jännitteestä, jonka voimakkuus voi riittää
aiheuttamaan ihmisille sähköiskun vaaran.
VAROITUS: TULIPALON TAI SÄHKÖISKUN VAARAN
VÄLTTÄMISEKSI ÄLÄ JÄTÄ TÄTÄ LAITETTA ALTTIIKSI
SATEELLE TAI KOSTEUDELLE.
VAROITUS: Älä asenna laitetta ahtaaseen tilaan,
kuten kirjahyllyyn tai vastaavaan tilaan.
VAARA: Älä käytä korkeajännitetuotteita tämän
laitteen läheisyydessä (esim. Sähköinen kärpäslätkä).
Tämä tuote voi vaurioitua sähköiskusta johtuen.
VAARA: Laitetta ei saa asettaa alttiiksi vuotavalle tai
roiskevedelle eikä nesteitä sisältäviä esineitä, kuten
maljakoita, saa asettaa laitteen päälle.
VAARA: Älä tuki mitään tuuletusaukkoja. Asenna
tuote valmistajan ohjeiden mukaisesti. Kotelon
aukot ovat tuuletusta varten ja ne varmistavat
tuotteen luotettavan toiminnan sekä suojaavat
sitä ylikuumenemiselta. Aukkoja ei saa koskaan
tukkia sijoittamalla tuote vuoteelle, sohvalle, matolle
tai muulle vastaavalla pinnalle. Tätä tuotetta
ei saa uppoasentaa esimerkiksi kirjahyllyyn tai
laitetelineeseen, ellei järjestetä riittävää tuuletusta tai
asennusta tehdä valmistajan ohjeiden mukaisesti.
VAARA: Avotulta, esimerkiksi kynttilöitä ei saa laittaa
laitteen päälle.
VAARA
SÄHKÖISKUN VAARA
ÄLÄ AVAA
TEHTÄVÄKSI.
Tämä nuolikärkinen salama
tasasivuisen kolmion sisällä on
tarkoitettu varoittamaan käyttäjää
tuotteen kotelon sisällä olevasta
eristämättömästä vaarallisesta
Huutomerkki tasasivuisen
kolmion sisällä on tarkoitettu
huomauttamaan käyttäjää
tuotedokumentaation sisältämistä
tärkeistä käyttö- ja huolto-ohjeista.
HUOMAUTUS: Tuotteenturvallisuusmerkinnät sekä
tunnistus- ja virransyötön tiedot löytyvät päätarrasta
laitteen pohjassa tai yläosassa.
Virtajohtoa koskeva HUOMAUTUS
Laite kytketään irti virransyötöstä virtapistokkeesta.
Virtapistokkeeseen on päästävä helposti käsiksi
hätätilanteessa.
Katso käyttöohjeen tekniset tiedot varmistuaksesi
virtavaatimuksista.
Älä ylikuormita seinäpistorasioita. Ylikuormitetut,
irralliset tai vahingoittuneet pistorasiat ja jatkojohdot
sekä vahingoittuneet eristeet ovat vaarallisia. Mikä
tahansa näistä voi aiheuttaa sähköiskun tai tulipalon.
Tarkista laitteen sähköjohto säännöllisesti. Jos siinä
näkyy vaurioita tai kulumista, irrota laite pistorasiasta.
Älä käytä laitetta, ennen kuin valtuutettu
huoltoteknikko on vaihtanut johdon. Suoraa
virtajohtoa fyysiseltä ja mekaaniselta rasitukselta
siten, ettei sen yli kävellä, se ei ole puristuksissa,
kiertynyt, mutkalla tai puristunut oven väliin. Kiinnitä
erityistä huomiota pistokkeisiin, pistorasioihin ja
paikkaan, jossa johto lähtee laitteesta.
HUOMIO: Ole varovainen ja varmista ettei lapset
aseta käsiään tai mitään muita esineitä *kaiuttimen
aukkoon.
* kaiuttimen aukko : Runsaan bassoäänen reikä
kaiuttimen kotelossa (suojattu).
Aloitus3
VAARA: Käytä tämän laitteen kanssa vain
toimitettua sovitinta. Älä käytä toisen kaitteen tai
valmistajan virtalähdettä. Toisen virtajohdon tai
virtalähteen käyttö voi vaurioittaa laitetta ja poistaa
takuun voimassaolon.
Symbolit
Tarkoittaa vaihtovirtaa (AC).
~
0
Tarkoittaa tasavirtaa (DC).
Tarkoittaa luokan II laitetta.
1
Tarkoittaa valmiustilaa.
!
Tarkoittaa “PÄÄLLÄ” (virta).
Tarkoittaa vaarallista jännitettä.
Avoimen lähdekoodin ohjelmiston
ilmoitustiedot
Voit hankkia tämän tuotteen sisältämän lähdekoodin
GPL-, LGPL-, MPL- ja muiden avoimen lähdekoodin
käyttöoikeuksien perusteella osoitteesta
http://opensource.lge.com.
Lähdekoodin lisäksi voit ladata kaikki mainitut
käyttöoikeusehdot, takuun vastuuvapauslausekkeet
ja tekijänoikeusilmoitukset.
LG Electronics voi toimittaa lähdekoodin CD-levyllä.
Tästä palvelusta veloitetaan toimituskustannukset
(tietovälineen hinta ja toimituskulut). Pyynnön voi
lähettää sähköpostitse osoitteeseen
opensource@lge.com.
Tämä tarjous on voimassa kolme vuotta siitä päivästä
alkaen, jona LG Electronics on tehnyt tuotteen
viimeisen toimituksen. Tarjousta voi hyödyntää
jokainen käyttäjä, joka on vastaanottanut nämä
tiedot.
takakaiuttimen liitäntä
17 – Langattoman bassokaiuttimen yhteys
18 – Takakaiuttimien liitäntä
19 – Surround-ääni
21 – Ferriittisydämen liittäminen
22 Televisioon liittäminen
22 – OPTICAL kaapelilla
22 – LG Sound Sync
24 – HDMI-johdon käyttö
24 – ARC (Audio Return Channel) toiminto
24 – Mikä on SIMPLINK?
25 – HDMI lisätietoja
26 Lisälaiteliitännät
26 – HDMI-liitäntä
27 – OPTICAL IN -liitäntä
Sisällysluettelo5
3 Käyttö
28 Toiminnot
28 – TV:si kaukosäätimen käyttö
29 – AUTO POWER päälle/pois
30 – Automaattinen toiminnon muutos
30 – Pika-aloitus
31 Bluetooth-toimintojen käyttö
31 – Tietoa Bluetooth
31 – Bluetooth-profiilit
31 – Musiikin kuuntelu Bluetooth laitteesta
33 – Ohjaa liitettyä Bluetooth-laitetta
33 – Bluetooth-liitännän lukko (BT LOCK)
33 BLUETOOTH-sovellusten käyttö
33 – Asenna “Music Flow Bluetooth” -sovellus
BLUETOOTH-laitteeseesi
34 – Aktivoi BLUETOOTH Music Flow Bluetooth
-sovelluksella
4 Vianmääritys
35 Vianetsintä
35 – Yleistä
36 – HUOMAUTUKSET langattomasta käytöstä
37 – HUOMAUTUKSET Demo-tilan
vapauttamiseksi
38 Tavaramerkit ja lisenssit
39 Tekniset tiedot
41 Kaiuttimen käsittely
1
2
3
4
5
Aloitus6
Esittely
Tässä käyttöohjekirjassa käytetyt
symbolit
1
Aloitus
Huomaa
,
Kuvaa tärkeitä tietoja ja käyttöominaisuuksia.
Huomio
>
Viittaa seikkoihin, jotka olisi erityisesti otettava
huomioon vahinkojen välttämiseksi.
Etupaneeli
Näyttöikkuna
- Näyttöikkuna tummenee automaattisesti, jos mitään painiketta ei paineta 15 sekunnin aikana.
A
Kun painiketta painetaan, näyttöikkuna kirkastuu.
Etätunnistin
B
(Valmiustila)
1
- Kytkee laitteen PÄÄLLE ja POIS PÄÄLTÄ.
F (Toiminto)
- Valitse toiminto ja tulolähde painamalla F-painiketta toistuvasti.
