Sonyn Xperia™ toimii Android-ympäristössä. Android-laite pystyy suorittamaan monia
samoja toimintoja kuin tietokonekin, ja niitä voi mukauttaa tarpeiden mukaan. Voit
esimerkiksi parantaa toiminnallisuutta lisäämällä ja poistamalla sovelluksia tai
parantelemalla niitä. Google Playstä™ voit ladata useita sovelluksia ja pelejä jatkuvasti
kasvavasta kokoelmasta. Voit myös yhdistää Android™-laitteen sovelluksia muihin
sovelluksiin ja käyttämiisi online-palveluihin. Voit esimerkiksi varmuuskopioida
yhteystiedot, käyttää eri sähköpostitilejä ja kalentereita yhdestä paikasta, pitää kirjaa
tapaamisista ja käyttää yhteisöverkostoja.
Android™-laitteet kehittyvät jatkuvasti. Kun uusi ohjelmistoversio on saatavilla ja laite
tukee uutta ohjelmaa, voit päivittää laitteeseen uusia ominaisuuksia ja tuoreimpia
parannuksia.
Android™-laitteeseen on esiladattu Google™-palvelut. Jotta saisit Google™-palveluista
kaiken irti, luo Google™-tili ja kirjaudu sille, kun käynnistät laitteen. Monet Android™ominaisuudet edellyttävät lisäksi Internet-yhteyttä.
Uudet ohjelmistoversiot eivät ole välttämättä yhteensopivia kaikkien laitteiden kanssa.
Työnnä kynsi mikro-SIM-korttipaikan kannen ja laitteen kyljen väliseen loveen ja
irrota kansi.
2
Vedä mikro-SIM-kortin pidike ulos kynnellä.
3
Aseta mikro-SIM-kortti pidikkeeseen siten, että mikro-SIM-kortin kullanväriset
liittimet osoittavat ulospäin.
4
Aseta SIM-mikrokortin pidike takaisin laitteeseen.
5
Aseta mikro-SIM-korttipaikan kansi takaisin paikoilleen.
Mikro-SIM-kortin asettaminen ilman SIM-kortin pidikettä voi vioittaa mikro-SIM-korttia tai
puhelinta, eikä Sonyn takuu kata tätä eikä Sony ole vastuussa tästä aiheutuvista vaurioista.
Sammuta puhelin tai poista muistikortti kohdasta Asetukset > Tallennustila >
Poista SD-kortti käytöstä.
2
Poista muistikortin paikan kansi, paina muistikortin reunaa ja vapauta sen.
3
Poista kortti täysin vetämällä sitä ulospäin.
Laitteen kytkeminen päälle ja sammuttaminen
Laitteen kytkeminen päälle
Varmista, että akkua on ladattu vähintään 30 minuuttia, ennen kuin kytket laitteen virran päälle
ensimmäisen kerran.
1
Paina virtapainiketta jonkin aikaa, kunnes laite värisee.
2
Jos näyttö sammuu, aktivoi näyttö painamalla virtapainiketta lyhyesti.
3
Avaa näytön lukitus sipaisemalla ylös tai alas näytöllä.
4
Anna SIM-kortin PIN-koodi pyydettäessä ja valitse OK.
5
Odota hetki, kun laite käynnistyy.
SIM-kortin PIN-koodi saadaan alun perin verkko-operaattorilta, mutta voit vaihtaa sen
myöhemmin Asetukset-valikosta. Jos haluat korjata SIM-kortin PIN-koodia syöttäessäsi
tekemäsi virheen, napauta .
Laitteen sammuttaminen
1
Paina virtapainiketta
2
Napauta asetusvalikossa Virrankatkaisu.
3
Napauta OK.
Laitteen sammuminen saattaa kestää jonkin aikaa.
jonkin aikaa, kunnes asetusvalikko tulee näkyviin.
Paina äänenvoimakkuuden lisäyspainiketta ja virtapainiketta viisi sekuntia.
2
Kun laite värisee kerran, vapauta painikkeet. Laite käynnistyy uudelleen
automaattisesti.
Näyttölukko
Kun laite on päällä ja jätetty käyttämättä tietyksi aikaa, näyttö pimenee akun
säästämiseksi ja lukittuu automaattisesti. Näyttölukitus estää kosketusnäytön ei-toivotun
käytön, kun laitetta ei käytetä.
Näytön aktivointi
•
Paina virtanäppäintä lyhyesti.
Näytön lukituksen avaaminen
•
Pyyhkäise näytön alaosassa ylös- tai alaspäin.
Näytön lukitseminen manuaalisesti
•
Kun näyttö on aktiivinen, paina nopeasti virtapainiketta .
Ohjattu asennustoiminto
Kun käynnistät laitteen ensimmäistä kertaa, ohjattu asennustoiminto auttaa sinua
määrittämään perusasetukset, kirjautumaan tietyille tileille ja personalisoimaan laitteen.
