Omron Yaskawa Motion Control B.V. (OYMC) toimittaa komponentteja useita eri toimialoja ja teollisia käyttösovelluksia varten. OYMC:n tuotteiden valinta ja käyttötapa
on laitteiston suunnittelijan tai loppukäyttäjän vastuulla. OYMC ei ota vastuuta siitä,
kuinka sen tuotteet liitetään lopulliseen järjestelmään. Mitään OYMC:n tuotetta ei saa
missään tapauksessa liittää mihinkään tuotteeseen tai järjestelmään yksinomaisena
tai ainoana turvaohjaimena. Kaikki ohjaimet on poikkeuksetta suunniteltava siten,
että ne tunnistavat viat dynaamisesti ja ovat vikaturvallisia kaikissa olosuhteissa.
Kaikki tuotteet, joihin on tarkoitus liittää OYMC:n valmistama komponentti, on toimitettava loppukäyttäjälle turvallista käyttöä ja toimintaa koskevin asianmukaisin ohjein
ja varoituksin varustettuna. Kaikki OYMC:n antamat varoitukset on välitettävä viipymättä loppukäyttäjälle. OYMC antaa nimenomaisen takuun ainoastaan siitä, että sen
tuotteiden laatu on tässä oppaassa ilmoitettujen standardien ja teknisten tietojen
mukainen. OMRON EI ANNA MUITA NIMENOMAISIA TAI OLETETTUJA TAKUITA.
OYMC ei ota vastuuta tuotteidensa väärinkäytöstä aiheutuneista henkilövahingoista,
aineellisista vahingoista, taloudellisista menetyksistä tai korvausvaatimuksista.
Yleiset varoitukset
VAARA
• Lue ja sisäistä tämä opas ennen taajuusmuuttajan asentamista ja käyttöä.
• Kaikkia oppaan sisältämiä varoituksia, huomautuksia ja ohjeita on noudatettava.
• Ainoastaan pätevä henkilöstö saa suorittaa taajuusmuuttajaan liittyviä
työt oimenpiteitä.
• Taajuusmuuttaja on asennettava tämän oppaan ohjeiden ja paikallisten
määräysten mukaisella tavalla.
• Noudata tämän oppaan sisältämiä turvallisuusohjeita.
Taajuusmuuttajaa käyttävä yhtiö on vastuussa kaikista henkilö- tai laitevahingoista,
jotka aiheutuvat oppaan sisältämien varoitusten huomioimatta jättämisestä.
VAARA
Osoittaa vaaratilanteen, joka voi toteutuessaan aiheuttaa kuoleman tai vakavan
loukkaantumisen.
Seuraavia merkintätapoja käytetään tämän oppaan sisältämien turvallisuusohjeiden
osoittamiseen:
VAROITUS
Osoittaa vaaratilanteen, joka voi toteutuessaan aiheuttaa lievän tai keskivaikean
loukkaantumisen.
HUOM.
Osoittaa vaaratilanteen, joka voi aiheuttaa aineellisia vahinkoja.
2 I67E-FI V1000 Pikaopas
1 Turvallisuusohjeet ja yleiset varoitukset
Turvallisuuteen liittyvät varoitukset
VAARA
Sähköiskun vaara
• Älä yritä muuttaa tai muunnella taajuusmuuttajaa millään tavalla, jota ei ole
neuvottu tässä oppaassa.
Tämän ohjeen noudattamatta jättäminen voi johtaa kuolemaan tai vakavaan loukkaantumiseen.
OYMC ei ole vastuussa käyttäjän tuotteeseen tekemistä muutoksista.
Tuotetta ei saa muunnella.
• Älä koske mihinkään liittimiin ennen kuin kondensaattorit ovat purkautuneet täysin.
Tämän ohjeen noudattamatta jättäminen voi johtaa kuolemaan tai vakavaan loukkaantumiseen.
Laitteen virransyöttö on katkaistava ennen liittimien kytkemistä. Sisäinen kondensaattori pysyy latautuneena silloinkin, kun virransyöttö on katkaistu. Latauksen merkkivalo
sammuu, kun tasajännitevälipiirin jännite on alle 50 VDC. Sähköiskun välttämiseksi
odota vähintään viisi minuuttia sen jälkeen, kun kaikki merkkivalot ovat sammuneet, ja
mittaa sitten tasajännitevälipiirin jännite sen varmistamiseksi, että se on turvallisella tasolla.
• Älä anna muiden kuin pätevien henkilöiden käyttää laitetta.
Tämän ohjeen noudattamatta jättäminen voi johtaa kuolemaan tai vakavaan loukkaantumiseen.
Ainoastaan taajuusmuuttajien asennukseen, säätöön ja huoltoon perehtyneet valtuutetut huoltoedustajat saavat huoltaa, tarkastaa ja vaihtaa laitteen osia.
• Älä poista laitteen suojia tai koske piirikortteihin virran ollessa kytkettynä.
Tämän ohjeen noudattamatta jättäminen voi johtaa kuolemaan tai vakavaan loukkaantumiseen.
• Maadoita aina moottorin puoleinen maadoitusliitin.
Väärä tai riittämätön maadoitus voi johtaa kuolemaan tai vakavaan loukkaantumiseen,
jos moottorin runkoon kosketaan.
• Taajuusmuuttajaa käsiteltäessä ei saa pitää löysiä vaatteita tai koruja ja on
käytettävä suojalaseja.
Tämän ohjeen noudattamatta jättäminen voi johtaa kuolemaan tai vakavaan loukkaantumiseen.
Riisu päältäsi kaikki metalliesineet, kuten rannekellot ja renkaat, kiinnitä löysä vaatetus
ja laita suojalasit päähän ennen taajuusmuuttajan käsittelyä.
• Taajuusmuuttajan lähtöpiirejä ei saa koskaan oikosulkea.
Älä oikosulje taajuusmuuttajan lähtöpiirejä. Tämän ohjeen noudattamatta jättäminen
voi johtaa kuolemaan tai vakavaan loukkaantumiseen.
Äkillisten liikkeiden aiheuttama vaara
• Pysy kaukana moottorista, kun suoritetaan automaattinen viritys moottori
pyörien. Moottorin toiminta saattaa alkaa äkillisesti.
Moottorin liike saattaa käynnistyä äkillisesti laitteiston automaattisen käynnistyksen
yhteydessä. Tämä voi johtaa kuolemaan tai vakavaan loukkaantumiseen.
SUOMI
I67E-FI V1000 Pikaopas 3
1 Turvallisuusohjeet ja yleiset varoitukset
VAARA
• Järjestelmä saattaa käynnistyä odottamatta virran kytkemisen yhteydessä.
Tämä voi johtaa kuolemaan tai vakavaan loukkaantumiseen.
Varmista ennen virran kytkemistä, että taajuusmuuttajan, moottorin tai käytettävän
koneen läheisyydessä ei ole ketään. Kiinnitä suojat, liitokset, akselikiilat ja kuormat
ennen virran kytkemistä.
Tulipalon vaara
• Käytä aina asianmukaista jännitelähdettä.
Tämän ohjeen noudattamatta jättäminen voi johtaa tulipaloon ja siten kuolemaan tai
vakavaan loukkaantumiseen.
Varmista ennen virran kytkemistä, että taajuusmuuttajan nimellisjännite vastaa syöttöverkon jännitettä.
• Älä käytä helposti syttyviä materiaaleja.
Tämän ohjeen noudattamatta jättäminen voi johtaa tulipaloon ja siten kuolemaan tai
vakavaan loukkaantumiseen.
Varmista, että taajuusmuuttaja pääsee kosketuksiin vain metallin tai muun palamattoman materiaalin kanssa.
• Älä kytke verkkojännitettä taajuusmuuttajan lähtöliittimiin U, V ja W.
• Varmista, että verkkokaapelit kytketään pääpiirin tuloliittimiin R/L1, S/L2, T/L3
(tai R/L1 ja S/L2 käytettäessä yksivaiheista syöttöä).
Älä kytke verkkokaapelia taajuusmuuttajan moottorilähtöihin. Jos verkkojännite kytketään
taajuusmuuttajan lähtöliittimiin, seurauksena voi olla taajuusmuuttajan vaurioituminen
ja tulipalo ja siten kuoleman tai vakavan loukkaantumisen vaara.
• Kiristä kaikkien liittimien ruuvit määriteltyyn kiristysmomenttiin.