Tulolähde/toimintoNäyttö
Optinen
C
ARC
LG Sound Sync (langallinen)
BluetoothBT
LG Sound Sync (langaton)LG TV
HDMI INHDMI
OPT/HDMI ARC
Aloitus7
1
Aloitus
(Äänenvoimakkuus)
o/p
- Säätää äänenvoimakkuuden tasoa.
Tämä laite sammuttaa itsensä automaattisesti sähkön säästämiseksi, jos päälaitetta ei ole kytketty ulkoiseen
,
laitteeseen eikä käytetty 15 minuuttiin.
Aloitus8
Takapaneeli
1
Aloitus
A
B
C
D
E
DC IN
- Liitä verkkolaitteeseen.
OPTICAL IN
- Liitä laitteen takaosassa oleva OPTICAL IN -liitin TV:n OPTICAL OUT -liittimeen.
HDMI IN
- Liitä laitteen takaosassa oleva HDMI IN -liitin ulkoisen laitteen HDMI OUT -liittimeen.
Voit nauttia äänestä ja kuvasta HDMI-liitännän kautta ulkoisesta laitteesta.
HDMI OUT (TV ARC)
- Liitä laitteen takaosassa oleva HDMI OUT (TV ARC) -liitin TV:n ARC-liittimeen.
USB (Vain huoltoon)
- S/W latausliitin.
Kauko-ohjain
Aloitus9
Pariston vaihto
Irrota paristotilan kansi kaukosäätimen takaosassa ja
aseta paristo napa 4 ja 5 oikein päin.
Mahdollinen tulen tai räjähdyksen riski, jos nykyinen
akku vaihdetaan vääränlaiseen akkuun.
(Valmiustila)
1
a
- Kytkee laitteen PÄÄLLE ja POIS PÄÄLTÄ.
VOL (Äänenvoimakkuus) o/
b
- Säätää kaiuttimen äänenvoimakkuutta.
(Ohita)
C/V
c
- Paina C- tai V-painiketta, jos haluat siirtyä seuraavaan tai edelliseen tiedostoon.
(Toisto/tauko)
N
- Aloittaa toiston. / Pysäyttää toiston.
yBT (Bluetooth) -yhteyden lukko: Tämän ansiosta voit liittää Bluetooth-laitteen vain Bluetooth- ja
d
LG TV -toimintoihin. (Sivu 33)
Voit ottaa Bluetooth-yhteyden lukituksen käyttöön tai poistaa sen käytöstä pitämällä N -painiketta
painettuna noin 3 sekunnin ajan ja painamalla sitä uudelleen BT (Bluetooth) -toiminnossa.
p
1
Aloitus
Aloitus10
SOUND EFFECT
- Valitsee äänitehostetilan käyttämällä SOUND EFFECT -painiketta.
1
Aloitus
NäytössäKuvaus
AI SOUND PRO
BASS BLAST tai BASS BLAST+Vahvistaa bassoa ja voimistaa ääntä.
STANDARDVoit nauttia optimoidusta äänestä.
e
f
DTS VIRTUAL : X
yTV:n kaukosäädin: Voit ohjata tämän laitteen äänenvoimakkuutta TV:n kaukosäätimellä, joka voi olla
jopa toisen yhtiön tuote. (Sivu 28)
Kytke TV:n kaukosäädin -toiminto päälle tai pois päältä painamalla ja pitämällä painettuna SOUND EFFECT -painiketta noin 3 sekunnin ajan ja painamalla sitä uudelleen.
Tuetut TV-merkit
,
LGPanasonicPhilipsSamsungSharpSonyToshibaVizio
(Äänen säätäminen)
- Säätää äänitason kullekin kaiuttimelle.
Valitse kaiutin, jota haluat säätää, -painikkeella, ja säädä äänitasoa VOL o/p -painikkeella.
Takakaiuttimien tason säätöä käytetään vain, kun ne ovat liitettyinä.
Analysoi tulevan äänen ominaisuuksia ja toimittaa äänen
sisällölle optimoituna ajantasaisesti.
Voit nauttia syvemmästä ja elokuvateatterimaisesta
tilaäänestä.
yTilaääni: Voit nauttia tilaäänestä takakaiuttimien kautta. (Sivu 19)
Kytke tilaääni päälle tai pois päältä painamalla ja pitämällä painettuna
ajan ja painamalla sitä uudelleen.
F (Toiminto)
g
- Valitse toiminto ja tulolähde painamalla F-painiketta toistuvasti.
(Mykistys)
[
h
- Mykistä laite painamalla [-painiketta. Peruuta painamalla [-painiketta uudelleen.
-painiketta noin 3 sekunnin
(Tiedot)
J
- Voit näyttää eri tietoja tulolähteestä painamalla J-painiketta.
- OPT (optinen) / ARC / HDMI (HDMI IN): Äänimuoto
i
j
k
- BT (Bluetooth): Liitetyn Bluetooth-laitteen nimi
yVirran automaattinen kytkeminen PÄÄLLE / POIS PÄÄLTÄ: Laitteen voi kytkeä automaattisesti
päälle ja pois päältä tulosignaalien mukaan: optinen, LG TV tai Bluetooth (Sivu 29)
Kytke AUTO POWER -toiminto päälle tai pois päältä painamalla ja pitämällä painettuna
-painiketta noin 3 sekunnin ajan ja painamalla sitä uudelleen.
J
*
- Tämä painike ei ole käytettävissä.
(Yöaika)
8
- Tämä toiminto on hyödyllinen halutessasi katsella elokuvia alhaisella äänenvoimakkuudella myöhään
yöllä. Se vähentää äänen intensiteettiä ja parantaa sen hienoutta ja pehmeyttä.
Ota yöaikatila käyttöön painamalla 8-painiketta. Peruuta painamalla 8-painiketta uudelleen.
Aloitus 11
1
Aloitus
Aloitus12
Kaiuttimien sijainti
1
Aloitus
Etukaiuttimet
a
Alibassokaiutin
b
Takakaiuttimet
c
c
ab
a
c
Äänipalkin asennus
Voit kuunnella ääntä liittämällä toisen laitteen
yksikköön : TV, Blu-ray levysoitin, DVD-soitin, jne.
Sijoita yksikkö TV:n eteen ja liitä se haluamaasi
laitteeseen. (Sivut 22 - 27)
Voit sijoittaa langattoman bassokaiuttimen minne
tahansa huoneessa. Mutta on parempi asettaa
bassokaiutin lähelle pääyksikköä. Käännä se lievästi
huoneen keskipistettä kohti vähentääksesi seinien
heijasteita.
Parhaan surround-äänen saamiseksi, sijoita
kaiuttimet alla esitetyllä tavalla.
Aloitus 13
1
Aloitus
Huomaa
,
yJos äänipalkki peittää TV:n etäanturin, lisää
etäisyyttä äänipalkin ja TV:n välillä noin
10–15 senttimetriä tai enemmän.
yYllä oleva kuvitus voi erota varsinaisista
yksiköistä.
Huomio
>
ySaadaksesi aikaan parhaan mahdollisen
tuloksen langattomalla yhteydellä kuten
Bluetooth tai langaton alikaiutin, älä asenna
yksikköä metalliselle kalustolle koska langaton
yhteys viestii moduulin välityksellä joka on
asennettu yksikön pohjaan.
yÄlä naarmuta yksikön /Subwooferin
pintaa niiden asennuksen tai liikuttamisen
yhteydessä.
Aloitus14
Pääyksikön asennus
seinälle
1
Pääyksikkö voidaan asentaa seinälle.
Aloitus
Huomio
>
Koska on vaikeaa tehdä liitäntää ennen tämän
yksikön asentamista, sinun tulee liittää johdot
ennen asennusta.
Valmisteluun vaadittavat materiaalit
Yksikkö
Seinäkiinnikkeiden
asennusohje
Seinäkiinnikkeet
Ruuvit
(Ei toimitettu)
Ruuvit (A)
Seinäpistoke
1. Sovita seinäkiinnikkeen asennusohjaimen TV:n
ALAREUNA yhteen TV:n pohjan kanssa ja kiinnitä
tähän asentoon.
2. Jos asennus tehdään seinään (betoni), käytä
seinätulppia. Sinun on porattava muutama reikä.
Porausta varten toimitus sisältää (seinäpitimen
asennusohjaimen). Käytä ohjainta tarkistaaksesi
porauspaikat.
