Medion MDT 4040 PVR User Manual

G
KIITOS, ETTÄ VALITSIT MEDIONIN!
MEDION MDT 4040PVR (myöhemmin tässä oppaassa käytetään vain nimitystä laite) on markkinoiden nykyaikaisimpia digitaalisten televisio- ja radio-ohjelmien vastaanottoon ja tallentamiseen tarkoitettuja laitteita.
Laitteen tallennusmahdollisuus perustuu kiintolevyn käyttöön. Kiintolevylle voi tallentaa yhteensä noin 80 tuntia televisio-ohjelmia. Tallennettavan televisio-ohjelman kuvan­ja äänenlaatu vastaavat täysin “suoraa” televisiolähetystä.
Ohjelmien tallentaminen on nopeaa helppokäyttöisen ohjelmaoppaan ansiosta. Voit tallentaa tällä laitteella myös radio-ohjelmia. Tallennuksen aikana voit katsella toista televisiokanavaa tai kuunnella toista radiokanavaa.
Tässä laitteessa on myös niin sanottu toistonsiirto. Käytännössä tämä toiminto tarkoittaa sitä, että halutessasi et menetä sekuntiakaan seuraamastasi ohjelmasta, vaikka kävisit jääkaapilla tai puhuisit pitkän puhelun!
Voit tallentaa laitteessa olevan USB-liitännän kautta kuvia ja MP3-tiedostoja laitteen kiintolevylle. Voit jopa tallentaa minkä tahansa televisio-ohjelman yksittäisen kuvan laitteen kiintolevylle tiedostoksi ja siirtää tämän tiedoston tietokoneelle.
Toivomme, että tästä tuotteesta on sinulle paljon hyötyä!
G
Y
MEDION MDT 4040PVR digivastaanottimen
käyttöön liittyvissä kysymyksissä auttaa DigiTV Info.
Puh. 0306 344 488
(avoinna arkisin klo 9 - 21, pvm:n hinnalla)
Sähköposti:info@digitv.fi
G
Z
SISÄLLYSLUETTELO
1. TURVALLISUUSOHJEET.................................. 7
2. LAITTEEN MYYNTIPAKKAUKSEN SISÄLLÖN
TARKISTUS........................................................ 9
3. LAITTEEN ETUPANEELI................................ 10
4. LAITTEEN TAKAPANEELI.............................. 11
5. KAUKOSÄÄTIMEN ESITTELY ........................ 13
6. LAITTEEN ASENNUS JA KANAVIEN VIRITYS 16
7. TELEVISION KATSELU.................................. 18
8. DIGIVASTAANOTIN ON MYÖS RADIO .......... 25
9. TELEVISIO- JA RADIO-OHJELMIEN
TALLENNUS ..................................................... 28
10. TALLENNETTUJEN OHJELMIEN TOISTO...... 32
11.TOISTONSIIRTO ......................................... 35
12. VALIKOT .................................................... 37
13. PÄÄVALIKKO ............................................. 38
14. KANAVALISTAN MUOKKAUS ...................... 40
15. SUOSIKKILISTAN MUOKKAUS ................... 42
16. LAITTEEN ASENNUS........................................ 45
G
[
17. LAITTEEN ASENNUS (Automaattinen viritys)
........................................................................ 47
18. LAITTEEN ASENNUS (Manuaalinen viritys) 50
19. LAITTEEN ASENNUS (Käytön rajoitukset).. 51
20. LAITTEEN ASENNUS (Vastaanottimen päivitys)...... 52
21. LAITTEEN ASENNUS (Aika-asetukset) ....... 54
22. LAITTEEN ASENNUS (Tehdasasetusten
palautus)......................................................... 56
23. JÄRJESTELMÄN ASETUKSET....................... 58
24. JÄRJESTELMÄN ASETUKSET (kiintolevy).... 60
25. JÄRJESTELMÄN ASETUKSET (Salauskortti)
Tilaus............................................................... 61
26. MP3-TIEDOSTOJEN KUUNTELU .................. 63
27. KUVATIEDOSTOJEN KATSELU .................... 64
28. KUVAKAAPPAUSTEN KATSELU JA
TALLENTAMINEN ............................................. 65
29. JÄRJESTELMÄN ASETUKSET
(Tallennusvalikko)........................................... 66
30. OHJELMISTOPÄIVITYS TIETOKONEELLA
SARJALIITÄNNÄN KAUTTA .............................. 67
31. USB-SIIRTO-OHJELMAN ASENNUS............. 71
32. OHJELMISTOPÄIVITYS USB-LIITÄNNÄN
KAUTTA JA TIEDOSTOJEN SIIRTO ................... 72
G
\
33. VIANETSINTÄ ............................................ 74
G
]
1. TURVALLISUUSOHJEET
Lue nämä turvallisuusohjeet huolellisesti ennen laitteen käyttöönottoa. Näitä ohjeita noudattamalla voit varmistua, että laite toimii mahdollisimman luotettavasti koko sen käyttöiän ajan.
* Tämä laite on tarkoitettu digitaalisten televisio- ja radiokanavien vastaanottoon.
* Älä sijoita laitetta kuumaan, kylmään tai kosteaan paikkaan. Tämä laite on tarkoitettu käytettäväksi normaalissa huonelämpötilassa. Älä sijoita laitetta lämmönlähteen päälle. Koneiston liiallinen lämpeneminen lyhentää sen käyttöikää.
* Älä aseta esineitä, esimerkiksi sanomalehtiä, verhoja tai vaikkapa pöytäliinoja siten, että ne peittävät laitteen päällä olevat ilmanvaihtoaukot. Riittävä ilmanvaihto on edellytys laitteen pitkälle käyttöiälle ja luotettavalle toiminnalle.
* Jätä laitteen yläpuolelle vähintään kolme senttimetriä tyhjää tilaa riittävän ilmanvaihdon takia.
* Älä aseta laitteen päälle nestettä sisältävää astiaa, esimerkiksi maljakkoa. Veden joutuminen laitteen sisään voi vaurioittaa laitetta ja saattaa aiheuttaa jopa tulipalon.
* Jos laite altistuu äkilliselle lämpötilanvaihtelulle siirrettäessä laitetta esimerkiksi pakkasesta sisätiloihin, älä kytke laitetta sähköverkkoon ensimmäisen kahden tunnin aikana.
G
^
* Laitteen tallennusvälineenä käytetään kiintolevyä. Tämän takia laitteen sisältä kuuluu käytön aikana ääniä. Nämä äänet ovat täysin normaaleja.
* Kun puhdistat koteloa, käytä puhdistamiseen vedellä kostutettua liinaa. Muista irrottaa laite pistorasiasta ennen kuin alat puhdistaa laitetta.
* Älä kytke kaapeleita tai vaihda niiden paikkaa, kun laite on kytkettynä pistorasiaan.
* Älä avaa laitteen suojakoteloa. Suojakotelon saa avata vain laitteen maahantuojan valtuuttama huoltoliike. Jos takuuaikana laitteen suojakotelon avaa jokin muu taho, laitteen takuu raukeaa. Valtuutetun huoltoliikkeen saat selville laitteen myyjältä.
* Laitteen huolto on takuuaikana jätettävä laitteen maahantuojan valtuuttaman huoltoliikkeen tehtäväksi. Muussa tapauksessa laitteen takuu raukeaa.
G
_
2. LAITTEEN MYYNTIPAKKAUKSEN SISÄLLÖN
TARKISTUS
Varmista ennen laitteen käyttöönottoa, että myyntipakkauksesta löytyvät kaikki alla luetellut tuotteet laitteen ja tämän käyttöoppaan lisäksi. Jos jokin alla mainituista tuotteista puuttuu, ota yhteys laitteen myyjään.
1) Kaukosäädin.
2) Paristot kaukosäädintä varten (2 kpl).
3) Liitäntäkaapeli televisiota varten (ns. scart-
kaapeli).
4) Lyhyt liitäntäkaapeli (saattaa olla kytketty
valmiiksi laitteen takapaneeliin).
5) USB-kaapeli.
6) CD-ROM-levy.
7) Käyttöohje.
Säilytä laitteen myyntipakkaus ja ostokuitti, sillä saatat tarvita niitä myöhemmin. Kiinnitä laitteen ostokuitti alla olevaan tyhjään tilaan.
KIINNITÄ OSTOKUITTI TÄHÄN
G
`
3. LAITTEEN ETUPANEELI
Etupaneelissa sijaitsevat laitteen päivittäiseen käyttöön tarkoitetut painikkeet. Painikkeiden avulla voit esimerkiksi vaihtaa kanavaa tai säätää äänenvoimakkuutta. Painikkeet ovat suojaluukun takana. Saat käännettyä luukun auki laitteen kotelon vasemmassa ja oikeassa reunassa olevien lovien avulla.
1) Power. Virtakytkin.
2) CH vasemmalle ja CH oikealle.
Kanavanvaihtopainikkeet.
3) VOL vasemmalle ja VOL oikealle.
Äänenvoimakkuuden säätöpainikkeet.
4) Led-näyttö. Näyttää muun muassa
katsottavan kanavan muistipaikan numeron. Kun laite on sammutettuna, näytössä näkyy kellonaika.
5) Push. Maksullisten kanavien katselua varten
tarvittava kortti asetetaan tämän kannen takana olevaan liittimeen. Napsauta kantta kevyesti sanan kohdalta, niin kansi aukeaa. Työnnä kortti varovasti paikoilleen pohjaan asti, sirupuoli edellä. Työnnä kortti paikoilleen sirupuoli alaspäin ja sulje lopuksi kansi.
G
XW
4. LAITTEEN TAKAPANEELI
Laitteen takapaneelissa ovat laitteen liitännät. Älä kytke tai irrota kaapeleita, kun laite on kytkettynä verkkovirtaan. Kun liität tai irrotat kaapeleita, pidä kiinni liittimen suojakuoresta. Näin varmistat, että kaapelit eivät mene rikki.
1) CABLE_A IN. Kytke antennikaapeli tähän
liittimeen.
2) CABLE_A OUT. Kytke myyntipakkauksen
mukana olevan lyhyen antennikaapelin toinen pää tähän liittimeen.
3) CABLE_B IN. Kytke myyntipakkauksen
mukana olevan lyhyen antennikaapelin toinen pää tähän liittimeen.
4) CABLE_B OUT. Jos haluat katsella myös
analogisesti välitettäviä televisiokanavia, kytke tästä liittimestä kaapeli televisioon.
5) ANT IN. Jos käyttämässäsi televisiossa ei ole
scart-liitäntää, käytä tätä liitintä laitteen kytkemiseksi televisioon.
6) TV OUT. Jos käyttämässäsi televisiossa ei ole
scart-liitäntää, kytke televisioon menevän tavallisen antennikaapelin toinen pää tähän liittimeen.
7) TV. Kytke scart-kaapelin toinen pää tähän
liittimeen ja toinen pää televisiossa olevaan vastaavaan liittimeen.
G
XX
8) VCR. Kytke scart-kaapelin toinen pää tähän
liittimeen ja toinen pää videoissa olevaan vastaavaan liittimeen, jos haluat tallentaa
digivastaanottimella vastaanotettavia ohjelmia tavallisella videonauhurilla.
9) VIDEO. Liitäntä laitteen kytkemiseksi
monitoriin. Tätä liitäntätapaa käytettäessä kuvanlaatu ei ole yhtä hyvä kuin scart-liitäntää käytettäessä, koska kaikki kuvatieto kulkee yhtä johdinta pitkin. Käytä siis scart-kaapelia aina, kun voit.
10) AUDIO L ja R. Nämä liittimet on tarkoitettu
laitteen kytkemiseksi ulkoiseen vahvistimeen. Merkintä L tarkoittaa vasenta ja merkintä R oikeaa äänikanavaa.
