Pyydämme, että tutustut huolellisesti tähän käyttöohjeeseen. Kiinnitä huomiota ennen kaikkea kirjasen
alussa olevaan kappaleeseen “Turvallisuus”. Säilytä
käyttöohje myöhempää tarvetta varten ja luovuta se
laitteen mahdolliselle uudelle omistajalle.
1
1. Laitteen käyttö on opastettu numeroiduin ohjein.
2. ...
3
2
Ohjeita mahdollisten häiriöiden omatoimiseen poistamiseen löytyy kappaleesta “Mitä tehdä, jos...”.
Varoituskolmiolla ja/tai sanoilla (Varoitus!,Varo!, Huomio!) on merkitty ohjeet, jotka
ovat tärkeitä oman turvallisuutesi ja laitteen
toimintavarmuuden kannalta. Näitä ohjeita
on ehdottomasti noudatettava.
Tämän merkin jälkeen on annettu laitteen
käyttöön liittyviä hyödyllisiä lisätietoja.
Laitteen taloudelliseen ja ympäristöystävälliseen käyttöön opastavat vihjeet ja neuvot on
merkitty tällä merkillä.
Sähkölaitteidemme turvallisuus vastaa tunnettuja
teollisuuden ja laiteturvallisuusnormien vaatimuksia.
Laitteen valmistajana haluamme kuitenkin esittää
käyttäjälle seuraavat turvallisuusohjeet.
Ennen ensimmäistä pesukertaa
• Noudata myöhemmin tässä käyttöohjeessa esi-
tettyjä “Asennus- ja liitäntäohjeita”.
• Jos laite on hankittu talvella pakkassään aikana:
Anna pesukoneen olla huoneen lämpötilassa
24 tunnin ajan ennen käyttöönottoa.
Käyttötarkoitus
• Pesukone on tarkoitettu ainoastaan kotitalouspyykin pesua varten. Jos laitetta käytetään väärin
tai muuhun kuin sen alkuperäiseen tarkoitukseen,
valmistaja ei vastaa mahdollisista vahingoista.
• Kaikenlainen pesukoneen toiminnallinen muuttaminen on turvallisuussyistä kielletty.
• Käytä vain sellaisia pesuaineita, jotka on varta
vasten tarkoitettu ja soveltuvat pyykinpesukoneelle. Noudata pesuaineen valmistajan ohjeita.
• Pestävissä vaatteissa ei saa olla tulenarkoja liuotinaineita. Huomioi tämä myös pestessäsi valmiiksi
pestyjä vaatteita.
• Älä käytä pesukonetta kemialliseen pesuun.
• Väriaineita ja värinpoistoaineita saa käyttää pesukoneessa vain silloin, kun kyseisissä tuotteissa on
nimenomaisesti mainittu niiden soveltuvan pesukonekäyttöön. Valmistaja ei vastaa mahdollisista
vahingoista.
• Liitä kone ainoastaan vesijohtoveteen.
• Takuu ei vastaa jäätymisen aiheuttamista vahingoista! Jos pesukone on sijoitettu tilaan, jossa
lämpötila voi laskea pakkaslukemiin, jäätymisvaaran varalta on suoritettava hätätyhjennys (katso
kappale “Hätätyhjennys”).
• Pesukoneen käytöstä poiston yhteydessä: Irrota
pistotulppa virtajohdosta, riko luukun lukitusmekanismi, katkaise sähköjohto ja huolehdi pistotulpan ja johdon asianmukaisesta hävittämisestä.
Estä lapsia leikkimästä koneen läheisyydessä.
Yleinen turvallisuus
• Pesukoneen huollot ja korjaukset on annettava
valtuutetun huoltoliikkeen tehtäväksi. Virheellisesti suoritetut korjaustyöt saattavat johtaa vakaviin vaaratilanteisiin. Jos laite tarvitsee korjausta,
käänny valtuutetun huoltoliikkeen puoleen.
• Älä koskaan käytä pesukonetta, jos virtajohto on
vioittunut tai jos käyttöpaneeli, työtaso tai jalusta
ovat sillä tavoin vioittuneita, että laitteen sisäosat
ovat avoinna.
• Kytke virta pois pesukoneesta aina puhdistuksen
ja huoltotöiden ajaksi. Irrota myös pistotulppa
pistorasiasta tai irrota ruuvattava sulake kokonaan.
• Älä koskaan irrota pistotulppaa pistorasiasta johdosta vetämällä, vaan tartu pistotulpasta.
• Moniosaisten pistorasioiden, kytkinten ja jatkojohtojen käyttö on kielletty. Ylikuumeneminen
voi aiheuttaa tulipalon!
• Älä suihkuta pesukoneen päälle vettä. Sähköiskun vaara!
• Kuumaa vettä käyttävissä pesuohjelmissa luukun
lasi kuumenee. Älä koske lasiin!
• Anna pesuveden jäähtyä ennen laitteen hätätyhjennystä tai vedenpoistopumpun puhdistamista.
• Kotieläimet saattavat nakertaa reikiä sähköjohtoihin ja vesiletkuihin. Tällöin on olemassa sähköiskun ja vesivahinkojen vaara! Pidä kotieläimet pois
pesukoneen ulottuvilta.
Lasten turvallisuus
• Pakkausmateriaalit (esim. muovi, styroksipalat)
voivat aiheuttaa vaaratilanteita lapsille. Tukehtumisvaara! Pidä pakkausmateriaalit poissa lasten
ulottuvilta.
• Lapset eivät useinkaan osaa tunnistaa sähkölaitteiden ympäristössä olevia vaaroja. Noudata tarvittavaa varovaisuutta laitteen käytön aikana.
Älä myöskään anna lasten leikkiä pesukoneella –
vaarana voi olla, että lapsi joutuu loukkuun pesukoneen rummun sisälle.
• Varmista, että lapset tai kotieläimet eivät pääse
kiipeämään pesukoneen rummun sisälle.
Huolehdi pesukoneen pakkausmateriaalien hävittämisestä asianmukaisella tavalla. Kaikki pakkausmateriaalit ovat ympäristöystävällisiä ja
kierrätyskelpoisia.
• Muoviosat on merkitty kansainvälisillä standardinmukaisilla lyhenteillä:
>PE<polyetyleeni, esim. pakkausmuovit
>PS<polystyreeni, esim. pehmusteet
(eivät sisällä yleensä FCKW:tä)
>POM< polyoksymetyleeni, esim. muoviset sulki-
jat
• Pahvit on valmistettu kierrätyspahvista, ja ne voi
laittaa pahvin kierrätykseen.
Vanhan laitteen käytöstäpoisto
Kun poistat laitteen lopullisesti käytöstä, toimita se
lähimpään kierrätyskeskukseen tai viralliselle kaatopaikalle.
2Ympäristönsuojelumpäristönsuojeluojelu
• Normaalilikaisen pyykin pesussa ei tarvita esipesua. Näin voit säästää pesuainetta, vettä ja aikaa
(ja suojella ympäristöä!).
• Pesukone toimii energiaa säästävästi, kun noudatat annettuja täyttömääriä.
• Kun peset pienen määrän pyykkiä, annostele
pesuainetta vain 1/2 - 2/3 suositellusta määrästä.
• Sopivan esikäsittelyn avulla voit poistaa tahrat ja
pienet likaiset kohdat ja sen jälkeen pestä pyykin
alhaisemmassa lämpötilassa.
• Pese vähän likainen ja normaalilikainen valkopyykki energiansäästöohjelmalla.
• Huuhteluainetta ei usein tarvita lainkaan. Kokeilemalla huomaat! Jos käytät kuivainta, pyykistä
tulee myös ilman huuhteluainetta pehmeää ja
ilmavaa.
6
Page 7
Laitteen kuvausvaus
Pesukone edestä
Arvokilpi
(luukun takana)
Jalat
(korkeussäädettävät);
vasen takajalka: automaattinen säätöjalka
Käyttöpaneeli
Luukku
Luukun
merkkivalo
Vedenpoistopumpun
luukku
Lokero pesu- ja pyykinkäsittelyaineille
Tahranpoistosuola
Varsinaisen pesun pesuaine
(jauhe)
Esipesuaine/liotusaine
Nestemäinen huuhteluaine
(pehmennysaine, tärkki)
7
Page 8
Käyttöpaneeli
Ohjelmanvalitsin
Linkouksen painike ja
linkousnopeuden näyttö
Ohjelmanvalitsin
Ohjelmanvalitsimella valitaan pesuohjelman ominaisuudet (esim. vesimäärä, rummun liike, huuhteluiden
lukumäärä, linkousnopeus) sekä pesuveden lämpötila pestävälle pyykille sopivaksi.