3. Poista seinäkiinnikkeen asennusohjain.
4. Kiinnitä kannattimet ruuveilla (A) kuten esitettynä
alla olevassa kuvassa.
Huomaa
,
Ruuveja (A) ja seinätulppia laitteen
kiinnittämistä varten ei toimiteta laitteen
mukana. Suosittelemme Hilti (HUD-1 6 x 30)
-seinätulppia kiinnitykseen.
5. Aseta yksikkö paikalleen kannattimiin sovittaen
ruuvit reikiin yksikön pohjassa.
6. Kiinnitä yksikkö ruuveilla tukevasti.
Huomaa
,
Irrottaaksesi yksikön, suorita se päinvastaisessa
järjestyksessä.
Aloitus 15
1
Aloitus
Huomio
>
yÄlä asenna tätä laitetta ylösalaisin. Muuten
voit vaurioittaa laitteen osia tai aiheuttaa
loukkaantumisen.
yÄlä roiku seinään kiinnitetyssä laitteessa.
Laitteeseen ei saa kohdistua iskuja.
yKiinnitä laite tiukasti seinään sen putoamisen
välttämiseksi. Laitteen putoamisesta voi
seurata henkilötapaturmia tai laitevaurioita.
yVarmista, etteivät lapset vedä
kiinnityskaapeleita, kun laite on kiinnitetty
seinään. Se voi aiheuttaa laitteen putoamisen.
Liittäminen16
Johtojen järjestäminen
(vaihtoehtoinen)
Voit järjestää kaapeli nippusiteillä.
1. Sido kaapelit yhteen nippusiteillä alapuolella
osoitetulla tavalla.
2. Liitä AC-sovittimen johto DC IN sovitinliitäntään.
3. Kytke AC-virtajohto AC-pistorasiaan.
Huomio
>
Käytä vain tämän laitteen mukana toimitettavaa
verkkovirtajohtoa. Älä käytä virtajohtoa muusta
laitteesta tai muulta toimittajalta. Minkään
muun virtajohdon tai virtalähteen käyttäminen
voi aiheuttaa vahingon laitteelle ja mitätöidä
takuun.
Liittäminen 17
Langattoman
bassokaiuttimen ja
takakaiuttimen liitäntä
Langattoman bassokaiuttimen
yhteys
Langattoman bassokaiuttimen LEDmerkkivalo
LED-merkkivalon
väri
Vihreä
(Vilkkuva)
VihreäYhteys on muodostettu.
PunainenLangaton bassokaiutin on
Pois päältä
(Ei näyttöä)
Langattoman bassokaiuttimen
asettaminen ensimmäistä kertaa
1. Liitä äänipalkin ja langattoman bassokaiuttimen
virtajohto pistorasiaan.
2. Kytke äänipalkki päälle. Äänipalkki ja langaton
bassokaiutin yhdistetään automaattisesti.
- Vihreä LED langattoman bassokaiuttimen
takana syttyy.
Tila
Yhteyttä pyritään
muodostamaan.
lepotilassa tai yhteys on
vikatilassa.
Langattoman
bassokaiuttimen virtajohto
on irrotettu.
Langattoman bassokaiuttimen
manuaalinen paritus
Jos yhteyttä ei ole muodostettu, bassokaiuttimessa
palaa punainen LED-valo eikä siitä tule ääntä.
Ratkaise ongelma seuraavasti.
1. Paina langattoman bassokaiuttimen takaosassa
olevaa PAIRING-painiketta.
2
Liittäminen
- Vihreä merkkivalo langattoman subwooferin
takana vilkkuu nopeasti.
(Jos vihreä LED ei vilku, paina ja pidä painettuna
PAIRING-painiketta.)
2. Kytke äänipalkki päälle.
- Laitepari on muodostettu. Vihreä merkkivalo
langattoman subwooferin takana syttyy.
2
!
Liittäminen
Liittäminen18
Huomaa
,
yPääyksiköllä ja bassokaiuttimelta vie
muutamia sekunteja (voi viedä kauemminkin)
vaihtaa tietoja keskenään ja tuottamaan
ääntä.
yMitä lähempänä pääyksikkö ja bassokaiutin
ovat toisiaan, sitä parempi äänenlaatu.
Suositellaan pääyksikön ja bassokaiuttimen
asentamista niin lähelle toisiaan kuin
mahdollista jotta vältetään alla olevien
kaltaisia ilmentymiä.
- Este pääyksikön ja bassokaiuttimen välillä.
- Toinen laite käyttää samaa taajuutta
langattoman yhteyden kanssa, kuten
lääketieteen laite, mikroaaltouuni tai
langaton LAN-laite.
- Pidä äänipalkki ja bassokaiutin etäällä
vähintään 1 metrin etäisyydellä laitteista
(esim. langaton reititin, mikroaaltouuni jne.)
häiriöiden välttämiseksi.
1 m
Takakaiuttimien liitäntä
Takakaiuttimien liittäminen
1. Liitä jokaisen johdon musta pää – (miinus)
merkittyyn liitäntään ja toinen johdon pää + (plus)
merkittyyn liitäntään.
2. Liitä langaton vastaanotin ja takakaiuttimet
(oikea, vasen) kaiutinkaapeleilla.
VäriSijainti
SininenTakavasen
HarmaaTakaoikea
Liittäminen 19
Huomio
>
yKäytä vain mukana toimitettua kaiutinta
laitteen kanssa. Toisen kaiuttimen käyttö voi
johtaa toimintahäiriöihin.
yVarmista, että kaiutinkaapeli vastaa laitteen
vastaavaa liitäntää: + liittimeen + ja –
liittimeen –. Jos kaapelit ovat käänteiset, ääni
häiriintyy ja bassoa ei kuulu.
Langattoman vastaanottimen LEDmerkkivalo
LEDmerkkivalo
Keltavihreä
(Vilkkuu)
Keltavihreä
PunainenLangaton vastaanotin on
Pois
(Ei näyttöä)
Tila
Yhteyttä pyritään
muodostamaan.
Yhteys on muodostettu.
lepotilassa tai yhteys on
epäonnistunut.
Langattoman vastaanottimen
virtajohto on kytketty irti.
Langattoman vastaanottimen
asettaminen ensimmäisen kerran
Jos yhteyttä ei ole muodostettu, langattomassa
vastaanottimessa palaa punainen LED-valo eikä
takakaiuttimista tule ääntä. Ratkaise ongelma
seuraavasti.
1. Paina langattoman vastaanottimen takaosassa
olevaa PAIRING-painiketta.
- Keltavihreä LED langattoman vastaanottimen
takana vilkkuu nopeasti.
2. Kytke pääyksikkö päälle
- Laitepari on muodostettu. Keltavihreä LED
langattomassa vastaanottimessa syttyy.
Surround-ääni
Voit nauttia hämmästyttävästä surround-äänestä
kaikista äänen tulolähteistä takakaiuttimilla.
Jos kytket surround-toiminnon päälle, kuuluu
kaiuttimen koko äänentoisto.
Jos kytket surround-äänen pois päältä, kaiuttimien
äänentoisto kuuluu kuin alkuperäisestä
äänikanavasta.
Surround-toiminnon kytkemiseksi päälle, pidä
painettuna kaukosäätimessä n. 3 sekuntia ja paina
sitä kerran uudestaan, kun “OFF - SURROUND” vierii
näytöllä.
Surround-toiminnon sammuttamiseksi, pidä
painettuna kaukosäätimessä n. 3 sekuntia ja paina
sitä kerran uudestaan, kun “ON - SURROUND” vierii
näytöllä.
2
Liittäminen
Liittäminen20
Surround-toiminto PÄÄLLÄ
ÄänitehosteTulo
AI SOUND PRO
2
Liittäminen
STANDARD
BASS BLAST
tai
BASS BLAST +
DTS
VIRTUAL : X
Surround-toiminto POIS
ÄänitehosteTulo
AI SOUND PRO
Lähtö
Ei takakaiuttimiaTakakaiuttimet liitetty
2.0 Kv
5.1 Kv
2.0 Kv
5.1 Kv
2.0 Kv
5.1 Kv
2.0 Kv
5.1 Kv
Lähtö
Ei takakaiuttimiaTakakaiuttimet liitetty
2.0 Kv
5.1 Kv
STANDARD
BASS BLAST
tai
BASS BLAST +
DTS
VIRTUAL : X
2.0 Kv
5.1 Kv
2.0 Kv
5.1 Kv
2.0 Kv
5.1 Kv
Ferriittisydämen liittäminen
Ferriittisydäntä ei ehkä toimiteta, jokaisen maan
sääntöjen mukaan.
