Sony HT-ST5000 Users guide [fi]

Page 1
Soundbar-kaiutin
Käyttöohje
HT-ST5000
Page 2
VAROITUS
Älä asenna laitetta suljettuun tilaan, kuten kirjahyllyyn tai suljettuun kaappiin.
Tulipalon välttämiseksi älä peitä laitteen tuuletusaukkoja sanomalehdillä, pöytäliinoilla, verhoilla tai muilla vastaavilla materiaaleilla. Älä altista laitetta avotulen lähteelle (esimerkiksi palaville kynttilöille).
Suojaa laite tippuvalta ja roiskuvalta vedeltä äläkä sijoita laitteen päälle maljakkoa tai muita nestettä sisältäviä esineitä, jotta tulipalon tai sähköiskun vaara voidaan välttää.
Laitetta ei ole irrotettu verkkovirrasta niin kauan kuin se on liitetty pistorasiaan, vaikka itse laitteen virta olisi katkaistu.
Euroopassa asuvat asiakkaat
Huomautus asiakkaille: seuraavat tiedot koskevat ainoastaan laitteita, joita myydään EU:n direktiivejä noudattavissa maissa.
Tämän tuotteen valmistaja on Sony Corporation, 1-7-1 Konan Minato-ku, Tokio, 108-0075 Japani. Euroopan unionin lainsäädäntöön perustuvaa vaatimustenmukaisuutta koskevissa asioissa valtuutettu edustaja on Sony Belgium, bijkantoor van Sony Europe Limited, Da Vincilaan 7-D1, 1935 Zaventem, Belgia. Huoltoa ja takuuta koskevissa asioissa pyydämme ottamaan yhteyttä erillisissä huolto- ja takuuasiakirjoissa annettuihin osoitteisiin.
Laite irrotetaan verkkovirtalähteestä irrottamalla pistoke pistorasiasta. Laite on siksi liitettävä helposti saatavilla olevaan pistorasiaan. Jos laite toimii tavallisesta poikkeavalla tavalla, irrota pistoke pistorasiasta välittömästi.
Älä altista paristoja tai akun sisältäviä laitteita kuumuudelle, kuten auringonpaisteelle tai tulelle.
Vain sisäkäyttöön.
Suositellut kaapelit
Isäntätietokoneiden ja/tai oheislaitteiden liittämiseen on käytettävä asianmukaisesti suojattuja ja maadoitettuja kaapeleita ja johtoja.
FI
2
Sony Corp. ilmoittaa täten, että tämä laite vastaa direktiivin 1999/5/EY olennaisia vaatimuksia ja muita asiaankuuluvia määräyksiä. Lisätietoja on seuraavassa osoitteessa: http://www.compliance.sony.de/
Tämä tuote on tarkoitettu käytettäväksi seuraavissa maissa: AT, BE, BG, HR, CY, CZ, DK, EE, FI, FR, DE, GR, HU, IS, IE, IT, LV, LI, LT, LU, MT, NL, NO, PL, PT, RO, SK, SI, ES, SE, CH, GB, AL, BA, MK, MD, RS, ME, TR, Kosovo
5 150 – 5 350 MHz:n kaista on rajoitettu vain sisäkäyttöön.
Tämän laitteen on testeissä todettu täyttävän EMC-direktiivin määräykset, kun käytössä on enintään kolmen metrin pituinen liitäntäkaapeli.
Page 3
Käytöstä poistettujen sähkö- ja elektroniikkalait­teiden hävittäminen (sovellettavissa Euroopan
unionissa ja muissa Euroopan maissa, joissa on erilliset keräysjärjestelmät)
Tämä laitteessa tai sen pakkauksessa oleva merkki tarkoittaa, että laitetta ei saa käsitellä kotitalousjätteenä. Sen sijaan laite on toimitettava sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kierrätyksestä huolehtivaan kierrätys- ja keräyspisteeseen. Huolehtimalla laitteen asianmukaisesta kierrätyksestä voit auttaa estämään mahdollisia ympäristö- ja terveyshaittoja, joita muuten voi aiheutua laitteen epäasianmukaisesta käsittelystä. Materiaalien kierrätys säästää luonnonvaroja. Lisätietoja tämän tuotteen kierrättämisestä saat paikalliselta ympäristöviranomaiselta, jätehuoltokeskuksesta tai liikkeestä, josta tuote on ostettu.
Käytöstä poistettujen akkujen hävittäminen (sovellettavissa Euroopan unionissa ja muissa Euroopan maissa, joissa on erilliset keräysjärjestelmät)
Tämä akussa tai sen pakkauksessa oleva merkki tarkoittaa, että laitteen mukana toimitettua akkua ei saa käsitellä kotitalousjätteenä. Tietyissä akuissa tämä merkki saattaa esiintyä yhdessä kemiallisen merkin kanssa. Elohopean (Hg) tai lyijyn (Pb) kemiallinen merkki lisätään akkuun, joka
sisältää enemmän kuin 0,0005 prosenttia elohopeaa tai 0,004 prosenttia lyijyä. Huolehtimalla akkujen/paristojen asianmukaisesta kierrätyksestä voit auttaa estämään mahdollisia ympäristö- ja terveyshaittoja, joita muuten voi aiheutua akun/pariston epäasianmukaisesta käsittelystä. Materiaalien kierrätys auttaa säästämään luonnonvaroja. Jos tuotteen turvallisuus, toimivuus tai tietojen säilyminen edellyttävät kiinteää akkua, akun vaihto on annettava koulutetun huoltohenkilöstön tehtäväksi. Voit varmistaa akun asianmukaisen käsittelyn toimittamalla sen käyttöiän loputtua sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kierrätyksestä huolehtivaan kierrätys- ja keräyspisteeseen. Jos kyse on muista akuista, katso lisätietoja kohdasta, jossa annetaan ohjeet akun turvalliseen irrottamiseen. Toimita akku/paristo käytöstä poistettujen akkujen kierrätyksestä huolehtivaan kierrätys- ja keräyspisteeseen. Lisätietoja tämän tuotteen tai akun kierrättämisestä saat paikalliselta ympäristöviranomaiselta, jätehuoltokeskuksesta tai liikkeestä, josta tuote on ostettu.
FI
3
Page 4
Sisällys
Pakkauksen sisältö ........................ 6
Järjestelmän käyttötavat ............... 8
Osat ja painikkeet ........................10
Tietoja päävalikosta ..................... 15
Käyttöönotto
Perusasennus
4K-television ja 4K-laitteiden
liittäminen .............................. 17
Television tai kannettavan
äänilaitteen liittäminen ANALOG IN -liitännän
kautta ..................................... 19
Yhteyden muodostaminen
lankaverkkoon ...................... 20
Yhteyden muodostaminen
langattomaan verkkoon ........ 21
Päälaitteen asentaminen
seinälle ...................................23
Säleikön kiinnittäminen ...............25
Aloitusopas (erillinen
asiakirja)
Äänen kuunteleminen
Television äänen
kuunteleminen ..................... 26
Liitetyn AV-laitteen äänen
kuunteleminen ..................... 26
USB-laitteessa olevan musiikin
kuunteleminen ......................27
Äänitehosteen valitseminen
Äänilähteitä vastaavan
äänitehosteen määrittäminen
(SOUND FIELD) ...................... 29
Selkeästä äänestä nauttiminen
matalalla äänenvoimakkuudella
yöllä (NIGHT) ......................... 30
Keskustelujen selkeyttäminen
(VOICE) .................................. 30
Bassokaiuttimen
äänenvoimakkuuden
säätäminen ............................ 31
Kuvan ja äänen välisen viiveen
säätäminen ............................ 31
Musiikin/äänen kuunteleminen BLUETOOTH-toiminnolla
Mobiililaitteessa
olevan musiikin
kuunteleminen ......................33
Yhdistetyn television tai laitteen
äänen kuunteleminen
kuulokkeilla ........................... 36
Musiikin/äänen kuunteleminen verkkotoiminnolla
Tietokoneessa olevan musiikin
kuunteleminen kotiverkon
kautta .................................... 39
Mobiililaitteessa olevan musiikin
kuunteleminen: Sony |
Music Center ......................... 40
Chromecast built-in -toiminnon
käyttäminen ...........................41
Spotify-toiminnon käyttäminen ......42
MUSIC SERVICE -painikkeen
käyttäminen .......................... 43
Langattoman monitilatoimintoa
tukevan laitteen yhdistäminen
(Wireless Multi Room) .......... 44
Eri toimintojen/asetusten käyttäminen
Kaiutinasetusten mukauttaminen
tilaäänen käyttöä varten ...... 45
Bassokaiuttimen langattoman
yhteyden muodostaminen
(SECURE LINK) ....................... 46
FI
4
Page 5
Pakattujen äänitiedostojen
toistaminen skaalaamalla ne lähes korkean resoluution
äänen veroisiksi (DSEE HX) ....48
Multiplex-lähetysäänen
kuunteleminen (AUDIO) ........48
Päälaitteen painikkeiden
poistaminen käytöstä ...........49
Etupaneelin näytön ja BLUETOOTH-
ilmaisimen kirkkauden
muuttaminen (DIMMER) .......49
Virransäästö valmiustilassa .........50
Kauko-ohjaimen signaalin
lähettäminen televisioon
päälaitteen kautta .................50
Control for HDMI -toiminnon
käyttäminen .......................... 51
BRAVIA Sync -toiminnon
käyttäminen .......................... 53
Asetusnäytön käyttäminen ......... 54
Asetusvalikon luettelo ................. 61
Vianmääritys
Vianmääritys ................................ 62
Järjestelmän palauttaminen ........ 70
Lisätietoja
Tekniset tiedot ..............................71
Virrankulutus kunkin valmiustilan
asetusarvon mukaan ............ 73
Toistettavat tiedostotyypit .......... 74
Tuetut tuloäänimuodot ............... 75
Tuetut HDMI-videomuodot ......... 76
BLUETOOTH-tiedonsiirrosta ........ 78
LOPPUKÄYTTÄJÄN
KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS ...... 79
Varotoimet ...................................84
Hakemisto ....................................88
FI
5
Page 6

Pakkauksen sisältö

• Kaiutinpalkki (1)
• Säleikkö (1)
• Optinen digitaalikaapeli (1)
• SEINÄASENNUSPOHJA (1)
• Bassokaiutin (1)
• Kauko-ohjain (1)
• R03 (AAA-koko) -paristo (2)
• Aloitusopas
• Käyttöohje
FI
6
Page 7
FI
7
Page 8

Järjestelmän käyttötavat

”USB-laitteessa olevan musiikin kuunteleminen” (sivu 27)
Blu-ray Disc™ -soitin, kaapeli- tai satelliittiviritin jne.
”Control for HDMI -toiminnon käyttäminen” (sivu 51) ”BRAVIA Sync -toiminnon käyttäminen” (sivu 53)
”Bassokaiuttimen langattoman yhteyden muodostaminen (SECURE LINK)” (sivu 46)
*”Spotify-toiminnon käyttäminen” (sivu 42) ”MUSIC SERVICE -painikkeen käyttäminen” (sivu 43)
”Television äänen kuunteleminen” (sivu 26) ”Liitetyn AV-laitteen äänen kuunteleminen” (sivu 26)
* Tämä palvelu ei ehkä ole käytettävissä
joissakin maissa tai joillakin alueilla.
* Tarvitset Spotify Premium -tilin musiikin
toistamiseen järjestelmän kautta.
Television ja muiden laitteiden liittäminen (Lisätietoja on aloitusoppaassa (erillinen asiakirja) tai kohdassa ”Television tai kannettavan äänilaitteen liittäminen ANALOG IN -liitännän kautta” (sivu 19).)
FI
8
Page 9
”Mobiililaitteessa olevan musiikin kuunteleminen” (sivu 33) ”Mobiililaitteessa olevan musiikin kuunteleminen: Sony | Music Center” (sivu 40)
”Yhdistetyn television tai laitteen äänen kuunteleminen kuulokkeilla” (sivu 36)
”Saman musiikin kuunteleminen eri huoneissa (Wireless Multi Room)” (sivu 44)
”Yhteyden muodostaminen lankaverkkoon” (sivu 20)
Internet
Reititin
Modeemi
Langaton
lähiverkkoreititin
”Yhteyden muodostaminen langattomaan verkkoon” (sivu 21)
”Tietokoneessa olevan musiikin kuunteleminen kotiverkon kautta” (sivu 39)
FI
9
Page 10

Osat ja painikkeet

Kuvissa ei ole yksityiskohtaisia tietoja.
Kaiutinpalkki (päälaite)
Etuosa
  (virta) -painike
Kytkee järjestelmään virran tai
siirtää sen valmiustilaan.
(tulon valinta) -painike
(sivu 15, 26) BLUETOOTH PAIRING -painike
(sivu 33) (MUSIC SERVICE) -painike
(sivu 43) +/– (äänenvoimakkuus)
-painikkeet
(USB) -portti (sivu 27)N-merkki (sivu 35)
Kun käytät NFC-toimintoa, kosketa
NFC-laitteellasi tätä merkkiä.
FI
10
Kauko-ohjaimen tunnistin
Voit käyttää järjestelmää suuntaamalla kauko-ohjaimen kauko-ohjaimen tunnistinta kohti.
Etupaneelin näyttöBLUETOOTH-ilmaisin
– Vilkkuu nopeasti sinisenä: Laite on
pariliitoksen valmiustilassa
– Vilkkuu sinisenä: BLUETOOTH-
yhteyden muodostamista yritetään
– Palaa sinisenä: BLUETOOTH-
yhteys on muodostettu
Page 11
Takaosa
ANALOG IN -liitäntäTV IN (OPT) -liitäntäHDMI OUT (TV (ARC)) -liitäntä
Tekniset tiedot ja liitäntöjä koskevan huomautuksen löydät kohdasta ”Tuetut HDMI­videomuodot” (sivu 76).
HDMI IN 1 -liitäntä
Tekniset tiedot ja liitäntöjä koskevan huomautuksen löydät kohdasta ”Tuetut HDMI­videomuodot” (sivu 76).
HDMI IN 2 -liitäntä
Tekniset tiedot ja liitäntöjä koskevan huomautuksen löydät kohdasta ”Tuetut HDMI­videomuodot” (sivu 76).
HDMI IN 3 -liitäntä
Tekniset tiedot ja liitäntöjä koskevan huomautuksen löydät kohdasta ”Tuetut HDMI­videomuodot” (sivu 76).
LAN(100)-portti
FI
11
Page 12
Subwoofer
Virran/valmiustilan ilmaisin
– Palaa punaisena: bassokaiutinta
ei ole yhdistetty järjestelmään.
– Palaa vihreänä: bassokaiutin on
yhdistetty järjestelmään.
– Palaa oranssina: bassokaiutin on
yhdistetty Secure Link
-toiminnolla järjestelmään.
– Vilkkuu vihreänä: bassokaiutin
yrittää muodostaa yhteyden järjestelmään.
– Vilkkuu oranssina: bassokaiutin
yrittää muodostaa yhteyden järjestelmään Secure Link
-toiminnolla.
– Ei käytössä: bassokaiutin on
valmiustilassa.
/ (virta/valmiustila) -painike
Kytkee bassokaiuttimeen virran tai siirtää sen valmiustilaan.
SECURE LINK -painike (sivu 46)Ilmanvaihtoaukot
Älä turvallisuuden vuoksi peitä ilmanvaihtoaukkoja.
12
FI
Page 13
Kauko-ohjain
INPUT +/– (sivu 15, 26)
(virta)
Kytkee järjestelmään virran tai siirtää sen valmiustilaan.
DISPLAY
Näyttää toistotiedot TV-näytössä. TV-tuloa käytettäessä toistotietoja ei näytetä.
CLEAR AUDIO+ (sivu 29)
SOUND FIELD (sivu 29) VOICE (sivu 30) NIGHT (sivu 30)
DIMMER (sivu 49)Väripainikkeet
Pikanäppäimiä, joilla voidaan valita toimintoja joissakin valikoissa.
MUSIC SERVICE (sivu 43)
BLUETOOTH PAIRING (sivu 33)
OPTIONS (sivu 31, 61)
BACK (sivu 15) /// (sivu 15)
(vahvista) (sivu 15)
HOME (sivu 15)
 (mykistys)
Mykistää väliaikaisesti äänen.
(äänenvoimakkuus) +*/–
Säätää äänenvoimakkuutta.
SW (bassokaiuttimen äänenvoimakkuus) +/–
Säätää bassokaiuttimen äänenvoimakkuutta.
13
FI
Page 14
Toiston käyttöpainikkeet
/ (kelaa taaksepäin/
eteenpäin)
Hakee taakse- tai eteenpäin.
/ (edellinen/seuraava)
Valitsee edellisen/seuraavan
osan, kappaleen tai tiedoston.
(toista)*
Aloittaa toiston tai aloittaa sen
uudelleen (jatka toistoa).
(keskeytä)
Pysäyttää toiston tai aloittaa sen
uudelleen.
(pysäytys)
Lopettaa toiston.
BLUETOOTH RX/TX (BLUETOOTH
(vastaanotin/lähetin) (sivu 37) AUDIO* (sivu 48)
*AUDIO-, - ja  + -painikkeissa on
kosketuspiste. Voit käyttää sitä apunasi käytön aikana.
14
FI
Page 15

Tietoja päävalikosta

[Setup]
Tulojen luettelo
HOME
BACK
///, (vahvista)
Voit avata päävalikon TV-näytössä yhdistämällä järjestelmän ja television HDMI­kaapelilla (lisävaruste). Päävalikossa voit määrittää erilaisia asetuksia valitsemalla
[Setup] tai valitsemalla katsottavan tulon tai palvelun tulojen luettelosta. Päävalikko näkyy kohdassa [Easy Setup] valitulla kielellä. (Seuraava näyttö on esimerkki siitä, kun valittuna on englanti.)
Päävalikon käyttäminen
1 Paina HOME-painiketta.
Päävalikko ilmestyy TV-näyttöön.
2 Paina /// valitaksesi [Setup] tai jonkin tulojen luettelossa olevan
kohteen ja paina sitten .
Valittu tulo- tai asetusnäyttö avautuu TV-näyttöön. Voit palata edelliseen näyttöön painamalla BACK.
15
FI
Page 16
Tulojen luettelo
Tulonimi Selitys [TV] Toistaa television äänen. (sivu 26) [HDMI1] Toistaa HDMI IN 1 -liitäntään liitetyn laitteen äänen. (sivu 26) [HDMI2] Toistaa HDMI IN 2 -liitäntään liitetyn laitteen äänen. (sivu 26) [HDMI3] Toistaa HDMI IN 3 -liitäntään liitetyn laitteen äänen. (sivu 26) [Bluetooth Audio] Toistaa BLUETOOTH-toiminnolla yhdistetyn laitteen äänen.
[Analog] Toistaa ANALOG IN -liitäntään liitetyn laitteen äänen. (sivu 26) [USB] Toistaa liitettyyn USB-laitteeseen tallennetut musiikkitiedostot.
[Kotiverkko] Toistaa verkon kautta yhdistetyssä laitteessa olevat
[Music Service List] Näyttää musiikkipalveluiden toimintatavan. (sivu 43)
(sivu 33)
(sivu 27)
musiikkitiedostot. (sivu 39)
[Setup]
Lisätietoja on kohdassa ”Asetusnäytön käyttäminen” (sivu 54).
Vihje
Voit valita tulon myös painamalla toistuvasti INPUT +/–.
Tietoja vaiheiden kuvauksesta
Näissä käyttöohjeissa toiminnot on kuvattu vaiheina, jotka suoritetaan TV-näytön päävalikossa kauko-ohjaimella, kun järjestelmä ja televisio on yhdistetty HDMI­kaapelilla (lisävaruste).
TV-näytössä ///- ja -painikkeilla valittavien kohteiden valitsemisen vaiheet on yksinkertaistettu seuraavalla tavalla.
Esimerkki: Valitse päävalikosta [Setup].
Toiminto, jolla kohde valitaan painamalla /// ja , on kuvattu sanalla ”valitse”.
Esimerkki: Valitse päävalikosta [Network Settings] - [Internet Settings] ­[Wired Setup].
Kun toistetaan toiminto, jolla kohde valitaan painamalla /// ja , valitut kohteet on yhdistetty merkillä ”-”.
Vihjeitä
• Voit käyttää päälaitteen painikkeita, jos niillä on sama tai vastaava nimi kuin kauko-ohjaimen painikkeilla.
• Hakasulkeissa [ ] olevat merkit ilmestyvät TV-näyttöön. Lainausmerkeissä ” ” olevat merkit ilmestyvät etupaneelin näyttöön.
FI
16
Page 17