Monitoiminäyttö
Painike
VESI
KONEESSA
Lisävalintojen painikkeet
Ohjelmavaiheen näyttö
KÄYNNISTYS/TAUKO-painike
Painike AJASTINTOIMINTO
SEIS
• Kytkee virran pois pesukoneesta. Kaikissa muissa
asennoissa virta on kytketty toimintaan.
• Peruuttaa vahingossa valitut ohjelma-asetukset.
Pesukoneen valinnat palautuvat alkutilaan.
VALKOPESU/KIRJOPESU
Valko-/kirjopyykin varsinainen pesuohjelma (puuvilla/
pellava) 30 °C - 95 °C.
2
Energiaa säästävä pesuohjelma noin 67 °C
asteessa vähän likaiselle tai normaalilikaiselle valkopyykille, pidennetty pesuaika (vain
lisävalinta LYHYT on mahdollinen).
SILIÄVÄT TEKSTIILIT
Varsinainen pesuohjelma helppohoitoisille kuiduille
(sekoitekuidut), 40 °C - 60 °C.
Varsinainen pesuohjelma 30 °C asteessa helposti
siliäville vaatekappaleille, joita tarvitsee silittää tällä
ohjelmalla pestäessä vain kevyesti tai ei lainkaan.
HIENOPESU
Varsinainen pesuohjelma hienopyykille 30 °C tai
40 °C asteen lämpötilassa.
8
Page 9
P KÄSINPESU
Varsinainen pesuohjelma (KYLMÄ VESI tai 30 °C)
konepesun kestävälle villalle sekä käsinpestäville villavaatteille ja silkille, joissa on pesumerkintä
ï (Käsinpesu).
LIOTUS
Erillinen liotus, noin 20 minuuttia 30 °C asteen lämpötilassa. Haluttaessa ohjelma jatkuu valitun
pesuohjelman mukaisesti.
HUUHTELU
Erillinen huuhtelu, esim. käsinpestyjen vaatteiden
huuhtelua varten (3 huuhtelua, kone annostelee viimeiseen huuhteluveteen nestemäisen huuhteluaineen huuhteluainelokerosta æ, linkous).
TÄRKKÄYS
Erillinen tärkkäys, erillinen pehmennyshuuhtelu,
kostean pyykin impregnointi (yksi huuhtelu, ottaa
nestemäisen huuhteluaineen huuhteluainelokerost æ,
linkous).
VEDEN POISTO
Poistaa veden koneesta huuhteluvaiheen jälkeen (ei
linkousta).
3
Linkouksen esto (vesi koneessa) tarkoittaa,
että pyykki jää viimeiseen huuhteluveteen
ilman linkousta.
LINKOUS
Poistaa veden koneesta huuhteluvaiheen ja linkouksen jälkeen, esim. käsinpestyn pyykin erillinen linkous.
MINIPESU
Noin 30 minuutin pituinen erikoisohjelma 30 °C
asteessa tekstiileiden nopeaan raikastavaan pesuun,
esim. kerran pidetyt, vähän likaiset urheiluvaatteet.
9
Page 10
Lisävalintojen painikkeet
Lisävalintojen painikkeista pesuohjelman voi sovittaa
pyykin likaisuusasteen mukaisesti. Normaalilikaiselle
pyykille ei tarvita lisävalintoja.
ESIPESU
Esipesu noin 30 °C asteessa ennen automaattisesti
seuraavaa varsinaista pesua. VALKO-/KIRJOPYYKISSÄ on välilinkous, SILIÄVIEN ohjelmassa ja HIENOPYYKISSÄ ei ole välilinkousta.
TEHOPESU
Erittäin likaisen pyykin tai tahriintuneiden vaatteiden
käsittely. (Mahdollinen tahranpoistoaine annostuu
ohjelman aikana.)
LYH YT
Lyhennetty varsinainen pesu vähän likaiselle pyykille.
LISÄHUUHTELU
Tällä painikkeella voi valita yhden lisähuuhtelun.
3
Seuraavassa taulukossa on esitetty eri pesuohjelmien kanssa mahdolliset lisävalinnat:
VALKOPESU/KIRJOPESU
E (Energiansäästö)
VALKOPESU/KIRJOPESU 95, 60, 50, 40ESIPESU
VALKOPESU/KIRJOPESU 30ESIPESU-LYHYTLISÄHUUHTELU
SILIÄVÄT TEKSTIILIT 60, 50, 40ESIPESU
SILIÄVÄT+ 30ESIPESU-LYHYTLISÄHUUHTELU
HIENOPESU 40ESIPESU
Jos monitoiminäytössä jotakin lisävalintapainiketta painettaessa vilkkuu “Err”, kyseinen
lisävalinta ei ole mahdollinen valitun pesuohjelman kanssa.
Pesuohjelma
lämpötila (°C)
Mahdolliset lisävalinnat
ESIPESUTEHOPESU-LISÄHUUHTELU
TEHOPESU
TEHOPESU
TEHOPESU
1)
1)
1)
LY HY T
LY HY T
LY HY T
1)
LISÄHUUHTELU
1)
LISÄHUUHTELU
1)
LISÄHUUHTELU
HIENOPESU 30ESIPESU-LYHYTLISÄHUUHTELU
P KÄSINPESU 30, KYLMÄ VESI----
MINIPESU 30----
1) Voit valita joko lisävalinnan LYHYT tai TEHOPESU. Kumpaakin ei voi valita yhtä aikaa.
10
Page 11
Kulutusarvot ja ohjelmien kestotelmien kestot
Seuraavassa taulukossa mainitut pesuohjelmien kulutusarvot on laskettu standardiolosuhteissa.
Taulukon tiedot ovat kuitenkin hyödyllisiä suuntaa antavia vinkkejä.
Ohjelmanvalitsin/lämpötila
VALKOPESU/KIRJOPESU 955451,702.21
VALKOPESU/KIRJOPESU 60
VALKOPESU/KIRJOPESU 405490,602.08
SILIÄVÄT TEKSTIILIT402,5540,501.24
HIENOPESU 302,5500,300.54
P KÄSINPESU 30 2480,200.56
1) Huomaa: Ohjelmavalinnat EN 60 456 standardin mukaiselle testille. Kulutusarvot voivat poiketa annetuista
arvoista vedenpaineen ja -kovuuden, veden lämpötilan, huoneen lämpötilan, pyykin tyypin ja määrän,
pesuaineen, verkkojännitteen vaihteluiden sekä valittujen lisävalintojen mukaisesti.
1)
Täyttömäärä
kg
5420,942.06
Vesi
litraa
Energia
kWh
Aika
tuntia ja minuuttia
Aqua Control -vesiturvajärjestelmäqua Control -vesiturvajärjestelmäesiturvajärjestelmämä
Jos vedenottoletku vioittuu, vesiturvajärjestelmä
estää vedenoton laitteeseen vesihanasta.
Vettä ei pääse vuotamaan ulos tai valumaan yli,
sillä tyhjennyspumppu pumppaa veden automaattisesti - myös silloin kun laitteesta on kytketty virta
pois päältä. Laitteen tulee olla kytkettynä sähköverkkoon.
Ennen ensimmäistä pesukertaaukertaa
Pese yksi pesukerta tyhjänä ilman pyykkiä (VALKOPESU 95, puolet pesuainemäärästä).
Näin poistetaan valmistuksen aikana rumpuun ja
koneeseen mahdollisesti jääneet valmistusainejäämät.
11
Page 12
Pyykin valmisteluvalmistelu
Pyykin lajittelu ja valmistelu
• Lajittele pyykki hoito-ohjeiden ja tyypin mukaisesti (katso “Pyykin tyyppi ja pesumerkinnät”.
• Estääksesi pyykin vahingoittumisen ja vaatteiden
takertumisen toisiinsa: Sulje vetoketjut, sulje pussilakanat ja tyynyliinat, sido yhteen irtonaiset nauhat, esim. vyöt.
• Voimakkaan väriset tekstiilit, villa ja koristellut
vaatekappaleet: Käännä nurin.
• Pese pienikokoiset ja arat vaatekappaleet (vauvan
sukat, sukkahousut, rintaliivit jne.) pesupussissa,
vetoketjullisen tyynyliinan tai ison sukan sisällä.
• Käsittele ikkunaverhoja erittäin varovasti. Poista
• Värillisiä ja valkoisia vaatteita ei saa pestä
• Uusissa värillisissä vaatteissa on usein runsaasti
Oikea pesuohjelma on helppo valita tekstiileiden
pesumerkintöjen avulla. Lajittele pyykki tyypin ja
pesumerkintöjen mukaan. Pesumerkinnässä ilmoitettu lämpötila on aina maksimilämpötila.
