoja. Täyden päivityksen
yhteydessä raitaluettelo muodostetaan
uudelleen ja huomioidaan aikaisempiin
tiedostoihin tehdyt muutokset, kuten uudet
esittäjä- ja levytiedot.
Huomautus: Täydellinen päivitys poistaa
luokitukset ja soittokertatiedot.
Muut toiminnot
• Jatka toistoa – tällä asetuksella
määritetään, miten toistamista jatketaan,
kun se on keskeytetty esimerkiksi
saapuvan puhelun yhteydessä.
Automaattinen merkitsee, että toistamista
jatketaan automaattisesti puhelun
päätyttyä.
käyttäjän on palattava puhelun jälkeen
Walkman®-soittimeen ja jatkettava
toistamista siinä.
•
Näytä selainnäkymässä esittäjän nimen
The-etuliite
Yhteystiedot on henkilökohtainen
puhelinmuistiosi, johon voit tallentaa nimiä,
puhelinnumeroita, sähköpostiosoitteita,
valokuvia ja muita yhteystietoja.
Yhteystiedoissa näkyvät myös SIM-korttiin
tallennetut tiedot. Tietoja voidaan kopioida
SIM-kortista Yhteystietoihin ja päinvastoin.
Yhteystiedot näkyvät neljässä välilehdessä:
Linkit-välilehti – nimi, nimike,
valokuva, puhelinnumero,
hakulaitteen numero,
sähköpostiosoite ja Internet-osoite.
Osoite-välilehti – osoitteet,
syntymäpäivä, kaupunki,
postinumero, yritys ja tehtävänimike.
Muistiinpanot-välilehti – voit liittää
yhteystietoihin omia
muistiinpanojasi.
Ääni-välilehti – voit liittää
yhteystietoon soittoäänen tai
äänikomennon äänivalintaa varten.
Yhteystietoja voidaan käsitellä kolmessa
erilaisessa näkymässä:
• Luettelo-näkymä – näyttää tiedot
aakkosjärjestyksessä, kun avaat
Yhteystiedot.
• Tietonäkymä - näyttää eritellyt
yhteystiedot.
• Muokkausnäkymä – tässä näkymässä
voidaan muuttaa yhteystietoja.
Yhteystietojen
käyttäminen
Yhteyden ottaminen
Soittaminen Yhteystiedoista
Voit avata yhteystietomerkinnän valitsemalla
sen ja painamalla rullanäppäintä. Voit soittaa
puhelun valitsemalla puhelinnumeron ja
painamalla rullanäppäintä.
Teksti- tai multimediaviestin lähettäminen
Voit lähettää teksti- tai multimediaviestin
yhteystiedossa olevaan puhelinnumeroon
napauttamalla puhelinnumeron vieressä
olevaa -kuvaketta.
Omistajakortin luominen
Voit luoda sähköisen käyntikortin eli
omistajakortin ja lähettää sen toiseen
laitteeseen. Luo ensin uusi yhteystieto ja
kirjoita siihen omat tietosi. Valitse sitten
Valinnat > Asetukset > Määritä omaksi
.
kortiksi
Palvelunumerot
Joidenkin operaattorien palvelunumerot on
tallennettu SIM-korttiin. Voit hakea ne
Tämä palvelu sallii puhelut vain SIM-kortissa
oleviin puhelinnumeroihin. Voit ottaa palvelun
käyttöön valitsemalla
> SIM > Valinnat > Rajatut numerot > Kiinteät
.
numerot
Valinnat > Näytä kansio
Omat numerot
Voit tallentaa omat puhelinnumerosi tai katsoa
tallennettuja numeroita valitsemalla
> Näytä kansio > SIM > Valinnat > Omat
.
numerot
Valinnat
Yhteystietojen luominen
ja muokkaaminen
Uuden yhteystiedon luominen
Valitse Valinnat > Uusi yhteystieto. Voit myös
tallentaa vastaanotetun puhelun tai viestin
yhteystiedot. Voit lisätä tiedot Yhteystietoihin
valitsemalla seuraavaksi
Vihje Jos tallennat puhelinnumeron
yhteystietoon kansainvälisessä
numeromuodossa (alussa +), voit soittaa
ulkomailla suoraan yhteystiedossa olevaan
numeroon.
Kyllä.
Yhteystiedon muokkaaminen
Kentän lisääminen yhteystietoon
Valitse tietonäkymässä Linkit-välilehti .
Valitse
Valinnat > Lisää kenttä. Merkitse
haluamasi kenttä ja valitse
SIM-kortin yhteystietojen lisääminen ja
muokkaaminen
Voit avata SIM-korttisi valitsemalla Valinnat >
Näytä kansio > SIM
yhteystiedon valitsemalla
yhteystieto
. Voit muokata yhteystietoa
valitsemalla haluamasi yhteystiedon ja
painamalla rullanäppäintä. Valitse ensin
Valinnat > Muokkaa yhteystietoa ja sitten
Muokkaa.
Valokuvan tai kuvan lisääminen
yhteystietoon
Voit lisätä kuvan yhteystietoon avaamalla
yhteystiedon muokkausnäkymässä ja
valitsemalla
napauttamalla
valitsemalla
Soittoäänen liittäminen yhteystietoon
Kuva-kentän. Valitse kuva
Valitse. Tallennakuva
Tallenna.
Voit tallentaa jokaiselle yhteystiedolle oman
soittoäänen. Valitse soittoääni Äänivälilehdessä.
RSS-syötteiden avulla Internet-sivustojen
sisältöä voidaan jakaa Web-selaimen
ulkopuolelle. Uutissivuston RSS-syötteet
saattavat esimerkiksi sisältää uusimmat
uutisotsikot, ja aikakauslehden RSS-syötteet
saattavat olla poimintoja uusimmista
artikkeleista.
RSS-syöte on tiedosto, joka sisältää luettelon
uutisista. Jokaisella uutisella on oma otsikko,
kuvaus ja linkki Web-sivulle.
RSS-sovelluksen avulla voit saada tietoa
Internetistä helppolukuisessa muodossa ilman
Web-sivustojen selaamista. Voit selata
kymmenien tai jopa satojen sivustojen tietoja
käymättä koskaan niillä.
Huomautus: Ennen RSS-syötteiden käyttöä
on puhelimeen määritettävä Internet-tilit.
Katso Internet-, MMS- ja sähköpostiasetukset
sivulla 74.
RSS-syötteiden
tilaaminen
Voit lisätä RSS-syötteen RSS-sovellukseen
valitsemalla
Valinnat > Lisää syöte
syötteen Internet-osoitteen.
Multimedia > RSS-syötteet >
ja kirjoittamalla
Vihje Uusi syöte on helppo tilata avaamalla
RSS/XML-linkki Web-selaimessa. Kun valitset
linkin, Lisää syöte -valintaikkunassa näkyy
valmiina syötteen Internet-osoite.
RSS-syötteiden
lukeminen
Tilaamasi RSS-syötteet näkyvät luettelossa,
kun avaat RSS-sovelluksen.
RSS-syötteet
FUN&downloads
13:34
Sony Ericsson News
13:33
PäivitäAvaaValinnat
A. Tilatun RSS-syötteen nimi ja viimeisin
päivitysajankohta.
B. Sulkeissa näkyvät numerot ilmaisevat
lukemattomien syötteiden määrän.
C. Syötteet, joissa on uusia uutisartikkeleita,
näkyvät lihavoituna.
Valitse haluamasi RSS-syöte. Uutisartikkelit
näkyvät luettelossa. Valitse luettelosta
PlayNow™-palvelun avulla voit ladata
puhelimeen musiikkia, videoita, pelejä ja
kuvia. Sen jälkeen voit määrittää ladattuja
tiedostoja hälytys- ja soittoääniksi,
taustakuviksi ja näytönsäästäjiksi tai lisätä
tiedostoja yhteystietoihin.
Kaikki PlayNow-sisältö on saatavissa Websivuilta, jota Sony BMG Music Entertainment
päivittää jatkuvasti. Voit tutustua lähes
kaikkeen sisältöön ennen ostopäätöstä.
Huomautus: Tekijänoikeuksilla suojattua
sisältöä ei ehkä voi kopioida, muokata tai
siirtää. Jos tiedosto on suojattu
tekijänoikeuksilla, tai sen käyttöavain on
vanhentunut tai ei ole käytettävissä,
tiedostonimen vieressä näkyy kuvake.
Ennen PlayNow-palvelun käyttöä
Varmista ennen PlayNow-palvelun
käyttämistä, että käytössäsi on
• puhelinliittymä, joka tukee GPRS- tai 3Gtiedonsiirtoa
• Internet-tili ja määritetyt puhelimen
asetukset. Katso Internet-, MMS- ja sähköpostiasetukset sivulla 74.
• vapaata muistia puhelimessa.
Sisällön esikatselu
1. Avaa PlayNow valitsemalla
PlayNow™
2. Valitse esikatseltava Web-linkki. Sisältö
ladataan puhelimeen, ja kuvia voidaan
esikatsella ja soittoääniä koekuunnella.
Vihje Voit palata PlayNow-palvelun
aloitussivulle PlayNow-sivustossa
valitsemalla -kuvakkeen.
Sisällön hankkiminen
1. Jos haluat ostaa sisällön, valitse
Operaattorin palvelusta laskuttama summa
näkyy puhelinlaskussa tai vähennetään
prepaid-liittymästä, ja saat tekstiviestinä
ilmoituksen, että kohde on maksettu ja
käytettävissä. Sisältö tallennetaan
automaattisesti kyseisen mediatyypin
kansioon.
2. Näyttöön tulee tiedostotyypin mukaan
kysymys, asennetaanko, toistetaanko vai
otetaanko tiedosto käyttöön heti. Valitse
Kuvagalleriassa voit katsella, lähettää ja
järjestellä kaikkia puhelinmuistiin ja
mediamuistiin tallennettuja kuvia. Voit tehdä
seuraavia toimia:
• lähettää kuvia (käyttämällä MMS-viestejä
tai Lähetysmuoto-toimintoa)
• lisätä kuvia yhteystietoihin
• käyttää kuvaa taustakuvana tai
näytönsäästäjänä
• tarkastella kuvasarjaa diaesityksenä.
Lisäksi voit käynnistää Kuvagalleriassa
Kuvaeditorin, jossa voit muokata kuvia.
Voit avata Kuvagallerian valitsemalla
Päävalikko > Multimedia > Kuvagalleria.
A. Valitse välilehti sen mukaan, haluatko
tarkastella mediamuistiin vai
puhelinmuistiin tallennettuja kansioita ja
kuvia.
B. Voit selata luettelon kansioita ja tiedostoja
kiertämällä rullanäppäintä. Voit avata
luettelosta valitun kuvan tiedot
valitsemalla
Näytä.
A
B
C
D
Kuvagalleria
Clipart
Kehys
Perhonen
09:03, 12/05/05
Kahvi
09:00, 28/05/05
Pinta.gif
13:00, 30/05/05
NäytäValinnat
C. Tekijänoikeuksilla suojattua sisältöä ei
ehkä voi kopioida, muokata tai siirtää. Jos
tiedosto on suojattu tekijänoikeuksilla, tai
sen käyttöavain on vanhentunut tai ei ole
käytettävissä, tiedoston vieressä näkyy
kuvake.
D.
– lähetä valittu kuva MMS-viestinä.
Tämä toiminto voidaan valita myös kuvan
tietonäkymässä.
E. Voit käyttää valikkokomentoja
valitsemalla
F. Luettelo voidaan järjestää nousevaan tai
laskevaan järjestykseen nimen, koon,
tyypin tai päivämäärän mukaan. Voit
muuttaa lajittelujärjestystä valitsemalla
Valitsemalla Valinnat > Tiedostonhallinta
voit avata valikon, joka sisältää valittujen
tiedostojen ja kansioiden hallinta-asetuksia.
Tässä valikossa voit
• avata Kuvaeditorin ja luoda uuden kuvan
• luoda uuden kansion
• kopioida, siirtää, poistaa tai nimetä
uudelleen tiedostoja
• kopioida tai siirtää (Tuo ja Vie)
mediamuistissa ja puhelinmuistissa olevia
kameralla otettuja kuvia (EXIF-tyyppisiä
.jpg-tiedostoja)
•avata
Tiedostonhallinnan. Lisätietoja on
kohdassa Tiedostonhallinta sivulla 64.
Tietonäkymä
Voit avata kuvan tietonäkymän valitsemalla
kuvan luettelosta. Voit laajentaa kuvan koko
näyttöön valitsemalla
Voit ottaa zoomauksen käyttöön valitsemalla
Valinnat-valikossa Zoomaus-valintaruudun.
(Jos kuva on laajennettu, voit avata Valinnatvalikon napauttamalla -kuvaketta.) Voit
vaihtaa zoomaustasoa kiertämällä
rullanäppäintä. Zoomaustason osoittava
pikkukuva näyttää sen osan kuvasta, joka
näytetään zoomattuna. Voit panoroida kuvaa
siirtämällä pikkukuvaa. Voit poistaa
Laajenna.
zoomauksen käytöstä poistamalla valinnan
Zoomaus-valintaruudusta.
Diaesitykset
Voit tarkastella kansion sisältöä diaesityksenä,
jossa siirrytään kuvasta kuvaan
automaattisesti tai manuaalisesti.
Diaesityksissä voi olla musiikkia, ja voit valita
tavan, jolla siirrytään kuvasta kuvaan.
Kuvien lähettäminen
multimediaviestinä
Voit lähettää (tietonäkymässä) valitun kuvan
multimediaviestinä napauttamalla kuvaketta.
Kuvaeditori
Editori voidaan käynnistää Kuvagalleriassa ja
Viestit
-kohdassa.
Kuvaeditorilla
muuttaa niiden kokoa. Voit lisätä kuviin
tasoja, kuten Clipart-kuvia ja kehyksiä. Voit
piirtää kuvaan kosketuskynällä. Voit valita
piirtoviivan koon ja värit ja lisätä kuviin myös
tekstiä. Käytettävissä on erilaisia tehoste- ja
kuvankorjaussuodattimia.
Kun luot MMS-viestejä, voit muokata
Kuvaeditorissa .jpg-, .png-, .gif- ja .bmp-
muotoisia tiedostoja. Sovelluksessa voit myös
luoda yksinkertaisia .jpg-kuvia.
valikoima muuttuu työkalurivillä valitun
tilan mukaan.
automaattisesti. Voit säätää muita
kuvankorjausasetuksia rullanäppäimellä.
