(Koskee Euroopan Unionia ja muita Euroopan maita, joissa on erillinen paristojen
palautusjärjestelmä.)
Pariston, käyttöoppaan tai pakkauksen tämä merkintä tarkoittaa, että tämän tuotteen sisältämiä
paristoja ei saa hävittää muun kotitalousjätteen seassa, kun niiden käyttöikä on päättynyt.
Kemiallinen symboli Hg, Cd tai Pb ilmaisee, että paristo sisältää elohopeaa, kadmiumia tai lyijyä
ylin EU:n direktiivien 2006/66 viiterajojen. Jos paristoja ei hävitetä oikein, nämä aineet voivat
vahingoittaa ihmisten terveyttä tai ympäristöä.
Suojaa luonnonvaroja ja edistä materiaalien uusiokäyttöä - erottele paristot muusta jätteestä ja
toimita ne kierrätettäväksi paikalliseen maksuttomaan paristojen palautusjärjestelmään.
Tämän tuotteen turvallinen hävittäminen
(elektroniikka ja sähkölaitteet)
Oheinen merkintä tuotteessa tai tuotteen oheismateriaalissa merkitsee, että tätä tuotetta ei tule
hävittää kotitalousjätteen mukana sen elinkaaren päätyttyä. Hallitsemattomasta jätteenkäsittelystä
ympäristölle ja kanssaihmisten terveydelle aiheutuvien vahinkojen välttämiseksi tuote tulee käsitellä
muista jätteistä erillään. Jäte on hyvä kierrättää raaka-aineiksi kestävän ympäristökehityksen takia.
Kotitalouskäyttäjien tulisi ottaa yhteyttä tuotteen myyneeseen jälleenmyyjään tai paikalliseen
ympäristöviranomaiseen, jotka antavat lisätietoja tuotteen turvallisista kierrätysmahdollisuuksista.
Yrityskäyttäjien tulisi ottaa yhteyttä tavarantoimittajaan ja selvittää hankintasopimuksen ehdot. Tätä
tuotetta ei tule hävittää muun kaupallisen jätteen seassa.
AH68-02272J(REV0.0)
HENKILÖKOHTAINEN
PIENOISJÄRJESTELMÄ
MM-C430D
MM-C530D
MM-C550D
Käyttöohjeet
Mielikuvitus rajana
Kiitos, kun ostit Samsungin tuotteen.
Saat lisäpalveluita rekisteröimällä tuotteesi osoitteessa
www.samsung.com/register
Turvaohjeita
SÄHKÖISKUVAARAN VÄHENTÄMISEKSI ÄLÄ IRROTA TAKAKANTTA. EI SISÄLLÄ OSIA, JOITA KÄYTTÄJÄ VOISI KORJATA.
JÄTÄ HUOLTO- JA KORJAUSTYÖT VALTUUTETUN HUOLTOLIIKKEEN TEHTÄVIKSI.
Tämä merkki varoittaa laitteen sisällä
CAUTION
SÄHKÖISKUVAARA
ÄLÄ AVAA
olevasta vaarallisesta jännitteestä, joka voi
aiheuttaa sähköiskun.
Tämä merkki huomauttaa laitetta koskevista
tärkeistä käyttö- ja huolto-ohjeista.
MUISTUTUS :
VAROITUS : Tulipalon ja sähköiskun vaaran vähentämiseksi älä altista laitetta sateelle tai kosteudelle.
Tämän laitteen saa kytkeä vain maadoitettuun pistorasiaan.
•
•
Jos laite täytyy saada irti sähköverkosta, pistoke täytyy irrottaa pistorasiasta, joten pistokkeen tulisi olla paikassa, jossa siihen pääsee helposti käsiksi.
MUISTUTUS
•
Laitetta ei saa altistaa tippuvalle tai roiskuvalle vedelle eikä sen päälle saa asettaa nesteillä täytettyjä astioita, kuten maljakkoja.
•
Virtapistoketta käytetään virrankatkaisuun, joten sen tulee olla aina käytettävissä.
LUOKAN 1 LASERLAITE
KLASSE 1 LASER PRODUKT
LUOKAN 1 LASERLAITE
KLASS 1 LASER APPARAT
PRODUCTO LASER CLASE 1
PISTOKE POHJAAN.
LUOKKA 1 LASERLAITE
Tämä CD-soitin on luokiteltu LUOKKA 1 LASERLAITTEEKSI.
Muiden kuin näissä käyttöohjeissa mainittujen
toimenpiteiden, säätöjen tai käyttötapojen käyttäminen saattaa johtaa
vahingolliselle säteilylle altistumiseen.
AVATTAESSA JA SUOJALUKITUS OHITETTAESSA OLET
ALTTIINA NÄKYMÄTTÖMÄLLE LASERSÄTEILYLLE, ÄLÄ
KATSO SÄTEESEEN.
SISÄLTÖ
Tarkista, että pakkauksesta löytyvät seuraavat tarvikkeet.