Valkopyykki ç
Puuvilla- tai pellavavaatteet, joissa on tämä pesumerkintä, eivät ole herkkiä mekaaniselle rasitukselle
ja korkeille lämpötiloille. Tällaiselle pyykille sopii
ohjelma VALKO-/KIRJOPESU.
Kirjopyykki èë
Puuvillaiset ja pellavaiset tekstiilit, joissa on tämä
pesumerkintä, eivät ole herkkiä mekaaniselle rasitukselle. Tällaiselle pyykille sopii ohjelma VALKO-/KIRJOPESU.
Hienopyykki ì
Kerroskuiduista, mikrokuiduista, viskoosista ja synteettisistä kuiduista valmistetut tekstiilit sekä ikkunaverhot, joissa on tämä pesumerkintä, vaativat erittäin
hellävaraisen käsittelyn. Tällaiselle pyykille sopii
ohjelma HIENOPESU.
Villa, silkki ja erittäin arat kuidut 9íï
Villasta, villasekoitteista ja silkistä valmistetut tekstiilit, joissa on tämä pesumerkintä, ovat erityisen herkkiä mekaaniselle rasitukselle. Tällaiselle pyykille sopii
ohjelma P KÄSINPESU.
Huomio! Jos tekstiilin pesu/hoito-ohjeessa on merkintä ñ (Ei vesipesua!), vaatetta ei saa pestä pesukoneessa!
metalliset esineet tai hankaavat muoviosat tai
sido ne verkkoon tai pussiin. Valmistaja ei vastaa
mahdollisista vahingoista.
yhdessä. Valkoiset vaatteet voivat värjäytyä tai
muuttua harmaiksi.
ylimääräistä väriä. Pese tällaiset vaatteet ensimmäisen kerran erillään.
Näin pesutulos paranee, ja pyykki jakautuu linkouksessa paremmin rummun sisälle.
rumpuun.
lään” ja “pese useita kertoja erillään”!
Helppohoitoiset kuidut êí
Käsitellystä puuvillasta, puuvillasekoitekuiduista,
viskoosista ja synteettisistä kuiduista valmistetut
tekstiilit, joissa on tämä pesumerkintä, vaativat
mekaanisesti hellävaraisempaa käsittelyä. Tällaiselle
pyykille sopii ohjelma SILIÄVÄT TEKSTIILIT/SILIÄVÄT+.
12
Page 13
Pyykin pesu- ja käsittelyaineet
Oikean pesu- ja huuhtelu/lisäaineen valinta
Käytä vain pesukonekäyttöön tarkoitettuja pesu- ja
huuhtelu/lisäaineita. Noudata valmistajan ohjeita.
Pesu- ja huuhtelu/lisäaineiden
annostelu
Käytettävän aineen määrä riippuu:
• pyykin likaisuudesta
• vesijohtoverkon veden kovuudesta
• pyykin määrästä
Vedenpehmentimet
Kun veden kovuus on keskitasosta korkeaan
(kovuusalueelta II lähtien), on hyvä käyttää vedenpehmennysainetta. Noudata valmistajan ohjeita!
Pesuaine annostellaan tällöin aina kovuusalueen I
(= pehmeä) mukaisesti. Vedenkovuusasteen voi
kysyä paikalliselta vesilaitokselta.
Vedenkovuustiedot
2
2
Jos pesuainepakkauksessa ei ole annosteluohjetta vajaalle koneelliselle, annostele
puolelle koneelliselle kolmannes vähemmän
ja minimitäytölle sekä SILIÄVÄT+ -ohjelmassa vain puolet täydelle koneelliselle suositellusta pesuaineen määrästä.
Noudata pesu- ja käsittelyaineiden valmistajan käyttö- ja annosteluohjeita.
Koska kone ottaa vedenpehmennysaineen
ennen varsinaisen pesun pesuainetta (veden
esipehmennys), riittää kun annostelet
vedenpehmennysainetta 80% pakkauksessa mainitusta annostelumäärästä.
1. Valitse sopiva pesuohjelma:
– Valitse ohjelma ja lämpötila ohjelmanvalitsi-
mella
– valitse mahdolliset lisävalinnat
2. Muuta tarvittaessa linkousnopeutta/valitse VESI
KONEESSA.
3. Säädä halutessasi AJASTUS.
4. Avaa luukku ja laita pyykki koneeseen.
5. Sulje luukku.
6. Annostele pesu-/lisäaineet.
7. Käynnistä pesuohjelma painikkeella KÄYNNISTYS/
TAUKO.
Pesuohjelman päätyttyä:
Huomio! Jos pesuohjelma päättyy linkouksen
estoon, ennen luukun avaamista on suoritettava
VEDENPOISTO tai LINKOUS.
8. Avaa luukku ja ota pyykki koneesta.
9. Kytke virta pois toiminnasta: Käännä ohjelmanva-
litsin SEIS-asentoon.
Pesuohjelman valinnat
3
1. Käännä ohjelmanvalitsin haluamasi ohjelman ja
2. Valitse mahdolliset lisävalinnat:
Ohjelmavalinnat, lämpötilavalinnat ja pyykille
mahdolliset lisävalinnat, katso “Ohjelmataulukot”.
lämpötilan kohdalle.
Arvioitu jäljellä oleva ohjelma-aika näkyy monitoiminäytössä tunteina ja minuutteina.
Valitun lisävalinnan merkkivalo syttyy.
– Uusi vaihtoehto valitaan painamalla jotain
toista painiketta.
– Valinta peruutetaan painamalla samaa paini-
ketta uudestaan.
14
Page 15
Linkousnopeuden muuttaminen/linkouksen eston valinta
Loppulinkouksen nopeuden muuttaminen/LINKOUKSEN ESTON valinta:
Paina LINKOUS-painiketta, kunnes näkyviin tulee
haluamasi linkousnopeus.
Jos linkousnopeudeksi valitaan “0”, kone tyhjentää
viimeisen huuhteluveden ulos pesuohjelman
lopussa, mutta ei linkoa pyykkiä.
Jos painat VESI KONEESSA -painiketta (linkouksen
esto), pyykki jää viimeiseen huuhteluveteen ilman linkousta.
Jos linkousnopeutta ei muuteta, loppulinkouksen
nopeus määräytyy automaattisesti pesuohjelman
mukaisesti:
Välilinkouksen nopeus riippuu valitusta
ohjelmasta eikä sitä voi muuttaa.
Ajastuksen säätö
Painikkeella AJASTUS voit asettaa pesuohjelman
käynnistymään 1 - 24 tuntia myöhäisempänä ajankohtana.
Paina AJASTUS-painiketta, kunnes monitoiminäytössä näkyy haluttu käynnistysaika, esim. 12h, kun
haluat ohjelman käynnistyvän 12 tunnin kuluttua.
Jos näytössä näkyy 24h, ja painiketta painetaan vielä
kerran, ajastustoiminto peruuntuu. Näkyviin tulee 0h
ja sen jälkeen valitun pesuohjelman kesto (tunteina ja
minuutteina, esim. 2.06).
Asetetun ajastuksen voi peruuttaa myös kääntämällä
ohjelmanvalitsimen SEIS-asentoon.
Luukun avaaminen ja sulkeminen
Avaaminen: Vedä luukun kahvasta.
Sulkeminen: Paina luukku tiukasti kiinni.
Kun pesukoneeseen on kytketty virta, luukun merkkivalo ilmaisee voiko luukun avata:
Luukun merkkivaloVoiko luukun avata?
merkkivalo palaaei
merkkivalo ei palakyllä
Kun
– monitoiminäytössä vilkkuu virhekoodi E40,
– ja VARSINAISEN PESUN sekä LOPPU-merkkiva-
lot vilkkuvat, pesuohjelma on yritetty käynnistää
ilman että luukku on kunnolla kiinni. Sulje luukku
huolellisesti ja käynnistä pesuohjelma uudestaan.
15
Page 16
Pesukoneen täyttäminen
3
1. Lajittele pyykki kuitujen ja värien mukaisesti.
2. Avaa luukku: vedä luukun kahvasta.
3. Laita pyykki koneeseen.
4. Sulje luukku huolellisesti.
Enimmäistäyttömäärät, katso “Ohjelmataulukot”. Pyykin esikäsittelyvinkkejä, katso
“Pyykin lajittelu ja esikäsittely”.
Huomio! Sulkiessasi luukkua tarkista, että pyykkiä
ei jää väliin! Tekstiilit tai pesukone voivat vahingoittua!
Pesu-/lisäaineiden annostelu
3
1. Vedä pesuainelokerikko kokonaan auki.
2. Annostele pesu-/lisäaineet.
Pesu- ja lisäaineiden annostelua koskevat
ohjeet löytyvät kappaleesta “Pyykin pesu- ja
käsittelyaineet”.