Jos sinulla esimerkiksi on Sony Entertainment Network -tili, voit kirjautua sille ja alkaa
nauttimaan Sony Entertainment Network -palvelun musiikista, videoista ja peleistä
laitteessasi. Voit myös luoda uuden tilin suoraan laitteeltasi.
Voit käyttää asennusopasta myös myöhemmin asetusvalikon kautta.
Ohjatun asennustoiminnon avaaminen manuaalisesti
1
Napauta Kotinäyttö-näytössä .
2
Napauta Asetukset > Ohjattu asennustoiminto.
Tilit ja palvelut
Kirjaudu online-palvelutilillesi laitteesta käytön helpottamiseksi, kun olet matkalla. Voit
esimerkiksi kerätä Google™-tilin yhteystiedot ja yhdistää ne yhteystietoihin, jotta kaikki
olisi yhdessä paikassa. Voit kirjautua uusiin online-palveluihin sekä laitteesta että
tietokoneelta.
Google™-tili
Google™-tiliä tarvitaan monien sovellusten ja palveluiden käyttöön Android™-laitteessa.
Google™-tili vaaditaan esimerkiksi Gmail™ -sovelluksen käyttöön laitteessa, ystävien
kanssa jutteluun Google Talk™ -sovelluksella ja laitteen kalenterin synkronoimiseen
Google Calendar™ -palvelun kanssa. Google™-tiliä tarvitaan myös sovellusten ja pelien,
musiikin, elokuvien ja kirjojen lataamiseen Google Play™ -palvelusta.
Microsoft® Exchange ActiveSync® -tili
Voit synkronoida laitteen yrityksen Microsoft® Exchange ActiveSync® -tilin kanssa. Näin
voit pitää työpaikan sähköpostit, yhteystiedot ja kalenteritapahtumat aina mukanasi.
Facebook™-tili
Facebook™ on sosiaalinen verkostopalvelu, jolla voit olla yhteydessä ystäviin, sukulaisiin
ja työtovereihin ympäri maailman. Kun määrität Facebookin toimimaan laitteessa, voit
pysyä yhteydessä muiden kanssa mistä tahansa.
Sulkee virtuaalinäppäimet, valintaikkunan, asetusvalikon, ilmoituspaneelin tai sovelluksen
Koti
•
Siirry kohtaan Kotinäyttö
Tehtävä
•
Avaa napauttamalla ikkuna, jossa näytetään viimeksi käyttämäsi sovellukset ja pienten
sovellusten rivi
Kosketusnäytön käyttö
Laitteen näytössä on jo suojamuovi, kun laite ostetaan uutena. Irrota tämä kalvo ennen
kosketusnäytön käyttöä. Muussa tapauksessa kosketusnäyttö ei ehkä toimi oikein.
Kun laite on päällä ja jätetty käyttämättä tietyksi aikaa, näyttö pimenee akun
säästämiseksi ja lukittuu automaattisesti. Tämä lukko estää kosketusnäytön ei-toivotun
käytön, kun puhelinta ei käytetä. Voit myös määrittää omat lukkosi ja suojata tilaukset ja
varmistaa, että vain sinulla on pääsy laitteen sisältöön.
Laitteen näyttö on valmistettu lasista. Älä kosketa näyttöä, jos lasi on murtunut tai pirstoutunut.
Älä yritä korjata vioittunutta näyttöä itse. Lasiset näytöt voivat vioittua pudotessaan tai
saadessaan iskuja. Sony-takuuhuolto ei kata laiminlyöntejä.
Kohteen avaaminen ja korostaminen
•
Napauta kohdetta.
Merkintäasetukset
Valittu valintaruutu
Valitsematon valintaruutu
Valittu luettelovalinta
Valitsematon luettelovalinta
Asetusten valitseminen tai valintojen poistaminen
•
Valitse asianmukaista valintaruutua tai luettelon valintaa.
Zoomaus
Käytettävissä olevat zoomausvaihtoehdot riippuvat käytetystä sovelluksesta.
Aseta näytölle kaksi sormea samanaikaisesti ja purista niitä yhteen lähentääksesi
tai levitä niitä loitontaaksesi.
Kun zoomaat kahdella sormella, zoomaus toimii vain, jos molemmat sormet ovat
zoomattavalla alueella. Jos haluat esimerkiksi lähentää valokuvaa, pidä molemmat sormet
valokuvan kehysalueen sisällä.
Vierittäminen
Vieritä liikuttamalla sormea ylös tai alas näytöllä. Joillain Web-sivuilla voit myös vierittää
sivulle päin.
Vetäminen tai näpäyttäminen eivät aktivoi mitään näytössä.
Selaaminen
•
Vedä tai siirrä sormea siihen suuntaan, johon haluat siirtyä näytöllä.