Zoomaus-tila
Kuvaeditori
Lomakuvat.jpg
Zoomaustason osoittava pikkukuvatila näyttää
sen osan kuvasta, joka näytetään zoomattuna.
Voit vetää kuvaa näytössä kosketuskynällä.
Voit rajata kuvan näkyvän osan valitsemalla
Valinnat > Muokkaa > Rajaa.
Muokkausasetukset
C
Tall.Valinnat
B. Voit käyttää valikkokomentoja
valitsemalla
C. Käytettävissä olevien työkalujen
valikoima muuttuu tilan mukaan:
Valinnat.
Piirros – määritä viivan leveys-
kohdassa, valitse väri väripaletista
tai pipetillä.
Valintaneliö – voit poistaa
punasilmäisyyttä, kopioida
kuvan valitun osan tai rajata
kuvaa.
Zoomaus – voit lähentää tai
B
loitontaa kuvaa.
Kuvankorjaus
Voit säätää kuvan kirkkautta, kontrastia,
kylläisyyttä tai väritasapainoa valitsemalla
Puhelimessa on FM-radio ja RDS (Radio Data
System) -toiminto. Voit tallentaa enintään 20
suosikkia pikavalinnoiksi.
Voit siirtyä toiseen sovellukseen ja jatkaa
radion kuuntelemista taustalla.
Handsfree-laite toimii antennina, joten sen on
oltava liitettynä ennen radion käynnistämistä.
Valitsemalla
enintään kahden tunnin viipeen, jonka jälkeen
radio suljetaan automaattisesti.
Voit valita animoidun tehosteen radion
taustakuvaksi. Valitse
Visualisointi
Radion ääntä voidaan käyttää hälytyksenä (jos
handsfree-laite on liitettynä). Ääni siirretään
automaattisesti kaiuttimeen. Määritä
hälytysaika Aika-ikkunassa, josta on
lisätietoja kohdassa Hälytysten asettaminen
sivulla 63.
Huomautus: Puhelimen virran on oltava
kytkettynä, jotta radiota voidaan käyttää.
(Radiota ei voi käyttää Flight Mode -tilassa.)
Älä kytke puhelimen virtaa paikoissa, joissa
matkapuhelimen käyttö on kiellettyä.
Lisätietoja on kohdassa Flight mode sivulla 7.
Valinnat > Lepotila voit asettaa
Valinnat > Asetukset >
Kuvassa näkyvät FM-radion ilmaisimet ja
säätimet:
FM Radio
A
B
03
C
D
E
RDS AF TA NEWS
Stereo
Radioasema
93.8 MHz
Viikon uutiset...
Pikavalin.PienennäValinnat
K
J
I
H
G
F
A. Stereo-/monoäänen ilmaisin.
B. Näyttää käytössä olevan
radiopikavalinnan numeron.
C. Hae taajuusalueen seuraava kanava
napauttamalla tai -kuvaketta.
Voit säätää taajuutta 0,1 megahertsin
välein pitämällä alhaalla - tai kuvaketta.
D. Voit asettaa animoidun taustan
valitsemalla
>Visualisointi
E. Pikakuvakkeet ja tilanilmaiset ,
AFTA
toiminto ei ole käytössä. Lisätietoja on
kohdassa RDS-toimintojen käyttäminen
napauttamalla tekstiä. Jos tekstissä oleva
puhelinnumero, sähköpostiosoite tai Weblinkki on alleviivattu, voit valita
haluamasi toiminnon
I. Ilmaisee, että
Asetukset-valikosta.
Lepotila on käytössä.
J. Aseman nimi (tai taajuus).
K. Signaalin voimakkuuden osoitin.
Radion kuunteleminen
Handsfree-laite on liitettävä puhelimeen, jotta
radiota voidaan käyttää. Handsfree-laite toimii
antennina. Valitse
Viihde > FM-radio. Kun
käytät radiota ensimmäisen kerran, ohjelma
kysyy, haluatko etsiä asemia automaattisesti
(
Autom.).
Kanavan hakeminen
Voit hakea kanavia automaattisesti tai
manuaalisesti ja tallentaa enintään 20
suosikkikanavaa pikavalinnoiksi.
Käytettävissä ovat seuraavat vaihtoehdot:
• Valitse
• Voit muuttaa pikavalintaa Walkman®-
Pikavalinnat ja valitse haluamasi
kanava kiertämällä rullanäppäintä.
näppäimillä (katso Näppäimistön käyttö
sivulla 54). Näppäimien merkkivalot
palavat, kun Walkman®-näppäimet ovat
käytettävissä. Voit muuttaa pikavalintaa
painamalla - tai -näppäintä.
Painamalla -näppäintä voit
vaimentaa äänentoiston ja ottaa sen
uudelleen käyttöön.
ABC
DEF
• Napauta kuvassa näkyviä säätimiä.
• Voit käyttää pikavalintoina 1 - 10
numeronäppäimiä
käyttö sivulla 54)
. Valitse haluamasi pikavalinta
painamalla numeronäppäintä tai tallenna
parhaillaan toistettava kanava
pikavalinnaksi pitämällä numeronäppäintä
alhaalla.
• Valitse
Valinnat > Aseta taajuus (tai paina
-näppäintä). Aseta taajuus
kiertämällä rullanäppäintä tai
(katso Näppäimistön
- ja
WXYZ
näppäilemällä haluamasi taajuus.
• Voit myös muuttaa parhaillaan toistettavaa
pikavalintaa handsfree-laitteen kaukoohjaimella tai pitämällä alhaalla
puhelimen äänenvoimakkuuspainiketta (+
tai –).
Kanavien tallentaminen
Voit tallentaa parhaillaan toistettavan kanavan
pikavalinnaksi valitsemalla
. Voit liikkua luettelossa
Tallenna
rullanäppäimellä. Käytettävissä ovat seuraavat
vaihtoehdot:
• Valitse tyhjä paikka ja sen jälkeen
• Valitse korvattava pikavalinta. Valitse
Korvaa.
Voit etsiä ja tallentaa automaattisesti jopa 20
kanavaa valitsemalla
tallennus
. Radio näyttää kaikki löytyneet
kanavat ja pyytää vahvistusta, ennen kuin se
korvaa aikaisempia pikavalintoja.
• siirtää sitä rullanäppäimellä toisen
pikavalinnan paikalle
• poistaa tai nimetä sen uudelleen.
RDS-toimintojen käyttäminen
RDS-toiminnolla voit määrittää radion
siirtymään automaattisesti kanavalle, jolla
lähetetään liikenneilmoitus tai tärkeä
NEWS
uutinen . Lisäksi radio voi siirtyä
TA
määritetyn kanavan vaihtoehtoiselle
vahvemmalle taajuudelle .
Valitse
Valinnat > Asetukset > RDS-
asetukset
tai napauta -kuvaketta.
AF
RDS
Valintaikkunassa voit ottaa RDS-, TA- ja
NEWS-toiminnon käyttöön tai poistaa ne
käytöstä sekä säätää lähetyksen keskeyttävien
ilmoitusten äänenvoimakkuutta.
Voit katsoa puhelimeen tallennettuja
videoleikkeitä sekä suoratoistaa videokuvaa
Internetista. Luettelo tuetuista
tiedostomuodoista on kohdassa Tekniset tiedot
sivulla 104.
Huomautus: Tekijänoikeuksilla suojattua
sisältöä ei ehkä voi kopioida, muokata tai
siirtää. Jos tiedosto on suojattu
tekijänoikeuksilla, tai sen käyttöavain on
vanhentunut tai ei ole käytettävissä,
tiedostonimen vieressä näkyy kuvake.
Videoleikkeen toistaminen
1. Valitse
2. Valitse videoleike, jonka haluat katsoa.
3. Aloita toisto valitsemalla
Videon suoratoisto
Jos käytössä on Internet-yhteys, voit katsella
myös suoratoistona videokuvaa Internetistä.
Valitse
ja anna suoratoistettavan sisällön osoite. Voit
tallentaa linkkejä suoratoistettavaan sisältöön.
Linkit näkyvät valitsemalla
media
Viihde > Video
painamalla rullanäppäintä.
Valinnat > Hallinta > Avaa Web-osoite
Toista tai
Viihde > Online-
.
siirtyä seuraavaan tai edelliseen
videoleikkeeseen painamalla - tai
DEF
-näppäintä tai pitämällä alhaalla
äänenvoimakkuuspainiketta (+ tai -).
Voit siirtyä koko näytön näkymään painamalla
rullanäppäintä tai valitsemalla
Laajenna.
Palaa normaalinäkymään napauttamalla
näyttöä tai painamalla rullanäppäintä.
Voit siirtyä eteen- ja taaksepäin
videoleikkeessä napauttamalla
edistymispalkkia tai kiertämällä
rullanäppäintä.
Kirjanmerkit
Voit asettaa videoleikkeeseen kirjanmerkin ja
jatkaa leikkeen katselua myöhemmin tästä
kohdasta. Valitse toistonäkymässä
Kirjanmerkki > Tallenna sijainti
Jatka, kun seuraavan kerran avaat
Valinnat >
. Valitse
videoleikkeen.
Videoleikkeiden hallinta
Voit määrittää, miten leikkeet järjestetään,
valitsemalla
Voit siirtää, kopioida, poistaa tai nimetä
uudelleen videoleikkeitä valitsemalla Valinnat
> Hallinta
Valinnat > Määritykset.
.
Toiston hallinta
Aloita tai keskeytä toisto painamalla Toista/
tauko-painiketta tai -näppäintä. Voit
Valitse Valinnat > Asetukset > Määritykset ja
määritä seuraavat asetukset:
Näyttötila
Videoleikkeet voidaan näyttää oletuksena
pysty- tai vaakanäkymässä.
Videon koko
• Alkuperäinen – videoleike näkyy
todellisessa koossa.
•
Sovita näyttöön – videoleike näkyy
näytössä niin suurena kuin mahdollista
ilman, että kuvasuhdetta muutetaan tai
kuvaa rajataan.
•
Koko näyttö – videoleike näkyy koko
näytön näkymässä. Kuva rajataan
tarvittaessa kuvasuhteen säilyttämiseksi.
Toi sto
Voit toistaa uudelleen parhaillaan toistettavan
videoleikkeen, kaikki kansiossa olevat
videoleikkeet tai poistaa jatkuvan toiston
käytöstä.
Latausvälimuisti – suoratoistovideo
tallennetaan väliaikaisesti välimuistiin,
jotta tietoja ei tarvitse ladata uudelleen, jos
leike katsotaan uudelleen. Voit vapauttaa
muistia valitsemalla
Välityspalvelin-välilehti
Käytä Internet-oletusasetuksia, ellei
esimerkiksi operaattori tai yrityksen IT-osasto
ole kehottanut käyttämään manuaalisia
määrityksiä.
Tyhjennä välimuisti.
Online-media
Online-media-kansio sisältää tallentamasi
linkit suoratoistettavaan mediaan. Operaattori
on myös saattanut ladata puhelimeen
etukäteen linkkejä. Valitse
. Valitse linkki ja Avaa linkki -kohta tai
media
valitse
Valinnat > Uusi linkki ja kirjoita Web-
osoite. Anna suoratoistettavan sisällön
täydellinen polku.
Viihde > Online-
Asetukset
Valitse Valinnat > Asetukset > Asetukset ja
määritä seuraavat asetukset:
Puskurointi-välilehti
• Tiedostopuskuri – määritä, miten paljon
tietoa tallennetaan ennen toiston tai
suoratoiston aloittamista. Tavallisesti
käytetään oletusasetusta. Suuremman
asetusarvon valitseminen voi parantaa
toistoa mutta lisätä muistin käyttöä.
MusicDJ™
Voit säveltää omia soittoääniä MusicDJ™toiminnolla.
Soittoäänissä on neljä ääniluokkaa: rummut,
basso, soinnut ja korostukset. Soittoääni
sävelletään lisäämällä ääniluokkiin
esisovitettuja ääninäytteitä. Jokainen näyte on
yhden tahdin mittainen.
Näyteryhmät ovat Intro, Säkeistö, Kertosäe ja
Tauko.
Soittoäänen säveltäminen
1. Valitse
2. Valitse
3. Valitse jostakin äänitiedostosta tahti ja
Siirtopalkin avulla voit toistaa, keskeyttää,
pysäyttää ja kelata eteen- ja taaksepäin.
Sävellyksen aikana voit siirtyä tahdista toiseen
myös kiertämällä rullanäppäintä tai
valitsemalla
halutun tallenteen ja tahdin numeron.
Voit asettaa sävelmän soittoääneksi
valitsemalla
soittoääneksi
Valinnat-valikossa voit myös tallentaa, avata
ja lähettää soittoääniä.
Viihde > MusicDJ™.
Valinnat > Aseta tempo ja säädä
soittoäänen tempo iskuina minuutissa
(BPM).
valitse lisättävä näyte. Voit myös kopioida
ja liittää näytteitä tahdista toiseen.
Valinnat > Siirry ja antamalla
Valinnat > Aseta > Aseta
.
Äänimuistio
Valitse Viihde > Äänimuistio.
Äänitä
Voit aloittaa uuden äänityksen valitsemalla
Uusi tallenne -kohdan ja painamalla
rullanäppäintä tai valitsemalla
alkaa äänimerkin jälkeen.
Lisäksi voit jatkaa aikaisempia äänityksiä.
Valitse haluamasi leike ja valitse
Äänitystä jatketaan aikaisemmin tallennetun
materiaalin lopusta lähtien.
Valitse
Pysäytä, kun tallenne on valmis.
Äänitä. Äänitys
Äänitä.
Toi sto
Valitse haluamasi leike ja valitse Toista.
Musiikin tunnistus
Valitse TrackID™, kun haluat äänittää
musiikkinäytteen ja lähettää sen
tunnistettavaksi. Lisätietoja on kohdassa
TrackID™-palvelu sivulla 22.
Tallenteiden hallinta
Valinnat-valikossa voit nimetä tallenteita
uudelleen sekä lähettää ja poistaa niitä.
Kaikki Äänimuistion tallenteet ovat
Kalenterin avulla voit hallita tapaamisia,
tapahtumia, vuosipäiviä ja muistutuksia. Voit
asettaa vuosipäiviksi tärkeät päivämäärät,
kuten syntymä- ja juhlapäivät. Voit asettaa
muistutuksia myös muille päivämäärille.
Voit kutsua osallistujia tapaamisiin tai koko
päivän kestäviin tilaisuuksiin. Kutsut
lähetetään sähköpostitse, ja kun vastaanottajat
avaavat kutsun, he voivat hyväksyä kutsun ja
liittää tapaamisen kalenteriinsa tai hylätä
kutsun.