Lokero tahranpoistoaineelle/-table-
–
teille
vain lisävalinnassa TEHOPESU
Tahranpoistoaine
– Lokero jauhemaiselle
varsinaisen pesun pesuaineelle
– Lokero nestemäistä huuhtelu-/lisä-
ainetta varten
(Huuhteluaine, tärkki)
Huomio! Täytä lokero korkeintaan MAX-merkintään saakka. Laimenna tiivistemäiset aineet
lisäämällä vettä MAX-merkintään saakka ja
liota jauhemainen tärkki veteen.
Vinkki: On normaalia, että nestemäisen pyykinkäsittelyaineen lokerossa on pieni määrä vettä
eikä se vaikuta pesutulokseen.
–
Lokero esipesuainetta/liotusainetta
varten
(vain lisävalinnoissa ESIPESU ja LIOTUS)
tai vedenpehmennysaineelle
3. Työnnä lokerikko kokonaan kiinni.
3
Jos käytät nestemäistä pesuainetta/
pesutabletteja:
laita pesuaine tai pesutabletit tuotteen mukana
tulevaan annosteluastiaan. Noudata pesuainepakkauksen ohjeita.
Varsinaisen pesun
pesuaine (jauhe-
mainen)
Nestemäinen
huuhtelu/lisäaine
Esipesuaine/
liotusaine
16
Page 17
Pesuohjelman käynnistys
1. Tarkista, että vesihana on auki.
2. Käynnistä pesuohjelma: Paina KÄYNNISTYS/
TAUKO-painiketta. Pesuohjelma käynnistyy heti
tai säädetyn ajastuksen mukaisesti.
3
kun käytät ajastintoimintoa:
Ajastimen ajan kuluessa monitoiminäytössä näkyy
ohjelman käynnistymiseen jäljellä oleva aika (täysinä
tunteina). Tämän ajan kuluessa pyykkiä voi vielä
lisätä koneeseen tai muuttaa tai lyhentää ajastimen
aikaa.
• Pyykin lisääminen koneeseen: Paina
• Ajastimen ajan muuttaminen tai lyhentäminen:
Luukku ei ole kunnolla kiinni, jos KÄYNNISTYS/TAUKO-painiketta painettaessa
monitoiminäytössä vilkkuu virhekoodi
E40,
– ja VARSINAISEN PESUN sekä LOPPU-
merkkivalot vilkkuvat.
Tässä tapauksessa sulje luukku huolellisesti
ja paina uudelleen KÄYNNISTYS/TAUKOpainiketta.
KÄYNNISTYS/TAUKO-painiketta. Luukun voi nyt
avata. Sulje luukku sen jälkeen ja paina uudestaan KÄYNNISTYS/TAUKO-painiketta.
Paina KÄYNNISTYS/TAUKO-painiketta. Paina
AJASTUS-painiketta, kunnes haluttu aika tulee
näkyviin. Kun ohjelman kesto näkyy näytössä
(tunteina ja minuutteina, esim. 2,06), pesuohjelma
käynnistyy heti.
Pesuohjelman vaiheet
Ohjelmavaiheen näyttö
Ennen ohjelman käynnistymistä pesuohjelmaan
sisältyvät ohjelmavaiheet näytetään ohjelmavaiheen
näytössä. Pesuohjelman aikana näytössä näkyy parhaillaan suoritettava ohjelmavaihe.
Monitoiminäyttö
Arvioitu jäljellä oleva ohjelma-aika (tuntia ja minuuttia) näkyy ohjelman loppuun saakka monitoiminäytössä.
3
Jäljellä oleva ohjelma-aika voi pidentyä
pesuohjelman aikana, tai ajannäyttö voi
pysähtyä hetkeksi paikalleen, kun kone
pesun aikana sovittaa pesuohjelmaa erilaisiin olosuhteisiin (esim. pyykin laji ja määrä,
epätasapainon tunnistus linkouksen aikana
jne.).
17
Page 18
Pesuohjelman muuttaminen
Ohjelman muuttaminen tai keskeyttäminen
1. Paina KÄYNNISTYS/TAUKO-painiketta.
2. Käännä ohjelmanvalitsin SEIS-asentoon. Pesuoh-
jelma on keskeytetty.
3. Valitse halutessasi uuden pesuohjelman valinnat.
Muussa tapauksessa käännä ohjelmanvalitsin
kohtaan VEDENPOISTO tai LINKOUS ja paina
KÄYNNISTYS/TAUKO-painiketta. (Kone tyhjentää veden tai linkoaa pyykin ja tyhjentää lopuksi
veden ulos.)
3
Pesuohjelman voi keskeyttää painikkeella
KÄYNNISTYS/TAUKO milloin tahansa ja
käynnistää taas painamalla uudestaan
samaa painiketta. Pesuohjelmaa voi muuttaa
vasta sen jälkeen kun ohjelmanvalitsin on
käännetty SEIS-asentoon.
Lisävalintojen valinta
Lisävalinnat LYHYT, TEHOPESU tai LISÄHUUHTELU voi valita vielä ohjelman käynnistyksen jälkeenkin, mikäli ne sopivat valittuun pesuohjelmaan.
1. Paina KÄYNNISTYS/TAUKO-painiketta.
2. Paina painiketta LYHYT tai TEHOPESU tai
LISÄHUUHTELU.
3. Paina uudestaan KÄYNNISTYS/TAUKO-painiketta. Kone jatkaa pesuohjelmaa.
Linkousnopeuden muuttaminen
Pesuohjelman aikana linkousnopeutta voi vielä
muuttaa tai valita linkouksen eston (VESI
KONEESSA).
1. Paina KÄYNNISTYS/TAUKO-painiketta.
2. Muuta linkousnopeutta LINKOUS-painikkeella tai
paina VESI KONEESSA-painiketta.
3. Paina uudestaan KÄYNNISTYS/TAUKO-paini-
ketta. Kone jatkaa pesuohjelmaa.
Pesuohjelman loppu/Pyykin poistaminen koneesta
Kun pesuohjelma on päättynyt, ohjelmavaiheen näyttöön syttyy merkkivalo LOPPU.
Jos on valittu linkouksen esto (VESI KONEESSA),
KÄYNNISTYS/TAUKO-painikkeen yläpuolella oleva
merkkivalo vilkkuu.
1. Linkouksen eston jälkeen vesi on ensin tyhjennettävä koneesta:
– Paina KÄYNNISTYS/TAUKO-painiketta
(Kone tyhjentää veden koneesta ja linkoaa
pyykin juuri päättyneen ohjelman mukaisesti.
Painamalla uudestaan KÄYNNISTYS/TAUKOpainiketta voit muuttaa linkousnopeutta vielä
linkouksen aikanakin),
tai
– Käännä ohjelmavalitsin kohtaan VEDEN-
POISTO ja paina KÄYNNISTYS/TAUKO-painiketta
(Kone tyhjentää veden koneesta linkoamatta),
tai
– Käännä ohjelmanvalitsin kohtaan LINKOUS,
valitse haluamasi linkousnopeus ja paina
KÄYNNISTYS/TAUKO-painiketta
(Kone tyhjentää veden ja linkoaa pyykin).
Tämän ohjelmavaiheen jälkeen ohjelmavaiheen näytössä palaa merkkivalo LOPPU.
2. Avaa luukku. Kun luukun merkkivalo on sammu-
nut, luukun voi avata.
3. Ota pyykki pois koneesta.
4. Käännä ohjelmanvalitsin SEIS-asentoon.
5. Avaa pesuainelokerikkoa hiukan pesuohjelman
päätyttyä, jotta lokerikko kuivuu. Älä sulje luukkua
tiukasti kiinni, jotta rumpu pääsee tuulettumaan.
Huomio! Jos pesukonetta ei käytetä pitkään aikaan:
Sulje vesihana ja irrota pistoke pistorasiasta. (Aqua
Control -turvajärjestelmä ei ole toiminnassa silloin
kun virransyöttö on katkaistu.)
18
Page 19
Ohjelmataulukotulukot
Pesu
Taulukossa ei ole mainittu kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja, vaan ainoastaan päivittäisessä käytössä normaalisti
tarvittavat ohjelmat ja valinnat.
