Osallistu kilpailuun ja voita! Rekisteröi Samsung-tuotteesi
osoitteessa www.samsung.com/global/register
(LISÄVARUSTE)
SRS TruSurroundXT
Ohjeita käyttäjälle
◆ Kuvaruudun jäännöskuva
Älä jätä plasmanäyttöön pysäytyskuvaa (kuten videopelin tai tietokoneen näyttökuvaa, jos televisioon on kytketty
tietokone) kuin enintään kahdeksi tunniksi, jottei kuva jää näyttöön jäännöskuvaksi. Jäännöskuvaa kuvataan myös
“kuvan palamiseksi kuvaruutuun". Kun kuvaruudussa on pysäytyskuva, vähennä kirkkautta ja kontrastia, jottei
jäännöskuvaa pääsisi muodostumaan.
◆ Korkeus
Plasmanäyttö toimii normaalisti alle 2 000 metrin korkeudessa. Älä asenna ja käytä plasmanäyttöä yli 2 000 metrin
korkeudessa, sillä tällöin näytössä voi esiintyä toimintahäiriöitä.
◆ Plasmatelevision päällinen kuumenee
Television päällinen voi olla kuuma pitkään kestäneen katselun jälkeen, koska lämpö vapautuu yläpuolen
tuuletusaukon kautta. Tämä kuuluu asiaan, eikä laitteessa tai sen toiminnassa ole mitään vikaa.
Lasten ei kuitenkaan saa antaa koskea television päällisosaan.
◆ Televisiosta kuuluu naksahduksia.
Televisiosta voi kuulua naksahduksia, kun televisio supistuu ja laajenee ympäristön muutosten
seurauksena kuten lämpötilan tai kosteuden muuttuessa. Tämä on normaalia eikä merkki television viasta.
◆ Kennossa vikaa
Plasmatelevision paneelissa on 1 230 000–3 150 000 kuvapistettä (sen mukaan, onko kyseessä SD-vai
HD-televisio), mikä edellyttää pitkälle kehitettyä tekniikkaa. Näytössä saattaa kuitenkin näkyä muutamia kirkkaita
tai tummia kuvapisteitä. Nämä kuvapisteet eivät vaikuta laitteen suoritustehoon.
◆ Älä käytä televisiota alle 5 °C (41 °F) lämpötilassa
◆ Jos pysäytyskuvaa näytetään liian pitkään, plasmapaneeli voi vaurioitua pysyvästi
◆ Kuvaruudun jäännöskuva
Jos video- ja pc-pelien pysäytyskuvia näytetään kuvaruudussa liian pitkään, saattaa näkyä jäännöskuvia.
Voit estää tämän ilmiön syntymisen vähentämällä kuvaruudun kirkkautta ja kontrastia, jos katselet pitkään
pysäytyskuvia.
◆ Takuu
-Takuu ei kata jäännöskuvan aiheuttamia vahinkoja.
-Takuu ei kata ruutuun palaneita kuvia.
◆ Asennus
Neuvottele asiasta valtuutetun huoltoliikkeen kanssa, jos laite asennetaan johonkin seuraavista paikoista:
pölyiset paikat tai paikat, joissa käytetään kemikaaleja, erittäin kylmät ja kuumat paikat, erittäin kosteat paikat tai
lentokentät ja asemat, joissa laite altistuu jatkuvalle käytölle vuorokauden ympäri.
Jos näin ei tehdä, laite saattaa vaurioitua vakavasti.
Jos katsot plasmatelevisiota pitkään 4:3-kuvasuhteella, kuvaruutuun voi jäädä jälkiä
vasemman ja oikean reunan mustista palkeista kuvaruudun valon kirkkauserojen vuoksi.
DVD-levyn toistaminen tai konsolipelin pelaaminen voi vaurioittaa kuvaruutua samalla
tavalla.
Takuu ei kata tästä syystä syntyneitä vaurioita.