Huomautus: Ennen kutsujen lähettämistä
puhelimeen on määritettävä sähköpostitili.
Katso Internet-, MMS- ja sähköpostiasetukset
sivulla 74.
tapahtuma tai vuosipäivä. Voit lisätä
muistiinpanoja -välilehdessä.
Huomautus: Jos merkitset yhteystietoon
syntymäpäivän, voit samalla luoda
vuosipäivämuistutuksen samalle
päivämäärälle. Lisätietoja on kohdassa
Yhteystiedon muokkaaminen sivulla 43.
Kutsut
Jos merkitset kalenteriin tapaamisen tai
tapahtuman, voit lähettää kutsun muille
osallistujille -välilehdessä. Voit lähettää
kutsun kirjoittamalla heidän
sähköpostiosoitteensa.
Voit etsiä kalenterimerkintää hakusanojen
avulla. Voit poistaa merkintöjä yksitellen tai
kaikki merkinnät tietyltä ajanjaksolta. Voit
kopioida kalenterimerkintöjä päivämäärästä
toiseen Kalenterissa ja siirtää merkintöjä
Tehtäviin. Voit lähettää yksittäisen merkinnän
Page 61
tai kokonaisen merkintäluokan toiseen
laitteeseen. Katso Lähetysmuoto sivulla 15.
Huomautus: Muistiinpanovälilehden
Valinnat-valikossa voit merkitä
kalenterimerkinnän
merkintöjä ei lähetetä.
Voit synkronoida kalenterisi tietokoneessasi
olevan sovelluksen kanssa. Voit myös tehdä
etäsynkronoinnin puhelinverkon kautta.
Valitse
Valinnat > Kalenterinhallinta >
Synkronoi
Huomautus: Synkronointi ei koske tietoja
siitä, miten tiedot on järjestetty kansioihin.
Yksityiseksi. Tällaisia
. Katso Etäsynkronointi sivulla 72.
Muistiinpanot
Muistio, johon voit kirjoittaa tekstiä tai
luonnostella piirroksia. Voit siirtää
muistiinpanoja eri kansioihin, esimerkiksi
työmuistiinpanot toiseen ja henkilökohtaiset
muistiinpanot toiseen kansioon.
Valitse
Järjestäjä > Muistiinpanot > Uusi.
Muistiossa on kaksi välilehteä: -välilehti
tekstille ja -välilehti piirroksille.
Tehtävät
Tehtävissä voit laatia luettelon hoidettavista
tehtävistä. Voit järjestää tehtävämerkinnät eri
kansioihin. Tällaisia kansioita voivat olla mm.
työtehtävät ja henkilökohtaiset tehtävät.
Valitse
Toimisto > Tehtävät > Uusi.
Tehtävämerkinnässä on kaksi välilehteä: välilehti tehtävän tiedoille ja -välilehti
muistiinpanoille.
Huomautus: Jos valitset -välilehden, voit
merkitä
Valinnat-valikossa tehtävän
Yksityiseksi. Tällaisia tehtäviä ei lähetetä
viesteinä.
Voit synkronoida tehtäväsi tietokoneessasi
olevan sovelluksen kanssa. Voit myös tehdä
etäsynkronoinnin puhelinverkon kautta.
Valitse
Valinnat > Tehtävähallinta >
Synkronoi
Huomautus: Kansioita ei synkronoida.
. Katso Etäsynkronointi sivulla 72.
Laskin
Voit laskea yhteen-, vähennys-, kerto-, jako-,
neliöjuuri- ja prosenttilaskuja. Laskimessa on
myös muistitoiminto.
Valitse Työkalut > Laskin. Kaikki muut
laskutoimitukset paitsi prosenttilaskut
suoritetaan näppäilyjärjestyksessä.
Esimerkiksi 5+5x5=50, ei 30.
Prosenttilaskut suoritetaan käänteisessä
järjestyksessä. Kun esimerkiksi lasket, kuinka
paljon on 10 prosenttia 50:stä, näppäile
50x10%. Tulos näkyy, kun painat %näppäintä.
Muunnin
Voit muuntaa arvoja seuraavista luokista;
etäisyydet, tilavuudet, painot, lämpötilat,
nopeudet, alueet ja valuutat.
Voit lisätä valuuttoja muunnettavien
valuuttojen luetteloon ja määrittää niiden
valuuttakurssit.
Mittayksiköiden
muuntaminen
Jos haluat muuntaa esimerkiksi kilometrit
merimaileiksi, valitse
Voit valita kaikkien luokkien desimaalien
määrän valitsemalla valikkoriviltä
Desimaalit.
Valuuttamuunnokset
Valitse Työkalut > Muunnin > Valuutat ja
valitse sitten valuuttaluettelosta muunnettava valuutta ja valuutta, johon arvo muunnetaan.
Kirjoita muunnettava summa ja valitse
Muunna.
Valuuttakurssien määrittäminen
Muuntimen oletusvaluuttakurssi on 0.
Käyttäjän on määritettävä valuuttakurssit itse.
Valitse Valinnat > Valuuttakurssi ja kirjoita
valuutan vaihtokurssi, kuten euron arvo
Yhdysvaltain dollareina.
Valuuttojen lisääminen
Puhelimeen on määritetty valmiiksi muutamia
yleisimpiä valuuttoja. Voit lisätä valuuttoja ja
niiden vaihtokursseja valitsemalla
Tiedostonhallinnassa voidaan hallita ja
järjestää sekä puhelinmuistissa että
mediamuistissa olevia tiedostoja.
Tiedostonhallinnassa on kaksi välilehteä:
-välilehti puhelinmuistille ja -välilehti
mediamuistille.
Suojatut tiedostot
Ladatut tai vastaanotetut tiedostot saattavat
olla tekijänoikeuksilla suojattuja.
Tekijänoikeuksilla suojattua sisältöä ei ehkä
voi kopioida, muokata tai siirtää. Jos tiedosto
on suojattu tekijänoikeuksilla, tai sen
käyttöavain on vanhentunut tai ei ole
käytettävissä, tiedostonimen vieressä näkyy
kuvake.
Tiedostojen ja kansioiden hallinta
Tiedostonhallinnassa voidaan tarkastella,
nimetä, kopioida, siirtää ja hallita tiedostoja ja
kansioita. Valitse
Tiedostonhallinta
• Puhelinmuistin välilehdellä voit
hallita media-aineistoa ja muita tiedostoja
Työkalut >
.
kansioissa
Asiakirja ja Yleiset.
• Mediamuistin välilehdellä voit hallita
4 gigatavun mediamuistia, joka on
tarkoitettu ensisijaisesti
musiikkitiedostoille. Mediamuisti sisältää
samat kansiot kuin puhelinmuisti. Jotkut
sovellukset luovat omia lisäkansioitaan, ja
voit luoda niitä myös itse.
Huomautus: Asenna puhelinmuistiin usein
käyttämäsi sovellukset ja sisältö (kuten
soittoäänet), sillä mediamuisti ei ehkä ole aina
käytettävissä, kun puhelin on kytketty
tietokoneeseen.
Monet Tiedostonhallinnan toiminnoista
voidaan käynnistää myös valitsemalla
Työkalut > Ohjauspaneeli > Yleiset.
Tiedostojen siirtäminen
tietokoneesta
Mediamuistia voidaan käyttää USB-yhteyden
avulla tietokoneen tallennusvälineenä.
Mediamuistin kansioita on helppoa selata, ja
tiedostojen siirto mediamuistiin on vaivatonta.
Mediatiedostojen avaaminen
Voit avata mediatiedoston suoraan
Tiedostonhallinnasta.
Työkalut > Tiedostonhallinta > Valinnat >
Laite > Alusta mediamuisti > Alusta
.
Huomautus: Alustamisen aikana kaikki
mediamuistin tiedot poistetaan.
Sovellusten asentaminen
Voit asentaa puhelimeesi seuraavia
sovelluksia:
• Erityisesti puhelimeesi tarkoitetut
sovellukset ja Symbian-yhteensopivat
sovellukset. Näiden asennustiedostojen
tiedostotunniste on .SIS.
• Symbian-yhteensopivat
Näiden asennustiedostojen
tiedostotunniste on .jar tai .jad.
Voit asentaa sovelluksen valitsemalla
Työkalut > Tiedostonhallinta > Valinnat >
Laite > Asenna
. Valitse haluamasi sovellus ja
tarkista varmenteen tiedot valitsemalla
Lisätiedot. Jos varmenteen tiedot ovat
kunnossa, valitse
Asenna ja seuraa puhelimen
Java-sovellukset.
näyttöön tulevia ohjeita. Sovellus asennetaan
Työkalut-kansioon. Voit siirtää sen tarvittaessa
toiseen kansioon.
Huomautus: Asenna vain sovelluksia, joiden
toimittajan ja tiedostojen aitouden voit
varmentaa. Voit varmistaa, että varmennetta
ei ole hylätty, valitsemalla ensin
valitsemalla sitten
tarkistaminen
kirjoittamalla
Ota käyttöön peruutuksen
-valintaruudun ja
Web-osoitteen, josta varmenne
Suojaus ja
voidaan tarkistaa.
Sovellusten poistaminen
Joskus on välttämätöntä vapauttaa muistitilaa
poistamalla asennettuja sovelluksia.
Valitse
Työkalut > Tiedostonhallinta >
Valinnat > Laite > Poista asennus
asennuksen poisto valitsemalla
. Vahvista
Kyllä.
Ohjattu tallennustilan
hallinta
Näyttöön tulee Muistitila ei riitä
-valintaikkuna, kun puhelimessa ei ole
riittävästi muistitilaa tietojen tallentamiseen.
Voit käynnistää valintaikkunassa ohjatun
toiminnon, jolla voit vapauttaa muistitilaa
poistamalla tarpeettomia sovelluksia ja
tiedostoja.
Huomautus: Lisätietoja vanhan Sony
Ericsson -puhelimesi tietojen säilyttämisestä
on kohdassa Tietojen siirtäminen puhelimesta
toiseen sivulla 22.
Sony Ericsson PC Suite on joukko
ohjelmistoja, jotka toimitetaan puhelimen
mukana. Näitä ohjelmistoja voidaan käyttää
seuraaviin tarkoituksiin:
• puhelimen ja tietokoneen tietojen
synkronointi (esim. yhteystiedot,
sähköpostiviestit ja kalenterimerkinnät)
• puhelimen tietojen varmuuskopiointi
tietokoneeseen ja tietojen palauttaminen
tietokoneesta
• uusien ohjelmistojen ja kielten
asentaminen puhelimeen
• tietokoneen Internet-yhteyden
muodostaminen puhelimen avulla
• puhelimen tiedostojen hallinta
tietokoneessa ja tiedostojen siirtäminen
puhelimen ja tietokoneen välillä.
Lisätietoja synkronoinnista,
varmuuskopioinnista ja tietojen
palauttamisesta varmuuskopioista on
kohdassa Synkronointi ja varmuuskopiointi
sivulla 71.
PC Suiten asentaminen
Huomautus: Tarkista ennen asennuksen
aloittamista, ettei tietokoneeseen ole kytketty
muita Sony Ericsson -laitteita.
Asenna Sony Ericsson PC Suite
tietokoneeseen puhelimen mukana
toimitetulta asennuslevyltä. Asennusohjelma
käynnistyy yleensä automaattisesti. Jos
asennusohjelma ei käynnisty automaattisesti,
suorita CD-levyn
Huomautus: Sony Ericsson PC Suite -levyllä
on useita sovelluksia. Ne voidaan asentaa
missä tahansa järjestyksessä, ellei asennuksen
aikana muuta ilmoiteta.
Voit myös ladata Sony Ericsson PC Suiten
osoitteesta www.sonyericsson.com/support
start.exe-tiedosto.
.
Sovellusten käynnistys
Sony Ericsson PC Suiten sovellukset
käynnistetään tietokoneessa sovellusten
käynnistysikkunasta. Valitse
Ohjelmat > Sony Ericsson > Sony Ericsson
PC Suite for Smartphones
Voit liittää puhelimen tietokoneeseen USBkaapelilla ja langattomasti Bluetooth- tai
infrapunayhteydellä. Osa sovelluksista saattaa
edellyttää tiettyä yhteystapaa. Sony
Disc2Phone- ja Adobe Photoshop Album
Starter Edition -ohjelmat esimerkiksi
edellyttävät USB-yhteyttä ja
tiedostonsiirto
-asetusta.
Nopea
Puhelimen tiedostojen
hallinta
Voit hallita puhelimen tietoja tietokoneella
liittämällä puhelimen tietokoneeseen.
Napsauta
Windowsin Resurssienhallinnassa ja valitse
oma puhelimesi. Tämän jälkeen voit kopioida
puhelinmuistissa ja mediamuistissa olevia
tiedostoja.
Tiedostonhallinta-kuvaketta
Yhteyden
muodostaminen
muihin laitteisiin
Puhelimesi voidaan liittää tiedonsiirtoa varten
toiseen laitteeseen USB-kaapelilla ja
langattomasti Bluetooth™- tai
infrapunayhteydellä.
Näillä yhteystavoilla voit esimerkiksi
• lähettää tiedostoja (kuten kuvia)
tietokoneeseen tai toiseen puhelimeen
• käyttää Bluetooth-kuulokkeita puhelun
aikana
• synkronoida kalenterimerkintöjä ja
yhteystietoja tietokoneen vastaaviin
tietoihin
• varmuuskopioida puhelimen tiedot
tietokoneeseen
• käyttää puhelinta tietokoneen modeemina.
Lisätietoja synkronoinnista ja
varmuuskopioinnista on kohdassa
Synkronointi ja varmuuskopiointi sivulla 71.
Langaton Bluetooth™
-tekniikka
Langaton Bluetooth™-yhteys käyttää
radioaaltoja laitteiden välisiin yhteyksiin.
Yhteys toimii enintään 10 metrin etäisyydellä.
Yhteyttä voidaan parantaa varmistamalla, että
puhelimen ja toisen Bluetooth-laitteen välillä
ei ole kiinteitä esineitä.
Lisätietoja Bluetooth-asetuksista on kohdassa
Langaton Bluetooth-yhteys sivulla 81.