Käyttöönotto

Käyttöönotto
HDCP2.2­yhteensopiva HDMI-liitäntä
Blu-ray Disc -soitin, kaapeli- tai satelliittiviritin jne.
HDCP2.2­yhteensopiva HDMI-liitäntä
Televisio
Perusasennus
Perehdy aloitusoppaaseen (erillinen asiakirja).
4K-television ja 4K­laitteiden liittäminen
Järjestelmän kaikki HDMI-liitännät tukevat 4K-videomuotoa ja HDCP2.2 (High-bandwidth Digital Content Protection System Revision 2.2)
-standardia. Jos haluat katsella 4K-videosisältöä, liitä 4K-televisio ja 4K-laitteet kunkin laitteen HDCP2.2-yhteensopivan HDMI­liitännän kautta järjestelmään. Voit katsella 4K-videosisältöä vain HDCP2.2-yhteensopivan HDMI-liitännän kautta.
Kun television HDCP2.2­yhteensopivassa HDMI­liitännässä on merkintä ”ARC”
HDMI-kaapeli (lisävaruste) HDMI-kaapeli (lisävaruste)
Käytä HDMI-kaapelia, joka tukee katsottavaa 4K-videomuotoa. Lisätietoja on kohdassa ”Tuetut HDMI-videomuodot” (sivu 76).
FI
17
Page 18
1 Tarkista, mikä television
HDCP2.2­yhteensopiva HDMI-liitäntä
Blu-ray Disc -soitin, kaapeli- tai satelliittiviritin jne.
HDCP2.2­yhteensopiva HDMI-liitäntä
Televisio
HDMI IN -liitännöistä tukee HDCP2.2-toimintoa.
Lisätietoja on television käyttöohjeissa.
2 Yhdistä television HDCP2.2-
yhteensopiva HDMI IN -liitäntä ja päälaitteen HDMI OUT -liitäntä HDMI-kaapelilla (lisävaruste).
Television liitännät on tehty.
3 Yhdistä 4K-laitteen HDCP2.2-
yhteensopiva HDMI OUT -liitäntä ja päälaitteen HDMI IN -liitäntä HDMI-kaapelilla (lisävaruste).
Varmista 4K-laitteen käyttöohjeista, että 4K-laitteen HDMI OUT -liitäntä tukee HDCP2.2-toimintoa. 4K-laitteen liitännät on tehty.
Kun television HDCP2.2­yhteensopivassa HDMI­liitännässä ei ole merkintää ”ARC”
Jos television HDCP2.2-yhteensopiva HDMI IN -liitäntä ei ole ARC (Audio Return Channel -toiminto)
-yhteensopiva, television ääntä ei toisteta järjestelmästä. Yhdistä tällöin television optinen lähtöliitäntä ja päälaitteen TV IN (OPT)
-liitäntä optisella digitaalikaapelilla (sisältyy toimitukseen).
18
HDMI-kaapeli (lisävaruste) HDMI-kaapeli (lisävaruste)
FI
Käytä HDMI-kaapelia, joka tukee katsottavaa 4K-videomuotoa. Lisätietoja on kohdassa ”Tuetut HDMI-videomuodot” (sivu 76).
Optinen digitaalikaapeli (sisältyy
toimitukseen)
Page 19
Käyttöönotto
HDMI-signaalimuodon
Älypuhelin, WALKMAN®-laite, muut äänilaitteet jne.
Televisio
Analoginen äänilähtö
Analoginen äänikaapeli (lisävaruste)
määrittäminen 4K­videosisällön katselua varten
Jos haluat katsella 4K-videosisältöä, valitse liitettyä 4K-televisiota ja 4K-laitetta vastaava asetus.
1 Paina HOME-painiketta.
Päävalikko ilmestyy TV-näyttöön.
2 Valitse päävalikosta [Setup].
Asetusnäyttö avautuu TV-näyttöön.
3 Valitse [System Settings] - [HDMI
Settings] - [HDMI Signal Format].
4 Valitse haluamasi asetus.
• [Standard format] (oletusasetus): Valitse tämä asetus, jos liitetty televisio ja liitetyt laitteet tukevat normaalin kaistanleveyden videomuotoja.
• [Enhanced format]: Valitse tämä asetus, kun sekä liitetty televisio että liitetyt laitteet tukevat suuren kaistanleveyden videomuotoja, kuten 4K 60p 4:4:4.
[HDMI Signal Format]
-asetusvaihtoehtojen, tuettujen
videomuotojen signaalien ja käytettävien HDMI-kaapeleiden välisestä yhteydestä on lisätietoja kohdassa ”Tuetut HDMI­videomuodot” (sivu 76).
Huomautuksia
• Joidenkin televisioiden tapauksessa on määritettävä television HDMI-lähdön asetus. Lisätietoja on television käyttöohjeissa.
• Jos kuvaa ei näy, kun [HDMI Signal Format] -asetukseksi on valittu [Enhanced format], valitse asetukseksi [Standard format].
Television tai kannettavan äänilaitteen liittäminen ANALOG IN
-liitännän kautta
Liitä seuraavat laitteet järjestelmään järjestelmän ANALOG IN -liitännän kautta: – televisio, jossa ei ole HDMI-liitäntää ja
optista digitaalilähtöliitäntää
– kannettava äänilaite, kuten älypuhelin
tai WALKMAN®-laite.
Huomautus
Jos television kuulokeliitäntä toimii myös äänilähtöliitäntänä, tarkista television äänilähtöasetukset. Lisätietoja on television käyttöohjeissa.
19
FI
Page 20
Yhteyden
Internet
Lähiverkkokaapeli (lisävaruste)
Palvelin
Reititin
Modeemi
muodostaminen lankaverkkoon
Valmistele verkko yhdistämällä järjestelmä ja tietokone lähiverkkokaapelilla kotiverkkoon.
Yhteyden muodostaminen tietokoneeseen tai reitittimeen lähiverkkokaapelin avulla
Seuraavassa kuvassa on esimerkki siitä, miten järjestelmä ja tietokone voidaan yhdistää kotiverkkoon.
Vihje
Suosittelemme, että käytät suojattua suoraa liitäntäkaapelia (lisävaruste).
Yhteyden muodostaminen hankkimalla verkon tiedot automaattisesti
1 Paina HOME-painiketta.
Päävalikko ilmestyy TV-näyttöön.
2 Valitse päävalikosta [Setup].
Asetusnäyttö avautuu TV-näyttöön.
3 Valitse [Network Settings] -
[Internet Settings] - [Wired Setup].
4 Valitse [Auto].
Järjestelmä aloittaa verkkoasetusten määrityksen, ja verkkoasetusten tila ilmestyy näyttöön. Selaa tietoja painamalla / ja paina sitten .
5 Valitse [Save & Connect].
Järjestelmä aloittaa verkkoyhteyden muodostamisen. Lisätietoja on TV­näytössä näkyvissä sanomissa.
Yhteyden muodostaminen
kiinteän IP-osoitteen avulla
Huomautus
Palvelin on yhdistettävä järjestelmän kanssa samaan verkkoon.
FI
20
1 Paina HOME-painiketta.
Päävalikko ilmestyy TV-näyttöön.
2 Valitse päävalikosta [Setup].
Asetusnäyttö avautuu TV-näyttöön.
3 Valitse [Network Settings] -
[Internet Settings] - [Wired Setup].
4 Valitse [Manual].
Page 21
Käyttöönotto
5 Määritä asetukset toimimalla
näyttöön tulevien ohjeiden mukaan.
Järjestelmä aloittaa verkkoasetusten määrityksen, ja verkkoasetusten tila ilmestyy näyttöön. Selaa tietoja painamalla / ja paina sitten .
6 Valitse [Save & Connect].
Järjestelmä aloittaa verkkoyhteyden muodostamisen. Lisätietoja on TV­näytössä näkyvissä sanomissa.

Yhteyden muodostaminen langattomaan verkkoon

Valmistele verkko yhdistämällä järjestelmä ja tietokone langattomaan lähiverkkoreitittimeen.
Huomautus
Palvelin on yhdistettävä järjestelmän kanssa samaan verkkoon.
Yhteyden muodostaminen WPS-painikkeella
Jos langaton lähiverkkoreitittimesi (tukiasemasi) tukee Wi-Fi Protected Setup (WPS) -toimintoa, voit helposti määrittää verkkoasetukset WPS­painikkeella.
1 Paina HOME-painiketta.
Päävalikko ilmestyy TV-näyttöön.
2 Valitse päävalikosta [Setup].
Asetusnäyttö avautuu TV-näyttöön.
3 Valitse [Network Settings] -
[Internet Settings] - [Wireless Setup] - [Wi-Fi Protected Setup™ (WPS)].
4 Valitse [Start]. 5 Paina tukiaseman WPS-
painiketta.
Järjestelmä aloittaa verkkoyhteyden muodostamisen.
21
FI
Page 22
Yhteyden muodostaminen valitsemalla verkkonimi (SSID)
Jos langaton lähiverkkoreitittimesi (tukiasemasi) ei tue Wi-Fi Protected Setup (WPS) -toimintoa, tarkista seuraavat tiedot ennakkoon. – Verkkonimi (SSID)*
_____________________________________
– Suojausavain (salasana)**
_____________________________________
* SSID (Service Set Identifier) on nimi, jonka
avulla yksittäinen tukiasema tunnistetaan.
**Saat nämä tiedot käytettävän
langattoman lähiverkon reitittimen tai tukiaseman nimikilvestä, käyttöohjeista, langattoman verkon määrittäneeltä henkilöltä tai Internet-palveluntarjoajan antamista tiedoista.
1 Paina HOME-painiketta.
Päävalikko ilmestyy TV-näyttöön.
2 Valitse päävalikosta [Setup].
Asetusnäyttö avautuu TV-näyttöön.
3 Valitse [Network Settings] -
[Internet Settings] - [Wireless Setup].
Verkkonimien luettelo ilmestyy TV-näyttöön.
4 Valitse haluttu verkkonimi (SSID). 5 Kirjoita suojausavain (tai
salasana) näyttönäppäimistöllä ja valitse sitten [Enter].
Järjestelmä aloittaa verkkoyhteyden muodostamisen.
Yhteyden muodostaminen kiinteän IP-osoitteen avulla
Valitse [New connection registration] ­[Manual registration] kohdan ”Yhteyden muodostaminen valitsemalla verkkonimi (SSID)” vaiheessa 4 ja toimi sitten näyttöön tulevien ohjeiden mukaan.
Yhteyden muodostaminen PIN-koodin avulla
Valitse [New connection registration] kohdan ”Yhteyden muodostaminen valitsemalla verkkonimi (SSID)” vaiheessa 4 ja valitse sitten [(WPS) PIN Method].
Yhteyden muodostaminen Sony | Music Centerin avulla
Sony | Music Center pystyy yhdistämään järjestelmän mobiililaitteen kanssa samaan langattomaan verkkoon. Saat lisätietoja toimimalla sovelluksen ohjeiden mukaan tai siirtymällä seuraavaan URL-osoitteeseen. http://www.sony.net/smcqa/
22
FI
Page 23
Käyttöönotto
Päälaitteen asentaminen
Päälaite
Televisio
(A)
(B)
seinälle
Voit asentaa päälaitteen seinälle.
Huomautuksia
• Käytä seinämateriaaliin sopivia ruuveja (eivät sisälly toimitukseen). Kipsilevysei nä on erityisen hauras, joten kiinnitä ruuvit levyn takana olevaan palkkiin. Asenna kaiuttimet vaakasuuntaisesti tasaiseen seinän kohtaan roikkumaan tukirakenteeseen kiinnitetyistä ruuveista.
• Jätä asennus Sony-jälleenmyyjän tai pätevän urakoitsijan tehtäväksi ja huolehdi turvallisuudesta asennuksen aikana.
• Sony ei vastaa onnettomuuksista tai vahingoista, jotka aiheutuvat esimerkiksi virheellisestä asennuksesta, heikosta seinän rakenteesta, ruuvien virheellisestä kiinnityksestä tai luonnonmullistuksesta.
Tietoja päälaitteen asennuspaikasta
Päälaite suuntaa tilaääneen kattoa kohti. Jotta televisio ei häiritse päälaitteen lähtöääntä, sijoita päälaite seuraavien arvioitujen arvojen mukaisesti.
Asennetun television syvyys (A)
Alle 66 mm 50 mm tai enemmän 66 mm tai enintään
100 mm 100 mm tai
enemmän
Päälaitteen etäisyydet televisiosta (B)
100 mm tai enemmän
200 mm tai enemmän
23
FI
Page 24
Päälaitteen asentaminen
Pääyksikön takana oleva aukko
4mm
Enemmän kuin 30 mm
4,6 mm
10 mm
Television keskikohta
SEINÄASEN­NUSPOHJA
Teippi jne.
Ruuvin paikka
422 mm
422 mm
11–12 mm
seinälle
1 Käytä ruuveja (lisävaruste), jotka
sopivat päälaitteen takana oleviin seinäkiinnitysreikiin.
2 Kiinnitä SEINÄASENNUSPOHJA
(sisältyy toimitukseen) seinään.
3 Merkitse alla esitetyt ruuvien
paikat SEINÄASENNUSPOHJASSA olevalle RUUVIEN VIIVALLE ().
Mittaa alla esitetty etäisyys viivoittimella ja merkitse se sitten esimerkiksi kynällä.
4 Kiinnitä ruuvit merkkien kohdalle.
5 Irrota SEINÄASENNUSPOHJA. 6 Ripusta päälaite ruuvien varaan.
Kohdista päälaitteen takana olevat aukot ruuveihin ja ripusta päälaite sitten kahden ruuvin varaan.
1 Kohdista TELEVISION
KESKIKOHDAN VIIVA (), joka on SEINÄASENNUSPOHJASSA, television keskikohtaan.
2 Valitse SEINÄASENNUSPOHJAN
korkeus ohjeiden ”Tietoja päälaitteen asennuspaikasta” (sivu 23) mukaisesti. Kiinnitä sitten SEINÄASENNUSPOHJA
FI
24
esimerkiksi teipillä seinään.
Page 25
Käyttöönotto
Huomautus
Kun kiinnität SEINÄASENNUSPOHJAN, vedä se täysin suoraksi.

Säleikön kiinnittäminen

Voit suojata kaiuttimia kiinnittämällä mukana toimitetun säleikön. Suosittelemme, että käytät päälaitetta säleikköä kiinnittämättä, jos aiot kuunnella korkean resoluution ääntä.
Kiinnitä säleikkö etupaneelin suuntaisesti.
Aseta säleikön ulokkeet päälaitteen aukkoon.
Vihje
Säleikkö on kiinnitetty magneetilla.
25
FI
Page 26

Äänen kuunteleminen

Television äänen kuunteleminen

1 Paina HOME-painiketta.
Päävalikko ilmestyy TV-näyttöön.
2 Valitse päävalikosta [Televisio]. 3 Valitse ohjelma television kauko-
ohjaimella.
Valittu TV-ohjelma ilmestyy TV­näyttöön, ja television ääni toistetaan järjestelmän kautta.
4 Säädä äänenvoimakkuutta.
• Säädä äänenvoimakkuutta painamalla kauko-ohjaimen +/– -painiketta.
• Säädä bassokaiuttimen äänenvoimakkuutta painamalla kauko-ohjaimen SW +/– ­painiketta (sivu 31).
Huomautus
Määritä television (BRAVIA) kaiuttimien asetukseksi Audio System. Lisätietoja television määrittämisestä on television käyttöohjeissa.
Vihje
Voit valita [Televisio] painamalla kauko­ohjaimen INPUT +/– -painiketta.

Liitetyn AV-laitteen äänen kuunteleminen

1 Paina HOME-painiketta.
Päävalikko ilmestyy TV-näyttöön.
2 Valitse päävalikosta tulo, johon
haluttu laite on liitetty.
Valitun laitteen kuva ilmestyy TV­näyttöön, ja ääni toistetaan järjestelmän kautta. Jos valitset [Analoginen], [Analoginen]-näyttö tulee näkyviin TV-näyttöön.
3 Säädä äänenvoimakkuutta.
• Säädä äänenvoimakkuutta painamalla kauko-ohjaimen +/– -painiketta.
• Säädä bassokaiuttimen äänenvoimakkuutta painamalla kauko-ohjaimen SW +/– ­painiketta (sivu 31).
Vihje
Voit valita tulon painamalla kauko­ohjaimen INPUT +/– -painiketta.
Päävalikossa näkyvän tulon nimen muuttaminen
Voit muuttaa päävalikossa näkyvän [HDMI1]-, [HDMI2]- tai [HDMI3]-tulon nimen.
26
1 Paina HOME-painiketta.
Päävalikko ilmestyy TV-näyttöön.
2 Siirrä kohdistin päävalikossa
[HDMI1]-, [HDMI2]- tai [HDMI3]­tulon päälle ja paina sitten OPTIONS.
Asetusvalikko ilmestyy TV­näyttöön.
3 Valitse [Input Label Setting].
FI
Page 27
9
Äänen kuunteleminen
4 Valitse tulon nimi.
Voit valita tulon nimen seuraavista vaihtoehdoista.
• [BD Player]
• [DVD Player]
• [Cable Box]
• [Satellite]
•[GAME]
•[PC]
5 Viimeistele valinta painamalla
.
Vihje
Kun muutat tulon nimen, myös näytössä olevaa kuvaketta muutetaan automaattisesti.
\x0

USB-laitteessa olevan musiikin kuunteleminen

Voit toistaa liitettyyn USB-laitteeseen tallennettuja musiikkitiedostoja. Lisätietoja toistettavista tiedostotyypeistä on kohdassa ”Toistettavat tiedostotyypit” (sivu 74).
1 Liitä USB-laite (USB) -liitäntään.
2 Paina HOME-painiketta.
Päävalikko ilmestyy TV-näyttöön.
3 Valitse päävalikosta
[USB (Connected)].
4 Valitse kansio, johon kappaleet
on tallennettu - kappale.
Valittu kappale toistetaan, ja ääni toistetaan järjestelmän kautta.
5 Säädä äänenvoimakkuutta.
• Säädä äänenvoimakkuutta painamalla kauko-ohjaimen +/– -painiketta.
• Säädä bassokaiuttimen äänenvoimakkuutta painamalla kauko-ohjaimen SW +/– ­painiketta (sivu 31).
FI
27
Page 28
Huomautus
Älä irrota USB-laitetta toiminnon aikana. Katkaise järjestelmästä virta ennen USB­laitteen irrottamista, sillä muutoin USB­laite tai sen sisältämät tiedot voivat vaurioitua.
Vihje
Voit suorittaa erilaisia toimintoja asetusvalikossa (sivu 61).
28
FI
Page 29
9

Äänitehosteen valitseminen

Äänitehosteen valitseminen
SOUND FIELD
CLEAR AUDIO+

Äänilähteitä vastaavan äänitehosteen määrittäminen (SOUND FIELD)

Voit vaivattomasti nauttia esiohjelmoiduista äänitehosteista, jotka on räätälöity erilaisille äänilähteille.
1 Paina SOUND FIELD -painiketta.
Äänikenttävalikko ilmestyy TV­näyttöön.
2 Valitse haluttu äänikenttä
painelemalla painiketta.
Sound field Selitys [ClearAudio+]
[3D Surround]
Laite valitsee automaattisesti äänilähteelle sopivan ääniasetuksen.
Nauti elokuvista ja musiikista koko huoneen täyttävällä upealla tilaäänellä.
Sound field Selitys [Movie]
[Music]
[Game Studio]
[Sports]
[Standard]
Huomautuksia
• Kun käytät Wireless Multi Room
-toimintoa tai Chromecast built-inia tai määrität [Bluetooth Mode] -asetukseksi [Transmitter] (sivu 56), äänikenttätoiminto ei ole käytettävissä.
• TV-tuloa käytettäessä äänikenttävalikko ei ilmesty TV-näyttöön.
• Kun määrität [Sound Effect]-asetukseksi [Off], äänikenttätoiminto poistetaan käytöstä.
Vihjeitä
• Voit valita [ClearAudio+] painamalla kauko-ohjaimen CLEAR AUDIO+
-painiketta.
• Voit valita äänikentän asetusvalikosta (sivu 61).
Uppoa ääneen, joka seuraa sinua ja ympäröi koko kehosi. Tämä tila sopii elokuvien katseluun.
Eloisa ja tyylikäs äänimaailma on yksityiskohtaisen tarkka. Tämä tila sopii tunteisiin vetoavan musiikin kuunteluun.
Uppoa pelimaailmaan, jossa liikkeet ja etäisyydet tuntuvat aidoilta ja dialogi erottuu selkeästi.
Voit nauttia mukaansa tempaavasta tunnelmasta kuin olisit stadionilla. Selostajien kommentit kuuluvat eloisina.
TV-ohjelman äänet kuuluvat selkeästi. Tämä tila sopii uutisten katseluun, koska äänet ovat selkeät.
\x0
FI
29
Page 30
Selkeästä äänestä
NIGHT
VOICE
nauttiminen matalalla äänenvoimakkuudella yöllä (NIGHT)
Ääni toistetaan pienellä voimakkuudella, äänenlaadusta ja keskustelujen selkeydestä kuitenkaan tinkimättä.
1 Paina NIGHT-painiketta.
Yötila ilmestyy TV-näyttöön.
2 Valitse yötila painelemalla
painiketta.
Tila Selitys [On] Ottaa yötilatoiminnon
[Off] Poistaa
käyttöön.
yötilatoiminnon käytöstä.

Keskustelujen selkeyttäminen (VOICE)

1 Paina VOICE-painiketta.
Puhetila ilmestyy TV-näyttöön.
2 Valitse puhetila painelemalla
painiketta.
Tila Selitys [Up Off] Normaali [Up 1] Keskustelu kuuluu
[Up 2] Keskustelua
Vihje
Voit valita asetusvalikosta [Voice] (sivu 61).
hyvin keskustelun selkeytyksen ansiosta.
selkeytetään, jotta myös vanhukset kuulevat keskustelun hyvin.
Huomautus
Kun katkaiset järjestelmän virran, asetukseksi valitaan automaattisesti [Off].
Vihje
Voit valita asetusvalikosta [Night] (sivu 61).
FI
30
Page 31
\x0
9
Äänitehosteen valitseminen
SW +/–
OPTIONS
///,

Bassokaiuttimen äänenvoimakkuuden säätäminen

Bassokaiutin on tarkoitettu bassoäänten tai matalataajuisten äänten toistamiseen.
Voit säätää bassokaiuttimen äänenvoimakkuutta painamalla SW (bassokaiuttimen äänenvoimakkuus) +/–.
Huomautus
Jos tulolähde ei sisällä paljon bassoääntä, kuten televisio-ohjelmat, bassokaiuttimen bassoääntä voi olla vaikea kuulla.

Kuvan ja äänen välisen viiveen säätäminen

Kun ääni ei vastaa TV-näytössä olevaa kuvaa, voit säätää kuvan ja äänen välistä viivettä. Asetustapa vaihtelee tulon mukaan.
Television katselun aikana
1 Paina OPTIONS-painiketta.
”SYNC” ilmestyy etupaneelin näyttöön.
2 Paina tai
Säädettävä aika ilmestyy etupaneelin näyttöön.
3 Säädä viivettä painamalla / ja
paina sitten .
Voit säätää viiveeksi 0 msec– 300 msec 25 msec:n välein.
4 Paina OPTIONS-painiketta.
Etupaneelin näytön asetusvalikko suljetaan.
FI
31
Page 32
Toisessa laitteessa olevan sisällön katselun aikana
1 Paina OPTIONS-painiketta.
Asetusvalikko ilmestyy TV­näyttöön.
2 Valitse [A/V SYNC]. 3 Säädä viivettä painamalla / ja
paina sitten .
Voit säätää viiveeksi 0 msec– 300 msec 25 msec:n välein.
32
FI
Page 33
9

Musiikin/äänen kuunteleminen BLUETOOTH-toiminnolla

Musiikin/äänen kuunteleminen
INPUT +/–
BLUETOOTH PAIRING
SW +/–
HOME
+/–
Toiston käyttöpainikkeet
BLUETOOTH RX/TX
BLUETOOTH-toiminnolla
\x0
Musiikin kuunteleminen muodostamalla pariliitos mobiililaitteeseen