Pakkauksessa olevat varusteet voivat olla hieman erinäköisiä kuin oppaan kuvissa.
1
Yleisiä käyttöohjeita
Varmista, että virransyöttö vastaa soittimen takana olevan tarran tietoja. Asenna soitin vaakasuoralle pinnalle tai soveltuvalle jalustalle.
Laitteen ympärillä on oltava riittävästi tilaa (7,5–10 cm) ilmanvaihdon varmistamiseksi. Varmista, että ilmanvaihtoaukkoja ei peitetä. Älä
aseta mitään soittimen päälle. Älä aseta soitinta vahvistimen tai muiden kuumenevien laitteiden päälle.
Varmista ennen soittimen siirtämistä, että levytarjotin on tyhjä. Tämä soitin on suunniteltu jatkuvaa käyttöä varten. DVD-soittimen
siirtäminen valmiustilaan ei katkaise sähkönsyöttöä siihen. Voit katkaista sähkönsyötön kokonaan irrottamalla pistokkeen pistorasiasta.
Näin kannattaa tehdä, jos laitetta ei käytetä pitkään aikaan.
FIN
KÄYTÖN VALMISTELU
Irrota myrskysään ajaksi virtajohto pistorasiasta.
Salaman aiheuttamat virtapiikit saattavat vahingoittaa
soitinta.
Phones
Suojaa soitin kosteudelta (esim. kukkamaljakot) ja normaalia
suuremmalta kuumuudelta (esim. takka) tai voimakkaita magneetti- tai
sähkökenttiä synnyttäviltä laitteilta (esim. kaiuttimet). Irrota virtajohto
pistorasiasta, jos soittimeen tulee toimintahäiriöitä. Tätä soitinta ei ole
suunniteltu liiketoimintakäyttöön.
Käytä tätä tuotetta ainoastaan henkilökohtaisessa käytössä.
Soittimen sisään saattaa tiivistyä kosteutta, jos soitinta tai levyä on
säilytetty kylmissä säilytystiloissa.
Jos olet kuljettanut soitinta talvisäässä, anna soittimen lämmetä noin 2
tuntia huoneen lämmössä ennen sen käyttöä.
Älä altista soitinta suoralle auringonvalolle tai muille
lämmönlähteille.
Tämä voi johtaa laitteen ylikuumentumiseen ja
toimintavikoihin.
Tässä laitteessa käytettävä paristo sisältää ympäristölle
haitallisia kemikaaleja.
Älä hävitä paristoja tavallisen kotitalousjätteen mukana.
2
Features
Monen levyn toisto, FM-viritin, USB-liitäntä
MM-C430D/C530D/C550D yhdistää monen levyn toiston, kuten DVD,
CD,DivX,MP3-CD, CD-R, CD-RW, JPEG,,DVD-R ja DVD-RW-levyjen toiston,
kehittyneeseen FM-virittimeen ja USB-liitäntään.
Tv-näytönsäästötoiminto
MM-C430D/C530D/C550D kirkastaa ja tummentaa automaattisesti TV-ruudun kirkkautta, kun se
on ollut 5 minuuttia pysäytystilassa.
MM-C430D/C530D/C550D-laite siirtyy automaattisesti virransäästötilaan, kun se on ollut 30
minuuttia näytönsäästötilassa.
Virransäästötoiminto
MM-C430D/C530D/C550D sammuu automaattisesti, kun se on ollut 30 minuuttia
pysäytystilassa.
USB-liitäntä
Voit nauttia mediatiedostoista, kuten MP3-soittimeen, digitaaliseen kameraan tai USBmuistitikulle tallennetuista kuvista, elokuvista tai musiikista liittämällä tallennuslaitteen
mikrokomponenttijärjestelmän USB-porttiin.
HDMI
HDMI välittää DVD-video- ja äänisignaalit yhtä aikaa, ja sen kuva on normaalia selkeämpi.
Anynet+ (HDMI-CEC)-toiminto
Anynet+-toiminnon avulla voidaan käyttää keskusyksikköä Samsung-tv-kaukosäätimen avulla
kotiteatteri SAMSUNG-televisioon HDMI-kaapelin avulla. (Tämä toiminto edellyttää Anynet+yhteensopivaa Samsung-televisiota.)
iPod-tuki
Voit kuunnella musiikkitiedostojasi kytkemällä iPodisi mikrokomponenttijärjestelmään
pakkaukseen sisältyvän iPod-telakan avulla.