Tiedostojen lähettäminen ja
vastaanottaminen
Jos sovelluksessa on Lähetä-vaihtoehto, voit
lähettää tiedoston Bluetooth-yhteydellä ilman
pariliitoksen muodostamista vastaanottavaan
laitteeseen. Valitse
Jos toisesta Bluetooth-laitteesta lähetetään
tiedostoja puhelimeesi, puhelimen näyttöön
tulee (operaattorista riippuen) valintaikkuna,
jossa tiedostonsiirto voidaan hyväksyä tai
hylätä. Kun siirto on valmis, tiedosto näkyy
Viestit-sovelluksen
Jos lähettävä laite ja puhelimesi on liitetty
toisiinsa, voit valita Luotettava laite
-valintaruudun ja sallia yhteyden laitteesta
puhelimeesi ilman erillistä vahvistusta.
Viestit-kansiossa.
Tiedostonsiirto
Bluetooth-protokollalla voidaan muodostaa
yhteys puhelimen ja tietokoneen välille, minkä
jälkeen puhelimen tiedostoja ja kansioita
voidaan hallita tietokoneesta. Aloita
tiedostonsiirto Bluetooth-yhteydellä
napsauttamalla tietokoneen työpöydällä
olevaa Bluetooth-kansiota tai -kuvaketta.
Infrapunaportti
Kun puhelin yhdistetään toiseen laitteeseen
infrapunayhteydellä, laitteiden
infrapunaporttien on oltava enintään metrin
etäisyydellä toisistaan ja suunnattuina
toisiinsa enintään 30 asteen kulmassa.
Lisätietoja infrapunaportin
käyttöönottamisesta on kohdassa
Infrapunaportti sivulla 82.
VAROITUS Älä koskaan kohdista käytössä
olevaa infrapunaporttia omaan tai toisen
henkilön silmään tai muun kuin puhelimeesi
yhdistetyn laitteen infrapunaporttiin.
Tiedostojen lähettäminen ja
vastaanottaminen
Jos sovelluksessa on Lähetä-vaihtoehto,
tiedostoja voidaan siirtää infrapunayhteydellä.
Voit lähettää tiedoston valitsemalla
valikosta
Kun puhelimeen lähetetyn tiedoston siirto on
valmis, tiedosto näkyy Viestit-sovelluksen
Viestit-kansiossa.
Lähetä > IR.
Valinnat-
USB-portti
Puhelimesi voidaan liittää USB-kaapelilla
(Universal Serial Bus) toisen laitteen USBporttiin.
Lisätietoja USB-asetuksista on kohdassa USB
sivulla 83.
Huomautus: Asenna Sony Ericsson PC Suite
ennen USB-kaapelin kytkemistä
tietokoneeseen. Katso PC Suiten asentaminen
sivulla 67.
Musiikki- ja kuvatiedostojen siirtäminen
puhelimen ja tietokoneen välillä Sony
Disc2Phone- ja Adobe Photoshop Album
Starter Edition -sovelluksilla edellyttää USByhteyttä ja
Puhelimen tietojen varmuuskopiointi ja niiden
palauttaminen tietokoneesta edellyttävät
USB-yhteyttä ja
Huomautus: Älä muuta USB-asetuksia tai
katkaise puhelimen ja toisen laitteen välistä
yhteyttä USB-yhteyttä käytettäessä. Tämä
saattaa aiheuttaa tietojen häviämisen.
Nopea tiedostonsiirto -asetusta.
Normaalitila-asetusta.
Akun lataaminen USB-kaapelilla
Voit ladata puhelimen akun, kun puhelin on
kytketty USB-kaapelilla toiseen laitteeseen,
kuten tietokoneeseen.
Huomautus: Voit myös ladata akun USBkeskittimen avulla, jos keskittimellä on oma
virtalähde.
Yhteydenhallinta
Yhteydenhallinnassa näkyvät avoimet
Internet-yhteydet sekä avoimien ja suljettujen
yhteyksien lokitiedot. Yhteydenhallinnassa
voidaan myös sulkea Internet-yhteyksiä.
Voit tarkastella yhteyksiä ja niiden lokitietoja
valitsemalla
Voit näyttää valitsemasi yhteyden tiedot tai
lokin. Jos haluat esimerkiksi palauttaa lokin,
merkitse se ja valitse
Palauta loki.
Työkalut > Yhteydenhallinta.
Valinnat-valikosta
Tietokoneen modeemi
Sony Ericsson PC Suiten avulla tietokoneesta
voidaan muodostaa Internet-yhteys puhelimen
kautta. Lisätietoja on Web-käyttöoppaassa.
Puhelimen asetukset
Valitse puhelimessa Työkalut >
Ohjauspaneeli > Yhteydet
valittu yhteystapa:
• ota käyttöön Bluetooth- tai
infrapunayhteys tai
• jos käytät USB-kaapelia, valitse
Normaalitila.
Muodosta yhteys puhelimen ja tietokoneen
välille.
Tietokoneen asetukset
Käynnistä Sony Ericsson PC Suite
valitsemalla
Ericsson > Sony Ericsson PC Suite for
Smartphones
verkkomääritykset
Yhteys luodaan automaattisesti tai
valitsemalla Tiedosto-valikosta Uusi yhteys.
Katso lisätietoja käytönaikaisesta ohjeesta.
Sony Ericsson PC Suiten avulla voidaan
synkronoida puhelimen ja tietokoneen
sovellusten tiedot (paikallinen synkronointi)
sekä varmuuskopioida puhelimen tiedot
tietokoneeseen.
Puhelimen tiedot voidaan synkronoida myös
ilman Sony Ericsson PC Suitea
matkapuhelinverkon ja etäpalvelimen avulla
(etäsynkronointi).
Vihje Yhteystiedot, kalenterimerkinnät ja
tehtävät voidaan synkronoida myös
kopioimalla ne mediamuistiin (ja
mediamuistista puhelimeen). Lisätietoja on
tässä käyttöoppaassa.
Paikallinen synkronointi
Paikallinen synkronointi tarkoittaa puhelimen
ja siihen kytketyn tietokoneen tietojen
synkronointia. Tällä tavalla voidaan
synkronoida sähköpostiviestejä, yhteystietoja,
kalenterimerkintöjä, tehtäviä, muistiinpanoja
(vain tekstimuodossa) ja selaimen
kirjanmerkkejä.
Huomautus: Ennen synkronointia
tietokoneeseen on asennettava Sony Ericsson
PC Suite, ja käytettävä yhteys on määritettävä
puhelimen asetuksiin. Katso Yhteydet
sivulla 81.
Bluetooth
Infrapuna
USB-kaapeli
Kytke puhelin synkronointia varten
tietokoneeseen USB-kaapelilla tai
langattomasti Bluetooth- tai
infrapunayhteydellä.
Huomautus: Jos käytät USB-yhteyttä, valitse
Normaalitila-asetus.
Avaa Sony Ericsson PC Suite tietokoneessa
valitsemalla
Ericsson > Sony Ericsson PC Suite for
Smartphones
Synkronoinnin hallinta.
Käynnistä > Ohjelmat > Sony
. Valitse Tiedosto-valikosta
Synkronointiasetukset
Synkronoinnin hallinta -ikkunassa voit valita
synkronoitavat kohteet ja synkronointitavan
valitsemalla
Huomautus: Suosikkeja synkronoitaessa
tietokoneen suosikit synkronoidaan puhelimen
Ei arkistoitu -kansion suosikkien kanssa. Jos
olet luonut omia Suosikit-kansioita tai
alikansioita Ei arkistoitu -kansioon, näiden
kansioiden sisältöä ei synkronoida.
Synkronoinnin aloittaminen
Synkronointi käynnistetään Synkronoinnin
-ikkunassa valitsemalla Synkronoi
hallinta
. Voit tarkistaa tulokset jokaisen
heti
synkronointikerran jälkeen
yhteenvetoikkunasta.
Tietojen
Tietojen palauttaminen
Voit palauttaa puhelimen tiedot valitsemalla
Varmuuskopioiden hallinta ja valitsemalla
sitten tietojen palautusvaihtoehdon. Tiedot
voidaan palauttaa manuaalisesti tai ohjatun
toiminnon avulla.
Tärkeää: Kaikki puhelimen nykyiset tiedot
korvataan palautettavilla tiedoilla. Älä
keskeytä tietojen palauttamista, jotta vältät
puhelimen vahingoittumisen.
varmuuskopiointi
Puhelimen tiedot voidaan varmuuskopioida
Sony Ericsson PC Suiten avulla.
Varmuuskopiot tallennetaan tietokoneeseen,
josta tiedot voidaan myöhemmin palauttaa
puhelimeen. Varmuuskopioi puhelimen tiedot
säännöllisesti, ja erityisesti ennen
puhelinversion päivitystä, sillä päivityksessä
poistetaan kaikki käyttäjän tallentamat tiedot.
Huomautus: Tekijänoikeuksilla suojatut
tiedostot voidaan varmuuskopioida, mutta ei
niiden käyttöavaimia. Jos valitset esimerkiksi
Palauta alkutila -komennon
varmuuskopioinnin jälkeen, kaikki
vastaanottamasi käyttöavaimet häviävät. Jotta
tekijänoikeuksilla suojattuja tiedostoja
voidaan jälleen käyttää, käyttöavaimet on
tilattava uudelleen (ja niistä on maksettava
uudelleen).
Etäsynkronointi tehdään puhelimen ja
synkronointipalvelimen välillä Internet- tai
intranet-yhteydellä. Näin puhelin voidaan
synkronoida esimerkiksi työmatkalla. Voit
käynnistää etäsynkronoinnin ja määrittää
käytettävät asetukset valitsemalla
Etäsynkr
.
Synkronointipalveluja tarjoavat
matkapuhelinoperaattorit ja muut
palveluntarjoajat. Myös henkilökohtaiseen
tiedonhallintaan (PIM) tarkoitetut ohjelmat
voivat sisältää lisäominaisuutena
synkronointipalveluja. Yleensä tällä tavalla
voidaan synkronoida kalenterimerkintöjä,
tehtäviä, sähköpostiviestejä, selaimen
kirjanmerkkejä ja muistiinpanoja (vain
Työkalut >
Page 73
GPRS, HSCSD
tai CSD
PIM-sovellus
Synkr. palvelin
Internet/Intranet
Palomuuri
tekstimuodossa). Lisätietoja on Webkäyttöoppaassa.
Puhelimellasi voidaan muodostaa Internetyhteys sekä vastaanottaa ja lähettää
sähköposti- ja multimediaviestejä. Tätä ennen
puhelimeen on määritettävä Internet-,
sähköposti- ja MMS-tilit.
Seuraavat toimet ovat mahdollisia, kun olet
määrittänyt Internet-tilin:
• Internet-yhteyden muodostaminen
• sähköpostiviestien lähettäminen ja
vastaanottaminen
• multimediaviestien lähettäminen ja
vastaanottaminen
• VPN-yhteyden muodostaminen ja
käyttäminen.
Tilien määrittäminen
automaattisesti
Helpoin tapa määrittää Internet- ja
sähköpostitilit on käyttää puhelimen ohjattuja
toimintoja.
Tällä ohjatulla toiminnolla voidaan
automaattisesti määrittää tilit Internet-yhteyttä
käyttäville sovelluksille.
Huomautus: Jos puhelimeen on ennalta
määritetty asetuksia, uusia asetuksia ei ehkä
tarvita. Lisätietoja saat verkkooperaattoriltasi.
Voit käyttää ohjattua Internet-yhteyden
muodostamista, jos SIM-korttisi tukee tätä
palvelua ja puhelimessa on Internet-yhteys.
Ohjattu Internet-yhteyden muodostaminen
käynnistyy, kun
• puhelin käynnistetään ensimmäisen kerran
ohjattu toiminto käynnistetään heti kielen
valinnan jälkeen
• puhelin käynnistetään ensimmäisen kerran
SIM-kortin vaihtamisen jälkeen
• ohjattua sähköpostitilin määritystä
yritetään käyttää ilman Internet-tiliä
• valitset
Ohjatun Internet-yhteyden muodostamisen
alussa näyttöön tulee
valintaikkuna, jossa voit käynnistää
asetuksien määrityksen valitsemalla
Jos ohjattu toiminto havaitsee useita
mahdollisia Internet-palveluntarjoajia, jatka
määritystä valitsemalla niistä sopivin
vaihtoehto. Näyttöön tulee ilmoitus, kun
kaikki asetukset on ladattu.
Huomautus: Ohjatun Internet-yhteyden
muodostamisen aikana puhelin rekisteröityy
Sony Ericssonin palvelimeen, mutta Sony
Ericsson ei siirrä tai käsittele puhelimessa
olevia henkilökohtaisia tietoja.
Ohjattu sähköpostin
määrittäminen
Ohjattu sähköpostin määrittäminen on onlinepalvelu, jossa määritetään puhelimen
sähköpostitilit.
Tiliasetukset voidaan myös määrittää
vaivattomasti ilman ohjattuja toimintoja
pyytämällä palveluntarjoajalta automaattisia
asetuksia. Ota yhteys palveluntarjoajaasi ja
selvitä, onko tällainen palvelu saatavana. Voit
myös käydä osoitteessa
www.sonyericsson.com/support
määrittää suurimpien palveluntarjoajien
Internet-tilit ohjatun asetustoiminnon avulla.
, jossa voidaan
Automaattiset asetusviestit löydät valitsemalla
Viestit > Viestit > Saapuneet. Voit asentaa
automaattiset asetukset valitsemalla viestin ja
seuraamalla näyttöön tulevia ohjeita.
Tilien määrittäminen
manuaalisesti
Varmista, että olet saanut ennen tilien
määrittämistä palveluntarjoajaltasi kaikki
määritettävien tilien tiedot, kuten
sähköpostitilien käyttäjätunnukset ja
salasanat. Yksityiskohtaiset tiliasetuksien
kuvaukset ovatWeb-käyttöoppaassa
osoitteessa www.sonyericsson.com/support
Internet-tilin määrittäminen
manuaalisesti
Internet-tilejä on kolmentyyppisiä:
Data – käyttää pakettidatayhteyttä 3G- tai
•
GSM/GPRS-verkossa. Veloitus ladatun tai
lähetetyn datan mukaan.
•
Puhelinverkko (CSD tai HSCSD) – käyttää
piirikytkentäistä tiedonsiirtoa. Veloitus
Internet-yhteyden käyttöajan mukaan.
•
Bluetooth PAN – käyttää Bluetooth PAN
-profiilia (Personal Area Network)
yhteyden muodostamiseen Internetiin
liitettyyn laitteeseen (kuten
tietokoneeseen).
Voit kirjoittaa tilin tiedot tai muokata olemassa
olevaa tiliä valitsemalla
Ohjauspaneeli > Yhteydet > Internet-tilit
Työkalut >
Sähköpostin määrittäminen
manuaalisesti
Sähköpostiasetuksien määrittäminen
edellyttää Internet-yhteyttä.
