TURVALLISUUSSYISTÄ KULJETTAJAN EI PIDÄ KÄYTTÄÄ TÄTÄ LAITETTA
AJONEUVOSSA NAVIGOINTIAPUNA AJONEUVON OLLESSA LIIKKEESSÄ.
Älä yritä muuttaa Meridianin asetuksia ajaessasi. Pysäytä ajoneuvo täysin tai pyydä
matkustajaa tekemään muutokset. Huomion siirtäminen tiestä muualle on vaarallista ja
voi johtaa onnettomuuteen, jossa sinä tai muita henkilöitä voi loukkaantua.
KÄYTÄ HARKINTAA
Tämä tuote on erinomainen navigoinnin apuväline, muttei korvaa huolellisen
suunnistamisen ja harkinnan käyttämisen tarvetta. Älä koskaan luota navigoinnissa vain
Maailmanlaajuisen paikannusjärjestelmän (GPS) toiminnasta huolehtii Yhdysvaltain
hallitus, joka kuitenkin vastaa vain GPS:n tarkkuudesta ja ylläpidosta.
Yhdysvaltain hallituksen määräajoin GPS-satelliitteihin tekemät säädöt voivat vaikuttaa
sijaintipaikkojen tarkkuuteen. Sijaintipaikkojen tarkkuus on myös Yhdysvaltain
puolustusministeriön GPS:n siviilikäyttäjien toimintaperiaatteiden sekä Yhdysvaltain
radionavigointisuunnitelman alainen. Myös satelliittien huono maantieteellinen sijainti voi
KÄYTÄ ASIANMUKAISIA APULAITTEITA
Käytä vain Magellan-kaapeleita ja antenneja. Muiden kuin Magellanin kaapeleiden ja
antennien käyttäminen voi heikentää huomattavasti vastaanottimen suorituskykyä tai
vaurioittaa vastaanotinta ja mitätöi takuun.
yhteen laitteeseen.
OLE HUOLELLINEN
vaikuttaa tarkkuuteen.
SOPIMUSEHDOT
Thales Navigation myöntää ostajalle oikeuden käyttää Thales Navigation GPS tuotteissa
ja niiden mukana toimitettua ohjelmistoa (“OHJELMISTO") laitteen tavanomaisessa
toiminnassa. Kopioita saa tehdä vain henkilökohtaiseen käyttöön ja omassa
organisaatiossa käytettäviksi.
OHJELMISTO on Thales Navigationin ja/tai sen jälleenmyyjien omaisuutta.
OHJELMISTO on Yhdysvaltain tekijänoikeuslakien ja kansainvälisten sopimusehtojen
suojeluksen alainen. Tämän vuoksi OHJELMISTOA täytyy käsitellä samaan tapaan, kuin
muitakin tekijänoikeuksin suojattuja materiaaleja.
Tätä OHJELMISTOA ei saa käyttää, kopioida, muokata, koodata auki tai siirtää muutoin
kuin näiden sopimusehtojen mukaisesti. Thales Navigation ja/tai sen jälleenmyyjät
pidättävät kaikki oikeudet, joita ei ole erikseen annettu.
* * *
Ilman Thales Navigationin kirjallista lupaa tätä opasta ei saa edes osittain jäljentää tai
siirtää missään muodossa tai millään sähköisellä tai mekaanisella tavalla (valokopiointi ja
nauhoittaminen mukaan lukien) muuhun tarkoitukseen kuin ostajan henkilökohtaiseen
käyttöön.
Tervetuloa ja onnittelut Magellan Meridian GPS vastaanottimen hankinnasta.
Meridianissa on kaikki ominaisuudet, joita merimies, kalastaja, retkeilijä,
metsästäjä tai muu ulkoilua harrastava henkilö odottaa Magellan GPS
vastaanottimelta. Näiden ominaisuuksien lisäksi Meridian pystyy näyttämään
sijaintisi yksityiskohtaisilla kaupunkien kartoilla. Meridian tarjoaa täydellisen
navigointityökalun, jota voit käyttää vuosia.
Magellan on ollut kädessä pidettävien GPS-laitteiden markkinajohtaja esiteltyään
maailman ensimmäisen kaupallisen, kädessä pidettävän GPS-vastaanottimen
vuonna 1989. Tästä lähtien Magellan on jatkanut ulkoilijoiden ja
kuluttajamarkkinoiden varustamista navigointilaitteilla aina ensimmäisestä GPSvastaanottimesta, joka maksaa alle $100 (n. 114 euroa), autovastaanottimiin,
joissa on mutka mutkalta reititysominaisuudet.
Ennen kuin aloitat, varmista, että pakkaus sisältää kaikki laatikon kyljessä
luetellut osat. Jos jokin osista puuttuu tai on vaurioitunut, ota yhteys Normark
Suomen numeroon 014 820711, jotta saat korvaavan osan. Magellan on Thales
Navigationin tavaramerkkinimi.
Tietoja tästä käyttöoppaasta
Tämä käyttöopas on jaettu kuuteen lukuun: Johdanto, Meridianin asentaminen,
Perustoiminnot, Viiteopas, Usein kysyttyjä kysymyksiä ja Liite. Kaikki nämä luvut
selitetään lyhyesti, jotta tiedät, mitkä niistä vastaavat tarpeitasi. Liitteen jäljessä
on myös sanasto ja hakemisto.
Meridianin asentaminen: Tässä luvussa esitetään, kuinka Meridian
valmistellaan käyttöä varten. Ohjeissa neuvotaan paristojen asennus
ja Meridianin perusasetukset ensimmäistä käyttökertaa varten.
Perustoiminnot: Tässä luvussa annetaan vaihe vaiheelta etenevät ohjeet
Meridianin perustoimintojen käyttämisestä. Tässä luvussa selitetään
nykyisen sijaintipaikan asettaminen, karttanäytön tarkasteleminen,
reittipisteen tallentaminen ja SIIRRY-toiminnon käyttäminen.
Näiden neljän perusvaiheen avulla pystyt käyttämään Meridiania
useimpiin käyttötarkoituksiin.
Viiteopas: Tässä osassa on vaihe vaiheelta etenevät ohjeet kaikista Meridianin
ominaisuuksista. Tämä luku on laadittu niin, että haluttu ominaisuus
löytyy nopeasti ja helposti.