Mobiililaitteessa olevan musiikin kuunteleminen

Voit kuunnella mobiililaitteeseen, kuten älypuhelimeen tai tablet-laitteeseen, tallennettua musiikkia langattoman yhteyden kautta yhdistämällä järjestelmän ja mobiililaitteen BLUETOOTH-toiminnolla. Kun muodostat yhteyden mobiililaitteeseen BLUETOOTH­toiminnolla, voit käyttää laitetta toimitukseen sisältyvällä kauko-ohjaimella helposti television virtaa kytkemättä.
1 Paina BLUETOOTH PAIRING
-painiketta.
Järjestelmä siirtyy pariliitostilaan, etupaneelin näyttöön ilmestyy ”BT”, ja BLUETOOTH-ilmaisin alkaa vilkkua nopeasti.
2 Ota BLUETOOTH-toiminto
käyttöön, hae mobiililaitteesta ”HT-ST5000” ja valitse se.
Jos salausavainta pyydetään, kirjoita 0000.
3 Varmista, että päälaitteen
BLUETOOTH-ilmaisin alkaa palaa sinisenä.
Järjestelmän ja mobiililaitteen välille on muodostettu yhteys.
4 Aloita äänentoisto liitetyssä
mobiililaitteessa olevalla musiikkisovelluksella.
Ääni toistetaan päälaitteen kautta.
5 Säädä äänenvoimakkuutta.
• Säädä äänenvoimakkuutta painamalla kauko-ohjaimen +/– -painiketta.
• Säädä bassokaiuttimen äänenvoimakkuutta painamalla kauko-ohjaimen SW +/– ­painiketta (sivu 31).
33
FI
Page 34
• Voit toistaa sisällön tai keskeyttää sen toiston kauko-ohjaimen toiston käyttöpainikkeilla.
BLUETOOTH-toiminnon yhteystilan tarkistaminen
Tila BLUETOOTH-ilmaisin Laite on
pariliitoksen valmiustilassa
Yhteyden muodostamista yritetään
Yhteys on muodostettu
Ei yhdistetty
Vihjeitä
• Kun BLUETOOTH-yhteys on muodostettu, näyttöön tulee asennettavaa sovellusta koskeva suositus sen mukaan, minkä laitteen olet liittänyt. Sony | Music CenterToimimalla ohjeiden mukaan voit asentaa -sovelluksen, jonka avulla voit käyttää järjestelmää. ”Mobiililaitteessa olevan musiikin kuunteleminen: Sony | Music Center” (sivu 40)Lisätietoja ista on koh das sa S ony | Music Center.
• Muodosta toisen mobiililaitteen ja sen jälkeisten mobiililaitteiden pariliitos.
Vilkkuu nopeasti sinisenä
Vilkkuu sinisenä
Palaa sinisenä
Off
Pariksi liitetyssä mobiililaitteessa olevan musiikin kuunteleminen
1 Ota mobiililaitteen BLUETOOTH-
toiminto käyttöön.
2 Painele INPUT +/– -painiketta,
kunnes etupaneelin näyttöön ilmestyy ”BT”.
Järjestelmä muodostaa automaattisesti uudelleen yhteyden mobiililaitteeseen, johon se oli viimeksi yhdistetty.
3 Varmista, että BLUETOOTH-
ilmaisin alkaa palaa sinisenä.
Järjestelmän ja mobiililaitteen välille on muodostettu yhteys.
4 Aloita äänentoisto liitetyssä
mobiililaitteessa olevalla musiikkisovelluksella.
Ääni toistetaan päälaitteen kautta.
5 Säädä äänenvoimakkuutta.
• Säädä äänenvoimakkuutta painamalla kauko-ohjaimen +/– -painiketta.
• Säädä bassokaiuttimen äänenvoimakkuutta painamalla kauko-ohjaimen SW +/– ­painiketta (sivu 31).
• Voit toistaa sisällön tai keskeyttää sen toiston kauko-ohjaimen toiston käyttöpainikkeilla.
Mobiililaitteen yhteyden katkaiseminen
Suorita jokin seuraavista toiminnoista.
• Poista mobiililaitteen BLUETOOTH­toiminto käytöstä.
• Paina kauko-ohjaimen BLUETOOTH PAIRING -painiketta.
• Sammuta järjestelmä tai mobiililaite.
Huomautus
Jos etupaneelin näyttöön ei ilmesty ”BT”, kun painat INPUT +/– -painiketta kohdan ”Pariksi liitetyssä mobiililaitteessa olevan musiikin kuunteleminen” vaiheessa 2, paina kauko-ohjaimen BLUETOOTH RX/TX
-painiketta kerran.
Vihje
Jos yhteyttä ei muodosteta, valitse mobiililaitteesta ”HT-ST5000”.
34
FI
Page 35
9
Musiikin/äänen kuunteleminen BLUETOOTH-toiminnolla
Yhteyden muodostaminen
BLUETOOTH-ilmaisin
mobiililaitteeseen yhden kosketuksen toiminnolla (NFC)
Kun pidät NFC-toimintoa tukevaa mobiililaitetta, kuten älypuhelinta tai tablet-laitetta, päälaitteen N-merkin lähellä, järjestelmä käynnistetään automaattisesti, ja tämän jälkeen pariliitos ja BLUETOOTH-yhteys muodostetaan automaattisesti.
Yhteensopivat laitteet
Älypuhelimet, tablet-laitteet ja musiikkisoittimet, joissa on sisäänrakennettu NFC-toiminto (käyttöjärjestelmä: Android™ 2.3.3 tai uudempi, pois lukien Android 3.x)
1 Ota mobiililaitteen NFC-toiminto
käyttöön.
2 Kosketa päälaitteen N-merkkiä
mobiililaitteella.
Jatka koskettamista, kunnes mobiililaite alkaa väristä ja mobiililaitteen näyttöön ilmestyy viesti. Muodosta päälaitteen ja mobiililaitteen välille pariliitos noudattamalla näytössä näkyviä ohjeita.
\x0
3 Varmista, että BLUETOOTH-
ilmaisin alkaa palaa sinisenä.
Järjestelmän ja mobiililaitteen välille on muodostettu yhteys.
4 Aloita äänentoisto liitetyssä
mobiililaitteessa olevalla musiikkisovelluksella.
Ääni toistetaan järjestelmän kautta.
35
FI
Page 36
5 Säädä äänenvoimakkuutta.
• Säädä äänenvoimakkuutta painamalla kauko-ohjaimen +/– -painiketta.
• Säädä bassokaiuttimen äänenvoimakkuutta painamalla kauko-ohjaimen SW +/–
-painiketta (sivu 31).
• Voit toistaa sisällön tai keskeyttää sen toiston kauko-ohjaimen toiston käyttöpainikkeilla.
Toiston pysäyttäminen yhden kosketuksen toiminnolla
Kosketa päälaitteen N-merkkiä mobiililaitteella uudelleen.
Huomautuksia
• Laitteesta riippuen sinun on mahdollisesti suoritettava mobiililaitteessa seuraavat toimenpiteet etukäteen. – Ota NFC-toiminto käyttöön. – Asenna NFC Easy Connect -sovellus
Google Play™ -sivustosta ja käynnistä sovellus. (Sovellus ei ehkä ole käytettävissä joissakin maissa tai joillakin alueilla.) Lisätietoja on laitteen käyttöohjeessa.
• Tämä toiminto ei toimi BLUETOOTH­toimintoa tukevien kuulokkeiden kanssa. Jos haluat kuunnella ääntä BLUETOOTH­toimintoa tukevilla kuulokkeilla, katso ”Yhdistetyn television tai laitteen äänen kuunteleminen kuulokkeilla” (sivu 36).
• [Bluetooth Mode] -asetus muuttuu automaattisesti [Receiver]-asetukseksi, kun muodostat BLUETOOTH-yhteyden yhden kosketuksen toiminnolla. Vaikka yhden kosketuksen toiminto peruutetaan, [Bluetooth Mode]
-asetukseksi jää [Receiver]. Lisätietoja [Bluetooth Mode] -asetuksesta on kohdassa [Bluetooth Settings] (sivu 56).
• Jos mobiililaite on tyypiltään sellainen, että se siirtyy magneettikentän vuoksi valmiustilaan, sitä ei ehkä voi yhdistää NFC-toiminnolla. Kun yhden kosketuksen toiminto ei toimi, yhdistä se BLUETOOTH­toiminnolla (sivu 33).

Yhdistetyn television tai laitteen äänen kuunteleminen kuulokkeilla

Voit kuunnella yhdistetyn television tai laitteen ääntä BLUETOOTH-toimintoa tukevilla kuulokkeilla yhdistämällä ne BLUETOOTH-toiminnolla.
Äänen kuunteleminen muodostamalla pariliitos kuulokkeisiin
1 Siirrä BLUETOOTH-toimintoa
tukevat kuulokkeet pariliitostilaan.
Katso pariliitoksen muodostamisohjeet kuulokkeiden käyttöohjeista.
2 Paina HOME-painiketta.
Päävalikko ilmestyy TV-näyttöön.
3 Valitse päävalikosta [Setup].
Asetusnäyttö avautuu TV-näyttöön.
4 Valitse [Bluetooth Settings] -
[Bluetooth Mode] - [Transmitter].
Järjestelmä siirtyy BLUETOOTH­lähetystilaan.
5 Valitse kuulokkeiden nimi
[Bluetooth Settings] -valikon [Device List] -kohdasta.
Kun BLUETOOTH-yhteys on muodostettu, näyttöön tulee [Bluetooth device is connected.]. (Näyttöön tulee myös yhdistetyn laitteen nimi.) Jos et löydä kuulokkeiden nimeä [Device List] -kohdasta, valitse [Scan].
36
FI
Page 37
9
Musiikin/äänen kuunteleminen BLUETOOTH-toiminnolla
6 Palaa päävalikkoon ja valitse
haluamasi tulo.
TV-näyttöön ilmestyy valitun tulon kuva, etupaneelin näyttöön ilmestyy ”BT TX”, ja tämän jälkeen ääni toistetaan kuulokkeiden kautta. Ääntä ei toisteta järjestelmän kautta. Lisätietoja tulon valitsemisesta on kohdassa ”Päävalikon käyttäminen” (sivu 15).
7 Säädä äänenvoimakkuutta.
Säädä ensin kuulokkeiden äänenvoimakkuustasoa. Kuulokkeiden äänenvoimakkuustasoa voidaan säätää päälaitteen +/– -painikkeilla ja kauko-ohjaimen +/– - painikkeilla.
Rekisteröidyn laitteen poistaminen laiteluettelosta
1 Toimi kohdan ”Äänen kuunteleminen
muodostamalla pariliitos kuulokkeisiin” vaiheissa 1–5 annettujen ohjeiden mukaan.
2 Valitse kuulokkeiden nimi ja paina
sitten OPTIONS.
3 Valitse [Remove]. 4 Poista halutut kuulokkeet
laiteluettelosta noudattamalla näyttöön tulevia ohjeita.
\x0
Äänen kuunteleminen pariksi liitetyillä kuulokkeilla
1 Paina HOME-painiketta.
Päävalikko ilmestyy TV-näyttöön.
2 Valitse haluttu tulo.
Lisätietoja tulon valitsemisesta on kohdassa ”Päävalikon käyttäminen” (sivu 15).
3 Ota kuulokkeiden BLUETOOTH-
toiminto käyttöön.
4 Paina kauko-ohjaimen
BLUETOOTH RX/TX -painiketta.
[Bluetooth Mode] -tilaksi asetetaan [Transmitter], ja etupaneelin näyttöön ilmestyy ”BT TX”. Järjestelmä muodostaa automaattisesti uudelleen yhteyden kuulokkeisiin, joihin se oli viimeksi yhdistetty, ja sen jälkeen ääni toistetaan kuulokkeiden kautta. Ääntä ei toisteta järjestelmän kautta.
5 Säädä äänenvoimakkuutta.
Säädä kuulokkeiden äänenvoimakkuustasoa. Voit säätää kuulokkeiden äänenvoimakkuustasoa myös kauko-ohjaimen +/– ­painikkeilla.
Kuulokkeiden yhteyden katkaiseminen
Suorita jokin seuraavista toiminnoista. – Poista kuulokkeiden BLUETOOTH-
toiminto käytöstä. – Paina BLUETOOTH RX/TX -painiketta. – Sammuta järjestelmä tai katkaise
kuulokkeiden virta. – Valitse yhdistettyjen kuulokkeiden
laitenimi kohdasta [Setup] -
[Bluetooth Settings] - [Device List].
FI
37
Page 38
Tietoja kuulokkeiden yhteydestä
• Joidenkin BLUETOOTH-toimintoa tukevien kuulokkeiden tapauksessa äänenvoimakkuustasoa ei ehkä voi säätää.
• [Bluetooth Audio] poistetaan käytöstä, kun [Bluetooth Mode] -asetukseksi määritetään [Off] tai [Transmitter].
• Kun tuloksi on valittu [Bluetooth Audio], [Bluetooth Mode] -asetuksena ei voi olla [Transmitter]. Sitä ei myöskään voi vaihtaa kauko-ohjaimen BLUETOOTH RX/TX-painikkeella.
• Voit rekisteröidä enintään yhdeksän BLUETOOTH-laitetta. Jos rekisteröit kymmenennen BLUETOOTH-laitteen, uusi BLUETOOTH-laite korvaa ensimmäiseksi yhdistetyn laitteen.
• Järjestelmä pystyy näyttämään [Device List] -kohdassa enintään 15 havaittua BLUETOOTH-laitetta.
• Äänitehostetta tai asetusvalikon asetuksia ei voi muuttaa, kun ääntä siirretään BLUETOOTH-toimintoa tukeviin kuulokkeisiin.
• Joitakin sisältöjä ei ehkä toisteta sisällön suojauksen vuoksi.
• BLUETOOTH-laitteen kautta toistetun äänen/musiikin toistossa on päälaitteeseen verrattuna viivettä langattoman BLUETOOTH-tekniikan ominaisuuksien vuoksi.
• Voit ottaa AAC- tai LDAC-muotoisen äänen vastaanoton käyttöön tai poistaa sen käytöstä BLUETOOTH­laitteessa (sivu 57).
38
FI
Page 39
9
9

Musiikin/äänen kuunteleminen verkkotoiminnolla

Musiikin/äänen kuunteleminen
PC
Langaton lähiverkkoreititin
verkkotoiminnolla

Tietokoneessa olevan musiikin kuunteleminen kotiverkon kautta

Voit toistaa tietokoneeseen tallennetut musiikkitiedostot kotiverkon kautta. Musiikkitiedostot voidaan toistaa TV-näytössä näkyvästä valikosta tai mobiililaitteen, kuten älypuhelimen tai tablet-laitteen, Sony | Music Center
-toiminnolla.
Home Network: valmisteleminen
1 Yhdistä järjestelmä verkkoon.
Lisätietoja on kohdissa ”Yhteyden muodostaminen lankaverkkoon” (sivu 20) ja ”Yhteyden muodostaminen langattomaan verkkoon” (sivu 21).
2 Yhdistä tietokone verkkoon.
Lisätietoja on tietokoneen käyttöohjeissa.
3 Määritä tietokone.
Sinun on määritettävä tietokone palvelimeksi, jotta voit käyttää tietokonetta kotiverkossa. Lisätietoja on tietokoneen käyttöohjeissa.
Vihje
Katso [Setup] - [Network Settings] ­[Network Connection Status], kun tarkistat verkon yhteystilan.
Tietokoneessa olevan musiikin kuunteleminen
1 Paina HOME-painiketta.
Päävalikko ilmestyy TV-näyttöön.
2 Valitse päävalikosta [Home
Network].
Kotiverkon laitenimi ilmestyy TV-näyttöön.
3 Valitse haluttu laite - kansio,
johon kappaleet on tallennettu ­kappale.
Valittu kappale toistetaan, ja ääni toistetaan järjestelmän kautta.
4 Säädä äänenvoimakkuutta.
• Säädä äänenvoimakkuutta painamalla kauko-ohjaimen +/– -painiketta.
• Säädä bassokaiuttimen äänenvoimakkuutta painamalla kauko-ohjaimen SW +/–
-painiketta (sivu 31).
Vihje
Voit suorittaa erilaisia toimintoja asetusvalikossa (sivu 61).
\x0
\x0
39
FI
Page 40
Tietokoneessa olevan
PC
Langaton lähiverkkoreititin
Älypuhelin tai tablet-laite
musiikin kuunteleminen Sony | Music Centerilla
Voit toistaa tietokoneeseen tallennetut musiikkitiedostot mobiililaitteeseen, kuten älypuhelimeen tai tablet­laitteeseen, asennetulla Sony | Music Center -sovelluksella. Lisätietoja Sony | Music Centerista on kohdassa ”Sony | Music Centerin käyttötavat” (sivu 40) tai seuraavassa URL-osoitteessa. http://www.sony.net/smcqa/

Mobiililaitteessa olevan musiikin kuunteleminen: Sony | Music Center

Sony | Music Centerin käyttötavat
Sony | Music Center on sovellus, jonka avulla yhteensopivia Sony-äänilaitteita voidaan ohjata mobiililaitteella, kuten älypuhelimella tai tablet-laitteella.
Lisätietoja Sony | Music Centerista saat seuraavasta URL-osoitteesta. http://www.sony.net/smcqa/
Sony | Music Centerin asentaminen tuo käyttöön seuraavat toiminnot.
Järjestelmän ääniasetukset
Voit helposti mukauttaa äänen tai käyttää Sonyn suosittelemaa [ClearAudio+]-asetusta.
Musiikkipalvelu
Voit määrittää alkuasetukset musiikkipalveluiden käyttöä varten.*
* Saatavilla olevat musiikkipalvelut ja
käytettävyysjaksot voivat vaihdella maan tai alueen mukaan. Laite on mahdollisesti päivitettävä. Kun käytät Chromecast built-in
-toimintoa musiikkipalvelussa, perehdy kohtaan ”Chromecast built-in -toiminnon käyttäminen” (sivu 41).
FI
40
Kotiverkossa olevasta musiikista nauttiminen
Voit toistaa tietokoneeseen tai kotiverkkoon tallennettua musiikkia kotiverkkosi kautta.
Page 41
9
9
Musiikin/äänen kuunteleminen verkkotoiminnolla
USB-laitteessa olevasta musiikista nauttiminen
Voit toistaa päälaitteen (USB)
-liitäntään liitetyssä laitteessa olevaa musiikkia.
Huomautus
Sony | Music Centerilla tapahtuvan ohjauksen mahdollisuudet vaihtelevat liitetyn laitteen mukaan. Sovelluksen tekniset ominaisuudet ja ulkonäkö voivat muuttua ilman erillistä ilmoitusta.
Sony | Music Center
-toiminnon käyttäminen
1 Asenna maksuton Sony | Music
Center -sovellus mobiililaitteeseen.
Hae Sony | Music Center Google Play -sivustosta tai App Storesta ja asenna se mobiililaitteeseen.
2 Yhdistä järjestelmä ja mobiililaite
BLUETOOTH-toiminnolla (sivu 33) tai verkkotoiminnolla (sivu 20).
3 Käynnistä Sony | Music Center. 4 Käytä laitetta Sony | Music Center
-näytössä olevien ohjeiden mukaan.
Huomautuksia
• Määritä [Bluetooth Mode] -asetukseksi [Receiver] ennen Sony | Music Centerin käyttöä (sivu 56).
• Käytä Sony | Music Centerin uusinta versiota.
Vihjeitä
• Voit yhdistää järjestelmän ja mobiililaitteen NFC-toiminnolla (sivu 35).
• Kun muodostat yhteyden verkkotoiminnolla, yhdistä mobiililaite järjestelmän kanssa samaan verkkoon.
Chromecast built-in
-toiminnon käyttäminen
Chromecast built-inilla voit valita musiikkisisältöä Chromecastia tukevasta sovelluksesta ja toistaa sen järjestelmän tai järjestelmän sisältävän ryhmän kautta.
1 Paina HOME-painiketta.
Päävalikko ilmestyy TV-näyttöön.
2 Valitse päävalikosta [Music
Service List].
Musiikkipalveluiden luettelo ilmestyy TV-näyttöön.
3 Valitse [Chromecast built-in].
Määritä asetukset näyttöön tulevan viestin ohjeiden mukaan, jotta voit käyttää Chromecast built-inia järjestelmässä.
4 Yhdistä mobiililaite Wi-Fi-
toiminnolla järjestelmän kanssa samaan verkkoon.
5 Asenna Chromecastia tukeva
sovellus mobiililaitteeseen.
6 Käynnistä Chromecastia tukeva
sovellus, napauta cast-painiketta ja valitse järjestelmä tai järjestelmän sisältävä ryhmä.
7 Valitse ja toista musiikkia
Chromecastia tukevalla sovelluksella.
Musiikki toistetaan järjestelmän kautta.
\x0
\x0
FI
41
Page 42
Huomautus
Chromecast built-in ja Chromecastia tukeva sovellus eivät ehkä ole käytettävissä joissakin maissa tai joillakin alueilla.

Spotify-toiminnon käyttäminen

Voit valita musiikin Spotify­sovelluksessa ja toistaa sen järjestelmän kautta. Tarvitset Spotify Premium -tilin musiikin toistamiseen järjestelmän kautta.
”Spotify Connect”
-toiminnon ottaminen käyttöön
1 Yhdistä mobiililaite Wi-Fi-
toiminnolla järjestelmän kanssa samaan verkkoon.
2 Asenna Spotify-sovellus
mobiililaitteeseen.
3 Käynnistä Spotify-sovellus ja
kirjaudu Spotify Premium -tilille.
4 Valitse musiikki ja käynnistä sen
toisto Spotify-sovelluksella.
5 Valitse Spotify-sovelluksen
Connect-kuvake ja valitse äänentoistolaitteeksi järjestelmä.
Musiikki toistetaan järjestelmän kautta.
42
FI
Page 43
9
9
Musiikin/äänen kuunteleminen verkkotoiminnolla
Mobiililaitteella toistetun
MUSIC SERVICE
musiikin toiston jatkaminen
1 Paina MUSIC SERVICE -painiketta.
Kun olet toistanut Spotifyn musiikkia järjestelmän kautta, Spotifylla toistetun musiikin toistoa jatketaan. Lisätietoja on kohdassa ”MUSIC SERVICE -painikkeen käyttäminen” (sivu 43).
Huomautus
Spotify-sovellus ei ehkä ole käytettävissä joissakin maissa tai joillakin alueilla.
MUSIC SERVICE
-painikkeen käyttäminen
Musiikkipalveluista nauttiminen edellyttää, että järjestelmä on yhteydessä Internetiin.
Paina MUSIC SERVICE -painiketta.
Musiikkipalveluiden luettelo ilmestyy TV-näyttöön. Kun olet toistanut Spotifyn musiikkia järjestelmän kautta, Spotifylla toistetun musiikin toistoa jatketaan. Lisätietoja on kohdassa ”Spotify-toiminnon käyttäminen” (sivu 42).
Huomautuksia
• Musiikkipalvelut eivät ehkä ole käytettävissä joissakin maissa tai joillakin alueilla.
• Jos toiston jatkaminen ei ole mahdollista, toistetaan järjestelmän kautta viimeksi toistettu soittolista.
• Tarvitset Spotify Premium -tilin musiikin toistamiseen järjestelmän kautta.
Vihjeitä
• Voit päivittää musiikkipalveluiden luettelon painamalla OPTIONS ja valitsemalla musiikkipalveluiden luettelosta [Update Services].
• Voit näyttää musiikkipalveluiden luettelon valitsemalla päävalikosta [Music Service List] tai painamalla päälaitteessa MUSIC SERVICE.
\x0
\x0
FI
43
Page 44

Langattoman monitilatoimintoa tukevan laitteen yhdistäminen (Wireless Multi Room)

Voit kuunnella musiikkia missä tahansa huoneessa käyttämällä järjestelmää langatonta monitilatoimintoa tukevan kaiuttimen kanssa.
Saman musiikin kuunteleminen eri huoneissa (Wireless Multi Room)
Voit ohjata laitetta mobiililaitteeseen asennetulla Sony | Music Centerilla. Jos haluat käyttää useita laitteita, yhdistä ne samaan langattomaan lähiverkkoon.
Asetusten määrittäminen Sony | Music Centerissa
Määritä asetukset toimimalla Sony | Music Centerin ohjeiden mukaan.
Huomautus
Tämä toiminto ei ole käytettävissä järjestelmään yhdistetyssä BLUETOOTH­laitteessa olevaa musiikkia toistettaessa.
Vihje
Lisätietoja Sony | Music Centerista on kohdassa ”Sony | Music Centerin käyttötavat” (sivu 40).
Langattoman kotiverkon kautta voit nauttia eri tiloissa seuraavien musiikkisisältöjen tai äänten laadukkaasta äänentoistosta:
• musiikkipalvelun musiikista
• tietokoneeseen tai älypuhelimeen tallennetusta musiikista
• järjestelmän [TV]-, [HDMI1]-, [HDMI2]-, [HDMI3]- tai [Analog]-tulon kautta syötetystä äänestä*.
* Voit nauttia järjestelmään yhdistetyn
laitteen äänestä. Edellä mainittuja tuloja käytettäessä äänessä on viivettä kuvaan verrattuna. Jos äänen ja kuvan välinen viive häiritsee sinua, poista Wireless Multi Room -toiminto käytöstä.
FI
44
Page 45
9
9