Yleisiä käyttöohjeita ............................................................................................................................................................2
Features .............................................................................................................................................................................3
Levyjä koskevia huomautuksia ...........................................................................................................................................5
Laitteen osien kuvaus .........................................................................................................................................................7
Jäljellä olevan ajan tarkistaminen .......................................................................................................................................21
TOIMINNOT
Levyn toisto ........................................................................................................................................................................22
Jatkuva toisto......................................................................................................................................................................35
Jakson A-B jatkuva toisto ...................................................................................................................................................36
Levyvalikon käyttö ..............................................................................................................................................................40
Nimikevalikon (title) käyttö ..................................................................................................................................................41
ASETUKSET
Kielen asetus ...................................................................................................................................................................... 42
Tv-ruututyypin valinta .........................................................................................................................................................43
DRC:n (Dynamic Range Compression) asettaminen ......................................................................................................... 47
AV SYNC -asetus ............................................................................................................................................................... 48
RADION KÄYTTÖ
Tietoja RDS-lähetyksistä..........................................................................................................................................................................49
Radion kuuntelu..................................................................................................................................................................51
Radion esivalintojen asetus ................................................................................................................................................52
Uniajastus ja mykistys ........................................................................................................................................................58
Kuulokkeiden tai mikrofonin yhdistäminen .........................................................................................................................60
Levyjen käsittelyyn ja käyttöön liittyviä huomautuksia ........................................................................................................ 61
Tekniset tiedot ....................................................................................................................................................................65
DVD (Digital Versatile Disc) takaa erinomaisen äänen- ja kuvanlaadun Dolby
Digital -surroundäänenja MPEG-2 -kuvanpakkaustekniikan ansiosta. Nyt
pääset käyttämään näitä luonnonmukaisiatehosteita kotonasi, ja voit luoda
niiden avulla elokuvateatteri- ja konserttisalimaisen äänen.
~
16
DVD-soittimet ja -levyt on varustettu aluekoodilla. Näiden aluekoodien on oltava
samat, ettälevyn voi toistaa. Jos aluekoodit ovat erilaiset, levyn toisto ei onnistu.
Tämän soittimen aluekoodinumero on ilmoitettu soittimen takapaneelissa.
(DVDsoittimella voi toistaa ainoastaan sen kanssa samalla aluekoodilla varustettuja
DVD-levyjä.)
SOITTOKELPOISET LEVYT
LevytyyppiLevyn koko
DVD-VIDEO
AUDIO-CD
DivX
Merkki (Logo)
V I D E O
COMPACT
DIGITAL AUDIO
Tallennetut signaalit
Audio + Video
Audio
Audio + Video
12cm
8cm
12cm
8cm
12cm
8cm
Enimmäistoistoaika
N. 240 min (yksipuolinen)
N. 480 min (kaksipuolinen)
N. 80 min (yksipuolinen)
N. 160 min (kaksipuolinen)
74 min.
20 min.
74 min.
20 min.
ÄLÄ KÄYTÄ SEURAAVANTYYPPISIÄ LEVYjÄ TÄSSÄ SOITTIMESSA!
LD, CD-G, CD-I, CD-ROM- ja DVD-ROM-levyjä ei voi toistaa tällä soittimella.
•
Jos yrität toistaa tällaisia levyjä, tiedote<This disc cannot be played. Please check the disc.>(väärä levyformaatti) tulee
TV-ruudulle.
Ulkomailta ostettuja DVD-levyjä ei välttämättä voi toistaa tällä soittimella.
•
Jos yrität toistaa tällaisia levyjä, tiedote <This disc cannot be played. Please check the regional code.>tulee
TV-ruudulle.
KOPIOSUOjA
Moniin DVD-levyihin on koodattu kopiosuojatoiminto. Sen vuoksi DVD-soitin tulisi kytkeä suoraan tv:hen
•
eikä videonauhurin kautta. Jos DVD-soitin kytketään videonauhuriin, kopiosuojatoiminnolla varustetun
levyn toistaminen tuottaa vääristyneen kuvan.
Tässä tuotteessa käytetään kopiosuojatekniikkaa, joka on suojattu Macrovision Corporationin ja muiden
•
oikeudenhaltijoiden omistamilla, tiettyjen yhdysvaltalaisten patenttien menetelmä- ja immateriaalioikeuksilla.
Tämän kopiosuojatekniikan käyttöön tulee saada lupa Macrovision Corporationilta, ja se on tarkoitettu
käytettäväksi kotikäytössä ja muussa rajoitetussa katselutarkoituksessa, ellei muuhun käyttöön hankita lupaa
Macrovision Corporationilta. Laitteen tietotekninen tai muunlainen purkaminen on kielletty.
5
LEVYTYYPIT JA NIIDEN OMINAISUUDET
Tämä tuote ei tue suojattuja mediatiedostoja (DRM) .
FIN
CD-R-levyt ❖
Joitakin CD-R-levyjä ei välttämättä voi toistaa riippuen levyn tallennukseen käytetystä laitteesta (CD-tallennin tai •
PC) ja levyn kunnosta.
Käytä 650 MB/74 minuutin CD-R-levyä. •
Älä käytä CD-R-levyjä, joiden koko on yli 700 Mt tai 80 minuuttia, sillä niitä ei ehkä voida toistaa.
Joitakin (uudelleentallennettavia) CD-RW-levyjä ei voi välttämättä toistaa. •
Vain kunnolla “suljettuja” CD-R-levyjä voi toistaa. Jos istunto on suljettu, mutta levy jätetty avoimeksi, et •
välttämättä pysty toistamaan levyä kokonaan.
