Medion MDT 2020 PVR (myöhemmin tässä oppaassa käytetään
vain nimitystä laite) on markkinoiden nykyaikaisimpia digitaalisten televisio- ja radio-ohjelmien vastaanottoon ja tallentamiseen
tarkoitettuja laitteita.
Laitteen tallennusmahdollisuus perustuu kiintolevyyn. Kiintolevylle voi tallentaa yhteensä noin 48 tuntia televisio-ohjelmia.
Tallennettavan televisio-ohjelman kuvan- ja äänenlaatu vastaavat
täysin “suoraa” televisiolähetystä. Ohjelmien tallentamiseen tarvittava tila vaihtelee, riippuen tallentamastasi ohjelmakanavasta.
Tallennuksen aikana voit katsella muita samassa kanavanipussa
olevia kanavia, mutta et voi siirtyä kuuntelemaan radiota. Esimerkiksi ensimmäinen kanavanippu sisältää kaikki Yleisradion digikanavat. Tarkka lista löytyy osoitteesta www.digitv.fi.
Ohjelmien tallentaminen on nopeaa helppokäyttöisen ohjelmaoppaan ansiosta. Voit tallentaa tällä laitteella myös digitaalisesti
välitettäviä radio-ohjelmia.
Tässä laitteessa on myös niin sanottu toistonsiirto. Käytännössä
tämä toiminto tarkoittaa sitä, että halutessasi et menetä sekuntiakaan seuraamastasi ohjelmasta, vaikka kävisit jääkaapilla tai puhuisit pitkän puhelun.
Tutustu tähän käyttöoppaaseen ennen laitteen asennusta ja
käyttöä, niin opit käyttämään laitetta ja hyödyntämään sen monipuolisia ominaisuuksia.
Toivomme, että tästä tuotteesta on sinulle paljon hyötyä!
Medionin digivastaanottimen käyttöön liittyvissä kysymyksissä
auttaa DigiTV Info. Puh. 0306 344 488 (avoinna arkisin klo
9 - 21, pvm:n hinnalla). Sähköposti: info@digitv.fi.
Lue nämä turvallisuusohjeet huolellisesti ennen laitteen käyttöönottoa. Näitä
ohjeita noudattamalla voit varmistua, että laite toimii mahdollisimman luotettavasti koko sen käyttöiän ajan.
* Tämä laite on tarkoitettu digitaalisten televisio- ja radiokanavien vastaanottoon.
* Älä sijoita laitetta kuumaan, kylmään tai kosteaan paikkaan. Tämä laite on tarkoitettu käy-
tettäväksi normaalissa huonelämpötilassa. Älä sijoita laitetta lämmönlähteen päälle. Koneiston
liiallinen lämpeneminen lyhentää sen käyttöikää.
* Älä aseta esineitä, esimerkiksi sanomalehtiä, verhoja tai vaikkapa pöytäliinoja siten, että ne
peittävät laitteen päällä olevat ilmanvaihtoaukot. Riittävä ilmanvaihto on edellytys laitteen pitkälle käyttöiälle ja luotettavalle toiminnalle.
* Jätä laitteen yläpuolelle vähintään kolme senttimetriä tyhjää tilaa riittävän ilmanvaihdon ta-
kia.
* Älä aseta laitteen päälle nestettä sisältävää astiaa, esimerkiksi maljakkoa. Veden joutuminen
laitteen sisään voi vaurioittaa laitetta ja saattaa aiheuttaa jopa tulipalon.
* Jos laite altistuu äkilliselle lämpötilanvaihtelulle siirrettäessä laitetta esimerkiksi pakkasesta
sisätiloihin, älä kytke laitetta sähköverkkoon ensimmäisen kahden tunnin aikana.
* Laitteen tallennusvälineenä käytetään kiintolevyä. Tämän takia laitteen sisältä kuuluu käytön
aikana ääniä. Nämä äänet ovat täysin normaaleja.