Voit selata nopeammin siirtämällä näyttöä sormella siihen suuntaan, mihin haluat siirtyä.
Voit selata nopeammin siirtämällä näyttöä sormella siihen suuntaan, mihin haluat
siirtyä. Voit odottaa, kunnes selaus päättyy, tai voit lopettaa sen heti napauttamalla
näyttöä.
Tunnistimet
Laitteessa on valoisuuden tunnistin ja lähestymisanturi. Valoisuuden tunnistin havaitsee
ympäristön valoisuuden ja säätää näytön kirkkautta sen mukaan. Lähestymisanturi
kytkee kosketusnäytön pois käytöstä puheluiden aikana, kun korva on lähellä näyttöä.
Tämä estää laitteen muiden toimintojen aktivoinnin vahingossa kesken puhelun.
Akku
Laitteessa on kiinteä akku.
Akun lataaminen
Akku on laitetta ostettaessa osittain ladattu. Voi viedä muutaman minuutin, ennen kuin
akkukuvake ilmestyy näyttöön, kun liität latauskaapelin virtalähteeseen, kuten USBporttiin tai laturiin. Laitetta voi edelleen käyttää latauksen aikana. Laitteen lataaminen
pitkään, kuten yön yli, ei vahingoita akkua eikä laitetta.
Liitä USB-kaapelin toinen pää laturiin (tai tietokoneen USB-porttiin).
3
Liitä kaapelin toinen pää laitteen micro USB -porttiin siten, että USB-symboli
osoittaa ylöspäin. Merkkivalot syttyvät, kun lataus alkaa.
4
Kun merkkivalo on vihreä, laite on ladattu täyteen. Irrota USB-kaapeli laitteesta
vetämällä sitä suoraan ulospäin. Varmista, ettet taivuta liitäntää, kun irrotat
kaapelia laitteesta.
Käytä laitteen mukana tullutta laturia ja USB-kaapelia varmistaaksesi nopein latausaika.
Jos akku on täysin tyhjä, voi kestää muutaman minuutin, ennen kuin merkkivalo syttyy sen
jälkeen kun olet kytkenyt laitteen laturin johdon pistorasiaan.
Akun tilan merkkivalo
Vihreä
Vilkkuva punainenAkun varaus on alhainen
OranssiAkkua ladataan, ja akun varaustaso on alle 90 %
Akun varauksen tarkistaminen
1
Kohdasta Kotinäyttö napauta
2
Etsi ja napauta Asetukset > Tietoja puhelimesta > Tila > Akun taso.
Akun varaustaso on yli 90 %
.
Akun suorituskyvyn parantaminen
Voit parantaa akun suorituskykyä seuraavilla vinkeillä:
•
Lataa laite usein. Sillä ei ole vaikutusta akun elinaikaan.
•
Tiedon lataaminen Internetistä kuluttaa paljon virtaa. Kun käytät Internetiä, voit säästää
virtaa poistamalla kakki mobiilidatayhteydet käytöstä ilmoituspaneelista vetämällä tilarivin
alas. Tämä asetus ei estä laitetta lähettämästä dataa muiden langattomien verkkojen
kautta.
•
Sammuta Bluetooth® ja Wi-Fi®, kun et näytä niitä. Voit kytkeä ne päälle ja pois
helpommin ilmoituspaneelista vetämällä tilarivin alas.
•
STAMINA-tila ja Akku vähissä -tila -toiminnolla voit vähentää akun kulutusta. Voit valita
virransäästötilan, joka parhaiten vastaa tapaa, jolla käytät laitetta. Voit myös mukauttaa
kunkin virransäästötilan asetukset.
•
Aseta synkronointisovellukset (joita käytetään sähköpostin, kalenterin ja yhteystietojen
synkronointiin) synkronoimaan manuaalisesti. Voit myös synkronoida automaattisesti
mutta lisätä synkronointiaikaväliä.
•
Tarkista akun käyttövalikko laitteesta nähdäksesi, mikä sovellus käyttää eniten virtaa.
Akku kuluttaa enemmän virtaa, kun käytät video- ja musiikkisuoratoistosovelluksia, kuten
YouTube™-palvelua. Jotkin Google Play™ -palvelusta ladatut sovellukset saattavat myös
kuluttaa enemmän virtaa.
•
Sulje sovellukset, joita et käytä, ja poistu niistä.
Sammuta laite tai aktivoi Lentokone-tila-asetus, jos olet alueella, jossa ei ole verkon
kattavuutta. Muutoin laite etsii käytettävissä olevia verkkoja jatkuvasti, mikä kuluttaa
virtaa.
•
Kuuntele musiikkia alkuperäisellä Sonyn™ handsfree-laitteella. Handsfree-laite kuluttaa
akkua vähemmän kuin laitteen omat kaiuttimet.