CD-R-MP3-levyt ❖
Laitteella voi toistaa ainoastaan CD-R-levyjä, joiden MP3-tiedostot ovat ISO 9660- tai Joliet-standardin •
mukaisia.
MP3-tiedostojen nimet saavat olla korkeintaan 8 kirjaimen pituisia, eikä niissä saa olla välilyöntejä tai •
erikoismerkkejä (. / = +).
Käytä levyjä, joiden tallennuksessa on käytetty yli 128 kbps:n datanpakkaus/purkunopeutta.•
Vain seuraavilla tiedostopäätteillä varustettuja tiedostoja voidaan toistaa: ".mp3" ja ".MP3".•
Vain peräkkäin kirjoitetun Multisession-levyn voi toistaa. Jos Multisession-levyssä on tyhjä osuus, levyä voi •
toistaa vain tyhjään osuuteen asti.
Ellei levyä ole viimeistelty, toiston aloittaminen kestää pitempään, eikä kaikkia tallennettuja tiedostoja välttämättä •
voi toistaa.
Ääni saattaa hyppiä toiston aikana, jos käytetään vaihtelevalla bittinopeudella (VBR) koodattuja tiedostoja eli •
sekä hitaalla että nopealla bittinopeudella (esim. 32 ~ 320 kbps) koodattuja tiedostoja.
Enintään 500 raitaa voidaan toistaa CD-levyä kohti. •
Enintään 300 kansiota voidaan toistaa CD-levyä kohti.•
CD-R-JPEG-levyt ❖
Ainoastaan tiedostotunnisteilla “jpg” varustettuja tiedostoja voidaan toistaa.•
Ellei levyä ole viimeistelty, toiston aloittaminen kestää pitempään, eikä kaikkia tallennettuja tiedostoja välttämättä •
voi toistaa.
Laitteella voi toistaa ainoastaan CD-R-levyjä, joiden JPEG-tiedostot ovat ISO 9660- tai Joliet-standardin •
mukaisia.
JPEG-tiedostojen nimet saavat olla korkeintaan 8 kirjaimen pituisia, eikä niissä saa olla välilyöntejä tai •
erikoismerkkejä (. / = +).
Vain peräkkäin kirjoitetun Multisession-levyn voi toistaa. Jos Multisession-levyssä on tyhjä osuus, levyä voi •
toistaa vain tyhjään osuuteen asti.
Yhdelle CD:lle voi tallentaa korkeintaan 9 999 kuvaa.•
Jos toistat Kodak/Fuji Picture -kuva-CD:tä, ainoastaan kuvakansion JPEG-tiedostoja voidaan toistaa.•
Muilla kuin Kodak/Fuji Picture CD -kuva-CD-levyillä olevien kuvien toiston käynnistyminen saattaa kestää •
pitempään tai se ei toimi ollenkaan.
FIN
DVD ❖
±
R/RW, CD-R/RW DivX -levyt
Ei-tuettujen muotojen ohjelmiston päivittämistä ei tueta.•
(Esimerkki : QPEL, GMC, resoluutio suurempi kuin 720 X 480 pikseliä jne.)
Osia, joiden kuvataajuus on korkea, ei välttämättä toisteta DivX-tiedostoja toistettaessa.•
DivX® on DivX, Inc -yhtiön luoma digitaalinen videoformaatti. Tämä laite on virallinen DivX-sertifi oitu tai
•
DivX Ultra -sertifi oitu laite, joka toistaa DivX-videokuvaa.
6
Laitteen osien kuvaus
—Etupaneeli—
4
1. CD-LEVY-ASEMA
2. USB
3.
4. RUUTUNÄYTTÖ
LIITÄNTÄ
KUULOKELIITÄNTÄ
—Yläpaneeli—
1 2 354678
123
1. OPEN/CLOSE
2. FUNCTION (TOIMINTO)-PAINIKE
3.
HAKUPAINIKKEET (ALAS)
4.
HAKUPAINIKKEET
VIRITTIMEN TILAN JA
PYSÄYTYSPAINIKE
5.
PLAY/PAUSE-PAINIKE
6. HAKUPAINIKKEET (YLÖS)
7. VOLUME CONTROL KNOB(+,-)
(ÄÄNENVOIMAKKUUDEN SÄÄDIN)
8.
POWER BUTTON
7
—Takapaneeli—
MM-C430D
MM-C530D
iPod
12345678
MM-C550D
9
1.
AUX IN
2.
FM-antenniliitäntä
3. IPOD
4. HDMI-LÄHTÖLIITÄNTÄ
5.
television videotuloliitäntä
6.
7.
8. Tuuletin
9. JOHTOKIRISTIN (Kiinnitä
kaiutinjohdot.)
LIITÄNTÄ
Videolähtöliitäntä
Tähän videolähtöliitäntään yhdistetään
Scart
-LIITÄNTÄ
Kaiutinlähtöliitännät
.