Sähköpostitilin on tuettava POP3- tai IMAPprotokollaasähköpostiviestien
vastaanottamisessa ja SMTP-vakioprotokollaa
sähköpostiviestien lähettämisessä.
Viestit-kansiossa ei voi käsitellä Webpohjaisia sähköpostipalveluja. Näitä palveluja
voidaan käyttää puhelimen selaimella.
Voit kirjoittaa tilin tiedot tai muokata olemassa
olevaa tiliä valitsemalla
Ohjauspaneeli > Viestiasetukset >
Sähköpostitilit
Työkalut >
.
MMS-tilin määrittäminen
manuaalisesti
Voit määrittää multimediaviestitilin (MMS)
luomalla ensin multimediaviesteille Internettilin ja valitsemalla sitten
multimediaviestiasetukset. Voit muokata
olemassa olevia MMS-tilejä valitsemalla
ensin Internet-tilin ja muuttamalla sitten
multimediaviestiasetuksia.
Ohjauspaneeli
.
Valitsemalla Työkalut > Ohjauspaneeli voit
määrittää puhelimen järjestelmäasetukset,
jotka vaikuttavat useisiin sovelluksiin.
Ohjauspaneelissa tehdään puhelimen
alkuasetukset ja muutetaan asetuksia
tarvittaessa myöhemmin.
Huomautus: Operaattori on ehkä lukinnut tai
piilottanut osan asetuksista.
Puheluasetukset
Hyväksy puhelut
Valitse Työkalut > Ohjauspaneeli >
Puheluasetukset > Hyväksy puhelut
määritä soittajat, joiden puhelut haluat
vastaanottaa (ja soittajat, joiden puheluita et
halua vastaanottaa).
Ohjaukset-välilehti
Määritä, vastataanko tulevaan puheluun
varattu-merkkiäänellä vai katkaistaanko
puhelu.
ja
valitse Lisää yhteystietoihin -valintaruutu, jos
haluat tallentaa vastaanotetuista puheluista
kaikkien uusien soittajien yhteystiedot ja
kaikki uudet puhelinnumerot, joihin soitat.
Puhelukortit
Puhelukorttitili ohjaa puhelusi
puhelinkorttipalvelimeen. Tällöin puhelintasi
voidaan käyttää yrityspuhelimena. Puhelusi
ohjataan yrityksen omaan puhelinkeskukseen,
joten käytettävissä ovat
puhelinvaihdetoiminnot, kuten
neuvottelupuhelut.
Voit määrittää asetukset valitsemalla
> Ohjauspaneeli > Puheluasetukset >
Puhelukortit
.
Työkalut
Kirjoita puhelimen lukituskoodi (oletusarvo
on 0000) ja määritä seuraavat asetukset:
Puhelukortin tila – voit valita, kuinka
•
puhelukorttia käytetään.
•
Puhelukortit – saat näkyviin
puhelukorttien luettelon.
•
Valittu kortti – valitse käytettävä
puhelukortti.
Lisätietoja saat operaattoriltasi.
Uuden puhelukortin luominen
Valitse Uusi ja kirjoita puhelukortin tiedot.
Käyttö-välilehti
Nimi – kirjoita puhelukortin nimi.
Palvelimen numero – kirjoita
puhelukorttipalvelimen numero.
Vahvistuskoodi – kirjoita vahvistuskoodi.
Ulkomaan tunnus – kirjoita palvelimen
ennen puhelinnumeron tai
vahvistuskoodin lähettämistä.
Käytä suoravalintanumeroa – jos
valintaruutu on valittu, voit käyttää
suoravalintanumeroita puhelinvaihteena
käytettävässä puhelukortissa.
Koputus
Puhelin voi halutessasi ilmoittaa käynnissä
olevan puhelun aikana saapuvasta puhelusta.
Voit ottaa koputustoiminnon käyttöön
(
Käytössä/Ei käytössä) valitsemalla Työkalut
> Ohjauspaneeli > Puheluasetukset >
.
Koputus
Jos käytettävissä on ALS-palvelu (kaksi linjaa
samassa SIM-kortissa), voit ottaa
koputuspalvelun käyttöön molemmille
linjoille.
Asetukset tallennetaan verkkoon. Hae
nykyiset asetukset valitsemalla
Päivitä.
Valinnat >
Puhelujen siirto
Puhelimesi voi siirtää saapuvat puhelut (ääni-,
data- ja faksipuhelut) toiseen
puhelinnumeroon, jos oma puhelinnumerosi
on varattu, sitä ei tavoiteta tai et vastaa
puheluun. Voit myös tarvittaessa siirtää kaikki
puhelut toiseen numeroon.
Valitse
Työkalut > Ohjauspaneeli >
Puheluasetukset > Puhelujen siirto
siirrettävä puhelutyyppi sekä puhelinnumero,
johon puhelut siirretään.
Siirtoasetukset
Etsi yhteystiedoista – valitse
puhelinnumero Yhteystiedoista.
Anna numero – kirjoita puhelinnumero,
johon puhelut siirretään.
Ei käytössä – saapuvia puheluja ei
siirretä.
Kaikki siirtoasetukset tallennetaan verkkoon.
Hae nykyiset asetukset valitsemalla
Päivitä.
ja valitse
Valinnat >
Merkitse puhelu
Tällä toiminnolla voit asettaa hylättyä puhelua
koskevan muistutuksen ja palata puheluun
myöhemmin. Ota toiminto käyttöön
valitsemalla
Puheluasetukset > Merkitse puhelu
toiminto on käytössä ja hylkäät saapuvan
puhelun, voit asettaa puhelua koskevan
muistutuksen ja palata puheluun valitsemasi
ajan kuluttua.
hylkäät puhelun, sinun on vahvistettava
tekstiviestin lähettäminen soittajalle.
. Kun toiminto on käytössä ja
Työkalut
Rajoita puheluja
Tällä toiminnolla voidaan ottaa käyttöön
tiettyjä puhelutyyppejä, kuten
ulkomaanpuhelut, ja rajoittaa niiden käyttöä.
Tarvitset asetuksien määrittämiseen erityisen
TTY-lisälaite eli tekstipuhelin on
puherajoitteisille ja kuuroille tarkoitettu
apuväline. Kytke TTY-lisälaite puhelimen
pohjassa olevaan lisälaitteiden liitäntään.
Ääniohjaus
Voit soittaa ja vastaanottaa puheluja
äänikomennoilla. Voit määrittää asetukset
valitsemalla
Puheluasetukset > Ääniohjaus
Äänikomentojen tallentaminen
Ennen tämän valintaikkunan asetuksien
määrittämistä on äänitettävä puheluun
vastaamisen ja varattu-merkkiäänen
äänikomennot sekä avainsana.
Työkalut > Ohjauspaneeli >
.
Page 80
Avainsanalla aktivoidaan äänikomentojen
vastaanotto, joten se on sanottava ennen muita
äänikomentoja. Valitse pitkä ja harvinainen
sana, joka eroaa tavallisesta puheesta.
Tallenna äänikomento valitsemalla
Muokkaa > Äänitä. Voit kuunnella
äänikomennon valitsemalla
Muokkaa > Toista. Sanan vieressä oleva -
Valinnat >
Valinnat >
kuvake ilmaisee, että äänikomento on
äänitetty ja tallennettu.
Ääniohjauksen asetukset
Handsfree – ääniohjaus, kun handsfree-
laite on kytketty puhelimeen.
Autoteline – ääniohjaus, kun puhelin on
autotelineessä.
Äänivastaus – vastaa puhelimeen
ääniohjauksella (vastaa- ja varattuäänikomennot).
Toista soittajan nimi – puhelin toistaa
soittajan nimen, jos se on lisätty
äänitallenteena Yhteystietoihin.
Vastaajapalvelu
Valitse Työkalut > Ohjauspaneeli >
Puheluasetukset > Vastaaja
vastaajapalvelun puhelinnumero. Vastaaja on
operaattorin tarjoama palvelu, ja voit käyttää
sitä omana vastaajanasi.
ja kirjoita
ALS-asetukset
ALS (Alternate Line Service) tarkoittaa, että
SIM-kortissa on kaksi erillistä puhelinlinjaa
(kaksi puhelinnumero).
Puhelulaskuri
Voit määrittää puhelulaskurin asetukset
valitsemalla
Puheluasetukset > Puhelulaskuri
Puhelulaskurin avulla voidaan
• seurata puhelukustannuksia
• estää automaattisesti lähtevät maksulliset
Puhelulaskurissa on kaksi välilehteä: Luotto
ja
Taksa.
Luotto-välilehti
Välilehden asetukset:
•
•
Ohjauspaneeli >
.
puhelut, jos esim. asetettu tiliraja on
ylitetty.
Rajoitettu luotto – valitsemalla
valintaruudun voit estää kaikki lähtevät
maksulliset puhelut, jos asetettu tiliraja on
ylitetty. Jos valintaruutua ei ole valittu,
rajaa ei ole asetettu ja puhelun hinta näkyy
näytössä puhelun aikana.
Jäljellä oleva luotto – voit muuttaa kentän
arvoa ja asettaa tilirajan. Jos raja on
asetettu, jäljellä olevien yksiköiden määrä
näkyy näytössä puhelun aikana.
Asetuksien tallentaminen edellyttää voimassa
olevaa PIN2-koodia, jonka saat
matkapuhelinoperaattoriltasi.
Yhteydet
Yhteysasetuksilla määritetään, miten puhelin
on yhteydessä muihin laitteisiin.
Langaton Bluetoothyhteys
Voit määrittää Bluetooth-asetukset ja
muodostaa yhteyden Bluetooth-laitteisiin
valitsemalla
Yhteydet > Bluetooth
Huomautus: Muodosta yhteys vain
luotettaviin laitteisiin.
Kaikkia tehtäviä varten (lukuun ottamatta
yksittäisen tiedoston siirtämistä) on
määritettävä pysyvä ja luotettava yhteys
puhelimen ja toisen Bluetooth-laitteen välille.
Tätä kutsutaan pariliitokseksi. Puhelin
Työkalut > Ohjauspaneeli >
.
muistaa siihen liitetyt laitteet, joten pariliitosta
ei tarvitse tehdä uudelleen. Pariliitokset
nopeuttavat yhteyksien muodostamista ja
parantavat niiden suojausta, koska pariksi
liitetyt laitteet on jo varmennettu.
Asetukset-välilehti
Tässä välilehdessä määritetään puhelimen
kaikki Bluetooth-asetukset.
Oman puhelimen nimi – kirjoita nimi,
jonka haluat näkyvän muissa puhelimeesi
liitetyissä Bluetooth-laitteissa.
Bluetooth käytössä – ota Bluetooth-
yhteys käyttöön.
Muiden laitteiden haettavissa – muut
Bluetooth-laitteet havaitsevat puhelimesi.
Virransäästö käyttöön – virransäästö
rajoittamalla puhelimen toimintoja.
Puhelin ei hyväksy lisäyhteyspyyntöjä
muista Bluetooth-laitteista, kun
Bluetooth-yhteys on muodostettu, mutta
havaitsee edelleen muut Bluetooth-laitteet
ja voi lähettää niihin yhteyspyyntöjä.
Laitteet-välilehti
Välilehdessä näkyvät kaikki laitteet, jotka on
liitetty pariksi puhelimen kanssa, vaikka ne
eivät olisikaan kantoalueella eikä niiden
Bluetooth-yhteys olisi parhaillaan käytössä.
Pariliitos
Voit muodostaa pariliitoksen uuteen
laitteeseen valitsemalla
etsii kantoalueella olevat Bluetooth-laitteet.
Voit muodostaa pariliitoksen johonkin
puhelimen havaitsemista laitteista
valitsemalla sen luettelosta ja kirjoittamalla
pyydettäessä salasanan.
Joissain Bluetooth-kuulokkeissa on
automaattinen pariliitostoiminto. Tällöin
pariliitoksen muodostaminen käynnistyy
automaattisesti, kun kytket kuulokkeet
puhelimeen. Salasanaa ei tarvita, mutta
pariliitos on vahvistettava.
Valitse laite luettelosta ja määritä seuraavat
asetukset:
Asetukset
Laitteen nimi – voit nimetä laitteen
uudelleen. Uusi nimi näkyy vain omassa
puhelimessasi.
Luotettava laite – voit määrittää laitteen
luotettavaksi, jolloin puhelin voi
muodostaa yhteyden laitteeseen ilman
käyttäjän vahvistusta.
Ääni – voit käyttää laitetta (kuten
Bluetooth-kuulokkeita) äänisovelluksissa.
Äänisovelluksissa käytettävät laitteet
näkyvät Ääni-välilehdessä .
Bluetooth-palvelut
Puhelimeen liitetyn laitteen tukemat palvelut
(profiilit) näkyvät laitteen tietonäkymässä.
Valitse laite -välilehdessä ja siirry
välilehteen.
Palvelut-
Ääni-välilehti
Tässä välilehdessä näkyvät kaikki
äänisovelluksissa käytettävät Bluetooth-
laitteet. Voit tarvittaessa poistaa laitteen
äänisovelluksien käytöstä, jotta ääntä ei
siirretä laitteeseen vahingossa.
Infrapunaportti
Ota infrapunaportti käyttöön valitsemalla
Työkalut > Ohjauspaneeli > Yhteydet >
Infrapuna
Infrapuna-asetukset
.
Ei käytössä – kytke portti pois käytöstä.
Käytössä tai Käytössä 10 minuuttia - ota
portti käyttöön.
Internet-tilit
Lisätietoja on kohdassa Internet-, MMS- ja
sähköpostiasetukset sivulla 74.
Matkapuhelinverkot
Valitse Työkalut > Ohjauspaneeli > Yhteydet
> Matkapuhelinverkot
puhelimesi valitsee matkapuhelinverkon, kun
poistut operaattorisi verkosta.
Matkapuhelinverkot sisältää kaksi välilehteä:
Etsi ja Suositeltavien luettelo.
automaattisen etsinnän tai etsiä verkon
manuaalisesti.
Valinnat-valikon asetukset
Valitse verkko – käynnistä
matkapuhelinverkon etsintä.
Uusi haku – etsi seuraava verkko
suositeltujen verkkojen luettelosta.
GSM/3G-verkot – valitse käytettävä
verkkotyyppi.
Suositeltavien luettelo -välilehti
Voit laatia suositeltujen
matkapuhelinverkkojen luettelon. Puhelin
valitsee matkapuhelinverkon, jonka
prioriteetti luettelossa on korkein.