* Kun puhdistat koteloa, käytä puhdistamiseen vedellä kostutettua liinaa. Muista irrottaa laite
pistorasiasta ennen kuin alat puhdistaa laitetta.
* Älä kytke kaapeleita tai vaihda niiden paikkaa, kun laite on kytkettynä pistorasiaan.
* Älä avaa laitteen suojakoteloa. Suojakotelon saa avata vain laitteen maahantuojan valtuuttama
huoltoliike. Jos takuuaikana laitteen suojakotelon avaa jokin muu taho, laitteen takuu raukeaa.
Valtuutetun huoltoliikkeen saat selville laitteen myyjältä.
* Laitteen huolto on takuuaikana jätettävä laitteen maahantuojan valtuuttaman huoltoliikkeen
tehtäväksi. Muussa tapauksessa laitteen takuu raukeaa.
* Irrota virtakaapeli ja antennikaapeli seinärasiasta ennen ukonilmaa sekä silloin, kun laite on
käyttämättömänä pitkän aikaa.
* Varo, etteivät lapset yritä työntää mitään esineitä kortinlukijan aukkoon. Jos laitteen sisään
joutuu vieraita esineitä, toimita laite maahantuojan valtuuttamaan huoltoliikkeeseen.
MDT 2020 PVR
MDT 2020 PVR
5
2. LAITTEEN MYYNTIPAKKAUKSEN
SISÄLLÖN TARKISTUS
Varmista ennen laitteen käyttöönottoa, että myyntipakkauksesta löytyvät kaikki alla luetellut tuotteet laitteen ja tämän käyttöoppaan lisäksi. Jos jokin alla mainituista tuotteista puuttuu, ota
yhteys laitteen myyjään.
1) Kaukosäädin.
2) Paristot kaukosäädintä varten (2 kpl).
3) Liitäntäkaapeli televisiota varten (ns. scart-kaapeli).
Säilytä laitteen myyntipakkaus ja ostokuitti, sillä saatat tarvita niitä
myöhemmin. Kiinnitä laitteen ostokuitti alla olevaan tyhjään tilaan.
KIINNITÄ OSTOKUITTI TÄHÄN
6
MDT 2020 PVR
MDT 2020 PVR
7
MDT 2020 PVR
MDT 2020 PVR
3. LAITTEEN ETUPANEELI
Etupaneelissa sijaitsevat laitteen päivittäiseen käyttöön tarkoitetut painikkeet.
1)VOL vasemmalle ja VOL oikealle. Äänenvoimakkuuden
säätöpainikkeet.
2)CH ylös ja CH alas. Kanavanvaihtopainikkeet. Näillä painik-
keilla voit myös liikkua valikoissa.
3) Menu. Tätä painiketta painamalla aukeaa laitteen käyttöva-
likko.
4) OK. Tätä painiketta painamalla aukeaa kanavalista, josta voit
valita haluamasi kanavan.
5) EXIT. Tätä painiketta painamalla mikä tahansa valikko sulkeu-
tuu. Tätä painiketta painamalla voit myös poistua kanavalistasta.
6) Led-näyttö. Näyttää muun muassa katsottavan kanavan
muistipaikan numeron. Kun laite on sammutettuna, näytössä näkyy kellonaika.
7)Smart Card. Maksullisten kanavien katselua varten tarvit-
tava kortti asetetaan tähän liittimeen. Avaa kansi laitteen etupaneelin vasemmasta reunasta.Työnnä kortti varovasti sisään, siru
edellä ja alaspäin osoittaen.
8) Virtapainike. Virtapainike sijaitsee etupaneelin oikeassa ala-
nurkassa. Päävirtakytkin sijaitsee kotelon takaosassa.
