Electrolux EKE6711, EKE6721 User Manual [fi]

Suomi
Tärkeää turvallisuustietoa
Nykyinen liesiteknologia on pitkälle kehittynyttä. Tutustu huolellisesti tässä kirjassa annettuihin turvallisuus- ja käyttöohjeisiin. Se on paras tapa välttyä turhilta vahingoilta ja samalla varmistua siitä, että uudesta hankinnasta on iloa ja hyötyä vuosiksi eteenpäin.
Liesi on tarkoitettu normaaliin kotitalouskäyttöön. Jos luovut siitä joskus tulevaisuudessa, muista antaa tämä kirja
seuraavalle käyttäjälle.
Lasten turvallisuus
Lieden molemmilla puolilla tulee olla vähintään 40 cm levyinen työtaso. Liesi voidaan asentaa paikalleen myös siten, että sen toisella puolella on seinä tai korkeampi kaappi ja toisella työtaso.
Lapsia on pidettävä silmällä. Astiat, keittolevyt ja uuni lämpiävät polttavan kuumiksi. Ne myös pysyvät sellaisina jonkin aikaa lieden käytön jälkeen. Pelkkä kosketus voi aiheuttaa vakavia palovammoja.
Laite on sijoitettava lattialle. Jos kuitenkin haluat sijoittaa laitteen sokkelin päälle, varmista, että laite on vaakasuorassa ja kiinnitetty kunnolla paikalleen.
Asennus
Lieden asennus on aina paras jättää valtuutetun huoltoliikkeen tehtäväksi. Mahdolliset työvirheet saattavat vahingoittaa liettä tai johtaa vakaviin henkilö- tai omaisuusvahinkoihin.
Varo ettet loukkaa itseäsi. Liesi on painava ja siinä voi olla teräviä reunoja ja ulokkeita. Käytä suojakäsineitä nostojen ja siirtojen aikana.
Hoito ja huolto
Käännä kaikki säätimet nolla-asentoon ennen uunilampun vaihtamista. Huollot ja mahdolliset korjaukset on aina paras jättää valtuutetun huoltoliikkeen tehtäväksi.
Romutus
Käänny valtuutetun huoltoliikkeen puoleen, jos liesi on kytkettävä pois sähköverkosta. Kiinteästi liitetyn sähköjohdon turvallinen irrottaminen vaatii oman ammattitaitonsa. Romutettava sähköliesi on toimitettava paikallisen kierrätyskeskuksen osoittamaan keräyspaikkaan.
Käyttöohjeissa esiintyvät tunnukset
Kirjassa on tähdennetty tavallista tärkeämpiä asioita seuraavilla tunnuksilla:
Turvaohjeet
Lieden käyttö
Älä jätä sulatettavaa rasvaa, parafiinia tai muuta syttymisaltista ainetta liedelle hetkeksikään ilman valvontaa. Tulipalon sattuessa käännä kaikki säätimet nolla-asentoon ja katkaise liesituulettimen virta. TUKAHDUTA LIEKIT ASTIAN KANNEN AVULLA. Älä käytä sammuttamisessa vettä.
Käytä ainoastaan lieden keittolevyjä ja uunia varten suunniteltuja tulenkestäviä astioita.
Varmista, että käännät kaikki säätimet nolla-asentoon, kun lopetat lieden käytön.
Puhdistus
Pidä keittolevyt ja uuni puhtaana. Rasva ja roiskeet käryävät kuumetessaan. Ne voivat pahimmassa tapauksessa sytyttää tulipalon.
Varo, ettei luukun lasi vaurioidu. Pienetkin reunasäröt voivat johtaa lasin täydelliseen rikkoutumiseen muutaman lämmityskerran jälkeen.
F
Vaiheittain etenevät toiminnot
Neuvoja ja vihjeitä
Ympäristönäkökohtia
Tämä liesi täyttää seuraavien EU-direktiivien vaatimukset: 73/72 ETY  90/683 ETY  93/68 ETY  89/ 336 ETY.
51
Sisällysluettelo
Käyttäjälle Asentajalle
Tärkeää turvallisuustietoa 51
Lieden kuvaus: 52
Säätimet ja merkkivalot 53
Keittolevyt 54
Uuni 54
Ennen lieden käyttöönottoa 55
Lieden käyttö 55
Uuni 56
Uunin käyttö 57
Grillaus 58
Paisto- ja leivontataulukot 59
Hoito ja puhdistus 60
Huolto ja varaosat 62
Neuvoja ja vihjeitä: Käytännön ongelmia 63
Neuvoja ja vihjeitä: Teknisiä ongelmia 64
Pakkauksen purkaminen 65
Tekniset tiedot 65
Asennus 66
Sähköliitäntä 67
Lieden kuvaus:
Liesi
1
1. Keittolevyt
2
3
2. Säätimet ja merkkivalot
3. Uuni
4. Säilytyslaatikko
5. Sokkeli
52
4
5
Säätimet ja merkkivalot
4
1
1. Keittolevyjen vääntimet
2. Uunin toimintovalitsin
3. Uunin lämpötilansäädin
4. Uunin toimintovalitsimen merkkivalo
5. Uunin lämpötilansäätimen merkkivalo
Keittolevyt
Liedessä on neljä keittolevyä. Punaisella täplällä merkityt levyt ovat erittäin nopeasti kuumenevia pikalevyjä. Punainen täplä häviää levyistä ajan myötä.
