kuten lämpöpattereita, uuneja tai muita
lämpöä tuottavia laitteita (mukaan lukien
vahvistimia).
i Suojaa virtajohtoa taittumiselta ja päälle
Turvasymbolit
astumiselta.
j Käytä ainoastaan valmistajan
määrittelemiä lisälaitteita.
k Käytä ainoastaan valmistajan
määrittelemiä tai laitteen mukana
toimitettuja jalustoja tai telineitä. Estä
laitetta kaatumasta siirtämisen aikana.
Salama kuvaa laitteessa olevaa eristämätöntä
materiaalia, joka voi aiheuttaa sähköiskun.
Turvallisuussyistä laitteen kantta ei saa
irrottaa.
Huutomerkki kiinnittää huomiota kohtiin,
joiden toimintaan on erityisesti tutustuttava
lukemalla laitteen oppaat, jotta laitteen käyttöja huolto-ongelmat voidaan välttää.
VAROITUS: Tulipalon ja sähköiskun
välttämiseksi laitetta ei altistaa sateelle tai
kosteudelle. Nesteitä sisältäviä esineitä,
esimerkiksi maljakoita, ei saa laittaa laitteen
päälle.
VAROITUS: Sähköiskun välttämiseksi sovita
liittimen leveä osa liitännän leveään osaan
kunnolla.
l Irrota laitteen virtajohto pistorasiasta
ukkosmyrskyjen aikana sekä silloin, jos
laitetta ei käytetä pitkään aikaan.
m Anna vain valtuutetun huoltohenkilön
huoltaa laite. Huolto on tarpeen, kun
laite on vahingoittunut, esimerkiksi jos
virtajohto tai pistoke on vahingoittunut,
laitteen sisään on päässyt nestettä tai
vieraita esineitä, laite on kastunut, ei
toimi normaalisti tai on pudonnut.
n Paristojen käyttöä koskeva VAROITUS:
paristojen vuotamisesta johtuvia
vahinkoja voi estää seuraavien toimien
avulla:
a Lue nämä ohjeet.
b Säilytä nämä ohjeet.
c Huomioi kaikki varoitukset.
d Noudata kaikkia ohjeita.
e Älä käytä laitetta veden lähellä.
f Puhdista vain kuivalla liinalla.
g Älä tuki ilmastointiaukkoja. Asenna
valmistajan ohjeiden mukaisesti.
2FI
Asenna paristot oikein, laitteen ja •
paristojen navat (+ ja -) vastakkain.
Käytä aina samanlaisia paristoja •
yhdessä (älä sekoita esimerkiksi
vanhoja ja uusia tai hiili- ja
alkalipohjaisia paristoja keskenään).
Poista paristot, jos laite on pitkään •
käyttämättä.
o Laitteen päälle ei saa roiskua vettä tai
muita nesteitä.
p Älä aseta laitteen päälle mitään sitä
kuuntelun jälkeen normaalilta kuulostava
mahdollisesti vahingoittavia esineitä,
kuten nestettä sisältäviä esineitä tai
kynttilöitä.
q Tämä tuote saattaa sisältää lyijyä ja
elohopeaa. Nämä aineet on hävitettävä
ympäristöystävällisellä tavalla. Saat
lisätietoja aineiden hävittämisestä
tai kierrättämisestä paikallisilta
viranomaisilta tai Electronic Industries
Alliance -järjestön kotisivulta osoitteesta
www.eiae.org.
r Kun laitteen virta katkaistaan laitteen
katkaisimesta tai irrottamalla pistoke,
äänenvoimakkuus saattaa olla liian
voimakas ja kuulolle vahingollinen.
Voit estää tämän asettamalla
äänenvoimakkuuden turvalliselle tasolle
ennen kuuntelua ja pitää sen tällä tasolla.
Turvallisen äänenvoimakkuuden asettaminen:
Aseta äänenvoimakkuuden säädin •
alimmalle tasolle.
Lisää äänenvoimakkuutta vähitellen, •
kunnes kuulet äänen selkeästi ja häiriöittä.