Pyykin tyyppi,
pesumerkintä
Energiansäästöohjelma:
Valkopyykki çè
Valkopyykki/kirjopyykki
çèë
Helppohoitoiset
êí
Max. täyttömäärä
(kuivapaino)
5kg
5kg
2,5kg
2,5kg
1kg
2,5kg
1)
Ohjelmanvalitsin
lämpötila (°C)
VALKOPESU/KIRJOPESU
E (Energiansäästö)
VALKOPESU/KIRJOPESU
95, 60, 50, 40
VALKOPESU/KIRJOPESU
30
MINIPESU
30
SILIÄVAT TEKSTIILIT
60, 50, 40
SILIÄVÄT+
30
MINIPESU
30
2)
Mahdolliset
lisävalinnat
ESIPESU
TEHOPESU
LISÄHUUHTELU
ESIPESU
TEHOPESU tai LYHYT
LISÄHUUHTELU
ESIPESU
LY HY T
LISÄHUUHTELU
ESIPESU
TEHOPESU tai LYHYT
LISÄHUUHTELU
ESIPESU
LY HY T
LISÄHUUHTELU
Hienopesu
ì
Villa/Käsinpesu
9ìï
1) 10 litran ämpäriin mahtuu noin 2,5kg kuivaa pyykkiä (puuvilla).
2) Pyykin määrä ei saa olla yli 1kg, jotta rypistymisen voi välttää.
5 - 7 siliävää miestenpaitaa on noin 1kg kuivaa pyykkiä.
2,5kg
(tai 15-20m
verhot)
2kg
2
HIENOPESU
40
HIENOPESU
30
P KÄSINPESU
30, KYLMÄ VESI
ESIPESU
TEHOPESU tai LYHYT
LISÄHUUHTELU
ESIPESU
LY HY T
LISÄHUUHTELU
19
Page 20
Erillinen liotus
Pyykin tyyppi
Valko-/kirjopyykki5kg
Hienopesu2,5kg
Max. täyttömäärä
(kuivapaino)
Ohjelmanvalitsin
LIOTUSHelppohoitoiset2,5kg
Erillinen huuhtelu
Pyykin tyyppi
Valko-/kirjopyykki5kg
1)
Hienopesu
1) Alenna linkousnopeutta nopeuteen 700 kierrosta/min tai sen alle.
1)
Max. täyttömäärä
(kuivapaino)
2,5kg
2,5kg
Ohjelmanvalitsin
HUUHTELUHelppohoitoiset
Erillinen pehmennyshuuhtelu/tärkkäys/impregnointi
Pyykin tyyppi
Valko-/kirjopyykki5kg
1)
Hienopyykki
1) Alenna linkousnopeutta nopeuteen 700 kierrosta/min tai sen alle.
1)
Max. täyttömäärä
(kuivapaino)
2,5kg
2,5kg
Erillinen linkous
Pyykin tyyppi
Valko-/kirjopyykki5kg
Helppohoitoiset
Hienopyykki
Villa/Käsinpesu
1) Alenna linkousnopeutta nopeuteen 700 kierrosta/min tai sen alle.
1)
1)
1)
Max. täyttömäärä
(kuivapaino)
2,5kg
2,5kg
2kg
Ohjelmanvalitsin
TÄRKKÄYSHelppohoitoiset
Ohjelmanvalitsin
LINKOUS
20
Page 21
Puhdistus ja huoltoja huolto
Käyttöpaneelin puhdistus
Huomio! Älä käytä huonekalujen puhdistusaineita tai
muita voimakkaita pesuaineita käyttöpaneelin ja
valintapainikkeiden puhdistamiseen.
Pyyhi valintakytkimet kostealla pyyhkeellä. Käytä
puhdistukseen lämmintä vettä.
Pesuainelokerikon puhdistus
Pesuainelokerikko on puhdistettava säännöllisesti.
1. Vedä pesuainelokerikkoa ulos niin kauas kuin se
tulee.
2. Irrota lokerikko vetämällä voimakkaasti ulospäin.
osasta päin. Puhdistaminen on kätevintä pulloharjan
avulla.
6. Kiinnitä huuhteluaineen syöttöputki takaisin paikalleen ja varmista että se on kunnolla kiinni.
7. Puhdista pesukoneen koko annostelujärjestelmä,
erityisesti myös annostelulokeron yläosassa olevat suuttimet harjan avulla.
8. Aseta pesuainelokerikko paikalleen ja työnnä
sisään.
21
Page 22
Pesukoneen rummun puhdistus
Pesukoneen rumpu on valmistettu ruostumattomasta teräksestä. Jos pyykin seassa on ruostuttavia
esineitä, rumpuun voi tulla ruosteläiskiä.
Huomio! Älä käytä teräsrummun puhdistukseen
happoa sisältäviä kalkinpoistoaineita, kloori- tai rautapitoisia pesuaineita tai teräsvillaa. Sopivia puhdistusaineita on saatavilla valtuutetusta huoltoliikkeestä.
Poista mahdolliset ruosteläiskät rummusta teräksen
puhdistusaineella.
Luukun/kumitiivisteen puhdistus
Tarkista säännöllisesti, onko luukun takana olevassa
kumitiivisteessä kertymiä tai vieraita esineitä ja
poista kaikki ylimääräinen lika ja esineet.
22
Page 23
Vedenpoistopumpun puhdistus
Pyykin mukana koneeseen joutuneet paperiliittimet,
naulat yms. jäävät vedenpoistopumpun pesään.
Tekstiileistä irtoava nukka ja kuidut voivat tarttua niihin, ja silloin pumppu menee tukkoon.
Sen vuoksi vedenpoistopumppu on puhdistettava
vähintään kerran vuodessa.
1
1. Suorita sen jälkeen hätätyhjennys
2. Levitä lattialle vedenpoistopumpun kannen eteen
3. Ruuvaa pumpun kansi auki kääntämällä sitä vas-
Varoitus! Kytke virta pois pesukoneesta ja
irrota pistotulppa pistorasiasta ennen pumpun puhdistamista!
(katso kappale “Mitä tehdä, jos.../Hätätyhjennyksen
suorittaminen”).
pyyhe. Koneesta voi tulla ulos vettä.
tapäivään ja vedä kansi pois.
4. Poista pumpun pesästä mahdolliset vieraat esineet.
5. Aseta kansi takaisin paikalleen. Kohdista kannessa
olevat kohoumat sivuttain ohjauskoloihin ja ruuvaa
kansi kiinni kääntämällä sitä myötäpäivään.
6. Aseta hätätyhjennysletku pidikkeeseensä.
7. Sulje luukku.
23
Page 24
Mitä tehdä, jos...ehdä, jos...
Vianetsintä
Yritä ensiksi häiriön poistamista omatoimisesti seuraavassa annettujen ohjeiden avulla. Jos huoltoon
otetaan yhteyttä tässä mainittujen häiriöiden vuoksi
tai käyttövirheen takia, joudumme veloittamaan huoltoteknikon käynnistä myös takuuaikana.
• Jos monitoiminäytössä vilkkuu “
niketta painettaessa, valittua toimintoa ei voi
käyttää yhdessä valitun pesuohjelman kanssa.
• Jos monitoiminäytössä näkyy virhekoodi E10, E20
tai E40, voit mahdollisesti poistaa vian omatoimi-
sesti (katso alla oleva vianetsintätaulukko).
Kun vika on poistettu, paina KÄYNNISTYS/TAUKOpainiketta. Jos virhekoodi tulee uudestaan näkyviin,
ota yhteys valtuutettuun huoltoliikkeeseen.
•Kaikkien muiden virhekoodien yhteydessä (E ja
luku tai kirjain) pyydämme ottamaan yhteyttä valtuutettuun huoltoliikkeeseen ja ilmoittamaan virhekoodin.
Err” jotakin pai-
HäiriöMahdollinen syyKorjaus
Pistoke ei ole pistorasiassa.Työnnä pistotulppa pistorasiaan.
Asunnon sulake on palanut.Vaihda sulake.
Pesukone ei toimi.
Luukku ei sulkeudu.Lapsilukko on kytketty toimintaan.
Monitoiminäytössä vilkkuu
virhekoodi
NEN PESU -merkkivalo,
LOPPU-merkkivalo ja
KÄYNNISTYS/TAUKOmerkkivalo vilkkuvat.
Monitoiminäytössä vilkkuu
virhekoodi
KONEESSA-merkkivalo,
LOPPU-merkkivalo ja
KÄYNNISTYS/TAUKOmerkkivalo vilkkuvat.
Kone ei ota vettä.
E40 . VARSINAI-
E10. VESI
Luukku ei ole kunnolla kiinni.
Painiketta KÄYNNISTYS/TAUKO ei
ole painettu tarpeeksi pitkään.
Luukku ei ole kunnolla kiinni.
Vesihana on kiinni.
Vedenottoletkun sihti on tukossa.
Vesihana on kalkkeutunut tai viallinen.
Sulje luukku. Lukon sulkeutuessa kuuluu
naksahtava ääni.
Paina KÄYNNISTYS/TAUKO-painiketta
niin kauan, kunnes ohjelma käynnistyy.