Löysällä olevat sähköliitännät voivat ylikuumeta, jolloin seurauksena voi olla tulipalo
ja siten kuoleman tai vakavan loukkaantumisen vaara.
VAROITUS
Ruhjoutumisen vaara
• Älä nosta taajuusmuuttajaa sen etukannesta.
Tämän ohjeen noudattamatta jättäminen voi johtaa taajuusmuuttajan rungon putoamisen aiheuttamaan lievään tai keskivaikeaan loukkaantumiseen.
Palovammojen vaara
• Älä koske jäähdytyselementtiin tai jarruvastukseen ennen kuin virran katkaisun
jälkeinen jäähtymisaika on kulunut.
4 I67E-FI V1000 Pikaopas
1 Turvallisuusohjeet ja yleiset varoitukset
HUOM.
Laitteiston vaurioitumisen vaara
• Noudata asianmukaisia toimenpiteitä sähköstaattisten purkausten (ESD)
välttämiseksi, kun käsittelet taajuusmuuttajaa ja piirikortteja.
Muussa tapauksessa sähköstaattiset purkaukset voivat vahingoittaa taajuusmuuttajan
piirejä.
• Moottoria ei saa koskaan liittää taajuusmuuttajaan tai irrottaa siitä,
kun taajuusmuuttaja syöttää jännitettä.
Muussa tapauksessa taajuusmuuttaja voi vaurioitua.
• Älä tee taajuusmuuttajan millekään osalle jännitelujuustestiä.
Tämän ohjeen noudattamatta jättäminen voi vahingoittaa taajuusmuuttajan sisällä
olevia herkkiä laitteita.
• Älä käytä vaurioituneita laitteita.
Tämän ohjeen noudattamatta jättäminen voi johtaa laitteen vaurioitumiseen pahemmin.
Mitään laitetta, jossa on näkyviä vaurioita tai josta puuttuu osia, ei saa liittää järjestelmään eikä käyttää.
• Asenna sopiva haaroituskytkennän oikosulkusuojaus soveltuvien
säännösten mukaisesti.
Tämän ohjeen noudattamatta jättäminen voi johtaa taajuusmuuttajan vaurioitumiseen.
Taajuusmuuttaja sopii käytettäväksi verkossa, joka pystyy syöttämään enintään
100000 A rms symmetristä virtaa jännitteen ollessa enintään 240 VAC (200 V -luokka)
tai enintään 480 VAC (400 V -luokka).
Tämän ohjeen noudattamatta jättäminen voi aiheuttaa sähköisiä häiriöitä, jotka heikentävät
järjestelmän suorituskykyä. Käytä suojattuja, kierrettyjä parikaapeleita ja maadoita kaapelien
suojavaipat taajuusmuuttajan maadoitusliittimeen.
• Älä anna muiden kuin pätevien henkilöiden käyttää laitetta.
Tämän ohjeen noudattamatta jättäminen voi johtaa taajuusmuuttajan tai jarrupiirin
vaurioitumiseen.
Noudata tarkasti lisävarusteena saatavan jarruyksikön käyttöohjeita, kun liität jarruyksikön
taajuusmuuttajaan.
• Älä muuntele taajuusmuuttajan piirejä.
Tämän ohjeen noudattamatta jättäminen voi johtaa taajuusmuuttajan vaurioitumiseen ja
aiheuttaa takuun raukeamisen.
Yaskawa ei vastaa käyttäjän tuotteeseen tekemistä muutoksista. Tuotetta ei saa muunnella.
• Taajuusmuuttajan asentamisen ja muiden laitteiden liittämisen jälkeen tarkista
kaikki johdotukset sen varmistamiseksi, että kaikki kytkennät on tehty oikein.
Tämän ohjeen noudattamatta jättäminen voi johtaa taajuusmuuttajan vaurioitumiseen.
• Älä kytke taajuusmuuttajan lähtöön hyväksymättömiä LC- tai RC-suotimia,
kondensaattoreita tai ylijännitesuojia.
Hyväksymättömien suodattimien käyttäminen voi johtaa taajuusmuuttajan tai moottorin
laitteiston vaurioitumiseen.
SUOMI
I67E-FI V1000 Pikaopas 5
1 Turvallisuusohjeet ja yleiset varoitukset
Yhteensopivuus eurooppalaisen pienjännitedirektiivin kanssa
Tämä taajuusmuuttaja on testattu eurooppalaisen standardin EN61800-5-1 mukaisesti ja se täyttää täysin pienjännitedirektiivin vaatimukset. Kun taajuusmuuttaja
yhdistetään muihin laitteisiin, seuraavien ehtojen on täytyttävä, jotta taajuusmuuttaja olisi pienjännitedirektiivin mukainen:
Taajuusmuuttajaa ei saa käyttää ympäristöissä, joiden saastumistaso on korkeampi
kuin 2 ja ylijännitekategoria korkeampi kuin 3 IEC664:n mukaisesti.
Maadoita syöttöverkon nollapiste 400 V -luokan taajuusmuuttajien tapauksessa.
Yhteensopivuus UL/cUL-standardien kanssa
Tämä taajuusmuuttaja on testattu UL-standardin UL508C mukaisesti ja se täyttää
UL-vaatimukset. Kun taajuusmuuttajaa käytetään yhdessä muiden laitteiden kanssa,
seuraavien ehtojen on täytyttävä, jotta taajuusmuuttaja olisi UL-vaatimusten mukainen:
Älä asenna taajuusmuuttajaa ympäristöön, jonka saastumistaso on korkeampi kuin
2 (UL-standardin mukaan).
Käytä UL-hyväksyttyjä kuparijohtimia (käyttölämpötila 75 °C) ja suljetun piirin liittimiä tai CSA-sertifioituja rengasliittimiä. Katso tarkemmat tiedot käyttöoppaasta.
Käytä pienjännitejohdoissa NEC-luokan 1 johtimia. Noudata kaapeloinnin osalta
paikallisia määräyksiä. Kytke luokan 2 (UL-määräysten mukaan) tehonsyöttö ohjauspiirin liittimeen. Katso tarkemmat tiedot käyttöoppaasta.
Tälle taajuusmuuttajalle on suoritettu UL-oikosulkutesti, jossa on vahvistettu, että
jännitelähteen oikosulun aikana virran voimakkuus ei ylitä 30000 ampeeria jännitteen ollessa 240 V (200 V -luokan taajuusmuuttajien kohdalla) tai 480 V (400 V -luokan taajuusmuuttajien kohdalla).
Taajuusmuuttajan sisäinen moottorin ylikuormitussuojaus on UL-hyväksytty ja
NEC:n ja CEC:n mukainen. Suojauksen asetukset voidaan määritellä parametreilla
L1-01/02. Katso tarkemmat tiedot käyttöoppaasta.
Turvallisen pysäytystoiminnon käyttäminen
Taajuusmuuttajan turvallinen pysäytystoiminto on EN954-1:n (turvallisuuskategoria 3)
ja EN61508:n (SIL2) mukainen. Toimintoa voidaan käyttää taajuusmuuttajan turvalliseen pysäytykseen EN60204-1:n mukaisesti (pysäytyskategoria 0 – hallitsematon
pysäytys katkaisemalla tehonsyöttö). Saat käyttöoppaasta lisätietoja tämän toiminnon käytöstä.
6 I67E-FI V1000 Pikaopas
2Mekaaninen asennus
2 Mekaaninen asennus
Vastaanottotarkastus
Suorita seuraavat toimenpiteet taajuusmuuttajan vastaanoton yhteydessä:
• Tarkasta taajuusmuuttaja vaurioiden varalta. Jos taajuusmuuttaja on vaurioitunut,
ota yhteys taajuusmuuttajan toimittajaan.
• Tarkista taajuusmuuttajan arvokilvestä, että kyseessä on varmasti tilaamasi malli.
Jos toimitettu malli on väärä, ota yhteys toimittajaan.
Asennusympäristö
Jotta taajuusmuuttajan suorituskyky säilyisi optimaalisena mahdollisimman pitkään,
se on asennettava ympäristöön, joka täyttää alla luetellut edellytykset.
YmpäristöOlosuhteet
AsennuspaikkaSisätilat
–10
°C–+40 °C (NEMA-tyyppi 1)
°C–+50 °C (avoin runkotyyppi)
–10
Ympäristön
lämpötila
Ympäristön kosteus Enintään 95 prosentin suhteellinen kosteus (ei kondensoitumista)
Varastointilämpötila –20 °C–+60 °C
Ympäristö
KorkeusKorkeintaan 1000 m
Tärinä10 – 20 Hz/9,8 m/s2, 20 – 55 Hz/5,9 m/s
Suunta
Koteloa käytettäessä asennuspaikkaan on asennettava jäähdytyspuhallin tai ilmastointilaite sen varmistamiseksi, ettei lämpötila kotelon
sisällä ylitä määritettyä enimmäistasoa.