Osien tarkistaminen
Omistajan
käyttöopas
Virtajohto
Ferriittisydän (Virtajohto, Antennijohto,
➢
Sivupaneelin AV-johto)
Ferriittisydämellä suojataan kaapeleita
häiriöltä.
Kytkettäessä kaapelia, avaa ferriittisydän ja
kiinnitä se kaapelin ympärille.
Tuotteen väri tai muoto voi vaihdella mallista riippuen.
➢
Etupaneeli (tai sivupaneeli)
Kaiutin
Œ
SOURCE
Tällä painikkeella voit tuoda kuvaruutuun valikon,
jossa ovat kaikki valittavissa olevat kuvalähteet (TV,
Ulk.1, Ulk.2, AV, S-Video, Komponentti, PC, HDMI1
ja HDMI2).
´
MENU
Tuo kuvaruutuun television toimintavalikon
painamalla tätä.
-
ˇ
+
Suurenna tai pienennä äänenvoimakkuutta
painamalla tätä. Käytä
kuvaruutuvalikossa kuten kaukosäätimen œ ja √
painikkeita.
-
+
painikkeita
¨
C/P.
Vaihda kanavaa painamalla tätä. Käytä
C/P.painikkeita kuvaruutuvalikossa kuten
kaukosäätimen … ja † painikkeita.
ˆ
(
Sisään
Paina vahvistaaksesi valinnan.
Ø
Katkaise/kytke virta painamalla tätä.
Virtavalo
- Virta katkaistu:
- Virta kytketty: ei valoa
Kaukosäätimen infrapuna-anturi
Suuntaa kaukosäädin tähän kohtaan.
)
(virtapainike)
valo
Suomi - 5
Kytkentäpaneeli
Tuotteen väri tai muoto voi vaihdella mallista riippuen.
➢
Sivupaneeli
ˇ
Œ
tai
´
Œ S-VIDEO tai VIDEO / AUDIO L/R
- Video- (S-Video tai Video) ja audioliitännät ulkoisille
laitteille, kuten videokameralle tai videonauhurille.
´ kuulokeliitäntä
- Voit liittää laitteeseen kuulokkeet, jos haluat katsella
televisiota häiritsemättä muita huoneessa olijoita.
- Antennin tai kaapeliverkon 75Ω-koaksiaaliliitin.
´ Ulkoisten äänentoistolaitteiden kytkeminen
- Yhdistä television RCA–audiosignaali ulkoiseen
lähteeseen, kuten äänilaitteisiin.
ˇ COMPONENT IN
- Audiosignaalien (AUDIO L/R) ja videosignaalien
(Y/P
B/PR) komponenttitulot.
¨ PC IN / AUDIO
- Kytke näihin video- ja audiolähtöliitin.
ˆ EXT 1, EXT 2
- Ulkoisten laitteiden kuten videonauhurin,
DVD-laitteen, videopelilaitteen tai videolevylaitteen
tulo- tai lähtöliittimet.
Tulon ja lähdön tekniset tiedot
Liitin
EXT 1
EXT 2
Ø HDMI IN 2
- Kytke HDMI-lähdöllä varustetun laitteen HDMI-liitäntään.
∏ HDMI 1/DVI IN
- Kytke HDMI-lähdöllä varustetun laitteen HDMI-liitäntään.
Näitä tuloja voidaan käyttää myös erillisillä analogisilla
audiotuloilla varustettuna DVI-liitäntänä. Liitäntään
Tul o
Video
✔✔✔✔✔
Lähtö
Video + Audio (L/R)RGBAudio (L/R)
Valittavissa vain TV- tai DTV-lähtö.
Lähtö on valittavissa.
Suomi - 7
vaaditaan erillinen HDMI/DVI-kaapeli. Lisävarusteena
saatavaa HDMI/DVI-sovitinta käyttämällä voit ottaa
vastaan DVI-laitteen vasemman ja oikean kanavan
äänen televisiosi analogisten DVI-audiotulojen kautta.