Vapauta lapsilukko (katso kappale
“Lapsilukko”).
Sulje luukku kunnolla. Lukon sulkeutuessa kuuluu naksahtava ääni.
Käynnistä ohjelma uudestaan.
Avaa vesihana. Käynnistä ohjelma
uudestaan.
Kytke pesukone pois toiminnasta. Sulje
vesihana. Irrota pistotulppa pistorasiasta. Ruuvaa letku irti vesihanasta, irrota
sihti ja puhdista se juoksevan veden alla.
Tarkista vesihanan kunto ja korjauta tarvittaessa.
Monitoiminäytössä vilkkuu
“
Err” jotain painiketta pai-
nettaessa.
24
Valitsemasi lisävalinta ei ole mahdollinen valitun pesuohjelman kanssa.
Valitse muu lisävalinta.
Page 25
HäiriöMahdollinen syyKorjaus
Pesukone tärisee käytön
aikana tai ei ole tasapainossa.
Varsinaisen pesun pesuvesi
vaahtoaa runsaasti.
Vettä tulee ulos pesukoneen
alta.
Korkeussäädettäviä jalkoja ei ole
säädetty oikein.
Kuljetustukia ei ole poistettu.
Rummussa on vain muutamia vaatekappaleita (esim. vain yksi kylpytakki).
Kone ei ole tyhjentänyt kaikkea vettä
ennen linkousta, koska
poistoletku on mutkalla
tai
pumppu on tukossa.
Pesuainetta on todennäköisesti
annosteltu liikaa.
Vedenottoletkun liitäntä vuotaa.Ruuvaa vedenottoletku tiukasti kiinni.
Poistoletku vuotaa.
Pumpun kansi ei ole kunnolla suljettu. Sulje kansi kunnolla.
Pyykkiä on tarttunut kiinni luukkuun.
Säädä jalat asennus- ja liitäntäohjeiden
mukaisesti.
Poista kuljetustuet asennus- ja liitäntäohjeiden mukaisesti.
Tällä ei ole vaikutusta toimintaan.
Tarkista poistoletku ja oikaise tarvittaessa taitokset tai puhdista pumppu ja
poista mahdolliset tukokset pumpun
pesästä.
Annostele pesuaine noudattaen tarkasti
valmistajan ohjeita.
Tarkista poistoletku ja vaihda tarvittaessa tilalle uusi.
Keskeytä ohjelma, irrota pyykit luukusta.
Käynnistä ohjelma uudestaan.
Pesukoneen poistopumppu
käy jatkuvasti - myös silloin
kun kone on pois päältä.
Kone ei ole ottanut huuhteluainetta, huuhteluainelokero æ on täynnä vettä.
Pyykki on hyvin ryppyistä.
Monitoiminäytössä vilkkuu
virhekoodi
TELU- ja LOPPU-merkkivalot vilkkuvat.
Kone ei poista vettä.
E20. HUUH-
Sulje hätätyhjennysletku kunnolla (katso
Hätätyhjennysletkua ei ole kunnolla
suljettu tai se vuotaa.
Turvajärjestelmä on lauennut.
Huuhteluainelokeron putki ei ole kunnolla paikallaan tai se on tukossa.
Koneeseen on todennäköisesti laitettu liikaa pyykkiä.
Poistoletku on mutkalla.Suorista mutkat.
Maksimi pumppauskorkeus (poistokorkeus 1m laitteen lattiatasosta) on
ylitetty.
Pumppu on tukossa.
kappale “Hätätyhjennys”). Jos hätätyh-
jennysletku vuotaa, ota yhteys valtuutet-
tuun huoltoliikkeeseen.
Sulje vesihana, irrota pistotulppa pisto-
rasiasta ja ota yhteys valtuutettuun huol-
toliikkeeseen.
Puhdista pesuainelokerikko ja kiinnitä
putki tiukasti paikalleen.
Noudata maksimitäyttömääriä (katso
Ohjelmataulukko). Valitse siliäville tekstii-
leille ohjelma SILIÄVÄT+.
Käänny valtuutetun huoltoliikkeen puo-
leen, saatavilla on lisävaruste yli 1m:n
poistokorkeutta varten.
Kytke virta pois laitteesta ja irrota pisto-
tulppa pistorasiasta, puhdista veden-
poistopumppu (katso kappale
“Vedenpoistopumpun puhdistus”).
HÄLYTYS-merkkivalo vilkkuu.
Jos koneessa on sifoniliitäntä:
Viemäri on tukossa.
Kone ei voi pumpata ulos kaikkea
pesuvettä, koska poistoletku on mutkalla tai tukossa tai vedenpoistopumppu on tukossa.
Puhdista viemäri.
Kytke virta pois laitteesta ja irrota pisto-
tulppa pistorasiasta. Tarkista vedenpois-
topumppu ja puhdista tarvittaessa.
25
Page 26
HäiriöMahdollinen syyKorjaus
Luukku ei avaudu virran
ollessa kytketty pesukoneeseen.
Luukku on lukkiutunut korkean
vedenpinnan tai korkean lämpötilan
vuoksi (luukun merkkivalo palaa).
Odota, kunnes luukun merkkivalo sam-
muu.
Jos luukun avaaminen on kuitenkin vält-
tämätöntä:
Käännä ohjelmanvalitsin SEIS-asentoon.
Käännä ohjelmanvalitsin kohtaan
VEDENPOISTO. Paina KÄYNNISTYS/
TAUKO-painiketta.
Kun vesi on pumpattu pois koneesta,
luukun voi avata.
Kone jatkaa pesuohjelmaa sähkökatkon
päätyttyä.
Sähkökatko pesuohjelman
aikana. (Kaikki merkkivalot
ovat sammuneet.)
Pesuainelokerikkoon keräytyy pesuainejäämiä.
Huuhteluvesi on sameaa.
Sähkölaitos on mahdollisesti katkaissut sähkönsyötön.
(Luukku pysyy turvallisuussyistä lukittuna 2 minuuttia.)
Vesihana ei ole kokonaan auki.Avaa vesihana täysin auki.
Vesihanan tai pesukoneen vedenottoletkun liitoksen sihti on tukossa.
Syynä on luultavasti pesuaine, jonka
silikaattipitoisuus on korkea.
Jos pesutulos ei ole tyydyttävä
Jos pyykki on harmaata ja rumpuun
kerääntyy kalkkia
• Pesuainetta on annosteltu liian vähän.
• Pesuainevalinta ei ole oikea.
• Vaikeita tahroja ei ole käsitelty etukäteen.
• Ohjelmaa ja lämpötilaa ei ole oikein valittu.
• Kun pesuainetta on annosteltu koneeseen, pesuaineen yksittäiset komponentit eivät ole jakautuneet oikeassa suhteessa.
Jos pyykissä on vielä harmaita läiskiä
• Voide-, rasva- tai öljytahroja sisältävä pyykki on
pesty liian pienellä pesuainemäärällä.
• Pyykki on pesty liian alhaisessa lämpötilassa.
• Usein syynä on, että huuhteluainetta – erityisesti
jos kyseessä on huuhteluainetiiviste – on tarttunut
pyykkiin. Pese pois tällaiset tahrat mahdollisimman pian ja käytä kyseistä huuhteluainetta
varoen.
Jos tarvitset ottaa pyykin pois koneesta
sähkökatkon aikana:
Käännä ohjelmanvalitsin SEIS-asentoon.
Suorita hätätyhjennys (katso kappale
“Hätätyhjennys”).
Noin 2 minuutin kuluttua luukku aukeaa
kahvasta vetämällä.
Sulje vesihana. Ruuvaa auki vesihanan ja
pesukoneen vedenottoletkun liitokset ja
puhdista sihdit.
Ei huononna pesutulosta, käytä tarvittaessa nestemäistä pesuainetta.
Jos vesi vaahtoaa vielä viimeisen huuhtelun jälkeen
• Nykyaikaiset pesuaineet voivat muodostaa vaahtoa vielä viimeisessäkin huuhtelussa. Pyykki on
kuitenkin riittävän hyvin huuhdeltu.
Jos pyykissä on valkoisia läiskiä
• Läiskät johtuvat nykyaikaisten pesuaineiden liukenemattomista ainesosista. Kyseessä ei ole riittämätön huuhtelu.
Ravistele tai harjaa pyykit. Pyykin voi mahdollisesti pestä nurin tällaisten läiskien välttämiseksi
jatkossa. Tarkista pesuainevalinta, käytä mahdollisesti nestemäistä pesuainetta.
26
Page 27
Hätätyhjennys
• Jos pesukone ei tyhjennä pesuvettä ulos
koneesta, on suoritettava hätätyhjennys.