•
Pidä laite valmiustilassa aina kun mahdollista. Valmiusaika tarkoittaa aikaa, jona laite on
yhteydessä verkkoon mutta käyttämättä.
•
Poista live-taustakuvat käytöstä.
Akun käyttövalikon avaaminen
1
Kohdasta Kotinäyttö napauta .
2
Etsi ja napauta Asetukset > Virranhallinta > Akku, jotta näet, mitkä asennetut
sovellukset kuluttavat eniten akkuvirtaa.
STAMINA-tilan käyttäminen
Aktivoi STAMINA-tila-ominaisuus keskeyttääksesi Wi-Fi® -yhteyden, datasiirron ja
useita virtaa kuluttavia sovelluksia näytön ollessa poissa käytöstä. Kun STAMINA/tila on
aktiivinen, voit kuitenkin edelleen vastaanottaa puheluja ja teksti- ja multimediaviestejä.
Voit myös määrittää sovellusluettelon sallimaan joidenkin sovellusten toimivan näytön
ollessa poissa käytöstä. Kun näyttö tule taas aktiiviseksi, keskeytetyt toiminnot jatkuvat.
STAMINA-tilan ottaminen käyttöön
1
Vedä tilariviä alaspäin ja napauta sitten
2
Etsi ja napauta Virranhallinta.
3
Vedä kohdan STAMINA-tila vieressä olevaa liukusäädintä oikealle ja napauta
Aktivoi. ilmestyy tilavirille, kun STAMINA-tila on aktivoitu.
.
STAMINA-tilan poistaminen käytöstä
1
Kohdasta Kotinäyttö napauta .
2
Etsi ja napauta Asetukset > Virranhallinta.
3
Napauta
STAMINA-tilan asetusten vaihtaminen
1
Kohdasta Kotinäyttö napauta .
2
Etsi ja napauta Asetukset > Virranhallinta.
3
Avaa asetusvalikko napauttamalla STAMINA-tila.
4
Lisää tai poista sovelluksia mielesi mukaan.
5
Kun olet valmis, napauta Valmis.
kohdan STAMINA-tila vieressä.
Laitteen valmiusajan arvioiminen
Valmiusaika tarkoittaa sitä, kauanko akku kestää kun laite on kytketty verkkoon mutta ei
ole aktiivisesti käytössä, kuten puheluun vastattaessa tai soitettaessa. Kun STAMINA-tila
on akitvoitu, se arvioi jatkuvasti jäljellä olevaa valmiusaikaa, mikä voi vaihdella laitteen
käytön mukaan. STAMINA-tila pidentää valmiusaikaa tehokkaammin, jos laitteen näyttö
pidetään lukittuna. Jos lukitset näytön vain harvoin, akun suorituskyky ei välttämättä
parane merkittävästi.
Kun käytät laitetta ensimmäistä kertaa, valmiusaika ei välttämättä ole täsmällinen, sillä laitteella
ei ole aikaisempaa käyttöhistoriaa, johon arvio voitaisiin pohjata.
Arvioidun valmiusajan esittäminen
1
Kohdasta Kotinäyttö napauta .
2
Etsi ja napauta Asetukset > Virranhallinta.
Akku vähissä -tilan käyttö
Voit aktivoida Akku vähissä -tila -ominaisuuden virtaa säästääksesi akun latauksen
ollessa vähissä. Tämä ominaisuus auttaa säätämään näytön kirkkauden, dataliikenteen ja
värinän asetuksia akun kulutuksen vähentämiseksi.
Voit lisätä uusia ruutuja aloitusnäyttöön silloinkin, kun näyttö on lukittu. Voit myös lisätä
lisäohjelmia näihin ruutuihin ne luodessasi. Voit käyttää näitä lisäohjelmia näytön ollessa
lukittu pyyhkäisemällä näytössä oikealle.
Pyyhkäise oikealle, ja lisää uusi ruutu sitten napauttamalla .
3
Etsi lisäohjelma, jonka haluat lisätä, ja napauta sitä.
Voit lisätä vain yhden lisäohjelman kuhunkin ruutuun, kun näyttö on lukittuna.
lyhyesti.
Kotinäyttö
Kotinäyttö on portti laitteen päätoimintoihin. Kotinäyttö on mukautettavissa sovelluksilla,
lisäohjelmilla, pikavalinnoilla, kansioilla, teemoilla ja taustakuvilla.
Kotinäyttö on tavallista näyttöä leveämpi, joten sitä tulee siirtää vasemmalle tai oikealle,
jotta näet kaiken kotinäytön ruutujen sisällön.
Kotinäyttö kohdassa olet. Voit määrittää ruudun kotinäytön pääruuduksi ja lisätä tai
poistaa ruutuja.
Näytön alalaidan palkin pikavalintakohteet ovat aina käytettävissä.
Kotinäyttöön siirtyminen
•
Paina
.