Ferriittisydämen kiinnittäminen
kaiutinjohtoihin
Ferriittisydän on kiinnitettävä sähköhäiriöiden
rajoittamiseksi tai poistamiseksi.
1. Vedä ferriittisydämen pidätintä [a] sen
avaamiseksi.
2. Kiedo kaiutinjohdot ferriittisydämen ympärille
kahdesti.
3. Sulje ferriittisydän kunnes se lukittuu.
Liittäminen 21
Huomaa
,
yHäiriöitä voi esiintyä mikäli lähellä on
voimakas elektromagneettinen tuote.
Aseta pääyksikkö ja langaton vastaanotin
etäälle toisistaan.
yLangaton vastaanotin kytkeytyy
automaattisesti valmiustilaan muutaman
minuutin jälkeen, kun äänipalkki on
sammutettu. Kun langaton vastaanotin on
valmiustilassa, LED-valo muuttuu punaiseksi.
yKun käynnistät äänipalkin, langaton
vastaanotin käynnistyy ja muuttuu keltaiseksi
- vihreäksi ja sitten takakaiuttimet pitävät
ääntä muutaman sekunnin.
yKestää muutaman sekunnin (ja voi kestää
kauemminkin), jotta pääyksikkö ja langaton
vastaanottaja muodostavat yhteyden
toisiinsa.
yKäytä takakaiuttimia vähintään 30
senttimetrin päässä TV-ruudusta tai PC:n
näyttöpäätteestä.
yKun langaton vastaanotin on yhdistettynä tai
irti kytkettynä pääyksikköön, lähtöääni ehkä
keskeytyy.
ySäädä etäisyys äänipalkin ja langattoman
vastaanottimen välille niin lähellä, kuin
mahdollista ja pidä ne kaukana laitteesta
(esim. langaton reititin, mikroaaltouuni jne.) yli
1 m päässä ehkäisten langattoman häiriöitä.
2
Liittäminen
> 1 m
!P
Liittäminen22
Televisioon liittäminen
Liitä tämä laite ja TV optisella digitaalisella
kaapelilla tai HDMI-kaapelia ottaen huomioon TV :n
ominaisuuksien mukaan.
OPTICAL kaapelilla
1. Yhdistä OPTICAL IN -liitin yksikön selkäpuolelle
2
Liittäminen
OPTICAL OUT -liitin TV-laitteeseen käyttäen
OPTISTA-kaapelia.
2. Valitse tulolähteeksi OPT/HDMI ARC painamalla
F-painiketta toistuvasti.
Näet “OPTICAL” näyttöikkunassa, jos liität
normaalisti yksikön ja TV:n.
Huomaa
,
yVarmista ennen optisen kaapelin liitäntää,
että suoja on poistettu kaapelista, jos
sellainen on olemassa.
yVoit kuunnella television ääntä tämän yksikön
kaiuttimien kautta. Joissakin TV-malleissa
ulkoinen kaiutin on valittava TV:n valikosta.
(Lisätietoja on TV:n käyttöohjeessa.)
yJos tämä yksikkö liitetään OPTICAL ja ARC-
liitännällä samanaikaisesti ARC-signaalilla on
korkeampi prioriteetti.
Optinen
johto
LG Sound Sync
Voit hallita tämän laitteen joitakin toimintoja LG
Sound Sync –ominaisuudella varustetun TV:n
kaukosäätimellä. Laite on yhteensopiva LG Sound
Sync -toimintoa tukevan LG TV:n kanssa. Varmistu
että TV:ssäsi on LG Sound Sync –logo.
Ominaisuudet joita voidaan ohjata LG TV:n
kaukosäätimellä : äänenvoimakkuus ylös/alas,
mykistys
Tee joku seuraavista liitännöistä, riippuen laitteistosi
ominaisuuksista.
Huomaa
,
yVoit myös käyttää laitteen kaukosäädintä kun
käytät LG Sound Sync –toimintoa. Jos käytät
TV:n kaukosäädintä uudelleen, laite synkronoi
itsensä TV:n kanssa.
TV:n teknisten määritysten mukaisesti,
tämän yksikön äänenvoimakkuus ja mykistys
synkronoivat TV:n kanssa.
yJos liitäntä epäonnistuu, tarkasta TV:n ja
virransyötön tila.
yVarmistu laitteen tilasta ja yhteyden tilasta
allaolevissa tapauksissa kun käytät LG Sound
Sync –toimintoa.
- Laite on kytketty pois päältä.
- Laitteen tilaa on muutettu.
- Optisen kaapelin irrottaminen.
- Langaton yhteys ei toimi häiriön tai
etäisyyden vuoksi.
yAika joka vaaditaan tämän laitteen
sammuttamiseen vaihtelee riippuen TV:stäsi
kun asetat AUTO POWER -toiminnon päälle.
Liittäminen 23
LG Sound Sync langallisella yhteydellä
1. Liitä LG TV laitteeseen optisella kaapelilla.
Optinen
johto
2. Aseta TV:n äänilähtö äänen kuuntelemiseksi
tämän yksikön kautta :
(Katso TV:n ohjekirjaa saadaksesi lisätietoja LG
Sound Sync –toiminnosta.)
2. Valitse LG TV -toiminto painamalla F-painiketta
toistuvasti.
3. Aseta TV-äänen ulostulo kuunnellaksesi ääntä
tämän laitteen välityksellä:
“PAIRED” ilmestyy näyttöruutuun noin 3 sekunnin
ajaksi jonka jälkeen voit nähdä “LG TV” viestin
näyttöruudussa jos laite in yhdistetty normaalisti
TV:seen.
(Katso TV:n ohjekirjaa saadaksesi lisätietoja LG
Sound Sync –toiminnosta.)
Huomaa
,
Jos sammutit yksikön suoraan painamalla 1
(Virta), LG Sound Sync (Langaton) kytketään
pois päältä.
2
Liittäminen
Liittäminen24
HDMI-johdon käyttö
Jos liität tämän yksikön HDMI CEC ja ARC (Audio
Return Channel) toiminoja tukevaan TV:seen, voit
nauttia TV:n äänestä tämän yksikön kaiuttimien
kautta käyttämättä optista kaapelia.
1. Liitä HDMI OUT (TV ARC) -liitin laitteen takana
TV:n ARC-liittimeen HDMI-kaapelilla.
Näet “ARC” näyttöikkunassa, jos liität normaalisti
yksikön ja TV:n.
Huomaa
,
yVoit kuunnella television ääntä tämän yksikön
kaiuttimien kautta. Joissakin TV-malleissa
ulkoinen kaiutin on valittava TV:n valikosta.
(Lisätietoja on TV:n käyttöohjeessa.)
yRiippuen LG TV -mallista, on SIMPLINK-
toiminto LG TV:ssä ehkä kytkettävä päälle.
yKun palaat ARC-toiminnosta toiseen
toimintoon, on tulolähteeksi valittava OPT/
HDMI ARC. Yksikkö vaihtaa sitten ARCtoimintoon automaattisesti.
HDMI-kaapeli
ARC (Audio Return Channel)
toiminto
ARC-toiminto mahdollistaa HDMI-varustetun TV:n
lähettää äänivirtausta tämän vastaanottimen HDMI
OUT välityksellä.
Käyttääksesi tätä toimintoa:
- TV:n tulee tukea HDMI-CEC ja ARC-toimintoa ja
HDMI-CEC ja ARC tulee olla kytkettynä päälle.
- HDMI-CEC ja ARC asetusten menetelmä voi
erota riippuen TV:stä. Koskien yksityiskohtia ARCtoiminnon osalta, ks. TV:n käyttöopasta.
- On käytettävä HDMI-kaapelia (Tyyppi A, Nopea
HDMI™ johto Ethernetillä).
- Yksikön HDMI OUT -liitin on liitettävä TV:n HDMI
IN -liittimeen, joka tukee ARC-toimintoa HDMIkaapelin kautta.