Jään muodostuminen taajuusmuuttajaan on estettävä.
Taajuusmuuttajan asennusympäristössä ei saa olla
• öljysumua tai pölyä
• metallilastuja, öljyä, vettä tai muita vieraita materiaaleja
Asenna taajuusmuuttaja aina pystyasentoon.
Jätä taajuusmuuttajan ympärille riittävästi tilaa
kunnollista jäähdytystä varten (katso oikealla
olevaa kuvaa).
Huomautus: Useita taajuusmuuttajia voi-
daan kuitenkin asentaa vierekkäin välein, jotka ovat
pienemmät kuin kuvassa
esitetyt. Katso tarkemmat
tiedot käyttöoppaasta.
Tarvittava tila vaihtelee malleittain:
Korkeintaan 3,7 kW: vähintään 30 mm
5,5 kW ja isommat : vähintään 50 mm
30 mm30 mm
aa
Mitat (mm)
100 mm
100 mm
Ilmaa
Ilmaa
Paino
(kg)
8 I67E-FI V1000 Pikaopas
3Sähköasennus
Alla olevassa kaaviossa esitetään pää- ja ohjauspiirien johdotus.
Käytä yksivaiheisen
syötön tapauksessa
R/L1- ja S/L2-liittimiä
L1
Virtalähde
L2
L3
Pääkytkin
Monitoimidigitaalitulot
(oletusasetus)
Monitoimipulssi-/analogiatulot
(oletusasetus: taajuusohje)
Turva
pysäytyksen tulot
Sulakkeet
Suodin
Eteen/seis
Taakse/seis
Ulkoinen vika
Vian kuittaus
Moninopeustulo 1
Moninopeustulo 2
2 kΩ
Tasavirtakuristin
(lisävaruste)
Linkki
R/L1
S/L2
V1000
T/L3
S1
S2
S3
S4
S5
S6
DIP
-kytkin S3
SC
Suojavaipan
maadoitusliitin
Pulssitulo
RP
(enintään 32 kHz)
Analogi tulojen jännitelähde
+V
+10,5 VDC, enintään 20 mA
Monitoimianalogiatulo 1
A1
0-10 V (20 k
Ω)
Monitoimianalogiatulo 2
A2
0-10 V (20 kΩ) tai
AC
0/4-20 mA (250
Päätevastus
(120
K2
H1
HC
+24 V 8mA
SINK
SOURCE
Ω)
Ω, 1/2 W)
-
24 V
0V
Lämpö-
rele
B1+1+2B2
Jarruvastus
(lisäv.)
U/T1
V/T2
W/T3
MA
MB
MC
P1
P2
PC
MP
AM
AC
R+
R−
S+
S−
IG
Suojattu
kaapeli
Maadoitus
Monitoimirelelähtö
250 VAC/30 VDC (10 mA – 1 A)
Vika
(oletusasetus)
Käytön aikana
Taajuus saavutettu
Optoerotin,
yhteinen
Pulssijonolähtö
(enintään 32 kHz)
(lähtötaajuus)
Analogialähtö
0 - +10 VDC (2 mA)
(lähtötaajuus)
U
V
W
3 Sähköasennus
M
Monitoimioptoerotinlähtö
48 VDC, enintään 50 mA
(oletusasetus)
Monitorilähdöt
(oletusasetus)
Memobus-liityntä
RS-485/422
enintään 115 kBps
SUOMI
Symbolit:
Käytä kierrettyä parikaapelia
Käytä suojattua, kierrettyä parikaapelia
Pääpiirin liitin
Ohjauspiirin liitin
I67E-FI V1000 Pikaopas 9
3 Sähköasennus
Johdotustiedot
Pääpiiri
Käytä pääpiirin johdotuksessa alla olevassa taulukossa esitettyjä sulakkeita ja verkkosuotimia. Varmista, ettei ilmoitettuja kiristysmomentteja ylitetä.
Ohjauskortin liittimet ovat jousivoimaliittimiä. Käytä aina alla esitettyjen vaatimusten
mukaisia johtoja. Johdotuksen turvallisuuden varmistamiseksi on suositeltavaa
käyttää yksisäikeisiä johtoja tai taipuisia johtoja ja puristusholkkeja. Kuorintapituuden ja puristusholkin pituuden tulee olla 8 mm.
Tämä taajuusmuuttaja on testattu eurooppalaisen standardin EN61800-3 mukaisesti. Jotta EMC-standardien vaatimukset täyttyvät, pääpiiri on johdotettava alla
kuvatulla tavalla.
1. Asenna tulopuolelle sopiva EMC-kohinasuodin. Katso tarkemmat tiedot edellä
olevasta luettelosta tai käyttöoppaasta.
2. Asenna taajuusmuuttaja ja EMC-suodin samaan koteloon.
3. Käytä taajuusmuuttajan ja moottorin kaapelointiin punottua ja suojattua kaapelia.
4. Poista maadoituspinnoilta maali ja lika, jotta maadoitusvastus olisi mahdollisimman pieni.
5. Asenna nimellisteholtaan alle 1 kW:n taajuusmuuttajiin vaihtovirtakuristin, jotta
EN61000-3-2:n vaatimukset täyttyvät. Katso tarkemmat tiedot käyttöoppaasta
tai ota yhteys taajuusmuuttajan toimittajaan.
Kaapelikiinnike
N
L1
PE
Paneeli tai asennusseinä
Metallilevy
Maadoituspinta
(poista mahdollinen maali)
Kaapelikiinnike
L2
L1
L3
PE
Paneeli tai asennusseinä
Metallilevy
Maadoituspinta
(poista mahdollinen maali)
SUOMI
N
EMC
-suodin
Johdotusetäisyys
mahdollisimman lyhyt
E
L1
R/L1S/L2 T/L3
Kaapelin suojavaipan
maadoituskiinnike
U/T1 V/T2
M
W/T3
Punottu, suojattu
moottorikaapeli
Häiriösuojavaippa
moottorin puolella
Taajuusmuuttaja
Maadoituspinta
(poista
mahdollinen
maali)
-suodin
L3
L1
L2
EMC
Johdotusetäisyys
mahdollisimman lyhyt
E
R/L1S/L2 T/L3
R/L1S/L2 T/L3
Kaapelin suojavaipan
maadoituskiinnike
U/T1 V/T2
U/T1 V/T2
M
W/T3
W/T3
Punottu, suojattu
moottorikaapeli
Taajuusmuuttaja
Maadoituspinta
(poista
mahdollinen
maali)
Häiriösuojavaippa
moottorin puolella
Yksi- ja kolmivaiheisten laitteiden EMC-standardien mukainen johdotus
I67E-FI V1000 Pikaopas 11
3 Sähköasennus
Pääpiirin ja ohjauspiirin johdotus
Pääpiirin tulopuolen johdotus
Huomioi seuraavat varotoimet pääpiirin tulopuolen johdotukseen liittyen.
• Käytä ainoastaan taajuusmuuttajia varten erityisesti suunniteltuja katkaisijoita.
• Maasulkukatkaisijaa käytettäessä on varmistettava, että se havaitsee sekä tasavirran että korkeataajuisen virran.
• Tulokytkintä käytettäessä on varmistettava, että kytkin toimii korkeintaan kerran
30 minuutin välein.
• Käytä taajuusmuuttajan tulopuolella tasavirta- tai vaihtovirtakuristinta:
• suuren kapasiteetin omaavan virransyötön transistorin (yli 600 kVA) kanssa.
Pääpiirin lähtöpuolen johdotus
Huomioi seuraavat varotoimet pääpiirin lähtöpuolen johdotukseen liittyen.
• Taajuusmuuttajan lähtöön ei saa kytkeä muuta kuormaa kolmivaiheisen moottorin
lisäksi.
• Älä koskaan liitä teholähdettä taajuusmuuttajan lähtöön.
• Älä koskaan oikosulje tai maadoita lähtöliittimiä.
• Älä käytä vaihetta korjaavia kondensaattoreita.