Valinnat-valikon asetukset
Lisää verkko – valitse verkko luettelosta
ja aseta sen prioriteetti.
Poista verkko – poista valittu verkko
luettelosta.
Suodata verkot – valitse luettelossa
näytettävien matkapuhelinverkkojen
verkkotyyppi (GSM, 3G tai Molemmat).
Huomautus: Operaattorisi saattaa rajoittaa
joidenkin käytettävissä olevien verkkojen
valitsemista.
USB
Näet puhelimesi USB-asetukset valitsemalla
Työkalut > Ohjauspaneeli > Yhteydet > USB.
USB-asetukset
Nopea tiedostonsiirto – Käytä musiikin,
kuvien ja muiden tiedostojen
huippunopeaan siirtämiseen
mediamuistiin. Valitse tämä
tiedonsiirtotapa, kun käytät Sony
Disc2Phone- tai Adobe Photoshop Album
Starter Edition -sovellusta.
Normaalitila – Käytä tietojen
synkronoinnin, varmuuskopioinnin ja
palauttamisen sekä modeemiyhteyden
aikana.
Voit ladata puhelimen akun USB-kaapelilla,
kun valitset
Salli lataaminen USB:n kautta.
Emme suosittele tämän toiminnon käyttöä, jos
puhelin on kytketty USB-keskittimeen, jossa
ei ole omaa virtalähdettä, tai laitteeseen, jonka
ainoa virtalähde on akku.
Huomautus: Älä muuta USB-asetuksia tai
katkaise puhelimen ja toisen laitteen välistä
yhteyttä USB-yhteyttä käytettäessä. Tämä
saattaa aiheuttaa tietojen häviämisen.
Ohjattu Internet-yhteys
Lisätietoja on kohdassa Ohjattu Internetyhteyden muodostaminen sivulla 74.
Voit valita, miten näyttö ja näppäimistö
valaistaan käsikäytössä ja autotelineessä. Mitä
alhaisemman kirkkausasetuksen valitset, sitä
kauemmin voit käyttää akkua lataamatta sitä
uudelleen. Aseta autotelineessä olevan
puhelimen valotasot niin alhaisiksi, että
puhelimen valot eivät heikennä
yönäkökykyäsi.
Voit määrittää asetukset valitsemalla
> Ohjauspaneeli > Laite > Taustavalo
Asetukset-välilehti
Automaattinen - taustavalo kytkeytyy,
kun kosketat näyttöä, painat näppäintä tai
vastaanotat saapuvan puhelun. Valo
sammuu, kun puhelinta ei käytetä hetkeen.
Käytössä – taustavalo on käytössä aina,
mutta kun puhelinta ei käytetä hetkeen,
valo himmenee. Voit asettaa himmennetyn
valon kirkkaustason Kirkkausvälilehdessä.
Jos taustavalon asetus on
säästää akkuvirtaa valitsemalla
. Tällöin näyttö sammuu, kun
käytössä
puhelinta ei käytetä hetkeen.
miten pian näyttö sammuu, kun puhelinta ei
käytetä.
Käytössä, voit
Työkalut
.
Virransäästö
Viive ilmaisee,
Kirkkaus-välilehti
Valitse taustavalotila ja säädä kirkkautta
liukusäätimellä tai rullanäppäimellä.
Voit palauttaa kaikki valoasetukset niiden
oletusarvoihin valitsemalla
Oletus.
Laitehallinta
Laitehallinnassa voidaan määrittää ja jakaa
puhelimen asetuksia, kuten Internet-,
sähköposti-, tekstiviesti- ja
multimediaviestiasetuksia. Siinä voidaan
myös hallita (luetteloida, asentaa, päivittää ja
poistaa asennuksia) puhelimien teemoja ja
työasemaohjelmia. Laitehallinta on
käytännöllinen työkalu yrityksessä, joka
esimerkiksi haluaa, että kaikkien
työntekijöiden puhelimissa on samat vakioohjelmistot.
Asetukset määritetään ja ohjelmistoja
hallitaan puhelimen ja laitehallintapalvelimen
välisessä laitehallintaistunnossa. Istunto
voidaan käynnistää sekä puhelimesta että
palvelimesta.
ja määritetään istunnon aikana annettavat
ilmoitukset. Laitehallintaikkunassa voit
• käynnistää laitehallintaistunnon
valitsemalla ensin profiilin ja sitten
Yhdistä
• luoda uuden laitehallintaprofiilin
manuaalisesti valitsemalla Valinnat > Uusi
profiili
• aloittaa uuden operaattorin asetuksien
määrittämisen valitsemalla Valinnat >
Tyhjennä ACL
puhelimeen on esimääritetty toisen
operaattorin asetukset)
• muokata ja poistaa laitehallinnan
profiileja.
(esimerkiksi, jos
Huomautus: Operaattori on saattanut lukita
profiilin, jolloin sitä ei voi muokata tai poistaa
eikä operaattorin asetuksia voi poistaa.
Laitehallinta-ikkunassa on kaksi välilehteä:
Lisätiedot ja Asetukset. Lisätiedot-
välilehdessä voidaan muokata yhteyden
tietoja, kuten laitehallinnan käyttäjätunnus ja
laitehallintapalvelimen tunnus ja IP-osoite.
Asetukset-välilehdessä määritetään
laitehallintaistunnon asetukset.
Flight mode
Flight Mode on käyttötila, jossa puhelimen
radiolähettimet ja -vastaanottimet eivät ole
käytössä. Voit edelleen käyttää puhelimen
muita toimintoja.
Valitse
Työkalut > Ohjauspaneeli > Laite >
Flight mode
ja valitse, näytetäänkö puhelimen
virtanäppäintä painettaessa vaihtoehdot Flight mode ja Käynnistä puhelin.
Flight mode -tilassa tilarivillä näkyy Flight
mode -kuvake . Voit vaihtaa puhelimen
tilaa napauttamalla Flight mode -kuvaketta tai
signaalin voimakkuuden kuvaketta .
Sijainti
Valitse Työkalut > Ohjauspaneeli > Laite >
Sijainti
ja aseta Nykyinen aikavyöhyke ja
Kohdevyöhyke, joiden kellonaika ja
päivämäärä näkyvät, kun valitset
näytettävä aikavyöhyke tai kaupunki
kyseisellä aikavyöhykkeellä.
Kotiaikavyöhyke ei näy Aika-ikkunassa,
mutta sen avulla puhelimen aika-asetukset on
helppo palauttaa, esimerkiksi kun palaat
ulkomaanmatkalta kotimaahan.
Sijainti-valikon asetukset
Aseta päivitykset – kun siirryt
aikavyöhykkeeltä toiselle, puhelin
vastaanottaa tietoja matkapuhelinverkosta ja
päivittää kellon automaattisesti paikalliseen
aikaan.
esitysmuoto, desimaalierotin ja tuhaterotin
sekä valuuttasymboli ja sen sijainti.
Oletusarvot määräytyvät valitsemasi kielen
mukaan.
ja valitse mittojen
Näytönsäästäjä
Voit ottaa näytönsäästäjän käyttöön
valitsemalla
> Näytönsäästäjä
oletusnäytönsäästäjän, kuvan tai kansion,
jossa olevat kuvat toistetaan diaesityksenä.
Työkalut > Ohjauspaneeli > Laite
. Voit valita
Äänet
Soittoäänet
Valitse Työkalut > Ohjauspaneeli > Laite >
Äänet > Soittoäänet
valikoista saapuvien ääni-, data- ja
faksipuhelujen soittoäänet. Voit säätää
soittoäänen äänenvoimakkuutta siirtämällä
liukusäädintä tai kiertämällä rullanäppäintä.
Voit kuunnella soittoäänen napauttamalla kuvaketta. Jos valitset
soittoäänen äänenvoimakkuus kasvaa
asteittain.
ja valitse avattavista
Voimistuva ääni,
Voit liittää eri soittoääniä yhteystietoihin.
Katso Soittoäänen liittäminen yhteystietoon
sivulla 43.
Viestiäänet
Valitsemalla Työkalut > Ohjauspaneeli >
Laite > Äänet > Viestiäänet
erityyppisten viestien merkkiäänet. Jos
valitset
Näytä ilmoitus, näyttöön tulee
valintaikkuna, kun uusi viesti saapuu.
voit määrittää
Hälytykset
Valitsemalla Työkalut > Ohjauspaneeli >
Laite > Äänet > Hälytykset
kalenterin ja herätyskellon hälytysäänet ja
säätää niiden äänenvoimakkuutta. Hälytykset
edellyttävät, että puhelimeen on kytketty virta.
Jos haluat kuulla hälytysäänet, mutta et halua
vastaanottaa saapuvia puheluja tai viestejä,
aseta puhelin Flight mode -tilaan.
voit valita
Värinähälytykset
Valitse Työkalut > Ohjauspaneeli > Laite >
Äänet > Värinähälytykset
tapahtumat, jotka käynnistävät
värinähälytyksen.
tarkoittaa, että värinähälytykset ovat käytössä
vain, kun puhelin on äänettömässä tilassa.
Lisätietoja on kohdassa Äänetön tila
sivulla 21.
näppäinäänet ja merkkiäänen, joka kuuluu,
kun kosketuskynällä napautetaan näyttöä.
voit valita
Taajuuskorjain
Taajuuskorjaimella voidaan säätää
mediasoittimen äänitasapainoa. Voit määrittää
asetukset valitsemalla
Ohjauspaneeli > Laite > Äänet >
Taajuuskorjain
musiikkityylien esiasetukset. Mega Bass™
-asetuksella voidaan korostaa bassoääniä
äänenvoimakkuudesta riippumatta.
Työkalut >
. Avattavassa luettelossa on eri
Ohjattu tallennustilan
hallinta
Lisätietoja on kohdassa Ohjattu tallennustilan
hallinta sivulla 65.
Tekstinsyöttö
Valitsemalla Työkalut > Ohjauspaneeli >
Laite > Tekstinsyöttö
• muuttaa sovelluksien
tekstinsyöttöasetuksia (katso Tekstinsyöttö
sivulla 16)
• valita ja määrittää tekstinsyöttöohjelmia.
Syöttötila – asetusvaihtoehdot ovat
voit
Käsialantunnistus ja tekstinsyöttö –
–
ota käyttöön käsialantunnistustoiminto
(jolloin näppäimistöä voi käyttää
tavallisessa tekstinsyötössä).
Oletuksena on puhelimeen valmiiksi
asennettu JotPro-ohjelma. Voit asentaa
puhelimeen kolmannen osapuolen
käsialantunnistusohjelman, ja jos
ohjelmassa on asetuksia, voit määrittää
ne valitsemalla
–
Ennakoiva tekstinsyöttö – ota
ennakoiva tekstinsyöttö käyttöön.
Katso Ennakoiva tekstinsyöttö
sivulla 17.
–
Ei mitään – poista käytöstä
käsialantunnistus ja ennakoiva
tekstinsyöttö.
Sanaehdotukset – voit ottaa
sanaehdotusluettelon käyttöön ja poistaa
sen käytöstä. Katso Sanaehdotukset ja Seuraavat sanaehdotukset sivulla 18. Jos
toiminto on otettu käyttöön, se on
käytettävissä kaikissa
tekstinsyöttötiloissa.
Seuraavat sanaehdotukset – voit ottaa
seuraavien sanaehdotuksien luettelon
käyttöön ja poistaa sen käytöstä. Katso
Sanaehdotukset ja Seuraavat
sanaehdotukset sivulla 18. Jos toiminto on
otettu käyttöön, se on käytettävissä
kaikissa tekstinsyöttötiloissa.
Sanastot – valitse ennakoivassa
tekstinsyötössä käytettävä ensisijainen ja
toissijainen sanasto.
automaattiset isot kirjaimet käyttöön tai
poista ne käytöstä.
Virtuaalinäppäimistö – valitse tämä, jos
haluat, että virtuaalinäppäimistö on
käytettävissä. Voit valita näppäimistön
kielen valitsemalla Valinnat > Asetukset.
Teemat
Voit mukauttaa puhelintasi erilaisilla
teemoilla. Teemoilla voidaan valita mm.
näytön ja tekstin väri, käytettävät kuvakkeet,
taustakuva ja olemukset. Teemat saattavat
myös sisältää soittoääniä sekä tekstiviesti- ja
multimediaviestiääniä.
Valitse
Työkalut > Ohjauspaneeli > Laite >
Teemat
ja valitse luettelosta esikatseltavaksi
haluamasi teema. Voit ottaa teeman käyttöön
korostamalla sen ja napauttamalla
Voit poistaa ja lähettää teeman
valikon toiminnoilla. Esimääritettyjä tai
käytössä olevia teemoja ei voi poistaa.
Huomautus: Tekijänoikeuksilla suojattua
sisältöä ei ehkä voi kopioida, muokata tai
siirtää. Jos tiedosto on suojattu
tekijänoikeuksilla, tai sen käyttöavain on
vanhentunut tai ei ole käytettävissä,
tiedostonimen vieressä näkyy kuvake.
Valitse.
Valinnat-
Aika ja päivämäärä
Voit asettaa kellonajan ja päivämäärän
valitsemalla
> Aika ja päivämäärä
ja kellonajan näyttömuodot. Valitse haluamasi
kenttä ja tee tarvittavat muutokset.
Aika ja päivämäärä -valikon asetukset
Työkalut > Ohjauspaneeli > Laite
. Voit valita päivämäärän
Aseta päivitykset – siirtyessäsi
aikavyöhykkeeltä toiselle, puhelin
vastaanottaa tietoja matkapuhelinverkosta
ja päivittää kellon automaattisesti
paikalliseen aikaan.
Aseta työpäivät – valitse työpäivät ja
viikon ensimmäinen päivä.
Oma tervehdys
Valitsemalla Työkalut > Ohjauspaneeli >
Laite > Oma tervehdys
tervehdyksen, joka näkyy puhelimen näytössä
aina, kun puhelimen käynnistetään.
Tervehdyksessä voi olla enintään 32 merkkiä.
voit määrittää oman
Taustakuva
Valitsemalla Työkalut > Ohjauspaneeli >
Laite > Taustakuva
valmiustilanäkymän taustakuvan. Voit vaihtaa
taustakuvaa valitsemalla ensin
valitsemalla sitten haluamasi kuvatiedoston.
Säädä kuvan koko liukusäätimellä.
Poista kuva – poista nykyinen taustakuva.
Kuva teemasta – valitse taustakuva
teemasta.