- Voit liittää vain yhden äänipalkin ARC
yhteensopivaan Televisioon.
Mikä on SIMPLINK?
Joitakin tämän laitteen toimintoja ohjataan TV:n
kaukosäätimellä silloin, kun tämä laite ja LG:n TV
yhdessä SIMPLINK:in kanssa ovat liitetty suoraan
HDMI-liitännällä.
Ominaisuudet joita voidaan ohjata LG TV:n
kaukosäätimellä : virta päälle/pois äänenvoimakkuus
ylös/alas jne.
Katso TV:n käyttöohjeista lisätietoja koskien
SIMPLINK-toimintoa.
LG TV:n ja SIMPLINK-toiminnoilla on yläpuolella
kuvattu logo.
Huomaa
,
yRiippuen yksikön tilasta, osa SIMPLINK-
toiminnoista voi erota kuvatusta tai ei toimi
lainkaan.
yRiippuen TV:stä tai soittimesta joka on
yhdistettynä tähän yksikköön, SIMPLINKtoiminto saattaa erota käyttötarkoituksensa
osalta.
Liittäminen 25
HDMI lisätietoja
yLiittäessäsi yhteensopivaa HDMI tai DVI –laitetta
varmista että:
- Kokeile HDMI/DVI -laitteen ja tämän soittimen
kytkemistä pois päältä. Kytke sitten virta HDMI/
DVI –laitteeseen, odota noin 30 sekuntia, ja
kytke tämä soitin päälle.
- Liitetyn laitteen videotulo asetetaan tälle
laitteelle sopivaksi.
-
Liitetty laite on yhteensopiva
(tai 480p), 1280 x 720p, 1920 x1080i tai
1920 x 1080p
yKaikki HDCP-yhteensopivat HDMI tai DVI –laitteet
eivät toimi tämän soittimen kanssa.
- Kuva ei näy asianmukaisesti ei-HDCP-laitteella.
Huomaa
,
yJos liitetty HDMI-laite ei hyväksy soittimen
äänilähtöä, voi HDMI-laitteen ääni vääristyä
tai ei kuulu lainkaan.
yResoluution muuttaminen jos yhteys on jo
suoritettu voi aiheuttaa käyttöhäiriöitä. Voit
ratkaista ongelman sammuttamalla soittimen
ja kytkemällä sen takaisin päälle.
yJos HDMI-liitäntää yhdessä HDCP:n kanssa ei
ole vahvistettu, TV-näyttö muuttuu mustaksi.
Tässä tilanteessa, tarkasta HDMI-liitäntä tai
irrota HDMI-kaapeli.
yMikäli näytöllä on kohinaa tai viivoja, tarkasta
HDMI-kaapeli (pituus on normaalisti rajoitettu
4,5 m).
yEt voi vaihtaa videotarkkuutta HDMI -tilassa.
Muuta liitetyn komponentin videoresoluutio.
yJos videon tulosignaali on epänormaali
tietokoneesi ollessa liitettynä HDMI IN
liitäntään, muuta tietokoneesi resoluutio
asetukselle 576p (tai 480p), 720p, 1080i tai
1080p.
videotulon kanssa.
720 x 576p
HDMI-kaapelin muistilista
Joissakin HDMI-kaapeleissa on heikko signaalin siirto,
mikä voi aiheuttaa äänen ja kuvan lähetysongelmia.
Jos HDMI-kaapelin liitännän jälkeen ei kuulu ääntä,
ääni keskeytyy, äänipalkista kuuluu kohinaa ja/tai TV:n
kuvaa ei näy, se on vääristynyt, HDMI-kaapelissa voi
olla ongelmia.
Käytä kaapelia HDMI-sertiointilogolla.
Suosittelemme käyttämään “korkeanopeuksista
HDMI-johtoa Ethernetin kanssa” tai viimeisintä
versiota.
STANDARD HDMI CABLE WITH ETHERNET
HIGH SPEED HDMI CABLE
HIGH SPEED HDMI CABLE WITH ETHERNET
Premium High Speed HDMI® Cable with Ethernet
ULTRA HIGH SPEED HDMI® CABLE
(X)
(X)
(O)
(O)
(O)
Liitä HDMI-kaapelin kautta*
TV:n on tuettava uusinta HDMI-toimintoa (HDMI
CEC1) / ARC (Audio Return Channel)) live-lähetyksen
nauttimiseksi täysin äänijärjestelmällä HDMI-kaapelin
kautta. Mikäli TV ei tue näitä HDMI-toimintoja, tulee
äänijärjestelmä liittää OPTISEN kaapelin kautta.
1) HDMI CEC (High-Denition Multimedia Interface
Consumer Electronics Control)
Consumer Electronics Control (CEC) on HDMIominaisuus, jonka avulla käyttäjä voi antaa komentoja
ja hallita CEC-yhteensopivia laitteita, jotka on liitetty
HDMI-kaapelilla, ja käyttää vain yhtä kaukosäädintä
* CEC:n kauppanimet ovat SimpLink (LG), Anynet+
(Samsung), BRAVIA Sync (Sony), EasyLink (Philips)
jne.
2
Liittäminen
Liittäminen26
Lisälaiteliitännät
HDMI-liitäntä
Voit nauttia äänestä ja kuvasta HDMI-liitännän kautta
ulkoisesta laitteesta.
Nauti vain äänestä
2
Voit kuunnella ääntä liittämästäsi ulkoisesta
Liittäminen
laitteesta.
Blu-ray-soittimeen,
DVD-soittimeen jne.
1. Liitä HDMI IN -liitin laitteen takaosassa HDMI
OUT -liittimeen äänilaitteessa, kuten Blu-ray
Varmista ennen optisen kaapelin liitäntää, että
suoja on poistettu kaapelista, jos sellainen on
olemassa.
Huomio
>
Jos optinen kaapeli ei ole kytketty oikein päin, voi
tästä aiheutua vaurioita optiselle pistokkeelle.
Optinen
pistoke
Optinen
johto
Optinen
pistoke
Optinen
johto
<O><X>
2
Liittäminen
Käyttö28
Toiminnot
TV:si kaukosäätimen käyttö
Voit ohjata tiettyjä liitetyn laitteen toimintoja TV:n
kaukosäätimellä, myös toisten yritysten tuotteissa.
Ohjattavat toiminnot ovat äänenvoimakkuus ylös/
alas ja mykistys.
Pidä SOUND EFFECT painettuna kaukosäätimessä
n. 3 sekunnin ajan. “ON - TV REMOTE” tulee esiin, ja
voit ohjata laitetta TV:n kaukosäätimellä.
Tarkista tämän toiminnon tila painamalla ja pitämällä
painettuna kaukosäätimen SOUND EFFECT
-painiketta.
3
Käyttö
Kytke tämä toiminto pois päältä painamalla ja
pitämällä painettuna kaukosäätimen SOUND EFFECT -painiketta ja painamalla sitä kerran
uudelleen, kun ”ON - TV REMOTE” vierii näytössä.
Huomaa
,
yVarmista, että TV:n äänen ulostulo on
asetettu tilaan [Ulkoinen kaiutin].
yTämä toiminto ei toimi LG TV:n magic-
kaukosäätimellä.
yTämä toiminto ei ehkä toimi oikein, kun jotkin
TV:n toiminnot, kuten HDMI, CEC, SIMPLINK ja
LG Sound Sync on päällä.
yTämä toiminto ei ehkä toimi hyvin, kun laite ja
TV on kytketty HDMI-kaapelilla.
yKaikkia kaukosäätimiä ei ehkä tueta.
Miten langaton verkkoyhteys tai
langaton laite kytketään irti
Aseta AUTOMAATTINEN VIRRAN KYTKENTÄ
PÄÄLLE/POIS -toiminto pois päältä ja sammuta laite.
AUTO POWER päälle/pois
Tämä yksikkö automaattisesti kytkeytyy päälle
sisääntulon lähteestä : Optinen, LG TV tai Bluetooth.
Kun kytket päälle TV:n tai ulkoisen laitteen joka on
yhdistetty tähän yksikköön, tämä yksikkö tunnistaa
sisään tulevan signaalin ja valitsee sopivan toiminnon.
Voit kuulla äänen laitteestasi.
Jos yritä yhdistää Bluetooth -laitteen, tämä
yksikkö kytkeytyy päälle ja yhdistetään Bluetoothlaitteeseen.