11) S/PDIF. Tämän liitännän kautta voit siirtää
äänen vahvistimeen digitaalisena. Tätä liitäntää käyttämällä saavutetaan paras mahdollinen äänenlaatu.
12) SERIAL PORT. Tämän liitännän avulla voit
päivittää laitteen ohjelmiston. Päivittämistä varten tarvitaan ns. nollamodeemikaapeli.
13) USB. Tämän liitännän avulla voit siirtää
tiedostoja.
G
XY
5. KAUKOSÄÄTIMEN ESITTELY
Laitteen mukana on helppokäyttöinen kaukosäädin, jolla laitetta käytetään. Avaa kaukosäätimen takaosan kansi ja aseta mukana tulleet kaksi AAA-koon paristoa paikoilleen. Varmista, että paristojen plus- ja miinusnavat tulevat oikein päin.
Kun paristot ovat paikoillaan, sulje kansi. Kaukosäädin on nyt valmis käytettäväksi. Tutustu kaukosäätimen painikkeisiin ja niiden toimintaan ennen laitteen käytön aloittamista.
Laitteen sammuttaminen ja käynnistäminen.
Äänen mykistys.
Televisiolähetyksen kielen vaihtaminen.
Uniajastuksen käyttöönotto.
Lähetyksen kuvakoon muuttaminen. Vaihtoehdot
Automaattinen/4:3/16:9/Letterbox.
Siirtyminen television katselusta radion kuunteluun tai päinvastoin.
Siirtyminen edelliselle kanavalle.
Päävalikon avaaminen.
G
XZ
Siirtyminen seuraavalle kanavalle. Kohdistimen liikuttaminen valikossa ylöspäin.
Äänenvoimakkuuden vähentäminen.
Äänenvoimakkuuden lisääminen.
Valitun toiminnon hyväksyminen.
Valikon sulkeminen. Paluu television katseluun tai radion kuunteluun.
Avaa tai sulkee tekstitelevision.
Tekstityskielen valitseminen.
Ohjelmaoppaan avaaminen.
Ohjelmatietojen esittäminen.
Selattavien kanavatyyppien valitseminen.
Ohjelmakirjaston avaaminen.
Toistonsiirron käynnistäminen.
Ohjelmamuistutuksen tallentaminen.
G
X[
Tallennusvalikon avaaminen.
Toiston käynnistäminen.
Nopeutettu toisto taakse- tai eteenpäin.
Toiston pysäyttäminen.
Toiston keskeyttäminen.
Toiston hidastaminen.
Uudelleentoisto.
Siirtyminen taakse- tai eteenpäin.
Kuvan zoomaus.
Kuva-kuvassa-toiminto.
Kuvankaappaus.
Pikatallennus.
G
X\
6. LAITTEEN ASENNUS JA KANAVIEN VIRITYS
Aloita laitteen käyttöönotto sijoittamalla se turvallisuusohjeiden mukaiseen paikkaan. Kun laite on sijoitettu ohjeiden mukaisesti, voit kytkeä kaapelit.
Varmista, että laitteen mukana tullut lyhyt kaapeli on kytketty laitteen takapaneeliin sivulla 11 olevien ohjeiden mukaisesti. Kun kaapelit ovat kytketyt, liitä laitteen verkkopistoke pistorasiaan, jonka jälkeen kytke virta televisioon.
Odota, että televisiokuva tulee näkyviin ja käynnistä tämän jälkeen laite joko napsauttamalla etupaneelissa olevaa virtakytkintä tai kaukosäätimessä olevaa painiketta
. Kun laite on käynnistetty, näytöllä näkyy muutaman sekunnin ajan valmistajan tuotemerkki. Tämän jälkeen näytölle aukeaa valikko, jonka otsikkona on Automaattinen Viritys. Älä tee muutoksia näytöllä näkyviin asetuksiin, vaan napsauta
kaukosäätimenpainiketta
G
X]
Näytölle aukeaa valikko, jonka otsikkona on Kanavahaku. Etsinnän eteneminen näkyy Työstää-sanan alapuolella olevasta palkista. Löydettyjen televisioasemien nimet tulevat näkyviin ikkunan vasemmalle puolelle, radioasemat puolestaan oikealle puolelle. Kun etsintä on päättynyt, ikkunassa näkyy televisio- ja radioasemien nimet. Jos ikkunassa ei näy yhdenkään televisio- tai radiokanavan nimeä, siirry kappaleeseen VIANETSINTÄ. Kun kanavien etsintä on valmis, näytölle aukeaa ikkuna, jossa kysytään, haluatko tallentaa tiedot. Vastaa ikkunassa esitettyyn kysymykseen Kyllä, niin televisio- ja radiokanavat tallennetaan laitteen muistiin.
Lopuksi napsauta kaukosäätimen painiketta
Näytölle aukeaa ensimmäiseen muistipaikkaan tallennettu televisiokanava.
Laitteesi on nyt käyttövalmis!
G
X^
7. TELEVISION KATSELU
Television katselussa tarvitaan useimmiten seuraavia painikkeita:
ja Kanavien selaus.
ja ja Äänenvoimakkuuden säätäminen.
Äänen mykistäminen.
Laitteen sammuttaminen.
Ohjelmatietojen esittäminen
Jos haluat lisätietoja esitettävästä ohjelmasta, napsauta painiketta
. Näytölle aukeaa hetkeksi ikkuna, jossa
kerrotaan lähetettävän ohjelman tiedot.
Ikkunassa näkyvät seuraavat tiedot:
1) Kanavan muistipaikan numero ja nimi (esim. 0009 YLE Te ema ).
2) Kellonaika ja päiväys.
3) Tarkempaa tietoa kanavan ominaisuuksista. Symbolien merkitys vasemmalta oikealle: maksullinen kanava, lukittu kanava, tekstitelevisio käytettävissä, ääni ja toinen tekstityskieli valittavissa, kaksikielinen lähetys ja stereolähetys.
G
X_
4) Ryhmä, johon kanava kuuluu (esim. Kaikki kanavat).
5) Ohjelmatiedot (mm. ohjelman lähetysaika).
Napsauta painiketta
toistamiseen (ennen kuin edellinen ikkuna ehtii sulkeutua). Näytölle aukeaa uusi ikkuna, jossa ohjelmatiedot näkyvät kokonaisuudessaan. Tekstejä ei usein ole mitoitettu oikein digitekniikkaa varten, joten ohjelmien kuvaukset eivät välttämättä näy kokonaisuudessaan. Tietojen osittainen näkyminen ei siis johdu laitteesta.
Kanavaopas
Digitaalinen televisiojärjestelmä tarjoaa helppokäyttöisen ohjelmaoppaan, jolla saat selville, mitä ohjelmia eri kanavilla esitetään. Ohjelmatiedot ovat usein nähtävissä jopa viikon päähän.
Käynnistä ohjelmaopas napsauttamalla
, niin näytölle
aukeaa valikko, jonka otsikkona on Kanavaopas.
Päivämäärän alapuolella on lista selattavista kanavista. Päivämäärän oikealla puolella on kellonaika, joka osoittaa, mitä ohjelmaa
G
X`
kanavat lähettävät minäkin ajankohtana. Näytössä voi liikkua nuolipainikkeilla. Ylös- ja alaspäin osoittavilla nuolipainikkeilla voit valita haluamasi kanavan.
Jos haluat katsella kanavakohtaista kanavaopasta, napsauta painiketta
toistamiseen.
Voit tarkastella kanavan lähettämää ohjelmaa painamalla vasemmalle ja oikealle osoittavia nuolinäppäimiä. Kun kohdistin on haluamasi
laatikon kohdalla, napsauta
. Näytölle aukeaa ikkuna, jossa kerrotaan ohjelman tiedot. Joiltakin kanavilta ei välttämättä ole saatavissa mitään ohjelmatietoja. Voit asettaa ohjelmasta muistutuksen napsauttamalla muistettavan ohjelman kohdalla saat näkyviin napsauttamalla
. Listan muistutuksista
. Kun muistettava ohjelma alkaa, näytölle aukeaa ikkuna, jossa muistutetaan ohjelmasta.
Kanavalista
Tässä laitteessa on Kanavalista-niminen toiminto, jolla voit helposti valita haluamasi kanavan. Napsauta television
katselun aikana
. Näytölle aukeaa valikko, jonka
otsikkona on Kanavalista.
G
YW
Valikon oikeassa osassa näkyvät katsottavissa olevat kanavat ja vasemmalla kanavalla lähetettävä ohjelma. Voit valita haluamasi kanavan siirtämällä kohdistinta ylös- ja alaspäin osoittavilla nuolipainikkeilla. Kun napsautat kerran
, televisiokanavan ohjelma näkyy pienessä ikkunassa. Jos
haluat katsella ohjelmaa, napsauta vielä kerran
, niin
kanavalista suljetaan.
Oletuksena ikkunassa näkyvät kaikki kanavat. Jos haluat listaan vain ilmaiskanavat, napsauta kerran
. Kun napsautat painiketta vielä kerran, listalla näkyvät vain maksulliset kanavat. Kun napsautat painiketta uudelleen, listalla näkyvät jälleen kaikki kanavat.
Voit järjestää kanavalistan aakkosjärjestykseen napsauttamalla
. Näytölle aukeaa ikkuna, jossa on kolme vaihtoehtoa. Valitsemalla A-Z lista järjestetään normaaliin järjestykseen. Jos valitset Z-A, lista järjestetään käänteiseen järjestykseen. Valitsemalla Alkuperäisjärjestys lista järjestetään takaisin alkuperäiseen järjestykseen.
G
YX
Tekstitelevisio
Saat näkyviin tekstitelevision napsauttamalla
. Painikkeen painamisen jälkeen näytölle aukeaa pienen odottamisen jälkeen pääsivu eli sivunumero 100. Voit siirtyä sivulta toiselle ylös- ja alaspäin osoittavilla nuolipainikkeilla.
Napsauttamalla nykyistä sivua 100 suurempi. Napsauttamalla
voit siirtyä sivulle, jonka sivunumero on
voit siirtyä eteenpäin miltä tahansa sivulta sivulle, jonka sivunumero on nykyistä sivua 10 suurempi.
Kun haluat palata takaisin pääsivulle, napsauta haluat sulkea tekstitelevision, napsauta
tai .
. Kun
Uniajastus
Tässä laitteessa on uniajastustoiminto, jolla voit sammuttaa laitteen automaattisesti haluamasi ajan kuluttua.
Napsauta
, niin voit valita, koska laite sammutetaan. Valittavinasi on ajanjakso kymmenestä kuuteenkymmeneen minuuttiin, 10 minuutin askelin. Jos
haluat poistaa uniajastuksen käytöstä, napsauta
niin
monta kertaa, kunnes ikkunassa on teksti Uniajastus
poissa käytöstä.
Kuva kuvassa
Voit seurata kahta televisiokanavaa samanaikaisesti siten, että toinen seurattava kanava näkyy pienessä ikkunassa näytön oikeassaylänurkassa. Napsauta
, kun haluat
ottaa käyttöön kuva kuvassa -toiminnon.
Napsauttamalla
voit valita pienessä ikkunassa näkyvän televisiokanavan kanavalistasta. Voit vaihtaa kanavaa myös painikkeilla
G
ja .
YY
Jos haluat vaihtaa ikkunan paikkaa, napsauta .
Eri kanavaryhmien katselu
Jos käytössäsi ei ole maksullisten televisiokanavien katseluun tarvittavaa korttia, saat ilmoituksen kortin asentamisesta paikoilleen aina, kun valitset maksullisen kanavan.