(ei PC-yhteensopiva)
- Kun tämä tuote kytketään TV-sovittimeen,
DVD-laitteeseen tai pelikonsoliin HDMI- tai
DVI-kaapelilla, varmista että laite on asetettu alla
olevan taulukon osoittamaan yhteensopivaan
videolähdön tilaan.
Jos näin ei tehdä, tämä saattaa johtaa kuvan
vääntymiseen, hajoamiseen tai puuttumiseen.
- Älä yritä kytkeä HDMI/DVI –liitintä tietokoneeseen tai
kannettavan tietokoneen grafiikkakorttiin.
(Näyttö on tyhjä mikäli näin tehdään)
DVI AUDIO IN L/R
- Ulkoisten laitteiden DVI-audiolähdöt.
” VIRTALIITIN
- Virtaliitin, johon kytketään näytön mukana toimitettu
virtajohto.
’ SERVICE
- Tämä liitin on vain huoltoa varten.
Tuetut HDMI/DVI- ja Komponentti-tilat
➢
HDMI/DVI 50Hz
HDMI/DVI 60Hz
Komponentti
480i
X
X
O
480p
O
O
O
576i
´
720p
O
O
O
1080i
O
O
O
576p
O
X
X
X
O
O
Jalustojen asentaminen
Älä kanna plasmanäyttöä yksin vaan
➢
vähintään yhden avustajan kanssa. Älä
koskaan aseta plasmanäyttöä lattialle, jottei
kuvaruutu vaurioidu.
Pidä plasmatelevisio aina ylöspäin.
Plasmatelevisio kääntyy 20 astetta oikealle ja
➢
vasemmalle.
-20° ~ 20°
Kaukosäätimen kuvaus
ŒŒ
POWER –painike
(kytkee TV:n virran päälle ja
pois päältä)
Valitsee laitteen, jota ohjataan
Samsung-kaukosäätimellä
(TV, DVD, STB, CABLE, VCR)
ıı
Paina valaistaksesi
kaukosäätimen
äänenvoimakkuuden ja
kanavan valitsinpainikkeet,
mykistyspainikkeen ja
aktiivisen lähteen painikkeen
(TV, DVD, CABLE, STB, VCR).
˜˜
Lähteen valinta
¯¯
Edellinen kanava
˘˘
Automaattinen virran pois
päältä kytkeytyminen
¿¿
Tämä toiminto antaa sinun
katsella ja toistaa valokuva(JPEG) ja audiotiedostoja
(MP3) ulkoisesta laitteesta.
(Katso sivua 30 (JPEG), 39
(MP3))
¸¸
˛˛
◊◊
±±
≠≠
——
÷÷
®®
∑∑
µµ
¥¥
Tekstitelevisiotoiminnot
(Katso sivu 44)
ˆˆ
””
’’
ÔÔ
˜˜
¯¯
˛˛
◊◊
≠≠
––
——
(mallista riippuen)
Videonauhuri/DVD-toiminto
(kelaus/haku taaksepäin,
pysäytys, toisto/tauko ja
pikakelaus/-haku eteenpäin)
Seuraava kanava
Edellinen kanava
Poistu kuvaruutuvalikosta
Ohjaa valikon kohdistinta
Käytä saadaksesi tietoa sen
hetkisestä lähetyksestä
Fastext-teksti-TV:n aihevalinta
Kuvakoon valinta
Kuvan jäädytys
Valitsee PC-tilan suoraan
Valitse alakuvan kanava (PIP)
Jos kaukosäädin ei toimi
kunnolla, poista paristot ja
paina reset-painiketta noin 2-3
sekunnin ajan.
Aseta paristot takaisin
kaukosäätimeen ja kokeile
käyttää sitä uudelleen.
Poistuminen tekstitelevisiosta
(mallikohtainen)
Teksti-TV:n sisällys
Teksti-TV:n pysäytin
Teksti-TV:n tallennus
Tekstitelevision tilan valinta
edellinen sivu
Teksti-TV peruutus
Teksti-TV paljasta
Teksti-TV:n näyttö/mix, sekä
teksti-TV:n että tavallisen
lähetyksen katsominen
Fastext-teksti-TV:n aihevalinta
Suomi - 8
Kaukosäätimen toimintaan voi
➢
vaikuttaa kirkas valo.