Kytke tämä toiminto päälle painamalla ja pitämällä
painettuna kaukosäätimen J-painiketta noin 3
sekunnin ajan ja painamalla sitä kerran uudelleen, kun
“OFF - AUTO POWER” vierii näytössä.
Tarkista tämän toiminnon tila painamalla ja pitämällä
painettuna kaukosäätimen J-painiketta.
Kytke tämä toiminto pois päältä painamalla ja
pitämällä painettuna kaukosäätimen J-painiketta
noin 3 sekunnin ajan ja painamalla sitä kerran
uudelleen, kun “ON - AUTO POWER” vierii näytössä.
Käyttö 29
Huomaa
,
yKun laite on sammutettu AUTO POWER
-toiminnolla, sammuu se automaattisesti, jos
signaalia LG Sound Sync (Optinen/Langaton)
toiminnolla liitetystä TV:stä ei vastaanoteta
signaalia tiettynä aikana.
yKun laite on kytketty päälle AUTO POWER
-toiminnolla, sammuu se automaattisesti,
jos signaalia liitetystä ulkoisesta laitteesta ei
vastaanoteta tiettynä aikana.
yJos sammutat laitteen suoraan, ei sitä voida
kytkeä päälle automaattisesti AUTO POWER
toiminnolla. Laite voidaan kuitenkin kytkeä
päälle AUTO POWER toiminnolla, kun optinen
signaali vastaanotetaan 5 sekunnin kuluessa.
yRiippuen kytketystä laitteesta tämä toiminto
ei ehkä toimi.
yJos poistat Bluetooth-yhteyden tämän
yksikön osalta, jotkin Bluetooth-laitteet
pyrkivät yhdistämään yksikköön jatkuvasti.
Tästä johtuen yhteyden purkamista
suositellaan ennen yksikön kytkentää pois
päältä.
yKun laite kytketään päälle ensimmäisen
kerran, Automaattinen virrankatkaisu on
päällä oletuksena.
yTämän toiminnon käyttämiseksi, pääyksikön
on oltava rekisteröity Bluetooth -laitteiden
laiteparilistalla.
yVoit asettaa AUTO POWER-toiminnon vain,
kun tämä yksikkö on kytketty päälle.
3
Käyttö
Käyttö30
Automaattinen toiminnon
muutos
Tämä laite tunnistaa tulosignaalit, kuten optinen,
HDMI ARC, Bluetooth ja LG TV, ja vaihtaa sopivaan
toimintoon automaattisesti.
Optisen signaalin saapuessa
Kytkiessäsi ulkoisen laitteen joka on yhdistetty tähän
yksikköön optisella kaapelilla, tämä yksikkö vaihtaa
toiminnon optiseksi. Voit kuulla äänen laitteestasi.
Pyrkiessäsi yhdistämään BLUETOOTHlaitteen
Pyrkiessäsi yhdistämään Bluetooth-laitteen tähän
3
yksikköön, Bluetooth-toiminto valitaan. Toista
Käyttö
musiikkiasi Bluetooth-laitteellasi.
Kun kytket päälle TV:si tai ulkoisen
laitteesi
Kun kytket päälle TV:si tai ulkoisen laitteesi, joka on
liitetty yhteen optisista, LG Sound Sync (optinen tai
langaton)- tai HDMI ARC -laitteista, tämä soundbarkaiutin vaihtaa sopivaan toimintoon ja voit kuunnella
ääntä sen välityksellä.
Huomaa
,
yTämä laite ei vaihda toimintoa optiseksi, jos
liitetyn TV:n, Blu-ray levysoittimen, digi-boksin
jne., SIMPLINK on kytketty päälle tai liitetty
CEC-tuettu laite on kytketty päälle.
Jos haluat käyttää automaattista toiminnon
vaihtoa, sammuta LG TV SIMPLINK-toiminto.
SIMPLINK kytkeminen pois kestää n. 30
sekuntia.
yJos Bluetooth-liitännän lukkotoiminto on
asetettu, Bluetooth-liitäntä on käytettävissä
vain Bluetooth ja LG TV-toiminnossa. (sivu 33)
Pika-aloitus
Laite voi olla valmiustilassa alhaisella
virrankulutuksella, jolloin laitteen käynnistämisaika
lyhenee, kun kytket sen päälle.
Kytke tämä toiminto päälle painamalla laitteen
-painiketta noin 3 sekunnin ajan, kun se on
1
kytketty päälle.
“ON - Q. START” ilmestyy näyttöön.
Kytke tämä toiminto pois päältä painamalla laitteen
-painiketta noin 3 sekunnin ajan, kun se on
1
kytketty päälle.
“OFF - Q. START” ilmestyy näyttöön.
Huomaa
,
yJos pika-aloitustoiminto on asetettu ja
verkkovirta kytketään laitteeseen vahingossa
uudelleen, esim. sähkökatkoksen jälkeen,
aktivoidaan pika-aloitustoiminto, kun laite
kytketään päälle ja pois kerran.
yKun pika-aloitustoiminto on asetettu,
virrankulutus on korkeampi kuin sen ollessa
pois päältä.
yTämä toiminto ei ehkä toimi mallista riippuen.
Käyttö 31
Bluetooth-toimintojen
käyttö
Tietoa Bluetooth
Bluetooth on langaton viestintätekniikka lyhyille
välimatkoille.
Ääni voi keskeytyä kun muut sähköaallot häiritsevät
yhteyttä tai jos liität Bluetooth-yhteyden muualla.
Laitteiden liittäminen langattoman Bluetoothtekniikan avulla ei aiheuta mitään kustannuksia.
Langattomalla Bluetooth-tekniikalla varustetun
matkapuhelimen toimintoja voi käyttää Cascadin
avulla, os käytetään langatonta Bluetooth-yhteyttä.
Langaton Bluetooth-yhteys voidaan luoda
laitteiden välille, jotka tukevat tiettyjä Bluetoothtiedonsiirtostandardeja. Tämä kaiutin on yhteensopiva
seuraavien proilien kanssa.
A2DP (Advanced Audio Distribution Prole)
Musiikin kuuntelu Bluetooth
laitteesta
Ennen kuin käynnistät parinmuodostuksen toiminnon,
varmista että Bluetooth-ominaisuus älylaitteessasi
on kytketty päälle. Lisätietoja on Bluetooth-laitteen
käyttöoppaassa. Kun parinmuodostus on tehty, sitä ei
tarvitse tehdä uudelleen.
1. Valitse Bluetooth-toiminto painamalla F-painiketta toistuvasti.
Näytöllä näkyy “BT” ja sitten “READY”.
2. Käytä Bluetooth laitetta ja suorita yhdistäminen.
Haettaessa tätä kaiutinta Bluetooth-laitteellasi,
laitelistaus näkyy Bluetooth laitteen näytöllä
riippuen Bluetooth laitteen tyypistä. Kaiutin
näkyy muodossa “LG SN5R(XX).
3. Valitse “LG SN5R(XX)”.
Huomaa
,
y“XX” tarkoittaa kahta viimeistä osoitteen
numeroa. Esim. jos yksikölläsi on MACosoite kuten 9C:02:98:4A:F7:08, näet “LG
SN5R(08)” Bluetooth-laitteellasi.
yJoillain laitteilla on erilaiset laiteparin
muodostustavat, Bluetooth-laitteen
tyypistä riippuen. Katso lisätietoja
“PAIRED” [ laitteen nimi [ “BT” ilmestyy
näyttöön.
Huomaa
,
yJos laitteen nimeä ei voida näyttää
yksikössä, “-” näytetään.
yLiitetyn laitteen nimen näyttämiseksi,
paina J kaukosäätimessä. Liitetyn
Bluetooth-laitteen nimi näytetään.
5. Musiikin kuunteleminen.
Bluetooth laitteelle tallennetun musiikin
toistamista varten, katso lisätietoja Bluetooth
laitteen käyttöohjeesta.
3
Käyttö
Huomaa
,
yKun Bluetooth tekniikkaa käytetään, on
yhteys laitteen ja Bluetooth-laitteen välillä
tehtävä mahdollisimman lyhyeksi ja etäisyys
pidettävä.
Se ei kuitenkaan ehkä toimi oikein alla
kuvatuissa tilanteissa:
- Este laitteen ja Bluetooth-laitteen välillä.