Jos haluat, että laite ei näytä ilmoitusta, napsauta
niin monta kertaa, kunnes näytölle avautuneessa ikkunassa on teksti Ilmaiskanavat. Jatkossa laite ohittaa automaattisesti maksulliset kanavat.
Kahden peräkkäisen kanavan vuorotteleva katselu
Jos haluat seurata kahta peräkkäistä kanavaa samanaikaisesti, valitse ensin ensimmäinen seurattava kanava, siirry sitten toiselle seurattavalle kanavalle. Tämän jälkeen napsauta
, niin näytölle vaihtuu ensimmäinen kanava. Kun napsautat samaa painiketta uudelleen, näytölle aukeaa jälleen toinen seurattava kanava.
Kuvasuhteen vaihto
Voit vaihtaa kuvasuhdetta napsauttamalla painiketta
. Jos käytössäsi on laajakuvatelevisio, valitse kuvasuhteeksi 16:9. Jos katsot tavallisella televisiolla 16:9-kuvasuhteen elokuvia, valitse kuvasuhteeksi Letterbox. Kuva esitetään siten, että kuvan ylä- ja alapuolella on mustat palkit. Lähetyksen kielen valinta Voit vaihtaa lähetyksen kielen napsauttamalla painiketta
ja valitsemalla kielen
näytölle aukeavasta valikosta. Valitse kieli nuolipainikkeilla ja napsauta lopuksi
. Kaksikielistä lähetystä saatetaan käyttää esimerkiksi urheilukilpailuissa.
G
YZ
Kuvan zoomaus
Voit halutessasi zoomata televisio-ohjelman kuvaa. Napsauta ensin
, niin näytölle tulee näkyviin suorakulmio, jotka voit liikuttaa nuolipainikkeilla siihen kohtaan, josta haluat kuvaa zoomattavan. Kun suorakulmio on haluamassasi kohdassa, napsauta
. Napsauttamalla samaa painiketta uudelleen zoomaus suljetaan ja näytölle aukeaa normaali televisio-ohjelman kuva.
G
Y[
8. DIGIVASTAANOTIN ON MYÖS RADIO
Digivastaanotinta voi käyttää myös radio-ohjelmien kuunteluun. Digitaalisesti lähetettävät radiokanavat ovat äänenlaadultaan erinomaisia.
Ajantasaisen listan kuunneltavissa olevista radiokanavista saat paikalliselta kaapeli-tv-operaattorilta.
Voit kuunnella radio-ohjelmia napsauttamalla
.
Ikkunassa näkyvät seuraavat tiedot:
1) Kanavan muistipaikan numero ja nimi (esim.0001 YLE PEILI).
2) Kellonaika ja päiväys.
3) Tarkempaa tietoa kanavan ominaisuuksista. Symbolien
merkitys vasemmalta oikealle: maksullinen kanava, lukittu kanava, tekstitelevisio käytettävissä, ääni ja tekstityksen kieli valittavissa, stereoääni.
4) Kanavaryhmä (esim. Kaikki kanavat).
5) Lisätiedot ohjelmasta (mm. ohjelman lähetysaika).
Voit siirtyä kanavalta toiselle napsauttamalla ylös- ja alaspäin osoittavia nuolipainikkeita. Voit säätää
G
Y\
äänenvoimakkuutta napsauttamalla vasemmalle ja oikealle osoittavia nuolipainikkeita.
Jos haluat lukea lisätietoja kuuntelemastasi radio­ohjelmasta, napsauta
. Digiradio-ohjelmista ei usein ole saatavissa ohjelmatietoja. Tällöin näytölle aukeavassa ikkunassa näkyy vain ohjelman alkamis- ja päättymisaika. Ikkuna sulkeutuu, kun napsautat samaa painiketta uudelleen tai painiketta
.
Kanavaopas
Myös radio-ohjelmien tietoja voi selata ohjelmaoppasta. Ohjelmaopas on toiminnoiltaan samanlainen kuin televisio­ohjelmien yhteydessä käytettävä ohjelmaopas. Napsauta
, niin näytölle aukeaa valikko, jonka otsikkona on
Kanavaopas.
Päivämäärän alapuolella on lista selattavista kanavista. Päivämäärän oikealla puolella on kellonaika, joka osoittaa, mitä ohjelmaa kanavat lähettävät minäkin ajankohtana. Näytössä voi liikkua nuolipainikkeilla. Voit valita haluamasi kanavan ylös- ja alaspäin osoittavien nuolipainikkeiden avulla.
G
Y]
Kanavan lähettämää ohjelmaa voi tarkastella vasemmalle ja oikealle osoittavia nuolinäppäimiä painamalla. Kun kohdistin on haluamasi laatikon kohdalla, napsauta
. Näytölle aukeaa ikkuna,
jossa näkyvät ohjelman tarkemmat tiedot.
Voit asettaa muistutuksen tulevista ohjelmista napsauttamalla muistutettavan ohjelman kohdalla Listan muistutuksista saat näkyviin napsauttamalla
.
. Kun muistettava ohjelma alkaa, näytölle aukeaa ikkuna, jossa muistutetaan ohjelmasta.
Kahden peräkkäisen kanavan vuorotteleva kuuntelu
Jos haluat seurata kahta peräkkäistä kanavaa samanaikaisesti, valitse ensin ensimmäinen seurattava kanava, siirry sitten toiselle seurattavalle kanavalle. Tämän jälkeen napsauta
, niin näytölle vaihtuu ensimmäinen kanava. Kun painat samaa painiketta uudelleen, näytölle aukeaa jälleen toinen seurattava kanava.
G
Y^
9. TELEVISIO- JA RADIO-OHJELMIEN TALLENNUS
Tallennus välittömästi
Helpoin tapa tallentaa ohjelmat on napsauttaa . Television näytön oikeaan ylänurkkaan ilmaantuu hetkeksi symboli (R-kirjain), joka osoittaa tallennuksen alkaneen. Tallennuksen aikana voit katsella muita televisiokanavia ja kuunnella radio-ohjelmia.
Kun tallennus on meneillään, napsauta
, jolloin näytölle aukeaa Tallennusvalikko. Voit vaihtaa tallennusaikaa vasemmalle ja oikealle osoittavilla nuolipainikkeilla. Voit asettaa tallennuksen keston viemällä osoittimen kohtaan Vaihda ja napsauttamalla tallennuksen, napsauta
. Kun haluat lopettaa
.
Näytölle aukeaa ikkuna, jossa pyydetään vahvistusta tallennuksen pysäyttämiselle. Jos haluat pysäyttää tallennuksen, valitse nuolipainikkeilla Kyllä ja vahvista napsauttamalla
.
Tallenteita on mahdollisuus siirtää eri kansioihin, jotta niitä olisi myöhemmin helpompi katsella. Voit siirtää vaikkapa tietyn televisiosarjan kaikki tallennetut jaksot samaan kansioon. Luo kiintolevylle uusi kansio napsauttamalla Kun haluat siirtää tiedoston tekemääsi kansioon, siirrä kohdistin tiedoston nimen päälle ja napsauta nimen päälle ja napsauta
. Siirrä kohdistin haluamasi kansion
, niin tiedosto siirretään. Voit
antaa kansiolle uuden nimen, kun napsautat nimen päällä
.
.
G
Y_
Tallennus kanavaoppaan avulla
Helpoin tapa tallentaa ohjelmat on käyttää kanavaopasta. Jos haluat tietää enemmän ohjelmaoppaasta ja sen käytöstä, siirry sivulle 25.
Avaa kanavaopas napsauttamalla
. Valitse tallennettava ohjelma kaukosäätimen nuolipainikkeilla. Kun haluamasi ohjelma on sinisellä pohjavärillä, napsauta
, niin
ohjelman tiedot siirtyvät ajastimeen.
Kun haluat nähdä ajastimen sisältävät ohjelmat, napsauta
, niin näytölle aukeaa lista tallennettavista ohjelmista.
Jos haluat poistaa ajastimesta ohjelmia, napsauta
. Jos
haluat poistaa kaikki ajastukset yhdellä kertaa, napsauta
.
Laitteella voi tallentaa mitä tahansa kahta kanavaa samanaikaisesti ja katsella kolmatta. Kolmannen eli katsottavan kanavan täytyy olla samassa kanavanipussa jomman kumman tallennettavan kanavan kanssa. Esimerkiksi YLE TV1, YLE TV2, YLE TEEMA ja YLE24 kuuluvat samaan kanavanippuun. Katselun aikana voidaan käyttää toistonsiirtoa. Laitteen sisäänrakennettu kiintolevy on tilavuudeltaan 160 gigatavua, joka vastaa noin 80 tunnin tallennuskapasiteettia. Ohjelmien tallentamiseen kuluva tila vaihtelee, riippuen tallentamastasi ohjelmakanavasta. Voit katsella tallennuksen aikana muita televisiokanavia tai kuunnella radio-ohjelmia.
Jokainen kiintolevylle tehtävä ohjelmakansio voidaan lukita. Tällöin kansion sisältämiä ohjelmia voi katsella vain, jos tietää nelinumeroisen tunnusluvun, jolla kansio on lukittu.
G
Y`
Kun haluat lukita kansion, siirrä kohdistin kansion nimen päälle ja napsauta
ja anna tunnusluku. Lukitsemisen merkiksi kansion nimen jälkeen näkyy lukkoa esittävä symboli.
Tallennus ajastimen avulla
Jos haluat itse antaa tallennettavien ohjelmien tallentamiseen tarvittavat tiedot, napsauta
ja valitse
Tallennusvalikko/Ajastusvalikko (kts. seuraava sivu).
Ajasta tallennus:
1) Valitse kanava. Siirrä kohdistin otsikon Kanava päälle ja napsauta
. Näytölle aukeaa ikkuna, josta voit valita kanavan. Valitse kanava nuolipainikkeilla ja napsauta uudelleen
.
2) Valitse, miten usein ohjelma tallennetaan. Siirrä kohdistin otsikon Kellon tila päälle ja napsauta nuolipainiketta. Valittavina ovat kerran,päivittäin tai viikoittain. Jos esimerkiksi haluat tallentaa ohjelman, joka esitetään kerran viikossa aina samaan aikaan, valitse viikoittain.
3) Valitse päivämäärä. Siirrä kohdistin otsikon Päivämäärä päälle ja napsauta
G
. Näytölle aukeaa uusi ikkuna, jonka
ZW
kautta voit valita päivämäärän ja aloitus- ja päättymisajan. Siirrä kohdistinta nuolipainikkeilla. Kun kohdistin on muutettavan arvon päällä, napsauta nuolipainikkeilla ja napsauta oletusnimeä, napsauta
, niin ikkuna sulkeutuu.
, anna uusi arvo
. Jos et halua muuttaa
Kun olet antanut tarvittavat tiedot, siirrä kohdistin tekstin Tallenna päälle ja napsauta
. Napsauta , niin valikko
sulkeutuu.
4) Anna nimi tallennettavalle ohjelmalle. Siirrä kohdistin otsikon Tiedoston nimi päälle ja napsauta
. Näytölle aukeaa ikkuna, jonka kautta nimi annetaan. Anna nimi kirjain kerrallaan siirtämällä kohdistinta nuolipainikkeilla ja napsauttamalla virheellisen kirjaimen napsauttamalla valmis, napsauta
haluamasi kirjaimen päällä. Voit poistaa
. Kun nimi on
.
G
ZX
10. TALLENNETTUJEN OHJELMIEN TOISTO
Napsauta
, niin näytölle aukeaa valikko, jonka otsikkona
on Ohjelmakirjasto.
Tallennetut ohjelmat näkyvät näytön oikealla puolella. Valitse ohjelma kaukosäätimen nuolipainikkeilla. Ikkunan vasemmalla puolella näkyvät tiedot tallennetusta ohjelmasta.