• Jos taajuusmuuttajan ja moottorin välillä on kontaktori, sitä ei saa koskaan käyttää taajuusmuuttajan syöttäessä jännitettä. Kontaktorin käyttäminen jännitteen
syöttämisen aikana voi aiheuttaa suuria huippuvirtoja, jotka laukaisevat ylivirtasuojauksen tai vaurioittavat taajuusmuuttajaa.
Maadoitusliitäntä
Noudata seuraavia varotoimia, kun maadoitat taajuusmuuttajan.
• Älä käytä samaa maadoitusjohdinta muiden laitteiden kuten hitsauskoneiden tms.
kanssa.
• Käytä vain sellaista maadoitusjohdinta, joka on sähkölaitteita koskevien teknisten
standardien mukainen. Pidä maadoitusjohtimet mahdollisimman lyhyinä. Taajuusmuuttaja aiheuttaa vuotovirtaa. Tästä syystä taajuusmuuttajan maadoitusliittimen
potentiaali muuttuu epästabiiliksi, jos maadoituselektrodin ja maadoitusliittimen välinen etäisyys on liian pitkä.
• Älä silmukoi maadoitusjohdinta, kun käytetään useampaa kuin yhtä
taajuusmuuttajaa.
Ohjauspiirin johdotukseen liittyvät varotoimet
Huomioi seuraavat varotoimet ohjauspiirien johdotukseen liittyen.
• Erota ohjauspiirin johdot pääpiirin johdoista ja muista suurjännitejohdoista.
• Erota ohjauspiirin liittimien MA, MB ja MC (kosketinlähtö) johdot ohjauspiirin muiden liittimien johdoista.
12 I67E-FI V1000 Pikaopas
3 Sähköasennus
• Käytä ohjauspiirin ulkoisena tehonsyöttönä UL-hyväksyttyä luokan 2 teholähdettä.
• Maadoita kaapelien suojavaipat siten, että suojavaippa ja maadoituspinta koskettavat toisiaan mahdollisimman laajalla alueella.
• Kaapelien suojavaipat on maadoitettava kaapelien molemmissa päissä.
Pääpiirin liittimet
LiitinTyypp iToiminto
R/L1, S/L2, T/L3
U/T1, V/T2, W/T3
B1, B2Jarruvastus
+1, +2
+1, –
(2 liitintä)
Päävirtapiirin
syöttöjännitetulo
Taajuusmuuttajan
lähtö
Tasavirtakuristimen liitäntä
Tasavirtasyötön
tulo
Maadoitusliitin
Pääpiirin liittimet
Alla olevassa kaaviossa esitetään ohjauspiirin liittimet. Taajuusmuuttajan ohjausliittimet ovat jousivoimaliitimiä.
Kytkee verkkojännitteen taajuusmuuttajaan.
Taajuusmuuttajat, joilla on yksivaiheinen 200 V:n syöttö, käyttävät
vain liittimiä R/L1 ja S/L2 (T/L3 ei käytössä).
Kytkee taajuusmuuttajan moottoriin.
Jarruvastuksen tai lisävarusteena saatavan jarruvastusyksikön kytkemistä varten.
200 V -luokka: Maadoita korkeintaan maadoitusresistanssilla 100 Ω
400 V -luokka: Maadoita korkeintaan maadoitusresistanssilla 10 Ω
S2S1
SUOMI
R+ R- S+ S- IG
P1 P2 PC A1 A2 +V AC AM AC MP
S2 S3 S4S5S6 SC HC
S1
S3
K1 K2 RP
MA MB MC
Liittimien kortissa on kolme DIP-kytkintä (S1-S3)
SW1Kytkimellä voidaan asettaa analogiatulo A2 jännite- tai virtatuloksi
SW2Kytkimellä voidaan kytkeä päälle tai pois sisäisen RS422/485-tiedonsiirtoportin päätevastus.
SW3
I67E-FI V1000 Pikaopas 13
Kytkimellä voidaan asettaa digitaalitulot (PNP) tai (NPN, oletusasetus) (PNP-tila edellyttää
ulkoista 24 VDC:n tehonsyöttöä).
3 Sähköasennus
Ohjauspiirin liittimet
Tyy ppiNroLiittimen nimi (signaali)Toiminto (signaalitaso), oletusasetus
Monitoimidigitaalitulot
Monitoimianalogia-/
pulssitulot
Tu r va
pysäytyksen tulot
Monitoimirelelähtö
Monitoimi-OE
-lähtö
Monitorilähtö
MEMOBUS/tiedonsiirto
S1
-S6Monitoimidigitaalitulo 1 – 6
SC Monitoimitulo, yhteinenYhteinen sekvenssitulo
RP Pulssijonotulo
+V Analogiatulon syöttöjännite+10,5 V (enimmäisvirta 20 mA)
A1 Monitoimianalogiatulo 1
A2 Monitoimianalogiatulo 2
AC Taajuusohje, yhteinen0 V
HC Turva pysäytyksen tulo, yhteinen +24 V (enimmäisvirta 10 mA)
K1 Turva pysäytyksen tulo 1Yksi tai molemmat auki: Taajuusmuuttajan lähtö pois
K2 Turva pysäytyksen tulo 2
MA NO (vika)
MB NC-lähtö (vika)
MC Digitaalilähtö, yhteinen
P1 Optoerotinlähtö 1
P2 Optoerotinlähtö 2
PC Optoerotinlähtöjen, yhteinen
MP Pulssijonolähtö32 kHz (max)
AM Analoginen monitorilähtö
AC Monitorilähtö, yhteinen0 V
R+ Tiedonsiirtotulo (+)
R– Tiedonsiirtotulo (–)
S+ Tiedonsiirtolähtö (+)
S– Tiedonsiirtolähtö (–)
HUOM.! Liittimiä HC, H1, H2 käytetään turva pysäytystoimintoon, joka katkaisee
lähtöjännitteen alle yhdessä millisekunnissa, kun vähintään toinen tuloista
H1 ja H2 aukeaa. Toiminto on EN954-1:n (turvallisuuskategoria 3) ja
EN61508:n (SIL2) mukainen. Toimintoa voidaan käyttää taajuusmuuttajan
turvalliseen pysäytykseen EN60204-1:n mukaisesti (pysäytyskategoria 0).
Älä pura tulojen HC, H1 ja H2 välistä linkkiä, ellei turvallista
pysäytystoimintoa käytetä.
Optoerotintulot, 24 VDC, 8 mA
Huomautus: Taajuusmuuttaja on esiasetettu virtanielutilaan (NPN). Kun käytetään virtalähdetilaa, aseta DIPkytkin S3 asentoon ”SOURCE” ja käytä ulkoista 24
VDC:n (±10 %) tehonsyöttöä.
• vilkkuu, kun taajuusmuuttajan hidastus nollanopeuteen on käynnissä tai
kun taajuusohje on 0;
• vilkkuu nopeasti, kun taajuusmuuttaja on poistettu käytöstä digitaalisen
tulon välityksellä, kun taajuusmuuttaja on pysäytetty nopean pysäytyksen
digitaalisen tulon välityksellä tai kun käy-komento oli aktiivinen taajuusmuuttajan virran kytkemisen aikana.
Painikkeella selataan ylöspäin valittaessa parametrinumeroita,
asetusarvoja jne.
Painikkeella selataan alaspäin valittaessa parametrinumeroita,
asetusarvoja jne.
Painiketta painamalla valitaan taajuusmuuttajan tilat ja parametrit ja
tallennetaan asetukset.
Painiketta painamalla vaihdetaan taajuusmuuttajan ohjauspaikkaa operointipaneelin (PAIKALLINEN) ja ohjauspiirin liittimien (KAUKO-OHJAUS) välillä.
Merkkivalo palaa, kun taajuusmuuttajan ohjaustapa on PAIKALLINEN (ohjaus
näppäimistöstä).
Vilkkuu: Taajuusmuuttaja on hälytystilassa.
Palaa: Taajuusmuuttaja on vikatilassa ja jännitteen syöttö moottoriin
on katkaistu.
Palaa: Moottorin pyörimissuunta on taaksepäin.
Ei pala: Moottorin pyörimissuunta on eteenpäin.
Palaa: Taajuusmuuttaja on valmis ohjaamaan moottoria.
Ei pala: Taajuusmuuttaja on tarkistus-, käyttöönotto-, parametriasetus- tai
automaattiviritystilassa.
Palaa: Lähtötaajuus näkyy tietonäytöllä.
Ei pala: Tietonäytöllä näkyy mitä tahansa muuta kuin lähtötaajuus.