Kuuntele kohtuullisia aikoja:
Pitkäaikainen kuunteleminen tavallisella, •
“turvallisellakin” äänenvoimakkuudella
saattaa vahingoittaa kuuloa.
laite on helppo ottaa uudelleen
käyttöön.
Vakava varoitus
Älä koskaan avaa laitteen runkoa. •
Älä koskaan voitele mitään laitteen osaa.•
Älä koskaan aseta laitetta muiden laitteiden päälle.•
Älä säilytä laitetta suorassa auringonvalossa tai liekkien •
tai lämmönlähteiden läheisyydessä.
Älä katso laitteen sisällä olevaan lasersäteeseen.
•
Varmista, että virtajohto tai pistoke on sijoitettu niin, •
että voit helposti irrottaa laitteen virtalähteestä.
Ylikuumenemisen vaara! Älä koskaan sijoita
laitetta ahtaaseen tilaan. Jätä DVD-soittimen
ympärille aina vähintään 10 cm vapaata
tilaa ilman kiertämistä varten. Varmista,
että esimerkiksi verhot eivät peitä laitteen
ilmastointiaukkoja.
Käytä laitteita oikein ja pidä riittävästi •
taukoja.
Noudata kuulokkeiden käytössä seuraavia
ohjeita.
Kuuntele kohtuullisella •
äänenvoimakkuudella kohtuullisia aikoja.
Älä lisää äänenvoimakkuutta kuulosi •
totuttua nykyiseen ääneen.
Älä lisää äänenvoimakkuutta niin •
korkeaksi, ettet kuule, mitä ympärilläsi
tapahtuu.
Lopeta ja keskeytä kuunteleminen •
vaarallisissa tilanteissa. Älä käytä
kuulokkeita ajaessasi moottoriajoneuvolla
tai polkupyörällä tai käyttäessäsi
skeittilautaa, sillä se saattaa vaarantaa
liikenteen ja on monissa paikoissa laitonta.
Suomi
Kuulon suojaaminen
Kuuntele kohtalaisella äänenvoimakkuudella.
Kuulokkeiden käyttäminen pitkään kovalla •
äänenvoimakkuudella saattaa vahingoittaa
kuuloa. Tämä laite saattaa tuottaa kovia
ääniä, jotka voivat jopa alle minuutissa
aiheuttaa ihmiselle pysyviä kuulovaurioita.
Korkeammat äänenvoimakkuudet on
tarkoitettu huonokuuloisten käyttöön.
Ääni saattaa olla harhaanjohtava. Ajan •
mittaan kuulo mukautuu korkeisiinkin
äänenvoimakkuuksiin. Pitkäkestoisen
Huomautus
Tämä laite on Euroopan unionin radiohäiriöitä
koskevien vaatimusten mukainen.
Tämä laite noudattaa seuraavien direktiivien ja
säädösten vaatimuksia: 2004/108/EY, 2006/95/
EY.
Tämän laitteen muuttaminen tai
muokkaaminen muulla kuin Philips Consumer
FI3
Lifestylen erityisesti hyväksymällä tavalla
voi mitätöidä käyttäjän valtuudet laitteen
käyttämiseen.
Kierrätys
Tuotteesi on suunniteltu ja valmistettu
laadukkaista materiaaleista ja komponenteista,
jotka voidaan kierrättää ja käyttää uudelleen.
Tuotteeseen kiinnitetty yliviivatun roskakorin
kuva tarkoittaa, että tuote kuuluu Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/96/
EY soveltamisalaan.
Ota selvää paikallisista paristojen
hävittämiseen ja keräämiseen liittyvistä
säännöistä. Paristojen asianmukainen
hävittäminen auttaa vähentämään
ympäristölle ja ihmisille mahdollisesti koituvia
haittavaikutuksia.