Ohjelmasta näkyvät seuraavat tiedot:
1) Kanava, jolta ohjelma on tallennettu.
2) Mahdollisen tekstityksen kieli.
3) Tallennuksen kesto ja tiedoston koko megatavuissa
(MB). Laitteen kiintolevylle mahtuu yhteensä 160 * 1 024 megatavua eli 163 840 megatavua (käytössä noin 160 gigatavua).
4) Päivä ja kellonaika, jolloin ohjelma on tallennettu.
G
ZY
5) Vapaana olevan tilan määrä megatavuina ja prosentteina. Vapaana olevan tilan määrää voit arvioida siten, että puoli tuntia vie kiintolevyltä tilaa noin gigatavun eli 1 024 megatavua.
Toiston aloittaminen
Jos haluat katsella ohjelmaa ikkunassa sille varatussa tilassa, napsauta näytön kokoisena, napsauta lopettaa katselun, napsauta
. Jos haluat katsella tallennettua ohjelmaa koko
kaksi kertaa. Kun haluat
ja vastaa myöntävästi näytöllä esitettävään kysymykseen. Jos et halua lopettaa katselua, valitse Ei ja napsauta
.
Toiminnot toiston aikana
Jos haluat toistaa ohjelmaa nopeutettuna eteenpäin, napsauta
. Voit toistaa ohjelmaa eteen- tai taaksepäin 2-, 3-, 4- tai 6-kertaisella nopeudella. Taaksepäin voit katsella myös normaalinopeudella. Napsauta
tai sen mukaan, kumpaan suuntaan haluat toistaa ohjelmaa nopeutettuna. Näytön oikeassa yläkulmassa oleva merkintä näyttää toiston nopeuden suhteessa normaalinopeuteen. Kun haluat jälleen toistaa normaalinopeudella, napsauta
. Jos haluat hidastaa ohjelman toistoa, napsauta . Palaa normaaliin toistoon napsauttamalla samaa painiketta uudelleen. Voit halutessasi toistaa tallenteen tiettyä kohtaa yhä uudelleen. Napsauta toiston aikana
. Aseta uudelleentoistettava ajanjakso vasemmalle ja oikealle osoittavilla nuolipainikkeilla. Aloita uudelleentoisto napsauttamalla napsauta
. Kun haluat lopettaa uudelleentoiston,
uudelleen. Napsauta lopuksi , niin näytön yläosan ikkuna sulkeutuu. Jos haluat pysäyttää kuvan, napsauta . Paina samaa painiketta uudelleen, niin toisto jatkuu. Voit jatkaa ohjelman katselua myös napsauttamalla.
G
ZZ
Tallennettua ohjelmaa katsellessasi voit tallentaa ns. Kirjanmerkkejä eli merkintöjä, joihin voit myöhemmin palata. Lisää merkintä napsauttamalla. Poista merkintä napsauttamalla. Merkintöjä voi lisätä kymmenen sekunnin välein.
G
Z[
11.TOISTONSIIRTO
Tämän laitteen ainutlaatuinen ominaisuus on nimeltään toistonsiirto. Toistonsiirto tarkoittaa sitä, että voit milloin tahansa keskeyttää televisio-ohjelman katselun tai radio­ohjelman kuuntelun, esimerkiksi puhelun ajaksi.
Kun haluat käyttää toistonsiirtoa, toimi näin:
1) Kun sinun on poistuttava television äärestä, napsauta
, niin toistonsiirto käynnistyy ja television näytön kuva
pysähtyy.
2) Kun haluat jatkaa ohjelman katselua, napsauta ohjelma jatkuu siitä, mihin sen keskeytit.
3) Jos haluat siirtyä toistonsiirrossa eteenpäin, eli ”ottaa kiinni” tosiaikaista lähetystä, napsauta
. Voit siirtyä eteenpäin 2-, 4- tai 6-kertaisella nopeudella normaalinopeuteen verrattuna.
4) Jos haluat palata katsomaan tosiaikaista ohjelmaa ja menettää poissaolosi aikana tallennetun ohjelman osan, napsauta
ja vastaa myöntävästi näytöllä olevaan
kysymykseen.
, niin
Toistonsiirrossa on kaksi asetusta, auto ja manual. Oletuksena on manual. Toistonsiirron ollessa automaattinen laite tallentaa koko ajan tunnin puskurimuistia. Voit siis milloin tahansa kutsua esiin toistonsiirtopalkin napsauttamalla taaksepäin painikkeilla reaaliaikaa napsauttamalla
ja siirtyä ohjelmassa eteen- ja
ja . Voit kelata kiinni
.
Toistonsiirto voidaan tallentaa normaaliksi tiedostoksi laitteen kiintolevylle napsauttamalla
. Laitteella voi siis tallentaa
kolmea kanavaa samanaikaisesti.
G
Z\
Kun lopetat toistonsiirron käytön, tiedosto poistetaan. Toistonsiirtoa varten laitteen kiintolevyllä on oltava tyhjää tilaa. Jos kiintolevy on täynnä, toistonsiirtoa ei voi käyttää.
Kun käytät toistonsiirtoa radio-ohjelman kuuntelun aikana, toimi kuten käyttäisit toimintoa televisio-ohjelman toistonsiirtoon.
G
Z]
12. VALIKOT
Tämän laitteen ominaisuuksia muutetaan valikoiden kautta. Valikot ovat helppokäyttöisiä ja suomenkielisiä. Päävalikkoon pääset napsauttamalla
. Valikoissa liikutaan painikkeiden
ja avulla. Voit muuttaa haluamasi ominaisuuden
arvoa vasemmalle ja oikealle osoittavilla nuolipainikkeilla.
Mistä tahansa valikosta voi poistua napsauttamalla
. Tätä painiketta on napsautettava yhden tai useamman kerran, riippuen siitä, missä valikossa milloinkin olet.
G
Z^
13. PÄÄVALIKKO
Päävalikon kautta muutetaan laitteen asetuksia.
Kanavalistan muokkaus
Tämän valikon kautta pääset muokkaamaan kanavalistaa.
Suosikkilistan muokkaus
Tämän valikon kautta pääset muokkaamaan suosikkilistaa.
Laitteen asennus
Tämän valikon kautta voit esimerkiksi virittää televisiokanavat.
Järjestelmän asetukset
Tämän valikon kautta voit muuttaa laitteen perusasetuksia.
Tallennusvalikko
Tämän valikon kautta pääset ajastamaan ohjelman tallennuksen. Ajastuksesta on kerrottu sivulta 29 alkaen.
G
Z_
Salauskortti
Tämän valikon kautta voit muuttaa maksullisten kanavien käyttöön tarkoitetun salauskortin asetuksia. Jotta pääsisit käyttämään tätä valikkoa, aseta ostamasi kortti korttipaikkaan.
G
Z`
14. KANAVALISTAN MUOKKAUS
Tämän valikon kautta voit muokata esimerkiksi kanavien nimiä.
Kanavan lukitseminen
Vie kohdistin haluamasi kanavan päälle ja paina oikealle osoittavaa nuolipainiketta, kunnes näytöllä on teksti Lukitse kanava. Tämän jälkeen napsauta
. Kun kanava on lukittuna, sen edessä on lukkoa esittävä kuva. Kanavaa voi katsella vain, jos tietää nelinumeroisen tunnuskoodin.
Kanavanipun poistaminen
Vie kohdistin haluamasi kanavan päälle ja paina oikealle osoittavaa nuolipainiketta, kunnes näytöllä on teksti Poista kanava. Tämän jälkeen napsauta
, niin kanava poistetaan. Kerran poistettua kanavaa ei voi enää palauttaa uudelleen virittämättä kanavia uudelleen.
Kanavien järjestyksen muuttaminen
Vie kohdistin haluamasi kanavan päälle ja paina oikealle osoittavaa nuolipainiketta, kunnes näytöllä on teksti Siirrä kanava. Tämän jälkeen napsauta
G
[W
. Siirrä kanava
haluamaasi paikkaan ja napsauta .
Kanavan nimen muokkaus
Vie kohdistin haluamasi kanavan päälle ja paina oikealle osoittavaa nuolipaiketta, kunnes näytöllä on teksti Muokkaa kanavan nimeä. Napsauta
, niin näytölle aukeaa ikkuna, jonka kautta voit muokata nimeä. Valitse uusi nimi nuolipainikkeilla. Kun näytöllä näkyvä kohdistin on hyväksymäsi kirjaimen päällä, napsauta valmis, napsauta napsauta
. Jos et halua muuttaa kanavan nimeä, peru
muutos napsauttamalla
. Jos annoit virheellisen merkin,
.
. Kun nimi on
Koko kanavalistan järjestyksen muuttaminen
Vie kohdistin haluamasi kanavan päälle ja paina oikealle osoittavaa nuolipainiketta, kunnes näytöllä on teksti Järjestä lista. Tämän jälkeen napsauta
. Näytölle aukeaa ikkuna, josta voit valita kolme eri järjestysperustetta.
Jos haluat järjestää kanavat tavalliseen aakkosjärjestykseen, valitse A-Z ja napsauta
. Jos haluat käänteiseen järjestykseen, valitse Z-A. Jos haluat palauttaa listan alkuperäiseen järjestykseen, valitse
Alkuperäisjärjestys.
Jos haluat muokata radiokanavien listaa, napsauta
. Radiokanavien listaa muokataan samalla tavalla kuin televisiokanaviakin.
Poistu kanavien muokkauksesta napsauttamalla
. Jos teit muutoksia, hyväksy muutokset valitsemalla Kyllä näytölle avautuvasta ikkunasta. Jos haluat perua muutokset, valitse Ei.
G
[X
15. SUOSIKKILISTAN MUOKKAUS
Kanavalistan lisäksi voit selailla televisio- ja radiokanavia niin sanotun suosikkilistan avulla. Suosikkilistaan voit koota sinua kiinnostavat kanavat. Suosikkilista on siis sinun itsesi koostama lista, kanavalista on radio- ja televisiokanavien virityksen tuloksena saatu lista. Suosikkilistalla voi olla haluamasi määrä kanavia.
Kanavan lisäys suosikkilistaan
Vie kohdistin haluamasi kanavan päälle ja napsauta oikealle osoittavaa nuolta, kunnes näytöllä on teksti Lisää suosikkilistaan. Tämän jälkeen napsauta
. Kanavan
nimi lisätään näytön oikeassa osassa olevaan tilaan.
Kanavan poisto suosikkilistalta
Napsauta oikealle osoittavaa nuolipainiketta, kunnes näytöllä on teksti Poista suosikkikanava. Kohdistin siirtyy suosikkikanavien listaan. Valitse poistettava kanava ja napsauta
G
.
[Y
Kanavan paikan vaihto suosikkilistalla
Napsauta oikealle osoittavaa nuolipainiketta, kunnes näytöllä on teksti Siirrä suosikkikanava. Tämän jälkeen napsauta
siirrä kanava haluamaasi paikkaan. Kun kanava on
ja haluamallasi paikalla, napsauta
.
Suosikkilistan nimeäminen
Napsauta oikealle osoittavaa nuolipainiketta, kunnes näytöllä on teksti Nimeä suosikkilista. Tämän jälkeen napsauta
, niin näytölle aukeaa ikkuna, jonka kautta voit muokata nimeä. Valitse uusi nimi nuolipainikkeilla. Kun näytöllä näkyvä kohdistin on hyväksymäsi kirjaimen päällä, napsauta virheellisen merkin, napsauta kanavan nimeä, peru muutos napsauttamalla
. Kun nimi on valmis, napsauta . Jos annoit
. Jos et halua muuttaa
.