Vierekkäin – valitse valintaruutu, jos
haluat täyttää näytön valitsemasi kuvan
kopioilla.
Viestiasetukset
Aluetiedot
Aluetietoviestit ovat kaikille verkkoalueen
tilaajille lähetettäviä tekstiviestejä,
esimerkiksi paikallisia säätiedotteita tai
viestejä operaattorilta. Tämä on
operaattorikohtainen palvelu. Voit tilata ja
ottaa käyttöön aluetietokanavia alla olevilla
asetuksilla.
Valitse
Työkalut > Ohjauspaneeli > Viestit >
Aluetiedot
ja määritä asetukset.
Sähköpostitilit
Lisätietoja on kohdassa Internet-, MMS- ja
sähköpostiasetukset sivulla 74.
Multimediaviestitilit
Lisätietoja on kohdassa Internet-, MMS- ja
sähköpostiasetukset sivulla 74.
Tekstiviesti
Voit määrittää tekstiviestiasetukset (SMS ja
EMS) valitsemalla
> Viestit > Tekstiviestitili
Työkalut > Ohjauspaneeli
.
WAP push -viestit
Valitsemalla Työkalut > Ohjauspaneeli >
Viestit > Wap push -viestit
miten puhelimesi käsittelee wap push
-palvelusta ladattavia viestejä.
WAP push -viestit
Automaattisesti – valitse tämä asetus, jos
haluat vastaanottaa wap push -palvelun
viestit ja sisällön automaattisesti Webselaimeen. Näyttöön tulee ilmoitus, jos
selain ei ole käytettävissä.
Kysy aina – valitse tämä asetus, jos haluat
ilmoituksen, kun wap push -viesti on
valmiina ladattavaksi. Näyttöön tulee
ilmoitus, kun wap push -palvelu on
käytettävissä.
Ei koskaan - hylkää kaikki wap push
-palvelusta tulevat viestit.
voit määrittää,
Ohjattu sähköposti
Lisätietoja on kohdassa Ohjattu sähköpostin
määrittäminen sivulla 75.
Digitaalisten varmenteiden avulla voidaan
todentaa ladattavien verkkosivujen ja
asennettavien ohjelmien alkuperä.
Valitsemalla
Suojaus > Varmenteiden hallinta
tarkastella nykyisiä varmenteen myöntäjän
varmenteita ja omaa käyttäjän varmennettasi
puhelimessa. Voit näyttää nykyiset Javavarmenteet valitsemalla
Ohjauspaneeli > Suojaus > Java-varmenteet
Varmenteiden luotettavuus varmistetaan sillä,
että varmenteet ovat riippumattomien
organisaatioiden luomia ja myöntämiä.
Työkalut > Ohjauspaneeli >
voit
Työkalut >
Lukitukset
Puhelimessa on neljä suojalukitusta, jotka
voidaan määrittää valitsemalla
Ohjauspaneeli > Suojaus > Lukitukset
Puhelimen lukitus
Voit suojata puhelimesi luvattomalta käytöltä
lukituskoodilla. Kun puhelin käynnistetään
ensimmäisen kerran, lukituskoodi on 0000.
Voit muuttaa lukituskoodia
Työkalut >
Lukitukset-
valikossa. Koodissa voi olla 4-8 numeroa.
Puhelimen lukitus -asetukset:
Käytössä – lukituskoodi on annettava
•
aina, kun puhelin käynnistetään.
•
Ei käytössä – lukituskoodi ei ole
käytössä.
•
Kun SIM-kortti vaihdettu – lukituskoodi
on annettava, jos SIM-kortti on vaihdettu.
SIM-kortin lukitus
Henkilökohtainen PIN-koodisi (Personal
Identification Number) koostuu 4-8
numerosta, ja sillä voidaan suojata SIMkorttiasi luvattomalta käytöltä. PIN-koodi on
annettava, ennen kuin SIM-korttia voidaan
käyttää. PIN-koodi toimitetaan SIM-kortin
.
mukana, ja sitä voidaan muuttaa
valikossa.
•
•
Näyttöön tulee virheilmoitus, jos antamasi
PIN-koodi on väärä. Yleensä SIM-kortti
lukittuu, kun PIN-koodi on annettu väärin
.
kolme kertaa (yritysten määrä on
operaattorikohtainen). SIM-kortti voidaan
ottaa uudelleen käyttöön PUK-koodilla.
PUK-koodissa on kahdeksan numeroa. Kun
olet antanut oikean PUK-koodin, sinun on
kirjoitettava uusi PIN-koodi. Voit antaa PUKkoodin kymmenen kertaa. Jos kaikki
kymmenen yritystä epäonnistuvat, SIM-kortti
ei ole enää käytettävissä ja sinun on otettava
yhteys operaattoriisi. PUK-koodia ei voi
muuttaa.
PIN2-koodi
Osa SIM-kortin palveluista, kuten
puhelulaskuri ja kiinteät numerot, voidaan
suojata PIN2-koodilla. PIN2-koodin
ominaisuudet
•
PIN2-koodia ei voi poistaa käytöstä, mutta
voit muuttaa 4-8 numeron pituista koodia
Lukitukset-valikossa.
•
PIN2-koodi lukittuu, kun se on annettu
väärin kolme kertaa. Koodi voidaan ottaa
uudelleen käyttöön PUK2-koodilla.
• Jos kaikki kymmenen yritystä
epäonnistuvat, SIM-korttia voidaan
edelleen käyttää, mutta PIN2-koodilla
suojattujen SIM-kortin toimintojen käyttö
on pysyvästi estetty.
• Kaikissa SIM-korteissa ei ole PIN2lukitusta.
Tur val uki tus
Voit ottaa tämän lukituksen käyttöön
valitsemalla
kirjoittamalla
Turvalukitus suojaa tahattomilta
näyttökomentojen valinnoilta. Näyttö lukittuu
automaattisesti, kun sitä ei ole kosketettu 60
sekuntiin. Voit avata turvalukituksen
Turvalukitus-valintaruudun ja
puhelimen lukituskoodin.
koskettamalla mitä tahansa näppäintä ja
kirjoittamalla
puhelimen lukituskoodin.
Automaattinen näppäinlukko
Näppäimistö lukittuu automaattisesti, kun sitä
ei ole käytetty hetkeen, jos valitset
Automaattinen näppäinlukitus
-valintaruudun. Näin voit estää tahattomat
näppäinpainallukset. Voit vapauttaa
näppäimistön pitämällä puhelimen sivussa
olevaa paluupainiketta alhaalla tai
valitsemalla
a/A
> Avaa.
MIDlet-asetukset
MIDlet Suite on Java-sovelluspaketti. Joskus
MIDlet-sovellukset edellyttävät käyttäjän
hyväksyntää ennen toimintojen
käynnistämistä. Tällaisia toimintoja ovat
• yhteyden muodostaminen
• MIDlet-sovelluksen automaattinen
käynnistäminen vastauksena tulevaan
yhteyteen
• tekstiviestin lähettäminen.
MIDlet-oikeuspyyntö -valintaikkunassa voit
sallia toiminnon tai kieltää sen, esimerkiksi
toiminnon edellyttämien tietosuoja- tai
verkkoasetuksiin tehtävien muutosten vuoksi.
MIDlet Suite voidaan liittää tiettyyn Internettiliin. Puhelimeen asennetut MIDlet Suite
-ohjelmistopaketit näkyvät
ikkunassa. Voit vaihtaa MIDlet Suite
-sovelluspaketin Internet-tiliä valitsemalla
ensin MIDlet Suiten ja liittämällä siihen
seuraavaksi jonkin puhelimen Internet- tai
VPN-tileistä.
MIDlet-tilit-
MIDlet-oikeudet
MIDlet-oikeudet-ikkunassa voit määrittää,
miten MIDlet Suite -sovelluksen pyynnöt
käsitellään. Voit vaihtaa MIDlet Suite
-sovelluspaketin oikeuksia valitsemalla
Käyttöoikeudet, ja määrittää, miten puhelin
vastaa MIDlet-sovelluksen pyyntöihin
valitsemalla
Vuorovaikutustila.
VPN-tilit
VPN-yhteys (Virtual Private Network) on
suojattu tapa muodostaa yhteys yrityksen
tietoverkkoon Internetin kautta. Voit luoda
VPN-tilin valitsemalla
Ohjauspaneeli > Suojaus > VPN-tilit
Työkalut >
.
Muut toiminnot
Alusta levy
Lisätietoja on kohdassa Mediamuistin
alustaminen sivulla 65.
Asenna
Lisätietoja on kohdassa Sovellusten
asentaminen sivulla 65.
Kieli
Voit vaihtaa puhelimen kieliasetusta
valitsemalla haluamasi kielen luettelosta.
Nykyinen kielivalinta näkyy korostettuna. Voit
poistaa kaikki muut kielet paitsi englannin.
Jotta muistia säästyisi, puhelimessa on vain
rajoitettu kielivalikoima. Kun valitset
käytettävän kielen luettelosta, luettelon muut
kielet poistetaan puhelimen muistista. Voit
ladata lisää kieliä osoitteesta
www.sonyericsson.com/support
.
Palauta alkutila
Voit palauttaa puhelimen alkuasetukset
valitsemalla
Tärkeää: Kaikki käyttäjän tiedot sekä
puhelinmuistissa valmiina olevat
mediatiedostot ja sovellusten datatiedostot
(esimerkiksi taustakuvat, soittoäänet ja kuvat)
poistetaan ja asetukset palautetaan
alkuperäiseen tilaan, jossa ne olivat valittuasi
puhelimen kielen. Valittu paikallinen kieli
palautetaan.
Jos haluat säilyttää asennetut sovellukset,
poista valinta
sovellukset
Vihje Mediamuistissa olevia tiedostoja ei
poisteta. Lisätietoja tiedostojen kopioinnista
mediamuistista ennen alkuasetuksien
palauttamista on kohdassa Tiedostonhallinta
sivulla 64.
Jos olet tehnyt käyttäjätiedoista
varmuuskopiot, voit palauttaa ne. Katso
Tietojen palauttaminen sivulla 72.
Voit palauttaa mediatiedostot ja sovellusten
datatiedostot osoitteesta
www.sonyericsson.com/support
Poista käyttäjän asentamat
-valintaruudusta.
.
Ohjattu määritys
Ohjattu määritys suoritetaan yleensä, kun
puhelin käynnistetään ensimmäisen kerran.
Ohjattu toiminto opastaa puhelimen
perusasetuksien määrittämisessä ja näyttää
hyödyllisiä vinkkejä. Ohjattu määritys
voidaan käynnistää milloin tahansa
valitsemalla
Yleiset > Ohjattu määritys
Työkalut > Ohjauspaneeli >
. Ohjattu määritys
sisältää myös näytön kalibrointivaiheen, kun
se avataan Ohjauspaneelista.
Poista asennus
Lisätietoja on kohdassa Sovellusten
poistaminen sivulla 65.
Vianmääritys
Neuvoja puhelimen käyttöön liittyvien
ongelmatilanteiden ratkaisemiseen on
osoitteessa www.sonyericsson.com/support
Sivuilta löydät hyödyllisiä tietoja valitsemalla
alueen ja maan sekä puhelinmallin.
Puhelimessa on myös käytönaikainen ohje.
Monissa sovelluksissa ja osassa
valintaikkunoista, kuten asetusikkunoissa,
Ohje voidaan valita Valinnat-valikosta.
Voit parantaa puhelimen toimintakykyä
päivittämällä puhelinohjelmiston. Lisätietoja
on kohdassa Ohjelmiston päivittäminen
sivulla 14.
Huomautus: Jos sinun on vietävä puhelimesi
huoltoon, muista, että saatat menettää
puhelimeen tallennettuja tietoja ja muuta
sisältöä. Kaikista tällaisista tiedoista
kannattaa tehdä varmuuskopio ennen
puhelimen viemistä huoltoon. Katso Tietojen
varmuuskopiointi sivulla 72.
Tuotetukisivuillamme osoitteessa
www.sonyericsson.com/support on lisää
puhelimeesi liittyviä käyttöohjeita. Sivuilta
voit ladata myös uusimmat
ohjelmistopäivitykset ja lukea vinkkejä
puhelimen tehokkaaseen käyttöön.
Huolto ja tuki
Tästä eteenpäin sinulla on oikeus käyttää
useita erilaisia tukipalveluja, kuten:
• globaalit ja paikalliset tuotetukisivustot
• maailmanlaajuinen tukikeskusverkko
• laaja valikoima Sony Ericssonin
yhteistyökumppanien palveluja.
Takuuaika. Lisätietoja takuuehdoista on tässä
käyttöoppaassa.
Osoitteessa www.sonyericsson.com
käyttää tuotetukipalvelua haluamallasi kielellä
ja ladata uusimmat tukityökalut ja -tiedot,
kuten ohjelmistopäivitykset, Knowledge base
-tietokannan kysymykset ja vastaukset,
puhelimen asetukset ja lisäohjeita puhelimen
käyttöön.
Saat omalta operaattoriltasi lisätietoja
operaattorikohtaisista palveluista ja
ominaisuuksista.
voit
Voit myös ottaa yhteyden tukikeskuksiimme.
Oheisessa luettelossa näet lähimmän
tukikeskuksemme yhteystiedot. Jos oma
maasi tai alueesi ei ole luettelossa, ota yhteys
paikalliseen jälleenmyyjään. (Alla olevat
puhelinnumerot on tarkistettu ennen tämän
käyttöoppaan painamista. Uusimmat tiedot
löydät osoitteesta www.sonyericsson.com
Jos puhelimesi jostain syystä on vietävä
huoltoon, ota yhteys jälleenmyyjään tai
huoltoedustajaan. Säilytä alkuperäinen
ostokuitti ja ota se mukaasi, jos viet tuotteen
takuuhuoltoon.
Tukipuhelu veloitetaan paikallisten
puheluhintojen mukaan (mukaan lukien
mahdolliset paikalliset verot), ellei kyseessä
ole maksuton puhelinnumero.
Lue nämä ohjeet ennen
matkapuhelimen käyttöönottoa.
Nämä ohjeet on laadittu oman
turvallisuutesi vuoksi. Toimi ohjeiden
mukaisesti. Jos puhelin on altistunut
jäljempänä olevien suosituksien vastaisille
olosuhteille tai et ole varma puhelimen
toimintakunnosta, pyydä valtuutettua
huoltoedustajaa tarkistamaan puhelin ennen sen
käyttöönottoa. Näin voit vähentää tuotteen
vahingoittumisen ja henkilövahinkojen riskiä.