Magellan Meridian GPS vastaanotin1
Usein kysyttyjä kysymyksiä: Tämän luvun tarkoituksena on vastata joihinkin
Meridiania, maailmanlaajuista paikannusjärjestelmää (GPS) ja
Meridianin optimaalista käyttämistä koskeviin peruskysymyksiin.
Tässä luvussa on tuskin mitään uusia tietoja kokeneille GPS:n
käyttäjille, mutta uudet GPS:n käyttäjät voivat löytää vastauksen
mieltään askarruttaviin kysymyksiin tästä luvusta.
Liite: Tässä luvussa on osia, jotka sisältävät tietoja Meridianin kytkemisestä
ulkoisiin laitteisiin, lisälaitteista, vianmäärittämisestä ja teknisistä
tiedoista.
Sanasto: Käyttöoppaassa on sanasto, jossa selitetään joitakin Meridianissa ja
tässä oppaassa esiintyviä termejä ja lyhenteitä, joita kaikki käyttäjät
eivät välttämättä tunne.
On aika alkaa käyttää Meridian-vastaanotinta. Älä pelästy tämän oppaan kokoa,
sillä olemme yrittäneet antaa aloittelevalle käyttäjälle tarpeeksi tietoja sekä tarjota
kokeneille käyttäjille teknisiä tietoja ja tietoja ominaisuuksista, joita he etsivät.
Meidän puoleltamme tärkeintä on, että olet täysin tyytyväinen Meridianvastaanottimeesi ja sen mukana toimitettaviin asiakirjoihin. Jos sinulla on
ideoita, ehdotuksia tai haluat esittää valituksia, lähetä ne meille Web-sivujemme
(www.magellangps.com) kautta tai sähköpostilla.
2Magellan Meridian GPS vastaanotin
Meridianin asentaminen
Meridianin asentaminen on helppo, kolmivaiheinen toimenpide: paristojen
asentaminen ja Meridianin alustaminen.
Paristojen asentaminen
Magellan Meridian tarvitsee kaksi AA-paristoa, jotka asennetaan laitteen
takaosassa olevan paristoluukun kautta. Kahden AA-pariston tehon voi
odottaa riittävän jopa 14 tunniksi, kun taustavalo on poissa päältä.
Taustavalon käyttö lyhentää paristojen
käyttöikää merkittävästi. Voit käyttää laitetta
6 tuntia kahdella AA-paristolla taustavalo
jatkuvasti päällä.
Irrota paristokotelon kansi työntämällä kaksi
kannessa olevaa painiketta täysin vasemmalle
ja nostamalla kansi pois. Aseta uudet
paristot kuvan osoittamalla tavalla ja
varmista, että paristot menevät oikein päin.
Aseta kansi takaisin paikalleen ja työnnä kaksi painiketta kokonaan oikealle.
Varmista, että kansi lukittuu paikalleen.
Kuinka paljon aikaa paristojen vaihtamiseen on? Kun paristot
vaihdetaan, kaikki luodut reittipisteet ja reitit tallentuvat pysyvään
muistiin. Nykyisen sijainnin ja ajan tiedot eivät tallennu pysyvään
muistiin, mutta ne säilyvät muistissa vähintään 12 tunnin ajan,
kun laitteessa ei ole paristoja.
Kytke Meridian pois päältä aina, ennen kuin poistat paristot
tai kytket ulkoisen virran pois päältä. Jos Meridiania ei
kytketä pois päältä, tiedot voivat kadota tai vääristyä.
Magellan Meridian GPS vastaanotin3
Alustaminen ensimmäisen kerran
Meridian opastaa käyttäjää vaiheittain paikantimen perusasetuksissa
ensimmäistä käyttökertaa varten. Tätä menettelyä nimitetään “Paikantimen
perusasetusten virittämiseksi”. Perusasetusten tarkoitus on antaa
Meridianille yleistiedot laitteen sijainnista.
Saattaa vaikuttaa aluksi oudolta, että oman sijaintinsa paikannukseen
tarkoitetulle laitteelle täytyy kertoa, missä se on? Meridian käyttää
maapalloa kiertävien GPS-satelliittien tietoja, ja jos Meridianilla on
summittainen käsitys omasta sijainnistaan, se valitsee muistissaan olevaan
almanakkaan perustuen satelliiteista ne, jotka ovat näkyvissä. Näistä
tiedoista Meridian voi valita ne satelliitit, jotka antavat laitteelle parhaat
tiedot sen sijainnin laskemiseen. Tavallisessa käytössä Meridian tallentaa
viimeisen laskemansa sijainnin ja käyttää sitä, kun laite seuraavan kerran
kytketään päälle. Kuitenkin silloin, kun Meridian on uusi (tai sen muisti
on tyhjennetty kokonaan), laitteella ei ole tietoja viimeisestä sijainnistaan.
Siten se voi joko ryhtyä etsimään satelliitteja todetakseen, mitkä ovat
yläpuolella, tai käyttäjä voi antaa laitteelle summittaisen sijaintinsa, jolloin
Meridian voi laskea alkusijaintinsa ja paikantaa siten itsensä (firstfix).
milloin tahansa valittuasi kielen, jota haluat Meridianin käyttävän, ja
hyväksyttyäsi sen Varoitussivulla. Jos Meridian kykenee keräämään
satelliiteilta tiedot (toisin sanoen näkyvyys taivaalle on selvä), se aloittaa
itse alkuarvojen asetuksen. Laitteelta saattaa kulua alkusijaintinsa
laskemiseen 3 – 8 minuuttia.
Meridian käynnistyy, näyttää aloitusnäytön ja
seuraavaksi kielen valintanäytön.
4Magellan Meridian GPS vastaanotin
Vaihe 2: Kielen valinta
Korosta näyttökieleksi haluamasi kieli siirtämällä
korostusta Ylös/Alas-nuolilla. Kun haluamasi kieli on
korostettu, paina [ENTER].
Vaihe 3: Hyväksy Varoitukset ja aloita alustus
Esiin tulee Varoitusnäyttö. Tämä näyttö on esillä 10
sekuntia, ja jos ENTER-näppäintä, Meridian sammuu.