Suosikkilistan järjestäminen
Napsauta oikealle osoittavaa nuolipainiketta, kunnes näytöllä on teksti Järjestä lista. Tämän jälkeen napsauta
, niin näytölle aukeaa ikkuna, josta voit valita kolme eri järjestysperustetta. Jos haluat järjestää kanavat tavalliseen aakkosjärjestykseen, valitse A-Z ja napsauta
. Jos haluat käänteiseen järjestykseen, valitse Z-A. Jos haluat palauttaa listan alkuperäiseen järjestykseen, valitse
Alkuperäisjärjestys.
Suosikkilistoja voi olla yhteensä kahdeksan. Voit vaihtaa muokattavaa listaa napsauttamalla
. Jokainen lista on
oma kokonaisuutensa.
Jos haluat muokata radiokanavien listaa, napsauta Radiokanavien listaa muokataan samalla tavalla kuin televisiokanavienkin listaa.
G
[Z
.
Poistu suosikkilistan muokkauksesta napsauttamalla . Jos teit muutoksia, hyväksy muutokset valitsemalla Kyllä näytölle avautuvasta ikkunasta. Jos haluat perua muutokset, valitse Ei.
G
[[
16. LAITTEEN ASENNUS
Tämän valikon kautta voit esimerkiksi virittää televisiokanavat ja rajoittaa laitteen käyttöä.
Automaattinen viritys
Televisio- ja radiokanavien viritys automaattisesti.
Manuaalinen viritys
Televisio- ja radiokanavien viritys itse.
Käytön rajoitukset
Laitteen käytön rajoittaminen.
Vastaanottimen päivitys
Laitteen ohjelmiston päivitys.
Aika-asetukset
Laitteen sisäisen kellon asetukset.
Tehdasasetusten palautus
Tehdasasetusten palautus.
G
[\
Kiintolevy
Laitteen sisäisen kiintolevyn alustus ja tallennuksen asetukset.
G
[]
17. LAITTEEN ASENNUS (Automaattinen viritys)
Kohdassa Haku asetukset voit valita, minkä tyyppisiä kanavia haluat etsiä. Signaali osoittaa signaalin voimakkuuden ja Laatu signaalin laadun. Yleensä asetuksiin ei ole tarpeen tehdä muutoksia, joten aloita kanavien etsintä napsauttamalla
Näytölle aukeaa valikko, jonka otsikkona on Kanavahaku. Etsinnän eteneminen näkyy Työstää-sanan alapuolella olevastapalkista. Löydettyjen televisioasemien nimet tulevat näkyviinikkunan vasemmalle puolelle, radioasemat puolestaan oikealle puolelle. Kun etsintä on päättynyt, ikkunassa näkyy televisio- ja radioasemien nimet. Jos ikkunassa ei näy yhdenkään
G
[^
televisio- tai radiokanavan nimeä, siirry kappaleeseen VIANETSINTÄ. Kun kanavien etsintä on valmis, näytölle aukeaa ikkuna, jossa kysytään, haluatko tallentaa tiedot. Vastaa ikkunassa esitettyyn kysymykseen Kyllä, niin televisio- ja radiokanavat tallennetaan laitteen muistiin.
Lopuksi napsauta kaukosäätimen painiketta
Näytölle aukeaa ensimmäiseen muistipaikkaan tallennettu televisiokanava.
G
[_
18. LAITTEEN ASENNUS (Manuaalinen viritys)
Jos laite ei löydä digikanavia käytettäessä automaattista viritystä, on kanavat viritettävä itse eli käytettävä manuaalista viritystä. Manuaalisessa virityksessä tarvittavat tiedot saat selville DigiTV Infosta, puh. 0306 344 488. Palvelu on avoinna arkisin klo 9 - 21. Soitto maksaa paikallisverkkomaksun verran.
Jos laitteen muistissa olevat taajuudet (eli kanavaniput) eivät täsmää asuinalueellasi käytettävän kanavanipun taajuuden kanssa, voit lisätä uuden kanavanipun napsauttamalla ensin
. Tämän jälkeen valitse Lisää kanavanippu, ja anna kanavan numero ja taajuus kaukosäätimen numeronäppäimillä.
G
[`
19. LAITTEEN ASENNUS (Käytön rajoitukset)
Tämän valikon kautta voit muuttaa laitteen käytön rajoituksiin liittyviä asetuksia.
Vastaanottimen lukitus
Vastaanotin voidaan lukita nelinumeroisen tunnusluvun avulla. Tällöin laitetta voivat käyttää vain ne henkilöt, jotka tietävät nelinumeroisen tunnusluvun. Tunnuslukua kysytään laitetta käynnistettäessä. Laitteen tunnusluku on oletuksena 0000. Voit itse valita uuden tunnusluvun.
Valikkojen lukitus
Lukitsemalla valikot voit varmistaa, että laitteen asetuksia pääsevät muuttamaan vain ne henkilöt, jotka tietävät laitteen nelinumeroisen tunnusluvun. Tunnusluku kysytään, kun kaukosäätimestä napsautetaan
G
\W
.
Katselurajoituksen taso
Katselurajoitusta käyttämällä voit määritellä, minkälaisia ohjelmia laitteella voi katsoa ja tallentaa.
Vaihda tunnusluku
Siirrä kohdistin tähän kohtaan ja napsauta
. Anna uusi
tunnusluku kaukosäätimen numeronäppäimistöä käyttäen.
G
\X
20. LAITTEEN ASENNUS (Vastaanottimen päivitys)
Tämän valikon kautta voit esimerkiksi päivittää laitteen ohjelmiston.
Laitteen ohjelmistoa kehitetään jatkuvasti. Uusi versio on ensimmäiseksi saatavissa laitteen maahantuojan Internet­sivujen kautta osoitteesta www.schneider-fin.fi. Valitse pääsivulta Tuotetuki/huolto, jonka jälkeen Medion päivityshuolto.
Uusi ohjelmistoversio on säännöllisesti saatavissa myös ohjelmalähetteen mukana. Ajat, jolloin ohjelmisto on saatavissa, löydät Internet-osoitteesta www.digitv.fi. Napsauta etusivulla olevaa linkkiä Digi-tv:n omistajalle, jonka jälkeen vielä linkkiä Ohjelmistopäivitykset. Uusi ohjelmistoversio on saatavissa ohjelmalähetteen mukana muutaman viikon ajan, joten vieraile tällä sivustolla säännöllisesti.
Jos haluat tietää laitteen ohjelmiston päivityksestä tietokoneen avulla, siirry sivulle 66.
G
\Y
Ohjelmistoversio xx.xx (x.xx)
Tämä kohta kertoo laitteen ohjelmiston versionumeron. Uudessa ohjelmistoversiossa on yleensä uusia ominaisuuksia aikaisempaan verrattuna. Lisäksi vanhoissa versioissa havaittuja ongelmia on korjattu, joten laitteeseen kannattaa aina päivittää uusin saatavissa oleva ohjelmistoversio.
Kanava
Tämä toiminto on varattu laitteen huoltoa varten, eikä niitä ole tarpeen käyttää.
Ohjelmiston tarkistuskoodi
Valitsemalla tämän toiminnon laite näyttää muistissa olevan ohjelman tarkistuskoodin. Tällä toiminnolla voidaan varmistaa, että laitteen ohjelmaversion siirto onnistui virheettömästi.
Päivitä antennisignaalista
Valitsemalla tämän toiminnon voit päivittää ohjelmiston antennisignaalin kautta. Ohjelmisto on saatavissa vain tiettynä ajanjaksona. Napsauta
, niin päivitys käynnistyy.
G
\Z
21. LAITTEEN ASENNUS (Aika-asetukset)
Tämän valikon kautta voit muuttaa laitteen sisäisen kellon asetuksia. Huolehdi, että laitteen kello on oikeassa ajassa, sillä tallennukset tehdään laitteen oman kellon perusteella.
Kellon tila
Laite voi itse asettaa kellonsa oikeaan aikaan lähetyssignaalin perusteella. Jos haluat, voit asettaa kellon myös itse.
Aikavyöhyke
Aikavyöhyke, jolla laitetta käytetään. Suomen aikavyöhyke on kaksi tuntia edellä ns. GMT-aikavyöhykettä.
Nykyinen päivämäärä
Kuluva päivä.
Nykyinen aika
Kuluva aika.
G
\[
Käynnistysaika
Voit asettaa laitteen käynnistymään automaattisesti haluamanasi ajankohtana. Jos käytät ajastinta ohjelmien tallentamiseen, ei laitetta ole tarpeen asettaa käynnistymään ennen tallennuksen alkua, vaan laite käynnistää itse itsensä.
Sammutusaika
Aika, jolloin laite sammutetaan.
G
\\
22. LAITTEEN ASENNUS (Tehdasasetusten palautus)
Laitteen muistiin on tallennettuna tehdasasetukset eli ne asetukset, jotka laitteeseen on tallennettu sen valmistuksen yhteydessä. Ole varovainen tätä toimintoa käyttäessäsi, sillä tehdasasetusten palautus poistaa kaikki tekemäsi muutokset ja tallennetut televisiokanavat.
Jos haluat palauttaa tehdasasetukset, napsauta
kerran ja vastaa myöntävästi kysymykseen. Tämän jälkeen laite käynnistyy englanninkielisellä käyttöliittymällä. Näytölle avautuvasta valikosta voit valita suomenkielisen käyttöliittymän.
G
\]
23. JÄRJESTELMÄN ASETUKSET
Tämän valikon kautta voit muuttaa laitteen käyttöön vaikuttavia asetuksia.
Tv-ulostulo
Käytä asetusta RGB, niin kuvanlaatu on paras mahdollinen. Tätä asetusta käytettäessä laite on liitettävä televisioon ns. Täyskytketyllä scart-kaapelilla. Jos käytössäsi ei ole tällaista kaapelia, suosittelemme sellaisen hankintaa.
Rf-kanava
Kanava, jolla laite lähettää kuvan ja äänen televisioon. Tätä asetusta tarvitaan vain siinä tapauksessa, jos laite liitetään televisioon tavallisella antenniliittimellä.
Näyttötapa
Käytettävän lähetysjärjestelmän nimi. Suomessa käytettävä järjestelmä on nimeltään PAL B/G.
Käyttökieli
Vaihda käyttöliittymän käyttökieltä. Voit käyttää käyttöliittymää lukuisilla eri kielillä suomen ja ruotsin lisäksi.
G
\^
Äänen kieli
Muuta televisiolähetyksen äänen kieltä. Joskus televisiolähetyksissä saattaa olla suomen lisäksi myös ruotsi. Tällä asetuksella voit valita, kumpaa ääntä käytetään.
Valikkojen näyttöaika
Muuta aikaa, jonka jälkeen valikko suljetaan.
Dolby Digital -ääni
Käytä digitaalista ääntä. Jos haluat nauttia monikanavaisesta ja mahdollisimman laadukkaasta äänestä, liitä laite vahvistimeen takapaneelissa olevalla liitännällä.
G
\_
24. JÄRJESTELMÄN ASETUKSET (kiintolevy)
Tämän valikon kautta voit esimerkiksi alustaa laitteen kiintolevyn. Alustaminen poistaa kaikki tallennetut ohjelmat.
Toistonsiirto
Voit koska tahansa keskeyttää ohjelman katselun esimerkiksi puhelun ajaksi. Tällöin laite alkaa tallentaa ohjelmaa kovalevylle. Oletuksena toistonsiirto on käytössä.
Yliaika
Usein televisio-ohjelmat alkavat hieman myöhempään kuin lehtien ohjelmatiedoissa tai laitteen ohjelmaoppaassa lukee. Tällä toiminnolla voit määritellä, miten monta minuuttia pidempään laite jatkaa tallennusta varsinaisen päättymisajan jälkeen.