MDT 2020 PVR
8
MDT 2020 PVR
4. LAITTEEN TAKAPANEELI
Laitteen takapaneelissa ovat laitteen liitännät. Älä kytke tai irrota kaapeleita, kun laite on kytkettynä verkkovirtaan. Kun liität tai
irrotat kaapeleita, pidä kiinni liittimen suojakuoresta. Näin varmistat, että kaapelit eivät mene rikki.
3 6 9
1 2 4 5 7 8 10
1)POWER. Tämä kytkin on oltava asennossa ON, jotta lait-
teen voisi käynnistää joko kaukosäätimestä tai etupaneelissa olevasta virtapainikkeesta.
2) S-VHS. Liitin esimerkiksi projektoria varten. Laadultaan
kuvasignaali ei ole yhtä hyvä kuin scart-liittimen kautta saatava
kuva.
3)DIGITAL AUDIO. Voit siirtää äänen digitaalisessa muo-
dossa vahvistimeen tämän koaksiaalisen liitännän kautta.
4)VIDEO. Liitäntä laitteen kytkemiseksi monitoriin. Tätä lii-
täntätapaa käytettäessä kuvanlaatu ei ole yhtä hyvä kuin scartliitäntää käytettäessä, koska kaikki kuvatieto kulkee yhtä johdinta
pitkin. Käytä siis scart-kaapelia aina kun voit.
5)AUDIO L ja R. Nämä liittimet on tarkoitettu laitteen kytkemiseksi ulkoiseen vahvistimeen. Merkintä L tarkoittaa vasenta
ja merkintä R oikeaa äänikanavaa.
6)TV. Kytke laitteen mukana tulevan scart-kaapelin toinen pää
tähän liittimeen ja toinen pää televisiossa olevaan vastaavaan liittimeen.
7)VCR. Kytke scart-kaapelin toinen pää tähän liittimeen ja toinen pää esimerkiksi dvd-tallentimessa olevaan vastaavaan liittimeen, jos haluat käyttää dvd-tallenninta televisio- tai radio-ohjelmien tallentamiseen.
8)SERIAL PORT. Tämän liitännän avulla voit päivittää laitteen
ohjelmiston. Päivittämistä varten tarvitaan ns. nollamodeemikaapeli. Sivulta 41 alkaen voit lukea laitteen ohjelmiston päivittämisestä itse.
9) ANT IN. Kytke antennijohto tähän liittimeen.
10) ANT OUT. Mikäli haluat katsoa myös analogisia televisio-
kanavia, kytke antennijohto tästä liittimestä television antenniliittimeen.
11) AERIAL, TV/VCR. Käytä tätä liitäntää, kun kytket laitteen
televisioon ilman scart-liitäntää.
MDT 2020 PVR
MDT 2020 PVR
9
5. KAUKOSÄÄTIMEN ESITTELY
Laitteen mukana on helppokäyttöinen kaukosäädin, jolla laitetta
käytetään. Avaa kaukosäätimen takaosan kansi ja aseta mukana
olevat kaksi AAA-koon paristoa paikoilleen. Varmista, että paristojen plus- ja miinusnavat tulevat oikein päin.
Kun paristot ovat paikoillaan, sulje kansi. Kaukosäädin on nyt
valmis käytettäväksi. Tutustu kaukosäätimen painikkeisiin ja niiden toimintaan.
Laitteen sammuttaminen ja käynnistäminen.
Äänen mykistys.
Siirtyminen television katselusta radion
kuunteluun tai päinvastoin.
Toistonsiirron käynnistäminen, tauottaminen
ja toiston hidastaminen.
Nopeutettu toisto taakse- tai eteenpäin.
Toiston pysäyttäminen.
Tekstin pyyhkiminen.
Suosikkilistan vaihtaminen.
Kuvasuhteen vaihtaminen.
Äänikanavan valitseminen. Vasen/
Oikea/Stereo.
Lähetyksen kielen valitseminen.
