Turvatoimet
VAHENTAMISEKSI
TAKALEVYA)
LETTAVIA
Tama
sisallaontarkoitettu
kuoren
esta
aiheuttamaan
Huutomerkki
tarkoitettu
tarkeat
tulleessa
VAROITUS:
VAHENTAMISEKSI
SATEELLE
VAARA:
Ala
valmistajan
Kotelon
aukot
luotettava
toiminta
miselta.
ei
saa
uppoasentaa
jarjesteta
ohjeiden
saa
matolle
Aukkoja
sohvalle,
ei
ellei
jan
VAARA
SAHKOISKUN
VAROITUS:
SISALLA
OSIA
JATA
TUN
HUOLLON
nuolikarkinen
sisalla
olevasta
jannitteesta,
ihmisille
tasasivuisen
herattamaan
kaytto-jahuolto-ohjeet
kirjallisuudessa.
TULIPALON
ALA
TAI
KOSTEUDELLE.
tuki
mitaan
tuuletusaukkoja.
mukaisesti.
ohjeiden
ovat
tuuletusta
seka
suojaamaan
koskaan
tukkia
tai
muulle
esimerkiksi
riittavaa
tuuletusta
mukaisesti.
ALA
AVAA
SAHKOISKUN
ALA
EI
OLE
HUOLTOTOIMET
salama
varoittamaan
jonka
TAI
SAHKOISKUN
JATA
TATA
varten
sijoittamalla
vastaavalla
kirjahyllyyn
VAARA
VAARAN
IRROTA
KUORTA
KAYTTAJAN
TEHTAVAKSI.
tasasivuisen
eristamattomasta
voimakkuus
sahkoiskun
kolmion
kayttaja
tuotteen
LAITETTA
Asenna
varmistamaan
ja
sita
liialta
pinnalle.
tai
asennusta
(TAI
HUOL-
VALTUUTE-
kolmion
kayttajaa
vaarallis-
voi
riittaa
vaaran.
sisalla
on
huomioimaan
mukana
VAARAN
ALTTIIK-SI
tuote
kuumene-
tuote
vuoteelle,
Tata
tai
laitetelineeseen,
tehda
tuotteen
tuotteen
tuotetta
valmista-
VAARA
koskien
Useimmat
virtapiiriin:
Se
kyseiseen
haaraliittymia.
varmistu
Ala
tai
tuneet
si.
palon.
taa
torasiasta,
uuteen
teessa.
Suojaa
ettei
jateta
huomio
virtajohto
tarkoittaa
laitteeseen,
asiasta.
ylikuormita
vaurioituneet
virtajohdot
Mika
tahansa
Tarkista
vaurioituneelta
ala
tarkalleen
virtajohto
se
kierry
puristuksiin
erityisesti
tulee
laitteet
Vanhojen
1.
2.
3.
4.
virtajohtoa
suositellaan
yhta
pistorasiaa,
ja
jossa
Lue
kayttooppaan
pistorasioita.
pistorasiat,
tai
naista
saannollisesti
jatka
samanlaiseen
fyysiselta
tai
mene
oven
ulos
Tama
kuuluu
EU-direk-tiivin
Kaikki
tava
paikallisten
keraysasemien
Vanhan
ehkaisee
kohdistuvia
Lisatietoa
ottamalla
kierratyskeskukseen
laitteen.
Pistorasioiden
jatkojohdot,
murtunut
saattaa
laitteen
tai
heikentyneelta,
laitteen
kayttoa,
tai
tiukalle
valiin
pistokkeisiin,
tai
laitteesta.
laitteiden
merkki
tuotteessa
sahko-jaelektro-niikkalaromusta
2002/96/EC
sahko-jaelektroniikkatuotteet
erillaan
yhdyskuntajatteesta
viranomaisten
kautta.
laitteen
mahdollisia
haittavaikutuksia.
vanhan
yhteyden
liitettavaksi
joka syottaa
ei
sahkojohdon
aiheuttaa
osaan
mekaaniselta
mutkallejaettei
sen
pistorasioihin
virtaa
ole
muita
pistorasioita
teknisten
tietojen
ylikuormitus,
kuluneet
eriste
sahkoiskun
virtajohto,jajossenayt-
veda
pistoke
vaan
vaihdata
valtuutetussa
vaarinkaytolta
astuta.
paalle
havittaminen
tarkoittaa,
soveltamisalaan.
valtuuttamien
asianmukainen
ymparistoon
laitteen
havittamisesta
tai
myymalaan,
viranomaisiin,
paikallisiin
omaan
ainoastaan
sivu
ja
ovat
sita
kohtaan,
ja
etta
valtion
havittaminen
ja
tai
ja
loysat
rispaan-
vaarak-
tai
tuli-
irti
pis-
johto
huoltopis-
pisteta,
Kohdista
jossa
tuote
annetun
on
havitet-
tai
terveyteen
saat
ostit
josta
niin,
VAARA:
Tama
digitaalinen
Tuotteen
oikean
huolellisesti
tarvitsee
huoltoa,
lisatietoja
Muiden
kuin
tai
kaytto
saatojen
liselle
sateilylle.