Tämä on erityinen kaukosäädin
➢
näkövammaisille, ja sen virta-, kanava- ja
äänenvoimakkuudensäätöpainikkeissa on
sokeankirjoitusta.
Paristojen asettaminen kaukosäätimeen
1Nosta kaukosäätimen takana olevaa kantta ylöspäin kuvan osoittamalla tavalla.
2Asenna kaksi AAA-paristoa.
Varmista, että paristojen napaisuus vastaa paristolokeron “+” ja “–” merkintöjä.
➢
3Sulje kansi kuvan osoittamalla tavalla.
Jos et käytä kaukosäädintä pitkään aikaan, poista paristot ja säilytä ne
➢
viileässä, kuivassa paikassa. Kaukosäädin toimii jopa noin 7 metrin
etäisyydellä televisiosta. (Paristot kestävät normaalissa TV-käytössä noin
vuoden.)
Jos kaukosäädin ei toimi. Tarkista seuraavat seikat:
➢
1. Onko television virta kytketty päälle?
2. Ovatko paristot asetettu oikein päin?
3. Ovatko paristot kuluneet loppuun?
4. Onko kyseessä sähkökatkos tai onko virtajohto irti pistorasiasta?
5. Onko lähiympäristössä erikoisloistevalaisin tai neonvalomainos?
Television virran kytkeminen ja katkaiseminen
Virtajohto kytketään television takapaneeliin.
1Kytke virtajohto pistorasiaan.
Käyttöjännite ja jännitteen taajuus 50 tai 60 Hz on merkitty television takapaneeliin.
➢
2Kytke televisioon virta painamalla television etupaneelin virtapainiketta tai kaukosäätimen
POWER ( )-painiketta. Viimeksi katsottu kanava tulee kuvaruutuun automaattisesti. Jos yhtään kanavaa ei ole
tallennettu muistiin, ruutuun ei tule selkeää kuvaa. Katso kanavatallennuksen ohjeet sivulta 13 kappaleesta
”Kanavien automaattinen tallentaminen” tai sivulta 14 kappaleesta ”Kanavien manuaalinen tallentaminen”.
Kun televisio kytketään päälle ensimmäisen kerran, se kehottaa sinua automaattisesti määrittämään
➢
peruskäyttöasetukset.
Katso Kytke ja käytä –toiminto sivulla 11.
3Kytke televisio pois päältä painamalla etupaneelin -painiketta tai kaukosäätimen POWER ( )-painiketta.
4Kytke televisio päälle painamalla etupaneelin -painiketta tai kaukosäätimen POWER ()-painiketta tai
numeropainikkeita.
Suomi - 9
Valikot
TV
Lähdeluettelo: TV
Nimen muokkaus
WISELINK
Tulo
SiirräSisäänPoistu
1Paina MENU ()-painiketta.
2Valitse kuvake painamalla …- tai †-painiketta.
3Siirry valikon kohteisiin painamalla …- tai †-painiketta.
4Vaihda valittuja kohteita painamalla …/†/œ/√-painiketta.
5Poistu valikosta painamalla EXIT ()-painiketta.
Kuvan pysäyttäminen
Voit pysäyttää kuvan televisiokanavaa katsoessasi painamalla STILL-painiketta.
Voit palata normaalikatseluun painamalla painiketta uudelleen.
➢
Kuvaruutuun tulee päävalikko.
Sen vasemmalla puolella on viisi kuvaketta: Tulo, Kuva, Ääni, Kanava jaAsetukset.
Siirry kuvakkeen alavalikkoon painamalla ENTER ()-painiketta.
Lisää kohteita valikkoon painamalla ENTER ()-painiketta.
Palaa edelliseen valikkoon painamalla MENU ()-painiketta.
Tämä toiminto peruuntuu automaattisesti 5 minuutin kuluttua.