SUOMI
4 Näppäimistön toiminta
Valikkorakenne ja tilat
Seuraavassa kaaviossa esitetään operointipaneelin valikkorakenne.
Painiketoiminnot
Kytke virta päälle (DRV vilkkuu)
Eteenpäin-valintaTaaksepäin-valinta
:
:
:
Lähtötaajuus
Lähtövirta
DRV-merkkivalo palaa.
Käy-komento käynnistää moottorin.
DRV-merkkivalo ei pala.
Moottoria ei voida käynnistää.
Lähtöjännite
Monitorinäyttö
Tarkistusvalikko
Käyttöönottotila
Parametriasetustila
Automaattinen viritys
XX
XXXX
XX
:
Monitorinäytöiltä voidaan lukea
XX
tulojen tilan, lähtötaajuuden ja
vikatietojen kaltaisia tietoja.
XX
XX
Tarkistusvalikossa luetellaan kaikki
parametrit, joiden asetus poikkeaa
oletusasetuksesta.
XX
XX
Käyttöönottotilassa voidaan määritellä
luettelo niistä parametreista, jotka
vaaditaan vähintään tietyn
XX
sovelluksen käyttämiseen.
XX
Parametriasetustilassa voidaan
asettaa kaikki taajuusmuuttajan
parametrit.
XX
Automaattinen viritys mittaa
moottorin tiedot taajuusmuuttaja-/
moottoriyhdistelmän optimaalisen
suorituskyvyn takaamiseksi.
XX
16 I67E-FI V1000 Pikaopas
5Käynnistäminen
5 Käynnistäminen
Taajuusmuuttajan käyttöönotto
Alla olevassa kaaviossa esitetään taajuusmuuttajan käyttöönoton perusvaiheet.
Jokainen kaavion vaihe selitetään yksityiskohtaisemmin seuraavilla sivuilla.
ALOITUS
Asenna ja johdota taajuusmuuttaja ohjeiden mukaisesti.
Kytke taajuusmuuttajan virta päälle.
Alusta taajuusmuuttaja tarvittaessa parametrin A1-01 avulla.
Aseta ohjaustila.
Suorita automaattinen viritys tai aseta moottorin tiedot manuaalisesti.
Käytä moottoria ilman kuormaa, tarkista oikea toiminta ja varmista,
että ylemmän tason ohjauslaite (esim. ohjelmoitava logiikka)
Aseta/tarkista perusparametrit:
ohjaa taajuusmuuttajaa halutulla tavalla.
SUOMI
Liitä kuorma moottoriin, käytä moottoria ja tarkista oikea toiminta.
Hienosäädä ja aseta sovelluskohtaiset parametrit (esim. PID jne.), jos tarpeen.
Tarkista vielä taajuusmuuttajan toiminta ja asetukset.
Taajuusmuuttaja on valmis sovelluksen käyttöön.
I67E-FI V1000 Pikaopas 17
5 Käynnistäminen
Virran kytkeminen päälle
Ennen syöttöjännitteen kytkemistä:
• Varmista, että kaikki johdot on liitetty oikein.
• Varmista, ettei taajuusmuuttajan sisään jää ruuveja, irrallisia johdonpäitä tai työkaluja.
• Virran kytkemisen jälkeen pitäisi tulla näkyviin taajuusmuuttajan tilanäyttö.
Näkyviin ei pidä tulla vikaa tai hälytystä.
Ohjaustilan valinta (A1-02)
Taajuusmuuttajassa on valittavissa kolme eri ohjaustilaa. Valitse ohjaustila, joka sopii
parhaiten taajuusmuuttajan ohjaamiin sovelluksiin.
OhjaustilaParametriPääsovellukset
V/f-ohjaus
Avoimen piirin
vektoriohjaus (OLV)
Avoimen piirin
PM-vektoriohjaus
A1-02 = 0
(oletus)
A1-02 = 2
A1-02 = 5
• Yleiset nopeussäätöiset sovellukset, erityisen käytännöllinen ohjattaessa useampaa moottoria yhdellä taajuusmuuttajalla
• Kun käyttöön vaihdetaan taajuusmuuttaja, jonka parametriasetuksia
ei tunneta
• Yleiset nopeussäätöiset sovellukset
• Suurta säätötarkkuutta ja -nopeutta edellyttävät sovellukset
• Alentuneen kuormitettavuuden sovellukset, joissa käytetään kestomagneettimoottoreita (SPM, IPM), ja energiansäästösovellukset.
Automaattinen viritys (T1-)
Automaattinen viritys asettaa automaattisesti moottorin tietoihin liittyvät taajuusmuuttajan parametrit. Taajuusmuuttaja tukee kolmea eri viritystilaa:
ViritystilaParametri OhjaustilaKuvaus
Automaattinen viritys
moottori pyörien
Resistansssi mittaus T1-01 = 2
Automaattinen viritys
moottori pyörien
energiansäästöä
varten
T1-01 = 0OLV
OLV,
V/f-ohjaus
T1-01 = 3V/f-ohjaus
Suorita tämä viritys, kun taajuusmuuttaja asetetaan
toimimaan avoimen piirin vektoriohjauksessa Moottorin on voitava pyöriä ilman kuormaa viritysprosessin
aikana, jotta saavutetaan suuri viritystarkkuus.
Suorita tämä viritys V/f-ohjaustilassa, jos moottorikaapeli on pitkä tai kaapelia on vaihdettu.
Suorita tämä viritys, kun käytetään energiansäästö- tai
nopeushakutoimintoa. Moottorin on voitava pyöriä
ilman kuormaa, jotta saavutetaan suuri viritystarkkuus.
VAROITUS
Moottoria ei saa koskaan koskettaa ennen kuin automaattinen viritys on päättynyt.
Vaikka moottori ei pyörisi, moottoriin syötetään jännitettä viritysprosessin aikana.
18 I67E-FI V1000 Pikaopas
5 Käynnistäminen
Suorita automaattinen viritys siirtymällä automaattisen virityksen valikkoon ja suorittamalla alla olevassa kaaviossa esitetyt vaiheet. Syötettävien arvokilven tietojen
määrä riippuu valitusta automaattisen virityksen tyypistä. Tämä esimerkki koskee
automaattista viritystä moottori pyörien.
Taajuusmuuttajan
tilanäyttö
Siirry automaattisen
virityksen tilaan
Valitse
viritystapa
SUOMI
Aseta kaikki
arvokilven tiedot
Virityksen
aloitusnäyttö
tulee näkyviin
DRV-merkkivalo vilkkuu
virityksen aikana
Onnistuneen virityksen
jälkeen näytölle tulee
näkyviin teksti “End”
Jos automaattista viritystä ei voida suorittaa jostakin syystä (käyttö ilman kuormaa
ei ole mahdollista tms.), aseta enimmäistaajuus ja -jännite parametreihin E1-
ja syötä moottorin tiedot manuaalisesti parametreihin E2-.
HUOM.! Turva pysäytyksen tuloja ei saa avata automaattisen virityksen aikana.
I67E-FI V1000 Pikaopas 19
5 Käynnistäminen
Taajuusohjeen ja Käy-komennon lähde
Taajuusmuuttajassa on kaksi ohjaustilaa: PAIKALLINEN ja KAUKO-OHJAUS.
LO/RE-painikkeen merkkivalo osoittaa taajuusmuuttajan ohjaustilan.
TilaKuvaus
PAIKALLI-
KAUKO-
OHJAUS
Käy/Seis-komento ja taajuusohje syötetään operointipaneelin näppäimistöstä.Päällä
Jos taajuusmuuttajaa käytetään KAUKO-OHJAUS-tilassa, varmista, että parametreihin b1-01/02 on asetettu oikeat taajuusohjeen ja Käy-komennon lähteet ja että
taajuusmuuttaja on KAUKO-OHJAUS-tilassa.
Tulojen/lähtöjen asettaminen
Monitoimidigitaalitulot (H1-)
Kunkin digitaalitulon toiminto voidaan määritellä parametreilla H1-. Oletusarvoiset toiminnot esitetään liitäntäkaaviossa (sivu 9).
Monitoimidigitaalilähdöt (H2-)
Kunkin digitaalilähdön toiminto voidaan määritellä parametreilla H2-. Oletusarvoiset
toiminnot esitetään liitäntäkaaviossa (sivu 9). Näiden parametrien asetusarvot koostuvat kolmesta numerosta, joista keskimmäinen ja oikeanpuoleinen määrittelevät
toiminnon ja vasemmanpuoleinen lähdön ominaisuudet (0: valitun kaltainen lähtö;
1: käänteinen lähtö).