Kotinäytön selaaminen
•
Siirrä näyttöä oikealle tai vasemmalle.
Paneelin asettaminen aloitusnäytön paneeliksi
1
Kosketa ja pidä alhaalla Kotinäyttö-näytön tyhjää aluetta, kunnes laite värisee.
2
Selaa aloitusnäytön pääpaneeliksi asetettavaan paneeliin pyyhkäisemällä
vasemmalle tai oikealle ja napauta
.
Paneelin lisääminen aloitusnäyttöön
1
Kosketa ja pidä alhaalla tyhjää aluetta Kotinäyttö-näytössä, kunnes laite värisee.
2
Selaa paneeleita pyyhkäisemällä vasemmalle tai oikealle ja napauta .
Paneelin poistaminen aloitusnäytöstä
1
Kosketa ja pidä alhaalla tyhjää aluetta Kotinäyttö-näytössä, kunnes laite värisee.
2
Selaa poistettavaan paneeliin pyyhkäisemällä vasemmalle tai oikealle ja napauta
.
Lisäohjelmat
Lisäohjelmat ovat pieniä sovelluksia, joita voit käyttää suoraan Kotinäyttö-näytöllä.
Esimerkiksi “WALKMAN”-lisäohjelmalla voit aloittaa musiikin toiston suoraan.
Joidenkin lisäohjelmien kokoa on mahdollista muuttaa, joten voit suurentaa niitä
nähdäksesi enemmän sisältöä tai pienentää niitä säästääksesi tilaa Kotinäyttökohteessa.
Kosketa ja pidä alhaalla tyhjää aluetta Kotinäyttö-näytössä, kunnes laite värisee,
ja napauta sitten Lisäohjelm..
2
Etsi lisättävä lisäohjelma ja napauta sitä.
Lisäohjelman koon muuttaminen
1
Kosketa lisäohjelmaa ja pidä sitä alhaalla, kunnes se suurenee ja laite värisee, ja
vapauta lisäohjelma sitten. Jos lisäohjelman kokoa voi muuttaa, kuten esimerkiksi
kalenterilisäohjelman, näkyviin tulee korostettu kehys ja koonmuuttopisteet.
2
Pienennä tai suurenna lisäohjelmaa vetämällä pisteitä sisään- tai ulospäin.
3
Voit vahvistaa lisäohjelman uuden koon napauttamalla jotakin näytön Kotinäyttö
kohtaa.
Kotinäytön järjesteleminen
Voit mukauttaa kotinäytön ulkoasua ja vaihtaa toimintoja, joita voit käyttää siitä. Voit
vaihtaa näytön taustan, siirrellä kohteita, luoda kansioita ja lisätä pikakomentoja ja
lisäohjelmia.
Mukautusvaihtoehdot
Kun kosketat ja pidät alhaalla aloitusnäytön tyhjää aluetta, seuraavat
mukautusvaihtoehdot tulevat näkyviin:
Lisää lisäohjelmia aloitusnäyttöön.
Lisää sovelluksia ja pikakomentoja.
Valitse aloitusnäytön taustakuva.
Valitse taustateema.
Mukautusvalintojen esittäminen aloitusnäytössä
•
Kosketa ja pidä alhaalla kohteen Kotinäyttö tyhjää aluetta, kunnes laite värisee ja
näytön alalaitaan avautuvat mukautusvaihtoehdot.
Pikakomennon lisääminen aloitusnäyttöön
1
Kosketa ja pidä alhaalla tyhjää aluetta Kotinäyttö-näytössä, kunnes laite värisee.
2
Napauta Sovellukset > Pikakomen..
3
Valitse pikakomento.
Voit lisätä sovelluksen pikakomennon suoraan sovellusnäytöstä koskettamalla sovellusta
jonkin aikaa.
Kohteen siirtäminen aloitusnäytössä
•
Kosketa kohdetta, kunnes se suurenee ja laite värisee, ja vedä se sitten uuteen
paikkaan.
Kohteen poistaminen aloitusnäytöstä
•
Kosketa kohdetta ja pidä sitä alhaalla, kunnes se suurenee ja laite värisee, ja vedä
se sitten kohtaan .
Kansion luominen aloitusnäyttöön
1
Kosketa ja pidä alhaalla sovelluskuvaketta tai pikakomentoa, kunnes se suurenee
ja laite värisee, ja vedä ja pudota se toisen sovelluskuvakkeen tai pikakomennon
päälle.
2
Anna kansiolle nimi ja napauta Valmis.
Kansion lisääminen aloitusnäyttöön
•
Kosketa kohdetta, kunnes se suurenee ja laite värisee, ja vedä se sitten kansioon.
Napauta sovellusta Kotinäyttö-näytöstä tai sovellusnäytöstä.
Sovelluksen sulkeminen
•
Paina .