FIN
KÄYTÖN VALMISTELU
FIN
iPod
13245678
Kaikki takapaneelin kuvat perustuvat MALLIIN:MM-C550D
MM-C430D/C530DI: 2.0-kanavainen kaiutinlähtö
MM-C550D: 2.1-kanavainen kaiutinlähtö
9
1.
AUX IN
2.
FM-antenniliitäntä
3. IPOD
4. HDMI-LÄHTÖLIITÄNTÄ
5.
television videotuloliitäntä
6.
7.
8. Tuuletin
9. JOHTOKIRISTIN (Kiinnitä
kaiutinjohdot.)
LIITÄNTÄ
Videolähtöliitäntä
Tähän videolähtöliitäntään yhdistetään
Scart
-LIITÄNTÄ
Kaiutinlähtöliitännät
.
8
Laitteen osien kuvaus
—Kaukosäädin—
POWER-painike
TIMER ON/OFF-painike
TIMER/CLOCK-painike
OPEN/CLOSE -painike
DIMMER -painike
DVD -painike
TUNER -painike
AUX -painike
PORT -painike
Numeropainikkeet (0–9)
CD RIPPING -painike
STEP-painike
CD Skip-painike
VOLUME-painike
MENU-painike
Cursor/ENTER-painike
INFO-painike
REPEAT-painike
DSP/EQ-painike
SLEEP -painike
MO/ST-painike
SLOW -painike
ZOOM-painike
POWER SOUND -painiken
REPEAT A-B-painike
RDS SELECTION-painike
SHUFFLE-painike
PAUSE -painike
Play-painike
SEARCH -painike
MUTE -painike
TUNING /Tuning Preset -painike
AUDIO -painike
RETURN -painike
EXIT -painike
SUBTITLE -painike
POWER BASS-painike
REMAIN-painike
DEMO-painike
TUNER MEMORY-painike
TREB/BASS-painike
CANCEL-painike
ANGLE-painike
Stop-painike
9
FIN
KÄYTÖN VALMISTELU
Paristojen asettaminen kauko-ohjaimeen
Irrota paristokotelon
kansi
123
kaukosäätimen
takaa painamalla
alas ja vetämällä
kantta nuolen
suuntaan.
Varoitus
Seuraa näitä ohjeita pariston kennojen vuotamisen ja rikkoontumisen välttämiseksi:
Aseta paristot kauko-ohjaimeen siten, että niiden navat tulevat oikein päin: plusnapa (+)
•
-merkin ja miinusnapa (–) -merkin kohdalle.
Käytä oikeantyyppisiä paristoja. Samannäköisiltä näyttävät paristot saattavat erota toisista
•
jännitteeltään.
Vaihda molemmat paristot yhtä aikaa.
•
Älä altista paristoja kuumuudelle tai liekeille.
•
Aseta paristotilaan
kaksi 1,5 V:n AAAparistoa ja tarkista, että
niiden navat (+ ja –)
tulevat oikeaan
suuntaan.
FIN
Aseta paristotilan
kansi takaisin
paikalleen.
Kauko-ohjaimen toiminta-alue
Kaukosäädintä voi käyttää suorassa linjassa noin 7
metrin etäisyydeltä. Sitä voi käyttää
vaakatasossa noin 30° kulmassa kaukosäätimen
anturista.
30
30
10
Kaiuttimien kytkeminen
Ennen soittimen siirtämistä tai asentamista kytke siitä virta pois ja irrota sen virtajohto pistorasiasta.
L
DVD-soittimen sijoittaminen
Aseta se laitetelineeseen ja hyllylle tai
•
tv-jalustalle tv:n alle.
L
Etukaiutin
Sijoita nämä kaiuttimet kuuntelupaikan etupuolelle,
•
käännettyinä (noin 45°) itseäsi kohti.
Sijoita kaiuttimet niin, että niiden diskanttielementit
•
ovat korviesi korkeudella.
MM-C430D
MM-C530D
R
L
SPEAKERS
OUT (6 )
L
MM-C550D
SW
R
Kuuntelupaikan valinta
Kuuntelupaikan tulisi olla noin 2,5-3 kertaa tv-ruudun läpimitan
etäisyydellä tv:stä. Esimerkki: 32”:n tv:t: 2~2,4 m
55”:n tv:t 3,5~4 m
Subwoofer
Subwooferin paikka ei ole kovin tärkeä. Voit sijoittaa sen mielesi
•
mukaan.
L
SW
SPEAKERS OUT
FRONT (6 )
L
SUB WOOFER(4 )
SW
R
R
• Älä anna lasten leikkiä kaiuttimilla tai niiden lähellä. Kaiuttimen putoaminen voi aiheuttaa vamman.
• Pidä subwoofer poissa lasten ulottuvilta, jotta lapset eivät työnnä käsiään tai vieraita esineitä subwooferin
aukkoon.
• Älä ripusta subwooferia seinälle sen aukosta.
• Jos asetat kaiuttimen television lähelle, kuvaruudun värit voivat vääristyä kaiuttimien tuottaman magneettikentän
takia. Jos niin tapahtuu, siirrä kaiutin kauemmas televisiosta.