Monitoimianalogiatulot (H3-)
Kummankin analogiatulon toiminto voidaan määritellä parametreilla H3-. Molempien
tulojen oletusasetus on ”taajuusohje”. Tulo A1 on asetettu 0 – 10 V:n tuloksi ja tulo A2 4 –
20 mA:n tuloksi. Taajuusohje saadaan laskemalla molempien tulojen arvot yhteen.
HUOM.! Jos tulon A2 tulosignaalitasoa vaihdetaan jännitteen ja virran välillä,
on varmistettava, että DIP-kytkin S1 on oikeassa asennossa ja parametri
H3-09 on asetettu oikein.
Monitorilähtö (H4-)
Parametreja H4- käytetään analogisen monitorilähdön lähtöarvon asettamiseen ja
lähdön jännitetasojen säätämiseen. Monitorilähdön arvon oletusasetus on ”Lähtötaajuus”.
20 I67E-FI V1000 Pikaopas
Taajuusohje ja kiihdytys-/hidastusajat
5 Käynnistäminen
Taajuusohjeen asettaminen (b1-01)
Aseta parametri b1-01 sen mukaan, mitä taajuusohjetta käytetään.
b1-01Ohjearvo lähdeTaajuusohjearvotulo
Operointipaneelin
0
näppäimistö
1AnalogiatuloLiitä taajuusohjeen signaali liittimeen A1 tai A2.
2SarjaliikenneSarjaliikenneliitäntä RS422/485-portin kautta
3LisävarustekorttiTiedonsiirron lisävarustekortti
4PulssituloAseta taajuusohje liittimeen RP pulssijonosignaalin avulla.
Aseta taajuusohjeet parametreihin d1- ja käytä digitaalituloja eri ohjearvojen välillä vaihtamiseen.
Kiihdytys-/hidastusajat ja S-käyrät
Taajuusmuuttajassa on neljä kiihdytys- ja hidastusaikasarjaa, jotka voidaan asettaa
parametreihin C1-. Oletusarvoiset käytössä olevat kiihdytys-/hidastusajat ovat
C1-01/02. Säädä nämä ajat sovelluksen edellyttämiin arvoihin. Parametreilla C2-
voidaan ottaa käyttöön S-käyrät kiihdytyksen ja hidastuksen aloituksen ja lopetuksen pehmentämiseksi.
Testikäyttö
Suorita seuraavat toimenpiteet koneen käynnistämiseksi sen jälkeen, kun kaikki
parametriasetukset on tehty.
1. Käytä moottoria ilman kuormaa ja tarkista kaikki tulot ja lähdöt ja toimintasekvenssi.
2. Liitä kuorma moottoriin.
3. Käytä moottoria kuorman kanssa ja varmista, ettei moottorin tärinää, huojuntaa
tai jumiutumista esiinny.
Kun olet suorittanut edellä mainitut toimenpiteet, taajuusmuuttajan pitäisi olla valmis
sovelluksen käyttöön ja perustoimintojen suorittamiseen. Katso erityisasetuksia,
kuten PID-säätöä, koskevat tiedot käyttöoppaasta.
SUOMI
I67E-FI V1000 Pikaopas 21
6 Parametritaulukko
6Parametritaulukko
Tässä parametritaulukossa esitetään taajuusmuuttajan tärkeimmät parametrit. Oletusasetukset on lihavoitu. Katso täydellinen
parametriluettelo käyttöoppaasta.
Par.NimiKuvaus
Alustusparametrit
Parametrointitason
A1-01
tason
valinta
Ohjausta-
A1-02
van valinta
Alustuspa-
A1-03
rametrit
Toimintatilan valinta
Taajuusoh-
b1-01
jeen valinta
Käy-
b1-02
komennon
valinta:
Parametrilla valitaan, mitkä parametrit ovat käytettävissä digitaalisesta operointipaneelista.
0: Ainoastaan käyttö
1: Käyttäjän parametrit
2: Kaikki parametrit
muutettavissa
Parametrilla valitaan taajuusmuuttajan ohjaustapa.
0:V/f-ohjaus
2:Avoimen piirin vektoriohjaus
(OLV)
5:Avoimen piirin PM-vektoriohjaus
(PM)
Huomautus: Tehdasasetusten
palautus ei muuta asetusta!
Kaikki parametrit palautetaan oletusarvoihin. (parametri palautuu
arvoon 0 alustuksen jälkeen)
Ei alustusta
1110: Käyttäjän alustus (käyttäjän
on ensin asetettava käyttäjän parametriarvot ja sitten
tallennettava ne parametrin
2: Sarjaliitäntä – RS-422/485
3: Liitetty lisävarustekortti
Par.NimiKuvaus
Pysäytysta-
b1-03
van valinta
Taaksepäin-toi-
b1-04
minnan
valinta
Vai hej är-
b1-14
jestyksen
valinta
DCjarrutuk-
b2-01
sen aloitustaajuus
DC-
b2-02
jarrutusvirta
DC-inj.
jarrutusaika/DC-
b2-03
herätysaika
käynnistettäes-sä
DCjarrutus-
b2-04
aika pysäytettäessä
Kiihdytys-
C1-01
aika 1
Hidastus-
C1-02
aika 1
Parametrilla valitaan pysäytysmenetelmä, kun Käy-komento
poistetaan.
0: Pysäytys hidastusajan
mukaisesti
1: Pysäytys vapaasti pyörien
2: DC-jarrutus
3: Pysäytys vapaasti pyörien ajas-
tuksella (uutta Käy-komentoa
ei huomioida, jos se vastaanotetaan ennen ajastetun ajan
umpeutumista)
0: Toiminta taaksepäin
käytössä
1: Toiminta taaksepäin estetty
Parametrilla muutetaan lähdön
vaihejärjestystä.
0: Vakiomalli
1: Vaihda vaihejärjestystä
DC-jarrutus
Parametrilla asetetaan taajuus,
jolla DC-jarrutus käynnistyy, kun
on valittu pysäytys hidastusajan
mukaisesti (b1-03 = 0). Jos b201< E1-09, DC-jarrutus käynnistyy parametrin E1-09 arvolla.
Parametrilla asetetaan DC-jarrutusvirta prosentteina taajuusmuuttajan nimellisvirrasta.
OLV-ohjauksessa DC-herätysvirta määräytyy parametrin
E2-03 mukaan.
Parametrilla asetetaan DC-jarrutusaika käynnistettäessä (yksikkö
0,01 s). Toiminto on pois käytöstä, kun arvoksi on asetettu
0,00 sekuntia.
Parametrilla asetetaan DC-injektiojarrutusaika pysäytyksessä. Toiminto on pois käytöstä, kun arvoksi
on asetettu 0,00 sekuntia.
Kiihdytys/hidastus
Parametrilla asetetaan kiihdytysaika 1 nollasta enimmäislähtötaajuuteen.
Parametrilla asetetaan hidastusaika 2 enimmäislähtötaajuudesta
nollaan.
22I67E-FI V1000 Pikaopas
6 Parametritaulukko
Par.NimiKuvaus
C1-03
–
C1-08
Kiihdytys-/
hidastusajat 2-4
Parametreilla asetetaan kiihdytys-/hidastusajat 2-4 (asetetaan
Jos haluat lineaariset jännite-/taajuusominaisuudet, aseta samat
arvot parametreihin E1-07 ja E1-
09. Tässä tapauksessa parametrin E1-08 asetusta ei huomioida.
Varmista, että kaikki neljä taajuutta asetetaan seuraavien
sääntöjen mukaan, tai seurauksena on OPE10-vika:
E1-04 ≥ E1-06 ≥ E1-07 ≥ E1-09
Lähtöjännite
(E1-05)
(E1-13)
(E1-08)
(E1-10)
Moottorin tiedot
E2-01
E2-02
E2-03
E2-04
E2-05
E2-06
Moottorin
nimellisvirta
Moottorin
nimellisjättämä
Moottorin
tyhjäkäyntivirta
Moottorin
navat
Moottorin
vaiheiden
välinen
vastus
Moottorin
hajainduktanssi
Asetetaan automaattisesti automaattisen virityksen aikana.
Moottorin nimellisjättämä hertseinä (Hz).
Asetetaan automaattisesti automaattisen virityksen (moottori pyorien) aikana.
Magnetointivirta ampeereina.