Eri toimintojen/asetusten käyttäminen

Eri toimintojen/asetusten käyttäminen

Kaiutinasetusten mukauttaminen tilaäänen käyttöä varten

Voit määrittää muun muassa kaiuttimien lähtötason ja niiden etäisyyden kuuntelupaikkaasi nähden hyvän tilaäänen tuottamiseksi.
Oletusasetukset näkyvät alleviivattuina.
1 Paina HOME-painiketta.
Päävalikko ilmestyy TV-näyttöön.
2 Valitse päävalikosta [Setup].
Asetusnäyttö avautuu TV-näyttöön.
3 Valitse [Audio Settings] -
[Speaker Settings].
[Speaker Settings] -näyttö ilmestyy TV-näyttöön.
4 Määritä kaiutinasetukset.
Valitse asetuskohde seuraavista vaihtoehdoista painamalla / ja
ja määritä sitten arvo ympäristön
mukaan painamalla / ja .
[Distance]
Määritä kuuntelusijainnin ja kaiuttimien välinen etäisyys. Voit määrittää arvoksi 0–10 metriä (0,1 metrin välein) (0–33 jalkaa (1/4 jalan välein)). [Front]: Määrittää etukaiuttimen etäisyyden. [Subwoofer]: Määrittää bassokaiuttimen etäisyyden.
Vihje
Voit muuttaa mittayksikköä (jalkaa tai metriä) painamalla väripainiketta (RED).
[Level]
Säädä kaiuttimien äänitasoa. [Height]- ja [Subwoofer]-asetusten arvoksi voidaan määrittää -6,0–6,0 dB (0,5 dB:n välein). [Front]: Määrittää etukaiuttimen äänenvoimakkuustason. [Height]: Määrittää korkean kaiuttimen äänenvoimakkuustason. [Subwoofer]: Määrittää bassokaiuttimen äänenvoimakkuustason.
[Test Tone]
Kaiuttimista toistetaan testiääni käytettävissä olevien kaiuttimien testaamista varten. [Off]: Kaiuttimista ei toisteta testiääntä. [On]: Testiääni toistetaan järjestyksessä jokaisesta kaiuttimesta.
[Ceiling Height]
Määritä huoneen katon korkeus järjestelmän asennuspaikan mukaan. Voit määrittää arvoksi 1–5 metriä (0,1 metrin välein) (3,25–16,5 jalkaa (1/4 jalan välein)).
Vihje
Voit muuttaa mittayksikköä (jalkaa tai metriä) painamalla väripainiketta (RED).
\x0
\x0
FI
45
Page 46
Bassokaiuttimen
SECURE LINK
Virran/ valmiustilan merkkivalo
langattoman yhteyden muodostaminen (SECURE LINK)
Voit määrittää järjestelmän ja bassokaiuttimen välisen langattoman yhteyden Secure Link -toiminnon avulla. Tämä toiminto ehkäisee häiriöitä, jos kotonasi tai naapurissasi on käytössä useita langatonta yhteyttä käyttäviä tuotteita.
3 Valitse [System Settings] -
[Wireless Subwoofer Connection]
- [Secure Link].
[Secure Link] -näyttö ilmestyy TV­näyttöön.
4 Valitse [On]. 5 Paina bassokaiuttimen takana
olevaa SECURE LINK -painiketta.
Bassokaiuttimen virran/ valmiustilan ilmaisin vilkkuu oranssina. Siirry seuraavaan vaiheeseen 1 minuutin kuluessa.
6 Valitse [Start].
Linkin määritys alkaa. Palaa edelliseen näyttöön valitsemalla [Cancel].
7 Suorita linkin asetusten määritys
toimimalla näyttöön tulevan viestin mukaan.
Bassokaiuttimen virran/ valmiustilan ilmaisin syttyy oranssina.
Huomautuksia
• Jos viesti [Cannot set Secure Link.] tulee näkyviin, noudata näyttöön tulevia ohjeita.
• Kun [Bluetooth Mode] -asetuksena on [Transmitter] ja BLUETOOTH-laite on yhdistetty järjestelmään, bassokaiuttimen langatonta yhteyttä ei voi muodostaa.
1 Paina HOME-painiketta.
Päävalikko ilmestyy TV-näyttöön.
2 Valitse päävalikosta [Setup].
Asetusnäyttö avautuu TV-näyttöön.
FI
46
Taajuusalueen valitseminen
Voit valita taajuusalueen yhteyden parantamiseksi.
1 Paina HOME-painiketta.
Päävalikko ilmestyy TV-näyttöön.
2 Valitse päävalikosta [Setup].
Asetusnäyttö avautuu TV-näyttöön.
Page 47
9
9
Eri toimintojen/asetusten käyttäminen
3
Valitse [System Settings] - [Wireless Subwoofer Connection] - [RF Band].
4 Valitse haluamasi asetus.
• [Auto] (oletusasetus): Valitse tavallisesti tämä asetus. Järjestelmä valitsee automaattisesti voimakkaimman taajuusalueen lähetystä varten.
• [5.2GHz], [5.8GHz]: Ääni siirretään valitun taajuusalueen mukaisesti.
Vihje
Suosittelemme, että määrität [RF Band]
-asetukseksi [Auto].
Jos langaton yhteys on epävakaa
Jos käytät useita langattomia järjestelmiä, kuten langatonta lähiverkkoa, langattomat signaalit voivat olla epävakaita. Voit tässä tapauksessa parantaa lähetystä muuttamalla seuraavan [RF Channel]
-asetuksen.
1 Paina HOME-painiketta.
Päävalikko ilmestyy TV-näyttöön.
2 Valitse päävalikosta [Setup].
Asetusnäyttö avautuu TV-näyttöön.
3 Valitse [System Settings] -
[Wireless Subwoofer Connection]
- [RF Channel].
4 Valitse haluamasi asetus.
• [Auto] (oletusasetus): Valitse tavallisesti tämä asetus. Järjestelmä valitsee automaattisesti paremman kanavan langatonta yhteyttä varten.
• [1], [2], [3]: Järjestelmä siirtää äänen käyttämällä lähetyksessä kiinteästi määritettyä kanavaa. Valitse kanava, jolla lähetys on parempi.
Huomautuksia
• Lähetysyhteys voi parantua, jos muutat muiden langattomien järjestelmien lähetyskanavia (taajuuksia). Lisäti etoja on muiden langattomien järjestelmien käyttöohjeissa.
• Tätä toimintoa ei voi valita, kun [RF Band]
-asetuksena on [Auto] (sivu 46).
\x0
\x0
FI
47
Page 48
Pakattujen
AUDIO
äänitiedostojen toistaminen skaalaamalla ne lähes korkean resoluution äänen veroisiksi (DSEE HX)
DSEE HX muuntaa äänilähteet lähes korkean resoluution äänen veroisiksi ja takaa studio- tai konserttitasoisen kuunteluelämyksen. Toiminto on käytettävissä vain silloin, jos äänikentäksi valitaan [Music] (sivu 29).
1 Paina HOME-painiketta.
Päävalikko ilmestyy TV-näyttöön.
2 Valitse päävalikosta [Setup].
Asetusnäyttö avautuu TV-näyttöön.
3 Valitse [Audio Settings] -
[DSEE HX].
4 Valitse [On].
Huomautuksia
• Toimintoa voi käyttää sellaisten kaksikanavaisten digitaalisten tulosignaalien kanssa, joiden näytteenottotaajuus on 44,1 kHz tai 48 kHz.
• Skaalauksen jälkeinen näytteenottotaajuus/bittisyvyys on 96 kHz / 24 bittiä.
• Tämä toiminto ei tue DSD-signaaleja.
• Tämä toiminto ei tue HDMI-, TV- eikä analogista tuloa.
• Tämä toiminto ei tue Chromecast built-inia.

Multiplex-lähetysäänen kuunteleminen (AUDIO)

Voit kuunnella multiplex-lähetysääntä, jos järjestelmä vastaanottaa Dolby Digital -multiplex-lähetyssignaalin.
1 Paina AUDIO-painiketta.
Äänisignaali ilmestyy etupaneelin näyttöön.
2 Valitse haluttu äänisignaali
painelemalla painiketta.
Äänisignaali Selitys ”MAIN” Pääkielen ääni
”SUB” Alikielen ääni
”MN/SB” Pääkielen ja alikielen
Huomautuksia
• Jos haluat vastaanottaa Dolby Digital
-signaalia, liitä televisio tai muut laitteet optisella digitaalikaapelilla (sisältyy toimitukseen) TV IN (OPT) -liitäntään.
• Jos television HDMI IN -liitäntä tukee Audio Return Channel -toimintoa (sivu 52), voit vastaanottaa Dolby Digital
-signaalin HDMI-kaapelin kautta.
toistetaan.
toistetaan.
äänet toistetaan yhdessä.
48
FI
Page 49
\x0
9
9
Eri toimintojen/asetusten käyttäminen
DIMMER

Päälaitteen painikkeiden poistaminen käytöstä

Voit vähentää päälaitteen väärinkäytön vaaraa erityisesti lasten osalta poistamalla laitteen painikkeet käytöstä (lapsilukkotoiminto).
Paina –, + ja – järjestyksessä, samalla kun pidät päälaitteen -painiketta painettuna.
Etupaneeliin ilmestyy ”LOCK”, ja päälaitteen painikkeet lakkaavat toimimasta. Voit ohjata järjestelmää vain kauko­ohjaimella.
Lapsilukkotoiminnon peruuttaminen
Paina –, + ja – järjestyksessä, samalla kun pidät päälaitteen -painiketta painettuna. Etupaneelin näyttöön ilmestyy ”UNLCK”, ja lapsilukkotoiminto peruutetaan.
Huomautus
Lapsilukkotoiminto ei lukitse (virta) ­painiketta.

Etupaneelin näytön ja BLUETOOTH-ilmaisimen kirkkauden muuttaminen (DIMMER)

Voit muuttaa etupaneelin näytön ja BLUETOOTH-ilmaisimen kirkkautta.
1 Paina DIMMER-painiketta.
Näyttötila ilmestyy etupaneelin näyttöön.
2 Valitse haluttu näyttötila
painelemalla painiketta.
Tila Selitys ”Bright” Etupaneelin näyttö ja
”Dark” Etupaneelin näyttö ja
”Off” Etupaneelin näyttö on
Huomautus
Etupaneelin näyttö sammutetaan, kun valitset ”Off”-asetuksen. Näyttö käynnistetään automaattisesti, kun painat jotakin painiketta, ja sammutetaan taas, jos et käytä järjestelmää noin 10 sekuntiin. Joissakin tapauksissa etupaneelin näyttö ei ehkä kuitenkaan sammu. Tällöin etupaneelin näytön kirkkaus on sama kuin ”Dark”-asetusta käytettäessä.
BLUETOOTH-ilmaisin palavat kirkkaasti.
BLUETOOTH-ilmaisin palavat himmeästi.
sammutettu.
\x0
FI
49
Page 50

Virransäästö valmiustilassa

Tarkista, että seuraavat asetukset on määritetty: – [Bluetooth Standby] -asetuksena on
[Off] (sivu 56).
– [Standby Through] -asetuksena on
[Off] (sivu 58).
– [Quick Start/Network Standby]
-asetuksena on [Off] (sivu 58).

Kauko-ohjaimen signaalin lähettäminen televisioon päälaitteen kautta

Jos päälaite sijoitetaan television kauko­ohjaimen tunnistimen eteen, television kauko-ohjain ei ehkä toimi. Ota tällöin järjestelmän IR-toistintoiminto käyttöön. Voit ohjata televisiota television kauko­ohjaimella lähettämällä etäohjaussignaalin päälaitteen takaosasta.
1 Paina HOME-painiketta.
Päävalikko ilmestyy TV-näyttöön.
2 Valitse päävalikosta [Setup].
Asetusnäyttö avautuu TV-näyttöön.
3 Valitse [System Settings] -
[IR-Repeater].
[IR-Repeater] -näyttö ilmestyy TV-näyttöön.
4 Valitse [On].
Huomautuksia
• Tarkista, että televisiota ei voi ohjata television kauko-ohjaimella, ja määritä sitten [IR-Repeater]-asetukseksi [On]. Jos asetuksena on [On], kun kauko­ohjaimella voi ohjata televisiota, haluttua toimintoa ei välttämättä suoriteta, koska kauko-ohjaimen suora komento ja päälaitteen kautta lähetetty komento häiritsevät toistensa toimintaa.
• Tämä toiminto ei välttämättä toimi joissakin televisioissa oikein. Sijoita päälaite tässä tapauksessa hieman kauemmas televisiosta.
50
FI
Page 51
9
9
Eri toimintojen/asetusten käyttäminen
Control for HDMI
-toiminnon käyttäminen
Control for HDMI -toiminto otetaan myös automaattisesti käyttöön. Kun asetukset on määritetty, etupaneelin näyttöön ilmestyy ”DONE”.
\x0
\x0
Kun liität Control for HDMI -toimintoa* tukevan laitteen, kuten television tai Blu-ray Disc -soittimen, HDMI­kaapelilla, voit helposti ohjata laitetta television kauko-ohjaimella. Control for HDMI -toiminnon kanssa voidaan käyttää seuraavia toimintoja:
• järjestelmän virrankatkaisutoiminto
• Järjestelmän äänenhallinta
• Audio Return Channel
• yhden kosketuksen toistotoiminto
• Valikon käyttäminen television kauko­ohjaimella
• HDMI Standby Through
-virransäästöasetus.
Huomautus
Nämä toiminnot saattavat toimia myös muissa kuin Sonyn valmistamissa laitteissa, mutta niiden toimivuutta ei taata.
* Control for HDMI on CEC:n (Consumer
Electronics Control) käyttämä standardi, jonka avulla HDMI (High-Definition Multimedia Interface) -laitteet voivat ohjata toisiaan.
Control for HDMI -toiminnon käytön valmisteleminen
Määritä järjestelmän [System Settings] ­[HDMI Settings] - [Control for HDMI] ­asetukseksi [On] (sivu 58). Oletusasetus on [On]. Ota Control for HDMI -toiminnon asetukset televisiossa ja järjestelmään yhdistetyssä toisessa laitteessa käyttöön.
Vihje
Jos otat Control for HDMI ("BRAVIA" sync)
-toiminnon käyttöön, kun käytät Sonyn
valmistamaa televisiota, järjestelmän
Järjestelmän virrankatkaisutoiminto
Kun sammutat television, järjestelmä sammuu automaattisesti. Määritä järjestelmän [System Settings] ­[HDMI Settings] - [Standby Linked to TV]
-asetukseksi [On] tai [Auto] (sivu 58). Oletusasetus on [Auto].
Huomautus
Laitteen tilasta riippuen liitetty laite ei ehkä sammu.
Järjestelmän äänenhallintatoiminto
Jos käynnistät järjestelmän television katselun aikana, television ääni toistetaan järjestelmään liitetyistä kaiuttimista. Järjestelmän äänenvoimakkuutta voidaan säätää television kauko-ohjaimella. Jos television ääni toistettiin järjestelmän kaiuttimilla, kun viimeksi katselit televisiota, järjestelmän virta kytketään automaattisesti, kun käynnistät television uudelleen. Toiminnot voidaan suorittaa myös television valikosta. Lisätietoja on television käyttöohjeessa.
Huomautuksia
• Jos valittuna on muu kuin [Televisio], [HDMI1], [HDMI2] tai [HDMI3], ääni toistetaan vain televisiosta, kun television Twin Picture -toiminto on käytössä. Kun poistat Twin Picture -toiminnon käytöstä, ääni toistetaan järjestelmästä.
• TV-näytössä näkyvä järjestelmän äänenvoimakkuustason luku voi vaihdella televisiokohtaisesti. Televisiossa näytettävä äänenvoimakkuustason numero voi poiketa
FI
51
Page 52
järjestelmän etupaneelin näytössä näytettävästä numerosta.
• Television asetuksista riippuen järjestelmän äänenhallintatoiminto ei ehkä ole käytettävissä. Lisätietoja on television käyttöohjeessa.
• Televisiosta riippuen toistettavan sisällön alkuosaa ei ehkä toisteta oikein.
Valikon käyttäminen television kauko-ohjaimella
Audio Return Channel
Jos järjestelmä liitetään television HDMI IN -liitäntään, joka tukee Audio Return Channel (ARC) -toimintoa, voit kuunnella television ääntä järjestelmän kaiuttimista optista digitaalikaapelia kytkemättä. Määritä järjestelmässä [System Settings] -[HDMI Settings] - [TV Audio Input Mode] -asetukseksi [Auto] (sivu 58). Oletusasetus on [Auto].
Huomautus
Jos televisio ei tue Audio Return Channel
-toimintoa, siihen on liitettävä optinen digitaalikaapeli (sisältyy toimitukseen) (perehdy mukana toimitettuun aloitusoppaaseen).
Yhden kosketuksen toistotoiminto
Kun toistat järjestelmään liitetyssä laitteessa (esimerkiksi Blu-ray Disc
-soittimessa tai PlayStation®4:ssä) olevaa sisältöä, järjestelmään ja televisioon kytketään automaattisesti virta, järjestelmän tuloksi vaihdetaan toistettava laite ja ääni toistetaan järjestelmän kaiuttimista.
Huomautuksia
• Jos järjestelmän [System Settings] ­[HDMI Settings] - [Standby Through] ­asetuksena on [On] tai [Auto] ja television ääni toistettiin television kaiuttimis ta, kun viimeksi katselit televisiota, järjestelmä ei käynnisty, ja ääni sekä kuva toistetaan televisiosta, vaikka toistat laitteessa olevaa sisältöä (sivu 58).
Voit valita järjestelmän kauko-ohjaimen SYNC MENU -painikkeella ja käyttää järjestelmää. Tämä toiminto on käytettävissä, jos televisio tukee linkkivalikkoa. Lisätietoja on television käyttöohjeessa.
Huomautuksia
• Television linkkivalikossa televisio tunnistaa järjestelmän nimellä ”Player”.
• Jotkin toiminnot eivät ehkä ole käytettävissä joissakin televisioissa.
HDMI Standby Through
-virransäästöasetus
HDMI Standby Through
-virransäästöasetus (sivu 58) on
toiminto, jonka avulla voit nauttia liitetyn laitteen äänestä ja kuvasta järjestelmän virtaa kytkemättä. Määritä [System Settings] - [HDMI Settings] - [Standby Through] ­asetukseksi [Auto] (sivu 58). Oletusasetus on [Auto].
Huomautus
Jos järjestelmään liitetyn laitteen kuva ei näy televisiossa, määritä [Standby Through] -asetukseksi [On]. Jos liität muun kuin Sonyn valmistaman television, suosittelemme, että valitset tämän asetuksen.
52
FI
Page 53
9
9
Eri toimintojen/asetusten käyttäminen

BRAVIA Sync -toiminnon käyttäminen

Control for HDMI -toiminnon lisäksi voit käyttää BRAVIA Sync -toimintoa tukevissa laitteissa myös seuraavia toimintoja:
• Scene Select-toiminto.
• kotiteatterin ohjaustoiminto
• Echo Canceling -toiminto
• Kielen seuranta
Huomautus
Nämä toiminnot ovat Sonyn kehittämiä toimintoja. Ne eivät toimi muissa kuin Sonyn valmistamissa tuotteissa.
Scene Select -toiminto
Järjestelmän äänikenttä vaihdetaan automaattisesti television Scene Select
-toiminnon asetusten mukaan. Lisätietoja on television käyttöohjeessa. Määritä äänikentäksi [ClearAudio+] (sivu 29).
Kotiteatterin ohjaustoiminto
Kun käytät kotiteatterin ohjaustoimintoa tukevaa televisiota, muun muassa järjestelmän määrittäminen, äänikenttäasetusten määrittäminen ja tulon vaihtaminen voidaan suorittaa television tuloa vaihtamatta. Tätä toimintoa voidaan käyttää, kun televisio on yhteydessä Internetiin. Lisätietoja on television käyttöohjeessa.
Kaiunpoistotoiminto
Kaikua vähennetään, kun käytät sosiaalista katselutoimintoa, esimerkiksi Skypea, televisio-ohjelmia katsottaessa. Tätä toimintoa voidaan käyttää, jos televisio tukee sosiaalista katselutoimintoa. Lisätietoja on television käyttöohjeessa.
Huomautuksia
• Jos järjestelmän tulona on sosiaalista katselutoimintoa käytettäessä [HDMI1], [HDMI2] tai [HDMI3], tuloksi vaihdetaan automaattisesti [Televisio]. Sosiaalisen katselutoiminnon ja televisio-ohjelman ääni toistetaan järjestelmän kaiuttimista.
• Ääni toistetaan vain television kaiuttimesta, jos järjestelmän tulona on sosiaalista katselutoimintoa käytettäessä muu kuin [Televisio], [HDMI1], [HDMI2] tai [HDMI3].
• Tätä toimintoa ei voi käyttää, kun ääni toistetaan televisiosta.
Kielen seuranta
Jos vaihdat television kuvaruutunäytön kielen, myös järjestelmän kuvaruutunäytön kieli vaihdetaan.
\x0
\x0
FI
53
Page 54