Jotkut sovellukset keskeytetään, kun painat poistuaksesi, kun taas toiset sovellukset voivat
jatkaa toimintaansa taustalla. Ensimmäisessä tapauksessa voit jatkaa siitä, mihin jäit,
seuraavan kerran kun avaat sovelluksen. Muista, että joistain sovelluksista voi koitua
tietoliikennekuluja niiden toimiessa taustalla. Tästä esmerkkinä sosiaaliset verkostopalvelut.
Viimeksi käytettyjen sovellusten ikkuna
Voit vaihtaa viimeksi käytettyjä sovelluksia tästä ikkunasta. Voit myös avata pieniä
sovelluksia.
Viimeksi käytettyjen sovellusten ikkunan avaaminen
•
Paina
.
Pienten sovellusten käyttö
Äskettäin käytettyjen sovellusten ikkunasta voit siirtyä nopeasti useaan pieneen
sovellukseen milloin tahansa pienten sovellusten rivillä. Pieni sovellus vie näytöstä vain
pienen alueen. Näin voit käyttää pientä sovellusta ja toista sovellusta samanaikaisesti
samalla näytöllä.
Pienten sovellusten rivin avaaminen
•
Paina
Pienen sovelluksen avaaminen
1
Voit avata pienten sovellusten rivin painamalla .
2
Napauta avattavaa pientä sovellusta. Pienen sovelluksen ikkuna avautuu.
Pienen sovelluksen sulkeminen
•
Napauta pienen sovelluksen ikkunasta.
Pienen sovelluksen siirtäminen
•
Kun pieni sovellus on auki, kosketa ja pidä alhaalla pienen sovelluksen vasenta
yläkulmaan ja siirrä se haluamaasi paikkaan.
Pienen sovelluksen pienentäminen
•
Kun pieni sovellus on auki, kosketa ja pidä alhaalla pienen sovelluksen vasenta
yläkulmaa ja vedä se näytön oikeaan laitaan tai alareunaan.
Pienten sovellusten uudelleenjärjestely
1
Voit avata pienten sovellusten rivin painamalla .
2
Kosketa ja pidä alhaalla pientä sovellusta ja vedä se haluamaasi paikkaan pienten
sovellusten rivillä.
Pienen sovelluksen poistaminen pienten sovellusten riviltä
1
Voit avata pienten sovellusten rivin painamalla .
2
Kosketa ja pidä alhaalla pienen sovelluksen kuvaketta ja vedä se pois pienten
sovellusten riviltä.
.
Aiemmin poistetun pienen sovelluksen palauttaminen
1
Voit avata pienten sovellusten rivin painamalla .
2
Napauta .
3
Pidä palautettavaa pientä sovellusta alhaalla ja vedä se sitten pienten sovellusten
riville.
Napauta ja napauttamalla sitten Poista asennus. Kaikki sovellukset, joita ei voi
asentaa, on merkitty merkinnällä
3
Napauta sovellusta, jonka asennuksen haluat poistaa, ja napauta sitten Poista
asennus.
.
Tila ja ilmoitukset
Näytön ylälaidassa oleva tilarivi näyttää, mitä laitteessa tapahtuu. Vasempaan laitaan
saapuu ilmoituksia, kun tapahtuu jotain uutta tai jotain on käynnissä. Esimerkiksi uusista
viesteistä ja kalenteri-ilmoituksista ilmoitetaan tässä. Oikeassa laidassa näkyvät signaalin
voimakkuus, akun tila ja muita tietoja.
Ilmoituspaneelissa voit säätää laitteen pika-asetuksia. Näitä ovat esimerkiksi Wi-Fi®,
Bluetooth®, tietoliikenne ja ääni. Voit myös avata asetusvalikon ilmoituspaneelista ja
säätää pika-asetuksia tai muuttaa muita asetuksia.
Lisäksi merkkivalo ilmoittaa akun tilan ja joitain muita asioita. Esimerkiksi vilkkuva sininen
valo tarkoittaa, että puhelimessa on uusi viesti tai vastaamatta jäänyt puhelu. Merkkivalo
ei välttämättä toimi akun varauksen ollessa vähissä.
Ilmoitusten ja meneillään olevien toimintojen tarkistaminen
Voit avata ilmoituspaneelin ja saada lisätietoja vetämällä tilarivin alas. Voit esimerkiksi
avata uuden viestin tai näyttää kalenteritapahtuman paneelista. Voit myös avata joitakin
taustalla käynnissä olevia sovelluksia, kuten musiikkisoittimen.
Ilmoituspaneelin avaaminen
•
Vedä tilapalkkia alaspäin.
Ilmoituspaneelin sulkeminen
•
Vedä ilmoituspaneelin alaosassa olevaa välilehteä ylöspäin.
Käynnissä olevan sovelluksen avaaminen ilmoituspaneelista
•
Avaa käynnissä oleva sovellus napauttamalla sen kuvaketta.