Asetetaan automaattisesti automaattisen virityksen (moottori pyörien) aikana.
Moottorin napojen määrä. Asetetaan automaattisesti automaattisen virityksen aikana.
Määrittelee moottorin vaiheiden
välisen vastuksen ohmeina.
Asetetaan automaattisesti automaattisen virityksen aikana.
Määrittelee moottorin hajainduktanssin aiheuttaman jännitepudotuksen prosentteina moottorin
nimellisjännitteestä.
Asetetaan automaattisesti automaattisen virityksen aikana.
SUOMI
(E1-04)(E1-06)(E1-07)(E1-09)
I67E-FI V1000 Pikaopas 23
6 Parametritaulukko
Par.NimiKuvaus
H1-01
–
H1-06
Taulukon lopussa on luettelo keskeisistä valittavissa
H2-01
H2-02
H2-03
Taulukon lopussa on luettelo keskeisistä valittavissa
H3-01
H3-02
H3-03
H3-04
H3-09
H3-10
H3-11
H3-12
H4-01AM-monitorin
H4-02
H4-02
Digitaalitulojen asetukset
DI S1 – S6
Toiminnon
valinta
Lähdön
MA/MB
toiminto
Lähdön P1
toiminto
Lähdön P2
toiminto
A1-signaalin tason
valinta
A1:n
toiminnon
valinta
A1vahvistus
A1esiasetus
A2signaalin
tason
valinta
A2:n
toiminnon
valinta
A2vahvistus
A2esiasetus
valinta
AMvahvistus
AMesiasetus
Parametreilla valitaan liittimien
S1 – S6 toiminto.
olevista toiminnoista.
Digitaalilähtöjen asetukset
Parametrilla asetetaan relelähdön MA-MB-MC toiminto.
Parametrilla asetetaan optoerotinlähdön P1 toiminto.
Parametrilla asetetaan optoerotinlähdön P2 toiminto.
olevista toiminnoista.
Analogiatulon asetus
0: 0–+10 V (neg. tulo nollattu)
1: 0–+10 V (bipolaarinen tulo)
Parametrilla määritellään liittimen A1 toiminto.
Parametrilla asetetaan tulon
arvo prosentteina, kun analogiatulo on 10 V.
Parametrilla asetetaan tulon
arvo prosentteina, kun analogiatulo on 0 V.
0: 0–+10 V (neg. tulo nollattu)
1: 0i+10 V (bipolaarinen tulo)
2: 4 – 20 mA (9-bittinen tulo)
3: 0 – 20 mA
Parametrilla määritellään liittimen
A2 toiminto.
Parametrilla asetetaan tulon arvo
prosentteina, kun analogiatulo on
10 V/20 mA.
Parametrilla asetetaan tulon arvo
prosentteina, kun analogiatulo on
0 V/0 mA/4 mA.
Analogiatulon asetus
Syötä U1- -monitoriarvoja
vastaava arvo. Esimerkki: Syötä
”103” U1-03:n tapauksessa.
Parametrilla asetetaan liittimen
AM lähtöjännite, joka vastaa
100 %:n monitoriarvoa.
Parametrilla asetetaan liittimen
AM lähtöjännite, joka vastaa
0 %:n monitoriarvoa.
Vian jäljitys
U2-01 Tämänhetkinen vika
U2-02 Edellinen vika
U2-03 Taajuusohje edellisen vian sattuessa
U2-04 Lähtötaajuus edellisen vian sattuessa
U2-05 Lähtövirta edellisen vian sattuessa
U2-06 Moottorin nopeus edellisen vian sattuessa
U2-07 Lähtöjännite edellisen vian sattuessa
Tasajännitevälipiirin jännite edellisen vian
U2-08
sattuessa
U2-09 Lähtöteho edellisen vian sattuessa
U2-10 Momenttiohje edellisen vian sattuessa
U2-11 Tuloliittimien tila edellisen vian sattuessa
U2-12 Lähtöliittimien tila edellisen vian sattuessa
Taajuusmuuttajan toimintatila edellisen vian
U2-13
1Nollanopeus
2Nopeus saavutettu
6Taajuusmuuttaja valmis
EVika
FEi käytössä
10
Kuvaus
Digitaalitulojen toimintojen valinnat
Ryömintätaajuuskomento (korkeampi prioriteetti kuin moniaskelnopeusohjeella).
Ei käytössä (asetetaan, kun liitin ei ole
käytössä)
Vian kuittaus (kuittaus, kun kytketään
PÄÄLLE)
Ulkoinen vika; tulon tila: NO-kosketin/
NC-kosketin, etsintätapa: normaali/käytön
aikana
Digitaalilähtöjen toimintojen valinnat
Käytön aikana (PÄÄLLÄ: Käy-komento on
PÄÄLLÄ tai jännitettä syötetään)
Lievä vika (hälytys) (PÄÄLLÄ: hälytys
näytetään)
26 I67E-FI V1000 Pikaopas
7Vianetsintä
7 Vianetsintä
Yleiset viat ja hälytykset
Vikailmoitukset ja hälytykset osoittavat, että taajuusmuuttajassa tai koneessa
on ongelma.
Hälytyksen merkiksi tietonäytölle tulee näkyviin vastaava koodi ja ALM-merkkivalo vilkkuu. Taajuusmuuttajan lähtöjännite ei välttämättä katkea.
Vian merkiksi tietonäytölle tulee näkyviin vastaava koodi ja ALM-merkkivalo syttyy
palamaan. Taajuusmuuttajan lähtöjännite katkeaa aina välittömästi ja moottori pysähtyy
vapaasti pyörien.
Hälytyksen poistamiseksi tai vian kuittaamiseksi vian syy on etsittävä, vika on poistettava ja taajuusmuuttaja on palautettava alkutilaan painamalla operointipaneelin Resetpainiketta tai katkaisemalla taajuusmuuttajan virransyöttö ja kytkemällä se uudelleen.
HUOM.! Seuraavassa luettelossa luetellaan vain tärkeimmät hälytykset ja viat.
LED-näyttö
Peruslohko
Ohjausvika
Ohjau spiirin
Ulkoinen vika
lisävaruste-
Ulkoinen vika
Ulkoiset viat
Maasulku
pysäytys
Täydellinen luettelo esitetään käyttöoppaassa.
VIKA
HÄL
Ohjelmiston peruslohkotoiminto on asetettu yhdelle digitaalituloista ja tulo on
kytketty pois päältä. Taajuusmuuttaja ei ota vastaan Käy-komentoja.
Momenttiraja saavutettiin yli kolmen sekunnin ajaksi hidastuksen aikana avoimen piirin vektoriohjauksessa (OLV).
• Kuorman inertia on liian suuri.
• Momenttiraja on liian alhainen.
• Moottorin parametrit ovat väärät.
Taajuusmuuttajan ohjauspiirissä on ongelma.
Eteen- ja taakse-komentoja syötettiin yhtäaikaisesti yli 500 ms:n ajan. Tämä hälytys
pysäyttää käynnissä olevan moottorin.
• Ulkoinen laite laukaisi ulkoisen vian yhden digitaalituloista S1 – S6 kautta.
• Digitaalitulot on asetettu väärin.
Maavuotovirta on ylittänyt 50 % taajuusmuuttajan nimellisestä lähtövirrasta.
• Kaapeli tai moottorin eristys on vaurioitunut.
• Taajuusmuuttajan lähdössä on liikaa hajakapasitanssia.
Molemmat turva pysäytyksen tulot ovat auki. Taajuusmuuttajan lähtöjännite katkeaa turvallisesti ja moottoria ei voida käynnistää.
vika
kortissa
Tu r va
-
Ylemmän tason ohjauslaite laukaisi vian lisävarustekortin kautta.
-
Syy
SUOMI
I67E-FI V1000 Pikaopas 27
7 Vianetsintä
LED-näyttö
Turva pysäytyksen vika 2
Lähdön
vaihehäviö
Ylivirta
Jäähdy-
tyselementin
ylikuumene-
minen
tai
Moottorin
ylikuormitus
Taajuusmuut-
tajan ylikuor-
mitus
Välipiirin
ylijännite
Tu lo n
vaihehäviö
Jarrutransis-
torin vika
VIKA
HÄL
Taajuusmuuttajan lähtöjännite on katkaistu, vaikka vain yksi turva pysäytyksen
tuloista on auki (normaalisti molempien tulosignaalien, H1:n ja H2:n, on oltava auki).