Asetusnäytön käyttäminen

Voit muuttaa esimerkiksi kuva- ja ääniasetuksia. Oletusasetukset näkyvät alleviivattuina.
1 Paina HOME-painiketta.
Päävalikko ilmestyy TV-näyttöön.
2 Valitse päävalikosta [Setup].
Asetusnäyttö avautuu TV-näyttöön.
3 Valitse asetuskohde.
Asetuskohde Selitys
[Software Update] Päivittää järjestelmän ohjelmiston. (sivu 55)
[Screen Settings]
[Audio Settings] Tekee ääniasetukset liitäntöjen mukaan. (sivu 55)
[Bluetooth Settings]
[System Settings] Tekee järjestelmään liittyvät asetukset. (sivu 57)
[Network Settings] Tekee Internet- ja kotiverkkoasetukset. (sivu 59)
[Input Skip Setting]
[Easy Setup]
[Resetting]
Tekee näyttöasetukset television tyypin mukaan. (sivu 55)
Tekee BLUETOOTH-toiminnon lisäasetukset. (sivu 56)
Tekee tulon ohitusasetukset kutakin tuloa varten. (sivu 59)
Suorittaa Easy Setup -toiminnon uudelleen ja tekee perusasetukset. (sivu 60)
Palauttaa järjestelmän tehtaan oletusasetuksiin. (sivu 60)
54
FI
Page 55
9
9
Eri toimintojen/asetusten käyttäminen
[Software Update]
Päivittämällä ohjelmiston uusimpaan versioon saat käyttöösi uudet toiminnot. Lisätietoja päivitystoiminnoista on seuraavassa verkkosivustossa: www.sony.eu/support
Huomautuksia
• Päivityksen suorittaminen voi kestää jopa 1 tunnin.
• Päivitysten suorittamiseen Internetin kautta vaaditaan Internet-ympäristö.
• Ohjelmistopäivityksen aikana etupaneelin näytössä lukee ”UPDT”. Päivityksen suorittamisen jälkeen järjestelmä käynnistyy automaattisesti uudelleen. Älä käynnistä tai sammuta järjestelmää tai käytä järjestelmää tai televisiota, kun päivitys on meneillään. Odota, kunnes ohjelmistopäivitys on suoritettu loppuun.
• Määritä [Auto Update] -asetukseksi [On], kun haluat suorittaa ohjelmistopäivitykset automaattisesti (sivu 58). Päivityksen tiedoista riippuen ohjelmistopäivitys voidaan suorittaa myös silloin, kun valitset [Auto Update]
-asetukseksi [Off].
[Update via Internet]
Päivittää järjestelmän ohjelmiston käytettävissä olevan verkon kautta. Noudata näyttöön tulevia ohjeita. Varmista, että verkko on yhteydessä Internetiin.
[Update via USB Memory]
Päivittää ohjelmiston USB-muistitikulta. Varmista, että ohjelmistopäivityskansion nimi on ”UPDATE”.
\x0
[Screen Settings]
\x0
[Output Video Resolution]
[Auto]: Toistaa videosignaalin television tai yhdistetyn laitteen tarkkuuden mukaan. [480p/576p]*: Toistaa 480p:n/576p:n videosignaalin.
* Jos toistettavan sisällön värijärjestelmä
on NTSC, videosignaalit voidaan muuntaa tarkkuudeltaan vain [480p]­muotoon.
[YCbCr/RGB (HDMI)]
[Auto]: Tunnistaa automaattisesti ulkoisen laitteen tyypin ja vaihtaa sitten väriasetusta sen mukaan. [RGB]: Valitse tämä asetus, jos liität järjestelmän HDCP-yhteensopivalla DVI­liitännällä varustettuun laitteeseen.
[Video Direct]
Voit poistaa järjestelmän kuvaruutunäytön (OSD) käytöstä, kun [HDMI1]-, [HDMI2]- tai [HDMI3]-tulo on valittuna. Tästä on hyötyä, kun pelaat peliä, sillä voit nauttia pelin näytöstä parhaalla mahdollisella tavalla. [On]: Poistaa kuvaruutunäytön käytöstä. Tietoja ei näytetä TV­näytössä, eivätkä OPTIONS­ja DISPLAY-painikkeet toimi. [Off]: Näyttää tiedot vain TV-näytössä, kun muutat asetuksia, esimerkiksi kun valitset äänikentän.
[Audio Settings]
[Speaker Settings]
Voit määrittää kaiutinasetukset parhaan mahdollisen tilaäänen tuottamiseksi. Lisätietoja on kohdassa ”Kaiutinasetusten mukauttaminen tilaäänen käyttöä varten” (sivu 45).
FI
55
Page 56
[DSEE HX]
Toiminto on käytettävissä vain silloin, jos äänikentäksi valitaan [Music]. [On]: Muuntaa äänidatan High­Resolution Audio -tiedostoksi ja toistaa usein hävinneet korkeat äänet selkeästi (sivu 48). [Off]: Off
[Audio DRC]
Voit pakata ääniraidan dynaamisen alueen. [Auto]: Pakkaa Dolby TrueHD -koodatun äänen automaattisesti. [On]: Järjestelmä toistaa Dolby­ääniraidan dynaamisen äänialueen tallennusinsinöörin tarkoittamalla tavalla. [Off]: Ei dynamiikka-alueen pakkausta.
[Audio Output]
Voit valita äänisignaalin toistotavan. [Speaker]: Monikanavaääni toistetaan vain järjestelmän kaiuttimilla. [Speaker + HDMI]: Ääni toistetaan TV:n kaiuttimesta ja järjestelmään liitetyistä kaiuttimista. Toistolaitteen äänenlaatu vaihtelee television äänenlaadun (kuten kanavien määrän ja näytteenottotaajuuden) mukaan. Jos televisiossa on stereokaiuttimet, järjestelmän kaiutin toistaa äänen myös stereona kuten televisio, vaikka toistettaisiin monikanavaista lähdettä.
Huomautus
Kun [Audio Output] -asetuksena on [Speaker + HDMI], kun [HDMI1]-, [HDMI2]­tai [HDMI3]-tulo on valittuna, järjestelmän näyttövalikko (OSD) ei näy eivätkä OPTIONS- tai DISPLAY-painikkeet toimi.
[Sound Effect]
Voit ottaa äänitehosteen, kuten äänikentän, käyttöön tai poistaa sen käytöstä. [Sound Field On]: Ottaa kaikki äänitehosteet käyttöön.
[Off]: äänitehosteet poistetaan käytöstä. Valitse tämä, kun et halua määrittää näytteenottotaajuuden ylärajaa.
[Bluetooth Settings]
[Bluetooth Mode]
Voit nauttia BLUETOOTH-laitteessa olevasta sisällöstä käyttämällä tätä järjestelmää tai kuuntelemalla tämän järjestelmän ääntä BLUETOOTH­toimintoa tukevilla kuulokkeilla. [Receiver]: Järjestelmä on vastaanotintilassa, jossa se pystyy vastaanottamaan ja toistamaan ääntä BLUETOOTH-laitteesta. [Transmitter]: Järjestelmä on lähetintilassa, jossa se pystyy lähettämään ääntä BLUETOOTH­toimintoa tukevilla kuulokkeilla. Jos vaihdat järjestelmän tulon, etupaneelin näyttöön ilmestyy ”BT TX”. [Off]: BLUETOOTH-toiminto poistetaan käytöstä, eikä [Bluetooth Audio] -tuloa voi valita.
Huomautus
Yhden kosketuksen toiminnolla voit muodostaa yhteyden BLUETOOTH­laitteeseen* myös silloin, kun [Bluetooth Mode] -asetukseksi on määritetty [Off].
* Vain mobiililaitteet, kuten älypuhelin,
tablet-laite ja WALKMAN®-laite
[Device List]
Näyttää pariksi liitettyjen ja havaittujen BLUETOOTH-vastaanottimien (SNK­laitteiden) luettelon, kun [Bluetooth Mode] -asetukseksi on määritetty [Transmitter].
[Bluetooth Standby]
Voit asettaa [Bluetooth Standby] -tilan siten, että järjestelmä voidaan käynnistää BLUETOOTH-laitteella myös silloin, kun järjestelmä on valmiustilassa. Tämä toiminto on
56
FI
Page 57
9
9
Eri toimintojen/asetusten käyttäminen
käytettävissä vain silloin, jos [Bluetooth Mode] -asetukseksi on määritetty [Receiver] tai [Transmitter]. [On]: Järjestelmän virta kytkeytyy automaattisesti, kun pyydät BLUETOOTH-yhteyden muodostamista pariksi liitetystä BLUETOOTH-laitteesta. [Off]: Off
[Bluetooth Codec - AAC]
Tämä toiminto on käytettävissä vain silloin, jos [Bluetooth Mode]
-asetukseksi on määritetty [Receiver] tai
[Transmitter]. [On]: Ota AAC-pakkausmuoto käyttöön. [Off]: Poista AAC-pakkausmuoto käytöstä.
Huomautuksia
• Kun AAC on käytössä ja laite tukee AAC­muotoa, järjestelmä tuottaa laadukkaan äänen.
• Kun muodostat yhteyden BLUETOOTH­toimintoa tukeviin kuulokkeisiin, tätä asetusta ei voi muuttaa.
[Bluetooth Codec - LDAC]
Tämä toiminto on käytettävissä vain silloin, jos [Bluetooth Mode]
-asetukseksi on määritetty [Receiver]
tai [Transmitter]. [On]: Ota LDAC-pakkausmuoto käyttöön. [Off]: Poista LDAC-pakkausmuoto käytöstä.
Huomautuksia
• Kun LDAC on käytössä ja laite tukee LDAC-muotoa, järjestelmä tuottaa tavallista laadukkaamman äänen.
• Kun muodostat yhteyden BLUETOOTH­toimintoa tukeviin kuulokkeisiin, tätä asetusta ei voi muuttaa.
[Wireless Playback Quality]
Voit määrittää LDAC-toiston tiedonsiirtonopeuden. Tämä toiminto on käytettävissä vain silloin, jos [Bluetooth Mode] -asetukseksi on määritetty [Transmitter] ja [Bluetooth
Codec - LDAC] -asetukseksi on määritetty [On]. [Auto]: Tiedonsiirtonopeutta muutetaan automaattisesti käyttöympäristön mukaan. Jos äänentoisto on tätä tilaa käytettäessä epävakaa, käytä kolmea muuta tilaa. [Sound Quality]: Käytetään suurinta mahdollista bittinopeutta. Ääni lähetetään tavallista laadukkaampana, mutta äänentoisto voi joskus muuttua epävakaaksi, kun linkin laatu ei ole tarpeeksi hyvä. [Standard]: Käytetään keskimmäistä bittinopeutta. Siinä äänenlaatu ja toiston vakaus ovat tasapainossa keskenään. [Connection]: Korostetaan vakautta. Äänenlaatu voi olla hyväksyttävä ja yhteyden tila on todennäköisesti vakaa. Jos yhteys on epävakaa, suosittelemme tämän asetuksen käyttöä.
[System Settings]
[OSD Language]
Voit valita järjestelmän kuvaruutunäytölle haluamasi kielen.
[Wireless Subwoofer Connection]
Voit muodostaa bassokaiuttimen langattoman yhteyden uudelleen. Lisätietoja on kohdassa ”Bassokaiuttimen langattoman yhteyden muodostaminen (SECURE LINK)” (sivu 46).
[IR-Repeater]
[On]: Television etäohjaussignaalit lähetetään päälaitteen takaosasta (sivu 50). [Off]: Poistaa toiminnon käytöstä. Lisätietoja on kohdassa ”Kauko­ohjaimen signaalin lähettäminen televisioon päälaitteen kautta” (sivu 50).
\x0
\x0
FI
57
Page 58
[HDMI Settings]
• [Control for HDMI] (sivu 51) [On]: Control for HDMI -toiminto on käytössä. HDMI-kaapelilla yhdistetyt laitteet voivat ohjata toisiaan. [Off]: Off
• [Standby Linked to TV] (sivu 51) Tämä toiminto on käytettävissä, jos [Control for HDMI] -asetukseksi on määritetty [On].
[Auto]
: Jos järjestelmän tulona on [Televisio], [HDMI1], [HDMI2] tai [HDMI3], järjestelmä sammuu automaattisesti, kun katkaiset television virran. [On]: Järjestelmä sammuu tuloon katsomatta automaattisesti, kun television virta katkaistaan. [Off]: Järjestelmä ei sammu, kun television virta katkaistaan.
• [Standby Through] (sivu 52) Tämä toiminto on käytettävissä, jos [Control for HDMI] -asetukseksi on määritetty [On].
[Auto]: Signaali toistetaan
järjestelmän HDMI OUT (ARC)
-liitännän kautta, kun television virta on kytkettynä, mutta järjestelmä on sammutettu. Järjestelmän valmiustilan virrankulutusta voidaan vähentää entisestään määrittämällä asetukseksi [On].
[On]
: Signaali toistetaan aina järjestelmän HDMI OUT (ARC) -liitännän kautta, kun järjestelmä on sammutettu. Jos liität muun kuin Sonyn valmistaman television, suosittelemme, että valitset tämän asetuksen.
[Off]: Signaaleja ei toisteta
järjestelmän HDMI OUT (ARC)
-liitännän kautta, kun järjestelmä on sammutettu. Kytke järjestelmään virta, jotta voit nauttia järjestelmään liitetyn laitteen televisiosisällöstä. Järjestelmän valmiustilan virrankulutusta voidaan vähentää entisestään määrittämällä asetukseksi [On].
• [TV Audio Input Mode] (sivu 52) Määritä tämä toiminto, kun järjestelmä on liitetty television HDMI IN -liitäntään, joka tukee Audio Return Channel -toimintoa. Audio Return Channel -toiminto on käytettävissä, jos [Control for HDMI] -asetukseksi on määritetty [On]. [Auto]: Voit kuunnella television ääntä järjestelmän kaiuttimista. [Optical]: Käytä tätä asetusta, kun optinen digitaalikaapeli on liitettynä.
• [HDMI Signal Format] Voit valita tulosignaalin HDMI­signaalimuodon. Lisätietoja on kohdassa ”HDMI-signaalimuodon määrittäminen 4K-videosisällön katselua varten” (sivu 19).
[Quick Start/Network Standby]
[On]: Lyhentää käynnistysaikaa, kun järjestelmä on valmiustilassa. Voit antaa verkon kautta yhdistetyn laitteen käynnistää järjestelmän, kun järjestelmä on valmiustilassa. [Off]: Off
[Auto Standby]
[On]: Ottaa [Auto Standby] -toiminnon käyttöön. Jos järjestelmää ei käytetä noin 20 minuuttiin, se siirtyy automaattisesti valmiustilaan. [Off]: Off
[Software Update Notification]
[On]: Asettaa järjestelmän ilmoittamaan sinulle uusimman ohjelmistoversion tiedot (sivu 55). [Off]: Off
[Auto Update Settings]
• [Auto Update] [On]: Ohjelmistopäivitys suoritetaan klo 02.00–05.00 paikallista aikaa käyttämällä valittua [Time Zone]
-asetusta, kun järjestelmä ei ole käytössä. Jos valitset [Quick Start/ Network Standby] -asetukseksi [Off],
58
FI
Page 59
9
9
Eri toimintojen/asetusten käyttäminen
ohjelmistopäivitys suoritetaan järjestelmän virran katkaisemisen jälkeen. [Off]: Off
• [Time Zone] Valitse maa/alue.
Huomautuksia
• Päivityksen tiedoista riippuen
ohjelmistopäivitys voidaan suorittaa myös silloin, kun valitset [Auto Update]
-asetukseksi [Off].
• Ohjelmistopäivitys suoritetaan
automaattisesti 11 päivän kuluessa uuden ohjelmistoversion julkaisemisesta.
[Device Name]
Voit muuttaa järjestelmän nimen mielesi mukaan, jotta se on helpompi tunnistaa [Bluetooth Audio] -toimintoa käytettäessä. Nimeä käytetään myös muiden verkkotoimintojen, kuten Home Network -toiminnon, kanssa. Kirjoita nimi näyttönäppäimistöllä noudattamalla näytössä näkyviä ohjeita.
[System Information]
Voit näyttää järjestelmän ohjelmistoversion tiedot ja MAC­osoitteen.
[Software License Information]
Voit näyttää ohjelmiston käyttöoikeustiedot.
[Network Settings]
[Internet Settings]
Yhdistä järjestelmä verkkoon etukäteen. [Wired Setup]: Valitse tämä asetus, kun liität laajakaistareitittimen lähiverkkokaapelilla. Kun valitset tämän asetuksen, järjestelmän langaton lähiverkkotoiminto poistetaan automaattisesti käytöstä.
[Wireless Setup]: Valitse tämä asetus,
kun käytät järjestelmän
sisäänrakennettua Wi-Fi-toimintoa langattoman verkkoyhteyden muodostamiseen.
Vihje
Lisätietoja saat käymällä seuraavassa sivustossa ja perehtymällä usein kysyttyihin kysymyksiin: www.sony.eu/support
[Network Connection Status]
Näyttää nykyisen verkon yhteystilan.
[Network Connection Diagnostics]
Voit suorittaa verkon vianmäärityksen ja tarkistaa, onko verkkoyhteys muodostettu oikein.
[Connection Server Settings]
Määrittää, näytetäänkö yhdistetty Home Network -palvelin.
[Auto Home Network Access Permission]
[On]: Sallii juuri havaitun Home Network
-ohjaimen automaattisen käytön. [Off]: Off
[Home Network Access Control]
Näyttää Home Network -ohjainta tukevien tuotteiden luettelon ja määrittää, hyväksytäänkö komennot luettelossa olevilta ohjaimilta.
[External Control]
[On]
: Antaa kodin automaattisen ohjaimen ohjata järjestelmää. [Off]: Off
[Input Skip Setting]
Asetuksen ohitus on kätevä toiminto, jonka avulla voit ohittaa käyttämättömät tulot, kun valitset toiminnon painamalla INPUT +/– -painiketta.
[Do not skip]: Järjestelmä ei ohita
valittua tuloa. [Skip]: Järjestelmä ohittaa valitun tulon.
\x0
\x0
FI
59
Page 60
Huomautus
Jos painat INPUT +/– -painiketta, kun päävalikko on avattuna, tulon kuvake näkyy himmennettynä, jos sen asetukseksi on määritetty [Skip].
Vihje
Voit suorittaa [Input Skip Setting]
-toiminnon asetusvalikosta (sivu 61).
[Easy Setup]
Suorittaa [Easy Setup] -toiminnon, joka helpottaa järjestelmän ensimmäisten perusasetusten ja verkon perusasetusten tekemistä. Noudata näytössä näkyviä ohjeita.
[Resetting]
[Reset to Factory Default Settings]
Voit palauttaa järjestelmäasetukset tehtaan oletusasetuksiin valitsemalla asetusryhmän. Kaikki ryhmän asetukset palautetaan.
[Initialise Personal Information]
Voit poistaa järjestelmään tallennetut henkilökohtaiset tietosi.
Huomautus
Jos hävität, siirrät tai myyt tämän järjestelmän, poista turvallisuussyistä kaikki henkilökohtaiset tiedot. Huolehdi tarvittavista turvatoimista, kirjaudu esimerkiksi ulos verkkopalvelun käytön jälkeen.
60
FI
Page 61
\x0
9
9
Eri toimintojen/asetusten käyttäminen

Asetusvalikon luettelo

Painamalla OPTIONS-painiketta voit käyttää erilaisia asetuksia ja toistotoimintoja. Käytettävissä olevat vaihtoehdot vaihtelevat tilanteen mukaan.
Toiminto Selitys
[A/V SYNC] Säätää kuvan ja äänen välistä viivettä. Äänilähtöä voidaan viivästyttää
[Sound Field] Muuttaa äänikentän asetusta (sivu 29).
[Night] Valitsee yötilan (sivu 30).
[Voice] Valitsee puhetilan (sivu 30).
[Input Skip Setting] Ohittaa käyttämättömät tulot, kun toiminto valitaan painamalla INPUT
[Input Label Setting] Muuttaa päävalikossa näkyvän [HDMI1]-, [HDMI2]- tai [HDMI3]-tulon
[Repeat Setting] Ottaa toistuvan toiston käyttöön.
[Shuffle Setting] Ottaa satunnaistoiston käyttöön.
[Play/Stop] Aloittaa tai pysäyttää toiston.
[Play from start] Toistaa kohteen alusta.
(sivu 31).
+/– -painiketta (sivu 59).
nimen (sivu 26).
\x0
FI
61
Page 62

