Liedet kehittyvät ja uudessa liedessäsi on uusia toimintoja ja ominaisuuksia. Lue sen vuoksi ohjeet huolellisesti
ja tutustu uuden lietesi käyttöön ja sen toimintoihin. Liesi on tarkoitettu normaaliin kotitalouskäyttöön. Säilytä
käyttöohje myös mahdollista seuraavaa omistajaa varten. Ota yhteyttä, jos sinulla on kysyttävää lieden ominaisuuksista tai sen toiminnasta. Yhteydenottotiedot löydät kohdasta “Huolto”.
Teksti, joka on merkitty
HUOLELLISESTI
, jotta et turhaan vahingoittaisi itseäsi, muita tai liettä.
VAROITUSKOLMIO
-symbolilla sisältää tietoa lieden turvallisesta käytöstä.
Lapset
Lapset ovat luonnostaan uteliaita ja kiinnostuneita
kaikesta, jopa liesistä. Haluamme turvallisuuden
vuoksi painottaa muutamia asioita, jos sinulla on
lapsia:
Suosittelemme vähintään 40 cm laskutilaa lieden
molemmin puolin. Vaihtoehtoisesti liesi voidaan
asentaa siten, että toisella puolella on seinä tai kaappi
ja toisella puolella laskutila.
Keittotason suojan tulee olla asennettu ja luukkujen
turvasalvan toiminnassa.
Anna lasten olla mukana lieden käyttämisessä,
mutta kerro heille, että kattilat, taso ja uuni kuumenevat ja pysyvät kuumana vielä jonkun aikaa käytön
jälkeenkin.
PALOVAMMAN VAARA
!
Asennus
Lieden asennuksen ja mahdolliset korjaukset saa
suorittaa vain asennusoikeudet omaava huoltoliike tai
henkilö. Puutteellisesti suoritettu työ saattaa heikentää
lieden toimintaa ja aiheuttaa henkilö–ja/tai
omaisuusvahinkoja.
Liesi on painava, reunat ja kulmat, joihin sinun ei
yleensä tarvitse koskea, saattavat olla teräviä. Käytä
käsineitä liettä siirrettäessä.
KAATUMISESTEEN
kaadu epätavallisenkaan kuormituksen johdosta.
tulee olla asennettu. Silloin liesi ei
Käyttö
Älä koskaan jätä kiehuvaa öljyä tai rasvaa, parafiinia
tai muuta helposti syttyvää ainetta liedelle ilman valvontaa. Tulipalon sattuessa käännä vääntimet nollaasentoon ja katkaise virta liesituulettimesta.
TUKAHDUTA TULI KANNEN AVULLA
vettä.
Käytä vain keittolevyä ja uunia varten suunniteltuja
astioita.
Varmista, että lieden vääntimet ovat nollaasennossa, kun liettä ei käytetä.
, älä koskaan käytä
LUE NE KOHDAT
Varoitus! Uunissa ei saa käyttää alkoholia eikä
muita vastaavia nesteitä, jotka saattavat muodostaa räjähtäviä kaasuja tai muita aineita, jotka
saattavat aiheuttaa tulipalon tai räjähdyksen.
Tällaisia aineita on käytettävä liedellä erittäin
varovasti. Esimerkiksi liekittäminen konjakilla tai
muulla alkoholilla saattaa aiheuttaa liedellä olevien
rasvaroiskeiden syttymisen, mistä on seurauksena
vakava tulipalo. Myös tulenlieskat ja palavat
rasvatahrat saattavat aiheuttaa henkilövahinkoja.
Puhdistus
Pidä keittolevyt ja uuni puhtaina hygienia- ja
turvallisuussyistä. Rasva ja roiskeet käryävät kuumennettaessa ja aiheuttavat pahimmassa tapauksessa
palovaaran.
Hoito ja huolto
Nollaa kaikki vääntimet ennen viallisen lampun
vaihtoa.
Huollot ja tarvittavat korjaukset saa suorittaa vain
valtuutettu huoltoliike. Käytä vain alkuperäisiä
varaosia.
Romutus
Auta ehkäisemään vahingot lieden romuttamisen
yhteydessä: kun lieden kaapeli on irrotettu
liesirasiasta, katkaise kaapeli lieden puoleisesta päästä
ja poista uunin luukun turvalukitus toiminnasta.
3
Liesi
Liesi
1
Höyryaukko
2
Keittotaso
3
Ohjauspaneeli ja
4
Uuni
5
Säilytyslaatikko
6
Jalusta
Lieden takaosassa on pyörät,
jotka helpottavat lieden siirtämistä
puhdistuksen yhteydessä. Avaa
luukku, nosta liettä varovasti uunin
yläreunasta ja vedä liesi ulos.