R
R
11
Videolähtöliitännän
FIN
kytkeminen televisioon
Pidä huoli, että kytket virran pois ja irrotat virtajohdon pistorasiasta ennen laitteen
siirtämistä tai asentamista.
Valitse yksi videon kytkentätapa.
LIITÄNNÄT
iPod
TAPA 1
TAPA1 : HDMI ....... (Paras laatu)
Yhdistä HDMI-kaapeli (lisävaruste) DVD-soittimen takana olevasta HDMI OUT (HDMI-LÄHTÖ)-liitännästä television
HDMI IN (HDMI-TULO)-liitäntään.
TAPA 2 : Scart ....... (Parannettu laatu)
Jos televisiossa on SCART-tuloliitäntä, yhdistä Scart-kaapeli (hankittava erikseen) laitteen takaosan AV
OUT -liitännästä television SCART IN -liitäntään.
TAPA 3 : Komponenttivideo ....... (Paras laatu)
Kytke VIDEO-kaapeli laitteen VIDEO OUT -liittiimeen ja television VIDEO IN -liittimeen.
TAPA 3
(sisältyy toimitukseen)
TAPA 2
HDMI-lähtötarkkuudeksi voi valita 480p/576p, 720p,1080i/1080p Katso lisätietoja tarkkuuden asettamisesta sivulta
•
15.
Kun olet kytkenyt videon, aseta television videotulo vastaamaan videolähtöä (HDMI, komponentti tai komposiitti) mi
•
krokomponenttijärjestelmässäsi.
Television käyttöoppaassa on lisätietoja television videotuloliitäntöjen valitsemisesta.
Jos kytket Samsung-merkkisen television päälaitteeseen HDMI-kaapelilla, voit käyttää
•
mikrokomponenttijärjestelmää television kaukosäätimellä. (Tämä ominaisuus on käytettävissä ainoastaan Anynet+-
toimintoa (HDMI-CEC) tukevissa SAMSUNGIN televisioissa.)
Jos Samsung-televisiossa on logo
•
Jos laitteesi on kytketty scart-liittimen välityksellä, television lähtö siirtyy automaattisesti scart-tilaan.
•
, se tukee Anynet+-toimintoa.
12
HDMI-toiminto
HDMI:n automaattinen havaitseminen
Soittimen videolähdöksi vaihdetaan automaattisesti HDMI, jos HDMI-kaapeli liitetään virran ollessa päällä.
HDMI (High Definition Multimedia Interface)
•
HDMI-liitäntä mahdollistaa digitaalisen video- ja äänidatan siirtämisen yhden liittimen kautta.
Kun HDMI-yhteys on käytössä, mikrokomponenttijärjestelmä äänisignaalin digitaalisena television HDMI-tuloliitäntään,
jolloin kuvanlaatu on erinomainen.
HDMI-liitännän kuvaus
•
HDMI-liitin - Tukee videodataa ja digitaalista äänidataa.
HDMI lähettää televisioon vain puhtaan digitaalisen signaalin. —
Jos televisio ei tue HDCP (High-bandwidth Digital Content Protection) -järjestelmää, ruudussa näkyy "lumisadetta". —
Miksi Samsung käyttää HDMI:tä?
•
Analogiset televisiot vaativat analogisen video-/äänisignaalin. DVD-levyä toistettaessa televisioon siirrettävä data on
kuitenkin digitaalista. Tämän vuoksi tarvitaan muunnin, joka muuntaa signaalin joko digitaalisesta analogiseen tai
analogisesta digitaaliseen (televisiossa). Tämän muunnon aikana kuvan laatu kärsii häiriöiden ja signaalin katoamisen
vuoksi. HDMI-teknologia on ylivoimainen, koska se ei vaadi tällaista muuntoa, vaan puhtaasti digitaalinen signaali
siirretään soittimesta televisioon.
Mikä on HDCP?
•
HDCP (High-bandwidth Digital Content Protection) on järjestelmä, jolla HDMI:n kautta siirretty DVD-sisältö voidaan
suojata kopioimiselta. Se muodostaa turvallisen digitaalisen yhteyden videolähteen (tietokone, DVD tms.) ja
näyttölaitteen (televisio, projektori tms.) välille. Sisältö koodataan lähdelaitteessa, mikä estää luvattomien kopioiden
tekemisen.
Tietoja Anynet+-toiminnosta?
•
Kätevän Anynet+-toiminnon ansiosta tätä laitetta voi ohjata helposti Anynet+-ominaisuutta tukevien Samsungin
televisioiden kautta.
Jos Samsung-televisiossa on logo —
Jos käynnistät soittimen ja asetat levyn siihen, soitin aloittaa levyn toistamisen ja televisio käynnistetään —
automaattisesti HDMI-tilaan.
Jos käynnistät soittimen ja painat Play-painiketta, kun soittimeen on asetettu levy, televisio käynnistetään —
automaattisesti HDMI-tilaan.