Vianmääritys

Vianmääritys

Jos jokin seuraavista ongelmista ilmenee järjestelmän käytön aikana, yritä ratkaista ongelma näiden vianmääritysohjeiden avulla, ennen kuin viet järjestelmän huoltoon. Jos ongelma ei ratkea, ota yhteyttä lähimpään Sony-jälleenmyyjään. Kun viet järjestelmän huoltoon, ota mukaan sekä päälaite että bassokaiutin, vaikka ongelma vaikuttaisi koskevan vain toista näistä.
Virta
Järjestelmä ei saa virtaa.
Varmista, että verkkovirtajohto on
liitetty tiukasti.
Irrota verkkovirtajohto pistorasiasta,
odota useita minuutteja ja liitä virtajohto takaisin pistorasiaan.
Järjestelmä ei käynnisty, vaikka television virta kytketään.
Määritä [Järjestelmäasetukset] -
[HDMI-asetukset] - [HDMI-ohjaus] ­asetukseksi [käytössä] (sivu 58). Television on tuettava HDMI-ohjaus­toimintoa (sivu 51). Lisätietoja on television käyttöohjeessa.
Tarkista television kaiutinasetukset.
Järjestelmä synkronoidaan television kaiutinasetusten kanssa. Lisätietoja on television käyttöohjeessa.
Jos ääni toistettiin edellisellä kerralla
television kaiuttimista, järjestelmä ei käynnisty, vaikka television virta kytketään.
Järjestelmä sammuu, kun television virta katkaistaan.
Tarkista [Järjestelmäasetukset] -
[HDMI-asetukset] - [Standby Linked
to TV] -kohdan asetus (sivu 58). Kun [Standby Linked to TV] -asetuksena on [käytössä], järjestelmä sammuu tuloon katsomatta automaattisesti, kun television virta katkaistaan.
Järjestelmä ei sammu, vaikka television virta katkaistaan.
Tarkista [Järjestelmäasetukset] -
[HDMI-asetukset] - [Standby Linked to TV] -kohdan asetus (sivu 58). Jos haluat järjestelmän sammuvan automaattisesti tulosta riippumatta, kun televisio sammutetaan, määritä [Standby Linked to TV] -asetukseksi [käytössä]. Television on tuettava HDMI-ohjaus-toimintoa (sivu 51). Lisätietoja on television käyttöohjeessa.
Kuva
Kuvaa ei ole tai kuvaa ei toisteta oikein.
Valitse oikea tulo (sivu 15).Jos kuvaa ei ole, kun TV-tulo on
valittuna, valitse haluamasi TV­kanava television kauko-ohjaimella.
Jos kuvaa ei ole, kun HDMI IN 1/2/3
-tulo on valittuna, paina liitetyn laitteen toistopainiketta.
Irrota HDMI-kaapeli ja kytke se
uudelleen. Varmista, että kaapeli on kytketty kunnolla.
Voit asettaa videotulon
tarkkuusasetuksen alimmalle tasolle pitämällä pääyksikön -painiketta painettuna ja painamalla +, – ja +.
Kun liitetyn laitteen kuva ei näy tai
liitetyn laitteen kuvaa ei toisteta oikein, määritä [Järjestelmäasetukset]
- [HDMI-asetukset] - [HDMI­signaalimuoto] -asetukseksi [Standard format] (sivu 19).
Jos liität HDCP 2.2 -yhteensopivan
laitteen, varmista, että liität laitteen järjestelmän HDMI IN -liitäntään ja television järjestelmän HDMI OUT
-liitäntään.
62
FI
Page 63
9
9
Vianmääritys
Järjestelmä on liitetty tulolaitteeseen,
joka ei ole HDCP (High-bandwidth Digital Content Protection)
-yhteensopiva. Tarkista tässä tilanteessa liitetyn laitteen tekniset tiedot.
HDMI IN 1/2/3 -liitännän kautta toistettu 3D-sisältö ei näy TV­näytössä.
Joissakin televisioissa tai
videolaitteissa 3D-sisältöä ei välttämättä näytetä. Tarkista tuettu HDMI-videomuoto (sivu 76).
HDMI IN 1/2/3 -liitännän kautta toistettu 4K-videosisältö ei näy TV­näytössä.
Joissakin televisioissa tai
videolaitteissa 4K-videosisältöä ei välttämättä näytetä. Tarkista television ja videolaitteen kuvaominaisuudet ja -asetukset.
Kuva ei ehkä näy oikein, jos [HDMI-
signaalimuoto] -asetusta muutetaan. Vaihda tällöin asetukseksi [Standard format] (sivu 19).
Käytä 18 Gb/s:n Ethernet-yhteyttä
tukevaa Premium High Speed HDMI
-kaapelia tai Ethernet-yhteyttä tukevaa High Speed HDMI -kaapelia (sivu 76).
Kuvaa ei näytetä koko TV-näytössä.
Mediasisällön kuvasuhde on kiinteä.
HDMI-liitännän kautta toistetut kuvat ovat vääristyneitä.
HDMI-liitäntään kytketyn laitteen
videokuva voi olla vääristynyt. Määritä tällöin [Video Direct]
-asetukseksi [käytössä] (sivu 55).
Televisiosta ei tule kuvaa ja ääntä, kun järjestelmän virtaa ei ole kytketty.
Määritä järjestelmän
[Järjestelmäasetukset] - [HDMI­asetukset] - [HDMI-ohjaus] ­asetukseksi [käytössä] ja sitten
[Valmiustila/läpivienti] -asetukseksi [Auto] tai [käytössä] (sivu 58).
Kytke järjestelmään virta ja vaihda
tuloksi sisältöä toistavan laitteen tulo.
Jos liitettynä on muita kuin Sonyn
valmistamia, HDMI-ohjaus -toimintoa tukevia laitteita, määritä [Järjestelmäasetukset] - [HDMI­asetukset] - [Valmiustila/läpivienti] ­asetukseksi [käytössä] (sivu 58).
HDR-sisältöä ei voi näyttää HDR­muodossa.
Tarkista television ja liitetyn laitteen
asetukset. Lisätietoja on television ja liitetyn laitteen käyttöohjeissa.
Jotkin laitteet voivat muuntaa HDR­sisällön SDR-muotoon, jos kaistanleveys ei riitä. Määritä tällöin [Järjestelmäasetukset] - [HDMI­asetukset] - [HDMI-signaalimuoto] ­asetukseksi [Enhanced format], jos televisio ja liitetty laite tukevat jopa 18 Gb/s:n kaistanleveyttä (sivu 19). Kun valitset [Enhanced format], käytä 18 Gb/ s:n Ethernet-yhteyttä tukevaa Premium High Speed HDMI -kaapelia (sivu 76).
Sound
Television ääntä ei toisteta järjestelmän kautta.
Tarkista järjestelmään ja televisioon
liitetyn HDMI-kaapelin, optisen digitaalikaapelin tai analogisen äänikaapelin tyyppi ja liitäntä (perehdy mukana toimitettuun aloitusoppaaseen).
Kun järjestelmä ja televisio on
yhdistetty HDMI-kaapelilla, tarkista seuraavat asiat: – Liitetyn television HDMI-liitännässä
on merkintä ”ARC”.
– Television HDMI-ohjaus -toiminto
on käytössä.
– Järjestelmän [HDMI-ohjaus]
-asetukseksi on määritetty [käytössä] ja [TV Audio Input Mode]
-asetukseksi on määritetty [Auto] (sivu 58).
\x0
\x0
FI
63
Page 64
Jos televisio ei tue Audio Return
Channel -toimintoa, liitä optinen digitaalikaapeli (sisältyy toimitukseen) (perehdy mukana toimitettuun aloitusoppaaseen). Jos televisio ei tue Audio Return Channel
-toimintoa, television ääntä ei toisteta järjestelmästä, vaikka järjestelmä olisi liitetty television HDMI IN -liitäntään.
Vaihda järjestelmän tuloksi
[Televisio]. Kun yhdistät järjestelmän ja television analogisella äänikaapelilla (lisävaruste), vaihda järjestelmän tuloksi [Analoginen] (sivu 15).
Lisää järjestelmän
äänenvoimakkuutta tai poista mykistys käytöstä.
Jos televisioon liitetyn kaapeli-/
satelliittivirittimen ääntä ei toisteta, liitä laite järjestelmän HDMI IN
-liitäntään ja vaihda järjestelmän tuloksi liitetyn laitteen tulo (HDMI IN 1/2/3) (perehdy mukana toimitettuun aloitusoppaaseen).
Television ja järjestelmän
liittämisjärjestyksen mukaan järjestelmä voidaan mykistää, ja järjestelmän etupaneelin näyttöön voi ilmestyä teksti ”Muting”. Käynnistä tällöin ensin televisio ja sitten järjestelmä.
Määritä television (BRAVIA)
kaiuttimien asetukseksi Audio System. Lisätietoja television määrittämisestä on television käyttöohjeissa.
Televisiosta ei tule kuvaa ja ääntä, kun järjestelmän virtaa ei ole kytketty.
Määritä järjestelmän
[Järjestelmäasetukset] - [HDMI­asetukset] - [HDMI-ohjaus] ­asetukseksi [käytössä] ja sitten [Valmiustila/läpivienti] -asetukseksi [Auto] tai [käytössä] (sivu 58).
Kytke järjestelmään virta ja vaihda
tuloksi sisältöä toistavan laitteen tulo.
Jos liitettynä on muita kuin Sonyn
valmistamia, HDMI-ohjaus -toimintoa tukevia laitteita, määritä [Järjestelmäasetukset] - [HDMI­asetukset] - [Valmiustila/läpivienti] ­asetukseksi [käytössä] (sivu 58).
Ääni kuuluu sekä järjestelmästä että televisiosta.
Mykistä järjestelmän tai television
ääni.
Järjestelmän kautta toistetussa television äänessä on viivettä kuvaan verrattuna.
Määritä [A/V SYNC]-asetukseksi
0 msec, jos alueeksi on valittu 25 msec - 300 msec (sivu 31).
Ääntä ei kuulu, tai järjestelmään liitetyn laitteen ääni kuuluu vain hyvin hiljaisena.
Paina kauko-ohjaimen + -
painiketta ja tarkista äänenvoimakkuuden taso (sivu 13).
Peruuta mykistystoiminto painamalla
kauko-ohjaimen - tai + ­painiketta (sivu 13).
Varmista, että oikea tulolähde on
valittuna. Voit kokeilla muita tulolähteitä painamalla kauko­ohjaimen INPUT +/– -painiketta useita kertoja (sivu 13).
Tarkista, että järjestelmän ja liitetyn
laitteen kaikki kaapelit ja johdot on kytketty kunnolla.
Kun toistat kopiosuojaustekniikan
(HDCP) kanssa yhteensopivaa sisältöä, sitä ei ehkä toisteta järjestelmästä.
Määritä [Järjestelmäasetukset] -
[HDMI-asetukset] - [HDMI­signaalimuoto] -asetukseksi [Standard format] (sivu 19).
64
FI
Page 65
9
9
Vianmääritys
Tilaäänitehoste ei toimi.
Tulosignaalin ja äänikentän
asetuksen mukaan tilaäänen käsittely ei välttämättä toimi halutulla tavalla. Ohjelman tai levyn tilaäänitehoste saattaa olla hyvin hienovarainen.
Jos haluat toistaa monikanavaista
ääntä, tarkista järjestelmään liitetyn laitteen digitaaliäänilähdön asetus. Lisätietoja on liitettyjen laitteiden mukana toimitetuissa käyttöohjeissa.
Kun [Audio Output]-asetuksena on
[Speaker + HDMI], järjestelmän kaiutin toistaa äänen myös stereona kuten televisio, vaikka toistettaisiin monikanavaista lähdettä. Määritä asetukseksi tällöin [Kaiutin] (sivu 56).
Äänessä on viivettä kuvaan verrattuna.
Kun [TV]-, [HDMI1]-, [HDMI2]-,
[HDMI3]- tai [Analog]-tulon ääntä toistetaan Wireless Multi Room
-toiminnolla, äänessä on viivettä kuvaan verrattuna. Jos äänen ja kuvan välinen viive häiritsee sinua, poista Wireless Multi Room -toiminto käytöstä.
Bassokaiutin
Bassokaiuttimesta ei kuulu ääntä, tai ääni on hyvin hiljainen.
Paina kauko-ohjaimen SW + -
painiketta ja lisää bassokaiuttimen äänenvoimakkuutta (sivu 31).
Varmista, että bassokaiuttimen
virran/valmiustilan ilmaisin palaa vihreänä tai oranssina.
Jos bassokaiuttimen virran/
valmiustilan ilmaisin ei syty, kokeile seuraavaa. – Varmista, että bassokaiuttimen
virtajohto on kytketty oikein.
– Kytke bassokaiuttimeen virta
painamalla sen / (virta/ valmiustila) -painiketta.
Jos bassokaiuttimen virran/
valmiustilan ilmaisin vilkkuu hitaasti vihreänä tai oranssina tai palaa punaisena, kokeile seuraavaa. – Siirrä bassokaiutin lähelle
pääyksikköä niin, että bassokaiuttimen virran/ valmiustilan ilmaisin palaa vihreänä tai oranssina.
– Noudata vaiheita kohdassa
”Bassokaiuttimen langattoman yhteyden muodostaminen (SECURE LINK)” (sivu 46).
Bassokaiuttimen virran/valmiustilan
ilmaisin vilkkuu nopeasti vihreänä. – Kysy neuvoa lähimmältä Sony-
jälleenmyyjältä.
Jos bassokaiuttimen virran/
valmiustilan ilmaisin vilkkuu punaisena, katkaise bassokaiuttimesta virta painamalla / (virta/valmiustila) -painiketta ja tarkista, ettei mikään peitä bassokaiuttimen tuuletusaukkoja.
Bassokaiutinta käytetään
bassoäänten tuottamiseen. Jos käytössä on tulolähde, joka sisältää erittäin vähän bassoääniä (esim. televisiolähetys), bassokaiuttimen ääntä voi olla vaikea kuulla.
Määritä yötilan asetukseksi [Off].
Lisätietoja on kohdassa ”Selkeästä äänestä nauttiminen matalalla äänenvoimakkuudella yöllä (NIGHT)” (sivu 30).
Ääni hyppii tai siinä on kohinaa.
Jos lähistöllä on sähkömagneettisia
aaltoja tuottava laite, kuten langaton lähiverkkolaite tai mikroaaltouuni, sijoita järjestelmä erilleen siitä.
Jos päälaitteen ja bassokaiuttimen välissä on jokin este, siirrä tai poista se.
Sijoita päälaite ja bassokaiutin
mahdollisimman lähelle toisiaan.
Vaihda lähistöllä olevan langattoman
lähiverkkoreitittimen tai tietokoneen langattoman lähiverkon taajuudeksi 5GHz:n alue.
\x0
\x0
FI
65
Page 66
Vaihda television tai Blu-ray Disc
-soittimen verkkoyhteys langattomasta langalliseksi.
USB-laiteyhteys
USB-laitetta ei tunnisteta.
Kokeile seuraavaa:
Katkaise järjestelmästä virta.Irrota USB-laite ja liitä se takaisin.Kytke järjestelmään virta.
Varmista, että USB-laite on liitetty
(USB) -liitäntään kunnolla (sivu 27).
Tarkista, näkyykö USB-laitteessa tai
kaapelissa vaurioita.
Varmista, että USB-laitteeseen on
kytketty virta.
Jos USB-laite on liitetty USB-
keskittimen kautta, irrota USB-laite ja liitä se suoraan järjestelmään.
Mobiililaiteyhteys
BLUETOOTH-yhteyttä ei voi muodostaa.
Varmista, että päälaitteen
BLUETOOTH-ilmaisin palaa (sivu 34).
Varmista, että liitettävässä
BLUETOOTH-laitteessa on virta ja BLUETOOTH-toiminto on käytössä.
Siirrä järjestelmä ja BLUETOOTH-laite
lähemmäksi toisiaan.
Muodosta pariliitos järjestelmän ja
BLUETOOTH-laitteen välille uudelleen. Sinun on ensin mahdollisesti katkaistava pariliitos BLUETOOTH-laitteesta tähän järjestelmään.
Pariliitostiedot voidaan poistaa.
Muodosta pariliitos uudelleen (sivu 33).
Pariliitosta ei voi muodostaa.
Siirrä järjestelmä ja BLUETOOTH-laite
lähemmäksi toisiaan.
Varmista, ettei järjestelmä
vastaanota häiriötä langattomista
lähiverkkolaitteista, toisista 2,4 GHz:n langattomista laitteista tai mikroaaltouunista. Jos lähistöllä on sähkömagneettista säteilyä tuottava laite, siirrä laite kauemmas tästä järjestelmästä.
NFC-toimintoa ei voi käyttää.
NFC-toiminto ei toimi BLUETOOTH-
toimintoa tukevien kuulokkeiden kanssa. Jos haluat kuunnella ääntä BLUETOOTH-toimintoa tukevilla kuulokkeilla, katso ”Yhdistetyn television tai laitteen äänen kuunteleminen kuulokkeilla” (sivu 36).
Yhdistetyn BLUETOOTH­mobiililaitteen ääntä ei toisteta järjestelmästä.
Varmista, että päälaitteen
BLUETOOTH-ilmaisin palaa (sivu 34).
Siirrä järjestelmä ja BLUETOOTH-laite
lähemmäksi toisiaan.
Jos lähistöllä on sähkömagneettista
säteilyä tuottava laite, kuten langaton lähiverkkolaite, muu BLUETOOTH­laite tai mikroaaltouuni, siirrä laite kauemmas tästä järjestelmästä.
Poista kaikki esteet järjestelmän ja
BLUETOOTH-laitteen välistä tai siirrä järjestelmä pois esteen läheltä.
Sijoita liitetty BLUETOOTH-laite
toiseen paikkaan.
Vaihda lähistöllä olevan langattoman
lähiverkkoreitittimen tai tietokoneen langattoman lähiverkon taajuudeksi 5GHz:n alue.
Lisää liitetyn BLUETOOTH-laitteen
äänenvoimakkuutta.
Kuulokkeiden BLUETOOTH­yhteys
BLUETOOTH-yhteyttä ei voi muodostaa.
Varmista, että päälaitteen
BLUETOOTH-ilmaisin palaa (sivu 10).
66
FI
Page 67
9
9
Vianmääritys
Varmista, että liitettävässä
BLUETOOTH-laitteessa on virta ja BLUETOOTH-toiminto on käytössä.
Siirrä järjestelmä ja BLUETOOTH-laite
lähemmäksi toisiaan.
Muodosta pariliitos järjestelmän ja
BLUETOOTH-laitteen välille uudelleen. Sinun on ensin mahdollisesti katkaistava pariliitos BLUETOOTH-laitteesta tähän järjestelmään.
Pariliitostiedot voidaan poistaa.
Muodosta pariliitos uudelleen (sivu 36).
Pariliitosta ei voi muodostaa.
Siirrä järjestelmä ja BLUETOOTH-laite
lähemmäksi toisiaan.
Varmista, ettei järjestelmä
vastaanota häiriötä langattomista lähiverkkolaitteista, toisista 2,4 GHz:n langattomista laitteista tai mikroaaltouunista. Jos lähistöllä on sähkömagneettista säteilyä tuottava laite, siirrä laite kauemmas tästä järjestelmästä.
NFC-toimintoa ei voi käyttää.
NFC-toiminto ei toimi BLUETOOTH-
toimintoa tukevien kuulokkeiden kanssa. Jos haluat kuunnella ääntä BLUETOOTH-toimintoa tukevilla kuulokkeilla, katso ”Yhdistetyn television tai laitteen äänen kuunteleminen kuulokkeilla” (sivu 36).
Liitettyjen BLUETOOTH­kuulokkeiden ääntä ei toisteta.
Varmista, että päälaitteen
BLUETOOTH-ilmaisin palaa (sivu 10).
Siirrä järjestelmä ja BLUETOOTH-laite
lähemmäksi toisiaan.
Jos lähistöllä on sähkömagneettista
säteilyä tuottava laite, kuten langaton lähiverkkolaite, muu BLUETOOTH­laite tai mikroaaltouuni, siirrä laite kauemmas tästä järjestelmästä.
Poista kaikki esteet järjestelmän ja
BLUETOOTH-laitteen välistä tai siirrä järjestelmä pois esteen läheltä.
Sijoita liitetty BLUETOOTH-laite
toiseen paikkaan.
Vaihda lähistöllä olevan langattoman
lähiverkkoreitittimen tai tietokoneen langattoman lähiverkon taajuudeksi 5GHz:n alue.
Lisää liitetyn BLUETOOTH-laitteen
äänenvoimakkuutta.
Määritä [Wireless Playback Quality]
-asetukseksi [Liitännät] (sivu 57).
Kiinteä lähiverkkoyhteys
Järjestelmä ei voi muodostaa verkkoyhteyttä.
Tarkista verkkoyhteys (sivu 20) ja
verkkoasetukset (sivu 59).
Langaton lähiverkkoyhteys
Tietokoneesta ei voi muodostaa Internet-yhteyttä [Wi-Fi Protected Setup™ (WPS)] -toiminnon suorittamisen jälkeen.
Reitittimen langattoman yhteyden
asetukset voivat muuttua automaattisesti, jos käytät Wi-Fi Protected Setup -toimintoa ennen reitittimen asetusten muuttamista. Muuta tässä tapauksessa vastaavasti tietokoneen langattoman yhteyden asetuksia.
Järjestelmä ei pysty muodostamaan yhteyttä verkkoon tai verkkoyhteys on epävakaa.
Varmista, että langattoman
lähiverkon reitittimeen on kytketty virta.
Tarkista verkkoyhteys (sivu 21) ja
verkkoasetukset (sivu 59).
Joissakin käyttöympäristöissä
mahdollinen tiedonsiirtoetäisyys voi olla tavallista lyhyempi esimerkiksi
\x0
\x0
FI
67
Page 68
seinämateriaalien, radioaaltojen vastaanotto-olosuhteiden tai järjestelmän ja langattoman lähiverkon reitittimen välissä olevien esteiden vuoksi. Siirrä järjestelmä ja langattoman lähiverkon reititin lähemmäksi toisiaan.
2,4 GHz:n taajuutta käyttävät laitteet,
kuten mikroaaltouunit, BLUETOOTH­laitteet tai digitaaliset langattomat laitteet, voivat häiritä tiedonsiirtoa. Siirrä päälaite kauemmaksi tällaisista laitteista tai katkaise niistä virta.
Langaton lähiverkkoyhteys voi olla
joissakin käyttöympäristöissä epävakaa, etenkin järjestelmän BLUETOOTH-toimintoa käytettäessä. Muuta tällöin käyttöympäristöä.
Haluamaasi langattoman lähiverkon reititintä ei ole langattomien verkkojen luettelossa.
Palaa edelliseen näyttöön painamalla
BACK-painiketta ja yritä suorittaa [Wireless Setup] -toiminto uudelleen (sivu 21). Jos halua maasi langattoman lähiverkon reititintä ei vieläkään havaita, valitse verkkojen luettelosta [New connection registration], valitse [Manual registration] ja anna verkkonimi (SSID) manuaalisesti.
Internet-yhteys
Wireless Multi Room
Äänessä on viivettä kuvaan verrattuna.
Kun [TV]-, [HDMI1]-, [HDMI2]-,
[HDMI3]- tai [Analog]-tulon ääntä toistetaan Wireless Multi Room
-toiminnolla, äänessä on viivettä kuvaan verrattuna. Tällä toiminnolla voit nauttia järjestelmään liitetyn laitteen äänestä eri tiloissa. Jos äänen ja kuvan välinen viive häiritsee sinua, poista Wireless Multi Room -toiminto käytöstä.
Kauko-ohjain
Järjestelmän kauko-ohjain ei toimi.
Suuntaa kauko-ohjain päälaitteessa
olevaa kauko-ohjaimen tunnistinta kohti (sivu 10).
Poista mahdolliset esteet kauko-
ohjaimen ja järjestelmän väliltä.
Vaihda molemmat kauko-ohjaimen
paristot uusiin, jos niiden virta on vähissä.
Varmista, että p ainat kauko-ohjaimen
oikeaa painiketta.
Television kauko-ohjain ei toimi.
Tämä ongelma voidaan ratkaista
ottamalla IR-toistintoiminto käyttöön (sivu 57).
Järjestelmää ei voi yhdistää verkkoon.
Tarkista langallinen tai langaton
lähiverkkoyhteys.
Käynnistä reititin tai langaton
lähiverkkoreititin uudelleen.
FI
68
Muuta
HDMI-ohjaus-toiminto ei toimi oikein.
Tarkista järjestelmään muodostettu
yhteys (perehdy mukana toimitettuun aloitusoppaaseen).
Ota television HDMI-ohjaus-toiminto
käyttöön. Lisätietoja on television käyttöohjeessa.
Odota hetki ja yritä sitten uudelleen.
Jos irrotat järjestelmän virtajohdon pistorasiasta, kestää hetken, ennen
Page 69
9
9
Vianmääritys
kuin toimintoja voi suorittaa. Odota vähintään 15 sekuntia ja yritä sitten uudelleen.
Varmista, että järjestelmään liitetyt
laitteet tukevat HDMI-ohjaus­toimintoa.
Ota HDMI-ohjaus-toiminto
järjestelmään liitetyissä laitteissa käyttöön. Lisätietoja on laitteen käyttöohjeessa.
HDMI CEC -standardi rajoittaa HDMI-
ohjaus-toiminnon avulla ohjattavien laitteiden tyyppejä ja määriä seuraavasti: – tallennuslaitteet (esim. Blu-ray Disc
-tallentimet ja DVD-tallentimet): enintään 3 laitetta
– toistolaitteet (esim. Blu-ray Disc
-soittimet ja DVD-soittimet): enintään 3 laitetta (tämä järjestelmä käyttää niistä yhtä)
– virittimeen liittyvät laitteet:
enintään 4 laitetta
– äänentoistojärjestelmä
(vastaanotin/kuulokkeet): enintään 1 laite (tämän järjestelmän käytössä)
Etupaneelin näytössä vilkkuu vuoronperään ”PRTCT,” ”PUSH” ja ”POWER”.
Katkaise järjestelmän virta
painamalla (virta) -painiketta. Kun ilmaisin poistuu näytöstä, irrota verkkovirtajohto ja tarkista, ettei mikään peitä järjestelmän tuuletusaukkoja.
”BT TX” ilmestyy etupaneelin näyttöön.
Vaihda [Bluetooth Mode]
-asetukseksi [Vastaanotin] painamalla kauko-ohjaimen BLUETOOTH RX/TX -painiketta. Näyttöön tulee ”BT TX”, jos [Bluetooth Mode] -asetuksena on [Transmitter] (sivu 56). Kun painat kauko-ohjaimen BLUETOOTH RX/TX -painiketta, [Bluetooth Mode] -asetukseksi vaihdetaan [Vastaanotin], ja valittu tulo ilmestyy etupaneelin näyttöön.
Television tunnistimet eivät toimi oikein.
Päälaite voi estää joidenkin
tunnistimien (kuten kirkkauden tunnistimen), television kauko­ohjaimen vastaanottimen tai 3D­infrapunalasijärjestelmää tukevan 3D-television 3D-lasien infrapunalähettimen tai langattoman yhteyden toimintaa. Siirrä päälaite pois television luota etäisyydelle, joka sallii näiden osien toimimisen kunnolla. Voit selvittää tunnistimien ja kauko-ohjaimen vastaanottimen sijainnit television mukana toimitetusta käyttöohjeesta.
Langattomat toiminnot (langaton lähiverkko, BLUETOOTH tai bassokaiutin) ovat epävakaita.
Älä sijoita järjestelmän ympärille
television lisäksi muita metalliesineitä.
Yllättäen toistetaan sinulle tuntematonta musiikkia.
Järjestelmä on mahdollisesti toistanut
valmiiksi asennetun musiikkinäytteen. Voit lopettaa toiston painamalla päälaitteen ­painiketta.
Järjestelmä ei toimi oikein.
Järjestelmä saattaa olla
esittelytilassa. Voit peruuttaa esittelytilan käynnistämällä järjestelmän uudelleen. Pidä päälaitteen  (virta)- ja – -painikkeita painettuina yli 5 sekunnin ajan (sivu 70).
\x0
\x0
FI
69
Page 70

Järjestelmän palauttaminen

Jos järjestelmä ei vieläkään toimi oikein, palauta järjestelmä seuraavasti:
1 Paina HOME-painiketta.
Päävalikko ilmestyy TV-näyttöön.
2 Valitse päävalikosta
[Asetukset].
Asetusnäyttö avautuu TV-näyttöön.
3 Valitse [Palauttaminen] - [Reset to
Factory Default Settings].
4 Valitse palautettava
valikkokohde.
5 Valitse [Start].
Palautuksen peruuttaminen
Valitse [Cancel] vaiheessa 5.
Jos asetusten palauttaminen ei onnistu päävalikossa
Pidä päälaitteen (virta)- ja – -painikkeita painettuina yli 5 sekunnin ajan.
Alkuperäiset asetukset palautetaan.
Huomautus
Jos asetukset palautetaan, bassokaiuttimeen muodostettu linkki voi katketa. Perehdy tässä tapauksessa kohtaan ”Bassokaiuttimen langattoman yhteyden muodostaminen (SECURE LINK)” (sivu 46).
70
FI
Page 71
9
9
9

Lisätietoja

Lisätietoja

Tekniset tiedot

Kaiutinpalkki (SA-ST5000)
Vahvistinosio
LÄHTÖTEHO (nimellinen)
Vasen etu + oikea etu: 30 W + 30 W (6 ohmia, 1 kHz, kokonaissärö 1 %)
LÄHTÖTEHO (viitteellinen)
Vasen/oikea etukaiutin: 50 W (6 ohmia/kanava, 1 kHz) Vasen/oikea etudiskanttikaiutin: 50 W (6 ohmia/kanava, 10 kHz) keskikaiutin: 50 W (6 ohmia/kanava, 1kHz) keskidiskanttikaiutin: 50 W (6 ohmia/ kanava, 10 kHz) yläkaiutin: 50 W (6 ohmia/kanava, 1kHz)
Tulot
HDMI IN 1/2/3* ANALOG IN TV IN (OPT)
Lähdöt
HDMI OUT (TV (ARC))*
* HDMI IN 1/2/3- ja HDMI OUT (TV (ARC))
-liitännät tukevat HDCP 2.2 -protokollaa. HDCP 2.2 on uudistettu kopiosuojaustekniikka, jolla suojataan esimerkiksi 4K-elokuvien kaltaista sisältöä.
HDMI-osio
Liitin
Tyyppi A (19-nastainen)
USB-osio
(USB) -liitäntä:
Tyyppi A (USB-muistin liittämiseen)
Lähiverkko-osio
LAN(100)-pääte
100BASE-TX -liitäntä
Langaton lähiverkko-osio
Tietoliikennejärjestelmä
IEEE 802.11 a/b/g/n
Taajuusalue
2,4 GHz, 5 GHz
BLUETOOTH-osio
Tietoliikennejärjestelmä
BLUETOOTH-määrityksen versio 4.1
Lähtö
BLUETOOTH-määrityksen teholuokka 1
Enimmäisyhteysalue
Näköetäisyydellä noin 30 m
Rekisteröitävien laitteiden enimmäismäärä
9 laitetta
Taajuusalue
2,4 GHz:n kaista (2,4–2,4835 GHz)
Modulaatiomenetelmä
FHSS (Freq Hopping Spread Spectrum)
Yhteensopivat BLUETOOTH-profiilit
A2DP 1.2 (Advanced Audio Distribution Profile) AVRCP 1.5 (Audio Video Remote Control Profile)
Tuetut pakkausmuodot
4)
, AAC5), LDAC
SBC
Lähetysalue (A2DP)
20–40 000 Hz (LDAC näytteenottotaajuus 96 kHz, lähetysnopeus 990 kbps) 20–20 000 Hz (näytteenottotaajuus 44,1 kHz)
1)
Todelliseen yhteysalueeseen vaikuttavat useat tekijät, kuten laitteiden välissä olevat esteet, mikroaaltouunin lähellä olevat magneettikentät, staattinen sähkö, langattoman puhelimen käyttö, vastaanottoherkkyys, käyttöjärjestelmä, ohjelmistosovellukset jne.
2)
BLUETOOTH-standardiprofiilit määrittävät laitteiden välisen BLUETOOTH-tiedonsiirron käyttötilan.
3)
Pakkausmuoto: äänisignaalin pakkaus­ja muuntomuoto
4)
Lyhenne sanoista Subband Codec
5)
Lyhenne sanoista Advanced Audio Coding
1)
2)
3)
\x0
\x0
\x0
FI
71
Page 72
Vasen/oikea etukaiutinosio
Kaiutinjärjestelmä
2-tiekoaksiaalikaiutinjärjestelmä, akustinen ripustus
Kaiutin
Basso: 65 mm:n kartiotyyppi, Magnetic fluid -kaiutin Diskantti: 14 mm:n pehmeä kalottityyppi
Keskikaiutin
Kaiutinjärjestelmä
Keski: 2-tiekoaksiaalikaiutinjärjestelmä, akustinen ripustus Satelliitti: Täysaluekaiutinjärjestelmä, akustinen ripustus
Kaiutin (5 kaiutinta)
Keskibasso: 65 mm:n kartiotyyppi, Magnetic fluid -kaiutin Diskantti: 14 mm:n pehmeä kalottityyppi Satelliitti: 65 mm:n kartiotyyppi, Magnetic Fluid -kaiutin
Yläkaiutin
Kaiutinjärjestelmä
Täysaluekaiutinjärjestelmä, akustinen ripustus
Kaiutin
65 mm:n kartiotyyppi, Magnetic Fluid
-kaiutin
Yleistä
Tehontarve
220–240 V AC, 50 Hz/60 Hz
Virrankulutus
Käynnissä: 90 W Lisätietoja virrankulutuksesta valmiustilassa on kohdassa ”Virrankulutus kunkin valmiustilan asetusarvon mukaan” (sivu 73).
Mitat* (noin.) (l/k/s)
1 180 mm × 80 mm × 142 mm (ilman säleikköä) 1 180 mm × 80 mm × 145 mm (säleikön kanssa)
*Ulkonevaa osaa lukuun ottamatta
Paino (noin)
8,3 kg (ilman säleikköä) 8,8 kg (säleikön kanssa)
Yhteensopivat iPod-/iPhone-mallit
Seuraavat iPod-/iPhone-mallit ovat yhteensopivia. Päivitä iPod-/iPhone­laitteeseen uusin ohjelmisto ennen laitteen käyttämistä järjestelmän kanssa. BLUETOOTH-tekniikka toimii seuraavien kanssa: iPhone 7 Plus / iPhone 7 / iPhone SE / iPhone 6s Plus / iPhone 6s / iPhone 6 Plus / iPhone 6 / iPhone 5s / iPhone 5c /iPhone 5 / iPhone 4s iPod touch (6. sukupolvi) / iPod touch (5. sukupolvi)
Bassokaiutin (SA-WST5000)
LÄHTÖTEHO (viitteellinen)
200W (2ohmia, 100Hz)
Kaiutinjärjestelmä
Bassokaiutinjärjestelmä, passiivielementtityyppi
Kaiutin
180 mm:n kartiotyyppi 200 mm × 300 mm, kartiotyyppi, passiivielementti
Tehontarve
220–240 V AC, 50 Hz/60 Hz
Virrankulutus
Käynnissä: 30 W Valmiustila: enintään 0,5 W
Mitat (noin) (l/k/s)
248 mm × 403 mm × 426 mm (ulkonevaa osaa lukuun ottamatta)
Paino (noin)
14,5 kg
Langaton lähetin-/ vastaanotinosio
Tietoliikennejärjestelmä
Langattoman äänimäärityksen versio
3.0
Taajuusalue
5,2 GHz (5,180–5,240 GHz) 5,8 GHz (5,736–5,814 GHz)
Modulaatiomenetelmä
DSSS
Ulkonäkö ja tekniset ominaisuudet voivat muuttua ilman erillistä ilmoitusta.
72
FI
Page 73
\x0
9
9
9
Lisätietoja