Valttyaksesi
avata
yrita
KATSO
SADETTA
VAARA:
Ala
kuten
esineita,
VAARA:
NAKYVAA
KOTELO
ON
KUMOTTU.
2
videolevyjen
kayton
ja
sailytasemyohempaa
ota
tassa
lasersateen
koteloa.
sijoita
maljakoita,
JA
NAKYMATONTA
AVATTUNA
yhteys
huoltotoimet.
maaritettyjen
teko
Avattuna
KOHTI.
vuotavia,
kohdassa
soitin
valtuutettuun
saatimien
saada
kayttaa
tarvetta
aikaan
lue
huoltopisteeseen
tai
altistuksen
suoraan
varmistamiseksi
voi
kohdistumiselta
nakyvissaonlasersateilya.
roiskuvia
tai
laitteen
JA
INTERLOCK-TOIMINTO
nesteita
paalle.
LASERSATEILYA,
laserjarjestelmaa.
kayttoohjekirja
varten.
Jos
laite
menettelyjen
vaaral-
itseesi
ala
ALA
sisaltavia
KUN
-
Virransaastotila
Voit
asettaa
Virran
ollessa
(STANDBY/ON)-painiketta
-
Nayttoruudulla
pois
paalta.
Peruuttaaksesi
--painiketta.
Tama
DIREKTIIVIEN
73/23/EEC
laitteen
paalla,
tuote
on
valmistettu
89/336/EEC,
radiohairiovaatimuksia.
taloudelliseen
painajapida
ei
mitaan,
nay
POWER
paina
vastaamaan
93/68/EEC
virransaastotilaan.
POWER
noin3sekunnin
kun
laite
(
STANDBY/ON)
EEC
ja
ajan.
kytketaan
Sisallysluettelo
JOHDANTO
Turvatoimet...............................2
Sisallysluettelo............................3
Ennenkayttoa............................4
Turvatoimet.............................4
Huomautuksialevyista....................4
Huomioitavaakaukosaatimesta.
Huomautuksianauhoista...................4
. . . . . . . . . . . .
Etupaneeli/takapaneeli......................5
Kaukosaadin..............................6
Liitannat..................................7
Antenninliittaminen.......................7
Liittaminenulkoiseenlaitteeseen.
Kaiutinjarjestelmanliittaminen
. . . . . . . . . . .
. . . . . . . . . . . . . .
VALMISTELUT
Aanensaadot...........................9-11
KELLONasetus..........................9
Voimakkuudensaato......................9
Uniajastimentoiminta......................9
Mikrofoninkaytto.........................9
Ajastintoiminto..........................10
Taajuuskorjaimenvaikutus.................11
DEMO(ESITTELY)......................11
Dynaaminen
MUTE(Mykistys)........................11
XTSPro..............................11
HIMMENNIN..............................11
XDSS-aanijarjestelma
[XDSS
NAYTTOMOODI...........................11
RDS-toiminto(VALINNAINEN)................12
TietojaRDS:sta.........................12
Ohjelmienhaku(PTY)....................12
plus].
KAYTTO
Radionkaytto................................13
Radioasemienesiviritys......................13
Radionkuuntelu...........................13
Nauhan(TAPE)kaytto.........................14
.4
.7
.8
11
Perustoisto.............................14
Toistonpysaytys........................14
Toistotilaan
Dubbaus..............................14
Tallennus................................14
Perusasetukset.........................14
Tallennus
lahteesta..............................14
Synkronoitu
CD-toisto..............................15-16
CD-toisto..............................15
Toistontauottaminen.....................15
taakse-
radiosta,
aanitys
tai
eteenpain
CD:lta
CD:lta
tai
nauhalle
Toistonlopetus..........................15
Raidanhyppays.........................15
Raidanhaku...........................15
Siirtyminenseuraaviinlevyihin.
Levynvalitseminensuoraan................15
Levyjenvaihtotoistonaikana.
MP3-tiedostontietojentarkistus.
toistaminen
Raitojen
Uudelleentoisto.........................16
MP3-tiedostojen
satunnaisjarjestyksessa
levykansiotoiminnot
Ohjelmoitutoisto........................16
USB-toiminto............................17
Perustoisto.............................17
PoistaUSBlaitteesta.....................17
Siirtaminenmuillekorteille.................17
kelauksesta
ulkoisesta
. . . . . . . . . .