Ympäristötietoja
Kaikki tarpeeton pakkausmateriaali on
jätetty pois. Pyrimme siihen, että pakkauksen
materiaalit on helppo jakaa kolmeen osaan:
pahviin (laatikko), polystyreenimuoviin
Älä hävitä tuotetta kotitalousjätteen
mukana. Ota selvää paikallisista sähkö- ja
elektroniikkalaitteiden keräykseen liittyvistä
säännöistä. Käytetyn laitteen asianmukainen
hävittäminen auttaa vähentämään
ympäristölle ja ihmisille mahdollisesti koituvia
haittavaikutuksia.
Laite sisältää paristot, jotka ovat Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/66/
EY vaatimusten mukaiset, eikä niitä voi
hävittää tavallisen talousjätteen mukana.
(pehmuste) ja polyeteeni (pussit,
suojamuoviarkki).
Järjestelmä koostuu materiaaleista, jotka
voidaan kierrättää ja käyttää uudelleen,
jos järjestelmän hajottamisen hoitaa siihen
erikoistunut yritys. Noudata paikallisia
pakkausmateriaaleja, vanhoja paristoja
ja käytöstä poistettuja laitteita koskevia
kierrätysohjeita.
Windows Media ja Windows-logo ovat
Microsoft Corporationin tavaramerkkejä tai
rekisteröityjä tavaramerkkejä Yhdysvalloissa
ja/tai muissa maissa.
Tässä laitteessa on tarra:
Tuotteeseen kiinnitetty yliviivatun roskakorin
kuva, jossa on kemiallinen symboli Pb,
tarkoittaa, että paristot noudattavat lyijyn
käytöstä annetun direktiivin vaatimuksia:
4FI
2 Mikrojärjestelmä
Toimituksen sisältö
Tarkista pakkauksen sisältö:
Olet tehnyt erinomaisen valinnan ostaessasi
Philipsin laitteen! Käytä hyväksesi Philipsin tuki ja
rekisteröi tuote osoitteessa www.philips.com/
welcome.
Johdanto
Tällä laitteella voit toistaa ääntä äänilevyiltä,
USB-laitteista, muista ulkoisista laitteista ja
radiosta.
Laitteen monipuoliset ääniasetukset takaavat
täyteläisen äänen DSC (Digital Sound Control)-
Päälaite•
Kaiuttimet x 2•
Virtajohto•
Kaukosäädin•
FM-antenni•
MP3-linkkikaapeli•
Käyttöopas•
Pikaopas•
Suomi
ja DBB (Dynamic Bass Boost) -toiminnoilla.
Laite tukee seuraavia tallennusmuotoja:
Luokan 1 laserlaite Varoitus!
Laitteen käyttäminen muulla kuin tässä
käyttöohjeessa mainitulla tavalla saattaa altistaa
käyttäjän turvallisuusluokan 1 ylittävälle
näkymättömälle lasersäteilylle.
Oikeus muutoksiin varataan. Laite ei saa
olla alttiina tippu-ja roiskevedelle. Huom.
Toiminnanvalitsin on kytketty toisiopuolelle,
eikä se kytke laitetta irti sähköverkosta.
Sisäänrakennettu verkkoosa on kytkettynä
sähköverkkoon aina silloin, kun pistoke on
pistorasiassa.
Huom.Toiminnanvalitsin on kytketty
toisiopuolelle, eikä se kytke laitetta irti
sähköverkosta. Sisäänrakennettu verkko-osa
on kytkettynä sähköverkkoon aina silloin, kun
pistoke on pistorasiassa.
FI5
Päälaitteen yleiskuvaus
a
b
c
g
h
i
d
e
j
k
f
l
m
n
aPOWER
Laitteen käynnistäminen ja •
siirtyminen valmiustilaan tai Ecovalmiustilaan.
bVirran ilmaisin
cSRC
Valitse lähde: CD, USB, TUNER, •
MP3 LINK tai AUX.
6FI
d
Toiston aloittaminen tai •
keskeyttäminen.
e
Toiston lopettaminen tai •
ohjelmatietojen tyhjentäminen
Loading...
+ 14 hidden pages
You need points to download manuals.
1 point = 1 manual.
You can buy points or you can get point for every manual you upload.