Virrankulutus kunkin valmiustilan asetusarvon mukaan

Valmiustila Oletusasetus Asetusarvo
[Bluetooth Standby] (sivu 56)
[Quick Start/Network Standby] (sivu 58)
Virrankulutus Alle 2 W Alle 0,5 W Alle 7 W
Huomautuksia
• Järjestelmän Wi-Fi- ja Ethernet-liitännöissä on reititintoiminto, joka pystyy siirtämään äänidataa joihinkin muihin Sonyn audiotuotteisiin.
• Kun [Quick Start/Network Standby] -asetukseksi määritetään [Off], langaton lähiverkkotoiminto poistetaan valmiustilassa käytöstä.
• Kun [Bluetooth Mode] -asetukseksi määritetään [Off], BLUETOOTH-toiminto poistetaan käytöstä.
[käytössä] [Off] [käytössä]
[Off] [Off] [käytössä]
\x0
\x0
FI
73
Page 74

Toistettavat tiedostotyypit

Musiikki
Koodekki Tunniste MP3 (MPEG-1 Audio
1)
Layer III) AAC/HE-AAC
WMA9 Standard WMA10 Pro LPCM FLAC Dolby Digital DSF DSDIFF AIFF ALAC Vorbis .ogg Monkey’s Audio .ape
1)
Järjestelmä pystyy toistamaan .mka­tiedostoja. Näitä tiedostoja ei voi toistaa Home Network -palvelimella.
2)
Järjestelmä ei ehkä toista tätä tiedostomuotoa Home Network
-palvelimella.
3)
Järjestelmä ei toista tätä tiedostomuotoa Home Network
-palvelimella.
4)
Järjestelmä ei toista Lossless-muodossa koodattuja tiedostoja.
5)
Järjestelmä ei toista DST-koodattuja tiedostoja.
Huomautuksia
1),2)
4)
1)
2)
1),3)
2)
2),5)
2)
2)
• Tiedoston muoto, tiedoston koodaustapa, tallennustapa tai Home Network -palvelimen tila saattaa estää tiedoston toistamisen.
• Joitakin tietokoneella muokattuja tiedostoja ei ehkä voi toistaa.
• Joidenkin tiedostojen tapauksessa pikakelaus eteen- tai taaksepäin ei ehkä ole käytettävissä.
2)
.mp3
.m4a, .aac3), .mp4, .3gp
.wma .wma .wav .flac, .fla .ac3 .dsf .dff .aiff, .aif .m4a
• Järjestelmä ei toista koodattuja tiedostoja, kuten DRM-tiedostoja.
• Järjestelmä tunnistaa USB-laitteista seuraavat tiedostot tai kansiot: – enintään 9. tasolla olevat kansiot
(mukaan lukien pääkansio)
– enintään 500 tiedostoa tai kansiota
yhdessä kerroksessa.
• Järjestelmä tunnistaa Home Network
-palvelimelta seuraavat tiedostot tai kansiot: – enintään 19. tason kansiot – enintään 999 tiedostoa tai kansiota
yhdessä kerroksessa.
• Jotkin USB-laitteet eivät ehkä toimi tämän järjestelmän kanssa.
• Järjestelmä tunnistaa MSC­massamuistilaitteet (kuten Flash-muistin tai kiintolevyn) ja 101-näppäimiset näppäimistöt.
74
FI
Page 75
\x0
9
9
9
Lisätietoja

Tuetut tuloäänimuodot

Tämä järjestelmä tukee seuraavia äänimuotoja:
Alustus Toiminto
”HDMI1” ”HDMI2” ”HDMI3”
LPCM 2ch  LPCM 5.1ch –– LPCM 7.1ch –– Dolby Digital  Dolby TrueHD –– Dolby Digital Plus  – Dolby Atmos - Dolby TrueHD –– Dolby Atmos - Dolby Digital Plus  –
: Tuettu muoto. –: Tukematon muoto.
Huomautuksia
• HDMI IN 1/2/3 -liitännät eivät tue kopiosuojattuja äänimuotoja, kuten Super Audio CD tai DVD-Audio.
• Järjestelmä ei tue DTS- eikä DSD-muotoja.
”Televisio”
(ARC)
”Televisio”
\x0
\x0
(OPT)
FI
75
Page 76

Tuetut HDMI-videomuodot

Tämä järjestelmä tukee seuraavia videomuotoja.
[HDMI-
Tarkkuus
4K 4096 × 2160p 3840 × 2160p
4K 4096 × 2160p 3840 × 2160p
1920 × 1080p
1920 × 1080i 50/59,94/60 Hz
1280 × 720p
720 × 480p 59,94/60 Hz – 720 × 576p 50 Hz
640 × 480p 59,94/60 Hz RGB 4:4:4
Kuvataajuus 3D Väritila Värisyvyys
RGB 4:4:4
50/59,94/60 Hz
23,98/24/25/29,97/30 Hz
50/59,94/60 Hz YCbCr 4:2:0 8 bittiä
23,98/24/25/29,97/30 Hz
50/59,94/60 Hz
23,98/24/25/29,97/30 Hz
50/59,94/60 Hz
23,98/24/29,97/30 Hz
YCbCr 4:4:4
YCbCr 4:2:2 8/10/12 bittiä
YCbCr 4:2:0 10/12 bittiä
RGB 4:4:4
YCbCr 4:4:4
RGB 4:4:4
YCbCr 4:4:4
YCbCr 4:2:2 8/10/12 bittiä
RGB 4:4:4 YCbCr 4:4:4 YCbCr 4:2:2
8 bittiä
10/12 bittiä
8 bittiä
8/10/12 bittiä
: Tukee 3D-signaalia Side-by-Side (Half)- ja Over-Under (Top-and-Bottom) -muodoissa : Tukee 3D-signaalia Frame packing-, Side-by-Side (Half)- ja Over-Under (Top-and-
Bottom) -muodoissa
1)
Käytä 18 Gb/s:n Ethernet-yhteyttä tukevaa Premium High Speed HDMI -kaapelia.
2)
Käytä Ethernet-yhteyttä tukevaa Premium High Speed HDMI -kaapelia tai kaapelityypin logolla merkittyä, Ethernet-yhteyttä tukevaa Sony High Speed HDMI -kaapelia.
signaalimuoto]
-asetus
[Enhanced format]
[Standard format]
1)
2)
Huomautuksia HDMI-liitännästä HDMI-liitännöistä
• Käytä hyväksyttyä HDMI-kaapelia.
• Emme suosittele HDMI-DVI-muunnoskaapelin käyttöä.
• Liitetty laite saattaa vaimentaa HDMI-liitännästä lähetettyjä äänisignaaleja (esimerkiksi näytteenottotaajuutta ja bittipituutta).
• Ääni voi katketa, kun toistolaitteesta muutetaan äänilähtösignaalin näytetaajuutta tai kanavien määrää.
• Kun tuloksi on valittu [Televisio], viimeksi valitun HDMI IN 1/2/3 -liitännän videosignaali lähtee HDMI OUT (ARC) -liitännästä.
• Tämä järjestelmä tukee TRILUMINOS-tekniikkaa.
FI
76
Page 77
9
9
9
Lisätietoja
• Kaikki HDMI IN- ja HDMI OUT -liitännät tukevat jopa 18 Gb/s:n kaistanleveyttä, HDCP 2.21), BT.2020 laajoja väritiloja2) ja HDR (High Dynamic Range)3) -sisältöjen läpivientiä.
1)
HDCP 2.2 on uudistettu kopiosuojaustekniikka, jolla suojataan esimerkiksi 4K-elokuvien kaltaista sisältöä.
2)
BT.2020-väritila on uusi laajempi väristandardi, joka on määritetty erittäin teräväpiirtoisia televisiojärjestelmiä varten.
3)
HDR on uusi videomuoto, joka toistaa laajemman kirkkaustasoalueen.
\x0
\x0
\x0
FI
77
Page 78
BLUETOOTH­tiedonsiirrosta
• BLUETOOTH-laitteita on suositeltavaa
käyttää korkeintaan noin 10 metrin (33 jalan) etäisyydellä toisistaan (esteetön etäisyys). Tehokas yhteysalue voi olla lyhyempi seuraavissa tilanteissa: – Kun BLUETOOTH-yhteydellä käytettävien
laitteiden välissä on henkilö, metalliesine, seinä tai muu este.
– Kun laitteita käytetään langattoman
lähiverkon alueella. – Kun lähellä on käytössä mikroaaltouuni. – Lähellä esiintyy muita
sähkömagneettisia aaltoja.
• BLUETOOTH-laitteet ja langattomat lähiverkkolaitteet (IEEE 802.11b/g/n) käyttävät samaa taajuusaluetta (2,4 GHz). Kun BLUETOOTH-laitetta käytetään langattoman lähiverkkolaitteen lähellä, sähkömagneettista häiriötä voi esiintyä. Seurauksena voi olla tiedonsiirtonopeuden hidastuminen, kohina tai yhteyshäiriö. Kokeile tällöin seuraavia toimia: – Käytä järjestelmää vähintään 10 metrin
(33 jalan) etäisyydellä langattomasta lähiverkkolaitteesta.
– Katkaise langattoman
lähiverkkolaitteen virta, kun käytät BLUETOOTH-laitetta alle 10 metrin (33 jalan) etäisyydellä langattomasta laitteesta.
– Asenna tämä järjestelmä ja
BLUETOOTH-laite mahdollisimman lähelle toisiaan.
• Tämän järjestelmän lähettämät radioaallot saattavat häiritä joidenkin lääkinnällisten laitteiden toimintaa. Kosk a tällainen häiriö voi johtaa toimintahäiriöön, katkaise aina järjestelmän ja BLUETOOTH-laitteen virta seuraavissa ympäristöissä: – sairaaloissa, junissa, lentokoneissa,
huoltoasemilla ja muissa paikoissa, joissa on tulenarkoja kaasuja
– automaattisten ovien ja palohälyttimien
lähellä.
• Tämä järjestelmä tukee BLUETOOTH­määritysten mukaisia suojaustoimintoja, joilla voidaan suojata tiedonsiirtoyhteys langatonta BLUETOOTH-tekniikkaa käytettäessä. Suojaus ei kuitenkaan välttämättä ole riittävä asetusten ja muiden tekijöiden takia, joten noudata varovaisuutta tiedonsiirrossa BLUETOOTH-tekniikan avulla.
• Sony ei ole vastuussa vahingoista tai muista menetyksistä, jotka johtuvat BLUETOOTH-tekniikan avulla tehdyn tiedonsiirron aikana tapahtuneista tietovuodoista.
• BLUETOOTH-yhteyden onnistumista kaikkien tämän järjestelmän kanssa samaa profiilia käyttävien BLUETOOTH­laitteiden kanssa ei voida taata.
• Järjestelmään liitettyjen BLUETOOTH­laitteiden on oltava Bluetooth SIG, Inc.
-yhtiön ilmoittamien BLUETOOTH­määritysten mukaisia, ja niillä on oltava asianmukainen hyväksyntä. Joissakin tapauksissa BLUETOOTH-määritysten mukaista laitetta ei voi yhdistää tähän järjestelmään tai yhdistetyn laitteen ohjausmenetelmät, näyttö tai hallinta saattavat poiketa tavallisesta. Tämä johtuu BLUETOOTH-laitteen ominaisuuksista tai määrityksistä.
• Liitetyn BLUETOOTH-laitteen, yhteysympäristön tai ympäröivien tekijöiden vuoksi äänentoistossa saattaa esiintyä kohinaa tai katkoja.
Jos sinulla on järjestelmään liittyviä kysymyksiä tai ongelmia, ota yhteyttä lähimpään Sony-jälleenmyyjään.
78
FI
Page 79
9
9
9
Lisätietoja

LOPPUKÄYTTÄJÄN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS

TÄRKEÄÄ:
LUE TÄMÄ LOPPUKÄYTTÄJÄN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS (”EULA”) HUOLELLISESTI, ENNEN KUIN KÄYTÄT OHJELMISTOA. KÄYTTÄMÄLLÄ OHJELMISTOA HYVÄKSYT TÄMÄN EULA:N EHDOT. JOS ET HYVÄKSY TÄMÄN EULA:N EHTOJA, ET SAA KÄYTTÄÄ OHJELMISTOA. Tämä EULA on laillinen sopimus sinun ja Sony Corporationin (”SONY”) välillä. Tämä EULA määrittää ne oikeudet ja velvollisuudet, jotka sinulla on SONYN ja sille käyttöoikeuden myöntäneiden kolmansien osapuolien (SONYN tytäryhtiöt mukaan lukien) sekä niiden tytäryhtiöiden (yhdessä ”KOLMANNEN OSAPUOLEN TOIMITTAJAT”) tarjoamiin SONY-ohjelmistoihin ja SONYN tarjoamiin ohjelmistopäivityksiin, tällaisten ohjelmistojen painettuihin julkaisuihin, online-julkaisuihin tai muuhun sähköiseen dokumentaatioon sekä tällaisten ohjelmistojen (yhdessä ”OHJELMISTO”) käytön luomiin datatiedostoihin liittyen. Edellä mainitusta huolimatta kaikkiin OHJELMISTOON sisältyviin ohjelmistoihin, joilla on erillinen loppukäyttäjän käyttöoikeussopimus (mukaan lukien GNU-hankkeiden yleiset lisenssit ja GNU LGPL -lisenssit mutta ei rajoittuen niihin), sovelletaan tällaista erillistä loppukäyttäjän käyttöoikeussopimusta tämän EULA:n asemesta siinä laajuudessa, jossa tällainen erillinen loppukäyttäjän käyttöoikeussopimus edellyttää (”POISSULJETUT OHJELMISTOT”).
OHJELMISTON KÄYTTÖOIKEUS
OHJELMISTOON myönnetään käyttöoikeus, ohjelmistoa ei myydä. OHJELMISTO on tekijänoikeuslainsäädännön ja muun immateriaalioikeuksia koskevan lainsäädännön sekä kansainvälisten sopimusten suojaama.
TEKIJÄNOIKEUDET
Kaikki OHJELMISTON oikeudet ja käyttöoikeudet (mukaan lukien kaikki OHJELMISTOON sisältyvät kuvat, valokuvat, animaatiot, videot, äänitiedostot, musiikki, teksti ja sovelmat mutta ei rajoittuen niihin) ovat SONYN tai KOLMANNEN OSAPUOLEN TOIMITTAJIEN omaisuutta.
KÄYTTÖOIKEUDEN MYÖNTÄMINEN
SONY myöntää sinulle rajoitetun oikeuden käyttää OHJELMISTOA vain yhteensopivan laitteen (”LAITE”) yhteydessä ja vain omaan, ei-kaupalliseen käyttöön. SONY ja KOLMANNEN OSAPUOLEN TOIMITTAJAT varaavat nimenomaisesti kaikki sellaiset OHJELMISTON oikeudet, omistusoikeudet ja intressit (mukaan lukien kaikki immateriaalioikeudet mutta ei rajoittuen niihin), joita tämä EULA ei nimenomaisesti myönnä sinulle.
VAATIMUKSET JA RAJOITUKSET
Et saa kopioida, julkaista, mukauttaa, jaella, muokata, takaisinmallintaa, kääntää konekielelle tai purkaa OHJELMISTOA tai sen osaa, yrittää johtaa OHJELMISTON tai sen osan lähdekoodia tai luoda OHJELMISTOSTA johdannaistöitä, ellei OHJELMISTO tarkoituksella helpota tällaisten johdannaistöiden luontia. Et saa muokata tai puuttua mihinkään OHJELMISTON digitaalisten oikeuksien hallintatoimintoihin. Et saa ohittaa, muokata, mitätöidä tai kiertää mitään OHJELMISTON toimintoja tai suojauksia
\x0
\x0
\x0
FI
79
Page 80
tai OHJELMISTOON toiminnallisesti linkitettyjä mekanismeja. Et saa erotella mitään OHJELMISTON yksittäistä osaa käytettäväksi useassa LAITTEESSA, ellei SONY ole sitä nimenomaisesti sallinut. OHJELMISTOSSA olevia tavaramerkkejä tai ilmoituksia ei saa poistaa, muuttaa, peittää eikä hävittää. OHJELMISTOA ei saa jakaa, jaella, vuokrata, luovuttaa, siirtää tai myydä, eikä siihen saa myöntää alilisenssejä. Toimittaja (ohjelmiston toimittaja, palvelun toimittaja tai SONY) voi oman harkintansa mukaan keskeyttää tai lopettaa sellaiset ohjelmistot, verkkopalvelut tai muut tuotteet OHJELMISTOA lukuun ottamatta, joista OHJELMISTON suorituskyky on riippuvainen. SONY ja tällaiset toimittajat eivät takaa, että OHJELMISTO, verkkopalvelut, sisältö tai muut tuotteet ovat käytettävissä tai toimivat ilman keskeytyksiä tai muutoksia.
OHJELMISTON KÄYTTÖ ILMAN TEKIJÄNOIKEUKSILLA SUOJATTUJA MATERIAALEJA
Voit voi ehkä käyttää OHJELMISTOA itse luomasi tai kolmannen osapuolen luoman sisällön katselemiseen, tallentamiseen, käsittelemiseen tai käyttämiseen. Tällaisella sisällöllä voi olla tekijänoikeuslainsäädännön, muun immateriaalioikeuksia koskevan lainsäädännön tai sopimusten suoja. Sitoudut käyttämään OHJELMISTOA vain kaikkien tällaista sisältöä koskevien lakien ja sopimusten mukaisesti. Hyväksyt, että SONY voi ryhtyä tarvittaviin toimiin suojatakseen OHJELMISTON tallentaman, käsittelemän tai käyttämän sisällön tekijänoikeudet. Tällaisia toimia voivat olla muun muassa tiettyjen OHJELMISTON ominaisuuksien kautta tehtyjen varmuuskopiointien ja palautusten tiheyden laskeminen, kieltäytyminen pyytämästäsi tietojen
palautuksen mahdollistamisesta ja tämän EULA:n irtisanominen, käytät OHJELMISTOA laittomasti.
SISÄLTÖPALVELU
HUOMAA MYÖS, ETTÄ OHJELMISTO ON EHKÄ SUUNNITELTU KÄYTETTÄVÄKSI YHDESSÄ YHDEN TAI USEAN SISÄLTÖPALVELUN (”SISÄLTÖPALVELU”) KAUTTA KÄYTETTÄVISSÄ OLEVAN SISÄLLÖN KANSSA. KYSEISEN SISÄLLÖN PALVELUEHDOT SÄÄTELEVÄT PALVELUN JA TÄMÄN SISÄLLÖN KÄYTTÖÄ. JOS ET HYVÄKSY TÄLLAISIA EHTOJA, OHJELMISTON KÄYTTÖ ON RAJOITETTUA. Hyväksyt, että tietyt OHJELMISTON kautta käytettävissä olevat sisällöt ja palvelut saattaa tarjota kolmas osapuoli, joka ei ole SONYN hallinnassa. SISÄLTÖPALVELUN KÄYTTÖ EDELLYTTÄÄ INTERNET-YHTEYTTÄ. SISÄLTÖPALVELU VOIDAAN KESKEYTTÄÄ MILLOIN TAHANSA.
INTERNET-YHTEYDET JA KOLMANNEN OSAPUOLEN PALVELUT
Hyväksyt, että joidenkin OHJELMISTON ominaisuuksien käyttö saattaa edellyttää Internet-yhteyttä, josta olet yksin vastuussa. Lisäksi olet yksin vastuussa kaikkien Internet-yhteyteen liittyvien kolmannen osapuolen maksujen, mukaan lukien rajoituksetta Internet-palveluntarjoajan tai yhteysajan tarjoajan perimät maksut, maksamisesta. Internet-yhteyden ja palvelun ominaisuudet, kaistanleveys tai tekniset rajoitukset saattavat rajoittaa OHJELMISTON toimintaa. Tällaisen Internet-yhteyden tarjoaminen, laatu ja turvallisuus ovat yksin kyseistä palvelua tarjoavan kolmannen osapuolen vastuulla.
VIENTI JA MUUT SÄÄNNÖKSET
Sitoudut noudattamaan kaikkia asuinmaasi tai -alueesi soveltuvia vientiin ja jälleenvientiin liittyviä
80
FI
Page 81
9
9
9
Lisätietoja
rajoituksia ja säännöksiä ja olemaan siirtämättä OHJELMISTOA tai valtuuttamatta OHJELMISTON siirtoa kiellettyyn maahan sekä rikkomatta muulla tavalla tällaisia rajoituksia tai säännöksiä.
KORKEAN RISKIN TOIMINNOT
OHJELMISTO ei ole vikasietoinen, eikä sitä ole suunniteltu, valmistettu tai tarkoitettu käytettäväksi tai myytäväksi verkossa tapahtuvaan ohjaukseen vaarallisissa ympäristöissä, joissa edellytetään vikaturvallista toimintaa (esimerkiksi ydinvoimalaitoksissa, lentokoneiden navigointi- tai viestintäjärjestelmissä, lennonjohdossa, elintoimintoja ylläpitävissä laitteissa tai asejärjestelmissä) ja joissa OHJELMISTON häiriö saattaisi aiheuttaa kuoleman, henkilövahingon, vakavan fyysisen vahingon tai vakavan ympäristövahingon (”KORKEAN RISKIN TOIMINNOT”). SONY, KOLMANNEN OSAPUOLEN TOIMITTAJAT ja niiden tytäryhtiöt eivät myönnä minkäänlaista suoraa tai epäsuoraa takuuta ohjelmiston soveltuvuudelle KORKEAN RISKIN TOIMINTOIHIN.
OHJELMISTON TAKUUN RAJOITUS
Ymmärrät ja hyväksyt, että käytät OHJELMISTOA omalla vastuullasi ja olet vastuussa OHJELMISTON käytöstä. OHJELMISTO tarjotaan SELLAISENAAN ilman mitään takuita.
SONY JA KOLMANNEN OSAPUOLEN TOIMITTAJAT (tässä osassa SONYYN ja KOLMANNEN OSAPUOLEN TOIMITTAJIIN viitataan yhteisnimellä SONY) EIVÄT MYÖNNÄ MITÄÄN SUORAA TAI EPÄSUORAA TAKUUTA MUKAAN LUKIEN RAJOITTAMATTA TAKUUTA KAUPALLISTETTAVUUDELLE, OMISTUSOIKEUDEN LOUKKAAMATTOMUUDELLE TAI SOVELTUVUUDELLE TIETTYYN
TARKOITUKSEEN. SONY EI TAKAA EIKÄ ESITÄ, ETTÄ (A) MINKÄÄN OHJELMISTON SISÄLTÄMÄT TOIMINNOT TÄYTTÄVÄT KÄYTTÄJÄN VAATIMUKSET TAI ETTÄ NE PÄIVITETÄÄN TULEVAISUUDESSA, (B) MIKÄÄN OHJELMISTO TOIMII OIKEIN TAI VIRHEETTÖMÄSTI TAI ETTÄ MAHDOLLISET VIAT KORJATAAN, (C) OHJELMISTO EI VAHINGOITA MUITA OHJELMISTOJA, LAITTEISTOJA TAI TIETOJA, (D) OHJELMISTOT, VERKKOPALVELUT (INTERNET MUKAAN LUKIEN) TAI TUOTTEET (MUUT KUIN OHJELMISTO), JOISTA OHJELMISTON SUORITUSKYKY ON RIIPPUVAINEN, OVAT JATKOSSAKIN KÄYTETTÄVISSÄ, KESKEYTYMÄTTÖMIÄ TAI MUUTTUMATTOMIA TAI (E) OHJELMISTOA VOI KÄYTTÄÄ VIRHEETTÖMÄSTI, TARKASTI TAI LUOTETTAVASTI TAI OHJELMISTON KÄYTÖN SEURAUKSET OVAT VIRHEETTÖMIÄ, TARKKOJA TAI LUOTETTAVIA. MIKÄÄN SONYN TAI SEN VALTUUTETUN EDUSTAJAN SUULLINEN TAI KIRJALLINEN LAUSUMA TAI OHJE EI LUO TAKUUTA TAI VELVOLLISUUTTA TAI LAAJENNA TÄMÄN TAKUUN KATTAVUUTTA MILLÄÄN TAVALLA. JOS OHJELMISTO OSOITTAUTUU VIALLISEKSI, VASTAAT YKSIN KAIKISTA TARVITTAVIEN HUOLTOJEN, KORJAUSTEN TAI KORJAUSTEN KUSTANNUKSISTA. JOTKIN OIKEUSTOIMIALUEET EIVÄT SALLI OLETETTUJEN TAKUIDEN RAJOITTAMISTA, JOTEN NÄMÄ RAJOITUKSET EIVÄT EHKÄ KOSKE SINUA.
VASTUUNRAJOITUS
SONY JA KOLMANNEN OSAPUOLEN TOIMITTAJAT (tässä osassa SONYYN ja KOLMANNEN OSAPUOLEN TOIMITTAJIIN viitataan yhteisnimellä SONY) EIVÄT OLE VASTUUSSA MISTÄÄN SATUNNAISISTA TAI VÄLILLISISTÄ VAHINGOISTA, JOTKA AIHEUTUVAT OHJELMISTOON LIITTYVÄSTÄ TAKUUN RIKKOMISESTA, SOPIMUSRIKKOMUKSESTA,
\x0
\x0
\x0
FI
81
Page 82
LAIMINLYÖNNISTÄ, ANKARASTA VASTUUSTA TAI MUUSTA OIKEUSPERUSTEESTA. TÄLLAISET VAHINGOT SISÄLTÄVÄT MUUN MUASSA VOITON MENETYKSEN, LIIKEVAIHDON MENETYKSEN, TIETOJEN MENETYKSEN, OHJELMISTON TAI SIIHEN LIITTYVÄN LAITTEEN KÄYTÖN ESTYMISEN, RIIPPUMATTA SIITÄ, ONKO SONYLLE TIEDOTETTU TÄLLAISTEN VAHINKOJEN MAHDOLLISUUDESTA. MISSÄÄN TILANTEESSA SONYN KOKONAISKORVAUSVASTUU SINULLE TÄMÄN EULA:N PERUSTEELLA EI YLITÄ TUOTTEESTA MAKSAMAASI SUMMAA. JOTKIN OIKEUSTOIMIALUEET EIVÄT SALLI SATUNNAISTEN TAI VÄLILLISTEN VAHINKOJEN RAJOITTAMISTA, JOTEN EDELLÄ OLEVA RAJOITUS EI EHKÄ KOSKE SINUA.
AUTOMAATTINEN PÄIVITYSTOIMINTO
SONY tai KOLMANNEN OSAPUOLEN TOIMITTAJAT voivat aika ajoin päivittää tai muuten muokata OHJELMISTOA automaattisesti muun muassa suojaustoimintojen tehostamiseksi, virheiden korjaamiseksi ja toimintojen parantamiseksi esimerkiksi silloin, kun olet yhteydessä SONYN tai kolmannen osapuolen palvelimiin. Tällaiset päivitykset tai muutokset voivat poistaa tai muuttaa OHJELMISTON toimintoja tai ominaisuuksia käyttäjälle tärkeät toiminnot mukaan lukien. Hyväksyt, että SONY voi suorittaa tällaisia toimina oman harkintansa mukaan ja että SONY saattaa vaatia OHJELMISTON käytön jatkamisen edellyttävän tällaisen päivityksen tai muutoksen täydellistä asennusta tai hyväksymistä. Kaikki päivitykset ja muutokset katsotaan tämän EULA:n tarkoittaman OHJELMISTON osiksi. Hyväksymällä tämän EULA:n hyväksyt myös tällaiset päivitykset tai muutokset.
KOKO SOPIMUS, LUOPUMINEN JA JAKAMINEN
Tämä EULA ja SONYN yksityisyydensuojakäytäntö, joita voidaan muuttaa aika ajoin, muodostavat yhdessä koko käyttäjän ja SONYN välisen OHJELMISTOA koskevan sopimuksen. Jonkin tämän EULA:n mukaisen oikeuden tai ehdon käyttämättä tai toimeenpanematta jättäminen ei tarkoita, että SONY luopuisi tällaisesta oikeudesta tai ehdosta. Jos jokin tämän EULA:n ehto on pätemätön, laiton tai toimeenpanokelvoton, kyseinen ehto pannaan toimeen suurimmassa sallitussa laajuudessa tämän EULA:n tarkoituksen säilyttämiseksi, ja muut osat pysyvät voimassa koko laajuudessaan.
SOVELLETTAVA LAKI JA OIKEUSTOIMIALUE
YK:n yleissopimus kansainvälistä tavaran kauppaa koskevista sopimuksista ei koske tätä EULA:a. Tätä EULA:a sovelletaan Japanin lakien mukaisesti lainvalintasääntöjen tähän vaikuttamatta. Tämän EULA:n soveltamisesta koskevat riita-asiat käsitellään Tokion alueellisessa tuomioistuimessa Japanissa, ja osapuolet antavat täten suostumuksensa oikeuspaikan valinnalle ja tämän tuomioistuimen toimivallalle asiassa.
TASAPUOLISET OIKAISUKEINOT
Tämän EULA:n päinvastaisista kohdista riippumatta myönnät ja hyväksyt, että tämän EULA:n rikkominen tai noudattamatta jättäminen aiheuttaa SONYLLE haittaa, jota ei voi korjata ja josta rahallinen korvaus ei olisi riittävä, ja suostut siihen, että SONY voi hakea sellaisia oikaisukeinoja, jotka se katsoo tarpeellisiksi tai sopiviksi tällaisissa olosuhteissa. SONY voi myös ryhtyä
82
FI
Page 83
9
9
9
Lisätietoja
laillisiin ja teknisiin toimiin estääkseen tämän EULA:n rikkomisen ja/tai pannakseen tämän EULA:n täytäntöön, mukaan lukien rajoituksetta OHJELMISTON käyttöoikeuden välitön irtisanominen, jos SONY uskoo, että rikot tai aiot rikkoa tätä EULA:a. Nämä oikaisukeinot ovat käytettävissä niiden oikaisukeinojen lisäksi, joita SONYLLA voi olla lain, yleisten käytäntöjen tai sopimuksen mukaisesti.
IRTISANOMINEN
SONY voi muita oikeuksiaan rajoittamatta irtisanoa tämän EULA:n, jos et noudata jotakin sen ehtoa. Tällöin sinun täytyy lopettaa kaikki OHJELMISTON käyttö ja hävittää kaikki OHJELMISTON kopiot.
MUUTOKSET
SONY PIDÄTTÄÄ OIKEUDEN MUUTTAA TÄMÄN EULA:N EHTOJA OMAN HARKINTANSA MUKAAN ILMOITTAMALLA ASIASTA SONYN VERKKOSIVUSTOSSA, LÄHETTÄMÄLLÄ SÄHKÖPOSTIA ANTAMAASI SÄHKÖPOSTIOSOITTEESEEN TAI ANTAMALLA ILMOITUKSEN PÄIVITYSTEN HANKINTAPROSESSIN OSANA TAI MUULLA LAILLISESTI TUNNISTETTAVALLA ILMOITUSTAVALLA. Jos et hyväksy muutosta, pyydä heti ohjeita SONYLTA. Jos jatkat OHJELMISTON käyttöä tällaisen ilmoituksen voimaantulopäivän jälkeen, sinun katsotaan hyväksyneen tällaisen muutoksen sitovuuden.
KOLMANNEN OSAPUOLEN EDUNSAAJAT
Kukin KOLMANNEN OSAPUOLEN TOIMITTAJA on tämän sopimuksen tarkoittama kolmannen osapuolen edunsaaja, jolla on oikeus toimeenpanna tämän EULA:n ehdot tarjoamansa OHJELMISTON suhteen.
Jos sinulla on tähän EULA:an liittyviä kysymyksiä, voit ottaa yhteyttä SONYYN kirjoittamalla oman maasi SONYN osoitteeseen.
Copyright © 2014 Sony Corporation.
\x0
\x0
\x0
FI
83
Page 84