• Jos pesukone on sijoitettu tilaan, jossa lämpötila
voi laskea pakkasen puolelle, hätätyhjennys on
suoritettava, jos jäätyminen on mahdollista.
Veden tyhjennyksen lisäksi: Ruuvaa vedenottoletku irti vesihanasta ja aseta se lattialle, tyhjennä
vedenpoistoletku.
irrota pistotulppa pistorasiasta ennen hätätyhjennyksen suorittamista!
Varo! Hätätyhjennyksen yhteydessä poistuva vesi voi olla kuumaa. Palovammojen
vaara! Anna pesuveden jäähtyä ennen hätätyhjennyksen suorittamista!
jennysastiaan.
luukkua alaspäin ja vedä se pois.
3. Ota hätätyhjennysletku pidikkeestään.
4. Aseta tyhjennysastia alle.
5. Irrota hätätyhjennysletkun tulppa kääntämällä sitä
vastapäivään ja vedä tulppa irti.
Vesi poistuu koneesta. Veden määrästä riippuen
voit joutua tyhjentämään tyhjennysastian välillä.
Sulje hätätyhjennysletku astian tyhjentämisen
ajaksi tulpalla.
Kun kaikki vesi on poistunut koneesta:
6. Työnnä tulppa tiukasti hätätyhjennysletkuun ja
kiristä se kiinni kääntämällä myötäpäivään.
7. Aseta hätätyhjennysletku pidikkeeseensä.
8. Asenna luukku paikalleen ja sulje se.
27
Page 28
Lapsilukkopsilukko
Kun lapsilukko on aktivoitu, luukkua ei voi sulkea eikä
pesuohjelmaa voi käynnistää.
Lapsilukon asettaminen:
Käännä lukituksen väännintä (luukun sisäpuolella)
kolikolla myötäpäivään vasteeseen saakka.
1
Lapsilukon vapauttaminen:
Käännä väännintä kolikolla vastapäivään vasteeseen
saakka.
Varoitus! Väännin ei saa olla asetuksen jälkeen alaspainetussa asennossa, sillä silloin
lapsilukko ei ole aktivoitunut! Vääntimen
tulee olla kuvan mukaisessa asennossa.
Asennukseen liittyvät turvallisuusohjeetkseen liittyvät turvallisuusohjeetrvallisuusohjeet
• Älä kallista pesukonetta sen etuosan tai oikean
kyljen suuntaan (edestäpäin katsoen). Sähköosat
voivat kastua!
• Tarkista, että koneessa ei ole kuljetuksen aikana
syntyneitä vaurioita. Vioittunutta laitetta ei saa
missään tapauksessa kytkeä sähköverkkoon.
Käänny vauriotapauksissa laitteen toimittajan
puoleen.
• Varmista, että kaikki kuljetustuet on irrotettu,
katso “Kuljetustukien poistaminen”. Muussa
tapauksessa laite tai sen vieressä olevat kalusteet
voivat vahingoittua linkouksen yhteydessä.
• Kiinnitä pistoke aina määräysten mukaisesti
asennettuun suojamaadoitettuun pistorasiaan.
• Varmista ennen laitteen käyttöönottoa, että arvokilvessä mainitut verkkojännite ja virtalaji vastaavat asennuspaikan arvoja. Vaaditut sulaketiedot
on myös mainittu arvokilvessä.
• Virtajohdon saa vaihtaa vain valtuutettu huoltoliike tai.
29
Page 30
Laitteen asennus
Laitteen kuljetus
• Älä kallista pesukonetta sen etuosan tai oikean
kyljen varaan (edestä päin katsoen). Muussa
tapauksessa sähköosat voivat kastua.
• Älä koskaan kuljeta laitetta ilman kuljetustukia.
Poista kuljetustuet vasta asennuspaikalla!
Jos pesukonetta kuljetetaan ilman kuljetustukia,
laite saattaa vahingoittua.
• Älä koskaan nosta pesukonetta luukun ollessa
auki. Älä myöskään nosta sitä jalustasta tukien.
Kuljetus tavarakärryillä:
• Aseta laite tavarakärryyn vain sivusuunnassa.
Tavarakärryjen lavat eivät saa olla pitemmät kuin
24 cm, muuten ne voivat vaurioittaa laitetta.
Kuljetustukien poistaminen
Huomio! Kuljetustuet on ehdottomasti poistettava
ennen laitteen käyttöönottoa! Säilytä kaikki kuljetustuet laitteen myöhempää mahdollista siirtoa varten
(esim. asunnon vaihto).
1. Avaa molemmat letkunpidikkeet laitteen takaa ja
vapauta letkut sekä virtajohto.
2. Irrota letkunpidikkeet laitteesta vetämällä niitä
voimakkaasti.
30
Page 31
3
3. Ruuvaa auki kaksi ruuvia A erikoisavaimella E.
4. Ruuvaa auki neljä ruuvia B erikoisavaimella E.
5. Poista kuljetuskisko C.
6. Ruuvaa neljä ruuvia B takaisin paikalleen.
7. Sulje kaksi suurta aukkoa sulkutulpilla D.
8. Irrota ruuvi F sekä jousi erikoisavaimella E.
9. Sulje aukko sulkutulpalla G.
Laitteen mukana toimitetaan erikoisavain E
sekä sulkutulpat D (2 kpl) ja G (1 kpl).
Huomio! Paina sulkutulppia voimakkaasti niin,
että ne kiinnittyvät paikalleen takaseinään (laitteen
sisäosan suojaus roiskevesiltä).
Huomio! Paina sulkutulppaa voimakkaasti niin,
että se kiinnittyy paikalleen takaseinään (laitteen
suojaus roiskevedeltä).
Asennuspaikan valmistelu
• Asennuspaikan on oltava puhdas ja kuiva. Lattia
ei saa olla vahattu tai muuten liukaspintainen,
jotta laite ei pääse siirtymään paikaltaan.
Älä käytä voiteluainetta apuna laitteen paikalleen
siirtämisessä.
• Pesukoneen sijoittamista korkeanukkaisen maton
päälle tai vaahtomuovitaustaiselle lattiapinnalle ei
suositella, sillä laitteen vakautta ei voida tällöin
taata.
• Jos lattiamateriaali on pienistä paloista valmistettu, pesukoneen alle on laitettava kumimatto.
• Älä koskaan yritä tasoittaa lattian pieniä epätasaisuuksia laittamalla puuta, pahvia tai muuta vastaavaa koneen alle. Laite tasapainotetaan
säädettävien jalkojen avulla.
• Jos pesukoneen sijoittamista kaasu- tai hiililieden
vierelle ei voida tilan puutteen vuoksi välttää,
asenna lieden ja pesukoneen väliin lämpöä eristävä levy (85 x 57 cm), joka on päällystetty liedenpuoleiselta sivultaan alumiinifoliolla.
• Pesukonetta ei saa sijoittaa tilaan, jossa lämpötila
laskee alle 0°C. Jäätyminen voi aiheuttaa vahinkoa!
• Vedenottoletku ja poistoletku eivät saa olla taittuneina tai litistyneenä.
31
Page 32
Asennus betonisokkelin päälle
Kun pesukone sijoitetaan betonisokkelin päälle,
betonin päälle on asennettava aluslevyt, joiden päälle
pesukone asetetaan. Aluslevyjä on saatavilla valtuutetusta huoltoliikkeestä. Varaosanumero on 645 425 058.
Asennus epävakaalle alustalle
Jos pesukone asennetaan epävakaalle alustalle, esimerkiksi periksi antavalle lautalattialle, ruuvaa kiinni
ainakin kahteen lattiapalkkiin vähintään 15 mm:n
paksuinen, vedenkestävä puulevy. Sijoita pesukone
mahdollisuuksien mukaan huoneen nurkkaan, sillä
nurkassa puulattia on tukevin ja aiheuttaa sen vuoksi
vähiten resonanssivärähtelyä.
Epätasaisen lattian vaatimat toimenpiteet
3
Jos pesukone ei tästä huolimatta pysy paikallaan linkouksen aikana, toimi seuraavasti:
1. Säädä kolme tavallista jalkaa 10 mm:n mittaan.
2. Pidennä automaattijalkaa (vasen takajalka) käsin
3. Tarkista koneen tasapaino tarvittaessa vesivaa'an
Automaattinen säätöjalka: Pesukoneen
vasen takajalka on jousivalmisteinen. Sen
ansiosta laite pysyy hyvin tasapainossa
myös suurilla linkouksen kierrosluvuilla.
Käytä laitteen mukana toimitettua, kuljetustukien
poistamiseen tarkoitettua erikoisavainta.
Jos automaattinen säätöjalka ei tällöin ulotu lattiaan asti:
riittävään mittaan.
avulla.