Ymmärrettyäsi ja hyväksyttyäsi esitetyn varoituksen
paina [ENTER].
Meridian näyttää viestilaatikon ilmaisten, että
paikantimen alkuarvot täytyy asettaa.
Paina [ENTER].
Vaihe 4: Valitse nykyinen vyöhyke ja alue.
Valitse yleinen vyöhyke näppäimistön ylös/alas
nuolinäppäinten avulla.
Paina [ENTER]-näppäintä
Valitse alue näppäimistön ylös/alas nuolinäppäinten
avulla.
Paina [ENTER]-näppäintä
Magellan Meridian GPS vastaanotin5
Vaihe 5: Syötä kellonaika ja päivämäärä
Tietojen syöttö. Syötettäessä tietoja Meridianiin joudut toisinaan
käyttämään nuolinäppäimiä numeroarvojen syöttöön. Seuraavassa
kaaviossa esitetään, kuinka nuolinäppäimiä käytetään.
Muokkaaminen
siirtää kohdistimen vasemmalle tai oikealle.
Kun painat oikeaa
nuolinäppäintä:
lisää arvoa ylös tai alas.
Kun painat ylös-
nuolinäppäintä:
Syötä paikallisaika. Kohdistin ilmestyy aikakenttään,
jolloin voit syöttää paikallisen ajan. Aseta paikallinen
aika nuolinäppäinten avulla. Muista asettaa AM/PM
(12 tunnin näyttö) osoitin.
Kun näytössä näkyy oikea aika, paina [ENTER]-
näppäintä.
Syötä päivämäärä. Viimeinen tarvittava tieto on
päivämäärä. Syötä kuluvan päivän päivämäärä
nuolinäppäinten avulla.
Paina [ENTER]-näppäintä.
Kaikki tiedot, joita Meridian tarvitsee ensimmäisen
sijaintipaikkansa laskentaprosessin nopeuttamiseksi,
on syötetty ja “Valmis” painike korostuu.
Näyttöruutuun tulee Satelliitin tila näyttö ja Meridian
alkaa hankkia tietoja satelliiteista. Voit alkaa käyttää
Meridiania aloittaen seuraavassa luvussa kuvailluilla
perustoiminnoilla tai voit kytkeä Meridianin pois
päältä. Jos kytket Meridianin pois päältä, kaikki juuri
syöttämäsi tiedot tallentuvat.
Valinnaiset asetustoiminnot
Laitteessa on kaksi lisävaihtoehtoa, jotka saatat haluta asettaa ennen
Meridian GPS-paikantimen käyttöä: Kontrasti ja NAV-yksiköt
taso sellaiseksi, että liukupalkin alapuoliset neljä
palkkia näkyvät parhaiten. Saatuasi kontrastin
tyydyttäväksi paina [ESC].
NAV-yksiköt. Voit valita Meridianin käyttämät mittayksiköt: mailit/
jaardit/MPH, mailit/jalat/MPH (oletus, merimailit/jalat/solmut tai
kilometrit/kilometriä tunnissa.
Voit muuttaa NAV-yksiköitä painamalla
[MENU]. Korosta Ylös/Alas-nuolinäppäimillä
“Setup” ja paina [ENTER]. Korosta Ylös/Alas-
nuolinäppäimillä “NAV-yksiköt” ja paina
[ENTER].
Korosta Ylös/Alas-nuolinäppäimillä haluamasi mittayksikkö ja
paina [ENTER].
Palaa edelliseen näyttöön painamalla [ESC].
Näin Meridian GPS-paikantimesi alkuasetukset on tehty. Seuraavassa
luvussa kuvataan peruskäyttöä ja Meridianin käyttöä navigoinnissa.
Magellan Meridian GPS vastaanotin7
Perustoiminnot
Monille tämä on ensimmäinen johdanto GPS-vastaanottimen käyttöön
navigointivälineenä. Aluksi kaikki Meridianin ominaisuudet ja toiminnot voivat
vaikuttaa hieman pelottavilta. Älä huolehdi. Meridianin kanssa pärjää
suhteellisen vähin tiedoin. Tässä luvussa kerrotaan käyttöön tarvittavista
ominaisuuksista yksityiskohtaisesti. Muista ominaisuuksista ja toiminnoista
kerrotaan käyttöoppaan viiteosassa.
Meridian GPS -vastaanotin
Antenni
IN - Suurentaa
karttanäytön näyttöä
(suurenna yksi taso
painamalla kerran, siirry
nopeasti zoomaustasosta
toiseen painamalla ja
pitämällä painettuna).
ESC- Peruuttaa viimeksi
painetun näppäimen
toiminnon. Selaa myös
NAV-näyttöjen läpi
käänteisessä
järjestyksessä.
NAV - Käynnistää
eri navigointinäytöt.
GOTO (SIIRRY,
kaksitoimintoinen
näppäin) - GOTO
(SIIRRY) näppäimen
avulla luodaan suora
reitti mihin tahansa
muistiin tallennettuun
reittipisteeseen. Tämän
näppäimen avulla myös
MERKITÄÄN sijainti.
OUT - Pienentää
karttanäytön
näyttöä (pienennä
yksi taso
painamalla kerran,
siirry nopeasti
zoomaustasosta
toiseen painamalla
ja pitämällä
painettuna).
ENTER - Vahvistaa
syötetyt tiedot tai
valikkovalinnat.
MENU - Avaa
näytössä olevien
näyttöjen valikot.
Käynnistää myös
reittipiste-, reitti- ja
asetustoiminnot.
PWR- Kytkee
Meridianin päälle/
pois päältä. Tällä
näppäimellä
kytketään myös
taustavalo päälle/
pois päältä.
8Magellan Meridian GPS vastaanotin
Paina ja pidä
Paina ja pidä
Paina ja pidä
Virran kytkeminen päälle/pois päältä
Virtapainikkeen
0
.
Meridianin käynnistäminen
PWR
ENTER
Paina Enternäppäintä ja
hyväksy varoitus 1
sekunnin kuluessa
Muution Meridian
sammuu.