Suomi - 10
Kytke ja käytä -toiminto
Kun televisio kytketään päälle ensimmäisen kerran, se kehottaa sinua automaattisesti määrittämään peräkkäin
peruskäyttöasetukset. Käytettävissä ovat seuraavassa kuvatut asetukset.
1Jos televisio on valmiustilassa, paina kaukosäätimen POWER ( )-painiketta.
Kuvaruutuun tulee Plug & Play -toiminnon käynnistystä kehottava viesti.
Kieli-valikko ilmestyy näyttöön automaattisesti muutaman sekunnin kuluttua.
2
3Valitse haluamasi kieli painamalla …- tai †-painiketta.
Paina ENTER ()-painiketta. Näyttöön ilmestyy viesti, joka kehottaa
tarkistamaan antennin kytkennän.
4Varmista, että television antennijohto on kytketty.
Paina ENTER ()-painiketta. Kuvaruutuun tulee Maa-valikko.
5Valitse oma maasi tai alueesi painamalla …- tai †-painiketta.
Paina ENTER ()-painiketta. Näyttöön ilmestyy kanavahaun valikko.
6Käynnistä kanavien tallennus painamalla ENTER ()-painiketta.
Haku päättyy automaattisesti. Televisio alkaa tallentamaan kaikkia
vastaanotettavia kanavia.
Aseta kellonaika painamalla ENTER ()-painiketta.
7Valitse tunnit tai minuutit painamalla œ- tai √-painiketta.
Valitse haluamasi asetukset painamalla …- tai †-painiketta.
Voi syöttää tunnit tai minuutit suoraan painamalla kaukosäätimen
➢
numeropainikkeita.
8Vahvista valintasi painamalla ENTER ()-painiketta.
Kuvaruutuun tulee teksti Hyviä katseluhetkiä.
Kytke ja käytä
Aloita Kytke ja käytä.
OK
SisäänPoistu
Kytke ja käytä
Kieli
SiirräSisäänOhita
Maa
SiirräSisäänOhita
Automaattinen tallennus
P1 C
Kellon asetus--:
Dansk
Suomi
Kytke ja käytä
Tarkista antennitulo.
OK
SisäänOhita
Kytke ja käytä
Belgia
Ranska
Saksa
Italia
Kytke ja käytä
--
Aloita
SisäänOhita
Kytke ja käytä
40 MHz
0 %
--
Toimi seuraavasti, jos haluat määrittää kytke ja käytä -toiminnon
asetukset uudelleen:
1Näytä valikko painamalla MENU ()-painiketta.
2Valitse Asetukset painamalla …- tai †-painiketta ja paina sitten
ENTER ()-painiketta.
3Valitse Kytke ja käytä painamalla ENTER ()-painiketta uudelleen.
Kuvaruutuun tulee Kytke ja käytä -toiminnon käynnistystä kehottava viesti.
Suomi - 11
SisäänOhita
Kytke ja käytä
Kellon asetus
Siirrä Säädä Sisään Ohita
TV
00 : 00
Hyviä katseluhetkiä.
OK
Asetukset
Kytke ja käytä
Kieli: Suomi
Aika
Pelitila: Pois käyt.
Sininen ruutu: Pois käyt.
Melodia: Pois käyt.
PC
Lisää
SiirräSisäänPalaa
Ulkoisten signaalilähteiden katseleminen
TV
Lähdeluettelo: TV
Nimen muokkaus
WISELINK
TV
TV
Ulk.1 :
Ulk.2:
AV:
S-Video:
Komponentti:
PC:
Tulo
SiirräSisäänPalaa
Lähdeluettelo
----
----
----
----
----
Lisää
----
SiirräSisäänPalaa
Voit vaihtaa katsottavaksi kuvalähteeksi kaukosäätimellä jonkin televisioon
kytketyn ulkoisen laitteen, kuten videonauhurin, DVD-laitteen, digisovittimen tai
TV-kuvan (lähetyksen tai kaapelikanavan).
1Näytä valikko painamalla MENU ()-painiketta.
2Valitse Lähdeluettelo painamalla ENTER ()-painiketta.