Varotoimet

Turvallisuus
• Jos järjestelmän sisään pääsee kiinteitä esineitä tai nesteitä, keskeytä järjestelmän käyttö, irrota virtajohto pistorasiasta ja toimita järjestelmä huoltoon.
• Älä kiipeä päälaitteen tai bassokaiuttimen päälle, jottet putoa ja loukkaa itseäsi tai vaurioita järjestelmää.
Virtalähteet
• Tarkista ennen järjestelmän käyttöä, että käyttöjännite vastaa paikallista verkkovirtaa. Käyttöjännite on ilmoitettu päälaitteen pohjassa olevassa nimilaatassa.
• Jos et käytä järjestelmää pitkään aikaan, irrota järjestelmä pistorasiasta. Kun irrotat verkkovirtajohdon, pidä kiinni pistokkeesta äläkä koskaan vedä johdosta.
• Pistokkeen yksi piikki on muita leveämpi turvallisuuden vuoksi, ja se sopii (verkkovirta)pistorasiaan vain yhdellä tavalla. Jos et voi kytkeä pistoketta kokonaan pistorasiaan, ota yhteyttä jälleenmyyjään.
• Verkkovirtajohdon saa vaihtaa vain pätevässä huoltoliikkeessä.
Lämmön kertyminen
Vaikka järjestelmä lämpenee käytön aikana, se ei ole toimintavirhe. Jos käytät järjestelmää jatkuvasti suurella äänenvoimakkuudella, järjestelmän taka- ja alaosan lämpötila nousee huomattavasti. Jotta et polttaisi itseäsi, älä kosketa järjestelmää.
Sijoittaminen
• Älä sijoita järjestelmää lämmönlähteiden lähelle tai paikkaan, missä se altistuu suoralle auringonvalolle, suurelle pölymäärälle tai mekaanisille tärähdyksille.
• Älä sijoita päälaitteen ja bassokaiuttimen taakse mitään, mikä voi tukkia tuuletusaukot ja aiheuttaa toimintavirheitä.
• Älä sijoita järjestelmän ympärille television lisäksi muita metalliesineitä. Langattomat toiminnot voivat olla epävakaita.
• Jos järjestelmää käytetään yhdessä television, videonauhurin tai kasettinauhurin kanssa, seurauksena voi olla häiriöitä ja kuvanlaatu voi kärsiä. Siirrä järjestelmä tässä tapauksessa kauemmas televisiosta, videonauhurista tai kasettinauhurista.
• Ole varovainen, jos sijoitat järjestelmän erityisesti käsitellylle (vaha, öljy, kiillotus jne.) pinnalle, koska pinta voi tahraantua tai menettää väriään.
• Ole varovainen, etteivät päälaitteen tai bassokaiuttimen kulmat aiheuta loukkaantumisia.
• Kun ripustat päälaitteen seinälle, jätä sen alle vähintään 3 cm tilaa.
• Järjestelmän kaiuttimet eivät ole magneettisesti suojattuja. Älä aseta magneettisia kortteja järjestelmän päälle tai lähelle.
Bassokaiuttimen käsittelystä
Älä aseta kättäsi bassokaiuttimessa olevaan aukkoon nostaessasi kaiutinta. Kaiutinelementti voi rikkoutua. Kun nostat bassokaiutinta, pidä kiinni sen pohjasta.
Käyttö
Ennen kuin liität muita laitteita, katkaise järjestelmän virta ja irrota virtajohto.
Jos lähellä olevassa televisioruudussa näkyy värivirheitä
Värivirheitä saattaa esiintyä tietyntyyppisissä televisioissa.
Jos värivirheitä esiintyy...
Katkaise televisiosta virta, odota 15–30 minuuttia ja kytke virta takaisin.
84
FI
Page 85
9
9
9
Lisätietoja
Jos värivirheitä esiintyy edelleen...
Sijoita järjestelmä kauemmas televisiosta.
Tietoa puhdistamisesta
Puhdista järjestelmä pehmeällä, kuivalla liinalla. Älä käytä hankaustyynyjä, tahranpoistoaineita tai liuottimia, kuten alkoholia tai bensiiniä.
Jos sinulla on järjestelmään liittyviä kysymyksiä tai ongelmia, ota yhteyttä lähimpään Sony-jälleenmyyjään.
Kolmansien osapuolten tarjoamia palveluita koskeva vastuuvapauslauseke
Verkkopalveluihin, sisältöihin ja tämän tuotteen (käyttöjärjestelmään ja) ohjelmistoon voidaan soveltaa erityisehtoja, niitä voidaan muuttaa, niiden toimitus voidaan keskeyttää tai ne voidaan lakkauttaa milloin tahansa, ja ne voivat edellyttää maksuja, rekisteröintiä ja luottokorttitietoja.
Huomautuksia päivittämisestä
Tämä järjestelmä mahdollistaa ohjelmiston päivittämisen automaattisesti, jos järjestelmästä muodostetaan Internet­yhteys kiinteän tai langattoman verkon kautta. Päivittämällä järjestelmän voit lisätä uusia toimintoja sekä käyttää järjestelmää entistä kätevämmin ja turvallisemmin. Jos et halua päivittää järjestelmää automaattisesti, voit poistaa toiminnon käytöstä älypuhelimeen tai tablet­laitteeseen asennetulla Sony | Music Centerilla. Järjestelmä voi kuitenkin päivittää ohjelmiston automaattisesti esimerkiksi turvallisuussyistä, vaikka tämä toiminto olisi poistettu käytöstä. Voit päivittää ohjelmiston myös asetusvalikosta, kun tämä toiminto on poistettu käytöstä. Lisätietoja on kohdassa ”Asetusnäytön käyttäminen” (sivu 54). Järjestelmää ei saa käyttää ohjelmiston päivityksen aikana.
Tekijänoikeudet ja tavaramerkit
Tämä järjestelmä käyttää Dolby* Digital
-tekniikkaa. * Valmistettu Dolby Laboratoriesin
lisenssillä. Dolby, Dolby Atmos, Dolby Surround ja kaksois-D-symboli ovat Dolby Laboratoriesin tavaramerkkejä.
BLUETOOTH®-sanamerkki ja -logot ovat Bluetooth SIG, Inc.:n rekisteröityjä tavaramerkkejä ja Sony Corporation käyttää niitä lisenssillä. Muut tavaramerkit ja tuotenimet ovat omistajiensa omaisuutta.
Tämä järjestelmä käyttää High-Definition Multimedia Interface (HDMI™) -tekniikkaa. HDMIHDMI, HDMI High-Definition Multimedia Interface sekä HDMI-logo ovat Licensing, LLC:n tavaramerkkejä tai rekisteröityjä tavaramerkkejä Yhdysvalloissa ja muissa maissa.
N-Mark-merkki on NFC Forum, Inc:n tavaramerkki tai rekisteröity tavaramerkki Yhdysvalloissa ja muissa maissa.
Android, Google Play ja Chromecast ovat Google Inc.:n tavaramerkkejä.
Apple, Apple-logo, iPhone, iPod, iPod touch ja Retina ovat Apple Inc:n rekisteröityjä tavaramerkkejä Yhdysvalloissa ja muissa maissa . App Store on Apple Inc:n palvelumerkki.
Made for iPod- ja Made for iPhone
-merkinnät tarkoittavat, että elektroninen lisälaite on suunniteltu käytettäväksi erityisesti iPod- tai iPhone-laitteen kanssa, ja lisälaitteen kehittäjä takaa, että laite on Applen suorituskykyä koskevien standardien mukainen. Apple ei vastaa tämän laitteen toiminnasta tai siitä, että laite on turvallisuusmääräysten ja muiden lakisääteisten standardien mukainen Huomaa, että tällaisen lisälaitteen käyttö iPod- tai iPhone-laitteen kanssa voi vaikuttaa langattomaan suorituskykyyn.
\x0
\x0
\x0
FI
85
Page 86
BRAVIA-logo on Sony Corporationin tavaramerkki.
ClearAudio+ on Sony Corporationin tavaramerkki.
WALKMAN® ja WALKMAN®-logo ovat Sony Corporationin rekisteröityjä tavaramerkkejä.
PlayStation on Sony Interactive Entertainment Inc:n rekisteröity tavaramerkki tai tavaramerkki.
MPEG Layer-3 -äänikoodaustekniikkaa ja
-patentteja käytetään Fraunhofer IIS:n ja Thomsonin luvalla.
Windows Media on Microsoft Corporationin rekisteröity tavaramerkki tai tavaramerkki Yhdysvalloissa ja/tai muissa maissa. Tätä tuotetta suojaavat tietyt Microsoft Corporationin immateriaalioikeudet. Tällaisen tekniikan käyttö tai jakelu tämän tuotteen ulkopuolella on kielletty ilman Microsoftin tai valtuutetun Microsoft­tytäryhtiön suostumusta.
Opera® Devices SDK on Opera Software ASA:n tuote. Copyright 1995-2016 Opera Software ASA. Kaikki oikeudet pidätetään.
Wi-Fi®, Wi-Fi Protected Access® ja Wi-Fi Alliance® ovat Wi-Fi Alliancen rekisteröityjä tavaramerkkejä.
Wi-Fi CERTIFIED™, WPA™, WPA2™ ja Wi-Fi Protected Setup™ ovat Wi-Fi Alliance:n tavaramerkkejä.
LDAC™ ja LDAC-logo ovat Sony Corporationin rekisteröityjä tavaramerkkejä. LDAC on Sonyn kehittämä äänen koodaustekniikka, joka mahdollistaa High-Resolution (Hi-Res) Audio -sisällön siirtämisen jopa Bluetooth-yhteyden välityksellä. Muista Bluetooth­yhteensopivista koodaustekniikoista, kuten SBC:stä, poiketen se ei laske Hi-Res Audio -sisällön laatua*, ja tehokkaan koodauksen sekä optimaalisen pakkauksen ansiosta sillä voi siirtää langattoman Bluetooth-verkon kautta noin kolme kertaa enemmän tietoja** kuin näillä muilla tekniikoilla uskomattomasta äänenlaadusta tinkimättä.
* DSD-muotoista sisältöä lukuun
ottamatta
**SBC (Subband Coding) -muotoon
verrattuna, kun bittinopeudeksi on valittu 990 kbps (96/48 kHz) tai 909 kbps (88,2/44,1 kHz)
Tämä tuote sisältää ohjelmiston, joka on GNU:n GPL (General Public License)- tai LGPL (Lesser General Public License)
-lisenssin alainen. Lisenssissä mainitaan,
että asiakkailla on oikeus mainitun ohjelmiston lähdekoodin hankintaan, muuttamiseen ja edelleenlevitykseen GPL­tai LGPL-lisenssin ehtojen mukaisesti.
Lisätietoja GPL- ja LGPL-lisensseistä sekä muista ohjelmistolisensseistä on tuotteen [Asetukset]-valikon [Järjestelmäasetukset]
-osan [Ohjelmiston käyttöoikeustiedot]
-kohdassa.
Tuotteessa käytetyn ohjelmiston lähdekoodi on GPL- ja LGPL-lisenssin alainen ja saatavana Internetissä. Se on ladattavissa seuraavassa osoitteessa: URL-osoite: http://oss.sony.net/Products/Linux
86
Huomaa, että Sony ei vastaa tämän lähdekoodin sisältöön liittyviin kysymy ksiin eikä ole vastuussa niistä.
FI
Page 87
9
9
9
Lisätietoja
DSEE HX on Sony Corporationin tavaramerkki.
DLNA™, DLNA-logo ja DLNA CERTIFIED™ ovat Digital Living Network Alliancen tavaramerkkejä, palvelumerkkejä tai sertifiointimerkkejä.
TRILUMINOS ja TRILUMINOS-logo ovat Sony Corporationin rekisteröityjä tavaramerkkejä.
Tässä tuotteessa käytetään Spotify­ohjelmistoa, johon liittyvät kolmannen osapuolen lisenssit ovat seuraavassa osoitteessa*: https://developer.spotify.com/ esdk-third-party-licenses/
Spotify ja Spotify-logot ovat Spotify Groupin tavaramerkkejä.*
* Tämä toiminto ei ehkä ole käytettävissä
kaikissa maissa tai kaikilla alueilla.
Kaikki muut tavaramerkit ovat omistajiensa tavaramerkkejä.
\x0
\x0
\x0
FI
87
Page 88

Hakemisto

A
Audio DRC 56 Audio Output Audio Return Channel (ARC) Auto Home Network Access
Permission Auto Update Auto Update Settings Automaattinen valmiustila
56
52, 58
59
58
58
58
B
Bluetooth Codec - AAC 57 Bluetooth Codec - LDAC Bluetooth Mode Bluetooth Standby Bluetooth-asetukset BT.2020
77
57
56
50, 56
56
C
Connection Server Settings 59
D
Device List 56 Device Name DSEE HX
59
56
E
Easy Setup 60 External Control
59
H
HDCP 2.2 77 HDMI-asetukset HDMI-ohjaus HDMI-signaalimuoto HDR
77
Home Network Access Control
58
51, 58
19, 58, 76
59
I
Initialise Personal Information 60 Input Skip Setting Internet Settings IR-Repeater
59
59
57
J
Järjestelmäasetukset 57
K
Kauko-ohjain 13, 50
L
Lapsilukkotoiminto 49
M
Multiplex-lähetysääni 48
N
Network 20 Network Connection Diagnostics Network Connection Status Network Settings NFC
35
Näyttöasetukset
59
55
59
59
O
Ohjelmiston käyttöoikeustiedot 59 OSD Language Output Video Resolution
57
55
P
Palauttaminen 60, 70
69
PRTCT
55
Päivitys
Q
Quick Start/Network Standby 50, 58
R
Reset to Factory Default Settings 60,
70
S
Software Update 55 Software Update Notification Sony | Music Center Sound Effect Speaker Settings Standby Through Subwoofer System Information
31, 46, 65
40
56
55
52
59
58
88
FI
Page 89
T
Time Zone 59 TV Audio Input Mode
58
V
Valmiustila/läpivienti 50, 58 Video Direct
55
W
Wireless Playback Quality 57 Wireless Subwoofer Connection
Y
YCbCr/RGB (HDMI) 55
Ä
Ääniasetukset 55
57
89
FI
Page 90
Järjestelmän ohjelmistoa saatetaan päivittää tulevaisuudessa. Lisätietoja mahdollisesti saatavilla olevista päivityksistä saat seuraavasta URL-osoitteesta. www.sony.eu/support
©2017 Sony Corporation Painettu Malesiassa 4-687-838-31(1)
Loading...