Ilmoituksen ohittaminen ilmoituspaneelissa
•
Aseta sormi ilmoituksen päälle ja siirrä vasemmalle tai oikealle näpäyttämällä.
Ilmoituspaneelin tyhjentäminen
•
Napauta ilmoituspaneelissa Tyhj..
Laitteen asetusten määrittäminen ilmoituspaneelista
Voit avata asetusvalikon ilmoituspaneelista ja säätää laitteen pika-asetuksia. Voit
esimerkiksi ottaa Wi-Fi®-yhteyden käyttöön.
Tietoliikenteen ottaminen käyttöön tai poistaminen käytöstä ilmoituspaneelista
1
Vedä tilariviä alaspäin.
2
Napauta .
Pika-asetusten mukauttaminen ilmoituspaneelista
Voit mukauttaa pika-asetuksia ilmoituspaneelista valitsemalla haluamasi pika-asetukset ja
järjestämällä niiden järjestyksen uudelleen. Voit valita enimmillään 10 pika-asetusta tai olla
valitsematta yhtään asetusta.
1 Vaihda suurten ja pienten merkkien välillä ja kytke Caps Lock päälle. Joillain kielillä tällä näppäimellä
voidaan käyttää kielen erikoismerkkejä.
2 Sulje näyttönäppäimistönäkymä. Huomaa, että tämä kuvake ei näy pystytilassa.
3 Näytä numerot ja symbolit.
4 Mukauta näppäimistöäsi. Tämä painike katoaa näppäimistön personalisoinnin jälkeen.
5 Lisää välilyönti.
6 Lisää rivin alkuun palautusmerkki tai vahvista tekstin syöttö.
7 Poista osoitinta edeltävä merkki.
Kaikki kuvat on tarkoitettu vain ohjeeksi, eivätkä ne välttämättä kuvaa tarkasti itse laitetta.
Näyttönäppäimistön tuominen näkyviin tekstin syöttämiseksi
•
Napauta tekstinsyöttökenttää.
Näyttönäppäimistön piilottaminen
•
Kun näyttönäppäimistö on auki, napauta .
Näyttönäppäimistön muokkaaminen
1
Avaa näyttönäppäimistö ja napauta .
2
Mukauta näyttönäppäimistö ohjeiden mukaan. Voit esimerkiksi merkitä
Hymiönäppäin-valintaruudun.
Jos et merkitse Hymiönäppäin-valintaruutua muokatessasi näyttönäppäimistöä,
hymiökuvaketta ei näytetä.
Näyttönäppäimistön käyttäminen vaakasuunnassa
•
Kun kirjoitat tekstiä, käännä laite sivuttain.
Käytössä olevan sovelluksen on tuettava vaakatilaa, jotta näppämistö tukee tätä ominaisuutta,
ja näytön suunta-asetuksiksi on määritettävä automaattinen.
Tekstin syöttäminen näyttönäppäimistöllä
•
Napauta merkkiä, jos haluat syöttää näppäimistössä näkyvän merkin.
•
Jos haluat syöttää merkin muunnelman, kosketa tavallista näppäimistön merkkiä ja
pidä sitä alhaalla, jotta saat käytettävissä olevat vaihtoehdon näkyviin. Valitse sitten
vaihtoehto luettelosta. Voit esimerkiksi syöttää merkin "é" koskettamalla ja
pitämällä alhaalla merkkiä "e", kunnes muut vaihtoehdot avautuvat, ja pitäen
sormea yhä näppäimistöllä vetämällä ja valitsemalla merkin "é".
on käytettävissä ainoastaan, kun käytät näyttönäppäimistöä.
27
Tekstin syöttäminen Kirjoita pyyhkäisemällä -toiminnon avulla
1
Kun syötät tekstiä näyttönäppäimistöllä, kirjoita haluamasi sana liu'uttamalla
sormeasi kirjaimesta toiseen.
2
Kun olet kirjoittanut sanan, nosta sormi ylös. Sanaa ehdotetaan koskettamiesi
kirjainten perusteella. Vaitse tarvittaessa oikea sana ehdotusriviltä.
3
Voit näyttää lisävalintoja siirtymällä oikealle tai vasemmalle sanaehdotusrivillä. Jos
et löydä haluamaasi sanaa, poista koko sana napauttamalla kerran ja yritä
sitten piirtää sana elesyöttötoiminnolla uudelleen tai kirjoita sana napauttamalla sen
kutakin kirjainta.
Kirjoita pyyhkäisemällä -asetusten muuttaminen
1
Kun kirjoitat tekstiä näyttönäppäimistöllä, napauta .
2
Napauta ja napauta sitten Näppäimistöasetukset.
3
Napauta Tekstinsyötön asetukset.
4
Merkitse Kirjoita pyyhkäisemällä -valintaruutu tai poista sen merkintä.