Huomio! Älä koskaan yritä korjata lattian pieniä
epätasaisuuksia laittamalla puunpaloja, pahvia tai
vastaavaa koneen alle. Säädä koneen asento
säädettävien jalkojen avulla.
32
Page 33
Sähköliitäntähköliitäntä
Verkkojännitteen, virtalajin ja vaaditun sulakkeen tiedot on merkitty arvokilpeen. Arvokilpi on kiinnitetty
luukun taakse.
;
Tämä laite vastaa seuraavia
EU-direktiivejä:
– “Pienjännitedirektiivi”
73/23/EWG muutoksineen
– “EMV-direktiivi” 89/336/EWG
muutoksineen
Liitäntä vesijohtoverkkoonesijohtoverkkoon
3
Huomio!
– Kylmään veteen liitettävää laitetta ei saa liittää
– Liitännässä saa käyttää vain uusia letkuliitännän
Pesukone on varustettu turvajärjestelmällä,
joka estää veden takaisinvirtauksen vesijohtoverkkoon (esim. Saksassa: DVGW-määräykset). Tämän turvajärjestelmän lisäksi
asennuksessa ei tarvita muita turvajärjestelmän.
lämpimään veteen!
osia!
Sallittu vedenpaine
Vedenpaineen on oltava vähintään 1 bar (= 10N/cm
= 0,1 MPa), korkeintaan 10 bar (= 100N/cm
=1MPa).
• Jos vedenpaine on yli 10 bar, tarvitaan paineenalennusventtiili.
• Jos vedenpaine on alle 1 bar: Ruuvaa vedenottoletku laitteen puolelta irti magneettiventtiilistä ja
irrota virtausmittari (poista myös suippokielinen
sihti ja sen takana oleva kumilevy). Aseta sihti
takaisin paikalleen.
2
2
33
Page 34
Vedenotto
Pesukoneen mukana toimitetaan paineletku, jonka
pituus on 1,5m.
Jos tarvitset pitemmän vedenottoletkun, käytä ainoastaan valtuutetusta huoltoliikkeestä saatavilla olevaa VDE-hyväksyttyä täydellistä letkusarjaa, jossa on
valmiiksi asennetut kiinnitysruuviosat.
– Pesukoneille, joissa ei ole Aqua Control -turvajär-
jestelmää, on saatavilla letkusarjoja, joiden pituus
on 2,2m, 3,5m ja 5m.
– Pesukoneille, joissa on Aqua-Control-turvajärjes-
telmä, on saatavilla letkusarjoja, joiden pituus on
2,0m, 2,9m ja 3,9m.
Huomio! Älä missään tapauksessa leikkaa letkua jatkamista varten!
3. Tarkista ennen koneen käyttöönottoa, että liitos ei
Tiivisterenkaat on joko kiinnitetty letkuruuviosan muovimuttereihin tai ne toimitetaan
pesukoneen mukana omassa pakkauksessaan. Älä käytä mitään muita tiivisteitä!
vinoon.
alaspäin, vaan kuvan mukaisesti siten, että letku
kääntyy oikealle tai vasemmalle.
teellä R 3/4 (tuumaa).
Huomio! Kiristä letkuruuvi vain käsin.
vuoda avaamalla vesihana varovasti.
34
Page 35
Vedenpoisto
Vedenpoistoletkun voi kiinnittää joko viemäriputkeen, pesu- tai kaatoaltaaseen tai kylpyammeeseen.
Jos vedenpoistoletku on liian lyhyt, jatko-osana
(korkeintaan 3m lattialla ja sen jälkeen enintään
80 cm:n nousu) saa käyttää vain alkuperäisletkua.
Valtuutetusta huoltoliikkeestä on saatavilla vedenpoistoletkuja, joiden pituus on 2,7 ja 4m.
Huomio! Varmista, että vedenpoistoletkuun ei jää
mutkia.
Vedenpoisto viemäriliitäntään
Letkun päässä oleva putkiliitin sopii kaikentyyppisiin
viemäriliitäntöihin.
Asenna letkuliittimen/viemäriputken liitokseen letkunkiristin.
Vedenpoisto altaaseen
Huomio!
– Pieni pesuallas ei sovi pesukoneen vedenpois-
toon, sillä vesi voi tulvia yli!
– Vedenpoistoletkun pää ei saa olla veden pinnan
alapuolella, sillä vesi voi imeytyä takaisin pesukoneeseen!
– Jos vedenpoistoletku kiinnitetään pesualtaaseen
tai kylpyammeeseen, letkun paikallaan pysyminen
on varmistettava seinään kiinnitettävällä letkunpidikkeellä. Ulospumpatun veden paine voi muuten
irrottaa letkun altaan reunasta.
Kiinnitä letkunpidike narulla vesihanaan tai seinään.
Veden poistokorkeus yli 1mrkeus yli 1m
Pesukoneessa on poistopumppu, joka pumppaa
pesu/huuhteluveden ulos koneesta. Pumppu poistaa
veden enintään 1m korkeuteen koneen seisontakorkeudesta mitattuna.
Jos poistokorkeus on yli 1m, ota yhteys valtuutettuun huoltoliikkeeseen.
35
Page 36
Asennus keittiön/kodinhoitohuoneen /kodinhoitohuoneen
työtason alleyötason alle
Huomio:
• Huomioi, että vesihanaan ja pistorasiaan on ulotuttava helposti myös laitteen asennuksen jälkeen.
• Sähkö- ja vesiliitännät sijoitetaan laitteen sivulle,
sillä laitteen takana ei ole tarpeeksi tilaa.
Keittiön/kodinhoitohuoneen työtason korkeus 85 cm
Kun pesukoneen oma työtaso on irrotettu, sen voi
asentaa täysin umpinaisen ja yhtenäisen keittiön/
kodinhoitohuoneen työtason alle, kun tason korkeus
on 85 cm. Laitteen korkeus madaltuu tällöin noin
82 cm:in.
Työtason alle asennettaessa tarvitaan erillinen asennussarja, joita on saatavilla valtuutetusta huoltoliikkeestä.
1
Varoitus! Kun pesukone asennetaan työtason alle siten, että sen oma työtaso irrotetaan, laitteen päälle on
roiskevesisuojaukseksi:
– asennettava suojalevy, joka kiinnitetään
erikoisruuveilla. Lisäksi
– laitteen yläetureunaan on liimattava tiivis-
telista.
Pesukoneen saa kytkeä sähköverkkoon ja
ottaa käyttöön vasta näiden toimenpiteiden
jälkeen.
Suojalevy, erikoisruuvit ja tiivistelista sisältyvät työtason alle asennuksen asennussarjaan.
Vaadittu syvyysmitta (vähimmäismitta, mm)
600min
820min
600min
Keittiön/kodinhoitohuoneen työtason korkeus 90 cm tai
enemmän
1
Jos työtason korkeus on 90 cm tai enemmän, pesukone työnnetään kaappisyvennykseen irrottamatta
laitteen omaa työtasoa.
36
Varoitus! Kun pesukone asennetaan työtason alle keittiössä/kodinhoitohuoneessa,
jossa työtason korkeus on 90 cm tai enemmän, laitteen oma työtaso on jätettävä paikalleen roiskevesisuojaksi. Muussa
tapauksessa roiskevesisuojaus ei ole riittävä.
Page 37
Takuu/Huoltokuu/Huolto
Takuu
Tuotteella on kahden (2) vuoden takuu.
Takuuehdot noudattavat alan yleisiä ehtoja ja niitä on
saatavissa myyjäliikkeestä tai maahantuojalta. Ostokuitti säilytetään, koska takuun alkaminen määritetään ostopäivän mukaan.
Korvaus huollosta voidaan periä myös takuuaikana:
• aiheettomasta valituksesta
• ellei käyttöohjetta ole noudatettu
Huolto
Kuluttajaneuvonta
Tuotettasi tai sen käyttöä koskeviin kysymyksiin saat
vastauksen kuluttajaneuvonnastamme soittamalla
numeroon 0200-2662 (0,1597e/min (0,95 mk/
min)+pvm).
Huollot ja mahdolliset korjaukset on annettava valtuutetun huoltoliikkeen tehtäväksi. Lähimmän valtuutetun huoltoliikkeen numeron löydät soittamalla
numeroon 0200-2662
(0,1597e/min (0,95 mk/min)+pvm),*
Varmistaaksesi laitteesi moitteettoman toiminnan,
vaadi aina käytettäväksi sopivinta, siis alkuperäistä
varaosaa.
* Mainitse soittaessasi tuotteen merkki. Kopioi arvokilvestä tuotteen tiedot alla olevaan kohtaan, niin ne
löytyvät helposti, jos sinun pitää ottaa yhteys huoltoliikkeeseen.