23 5
53
Uuni
Eri toiminnoista on yksityiskohtainen kuvaus kohdassa Lieden käyttö.
MALLI EKE 6711
Toiminnot:
ylä-/alalämpö
alalämpö
ylälämpö
Funksjonsbryter for
stekeovn (EKE 6711)
grilli
MALLI EKE 6721
Toiminnot:
ylä-/alalämpö
alalämpö
ylälämpö
grilli
kiertoilma
sulatus
Uunin sisäpinnat ovat emalia. Luukku on kaksinkertainen ja sen ulko-osa on helposti irrotettavissa puhdistamista varten (ks. kohtaa Hoito ja puhdistus).
FO 2790
Funksjonsbryter for
stekeovn (EKE 6721)
FO 2787
Ovnstermostat
50
Säilytyslaatikko
Uunin alapuolella on säilytyslaatikko, jonka salpa avautuu nostamalla kevyesti kahvaa.
Turvavarusteet
KEITTOTASON SUOJA (lisävaruste) asennetaan estämään lapsia kaatamasta kuumia nesteitä päälleen.
54
max
100
200
150
FO 2788
Ennen lieden käyttöönottoa:
Uunin puhdistus
Käytä puhdistamiseen lämpimällä vedellä ja astianpesuaineella kostutettua liinaa. Pyyhi uuni ja sen varusteet ja kuivaa ne huolellisesti.
Polta uunin suojarasva
Pidä lapsia silmällä. Uuni lämpiää nopeasti polttavan kuumaksi.
Uunia suojaava rasvakerros on poltettava pois ensikäytön yhteydessä.
1. Sulje luukku, käännä virta päälle ja kierrä lämpötilansäädin täysille.
2. Tuuleta keittiö ja katkaise uunin virta kun rasva on poltettu pois.
3. Puhdista uuni ja luukku lämpimällä vedellä ja astianpesuaineella. Huuhtele ja kuivaa ne huolellisesti.
6
0
1
Lieden käyttö:
Keittolevyt
Älä jätä sulatettavaa rasvaa, parafiinia tai muuta syttymisaltista ainetta liedelle hetkeksikään ilman valvontaa. Tulipalon sattuessa käännä kaikki säätimet nolla-asentoon ja katkaise liesituulettimen virta. TUKAHDUTA LIEKIT ASTIAN KANNEN AVULLA. Älä käytä sammuttamisessa vettä.
Keittolevyjen katkaisimina toimivissa säätimissä on asennot 1 - 6, joista viimeksi mainittu vastaa suurinta tehoa. Kun säädin käännetään päälle, syttyy lieden punainen merkkivalo. Kuumentaminen aloitetaan yleensä täydellä teholla ja säädintä käännetään myöhemmin pienemmälle tarpeen mukaan. Pienen totuttelun jälkeen kutakin astiaa ja sen sisältöä parhaiten vastaavat säädinasennot löytyvät kuin itsestään. Käytä kannellisia astioita. Ne säästävät sähköä. Muista myös katkaista liedestä virta heti käytön
jälkeen.
Keittoastian valinta
FO 2789
5
2
4
3
Ota huomioon seuraavat asiat valitessasi kattilaa tai pannua. Pohjan tulee olla:
- läpimitaltaan vähintään yhtä suuri kuin keittolevy. Muuten mahdollinen ylikiehuva ruoka palaa kiinni levyyn.
- hieman kovera, jolloin se suoristuu lämmetessään.
Alumiini johtaa hyvin lämpöä, mutta se saattaa jättää keittolevylle tahroja. Ne voidaan kuitenkin poistaa jäljempänä kuvatulla tavalla. Kun olet hankkimassa uusia astioita, katso että ne ovat ruostumatonta terästä ja että niissä on monikerroksinen ns. sandwich-pohja.
55
Uuni
Älä koskaan aseta alumiinifoliota, leivinpeltiä tai astiaa suoraan uunin pohjalle. Lämmön siirtyminen saattaa muuten estyä, jolloin uunin emalipinnat voivat vahingoittua ylikuumenemisen takia.
Pidä lapsia silmällä. Uuni lämpiää nopeasti polttavan kuumaksi. Leivinpelti voi vääntyä hieman lämpötilan nopean nousun takia, varsinkin jos sen kuormitus on epätasainen. Pelti palautuu kuitenkin alkuperäiseen muotoonsa
jäähdyttyään.
Malli EKE 6711
Uunin toiminnot: Perinteinen uuni: ylä- ja alavastus käytössä
Alalämpö: alavastus käytössä
Ylälämpö - ylävastus käytössä
Grilli: grillausvastus käytössä.
Malli EKE 6721
Uunin toiminnot: Perinteinen uuni: ylä- ja alavastus käytössä
Alalämpö: alavastus käytössä
Ylälämpö: ylävastus käytössä
Grilli: grillausvastus käytössä.
Kiertoilma: mahdollisuus paistaa samanaikaisesti
usealla eri tasolla. Sopii myös pakasteiden sulattamiseen.
Sulatus: tarkoitettu pakasteiden sulattamiseen.
Keltainen merkkivalo palaa uunin lämpenemisen aikana ja sammuu, kun haluttu lämpötila on saavutettu (valo syttyy tai sammuu virran kytkeytyessä päälle tai pois päältä).
Pellin korkeuden valinta
Uunissa on neljä kannatintasoa peltiä varten (ks. kuvaa).
56
4 3 2 1
Loading...
+ 12 hidden pages