VÄÄNTIMET
Pakkauksen purkaminen
Tarkista, että liesi on virheetön. Ilmoita mahdollisista
kuljetusvaurioista välittömästi myyjälle.
Pakkaus on kierrätyskelpoinen. Ota yhteyttä kierrätyskeskukseen, jos et ole varma minne voit viedä
pakkausmateriaalin.
4
Varusteet
NÄMÄ TOIMITETAAN LIEDEN MUKANA
•Super Clean uunipannu, jossa on likaahylkivä
pinta.
•Emaloidut leivinpellit
•Uuniritilä
•Muoviveitsi kakkujen viipaloimiseen
•Kaatumiseste asennustarvikkeineen
•Käyttöohje
SEURAAVAT OVAT OSTETTAVISSA LISÄVARUSTEINA
•Peitejalusta
•Keittotason suoja asennustarvikkeineen
:
:
Tu r v av a r u s t e e t
Turvavarusteet
Varmista, että lieden molemmilla puolilla on 40 cm leveä
laskutila
(
KATSO KUVA
)
. Vaihtoehtoisesti liesi voidaan asentaa siten, että toisella puolella on seinä tai kaappi ja
toisella puolella laskutila.
Liesi täyttää lapsiturvallisuutta koskevat vaatimuk-
set, jos seuraavat varusteet/toiminnot on asennettu:
Kaatumiseste
Kaatumiseste pitää olla asennettu, ettei
liesi kaadu normaalia suuremmassakaan
kuormituksessa.
Ennen kuin asennat kaatumisesteen, varmista, että liesi
on asennettu oikealle korkeudelle, katso kappale Asennus,
s. 18.
NÄIN ASENNAT KAATUMISESTEEN PAIKALLEEN
1
Piirrä seinään viiva – vaakatasoon asettamisen
jälkeen – pitkin lieden takareunaa (
2
Katso kuvasta mitat, jotka pätevät kummallekin
puolelle. Mittaa kaatumisesteen paikka ja ruuvaa este kiinni tukevaan materiaaliin tai sopivaan vahvikkeeseen.
HUOM
!
Jos asennusaukko on liettä leveämpi, ja haluat
asentaa lieden keskelle aukkoa, kuvan vaakamittaan
pitää lisätä lieden ja kalusteen väliin jäävän raon
leveys.
3
Jos muutat mittaa, muista sovittaa kaatumiseste
lieden takaosassa olevaan reikään, kun siirrät
liettä paikalleen.
Muista, että kaatumiseste toimii vain jos liesi on työnnetty paikalleen.
:
KATSO KUVA
).
min. 40 cm
min. 40 cm
35-65 mm
55-60 mm
Keittotason suoja (lisävaruste)
Keittotason suojan pitää olla asennettu, etteivät
lapset vetäisi keittoastioita liedeltä.
1
Paina tulpat etummaisiin reikiin.
2
Aseta suoja keittotasolle niin, että tulpat ovat reunan
yläpuolella.
3
Käännä suojaa vinosti alaspäin ja
4
sitten ylöspäin niin, että suojan päätyjen reunat tarttuvat tason reunoihin.
5
Lukitse takimmaisilla tulpilla.
2
1
3
5
4
5
Turvavarusteet
Luukun salpa
Luukun salvan eli lapsilukon ansiosta lasten on
vaikeampi avata uunin luukkua. Salpa on kytketty
tehtaalla toimintaan, mutta sen voi poistaa toiminnasta
tarvittaessa.
LUUKUN TURVASALPA ELI LAPSILUKKO
Paina salpa
(A)
alas, kun haluat
AVATA
uunin luukun.
Salpaa voi tarpeen mukaan pitää toiminnassa tai sen
voi poistaa toiminnasta. Lukitustapaa muutettaessa on
aina ensin tarkistettava, ettei uuni ole kuuma.
LAPSILUKON POISTAMINEN TOIMINNASTA
(B)
:
Paina salpa alas ja työnnä luukun yläreunassa olevaa
kielekettä pari millimetriä oikealle.
LAPSILUKON ASETTAMINEN TOIMINTAAN
(C)
:
Työnnä luukun yläreunassa olevaa kielekettä pari millimetriä vasemmalle.
A
B
C
6
Turvavarusteet
Ennen lieden käyttöönottoa
Yleistä
Puhdista liesi heti käytön jälkeen puhtaalla liinalla ja
lämpimällä vedellä, johon on mahdollisesti lisätty
astianpesuainetta. Älä käytä koskaan hankausaineita
tai muita naarmuttavia aineita lieden puhdistukseen.
Tehokkaampi puhdistus voi kuitenkin joissakin
tapauksissa tulla kysymykseen. Noudata silloin seuraavia ohjeita. Älä unohda puhdistaa myös irrotettavan
höyryaukon suojuksen alta. Suojuksen voit pestä
astianpesukoneessa.