Kiintolevyn valmiustila
Aika, jonka kuluessa kovalevy sammutetaan, mikäli sitä ei käytetä.
G
\`
Kiintolevyn tiedot
Tätä toimintoa käyttämällä saat näkyville yksityiskohtaista tietoa kiintolevyn liittyen.
Kiintolevyn alustus
Tällä toiminnolla voit poistaa kaikki kiintolevylle tallennetut ohjelmat. Ohjelmia ja mitään muita tiedostoja ei voi enää palauttaa. Alustamisen jälkeen sinulla on käytössä noin 80 tunnin tallennuskapasiteetti. Ennen alustuksen aloittamista joudut antamaan nelinumeroisen tunnusluvun, joka on oletuksena 0000.
Pikatallennus
Tällä toiminnolla voit valita, miten pitkä pikatallennuspainikkeen tekemästä tallennuksesta tulee. Vaihtoehdot ovat 1, 2, 3, 4 tai 5 tuntia sekä EPG, jolloin pikatallennuspainikkeen painaminen tallentaa meneillään olevan ohjelman loppuun.
G
]W
25. JÄRJESTELMÄN ASETUKSET (Salauskortti) Tilaus
Tämä toiminto ei ole käytössä.
Päivitystiedot
Valitsemalla tämän toiminnon saat näkyviin maksullisten kanavien tilaustiedot. Näytössä näkyvät kaikkien maksullisten kanavien tilaustiedot. Voit liikuttaa kohdistinta ylös- ja alaspäin osoittavilla nuolipainikkeilla.
Tilaustilanne
Tämä toiminto ei ole käytössä.
Vaihda CA PIN-koodi
PIN-koodia tarvitaan esimerkiksi lapsilukon asetusten muuttamiseen. Jotta voit muuttaa koodia, sinun on tiedettävä nykyinen koodi.
G
]X
Lapsilukko
Tällä toiminnolla voit muuttaa katselurajoitusta. Valitse ensin uusi rajoitustaso vasemmalle ja oikealle osoittavilla nuolipainikkeilla. Tämän jälkeen siirrä osoitin tekstin Anna CA PIN-koodi viereen ja anna salauskortin PIN-koodi. Voit muuttaa asetusta vain, jos tiedät nykyisen koodin.
G
]Y
26. MP3-TIEDOSTOJEN KUUNTELU
Napsauta painiketta
niin monta kertaa, kunnes näytöllä on otsikko Mp3-lista. Valitse listalta haluamasi tiedostot nuolipainikkeilla ja napsauttamalla päällä. Tämän jälkeen napsauta
soitettavien tiedostojen , niin tiedostot
soitetaan.
Jos napsautat painiketta
uudelleen, pääset katsomaan laitteen kiintolevyllä olevia kuvatiedostoja. Jos haluat palata aikaisempaan toimintoon, napsauta
G
]Z
.
27. KUVATIEDOSTOJEN KATSELU
Tämän toiminnon avulla voit katsella laitteen kiintolevylle tallennettuja kuvia. Voit tallentaa kuvat laitteessa olevan USB-liitännän kautta. Laite osaa näyttää JPEG-muodossa olevia kuvia. Napsauta painiketta
niin monta kertaa
kunnes näytöllä on otsikko
Kuvatiedostojen katselu.
Valitse haluamasi kuva listalta ja napsauta
, niin näet kuvan koko näytön kokoisena. Jos haluat katsella laitteen kiintolevyllä olevia kuvakaappauksia, napsauta painiketta
uudelleen. Jos haluat nimetä kuvan uudelleen,
napsauta
.
Kuvien maksimitarkkuus on 720 x 576 kuvapistettä. Kuvatiedostoja voi katsella diaesityksenä napsauttamalla painiketta
G
.G
][
28. KUVAKAAPPAUSTEN KATSELU JA TALLENTAMINEN
Voit ottaa mistä tahansa televisio-ohjelmasta kuvan ja tallentaa sen laitteen kiintolevylle. Kuva tallennetaan 720 * 576 pisteen tarkkuudella bmp-tyyppiseksi tiedostoksi. Napsauta kaukosäätimessä olevaa painiketta
, niin
näytölle aukeaa alla olevan kuvan mukainen kuva.
Vastaa kysymykseen Kyllä, niin kuva tallennetaan laitteen kiintolevylle.
Napsauta kaukosäätimessä olevaa painiketta
niin monta kertaa kunnes näytöllä on otsikko Kuvakaappausten katselu. Valitse haluamasi kuva nuolipainikkeilla. Kun haluat katsella kuvaa koko näytön kokoisena, napsauta kiintolevyllä olevat kuvakaappaukset, napsauta haluat nimetä tiedoston uudelleen, napsauta
Napsauta painiketta
. Jos haluat, että laite näyttää kaikki
. Jos
.
uudelleen, niin laite siirtyy Ohjelmakirjastoon. Jos haluat palata aikaisempaan valikkoon, napsauta
G
.
]\
29. JÄRJESTELMÄN ASETUKSET (Tallennusvalikko)
Tämän valikon kautta voit ajastaa ohjelmia tallennettavaksi. Lisäksi voit siirtyä kuuntelemaan MP3-tiedostoja, katselemaan laitteen kiintolevylle tallennettuja kuvia ja kuvakaappauksia televisio­ohjelmista.
Voit ottaa käyttöön USB-liitännän valitsemalla USB. USB:n voi ottaa käyttöön myös napsauttamalla peruskatselutilassa (ei tallennusta tai toistonsiirtoa päällä) painiketta
.
30. OHJELMISTOPÄIVITYS TIETOKONEELLA SARJALIITÄNNÄN KAUTTA
Voit päivittää laitteen ohjelmiston sekä sarjaliitännän että USBliitännän kautta. Molempia siirtotapoja varten tietokoneeseen on asennettava omat ohjelmansa. Tässä kappaleessa kerrotaan, miten ohjelmisto päivitetään sarjaliitännän kautta.
Uusin ohjelmistoversio on saatavissa ladattavana tiedostona Internetosoitteesta www.schneider-fin.fi. Samasta osoitteessa löydät myös päivitykseen tarvittavan ohjelman. Valitse pääsivulta Tuotetuki/huolto, jonka jälkeen Medion päivityshuolto.
Suosittelemme ohjelmistopäivityksen tekemistä tietokoneella vain, jos olet kokenut tietokoneen käyttäjä. Muussa tapauksessa ota yhteys valtuutettuun huoltokorjaamoon tai odota, kunnes päivitys on saatavissa antennisignaalin kautta. Laitteen ohjelmiston päivitys on maksutonta.
Asenna Internetistä siirtämäsi päivitysohjelma tietokoneellesi. Sammuta laite ja irrota verkkojohto. Sammuta myös tietokone.
Kytke nollamodeemikaapelin (ei toimiteta laitteen mukana) toinen pää tietokoneesi sarjaliittimeen, toinen pää laitteen takapaneelissa olevaan liittimeen. Älä vielä tässä vaiheessa käynnistä laitetta tai liitä verkkojohtoa takaisin. Käynnistä tietokone ja käynnistä asentamasi päivitysohjelma. Valitse File/Open (tai napsauta ikkunassa olevaa Open File - painiketta) ja valitse siirtämäsi ohjelmistotiedosto. Kun tiedosto on latautunut, sen nimi tulee näkyviin kohtaan File
G
]^
name (kuva vieresellä sivulla). Napsauta PC -> STB ja liitä laitteen verkkojohto pistorasiaan. Verkkojohdon liittämisen jälkeen laite alkaa automaattisesti vastaanottaa uutta ohjelmistoa.
Odota ohjelman siirtymistä. Ohjelman siirron eteneminen näkyy tietokoneen näytöllä olevasta ikkunasta ja laitteen etupaneelin näytöstä (siirretty määrä prosentteina).
Kun ohjelma on kokonaan siirtynyt, tietokoneen näytölle tulee alla olevan kuvan mukainen ikkuna ja laitteen etupaneelin näyttöön tulee teksti INST. Odota. Päivityksen lopuksi laite käynnistyy automaattisesti uudelleen.
G
]_
Käynnistä laite tavalliseen tapaan joko kaukosäätimestä tai laitteen etupaneelista. Valitse laitteen päävalikosta toiminto
Laitteen asennus ja seuraavasta valikosta Vastaanottimen päivitys, niin näet laitteeseen asennetun
ohjelmiston versionumeron.
Jos ohjelman siirto ei näytä alkavan, saattaa sarjakaapeli olla kytkettynä väärään porttiin. Voit vaihtaa siirto-ohjelman käyttämää porttia valitsemalla Tool/Configuration ja valitsemalla toisen sarjanportin. COM Port ­alasvetovalikosta (kts. alla oleva kuva).
G
]`
31. USB-SIIRTO-OHJELMAN ASENNUS
Digivastaanottimen kiintolevyltä on varattu kiinteä neljän gigatavun kokoinen alue MP3- ja kuvatiedostoja varten. Tiedostoja voi siirtää tätä varten tehdyllä ohjelmalla, joka toimitetaan laitteen mukana. Tiedonsiirto tapahtuu laitteessa olevan USB-liitännän kautta. Ennen kuin tiedostojen siirto-ohjelmaa voi käyttää, on tietokoneeseen asennettava ajuriohjelma. Ajuriohjelma on laitteen mukana olevalla CD-levyllä.
1. Sammuta digivastaanotin ja liitä laitteen mukana tuleva USBkaapelin toinen pää laitteessa olevaan liittimeen ja toinen pää tietokoneessa olevaan vastaavaan liittimeen.
2. Käynnistä digivastaanotin ja valitse Päävalikko/Tallennusvalikko / USB.
3. Windows löytää laitteen ja käynnistää laitteen
asennuksen.
4. Valitse Asenna luettelosta tai määritetystä sijainnista ja napsauta Seuraava.
G
^W
5. Napsauta Selaa ja valitse kansio, jossa tarvittavat ajurit ovat. Valitsemasi polku tulee kohtaan Sisällytä tämä
kohde etsintään. Valitse Etsi siirrettävästä tietovälineestä ja napsauta Seuraava.
6. Odota, kunnes ajuriohjelman asennus on valmis.
G
^X
32. OHJELMISTOPÄIVITYS USB-LIITÄNNÄN KAUTTA JA TIEDOSTOJEN SIIRTO
Voit päivittää laitteen ohjelmiston myös USB-liitännän kautta. Uusin ohjelmistoversio on saatavissa ladattavana tiedostona Internet- osoitteesta www.schneider-fin.fi. Samasta osoitteessa löydät myös päivitykseen tarvittavan ohjelman. Valitse pääsivulta Tuotetuki/huolto, jonka jälkeen Medion päivityshuolto. Suosittelemme ohjelmistopäivityksen tekemistä tietokoneella vain, jos olet kokenut tietokoneen käyttäjä. Muussa tapauksessa ota yhteys valtuutettuun huoltokorjaamoon tai odota, kunnes päivitys on saatavissa antennisignaalin kautta. Laitteen ohjelmiston päivitys on maksutonta.
Liitä laite tietokoneeseen USB-kaapelilla. Valitse Päävalikko/ Tallennusvalikko/USB. Käynnistä siirto­ohjelma (muista asentaa USB-ajuri ennen ohjelman käyttöä). Ikkunan yläosassa näkyy tietokoneen kiintolevyn sisältö, alaosassa laitteen kiintolevyn sisältö. Napsauta ikkunan vasemmassa alanurkassa olevaa PVR-tekstiä, niin saat näkyviin laitteen kiintolevyn hakemistorakenteen.
G
^Y
Laitteen kiintolevyllä olevat tiedostokansiot ja niiden sisältö:
MP3 - Laitteella kuunneltavat MP3- tiedostot.