- Toinen laite käyttää samaa taajuutta
Bluetooth tekniikan kanssa, kuten
lääketieteen laite, mikroaaltouuni tai
langaton LAN-laite.
Huomaa
,
yJos Bluetooth-liitäntä ei toimi oikein, yritä sen
parimuodostusta uudelleen.
yÄäni voi häiriintyä, kun muut sähköaallot
häiritsevät yhteyttä.
y Parinmuodostus on rajoitettu yhteen
Bluetooth-laitteeseen yksikkö kohden.
Monen laitteen parinmuodostus ei ole tuettu.
yLaitteesta riippuen et ehkä voi käyttää
Bluetooth-toimintoa.
yVoit nauttia Bluetooth-toiminnosta
puhelimesta, MP3-soittimesta, kannettavasta
tietokoneesta jne.
yMitä pidempi etäisyys laitteen ja Bluetooth-
laitteen välillä, sen heikommaksi äänenlaatu
muuttuu.
yBluetooth-yhteys katkeaa jos laite kytketään
pois päältä tai Bluetooth-laite siirretään liian
kauas.
yKun Bluetooth-yhteys katkeaa, liitä
Bluetooth-laite takaisin laitteeseen.
yKun laite ei ole liitetty, “READY” tulee näkyviin
näyttöikkunaan.
yKun liität Bluetooth-laitteen (iOS-laite
jne.) laitteeseen tai käytät laitetta, voidaan
äänentaso synkronoida niiden välillä.
yJos vaihdat toiseen toimintoon Bluetooth
-laitteen liitännän jälkeen, Bluetoothliitäntä kytketään irti. Ja kun palaat
Bluetooth-toimintoon, Bluetooth -liitäntä
muodostetaan automaattisesti.
Käyttö 33
Ohjaa liitettyä Bluetoothlaitetta
Voit ohjata liitettyä Bluetooth-laitetta laitteesta;
toisto, tauko, ohitus, äänenvoimakkuus.
Huomaa
,
yVain Android OS ja iOS voivat käyttää tätä
toimintoa.
yTätä toimintoa ei ehkä tueta riippuen
Bluetooth-laitteesta tai joistakin eri tavalla
toimivista TV:istä.
Bluetooth-liitännän lukko (BT
LOCK)
Voit rajoittaa Bluetooth-liitännäksi vain BT
(Bluetooth) ja LG TV-toiminnoksi estääksesi
tahattoman Bluetooth-liitännän.
Tämän toiminnon sammuttamiseksi, pidä N
painettuna kaukosäätimessä n. 3 sekuntia BT
(Bluetooth)-toiminnossa ja paina sitä uudestaan, kun
“OFF - BT LOCK” vierii näytöllä. Voit sitten rajoittaa
Bluetooth-yhteyttä.
Tämän toiminnon sammuttamiseksi, pidä N
painettuna kaukosäätimessä n. 3 sekuntia BT
(Bluetooth)-toiminnossa ja paina sitä uudestaan, kun
“ON - BT LOCK” vierii näytöllä.
Huomaa
,
Vaikka asetat BT LOCK -toiminnon Päälle,
kytkeytyy tämä äänipalkki päälle automaattisella
virtatoiminnolla. Kytke Automaattinen
virtatoiminto pois päältä tämän estämiseksi.
(sivu 29)
BLUETOOTHsovellusten käyttö
Huomio
,
yVain Android OS on saatavilla jotta voidaan
käyttää “Music Flow Bluetooth” -sovellusta
tämän yksikön kanssa.
yLisädatamaksuja saatetaan periä Internet-
ympäristösi tai mobiilisuunnitelmasi mukaan.
Music Flow Bluetooth -sovelluksesta
Music Flow Bluetooth App tuo sarjan uusia
ominaisuuksia yksikköön.
2. Jos haluat saada lisätietoja käytöstä, näpäytä
[Asetukset] ja [Ohje] -valikkoa.
Huomio
,
y“Music Flow Bluetooth” -sovellus tulee
olemaan saatavilla ohjelmistoversiossa
seuraavasti;
- Android O/S : Ver 2.3.3 (tai myöhempi)
yJos käytät “Music Flow Bluetooth”
-etäsovellusta käyttötarkoituksessa, tulee
olemaan joitain eroja “Music Flow Bluetooth”
-etäsovelluksen ja toimitetun kaukosäätimen
välillä. Käytä tarvittaessa toimitettua
kaukosäädintä.
yRiippuen Bluetooth-laitteesta, “Music Flow
Bluetooth” -etäsovellus ei ehkä toimi.
yKun “Music Flow Bluetooth” -sovellus on
yhdistetty, musiikin ulostulo voi tapahtua
laitteestasi. Yritä yhdistämistoimintoa
uudelleen tässä tapauksessa.
yJos käytät muita sovelluksia tai vaihdat
asetuksia Bluetooth-laitteessasi kun käytät
“Music Flow Bluetooth” -sovellusta, “Music
Flow Bluetooth” -sovellus ei ehkä toimi
normaalisti.
yKun “Music Flow Bluetooth” -sovellus ei toimi
normaalisti, tarkista Bluetooth-laitteesi ja
“Music Flow Bluetooth”-yhteyden sovellus ja
yritä sitten yhdistää uudelleen.
yRiippuen älypuhelimen käyttöjärjestelmästä,
sinulla on joitain eroavaisuuksia “Music Flow
Bluetooth” toiminnassa.
yVaikka Bluetooth-liitäntä katkeaa, voit
käyttää “Music Flow Bluetooth” -sovellusta
toiminnon vaihtamiseksi.
y“Music Flow Bluetooth” -sovelluksen
tarjoamat lisätoiminnot eivät ehkä toimi,
riippuen tämän laitteen ja Bluetooth-laitteen
etäisyydestä ja langattoman yhteyden
olosuhteista.
Vianetsintä
Yleistä
OireetSyy ja ratkaisu
Yksikkö ei toimi oikein.
Ei virtaa
Ei ääntä
Ei woofer ääntä
Kaukosäädin ei toimi
oikein.
AUTO POWER -toiminto ei
toimi.
LG Sound Sync ei toimi.
Vianetsintä 35
yKytke pois päältä tämän yksikön ja yhdistetyn ulkoisen laitteen (TV,
bassokaiutin, DVD-soitin, vahvistin, jne.) virta ja kytke se sitten uudelleen päälle.
yIrrota tämän yksikön sekä liitetyn ulkoisen laitteen (TV, kaiutin, DVD-soitin,
kaiutinvahvistin, jne.) virtajohto ja yritä sitten liittää se uudelleen.
yEdellisiä asetuksia ei tallenneta, kun laitteen virta kytketään pois päältä.
yVirtajohto on irrotettu pistorasiasta.
Liitä virtajohto pistorasiaan.
yTarkista, onko kyseessä sähkövika.
Tarkista tila käyttämällä muita elektroniikkalaitteita.
yVirheellinen syötelähde valittu.
Tarkista syötelähde ja valitse oikea syötelähde.
yMykistystoiminto on päällä.
Paina [ (Mykistä) tai säädä äänenvoimakkuus tai poista mykistystoiminto.
yKäyttäessäsi yhteyttä ulkoisen laitteen kanssa (asetukset digisovittimessa,
Bluetooth-laitteessa jne.), säädä laitteen äänentasoa.
yAlikaiuttimen virtajohtoa ei ole kytketty.
Laita verkkopistoke tukevasti pistorasiaan.
yParinmuodostus yksikön ja alikaiuttimen välillä on irrotettu.
Yhdistä yksikkö ja alikaiutin. (sivu 17)
yKaukosäädin on liian kaukana laitteesta.
Käytä kaukosäädintä enintään 7 metrin päässä laitteesta.
yKaukosäätimen ja laitteen välillä on esteitä.
Poista este.
yKaukosäätimen paristot ovat lopussa.
Vaihda paristot uusiin.
yTarkista sen kaltaisten ulkoisten laitteiden yhteys kuten TV, DVD/Blu-Ray-soitin
tai Bluetooth-laite.
yTarkasta SIMPLINK tila LG TV:ssä ja sammuta SIMPLINK.
yRiippuen kytketystä laitteesta, tämä toiminto ei ehkä toimi.
yTarkista tukeeko LG TV:si LG Sound Sync-sovellusta.
yTarkista LG Sound Sync-yhteys (Optinen tai langaton).
yTarkista TV:si ja tämän yksikön ääniasetus.