. . . . . . . . . . . .
. . . . . . . . . . . . .
. . . . . . . . . . .
. . . . . . . . .
. . .
JOHDANTO
. .
14
14
.15
.15
.15
16
16
LISATIETOJA
Vianetsinta...............................18
Lisatietoja...............................18
Teknisettiedot............................19
vaaroja,
tai
aiheuttaa
taman
kuvakkeista
jotka
muita
laitteen
saattavat
vahingoittaa
materiaalivaurioita.
erikoistoimintoja.
Tietoja
Ilmaisee
laitetta
Ilmaisee
ohjeiden
itse
Ennen
kayttoa
Turvatoimet
Laitteen
Laitetta
Alkuperainen
ovat
pakkaamalla
pakattu
Pida
Ala
hyonteissumuttimia,
muovituotteita
ajaksi.Nejattavat
Laitteen
Laitekotelon
Kayta
erittain
kostutettuna
voimakkaita
tinneria,
pintaa.
kasittely
kuljetettaessa
katevia
tehtaalta
laitteen
kayta
hoyrystyvia
puhdistus
pehmeaa,
likaiset,
silla
pakkauslaatikkojapakkausmateriaalit
kayttaa.
sen
pinta
kosketukseen
puhdistus
kayta
miedolla
liuottimia,
nama
Huomautuksia
Levyjen
Ala
Pitele
kosketa
Ala
kosketa
levya
kiinnita
kasittely
levyn
reunoista
pintoja.
paperia
uudelleen
samalla
tuotteen
Suojaat
lahettyna.
puhtaana
nesteita,
laitteen
lahella.
laitteen
tuotteen
jalkia
kuivaa
kangasliinaa.
pehmeaa
pesuaineliuoksella.
kuten
alkoholia,
saattavat
vahingoittaa
levyista
toistopuolta.
etta
niin,
tai
teippeja
parhaiten
tavoin kuinseoli
esimerkiksi
Ala
jata
kanssa
pintaan.
Jos
kangasliinaa
bensiinia
sormenpaat
levyyn.
kumi-
pitkaksi
pinnat
hieman
Ala
laitteen
eivat
kayta
tai
ovat
Huomioitavaa
Kaukosaatimen
Kohdista
kaukosaadin
painikkeita.
Distance:
Angle:
Kaukosaatimen
tai
Varoitus:
Ala
koskaan
(vakio,
kayta
sekaisin
kayta
alkaali
Huomautuksia
Aanityksen
Kielekkeen(-eiden)
ruuviavaimella)
paalletallennuksen
Sivu
A
kaukosaatimesta
toimintaetaisyys
kaukoanturiin
Noin
7
m
30°
kaukoanturin
kaikkiin
Noin
etuosasta.
paristojen
Poista
oleva
paristolokeron
sisaan
paristoa
vanhoja
sekaisin
eri
jne.).
nauhoista
esto
kasetista
poisto
estaa
vahingossa
/nauhan
ja
paina
etuosasta.
suuntiin
kaukoanturin
asennus
kaukosaatimen
kaksi
R03
(koko
navat
ja
uusia
ja
paristoja.
paristotyyppeja
(pienella
tapahtuvan
pyyhkiytymisen
takaosassa
kansijalaita
AAA)
oikein
Ala
tyhjaksi.
Kieleke
sivulla
pain.
A
Levyjen
Toiston
Ala
lammonlahteiden
pysakoityyn
nousta
Levyjen
Sormenjaljetjapoly
ua
Ennen
Pyyhi
Ala
ohennetta,
analogisille
ja
4
jata
vaaristaa
toistoa
levya
kayta
sailytys
jalkeen
levya
autoon,
huomattavan
puhdistus
keskustasta
vahvoja
myynnissa
levyille
sailyta
suoraan
aanta.
puhdista
kotelossaan.
levy
auringonpaahteeseen
lahelle
tai
auringonpaahteeseen
koska
lampotila
korkeaksi.
voivat
levylla
levy
puhtaalla
reunoille
liuottimia,
tarkoitettuja
kuten
olevia
puhdistus-aineita
auton
heikentaa
kangaspalalla.
pain.
alkoholia,
anti-staattisia
tai
sisalla
kuvan
bensiinia,
tai
suihkeita.
voi
laat-
Kun
haluat
teipilla.
Kieleke
tallentaa
sivulla
uudelleen,
B
peita
kielekkeen
aukko
Teippi.