3Paina ENTER ()-painiketta uudelleen.
4Valitse signaalilähde painamalla …- tai †-painiketta ja paina sitten
ENTER ()-painiketta.
Käytettävissä olevat signaalilähteet
: TV, Ulk.1, Ulk.2, AV, S-Video,
komponentti, PC, HDMI1 ja HDMI2
Voit valita nämä vaihtoehdot myös suoraan painamalla kaukosäätimen
➢
SOURCE-painiketta.
Voit siirtyä TV- tai PC-tilaan suoraan painamalla kaukosäätimen TV- tai
1Näytä valikko painamalla MENU ()-painiketta.
2Paina ENTER ()-painiketta.
3Valitse Nimen muokkaus painamalla …- tai †-painiketta ja paina sitten
ENTER ()-painiketta.
4Valitse ulkoinen kuvalähde, jonka nimeä haluat muokata, painamalla …- tai
†-painiketta ja paina sitten ENTER ()-painiketta.
5Valitse haluamasi laite painamalla …- tai †-painiketta ja paina sitten
ENTER ()-painiketta.
alittavissa olevat nimet: Videonauhuri, DVD, D-VHS, Kaapelipääte,
V
HD-sovitin, Satelliittipääte, AV-vastaanotin,
DVD-vastaanotin, Peli, Videokamera, DVD Combo, DHR ja PC.
6 Poistu tilasta painamalla EXIT-painiketta.
Suomi - 12
Kanavien automaattinen tallentaminen
Voit selata käytettävissä olevia taajuusalueita (taajuudet ovat maakohtaisia).
Automaattisesti tallennetut kanavanumerot eivät aina vastaa todellisia tai haluttuja
kanavanumeroita.
Voit kuitenkin lajitella kanavanumerot manuaalisesti ja poistaa kaikki ne kanavat,
joita et halua katsella.
1Näytä valikko painamalla MENU ()-painiketta.
2Valitse Kanava painamalla …- tai †-painiketta ja paina sitten
ENTER ()-painiketta.
3Paina ENTER ()-painiketta uudelleen. Kuvaruutuun tulee maaluettelo.
4Valitse maasi painamalla …- tai †-painiketta ja paina sitten
ENTER ()-painiketta.
5Valitse Automaattinen tallennus painamalla …- tai †-painiketta ja paina
sitten ENTER ()-painiketta.
6Käynnistä haku uudelleen painamalla ENTER ()-painiketta.
Haku päättyy automaattisesti.
Jos haluat pysäyttää haun ennen kuin se on valmis, paina
➢
MENU ()- tai ENTER ()-painiketta.
TV
Maa: Belgia
Automaattinen tallennus
Manuaalinen tallennus
Kanavien Hallinta
Lajittelu
Nimi
Hienosäätö
SiirräSisäänPalaa
Automaattinen tallennus
P1 C
SisäänPalaa
--
Aloita
Kanava
40 MHz
0 %
Suomi - 13
Kanavien manuaalinen tallentaminen
Voit tallentaa kaikki televisiokanavat kaapelikanavat mukaan lukien.
Kun tallennat kanavia manuaalisesti, voit valita:
vierestä häviää eikä kanavaa lukita.
Lapsilukon ollessa käytössä, ruutu muuttuu täysin siniseksi.
➢
10 Poistu tilasta painamalla EXIT-painiketta.
()
merkki kanavan
()
merkki kanavan
TV
Maa: Belgia
Automaattinen tallennus
Manuaalinen tallennus
Kanavien Hallinta
Lajittelu
Nimi
Hienosäätö
SiirräSisäänPalaa
TV
Kanavien Hallinta
Kanavien Hallinta
Lapsilukko: Pois käyt.
SiirräSisäänPalaa
Kanavien Hallinta
P1 C 4
Muistip.
0 C
--
1C 4
2C 24
3C 2
4C 5
5C 80
6C 7
7C 36
8C 52
9C 11
LisääLukko
SiirräSisään
SivuPalaa
Kanava
1 / 10
Voit valita nämä vaihtoehdot painamalla ainoastaan kaukosäätimen
➢
CH MGR -painiketta.