4
Vianetsintä
Laite ei yhdisty Bluetooth-
laitteeseen.
yKytkee Bluetooth-liitännän lukitustoiminnon pois. (sivu 33)
Vianetsintä36
OireetSyy ja ratkaisu
Tarkista alla olevat yksityiskohdat ja säädä yksikköä niiden mukaisesti.
yÄänipalkki liitettynä TV:n kanssa yhteen, vaihda AUDIO DIGITAL OUT (ÄÄNEN
DIGITAALINEN OUT) -asetusta TV:n asetusvalikosta [PCM] -tilasta to [AUTO]
Kun laitteen äänentaso on
mielestäsi alhainen.
-tilaan tai [BITSTREAM] -tilaan.
yÄänipalkki yhdistettynä Soittimeen, muuta AUDIO DIGITAL OUT (ÄÄNEN
[PRIMARY PASS-THROUGH] tai [BITSTREAM] -tilaan.
yMuuta äänen DRC-asetusta liitetyssä laitteessa [OFF]-tilaan.
yVarmista, että yöaikatila ei ole päällä. Kytke yöaikatila [OFF].
HUOMAUTUKSET langattomasta käytöstä
OireetSyy ja ratkaisu
yLangaton käyttö ei ehkä ole mahdollista, jos signaali on heikko.
4
Vianetsintä
Tässä laitteessa voi olla
langaton käyttöliittymä.
Bluetooth-laite voi
toimia heikosti tai tuottaa
kohinaa seuraavissa
tapauksissa.
yAsenna laite riittävän lähelle langatonta bassokaiutinta.
yÄlä asenna laitetta metallihuonekalujen päälle optimaalisen toiminnon
varmistamiseksi.
yKun jokin kehonosasi koskettaa Bluetooth-laitteen tai äänipalkin
vastaanottimeen.
yJos olemassa on este tai seinä tai laite on asennettu peitettyyn kohtaan.
yKun toinen laite käyttää samaa taajuutta, kuten lääketieteen laite,
mikroaaltouuni tai langaton LAN-laite, siirrä tuotteet mahdollisimman kauas
toisistaan.
yKun laite liitetään Bluetooth-laitteeseen, säilytä niiden välinen etäisyys
mahdollisimman pienenä.
yYhteys katkeaa ja toimintahäiriöitä voi esiintyä, jos laite siirretään liian kauas
Bluetooth-laitteesta.
HUOMAUTUKSET Demo-tilan vapauttamiseksi
OireetSyy ja ratkaisu
F-painikkeella ei voida vaihtaa tulolähdettä, kuten
BT (Bluetooth) ja HDMI, ja vain [DEMO]-ilmaisin
näkyy etunäytössä.
Kaukosäädin ei toimi. (Ei vastausta)
Irrota virtajohto ja liitä se uudelleen.
Jos tämä ei toimi, aseta äänenvoimakkuudeksi 2 ja paina
ja pidä painettuna päälaitteen F-painiketta (noin 5
sekuntia), kunnes näytössä näkyy valittu toiminto.
Vianetsintä 37
4
Vianetsintä
Liite38
Tavaramerkit ja lisenssit
Kaikki muut tavaramerkit ovat niiden omistajien
tavaramerkkejä.
Valmistettu Dolby Laboratoriesin lisenssillä. Dolby,
Dolby Audio, ja double-D symbolit ovat Dolby
Laboratories-yhtiön tavaramerkkejä.
DTS-patenttien osalta, ks. http://patents.dts.com.
Valmistettu luvanvaraisesti DTS Licensing Limited
lisensoimana. DTS, symboli, DTS ja symboli
yhdessä ja Digital Surround ovat DTS, Inc.:n
rekisteröityjä tavaramerkkejä ja/tai tavaramerkkejä
Bluetooth®-merkki ja -logot ovat Bluetooth SIG,
Inc. Rekisteröityjä tavaramerkkejä, ja LG Electronics
käyttää niitä lisenssillä.
Muut tuotenimet ja tavaramerkit kuuluvat omille
haltijoilleen.
Termit HDMI ja HDMI High-Denition Multimedia
Interface ja HDMI-logo ovat HDMI Licensing
Administrator, Inc.:n tavaramerkkejä tai
rekisteröityjä tavaramerkkejä Yhdysvalloissa ja
muissa maissa.
Mitat (L x K x S)Noin 890,0 mm X 57,0 mm X 85,0 mm Jalustalla
Käyttölämpötila5 °C - 35 °C
Käyttökosteus5 % – 90 %
Käytettävissä oleva digitaalinen
tuloäänen näytteenottotaajuus
Käytettävissä oleva digitaalinen
äänitulomuoto
Tulo/lähtö
OPTICAL IN3 V (p-p), Optinen liitin x 1
HDMI IN19-nastaa (Tyyppi A, HDMI™ -liitin) x 1
HDMI OUT19-nastaa (Tyyppi A, HDMI™ -liitin) x 1
Verkotettu valmiustila : 1,0 W
(Jos kaikki verkkoliittimet ovat käytössä.)
yMalli : DA-50F25
yValmistaja : Asian Power Devices Inc.
yTulo : 100 - 240 V ~ 50 - 60 Hz
yLähtö : 25 V 0 2 A
32 kHz, 44,1 kHz, 48 kHz, 88,2 kHz, 96 kHz
Dolby Audio, DTS Digital Surround, PCM
Liite 39
5
Liite
Vahvistin (RMS-lähtö)
Kokonais520 W RMS
Etuosa90 W RMS x 2 (4 Ω - 1 kHz, THD 10 %)
Takaosa60 W RMS x 2 (3 Ω - 1 kHz, THD 10%)
Subwoofer220 W RMS (3 Ω - 80 Hz, THD 10 %)
Liite40
Langaton subwoofer
VirtavaatimuksetKatso tiedot bassokaiuttimen tyyppitarrasta.
TehonkulutusKatso tiedot bassokaiuttimen tyyppitarrasta.
Tyyppi1-tie, 1-kaiutin
Impedanssi3
Nimellinen ottoteho
Maksimitulovirta
Mitat (L x K x S)noin 180,0 mm x 394,0 mm x 290,0 mm
TehonkulutusKatso langattoman vastaanottimen päätarra.
Mitat (L x K x S)noin 60,0 mm x 220,0 mm x 175,0 mm
Takakaiuttimet (Jokainen)
Tyyppi1-tie, 1-kaiutin
Impedanssi3
5
Liite
Nimellinen ottoteho60 W RMS
Maksimitulovirta120 W RMS
Mitat (L x K x S)noin 97,0 mm X 140,0 mm X 80,0 mm
Ω
220 W RMS
440 W RMS
Ω
yVaraamme oikeuden tehdä teknisiä muutoksia ilman eri ilmoitusta.
Kaiuttimen käsittely
Kaiuttimen kuljetuksen aikana
Säilytä alkuperäiset pakkaus- ja kuljetusmateriaalit.
Mikäli kaiutinta on kuljetettava, suojaa kaiutin
pakkaamalla uudelleen alkuperäiseen pakettiin
alkuperäisellä tavalla.
Pidä ulkopinnat puhtaina
yÄlä käytä haihtuvia nesteitä, kuten
hyönteismyrkkyjä kaiuttimen läheisyydessä.
yPyyhkiminen voimakkaasti painamalla voi
vahingoittaa pintoja.
yÄlä jätä kumi- tai muovituotteita kosketuksiin
kaiuttimen kanssa pitkiksi ajoiksi.
Kaiuttimen puhdistus
Puhdista soitin kuivalla ja pehmeällä liinalla.
Mikäli pinnat ovat erittäin likaiset, käytä miedolla
puhdistusaineella kevyesti kostutettua pehmeää
liinaa niiden puhdistamiseen. Älä käytä voimakkaita
liuottimia, kuten alkoholia, bensiiniä tai tinneriä, koska
nämä voivat vahingoittaa kaiuttimen pintoja.
Liite 41
5
Liite
Loading...
+ hidden pages
You need points to download manuals.
1 point = 1 manual.
You can buy points or you can get point for every manual you upload.