Näyttöruutuun tulee se navigointinäyttö, jota viimeksi käytit. Jos viimeksi
käyttämäsi navigointinäyttö oli karttanäyttö, siinä käytetään viimeisintä
zoomausastetta.
Näytön taustavalo voidaan asettaa yhdelle kolmesta tasosta (himmeä, kirkas
tai pois päältä).
painettuna
kahden
sekunnin ajan.
PWR
Näytön
taustavalo
päällä
(himmeä)
painettuna
kahden
sekunnin ajan.
PWR
Näytön
taustavalo
päällä
(kirkas)
painettuna
kahden
sekunnin ajan.
PWR
Näytön
taustavalo
sammuu
Taustavalo vie paljon Meridianin paristojen virtaa. Meridian
sammuttaa taustavalon, kun mitään näppäintä ei ole painettu 4
minuuttiin. Näin Meridian estää, ettei taustavalo mene vahingossa
päälle ja jää päälle. Minkä tahansa näppäimen painaminen kytkee
taustavalon päälle. Taustavalon aikaviivettä voi muuttaa Asetukset-valikon
kautta.
Magellan Meridian GPS vastaanotin9
Mistä
Kontrastin säätäminen
tahansa
näytöstä
MENU
Korosta
kontrasti ylös-
ja alas-
nuolinäppäin
ten avulla.
Valikkonäyttö voi olla
hieman erilainen siitä
riippuen, mistä
näytöstä se avattiin.
Säädä kontrasia
vasemmalla ja
oikealla
nuolinäppäimellä.
ENTER
Nykyinen sijaintipaikka
Koska Meridian saa tarvitsemiaan tietoja maata kiertäviltä
satelliiteilta, antennilla täytyy olla suhteellisen esteetön
näkymä taivaasta. Tällöin Meridian pystyy valitsemaan
sopivimmat kaikista saatavilla olevista satelliiteista.
Jos näkymä taivaasta on huono suurten kallioiden, rakennusten, lehvästöjen
tai muiden esteiden vuoksi, satelliitin signaalit voivat estyä, jolloin
vastaanottimella voi kestää kauemmin laskea sijaintipaikka.
Signaalin voimakkuuden ja käytössä olevat satelliitit
näkee Satelliitin tila näytöstä (kuvaillaan seuraavassa
osiossa).
Meridianin piteleminen. Vastaanotin on suunniteltu
sopimaan mukavasti käteen. Pidä Meridiania
kämmenellä niin, että antenni osoittaa taivasta kohti.
Navigointinäytöt
Meridianissa on kahdeksan navigointinäyttöä: karttanäyttö, kompassinäyttö,
suuri tietonäyttö, sijaintinäyttö, tienäyttö, tietonäyttö, nopeusmittarinäyttö ja
satelliitin tila näyttö. Näytöt kuvaillaan tässä lyhyesti. Yksityiskohtaisempia
tietoja eri näytöistä on käyttöoppaan viiteluvussa.
10Magellan Meridian GPS vastaanotin
Karttanäyttö.Karttanäytössä on kaksi tilaa, sijainti tai
kohdistin. Sijaintitilassa nykyinen sijaintipaikkasi näkyy
suurena nuolikuvakkeena näytön keskellä. Jos liikut, nuoli
osoittaa suuntaan, johon olet menossa. Näytön alareunassa
on näytössä olevan kartan mittakaava ja kaksi tietokenttää,
jotka voidaan mukauttaa tai poistaa käytöstä tarpeista
riippuen.
Kohdistintilassa näytössä on kohdistin, jota voidaan siirtää
kartalla. Näytön alareunassa esitetään tietoja kohdistimen
sijainnista suhteessa nykyiseen sijaintipaikkaasi. Myös kaikki
reittipisteet, joiden päällä kohdistin on, näytetään.
Kohdistintilaan pääsee painamalla mitä tahansa näppäimistön
nuolinäppäimistä. Näyttöön tulee hiusristikko, jota voi siirtää
nuolinäppäimillä.
Palaa sijaintitilaan painamalla [ESC]-näppäintä. Kohdistin
häviää ja nykyisen sijaintipaikan kuvake tulee näkyviin kartalle keskitettynä.
Kompassinäyttö. Tämä näyttö on käytännöllinen pitää
saatavilla navigoinnin aikana. Itsellesi tarpeellisten tietojen
näyttö on täysin mukautettavissa. Kompassinäytön alaosassa
näkyvät suuntasi graafisessa muodossa sekä suuntasi suhteessa
aurinkoon, kuuhun ja määränpäähäsi (jos navigoit reittiä
pitkin).
Suuri tietonäyttö.Suuri tietonäyttö on samanlainen kuin
kompassinäyttö, mutta tässä näytössä kompassi on poistettu,
jotta navigointitiedoille jää enemmän tilaa. Tämä on
ihanteellinen ominaisuus, kun Meridian on asennettuna
veneen kojelautaan kääntyvään kiinnitystelineeseen. Tiedot
näkyvät hyvin myös kauempaa.
Magellan Meridian GPS vastaanotin11
Sijaintinäytöt.Sijaintinäytöissä 1 ja 2 näkyy nykyinen
sijaintipaikkasi niiden koordinaattijärjestelmien avulla, jotka olet
valinnut Asetukset-valikon kautta. Tässä näytössä näkyvät
perussijainti, aika ja satelliitin tiedot. Lisäksi näytön alaosassa
näkyvät nykyiset navigointitiedot.
Tienäyttö. Tienäyttö esittää reittisi aivan kuin kulkisit tietä
pitkin. Kun haluat kääntyä, tie näyttää käännöksen ja
suunnan graafisesti. Reittipiste- ja määränpääkuvakkeet
näkyvät suhteessa sijaintiisi sitä mukaa, kuin ne tulevat
näkyviin. Tien yläpuolella on kompassi joka näyttää suuntasi.
Kompassin yläpuolella on neljä tietokenttää, jotka voi
mukauttaa.
Tietonäyttö. Tietonäytössä on kuusi tietokenttää ja aktiivinen
kompassi, joka on sama kuin tienäytössä. Tämän näytön voi
mukauttaa valitsemalla tiedot, jotka näytetään kuudessa
yläkentässä.