Puhelinnäppäimistö
Puhelinnäppäimistö vastaa normaalia 12-näppäimistä puhelimen näppäimistöä. Siinä on
ennakoiva tekstinsyöttö ja syöttö moninapautuksella. Voit aktivoida puhelinnäppäimistön
tekstinsyöttötavan näppäimistöasetuksista. Puhelinnäppäimistöä voi käyttää vain
pystysuunnassa.
Puhelinnäppäimistön käyttäminen
1
Valitse tekstinsyöttötapa
2Vaihda suurten ja pienten merkkien välillä ja kytke Caps Lock päälle
3Näytä numerot
4Näytä symbolit ja hymiöt
5Kirjoita välilyönti
6Lisää rivinvaihto tai vahvista tekstinsyöttö
7Poista kohdistinta edeltävä merkki
Kaikki kuvat on tarkoitettu vain ohjeeksi, eivätkä ne välttämättä kuvaa tarkasti itse laitetta.
Kun tulee näkyviin puhelimen näppäimiin, napauta kutakin merkkinäppäintä vain
kerran, vaikka kirjain ei olisikaan ensimmäinen näppäimellä kirjoitettava kirjain.
Napauta näkyviin tulevaa sanaa tai tuo lisää sanaehdotuksia näkyviin
napauttamalla ja valitse sana luettelosta.
•
Kun tulee näkyviin puhelimen näppäimiin, napauta syötettävän merkin
näyttönäppäintä. Jatka tämän näppäimen painamista, kunnes haluamasi merkki
valitaan. Tee sama sitten seuraavalle syötettävälle merkille ja niin edelleen.
Numeroiden syöttäminen puhelinnäppäimistön avulla
•
Kun puhelinnäppäimistö on auki, napauta . Numeroita sisältävä
puhelinnäppäimistö tulee näkyviin.
Symbolien ja hymiöiden lisääminen puhelinnäppäimistöllä
1
Kun puhelinnäppäimistö on auki, napauta . Näkyviin tulee ruudukko, jossa on
numeroita ja hymiöitä.
2
Voit tarkastella lisää valintoja siirtymällä ylös- tai alaspäin. Valitse symboli tai hymiö
napauttamalla sitä.
Näppäimistön ja puhelinnäppäimistön asetukset
Voit valita näyttönäppäimistön ja puhelinnäppäimistön asetukset, kuten kirjoituskielen ja
automaattisen korjauksen.
Näyttönäppäimistön ja puhelinnäppäimistön asetusten käyttäminen
1
Kun kirjoitat tekstiä näyttönäppäimistöllä tai puhelimen näppäimillä, napauta
.
2
Napauta ja napauta sitten Näppäimistöasetukset.
tai
Kirjoituskielen lisääminen tekstinsyötölle
1
Kun kirjoitat tekstiä näyttönäppäimistöllä tai puhelinnäppäimillä, napauta
2
Napauta ja napauta sitten Näppäimistöasetukset.
3
Napauta Kielet > Kielten kirjoittaminen ja merkitse asianmukaiset valintaruudut.
Vahvista napauttamalla OK.
tai .
Tekstinsyöttöasetukset
Kun syötät tekstiä näyttönäppäimistöllä tai puhelinnäppäimistöllä, voit käyttää
tekstinsyötön asetusvalikkoa, joka auttaa määrittämään tekstin ennakointivalinnat,
automaattisen välistyksen ja pikakorjaukset. Voit esimerkiksi määrittää, miten
sanavaihtoehdot esitetään ja miten sanat korjataan sitä mukaa, kun kirjoitat. Voit myös
määrittää tekstinsyöttösovelluksen muistamaan uudet kirjoittamasi sanat.
Tekstinsyöttöasetusten muuttaminen
1
Kun kirjoitat tekstiä näyttönäppäimistöllä tai puhelimen näppäimillä, napauta tai
.
2
Napauta , napauta sitten Näppäimistöasetukset > Tekstinsyötön asetukset ja
valitse asianmukaiset asetukset.
Tekstin syöttäminen äänisyöttötoiminnolla
Voit syöttää tekstiä äänisyöttötoiminnolla sanojen kirjoittamisen sijaan. Puhu vain
syötettävät sanat. Äänisyöttö on kokeellinen Google™-tekniikka, joka on saatavilla eri
kielillä ja eri alueilla.
Puhesyötön käyttöönotto
1
Kun kirjoitat tekstiä näyttönäppäimistöllä tai puhelimen näppäimillä, napauta tai
.
2
Napauta ja napauta sitten Näppäimistöasetukset.
3
Valitse valintaruutu Google-äänisyöttönäppäin.
4
Tallenna asetukset painamalla . Näyttönäppäimistöön tai puhelinnäppäimistöön
ilmesty mikrofonikuvake .