Saat lisätietoa Anynet+(HDMI-CEC)-toiminnon käyttämisestä television käyttöoppaasta. —
, se tukee Anynet+-toimintoa.
13
Anynet+ (HDMI-CEC) -toiminnon käyttäminen
FIN
Anynet+ on toiminto, jonka avulla voit hallita muita Samsungin laitteita Samsung-merkkisen television
kaukosäätimellä. Anynet + -toimintoa voidaan käyttää kytkemällä tämä mikrokomponenttijärjestelmä
SAMSUNG-merkkiseen televisioon käyttämällä HDMI-kaapelia. Toiminto on käytössä ainoastaan Anynet+toimintoa tukevissa SAMSUNG-televisioissa.
Ota television Anynet+-toiminto käyttöön.2.
Voit ohjata mikrokomponenttijärjestelmää television
kaukosäätimellä. (Käytettävissä olevat televisiopainikkeet :
, , , ,
-painike)
Paina television kaukosäätimen Anynet+-painiketta ja valitse Micro Component (mikrokomponentti) Select
Device (valitse laite) -kohdasta, jotta voit yhdistää ja asettaa kunkin allaolevan kohteen asetukset.
• View TV : Jos Anynet+ (HDMI CEC) on päällä ja valitset
View TV (katsele televisiota), mikrokomponenttijärjestelmä vaihtaa automaattisesti pysäytystilaan.
• Menu on Device : Tästä pääset mikrokomponenttijärjestelmän valikkoon.
• Device Operation : Mikrokomponenttijärjestelmän levyn toistotieto tulee näkyviin.
Voit hallita mikrokomponenttijärjestelmän levyn toistoa, kuten vaihtaa nimikettä, jaksoa tai tekstitystä.
Vastaanotto ei ole käytettävissä.•
Kun toistat CD/iPod-levyä CEC ON -tilassa ja kytket television virran pois päältä, •
mikrokomponenttijärjestelmä ei automaattisesti kytke virtaa pois.
S,T
- ja
W,X
-painikkeet,~
Anynet+-toiminnon avulla
Voit käyttää tätä laitetta, käynnistää
televisiosi tai katsoa elokuvaa
painamalla Samsung-television
kaukosäätimen Play (toisto)-painiketta.
BD Wise (vain Samsung-tuotteet)
FIN
LIITÄNNÄT
Voit valita BD Wise -valikon ainoastaan jos mikrokomponenttijärjestelmä on kytketty HDMI-kaapelin välityksellä
Samsung-televisioon, joka tukee BD Wise -tilaa.
Mikä on BD Wise?•
BD Wise säätää automaattisesti BD Wise -yhteensopivien Samsung-tuotteiden asetukset ihanteellisiksi.
Tämä toiminto toimii vain, jos BD Wise -yhteensopivat Samsung-laitteet on kytketty toisiinsa HDMIkaapelilla.
BD Wise -toiminnon käyttäminen•
Kytke mikrokomponenttijärjestelmä BD Wise -yhteensopivaan Samsung-televisioon HDMI-kaapelilla.1.
Aseta jokainen mikrokomponenttijärjestelmän BD Wise -valikko sekä Samsung-televisio On-2.
asentoon.
Tämä optimoi kuvan laadun sisällön mukaan (levyllä, DVD:llä, jne) jota haluat toistaa. —
Tämä optimoi myös kuvanlaadun mikrokomponenttijärjestelmän ja BD Wise -yhteensopivan Samsung- —
television välillä.
Jos haluat muuttaa tarkkuutta BD Wise -tilassa, valitse ensin BD-tilan asetukseksi Off (ei käytössä).•
Jos poistat BD Wise -tilan käytöstä, kytketyn television tarkkuus säädetään automaattisesti •
suurimpaan tarkkuuteen.
BD Wise poistetaan käytöstä, jos soitin kytketään laitteeseen, joka ei tue BD Wise -toimintoa.•
14
HDMI-toiminto(jatka)
Mikä on HDMI (High Definition Multimedia Interface)?
Tämä laite lähettää DVD-videosignaalia digitaalisesti muuntamatta signaalia analogiseksi.Voit
saada entistä terävämpiä digitaalisia kuvia kytkemällä videon televisoon HDMI-yhteyskaapelin
avulla.
HDMI-ÄÄNIASETUS
HDMI-kaapelin kautta lähetetyt äänisignaalit voidaan kytkeä päälle tai pois päältä.
paina sen jälkeen ENTER-painiketta.
Paina kohdistinpainiketta3.
,
-näyttöön ja paina sen jälkeen ENTER-painiketta.
Paina kohdistinpainiketta4.
,
-näyttöön ja paina sen jälkeen ENTER-painiketta.
Paina kohdistinpainiketta5.
,
painiketta.
HDMI-lähdölle valittavissa olevat resoluutiot ovat e 480p/576p, 720p, 1080i, •
1080p.