Nopeusmittarinäyttö. Nopeusmittarinäyttö näyttää
nopeutesi tavallisessa graafisessa muodossa. Näytön yläosassa
on neljä lisätietokenttää, jotka voit mukauttaa näyttämään
tarvitsemiasi tietoja. Näytön alareunassa on matkamittari,
joka rekisteröi kuljetun matkan siitä lähtien, kun
matkamittari nollattiin viimeksi.
Satelliitin tila näyttö. Satelliitin tila näytössä on näkyvissä
olevien satelliittien ja navigointitietojen laskentaan käytettävien
satelliittien graafinen näyttö. Palkkikaaviossa näkyy kustakin
satelliitista saadun signaalin suhteellinen voimakkuus. Näytön
alareunassa on paristojen jäljellä olevan tehon näyttö. Kun
käytät ulkoista virtalähdettä, myös se näkyy tässä näytössä.
12Magellan Meridian GPS vastaanotin
NAV-näyttöjen käyttöönotto
NAV-näppäimellä ja ESC-näppäimellä voi askeltaa navigointinäyttöjen välillä.
Jos katselet jotakin NAV-näytöistä, niin painamalla NAV pääset luettelon
seuraavaan NAV-näyttöön, ja painamalla ESC pääset edelliseen NAV-näyttöön.
Jos et katsele NAV-näyttöä, niin painamalla NAV pääset edelliseen katseltuun
NAV-näyttöön.
Huom: Jos olet syöttämässä tietoja, niin NAV:in painaminen palauttaa
ruutuun viimeisen NAV-näytön, mutta syöttämiäsi tietoja ei tallenneta.
Reittipisteiden tallentaminen
Aluksi muutama helppo määritelmä. Reittipiste on mikä tahansa maapallon
sijaintipiste, jonka olet tallentanut muistiin. Reittipisteen tallentamista sanotaan
yleisesti “Merkitsemiseksi”. Joten viitattaessa reittipisteen merkitsemiseen, sillä
tarkoitetaan maapallon pinnalla sijaitsevan pisteen sijainnin tallentamista
muistiin.
Meridianissa tämän voi tehdä usealla tavalla, mutta yleisimpiä ovat käyttäjän
nykyisen sijainnin tallennus, paikan koordinaattien syöttö laitteeseen tai
kohdistimen paikan tallennus katseltaessa karttanäyttöä. Reittipisteitä voi
myöhemmin käyttää reittien luomiseen tai GOTO-toiminnon kohdepisteenä.
(GOTO on reitti, joka ohjaa sinut nykyisestä asemastasi mihin tahansa
reittipisteeseen paikantimen muistissa. Olen tässä ja haluan mennä tuonne.)
Nykyisen sijaintisi tallennus reittipisteeksi
Paina missä tahansa näytössä [GOTO]-näppäintä ja pidä sitä painettuna
kahden sekunnin ajan. Merkkinäyttö tulee tällöin esiin.
Tallenna-painike korostuu ja voit tallentaa reittipisteen
painamalla [ENTER]-näppäintä oletusnimeä ja kuvaketta
käyttäen.
Voit myöhemmin tarkastella ja muokata reittipistetietoja
tietokantavalikon kautta tai voit muuttaa tietoja tässä
vaiheessa alla olevien ohjeiden mukaisesti (katso Reittipisteet
käyttöoppaan viiteluvusta).
Magellan Meridian GPS vastaanotin13
Nykyisen sijaintisi tallennus reittipisteeksi, jolla on mukautettu
kuvake ja nimi.
Edellä kuvattu menetelmä sopii hyvin, kun haluat vain tallentaa sijaintisi
nopeasti, mutta sen tunnistaminen myöhemmin vaikeutuu luettelosta, jossa
reittipisteiden nimet ovat tyyppiä WPT001, WPT002 jne. Siksi oletusnimi
kannattaa vaihtaa omavalintaiseksi. Voit valita myös toisenlaisen kuvakkeen
auttamaan reittipisteen löytämistä karttanäytöltä.
Paina missä tahansa näytössä [GOTO]-näppäintä ja pidä sitä painettuna
kahden sekunnin ajan. Käytä YLÖS/ALAS-nuolinäppäimiä ja huomaa, että
korostus siirtyy kentästä toiseen ja sitten takaisin Tallenna-painikkeeseen.
Korosta kuvakekenttä YLÖS/ALAS-nuolinäppäinten avulla. Paina
[ENTER]-näppäintä.
Kuvakkeen valinta ikkuna tulee esiin. Siirry kuvakkeesta toiseen
nuolinäppäinten avulla. Kuvakkeen nimi näkyy yläosassa.
Kaikki kuvakkeet ja niiden nimet näkyvät käyttöoppaan
viiteluvussa. Kun olet valinnut kuvakkeen, jota haluat
käyttää, paina [ENTER]-näppäintä.
Kohdistin korostaa tällöin reittipisteen nimikentän. Paina
[ENTER]-näppäintä, kun nimikenttä on korostettuna.
Näyttöön tulee syöttönäppäimistö. Näppäimistöikkunan
yläosassa näkyy kenttä, jota muutat, eli tässä tapauksessa
nimikenttä.
Nyt voit valita merkin, jonka haluat syöttää, nuolinäppäimillä. Kun merkki
on korostettuna, paina [ENTER]-näppäintä, niin merkki liitetään nimeen,
jota syötät. Nimi tulee näkyviin näppäinten yläpuolella olevaan kenttään
(huomautus: reittipisteiden nimet voivat olla enintään 8 merkkiä pitkiä).
Vaihtaa isoista
kirjaimista pieniin tai
pienistä kirjaimista
isoihin.
Hyväksyy nimen ja palaa
Merkki-näyttöön.
14Magellan Meridian GPS vastaanotin
Askelpalautin. Siirtää
kohdistimen yhden
askeleen takaisinpäin
pyyhkien pois viimeksi
syötetyn merkin.
Tyhjentää koko nimen.
Kun nimi on sellainen kuin haluat, korosta OK ja paina [ENTER]-
näppäintä. Näyttö palautuu merkkinäyttöön, jossa uusi nimi näkyy.