Suomi - 15
Tallennettujen kanavien lajitteleminen
TV
TV
Kanava
Maa: Belgia
Automaattinen tallennus
Manuaalinen tallennus
Kanavien Hallinta
Lajittelu
Nimi
Hienosäätö
SiirräSisäänPalaa
Lajittelu
Muistip.
Kan. Nimi
0C
--
1C 4
2C 24
3C 2
4C 5
SiirräSisäänPalaa
Lajittelutoiminnolla voit muuttaa tallennettujen kanavien muistipaikkanumeroita.
Tämä voi olla tarpeen, jos olet käyttänyt automaattista kanavatallennusta.
1Näytä valikko painamalla MENU ()-painiketta.
2Valitse Kanava painamalla …- tai †-painiketta ja paina sitten
ENTER ()-painiketta.
3Valitse Lajittelu painamalla …- tai †-painiketta ja paina sitten
ENTER ()-painiketta.
4Valitse siirrettävä kanava painamalla …- tai †-painiketta ja paina sitten
ENTER ()-painiketta.
5Valitse …- tai †-painikkeella muistipaikka, johon haluat siirtää kanavan.
Paina ENTER ()-painiketta. Kanava siirtyy uuteen muistipaikkaan,
ja kaikki muut kanavat siirtyvät vastaavasti.
6Toista vaiheita 4-5, kunnes olet siirtänyt kaikki kanavat haluamiisi muisti-
paikkoihin.
7Poistu tilasta painamalla EXIT-painiketta.
Kanavien nimeäminen
TV
TV
Kanava
Maa: Belgia
Automaattinen tallennus
Manuaalinen tallennus
Kanavien Hallinta
Lajittelu
Nimi
Hienosäätö
SiirräSisäänPalaa
Nimi
Muistip. Kan.Nimi
0C
-- -----
1C 4
2C 24
3C 2
4C 5
SiirräSäädäPalaa
-----
A
-----
-----
-----
Kanavat nimetään automaattisesti, kun kanavatieto vastaanotetaan. Voit nimetä
automaattisesti nimetyt kanavat uudelleen.
1Näytä valikko painamalla MENU ()-painiketta.
2Valitse Kanava painamalla …- tai †-painiketta ja paina sitten
ENTER ()-painiketta.
3Valitse Nimi painamalla …- tai †-painiketta ja paina sitten
ENTER ()-painiketta.
4Valitse kanava, joka nimetään uudelleen, painamalla …- tai †-painiketta, ja
paina sitten ENTER ()-painiketta.
5Valitse kirjain (A–Z), numero (0–9) tai symboli painamalla
…- tai †-painiketta. Siirry edelliseen tai seuraavaan kirjaimeen painamalla
œ- tai √-painiketta ja paina sitten ENTER ()-painiketta.
6Toista vaiheet 4-5 kaikkien niiden kanavien kohdalla, jotka haluat nimetä
uudelleen.
7Poistu tilasta painamalla EXIT-painiketta.
Suomi - 16
Kanavien vastaanoton viritys
Mikäli vastaanotto on selkeä, sinun ei tarvita hienosäätää kanavaa, koska tämä
tapahtuu automaattisesti kanavien haku- ja tallennustoimenpiteitä tehdessä.
Mikäli signaali on heikko tai epäselvä, tulee sinun hienosäätää kanava
manuaalisesti.
1Näytä valikko painamalla MENU ()-painiketta.
2Valitse Kanava painamalla …- tai †-painiketta ja paina sitten
ENTER ()-painiketta.
3Valitse Hienosäätö painamalla …- tai †-painiketta. Paina sen jälkeen
ENTER ()-painiketta.
4Saavuttaaksesi terävän ja selkeän kuvan ja hyvän äänenlaadun, paina
œ tai √-painiketta kunnes saavutat optimaalisen asetuksen. Paina ENTER
()-painiketta.