MDT 2020 PVR
MDT 2020 PVR
11
MDT 2020 PVR
12
MDT 2020 PVR
6. LAITTEEN ASENNUS JA KANAVIEN
VIRITYS
Aloita laitteen käyttö sijoittamalla se turvallisuusohjeiden mukaiseen paikkaan. Kun laite on sijoitettu ohjeiden mukaisesti, voit
kytkeä kaapelit. Lopuksi liitä laitteen verkkojohto pistorasiaan,
jonka jälkeen kytke virta televisioon. Tämän jälkeen kytke virta
digiboksiin napsauttamalla takapaneelissa oleva virtakytkin asentoon ON.
Odota, että televisiokuva tulee näkyviin ja käynnistä tämän jälkeen laite joko painamalla etupaneelissa olevaa virtakytkintä tai
kaukosäätimessä olevaa painiketta . Televisio alkaa automaattisesti vastaanottaa laitteen kuvaa ja ääntä. Jos näin ei tapahdu,
valitse itse oikea kanava televisiosta.
Kun laite on käynnistynyt, näkyy näytöllä muutaman sekunnin
ajan valmistajan tuotemerkki. Tämän jälkeen näytölle aukeaa valikko, jonka otsikkona on Asennustoiminto. Valitse Suomi
viemällä osoitin tekstin päälle kaukosäätimen painikkeilla ja napsauta lopuksi kaukosäätimen sinistä painiketta.
13
MDT 2020 PVR
MDT 2020 PVR
Näytölle aukeaa valikko, jonka otsikkona on Automaattinen
viritys. Napsauta sinistä painiketta uudelleen, niin laite alkaa et-
siä televisio- ja radiokanavia.
Etsinnän eteneminen näkyy Skannaus-sanan vieressä olevasta
palkista. Löydettyjen televisioasemien nimet tulevat näkyviin ikkunan vasemmalle puolelle, radioasemat oikealle puolelle. Odota,
kunnes etsintä on päättynyt.
Ikkunassa näkyvät kaikkien löytyneiden televisio- ja radioasemi-
en nimet. Jos ikkunassa ei näy televisio- tai radiokanavan nimiä,
siirry kappaleeseen Vianetsintä (s.43).
Kun kanavien etsintä on päättynyt, paina . Muutaman sekunnin kuluttua näytöllä olevat ikkunat sulkeutuvat ja näytölle aukeaa
ensimmäiseen muistipaikkaan tallennettu televisiokanava.
Laite on nyt käyttövalmis.
MDT 2020 PVR
14
MDT 2020 PVR
7. TELEVISION KATSELU
Television katselussa useimmiten tarvittavat painikkeet:
ja Kanavien selaus.
ja Äänenvoimakkuuden
säätäminen.
Äänen mykistys.
Laitteen sammuttaminen ja
käynnistäminen.
Ohjelmatietojen esittäminen
Jos haluat lisätietoja esitettävästä ohjelmasta, paina . Näy-
tölle aukeaa hetkeksi ikkuna, jossa näkyvät ohjelman lisätiedot.
Ikkunassa näkyvät tiedot:
1) Ohjelman alku- ja päättymisaika ja ohjelman nimi.
2) Kanavapaikan numero ja kanavan nimi.
3) Tarkempaa tietoa kanavan ominaisuuksista. Jos ominaisuus on
käytössä, symboli on valkoinen. Symbolien merkitys vasemmalta
oikealle: tekstitelevisio käytettävissä, maksullinen kanava, lukittu
kanava.
4) Äänimuodon tyyppi (yleensä stereo).
5) Päiväys ja kellonaika.
Paina painiketta toistamiseen (ennen kuin ikkuna ehtii sul-
keutua). Näytölle aukeaa kanavaopas, jonka avulla saat tietoa
valitsemallasi kanavalla lähetettävistä ohjelmista. Ohjelmatiedot
ovat saatavissa useiden päivien päähän.
Loading...
+ 30 hidden pages
You need points to download manuals.
1 point = 1 manual.
You can buy points or you can get point for every manual you upload.