Viestin kirjoittaminen
Voit myös liittää luomiisi reittipisteisiin viestin. Muisti kuitenkin asettaa
rajansa. Voit tallentaa enintään 500 käyttäjän syöttämää reittipistettä
Meridian-laitteeseen, mutta niistä vain 200 reittipisteessä voi olla siihen
liitetty viesti.
Viestin lisääminen reittipisteeseen auttaa sinua tunnistamaan reittipisteen.
Jos reittipisteessä sijaitsee tuttu talo tai yritys, voit lisätä puhelinnumeron tai
mitä tahansa muita hyödyllisiksi katsomiasi tietoja.
Voit lisätä luomaasi reittipisteeseen viestin korostamalla Ylös/Alasnuolinäppäimillä viestikenttää ja painamalla [ENTER]. Esiin tulee sama
näyttö, jossa syötettiin nimi, ja sillä voit syöttää viestin. Samalla tekniikalla
voit syöttää enintään 30 merkin pituisen viestin.
Voiko Meridianianiin tallentaa vain rajallisen määrän reittipisteitä?
Kyllä, Meridianin muistiin voi tallentaa enintään 500 käyttäjän
reittipistettä. Jos jossakin vaiheessa olet syöttänyt näin monta
reittipistettä ja tarvitset niitä lisää, uusille tilaa saadaksesi, sinun täytyy
poistaa vanhoja reittipisteitä, joita et enää tarvitse.
HARJOITTELE
Käytä kuvailtuja menetelmiä, mene ulos sisätiloista ja kytke Meridianiin
virta. Jos Meridianin alkuarvojen asetukset on jo tehty, se laskee pian
sinulle sijaintejasi. Paina NAV-näppäintä, kunnes näet karttanäytön.
Kohdistimen kuvakkeen vaihtuessa tiimalasista nuoleksi Meridian laskee
sijainteja. Kuvakkeen vaihtuessa nuoleksi paina [GOTO]-näppäintä ja pidä
sen alhaalla, kunnes näyttöön tulee Merkki-näyttö. Vaihda reittipisteen
nimeksi “Koti” ja tallenna reittipiste. Käytämme tätä reittipistettä
seuraavassa esityksessä GOTO-reiteistä.
Magellan Meridian GPS vastaanotin15
Siirtymisreittien käyttäminen
GOTO-reitti on reitti, joka ohjaa sinut nykyisestä paikastasi mihin tahansa
paikantimen muistin reittipisteistä. GOTO-reitin luomiseen tarvitaan ainoastaan
muistiin tallennettu määränpää. Se voi olla jokin aikaisemmin tallentamistasi
(joka on tallennettu Käyttäjän reittipisteiden luetteloon) tai mikä tahansa
Meridianin sisäisen tietokannan sisältämistä maamerkeistä.
Edellisessä luvussa loit reittipisteen nimeltä “Koti”. Ajattele nyt menneesi
johonkin toiseen paikkaan ja haluat Meridianin opastavan sinut takaisin. Sinun
tarvitsee vain luoda GOTO-reitti ja Meridian tekee loput.
GOTO-reitin käyttömahdollisuudet ovat loputtomat. Voit merkitä leiripaikkasi
sijainnin ja löytää aina tiesi sille takaisin. Tai voit merkitä löytämäsi oivan
kalapaikan sijainnin, ja seuraavalla kalastuskaudella tulla takaisin tarkalleen
samaan paikkaan. Voit jopa merkitä autosi sijainnin suurella pysäköintialueella,
eikä sinun koskaan tarvitse vaellella ympäriinsä etsimässä autoasi.
Siirtymisreitin luominen
Vaihe 1: Siirry GOTO-toimintoon.
Paina GOTO. Ensimmäiseksi täytyy valita määränpään reittipiste. Se
tehdään siirtymällä reittipisteiden tietokantaan. Ensimmäisessä näytössä
valitaan se tietokannan luokka, jossa reittipiste on, sekä se, kuinka se
löytyy, aakkosittain vaiko lähinnä omaa sijaintiasi, jotakin kaupunkia tai
muita reittipisteitä.
Vaihe 2: Valitse reittipisteiden luokka.
Korosta reittipisteluokkia luettelossa Ylös/Alasnuolinäppäimillä. Luettelon ensimmäinen luokka on
“Käyttäjä”, ja se sisältää kaikki sinun Meridianpaikantimeen syöttämäsi reittipisteet. Muut luokat
sisältävät Meridianiin esiladattuja reittipisteitä, jotka on
tallennettu laitteen kestomuistiin. Jos laitteesi on
Meridian Marine, huomaat luettelon olevan paljon
pitemmän kuin tässä on esitetty, koska Meridianlaitteeseesi on esiladattu lisäksi merireittipisteitä. (Valitse tätä esimerkkiä
varten luokka “Käyttäjä”.)
16Magellan Meridian GPS vastaanotin
Vaihe 3: Valitse hakutapa.
“Hakutapa”-valikossa on kaksi vaihtoehtoa: Aakkosittain ja Lähin.
Aakkosittainen valinta näyttää kaikki valitsemasi luokan reittipisteet
aakkosjärjestyksessä. Lähin-valinta näyttää luettelon 20 sinun sijaintiasi
tai valitsemaasi sijaintia lähinnä olevasta reittipisteestä niiden
etäisyysjärjestyksessä. Tällä tavalla saa esille nykyisen sijaintisi lähimmät
reittipisteet tai lentokentät, jotka ovat lähinnä valitsemaasi kaupunkia.
Tätä perustoimintoa varten käytetään ainoastaan aakkosittaista
hakumuotoa. Lisätietoja Lähin-vaihtoehdosta on Käyttäjän oppaan
Viiteluvussa.
Käytä Vasen/Oikea-nuolia, kunnes Hakutapa-kenttään tulee
“Aakkosittainen”.
Vaihe 4: Valitse Käyttäjän luokasta GOTO Määränpään reittipisteeseen.)
“Käyttäjä” korostettuna ja “Aakkosittain” Hakutapa-kentässä paina
[ENTER]. Näyttöön tulee luettelo kaikista syöttämistäsi reittipisteistä.
Korosta Ylös/Alas-nuolilla haluttu määränpää, tässä tapauksessa “Koti”, ja
paina [ENTER].