JPEG - Laitteella katseltavat kuvat. CAPTURE - Laitteella tallennetut kuvat
televisioohjelmista.
Upgrade files - Laitteen päivitystiedostot. Tallenteet - Laitteella tallennetut
ohjelmat.
Voit siirtää tiedostoja laitteen kiintolevyllä oleviin kansioihin tavalliseen tapaan raahaamalla, aivan kuten vaikkapa Windowsin Resurssienhallintaa käytettäessä. Voit myös vapaasti siirtää haluamiasi tiedostoja laitteen kiintolevyltä tietokoneelle. Siirrä päivitystiedosto raahaamalla se ikkunassa näkyvään Upgrade Files -kansioon. Valitse laitteesta Päävalikko/Tallennusvalikko/ Päivitystiedostot ja valitse kiintolevylle siirretty tiedosto
nuolipainikkeilla. Lopuksi napsauta
, niin laite päivitetään.
G
^Z
33. VIANETSINTÄ
Ostamasi laite toimii turvallisuusohjeita noudattaen luotettavasti useita vuosia. Laitteen käytön aikana saatat kuitenkin kohdata ongelmia. Useimpiin ongelmiin on olemassa helppo ratkaisu. Ongelmissa sinua auttaa myös DigiTV Info, jonka yhteystiedot löytyvät tämän oppaan takakannesta.
ONGELMA RATKAISU
Etupaneelin led-valo ei -Tarkista virtajohdon pala tai vastaanottimeen ja scart-kaapelin ei tule virtaa. kytkennät.
Ei kuvaa kuvaruudulla. -Tarkista, onko laite valmiustilassa.
Kaukosäädin ei toimi. -Osoita säätimellä suoraan vastaanotinta.
Kaukosäätimen paristot ovat loppuneet. Osta uudet paristot.
Laitteen automaattinen -Tarkista, onko viritys ei löydä yhtään antennijohto kytketty televisio- tai radio- oikein. Viritä kanava kanavaa. itse käyttämällä manuaalista
kanavien viritystä. Tämän toiminnon käytössä sinua neuvoo DigiTV Info.Katso yhteystiedot tämän käyttöoppaan takakannesta.
G
^[
Ei tekstitystä. -Tarkista, onko tekstitys
päällä napsauttamalla kaukosäätimen tekstitys­toimintopainiketta (s. 14) ja valitsemalla kielen näytölle avautuvasta valikosta.
G
^\
G^]G
Medion digivastaanottimen käyttöön liittyvissä
kysymyksissä auttaa DigiTV Info.
Puh. 0306 344 488
(avoinna arkisin klo 9 - 21, pvm:n hinnalla).
Sähköposti: info@digitv.fi
^^
G G G G G G G G GG G
^_GGGGGGGGG
TACK FÖR ATT DU VALDE MEDION!
MEDION MDT 4040 PVR (benämns härefter i den här bruksanvisningen endast apparat) är en av de modernaste apparater som finns på marknaden för mottagning och inspelning av digitala TV- och radioprogram.
G
Apparatens inspelningsfunktion baserar sig på användning av hårdskiva. På hårdskivan kan man sammanlagt spela in cirka 80 timmar TV-program. Bild- och ljudkvaliteten i det inspelade TV-programmet motsvarar helt en “direkt” TV­sändning.
Programinspelningen går snabbt tack vare en lättanvänd programguide. Med denna apparat kan du också spela in radioprogram. Under inspelningen kan du titta på en annan TV-kanal eller lyssna på en annan radiokanal.
Denna apparat har också en så kallad pausinspelning (time shift). I praktiken innebär denna funktion att du inte behöver gå miste om en enda sekund av det program du tittar på, även om du går till kylskåpet eller talar ett långt telefonsamtal!
Via apparatens USB-anslutning kan du spara bilder och MP3-filer på apparatens hårdskiva. Du kan till och med spara en enskild bild i vilket TV-program som helst som en fil på hårdskivan och sedan flytta filen till en dator.
Vi hoppas att denna produkt är till stor nytta för dig!
G G
^`GGGGGGGGG
G G G G G G G G G G G G G G G G G G G G G G
I frågor som gäller användningen av DigiTV
digitalmottagare står DigiTV Info till din tjänst.
Tfn 0306 344 488
(öppet vardagar kl. 921, lokalnätsavgift)
E-post: info@digitv.fi
_WGGGGGGGGG
A N T E C K N I N G A R
1. SÄKERHETSANVISNINGAR........................... 84
2. KONTROLL AV FÖRPACKNINGENS INNEHÅLL
........................................................................ 86
3. APPARATENS FRONTPANEL ......................... 87
4. APPARATENS BAKPANEL ............................. 90
5. PRESENTATION AV FJÄRRKONTROLLEN ...... 90
6. INSTALLERA APPARATEN OCH STÄLLA IN
KANALER ......................................................... 93
7. SE PÅ TV...................................................... 95
8. DIGITALMOTTAGAREN ÄR OCKSÅ EN RADIO
...................................................................... 101
9. INSPELNING AV TV- OCH RADIOPROGRAM 104
10. UPPSPELNING AV INSPELADE PROGRAM. 108
11. PAUSINSPELNING ................................... 111
12. MENYER................................................... 113
13. HUVUDMENY............................................ 114
14. REDIGERA KANALLISTAN ........................ 116
15. REDIGERA FAVORITLISTAN..................... 118
16. INSTALLERA APPARATEN ........................ 121
_XGGGGGGGGG
17. INSTALLERA APPARATEN (Automatisk
inställning).................................................... 123
18. INSTALLERA APPARATEN (Manuell
inställning).................................................... 125
19. INSTALLERA APPARATEN
(Användningsbegränsningar)........................ 126
20. INSTALLERA APPARATEN (Uppdatering av
mottagaren) .................................................. 128
21. INSTALLERA APPARATEN (Tidsinställningar)
...................................................................... 130
22. INSTALLERA APPARATEN (Återställa
fabriksinställningarna) .................................. 132
23 SYSTEMINSTÄLLNINGAR .......................... 133
24. INSTALLERA APPARATEN (Hårdskivan)... 135
25. SYSTEMINSTÄLLNINGAR (Krypteringskort)
...................................................................... 137
26. LYSSNA PÅ MP3-FILER ............................ 139
27. TITTA PÅ BILDFILER................................ 140
28. SPARA OCH TITTA PÅ SKÄRMDUMPAR..... 141
29. SYSTEMINSTÄLLNINGAR (Inspelningsmeny)
...................................................................... 142
30. PROGRAMUPPDATERING MED DATOR VIA EN
SERIEANSLUTNING ....................................... 143
_YGGGGGGGGG
31. INSTALLERA USB-ÖVERFÖRINGSPROGRAM
...................................................................... 146
32. PROGRAMUPPDATERING VIA USB­ANSLUTNING SAMT ÖVERFÖRING AV FILER.. 148
33. FELSÖKNING ............................................... 150
G G
_ZGGGGGGGGG
1. SÄKERHETSANVISNINGAR
Läs dessa säkerhetsanvisningar noggrant innan du tar i bruk apparaten. Genom att följa dessa anvisningar försäkrar du dig om att apparaten fungerar så säkert som möjligt under hela användningstiden.
* Denna apparat har tillverkats för mottagning av digitala TV- och radiokanaler.
* Ställ inte apparaten på ett hett, kallt eller fuktigt ställe. Denna apparat ska användas i normal rumstemperatur. Ställ inte apparaten på en värmekälla. Om maskineriet värms upp för mycket förkortas dess livslängd.
* Placera inga föremål, till exempel dagstidningar, gardiner eller bordsdukar så att de täcker ventilationsöppningarna på apparatens övre sida. En tillräcklig ventilation är en förutsättning för att apparaten ska fungera länge och säkert.
* Lämna minst tre centimeter tomrum ovanför apparaten så att ventilationen är tillräcklig.
* Ställ inget vätskefyllt kärl, som till exempel en vas, ovanpå apparaten. Vatten som hamnar i apparaten kan skada apparaten och till och med förorsaka eldsvåda.
* Om apparaten utsätts för snabba temperaturförändringar, som till exempel när man tar in apparaten från kyla, koppla inte apparaten till elnätet under de två första timmarna.
_[GGGGGGGGG
* Vid inspelning används hårdskivan i apparaten. Därför hörs det ljud inifrån apparaten då apparaten används. Dessa ljud är helt normala.
* När du rengör höljet, använd en duk, som fuktats med vatten, för rengöringen. Kom ihåg att göra loss apparaten ur eluttaget innan du börjar rengöra apparaten.
* Koppla inte eller växla om kablar när apparaten är kopplad till eluttaget.
* Öppna inte apparatens skyddshölje. Skyddshöljet får öppnas endast av en av importören auktoriserad servicebutik. Om apparatens skyddshölje under garantitiden öppnas av någon annan part, upphör garantin för apparaten att gälla. Uppgifter om auktoriserade servicebutiker får du av försäljaren.
* Apparaten bör under garantitiden endast lämnas in för service till en av importören auktoriserad servicebutik. I annat fall upphör garantin att gälla.
_\GGGGGGGGG
2. KONTROLL AV FÖRPACKNINGENS INNEHÅLL
Innan apparaten tas i bruk kontrollera att förpackningen utöver apparaten och denna bruksanvisning innehåller alla nedannämnda produkter. Om någon av nedannämnda produkter saknas kontakta försäljaren.
1) Fjärrkontroll.
2) Batterier till fjärrkontrollen (2 st.).
3) Anslutningskabel till TV:n (en s.k. scart-kabel).
4) Kort anslutningskabel (kan vara färdigt ikopplad i
bakpanelen på apparaten).
5) USB-kabel.
6) CD-ROM-skiva.
7) Bruksanvisning.
Spara förpackningen till apparaten samt köpkvittot för du kan behöva dem senare. Fäst köpkvittot i det tomma fältet nedan.
FÄST KÖPKVITTOT HÄR
_]GGGGGGGGG
3. APPARATENS FRONTPANEL
På frontpanelen finns knappar som behövs för dagligt bruk. Med hjälp av knapparna kan du till exempel byta kanal eller justera ljudvolymen. Knapparna finns bakom en skyddslucka. Du kan vända ner luckan med hjälp av skårorna i vänstra och högra sidan på apparaten.
1) Power. Strömbrytare.
2) CH till vänster och CH till höger. Knappar för byte av
kanal.
3) VOL till vänster och VOL till höger. Knappar för att justera ljudvolymen.
4) Led-display. Visar bland annat på vilket nummer den aktuella kanalen sparats i minnet. När apparaten är av visas tiden i displayen.
5) Push. Det kort som behövs för att titta på betalkanaler sätts i den anslutning som finns bakom detta lock. Tryck lätt på ordet på locket så öppnas locket. Skjut in kortet försiktigt så långt det går med chipsidan framåt. Skjut in kortet med chipsidan ner och stäng till sist locket.
_^GGGGGGGGG
4. APPARATENS BAKPANEL
På bakpanelen finns apparatens anslutningar. Koppla inte eller lösgör kablar när apparaten är kopplad till nätströmmen. När du kopplar eller lösgör kablar, håll i anslutningens skyddande lock. På så vis försäkrar du dig om att kablarna inte går sönder.
1) CABLE_A IN. Koppla antennkabeln till den här anslutningen.
2) CABLE_A OUT. Koppla den ena ändan av den korta antennkabeln som medföljde i förpackningen i den här anslutningen.
3) CABLE_B IN. Koppla den andra ändan av den korta antennkabeln som medföljde i förpackningen i den här anslutningen.
4) CABLE_B OUT. Om du också vill titta på analoga TV­kanaler koppla från den här anslutningen till kabel-TV.