Tärkeää: Kuulovammojen ehkäisemiseksi
säädä äänenvoimakkuus alhaiseksi, ennen
kuin vastaat puhelimeen.
Käyttösuositukset (matkapuhelin,
akku, laturi ja muu lisälaitteet)
• Käsittele matkapuhelinta huolellisesti ja pidä se
puhtaana ja pölyttömässä paikassa.
VA R O I T U S Akkua ei saa hävittää
polttamalla, koska se voi räjähtää.
• Älä altista puhelinta nesteille tai kosteudelle.
• Älä altista puhelinta äärimmäisen
korkeille tai matalille lämpötiloille.
Älä altista akkua yli 60 °C
lämpötiloille.
• Älä altista puhelinta avotulelle tai
palaville tupakkavalmisteille.
• Älä pudota, heitä tai yritä taivuttaa
puhelinta.
• Älä maalaa puhelinta.
• Älä yritä irrottaa puhelimen osia tai
tehdä niihin muutoksia. Vain Sony
Ericssonin valtuuttamat henkilöt
saavat huoltaa puhelinta.
• Älä käytä puhelinta lääketieteellisten
laitteiden lähellä ilman lupaa.
• Älä käytä puhelinta lentokoneessa tai alueella,
jossa radiolähettimien ja -vastaanottimien käyttö
on kielletty.
• Älä käytä puhelinta alueella, jossa on
räjähdysvaara.
• Älä sijoita puhelinta tai asenna l angattomia laitteita
turvatyynyn yläpuoliselle alueelle.
LAPSET
PIDÄ POISSA LASTEN
ULOTTUVILTA. ÄLÄ ANNA
LASTEN LEIKKIÄ PUHELIMELLA
TAI SEN LISÄLAITTEILLA. HE
SAATTAVAT VAHINGOITTAA ITSEÄÄN TAI
MUITA TAI VAHINGOSSA VAURIOITTAA
MATKAPUHELINTA TAI SEN LISÄLAITTEITA.
MATKAPUHELIN TAI LISÄLAITTEET
SAATTAVAT SISÄLTÄÄ PIENIÄ OSIA, JOTKA
VOIVAT IRROTESSAAN AIHEUTTAA
TUKEHTUMISVAARAN.
Virtalähde (laturi)
Kytke verkkolaite vain tuotteeseen merkittyjen
määräysten mukaisiin ulkoisiin virtalähteisiin. Älä
aseta virtajohtoa siten, että se voi vahingoittua. Jotta
W950iOhjeita turvalliseen ja tehokkaaseen käyttöön 97
välttäisit sähköiskut, irrota laite virtalähteestä, ennen
kuin alat puhdistaa sitä. Verkkolaitetta ei saa käyttää
ulkoilmassa tai kosteissa ympäristöissä. Älä koskaan
tee muutoksia johtoon tai verkkovirtapistokkeeseen.
Jos pistoke ei sovi pistorasiaan, anna valtuutetun
sähköasentajan asentaa oikeanlainen pistorasia.
Käytä vain Sony Ericssonin alkuperäisiä
matkapuhelimesi kanssa käytettäväksi tarkoitettuja
latureita. Muut laturit eivät ole välttämättä tarpeeksi
turvallisia ja tehokkaita.
Akku
On suositeltavaa ladata akku täyteen ennen
matkapuhelimen ensimmäistä käyttökertaa. Uuden
akun tai pitkään käyttämättömänä olleen akun
toimintateho ei ole ensimmäisillä toimintakerroilla
paras mahdollinen. Akku on suositeltavaa ladata
vain, kun lämpötila on +5...+45 °C.
Käytä vain Sony Ericssonin alkuperäisiä
matkapuhelimesi kanssa käytettäväksi tarkoitettuja
akkuja. Muiden akkujen ja latureiden käyttäminen
saattaa olla vaarallista.
Puhe- ja valmiusajat vaihtelevat eri syistä, kuten
signaalin voimakkuus, käyttölämpötila, sovellusten
käyttö, valitut ominaisuudet sekä äänen- ja
tiedonsiirto.
Katkaise puhelimesta virta ennen akun irrottamista.
Akku ei saa joutua suuhun. Akkuhappo saattaa olla
nieltynä myrkyllistä. Älä anna akun metallisten
kosketuspintojen koskettaa muita metalliesineitä. Se
voi aiheuttaa oikosulun ja vahingoittaa akkua. Käytä
akkua ainoastaan sen suunniteltuun tarkoitukseen.
Henkilökohtaiset lääketieteelliset
laitteet
Matkapuhelimet voivat vaikuttaa
sydämentahdistimien ja muiden lääketieteellisten
laitteiden toimintaan. Matkapuhelinta ei tule sijoittaa
lähelle sydämentahdistinta, esimerkiksi rintataskuun.
Käyttäessäsi matkapuhelinta sijoita se sille korvalle,
joka on kauempana tahdistimesta. Häiriön
mahdollisuus pienenee, jos matkapuhelimen ja
tahdistimen välinen etäisyys on vähintään 15 cm. Jos
vähänkään epäilet häiriön mahdollisuutta, katkaise
virta matkapuhelimestasi välittömästi. Kysy
lisätietoja sydänlääkäriltäsi.
Jos käytät jotakin muuta lääketieteellistä laitetta, ota
yhteys lääkäriisi ja laitteen valmistajaan.
Käyttö ajon aikana
Selvitä, onko ajonaikaista matkapuhelimen käyttöä
rajoitettu lailla tai säädöksillä ja onko handsfreelaitteen käyttö pakollista. Suosittelemme, että käytät
ainoastaan Sony Ericssonin handsfree-laitteita, jotka
on tarkoitettu käytettäviksi puhelimesi kanssa.
Koska matkapuhelin voi aiheuttaa häiriöitä
elektronisten laitteiden toimintaan, jotkin
autonvalmistajat eivät salli autoissaan
matkapuhelinten käyttöä, jollei käytössä ole
ulkoisella antennilla varustettua handsfree-laitetta.
Keskity aina täydellisesti ajamiseen ja tilanteen niin
vaatiessa aja sivuun ja pysäköi auto ennen puhelun
aloittamista tai vastaanottamista.
Hätäpuhelut
Matkapuhelimet käyttävät radiosignaaleja, mikä ei
takaa yhteyttä kaikissa tilanteissa. Siksi sinun ei
pitäisi koskaan jättää elintärkeitä yhteydenottoja
pelkästään matkapuhelimen varaan (esimerkiksi
lääketieteellistä apua vaativissa hätätilanteissa).
Hätäpuhelut eivät ehkä ole mahdollisia kaikilla
alueilla tai kaikissa matkapuhelinverkoissa tai
tiettyjen verkkopalvelujen ja/tai matkapuhelimen
98 Ohjeita turvalliseen ja tehokkaaseen käyttöönW950i
toimintojen ollessa käytössä. Lisätietoja saat
paikalliselta palveluntarjoajalta.
Antenni
Puhelimessa on sisäinen antenni. Muiden kuin Sony
Ericssonin tarjoamien antennilaitteiden käyttö tässä
matkapuhelinmallissa voi vaurioittaa
matkapuhelinta, heikentää sen suorituskykyä ja
aiheuttaa SAR-tasojen ylittymisen (katso
jäljempänä).
Tehokas käyttö
Pidä matkapuhelinta kädessäsi tavalliseen tapaan.
Kun käytät puhelinta, älä peitä puhelimen yläosaa,
koska se vaikuttaa puhelun laatuun, voi lisätä
virrankulutusta tarpeettomasti ja näin lyhentää puheja valmiusaikaa.
Altistuminen
radiotaajuusenergialle ja SAR-taso
Matkapuhelimesi on pienitehoinen radiolähetin ja vastaanotin. Kun matkapuhelimeen on kytketty virta,
puhelin lähettää pienitasoista radiotaajuusenergiaa
(kutsutaan myös radioaalloiksi tai
radiotaajuuskentiksi). Monissa maissa sovelletaan
kattavia kansainvälisiä turvasuosituksia, jotka ovat
tieteellisten järjestöjen, kuten ICNIRP:n
(International Commission on Non-Ionizing
Radiation Protection) ja IEEE:n (The Institute of
Electrical and Electronics Engineers Inc.), laatimia ja
perustuvat tieteellisten tutkimusten säännölliseen ja
perusteelliseen arviointiin. Nämä suositukset
ilmaisevat väestölle sallitun radioaaltoaltistuksen
tason. Raja-arvoihin sisältyy laaja turvamarginaali,
jonka tarkoitus on varmistaa, että puhelimet ovat
turvallisia kaikille henkilöille riippumatta heidän
iästään ja terveydestään, sekä kattaa mittausten
epätarkkuudesta mahdollisesti aiheutuvat erot.
Specific Absorption Rate (SAR) on mittayksikkö,
jolla ilmaistaan kehoon säteilevän
radiotaajuusenergian määrä matkapuhelinta
käytettäessä. SAR-arvo määritetään suurimmalla
mahdollisella tehotasolla laboratorio-oloissa, mutta
todellinen SAR-taso voi matkapuhelimen käytön
aikana olla huomattavasti tämän tason alapuolella.
Tämä johtuu siitä, että matkapuhelin on suunniteltu
käyttämään mahdollisimman pientä tehoa sen ollessa
yhteydessä verkkoon.
SAR-arvon vaihtelu radiotaajuusaltistuksen
suositusarvoja matalammalla tasolla ei tarkoita, että
turvallisuudessa esiintyisi vaihtelua. Vaikka eri
matkapuhelinmallien SAR-tasoissa voi olla
vaihtelua, kaikki Sony Ericssonin
matkapuhelinmallit on suunniteltu
radiotaajuusaltistusta koskevien suositusten
mukaisesti.
Yhdysvalloissa yleisesti myytävissä puhelimissa on
oltava FCC-lausunto, joka takaa, että kyseinen
puhelin ei ylitä Yhdysvaltain
telehallintoviranomaisten (Federal Communications
Commission) asettamia säteilyrajoja. Puhelimet
testataan mallikohtaisesti FCC:n edellyttämissä
käyttöasennoissa (ts. kun puhelinta pidetään korvalla
ja handsfree-käytössä esim. vyöpidikkeessä). Tämä
puhelin täyttää FCC:n edellyttämät säteilyrajat, kun
laite on sijoitettu vähintään 15 mm etäisyydelle
käyttäjän kehosta eikä puhelimen läheisyydessä ole
metalliesineitä, tai kun puhelin on sijoitettu Sony
Ericssonin alkuperäiseen tämän matkapuhelimen
kanssa käytettäväksi tarkoitettuun handsfreepidikkeeseen. Jos matkapuhelinta käytetään muiden
lisälaitteiden kanssa, se ei ehkä ole FCC:n
säännöksien mukainen.
W950iOhjeita turvalliseen ja tehokkaaseen käyttöön 99
Tämän matkapuhelimen mukana toimitettaviin
materiaaleihin kuuluu erillinen tämän
matkapuhelinmallin SAR-tiedot sisältävä vihkonen.
Nämä tiedot sekä lisätietoja radiosignaaleille
altistumisesta ja SAR-tasoista löytyy myös
osoitteesta www.sonyericsson.com
.
Helppokäyttötoiminnot ja
erikoistarpeet
Yhdysvalloissa myytävissä puhelimissa voidaan
käyttää tekstipuhelinta (edellyttää lisälaitetta).
Lisätietoja helppokäyttötoiminnoista saat soitt amalla
Sony Ericsson Special Needs Center -tukipalvelun
numeroon 877 878 1996 (tekstipuhelin) tai 877 207
2056 (äänipuhelut) sekä Sony Ericsson Special
Needs Center -sivuilta osoitteessa
www.sonyericsson-snc.com
.
Sähköisten ja
elektronisten laitteiden
hävittäminen
Jos tuotteessa tai tuotepakkauksessa on
tämä merkki, tuotetta ei saa hävittää
yhdyskuntajätteen mukana, vaan se tulee toimittaa
sähköisten ja elektronisten tarvikkeiden
keräyspisteeseen. Tällöin voidaan välttyä laitteiden
virheellisen hävittämisen mahdollisesti aiheuttamilta
ympäristö- ja terveyshaitoilta. Materiaalien
kierrättäminen auttaa säästämään luonnonvaroja. Jos
haluat lisätietoja tämän tuotteen kierrättämisestä, ota
yhteys paikallisiin viranomaisiin,
jätehuoltopalveluun tai jälleenmyyjään, jolta tuote on
hankittu.
Akun hävittäminen
Tutustu akkujen hävittämistä koskeviin
paikallisiin sääntöihin tai pyydä
lisätietoja paikallisesta Sony Ericsson
Call Centre -palvelusta.
Akkua ei saa hävittää talousjätteen mukana. Jos
mahdollista, laita akut niille varattuihin
keräyspisteisiin.
Käyttöoikeussopimus
Tämä langaton laite (Laite) sisältää Sony Ericsson
Mobile
Communications AB:n (Sony Ericsson) ja sen
kolmansien osapuolien ja lisenssinantajien
omistaman ohjelmiston (Ohjelmisto).
Tämän Laitteen käyttäjänä saat Sony Ericssonilta
Ohjelmiston ei-yksinomaisen lisenssin, joka koskee
yksinomaan sitä laitetta, johon Ohjelmisto on
asennettu. Lisenssiä ei voi siirtää eikä luovuttaa.
Mitään tässä mainittua ei tule tulkita Ohjelmiston
myymiseksi tämän Laitteen käyttäjälle.
Käyttäjä ei saa jäljentää, muuttaa, jakaa,
takaisinkääntää, purkaa, muulla tavoin muuttaa eikä
käyttää mitään muita keinoja Ohjelmiston tai
minkään sen osan lähdekoodin selvittämiseksi.
Käyttäjä on aina oikeutettu siirtämään kaikki
Ohjelmistoa koskevat oikeudet ja velvoitteet
kolmannelle osapuolelle vain yhdessä sen Laitteen
kanssa, jolla hän sai Ohjelmiston, edellyttäen, että
kolmas osapuoli hyväksyy kirjallisesti sitoutuvansa
näihin sääntöihin.
Käyttäjä saa tämän lisenssin Laitteen käyttöiän
ajaksi. Käyttäjä voi päättää tämän lisenssin
siirtämällä kolmannelle osapuolelle kirjallisesti
kaikki oikeutensa Laitteeseen, jolla hän on saanut
Ohjelmiston. Jos käyttäjä ei noudata ehtoja, jotka on
100 Ohjeita turvalliseen ja tehokkaaseen käyttöönW950i