• Yksi kanava on vaurioitunut sisältä eikä kytkeydy pois päältä, vaikka ulkoinen
signaali poistetaan.
• Ylemmän tason ohjauslaite voi kytkeä pois päältä vain yhden kanavan.
• Lähtökaapeli on irronnut tai moottorin käämitys on vaurioitunut.
• Taajuusmuuttajan lähtöpuolella on löysällä olevia johtoja.
• Moottori on liian pieni (alle 5 % taajuusmuuttajan virrasta).
• Oikosulku tai maasulku taajuusmuuttajan lähtöpuolella.
• Kuorma on liian raskas.
• Kiihdytys-/hidastusajat ovat liian lyhyet.
• Moottorin tiedot tai V/f-käyrän asetukset ovat väärät.
• Magneettinen kontaktori taajuusmuuttajan lähtöpuolella on laukaistu.
• Ympäristön lämpötila on liian korkea.
• Jäähdytyspuhallin on pysähtynyt.
• Jäähdytyselementti on likainen.
• Ilman virtaus jäähdytyselementtiin on estynyt.
• Moottorin kuorma on liian raskas.
• Moottoria käytetään hitaalla nopeudella ja raskaalla kuormalla.
• Kiihdytys-/hidastusajat ovat liian lyhyet.
• Moottorin nimellisvirran asetus on väärä.
• Kuorma on liian raskas.
• Taajuusmuuttaja on liian pienitehoinen.
• Liian suuri vääntömomentti pienellä nopeudella.
Tasajännitevälipiirin jännite on noussut liian korkeaksi.
• Hidastusaika on liian lyhyt.
• Ylijännitesuojaustoiminto on poissa käytöstä.
• Jarrukatkoja/jarruvastus on vaurioitunut.
• Epävakaa moottorin ohjaus OLV-tilassa.
• Liian korkea tulojännite.
• Tulon jännitepudotus tai vaihe-epätasapaino.
• Yksi syöttövaihe puuttuu.
• Taajuusmuuttajan tulopuolella on löysällä olevia johtoja.
Taajuusmuuttajan sisäinen jarrutransistori on vaurioitunut.
Syy
Vian kuittaus
käytön aikana
Välipiirin
alijännite
Vika kuitattiin Käy-komennon ollessa vielä aktiivinen.
Tasajännitevälipiirin jännite on laskenut alijännitteen tunnistustason (L2-05)
alapuolelle.
• Jännitteen syöttö katkesi tai yksi syöttövaihe puuttuu.
• Jännitelähde on liian heikko.
28 I67E-FI V1000 Pikaopas
7 Vianetsintä
LED-näyttö
Ohjaimen
alijännite
DC-latauspii-
rin vika
VIKA
HÄL
Taajuusmuuttajan ohjaimen teholähteen jännite on liian alhainen.
Tasajännitevälipiirin latauspiiri on vaurioitunut.
Syy
Käyttäjän ohjelmointivirheet
Ohjelmointivirhe (OPE) tapahtuu, kun asetetaan soveltumaton parametri tai yksittäisen parametrin asetus on väärä. Kun näkyviin tulee OPE-virhe, paina ENTER-painiketta U1-18:n (OPE-virhevakio) näyttämiseksi. Tämä monitori näyttää OPE-virheen
aiheuttaneen parametrin.
LED-
operointinäyttö
oPE01
oPE02
oPE03
oPE05
oPE07
oPE08
oPE10
Taajuusmuuttajan kapasiteetti ja parametrin
o2-04 asetus eivät sovi yhteen.
On asetettu parametriarvoja, jotka eivät ole
sallitun asetusalueen puitteissa.
Monitoimikosketintulojen H1-01 – H1-07 asetukset ovat ristiriidassa keskenään.
• Sama toiminto on asetettu kahdelle tulolle
(ei koske toimintoja ”Ulkoinen vika” ja
”Ei käytössä”).
• On asetettu erikseen sellainen tulotoiminto,
joka edellyttää muiden tulotoimintojen
asettamista.
• On asetettu sellaisia tulotoimintoja, joiden
yhtäaikainen käyttö ei ole mahdollista.
• Käy-komennon lähteen (b1-02) tai
taajuusohjeen lähteen (b1-01) asetukseksi
on valittu 3, mutta lisävarustekorttia ei ole
asennettu.
• Taajuusohjeen lähteeksi on asetettu pulssi-
tulo, mutta parametrin H6-01 asetus ei ole 0.
Monitoimianalogiatulojen H3-02 ja H3-10
asetukset ja PID-toiminnot ovat ristiriidassa
keskenään.
• H3-02 ja H3-10 on asetettu samaan arvoon
(ei koske asetuksia ”0” ja ”F”)
• PID-toiminnot on asetettu sekä
analogiatuloille että pulssitulolle yhtä aikaa.
On asetettu toiminto, jota ei voida käyttää
valitussa ohjaustilassa (virhe saattaa tulla
näkyviin ohjaustilan vaihdon jälkeen).
V/f-käyrän asetus on väärä.
SyyKorjaava toimenpide
Korjaa parametrin o2-04 arvo.
Aseta parametreihin sopivat arvot.
• Korjaa mahdolliset väärät asetukset.
• Katso tarkemmat tiedot käyttöoppaasta.
• Asenna vaadittu lisävarustekortti.
• Korjaa b1-01:n ja b1-02:n arvot.
• Korjaa mahdollinen väärä asetus.
• Katso tarkemmat tiedot käyttöoppaasta.
• Korjaa mahdollinen väärä asetus.
• Katso tarkemmat tiedot käyttöoppaasta.
• Tarkista V/f-käyrän asetukset.
• Katso tarkemmat tiedot käyttöoppaasta.
SUOMI
I67E-FI V1000 Pikaopas 29
7 Vianetsintä
Automaattisen virityksen virheet
LED-
operointinäyttö
Er-01
Er-02
Er-03
Er-04
Er-05
Er-08
Er-09
Er-11
Er-12
End1
End2
End3
Moottorin tietojen virhe
Syötetyt moottorin tiedot eivät kelpaa (esim.
perustaajuus ja perusnopeus eivät ole
yhteensopivat).
Lievä vika
• Johdotus on virheellinen.
• Kuorma on liian raskas.
STOP-painiketta painettiin ja automaattinen
viritys peruutettiin.
Resistanssivirhe
• Vääriä tietoja syötetty.
• Automaattinen viritys kesti määriteltyä aikaa
pitempään.
• Lasketut arvot ovat sallitun alueen
ulkopuolella.
Tyhjäkäyntivirran virhe
• On syötetty vääriä tietoja.
• Automaattinen viritys kesti liian pitkään.
• Lasketut arvot ovat sallitun alueen
ulkopuolella.
Nimellisjättämän virhe
• Vääriä tietoja syötetty.
• Automaattinen viritys kesti sallittua aikaa
pitempään.
• Lasketut arvot ovat sallitun alueen
ulkopuolella.
Kiihdytysvirhe
Moottori ei kiihtynyt määritellyssä kiihdytysajassa.
Moottorin nopeusvirhe
Momenttiohje oli liian korkea.
Virran tunnistusvirhe
• Yksi lähtövaihe tai kaikki lähtövaiheet
puuttuvat.
• Virta on joko liian matala tai ylittää
taajuusmuuttajan nimellisvirran.
• Virta-anturit ovat viallisia.
Nimellisvirran hälytys
• Momenttiohje ylitti 20 % automaattisen
virityksen aikana.
• Laskettu tyhjäkäyntivirta on yli 80 %
moottorin nimellisvirrasta.
Moottorin rautasydämen kyllästyksen hälytys
• Lasketut rautasydämen kyllästysarvot ovat
sallitun alueen ulkopuolella.
• On syötetty vääriä tietoja.
Nimellisvirran hälytysTarkista syötetyt tiedot ja toista viritys.
SyyKorjaava toimenpide
Syötä tiedot uudelleen ja toista automaattinen viritys.
Jos tämä tuote tulee sotilaskäyttöön ja tuotetta käytetään asejärjestelmässä tai asejärjestelmien valmistuksessa, tuotteen
vientiä säätelevät asianmukaiset ulkomaankauppaa koskeva määräykset. Viejän on siksi noudatettava kaikkia soveltuvien
sääntöjen, määräysten ja lakien mukaisia menettelytapoja ja toimitettava kaikki niiden edellyttämät asiakirjat.
Teknisiä tietoja voidaan muuttaa ilman erillistä ilmoitusta jatkuvasta tuotekehittelystä johtuen.