SD (vakiopiirtoterävyys) -resoluutio on 480p/576p ja HD(High Definition) •
Jos televisio ei tue määritettyä resoluutiota, kuva ei näy kunnolla.
•
Television käyttöohjeessa on lisätietoja television videokuvatulon valitsemisesta.
•
15
siirtyäksesi <Setup> -näyttöön ja
siirtyäksesi <Display Setup>
siirtyäksesi <HDMI Resolution>
haluttu kieli ja paina sen jälkeen ENTER-
Ulkoisten komponenttien
audion liittäminen
Ulkoisen analogisen laitteen yhdistäminen
Esimerkki: Analoginen laite, kuten videonauhuri, videokamera tai televisio
FIN
LIITÄNNÄT
(
hankittava erikseen
Yhdistä soittimen äänilähtö analogisen laitteen äänituloon.
1
• Varmista, että liittimien värit vastaavat toisiaan.
Valitse AUX painamalla AUX-painiketta.
2
• Näyttöön tulee AUX.
)
Audiojohto
Jos ulkopuolisessa analogisessa laitteen on
vain yksi audiolähtöliitäntä, voi kytkeä
vasemman tai oikean kanavan.
16
iPod-laitteen kytkeminen
Voit kuunnella ääntä iPod-laitteesta päälaitteen kautta. Katso lisätietoja
iPod-laitteen käyttämisestä tämän mikrojärjestelmän kanssa tältä sivulta ja sivulta 27.
iPod
ipod
(sisältyy toimitukseen)
Kytke iPod-telakan liitin mikrojärjestelmän iPod-liitäntään.1.
Voit kuunnella musiikkia valitsemalla IPOD painamalla kaukosäätimen PORT (PORTTI)-2.
painiketta.
Voit käyttää myös päälaitteen FUNC.-painiketta.•
Tila vaihtuu seuraavasti:
DVD/CD ➞ TUNER ➞ USB ➞ IPOD ➞ AUX.
iPod-laitteesta riippuen, voit joutua kytkemään yhden telakkapaikoista, joka tulee iPod-laitteen
mukana ostettaessa. (katso seuraava sivu).
Säädä äänenvoimakkuus kohtuulliselle tasolle ennen kuin kytket iPod-laitteen
mikrojärjestelmään.
Kun laitteeseen on kytketty virta ja laitteeseen liitetään iPod-soitin,
laite lataa iPodin akun.
VIDEO-lähdön täytyy olla kytkettynä televisioon, jotta voit katsella
iPod-videoita.
iPod
(sisältyy toimitukseen)
17
iPod-mallit, jotka ovat saatavilla MM-C430D/C530D/C550D
iPod nano
(toinen sukupolvi)
2GB 4GB 8GB
iPod touch
(ensimmäinen sukupolvi)
4GB 16GB 32GB
iPod
(viides sukupolvi)
30GB 60GB 80GB
FIN
iPod nano
(kolmas sukupolvi)
4GB 8GB
iPod nano
(neljäs sukupolvi)
8GB 16GB
“Made for iPod” (iPodille suunniteltu) tarkoittaa, että elektroninen lisälaite on suunniteltu
iPod touch
(toinen sukupolvi)
8GB 16GB 32GB
iPod classic
80GB 120GB 160GB
erityisesti iPodiin kytkettäväksi, ja se täyttää Applen suorituskykyvaatimukset.
Apple ei ole vastuussa tämän laitteen toimivuudesta tai sen turvallisuus- ja muiden
säädösten mukaisuudesta.
iPod on Apple Incin tavaramerkki, joka on rekisteröity USA:ssa ja muissa maissa.
LIITÄNNÄT
en)
18
FM-antennin kytkeminen
ULA-antenni (FM) (sisältyy toimitukseen)
Kytke laitteen mukana toimitettu ULA-antenni FM COAXIAL -antenniliitäntään.
1.
Siirrä antennijohtoa hitaasti, kunnes olet löytänyt hyvän vastaanoton takaavan paikan, ja
2.
kiinnitä sen jälkeen antenni seinään tai johonkin muuhun tärinättömään paikkaan.
Bemærk
• Tämä laite ei vastaanota AM-lähetyksiä.
Tuuletin
Tuuletin tuo viileää ilmaa laitteeseen kuumenemisen estämiseksi.
Ota huomioon seuraavat muistutukset oman turvallisuutesi vuoksi.
•
Tarkista, että ilma kiertää kunnolla laitteen ympärillä. Jos laite on huonosti
tuulettuvassa paikassa, sen sisäinen lämpötila saattaa nousta ja vahingoittaa
sitä.
•
Älä aseta esteitä tuulettimen tai tuuletusaukkojen eteen. (Jos tuuletin tai
tuuletusaukot peitetään sanomalehdellä tai kankaalla, soittimen sisälle
saattaa kerääntyä lämpöä, jonka seurauksen soitin saattaa syttyä palamaan.)
19
Loading...
+ 47 hidden pages
You need points to download manuals.
1 point = 1 manual.
You can buy points or you can get point for every manual you upload.