Ennen kuin vedät lieden paikaltaan puhdistaaksesi
sen takaa, haluamme varmuuden vuoksi muistuttaa,
että lieden kaatumiseste toimii vain kun liesi on sijoituspaikallaan.
Puhdista varusteet
Pese leivinpelti, uunipannu ym. lämpimällä vedellä ja
astianpesuaineella. Huuhtele ja pyyhi kuivaksi.
Pese Super Clean-varusteet ennen ensimmäistä
käyttökertaa kuumalla vedellä ja käsitiskiaineella.
Kuumenna keittolevyt
Keittolevyt on käsitelty ruosteenestoaineella, joka
kiinnittyy keittolevyihin paremmin, jos levyjä
kuumennetaan ennen käyttöä.
Kuumenna kahta tason vastakkaisissa kulmissa
olevaa levyä kerrallaan täydellä teholla enintään 5
minuutin ajan. Muista pitää levyjä silmällä, ettei
kukaan polta niissä itseään. Liuotinaineen jäänteet
savuavat hieman höyrystyessään. Älä polta uunin
suojarasvaa, ennen kuin olet kuumentanut kaikki levyt.
Polta uunin suojarasva
Pidä lapsia silmällä!
Uuni tulee erittäin kuumaksi.
max. 5 min.
1
Valitse ylä-/alalämpö ja korkein lämpötila.
Uunin luukun pitää olla kiinni.
2
Tuuleta keittiö. Katkaise virta uunista, kun käry
ja savuaminen on lakannut.
3
Puhdista uuni, luukku ja kannattimet
lämpimällä vedellä ja astianpesuaineella. Pyyhi
kuivaksi.
7
Turvavarusteet
Toimintopaneeli
1a
°C
1b
1a
LIEDEN
1b
UUNIN
2
UUNIN
3
UUNIN
4
KEITTOLEVYJEN
2
merkkivalo
merkkivalo
toimintoväännin
lämpötilan valitsin
tehonvalintavääntimet
3
Merkkivalolamput
Merkkivalolamput ovat glimlamppuja ja niiden
kestoikä on normaalisti pitkä. Jos lamppu vioittuu,
ota yhteys huoltoliikkeeseen.
4
8
Keittolevyt
Keittolevyt
Liedessä on neljä keittolevyä. Etuoikealla on salamalevy,
joka on merkitty punaisella pisteellä ja varustettu ylikuumenemissuojalla.
Etuvasemmalla on lämpötilaohjattu keittolevy, joka
on merkitty kolmella T–kirjaimella. Sisäänrakennettu
termostaatti pitää keittolevyn lämpötilan tasaisena, kun
levy on saavuttanut halutun lämpötilan. Tasainen
lämpötila merkitsee
•että rasvalla on hyvän paistotuloksen
edellyttämä lämpötila
•ettei paistettaessa tarvitse muuttaa
tehonvalitsimen asentoa
•että ylikiehumisen vaara vähenee
•että maitoruokien pohjaanpalamisen vaara on
mahdollisimman vähäinen.
Keittotason käyttäminen
Älä koskaan jätä kiehuvaa öljyä tai rasvaa,
parafiinia tai muuta helposti syttyvää ainetta
liedelle ilman valvontaa. Tulipalon sattuessa
käännä keittolevyjen vääntimet 0-asentoon ja
katkaise virta liesituulettimesta.
KANNEN AVULLA
, älä koskaan käytä vettä.
TUKAHDUTA TULI
ø 145 mm
ø 180 mm
ø 145 mm
ø 220 mm
Vääntimiä voi kääntää sekä myötä– että vastapäivään.
Valitse haluamasi keittolevy keittoastian sekä ruokamäärän mukaan. Käytä allaolevia tehosuosituksia
ohjeellisina, ajan myötä opit valitsemaan sopivan
vääntimen asennon.
Lämpötilaohjattu keittolevy
Vääntimessä on portaaton tehonsäätö, välillä 1-12.
Asento 12 merkitsee suurinta tehoa. Käännä väännintä
myötäpäivään asettaaksesi haluamasi tehon ja vastapäivään kytkeäksesi levyn pois toiminnasta. Kuumennusaika riippuu valitsemastasi tehoalueesta. Esim.
ohukaisten paistoaika 7 minuuttia, tehoalueella 9.
Tehoalueen lämpötilaohjaus toimii parhaiten, kun
käyttämäsi paistinpannut ja keittoastiat ovat hyvälaatuisia.Käännä väännintä haluamallesi tehoalueelle;
9
Loading...
+ 18 hidden pages
You need points to download manuals.
1 point = 1 manual.
You can buy points or you can get point for every manual you upload.