5) ANT IN. Om din TV inte har någon scart-anslutning, använd den här anslutningen för att koppla apparaten till TV:n.
6) TV OUT. Om din TV inte har någon scart-anslutning, koppla den vanliga antennkabeln som går till TV:n i den här anslutningen.
7) TV. Koppla den ena ändan av scart-kabeln i den här anslutningen och den andra i motsvarande anslutning på TV:n.
__GGGGGGGGG
8) VCR. Koppla scart-kabelns ena ända i den här anslutningen och den andra i motsvarande anslutning på videon, om du med en vanlig videobandspelare vill spela in program som tas emot med digitalmottagaren.
9) VIDEO. Anslutning för att koppla apparaten till en monitor. När detta anslutningssätt används är bildkvaliteten inte lika bra som vid användningen av en scart-anslutning, eftersom all bildinformation går längs en kabel. Använd alltså scart-kabel alltid när det är möjligt.
10) AUDIO L och R. Dessa anslutningar används för att koppla apparaten till en extern förstärkare. Bokstaven L avser den vänstra och bokstaven R den högra ljudkanalen.
11) S/PDIF. Via den här anslutningen kan du föra över ljudet digitalt till en förstärkare. Genom att använda den här anslutningen får man den bästa möjliga ljudkvaliteten.
12) SERIAL PORT. Med hjälp av den här anslutningen kan du uppdatera programmen i apparaten. För uppdatering behövs en s.k. nollmodemskabel.
13) USB. Med hjälp av den här anslutningen kan du flytta filer.
_`GGGGGGGGG
5. PRESENTATION AV FJÄRRKONTROLLEN
Med apparaten medföljer en lättanvänd fjärrkontroll som behövs för att använda apparaten. Öppna locket på fjärrkontrollens baksida och sätt de två medföljande AAA­batterierna på plats. Kontrollera att batteriernas plus- och minuspoler kommer åt rätt håll.
När batterierna är på plats, stäng locket. Fjärrkontrollen är nu klar att användas. Bekanta dig med fjärrkontrollens knappar och deras funktioner innan du börjar använda apparaten.
Stänga av och sätta på apparaten.
Stänga av ljudet.
Byta TV-sändningens språk.
Använda insomningstimer.
Ändra sändningens bildstorlek.
Alternativ Automatisk/ 4:3/16:9/ Letterbox.
Växla mellan att titta på TV och
lyssna på radio.
Gå till föregående kanal.
Öppna huvudmenyn.
`WGGGGGGGGG
Gå till nästa kanal. Flytta markören
uppåt i menyn.
Minska ljudvolymen.
Öka ljudvolymen.
Godkänna vald funktion.
Stänga menyn. Återgå till att titta
på TV eller lyssna på radio.
Öppna eller stänga text-TV.
Välja textningsspråk.
Öppna programguiden.
Presentation av program.
Välja vilka typer av kanaler man vill
bläddra i.
Öppna programbiblioteket.
Starta pausinspelning.
Spara en programpåminnelse.
Öppna sparmenyn.
Starta en uppspelning.
`XGGGGGGGGG
Snabbuppspelning bak- eller framlänges.
Stoppa uppspelning.
Pausa uppspelning.
Spela upp i slow-motion.
Upprepad uppspelning.
Gå bakåt eller framåt.
Zooma bilden.
Bild i bild-funktion.
Skärmdump.
Snabbinspelning.
`YGGGGGGGGG
6. INSTALLERA APPARATEN OCH STÄLLA IN KANALER
Börja installeringen genom att placera apparaten på en sådan plats som anvisas i säkerhetsanvisningarna. När apparaten placerats enligt anvisningarna kan du koppla kablarna.
Kontrollera att den korta kabeln, som följde med apparaten, har kopplats till bakpanelen enligt bilden på sidan 89. När kablarna är kopplade, anslut nätkontakten i eluttaget och slå därefter på strömmen till TV:n
Vänta tills TV-bilden blir synlig och sätt därefter på apparaten antingen genom att trycka på strömbrytaren i frontpanelen eller knappen
på fjärrkontrollen. När apparaten satts på syns tillverkarens produktmärke på skärmen i några sekunder. Efter detta syns en meny med rubriken Automatisk kanalsökning på skärmen. Gör inga
ändringar på inställningarna på skärmen utan tryck på fjärrkontrollen.
`ZGGGGGGGGG
På skärmen öppnas menyn vars rubrik är Kanalsökning. Hur sökningen framskrider syns på balken under ordet Bearbetar. Namnen på de tv-kanaler som hittats syns på skärmens vänstra sida, radiokanalerna på den högra sidan. Då sökningen avslutas syns tv- och radiokanalernas namn på skärmen. Om inte ett enda tv- eller radiokanalnamn syns flytta till felsökning. När kanalsökningen är klar syns ett fönster på skärmen där det frågas om du vill spara uppgifterna. Svara Ja på frågan och tv- och radiokanalerna sparas i minnet.
Om apparaten inte hittar en enda kanal, gå till sidan 125, där det berättas hur man själv ställer in kanaler.
`[GGGGGGGGG
7. SE PÅ TV
När man ser på TV behöver man oftast följande knappar:
och Bläddra i kanaler.
och Justera ljudvolymen.
Stänga av ljudet. Stänga av apparaten.
Presentation av program
Om du vill ha mer information om ett program som kommer att visas, tryck på knappen
På skärmen visas för en stund ett fönster där det berättas om det program som kommer att sändas.
I fönstret syns följande uppgifter:
1) Numret och namnet på den minnesplats där kanalen sparats (t.ex. 0009 YLE Teema).
2) Klockslag och datum.
3) Närmare uppgifter om kanalens egenskaper.
Symbolernas betydelse från vänster till höger: betalkanal, låst kanal, text-TV tillgänglig, ljud och ett annat textningsspråk kan väljas, tvåspråkig sändning och stereosändning.
`\GGGGGGGGG
4) Grupp som kanalen hör till (t.ex. Alla kanaler).
5) Programinformation (bl.a. programmets sändningstid).
Tryck på knappen
en gång till (innan föregående fönster hinner stängas). På skärmen öppnas ett nytt fönster, där programinformationen syns i sin helhet. Eftersom texterna ofta är feldimensionerade för digitalteknik är det möjligt att programbeskrivningarna inte syns i sin helhet. Om informationen visas endast delvis beror detta alltså inte på apparaten.
Kanalguide
Det digitala TV-systemet erbjuder en lättanvänd programguide, som du kan använda för att få reda på vilka program som visas på olika kanaler. Det finns ofta information om program upp till en vecka framåt.
Starta programguiden genom att trycka på
så öppnas
på skärmen en meny med rubriken Kanalguide.
Under datumet finns en lista på kanaler som man kan bläddra i. Till höger om datumet finns ett klockslag som visar vilket program kanalerna sänder vid en viss tidpunkt.
`]GGGGGGGGG
Med pilknapparna kan man röra sig på skärmen. Med pilknapparna som visar upp respektive ner kan du välja önskad kanal.
Om du vill titta på kanalguiden för en viss kanal, tryck på knappen
en gång till. Du kan ta en närmare titt på ett program som kanalen sänder genom att trycka på pilknapparna som visar till vänster respektive höger. När markören befinner sig vid
önskad låda, tryck
. På skärmen visas ett fönster med information om programmet. För vissa kanaler finns det kanske ingen programinformation tillgänglig.
Du kan ställa in en påminnelse om programmet genom att trycka på
vid det program som ska kommas ihåg. En
lista över påminnelser får du fram genom att trycka på
. När det program som ska kommas ihåg börjar, öppnas på skärmen ett fönster med en påminnelse om programmet.
Kanallista
Den här apparaten har en funktion som kallas Kanallista, och med den kan du enkelt välja önskad kanal. Tryck på
medan du tittar på TV. På skärmen öppnas en meny med rubriken Kanallista.
`^GGGGGGGGG
Till höger i menyn syns de kanaler som man kan titta på och till vänster det program som kanalen sänder. Du kan välja önskad kanal genom att flytta markören med pilknapparna som visar upp respektive ner.
När du trycker en gång på
, syns TV-kanalens program i
ett litet fönster. Om du vill titta på programmet, tryck ännu en gång på
, så stängs kanallistan. Standardvärdet är att alla kanaler syns i fönstret. Om du vill ha en lista med endast gratiskanaler, tryck en gång på Om du trycker på knappen en gång till, visar listan endast betalkanaler. Trycker du på knappen på nytt, visar listan igen alla kanaler.
Du kan ordna kanallistan i alfabetisk ordning genom att trycka på
. På skärmen öppnas ett fönster med tre alternativ. Väljer du A−Z ordnas listan i normal ordning. Väljer du Z−A ordnas listan i omvänd ordning.
Genom att välja Ursprunglig ordning återställs listans ursprungliga ordning.
`_GGGGGGGGG
.
Text-TV
Text-TV får du fram genom att trycka på
. En liten stund efter att du tryckt på knappen öppnas huvudsidan, dvs. sida nummer 100, på skärmen. Du kan gå från en sida till en annan med pilknapparna som visar upp respektive ner.
Genom att trycka på
kan du gå till den sida vars
nummer är 100 större än den aktuella. Genom att trycka på
kan du gå framåt från vilken sida som helst till den sida
vars nummer är 10 större än den aktuella.
När du vill gå tillbaka till huvudsidan, tryck på vill stänga text-TV:n, tryck på
eller .
. När du
Insomningstimer
Den här apparaten har en insomningstimer-funktion med vilken du kan stänga av apparaten automatiskt efter önskad tid.
Tryck på
för att välja när apparaten ska stängas av. Du kan välja en tidsperiod mellan tio och sextio minuter med 10 minuters mellanrum. Om du vill ta insomningstimern ur bruk, tryck på
så många gånger tills texten
Insomningstimern ur bruk syns i fönstret.
Bild i bild
Du kan titta på två TV-program samtidigt, så att den ena kanalen syns i ett litet fönster i övre högra hörnet på skärmen. Tryck på funktionen. Genom att trycka på
om du vill ta i bruk bild i bild-
kan du ur en kanallista välja den TV-kanal som ska visas i det lilla fönstret. Du kan också byta kanal med knapparna
och
. Du kan byta den lilla bilden till en stor genom att
trycka på
. Om du vill flytta fönstret tryck på .
``GGGGGGGGG
Titta växelvis på två på varandra följande kanaler
Om du vill titta på två på varandra följande kanaler samtidigt, välj först den första kanalen som du vill titta på och gå sedan till den andra. Tryck därefter på
så blir den första kanalen synlig på skärmen. När du trycker på samma knapp på nytt visas den andra kanalen igen på skärmen.
Ändra bildförhållandet
Du kan ändra bildförhållandet genom att trycka på knappen
. Om du använder en bredbilds-TV, välj bildförhållandet 16:9. Om du med en vanlig TV tittar på filmer med bildförhållandet 16:9, välj bildförhållandet Letterbox. Bilden visas med svarta fält ovanför och under bilden.
Välja sändningsspråk
Du kan byta sändningsspråk genom att trycka på knappen
och välja ett språk ur den meny som öppnas på skärmen. Välj språket med pilknapparna och tryck till sist på
. Tvåspråkiga sändningar är möjliga till exempel vid
idrottstävlingar.
Zooma bilden
Om du vill kan du zooma bilden i ett TV-program. Tryck först på
så att en rektangel blir synlig på skärmen. Flytta sedan rektangeln med hjälp av pilknapparna till det ställe där du vill att bilden ska zoomas. När rektangeln är på
önskat ställe, tryck på
. Genom att trycka på samma knapp på nytt stängs zoom-funktionen och på skärmen visas en normal TV-bild.
XWWG G G G G GGGG
Loading...