Palaat edelliseen NAV-näyttöön, jossa näkyy eräitä huomattavia
muutoksia. Jos esillä on karttanäyttö, havaitset paksun viivan, joka esittää
graafisesti juuri luomaasi GOTO-reittiä. Toisissa NAV-näytöissä
otsikkopalkki on muuttunut osoittamaan, että olet suuntimassa
määränpäähän. Paina NAV-näppäintä, kunnes näet kompassinäytön.
Otsikkopalkissa näkyy nyt “To: Koti”. Nyt kaikki esitetyt suuntatiedot
sisältävät sinulle tarpeellisia yksityiskohtia määränpäähän pääsemiseksi,
tässä tapauksessa kohteeseen “Koti”.
Vaihtoehtoinen Vaihe 4: Valitse GOTO Määränpään reittipisteeseen muista
luokista.
Kuten aikaisemmin todettiin GOTO voi olla mikä tahansa muistissa oleva
reittipiste joko itse luomistasi tai jokin Meridianiin ladatuista. Valittaessa
muita kuin “Käyttäjän” reittipisteitä sinulle esitetään ensin
näppäimistönäyttö. Syynä on se, että luettelossa saattaa olla tuhansia
reittipisteitä, ja niiden selaaminen saattaisi viedä melkoisesti aikaa.
Näppäimistön avulla voit lyhentää hakuaikaa siirtymällä suoraan
määrättyyn listan kohtaan.
(Jos olet näppäillyt samaan aikaan kun luet tätä, saatat jo nähdä laitteessa
jonkin NAV-näytöistä. Siinä tapauksessa sinun täytyy painaa [GOTO]
jatkaaksesi toimintoja tekstin etenemisen mukaisesti. Ensimmäiseksi tulet
havaitsemaan hälyttävän ponnahdusviestin, joka kysyy, haluatko tyhjentää
aktiivisena olevan GOTOn. Kun “Kyllä” on korostettuna, paina [ENTER] jatkaaksesi.)
Magellan Meridian GPS vastaanotin17
“Kaupungit” korostettuna ja “Aakkosittain”
Hakutapa-kentässä paina [ENTER]. Tämä on jo
käyttämäsi näppäimistö hieman muutettuna. Tällä
kertaa näppäinten “vaihto” ja “askelpalautin” tilalla
ovat “<-” (siirrä kohdistinta vasemmalle) ja “->”
(siirrä kohdistinta oikealle). Tässä haluat nyt ryhtyä
kirjoittamaan hakemasi kaupungin nimeä.
Oletetaan esimerkiksi, että määränpääsi piti olla Los
Angeles. Valitse L-kirjain näppäimistön avulla ja paina
[ENTER]-näppäintä. Huomaa, että nimeksi vaihtuu Meridianin muistiin
ensimmäiseksi tallennettu kaupunki, joka alkaa L-kirjaimella, ja että kohdistin on
siirtynyt kaupungin nimen seuraavan kirjaimen kohdalle (jos teit virheen, voit
siirtää kohdistinta takaisin päin valitsemalla näppäimistöstä <- näppäimen ja
painamalla [ENTER]-näppäintä).
Koska etsimämme kaupunki on Los Angeles, seuraavaksi täytyy valita O ja painaa
[ENTER]-näppäintä. Sitten valitaan S ja painetaan [ENTER]-näppäintä.
Lisää väli valitsemalla välilyöntipainike ja painamalla [ENTER]-näppäintä (voit
myös siirtää kohdistinta oikealle -> näppäimen avulla, jos haluat ohittaa sen
kirjaimen, jota kohdistin osoittaa).
Koko sanaa ei tarvitse kirjoittaa. Tässä yritetään päästä lähelle nimeä niin, ettei
seuraavan vaiheen aikana tarvitse selata kovin kauas. Yleensä viiden ensimmäisen
kirjaimen kirjoittaminen riittää. Kun olet kirjoittanut tarpeeksi, valitse OK ja
paina [ENTER]-näppäintä.
Vihje: On olemassa oikotie, joka korvaa “OK”:n korostamisen ja
[ENTER]:n painamisen. Kun olet mielestäsi kaventanut hakua riittävästi ja
haluat jatkaa luetteloon, paina [IN]-näppäintä.
Näytössä näkyy luettelo kaikista valitsemasi luokan reittipisteistä niin, että
aiemmin valittu reittipiste on ylinnä. Nyt voit valita ylös/alas-nuolinäppäinten
avulla etsimäsi reittipisteen ja painaa [ENTER]-näppäintä.
Tässä esimerkissä valitsisit Los Angelesin ja painaisit [ENTER]-näppäintä.
Näyttöön tulee karttanäyttö ja Meridian alkaa laskea kaikkia määränpäähän
pääsemiseksi tarvittavia tietoja.
18Magellan Meridian GPS vastaanotin
Siirtymisreitissä navigoiminen
Meridian pystyy tarjoamaan kaikki työkalut, joita tarvitset määränpäähäsi
navigoimisessa. Valittavanasi on kolme mukautettavaa näyttöä, jotka näyttävät
tarvitsemasi tiedot haluamallasi asettelulla. Kompassinäyttö voi olla paras
retkeilijöille, kun taas tietonäyttö tai karttanäyttö voi olla hyödyllisempi
veneilijöille. Itsellesi karttanäyttö voi tarjota kaikki tarvitsemasi tiedot.
Paina [NAV]-näppäintä, kunnes haluamasi navigointinäyttö tulee
näyttöruutuun.
Jos valitset karttanäytön, sijaintipaikkasi kuvake näkyy näytön keskellä ja kartalla
on viiva, joka esittää SIIRRY-reitin graafisesti.
Huomaa, että. Meridian ei laske reittiä katuja ja maanteitä käyttäen,
eikä siten tarjoa mutka mutkalta reititystä. Voit päästä määränpäähäsi
helposti käyttämällä karttanäytössä näkyviä teitä ja valtateitä ja
vertaamalla niitä näkyvään reittiin.
SIIRRY-reitit EIVÄT tallennu muistiin, kun Meridian
sammutetaan. Jos navigoit SIIRRY-reittiä pitkin ja Meridian
täytyy sammuttaa, SIIRRY-toiminto täytyy käynnistää uudelleen.
Reitit tallennetaan kuitenkin muistiin. Jos SIIRRY-toimintoa
tarvitaan, mutta tiedät, että Meridian täytyy sammuttaa ennen
perille saapumista, harkitse yhden etapin reitin tekemistä
reittivalikon avulla.
Magellan Meridian GPS vastaanotin19
Suunta
Suunta
Virta/taustavalo/kontrasti
Meridianin käynnistäminen — Meridian saa virtaa ja näyttöruutuun tulee
viimeksi käytetty NAV-näyttö. Käynnistysjakson aikana ensimmäisessä
näytössä näkyvät Meridianissa ladattuina olevien ohjelmiston ja
karttatietokannan versiot. Toisessa näytössä on varoitus, joka täytyy
lukea. Kun olet lukenut varoituksen, jatka painamalla Enter-näppäintä
(jos et paina Enter-näppäintä, Meridian sammuu 10 sekunnin kuluttua).
PWR
ENTER
Paina Enternäppäintä ja
hyväksy varoitus 10
sekunnin kuluessa.
Muution Meridian
sammuu.
Meridianin sammuttaminen — Sammuttaa Meridianin.
Hylkää painamalla ESC-
PWR
näppäintä ennen kuin 5
sekuntia on kulunut.
Jos PWR-näppäintä painetaan uudelleen 5 sekunnin laskennan aikana,
Meridian sammuu välittömästi.
Vaihtoehtoinen sammutus/virran kytkentä– Jos kannat Meridiania
taskussa tai muualla, jossa [PWR]-virtakytkin saattaa painua vahingossa
päälle-asentoon, saatat haluta asettaa Meridianin Vaihtoehtoiseen
sammutus/virran kytkentä -tilaan.
Näin Meridian kytketään päälle (Vaihtoehto)– Paina [PWR]näppäintä pidä se alhaalla, kunnes esiin tulee ensimmäinen
aloitusnäyttö. Näytön tultua esiin Meridian toimii normaalisti.
Meridianin sammuttaminen (Vaihtoehto)– Sammuta Meridian
painamalla [PWR]. Ajan alaslaskenta käynnistyy ja sinun täytyy painaa
[ENTER] ennen sen päättymistä. Jos et paina [ENTER] ennen ajan
alaslaskennan päättymistä, Meridianiin palautuu viimeksi esillä ollut
näyttö. Vaihtoehtoisen sammutuksen/virran kytkennän valinta
20Magellan Meridian GPS vastaanotin
Valitse “Ei suojausta” (normaali) tai “Off/On suojattu” (vaihtoehto).
Suunta
Mistä
tahansa
näytöstä
MENU
Korosta
Asetukset
Valitse luokka ylös/alas-
nuolinäppäimillä “No
protection” (normaali) /
“On/Off protected”
ENTERENTER
Korosta
Power key
ENTER
Näytön taustavalon käyttäminen
— Valaisee näytön, jotta näyttö
näkyy paremmin pimeässä
ympäristössä. Käytä vain
tarvittaessa, koska taustavalo
1. painallusValo päälle (himmeä)
2. painallusValo päälle (kirkas)
3. painallusValo pois päältä
Näppäinjakso
kuluttaa paristoja.
Automaattinen ajastin sammuttaa taustavalon, kun näppäimiä ei ole
painettu asetetun ajan aikana (katso automaattisen ajastimen asetusten
muutosohjeet Asetukset-luvusta).
PWR
Paina ja pidä
painettuna 2
sekunnin ajan
Näytön kontrastin säätäminen— Asettaa näytön kontrastin, jotta näyttö
näkyy paremmin hyvin valoisissa olosuhteissa.
Mistä
tahansa
näytöstä
Magellan Meridian GPS vastaanotin21
MENU
Korosta
Kontrasti
ENTERENTER
Kontrastitason
säätäminen
Suunta
Navigointinäytöt
NAV-näyttöjen valitseminen— NAV-näppäimen avulla pääsee
navigointinäyttöihin. (Huomautus: Näytetty jakso on silloin, kun
kaikki kahdeksan navigointinäyttöä on käynnistettynä. Asetuksissa pois
päältä kytketyt näytöt eivät näy.)
Navigointinäyttösarja
NAV
Viimeksi käytettyyn NAV-näyttöön palaaminen— NAV-näppäimen
painaminen palauttaa Meridianin viimeksi käytettyyn NAV-näyttöön
NAV
(Huomautus: jos NAV-näppäintä painetaan näytössä, johon syötetään
tietoja, tiedot eivät tallennu).
Kartta-näyttön
Kompassi-näyttön
Suuri tietonnäyttön
Sijaint-näyttön
Tie-näyttön
Tieto-näyttön
Nopeus-näyttön
Sat. tila-näyttön
ESC
Karttanäyttö
Karttanäytössä on kaksi käyttötilaa: sijainti ja kohdistin.
Sijaintitilassa kartta on keskitettynä nykyisen sijaintisi ympärille. Kohdistinnuoli
osoittaa sijaintisi ja osoittaa suuntaan, johon olet matkalla. Näytön alareunassa
on kaksi mukautettavaa tietokenttää. Jos haluat nähdä suuremman osan karttaa,
voit poistaa nämä tietokentät. Tietoja tämän näytön mukauttamisesta on tämän
karttanäytön lyhyen kuvauksen perässä.
Kohdistintilassa näytössä on kohdistin, jota voidaan siirtää kartalla. Näytön
alareunassa esitetään tietoja kohdistimen sijainnista suhteessa nykyiseen
sijaintipaikkaasi. Myös kaikki kiintopisteet, joiden päällä kohdistin on,
näytetään.
Kohdistintilaan pääsee painamalla mitä tahansa näppäimistön nuolinäppäimistä.
Näyttöön tulee hiusristikko, jota voi siirtää nuolinäppäimillä.
Palaa sijaintitilaan painamalla [ESC]-näppäintä. Kohdistin häviää ja nykyisen
sijaintipaikan kuvake tulee näkyviin kartalle keskitettynä.
22Magellan Meridian GPS vastaanotin
Loading...
+ 72 hidden pages
You need points to download manuals.
1 point = 1 manual.
You can buy points or you can get point for every manual you upload.