Elektro helios SN6009, SN5009 User Manual

BRUKSANVISNING KÄYTTÖOHJE
SPIS - LIESI
SN 5009 - SN 6009
Turvallisuus
Liedet kehittyvät, ja uudessa liedessäsi on uusia toimintoja ja ominaisuuksia. Lue sen vuoksi ohjeet huolellisesti. Kun käytät ja hoidat liettäsi oikein, sinulla on siitä iloa ja hyötyä vuosikausiksi. Kiinnitä erityistä huomiota symbolilla
-merkittyihin turvallisuusohjeisiin, jotta et turhaan vahingoittaisi itseäsi, muita tai liettä. Liesi on tarkoitettu normaaliin kotitalouskäyttöön. Säilytä käyttöohje myös mahdollista seuraavaa omistajaa varten.
Lapset
Suosittelemme vähintään 40 cm laskutilaa lieden molemmin puolin. Vaihtoehtoisesti liesi voidaan asentaa siten, että toisella puolella on seinä tai kaappi ja toisella puolella laskutila.
Keittotason suojan (lisävaruste) tulee olla asennettu ja luukkujen turvasalvan toiminnassa.
Pidä lapsia silmällä. Astiat, keittolevyt ja uuni kuumenevat ja pysyvät kuumina jonkin aikaa lieden käytön jälkeen. Niihin koskeminen voi aiheuttaa palovammoja.
Asennus
Lieden asennuksen ja mahdolliset korjaukset saa suorittaa vain asennusoikeudet omaava huoltoliike tai henkilö. Puutteellisesti suoritettu työ saattaa heikentää lieden toimintaa ja aiheuttaa henkilö-ja/ tai omaisuusvahinkoja.
Liesi on painava, reunat ja kulmat, joihin sinun ei yleensä tarvitse koskea, saattavat olla teräviä. Käytä käsineitä liettä siirrettäessä.
Kaatumisesteen tulee olla asennettu. Silloin liesi ei kaadu epätavallisenkaan kuormituksen johdosta.
Puhdistus
Pidä keittolevyt ja uuni puhtaina hygienia- ja turvallisuussyistä. Rasva ja roiskeet käryävät kuumennettaessa ja aiheuttavat pahimmassa tapauksessa palovaaran.
Varo vaurioittamasta luukun lasia puhdistuksen yhteydessä. Jos lasin reunoihin tulee säröjä, se saattaa särkyä muutaman lämmityskerran jälkeen.
Hoito ja huolto
Käännä kaikki vääntimet nolla-asentoon ennen lampun vaihtoa.
Huollot ja mahdolliset korjaukset on annettava valtuutetun huoltoliikkeen tehtäväksi. Varmistaaksesi laitteesi moitteettoman toiminnan vaadi aina käytettäväksi sopivinta, siis aIkuperäistä varaosaa.
Romutus
Auta ehkäisemään vahingot lieden romuttamisen yhteydessä: kun lieden kaapeli on irrotettu liesirasiasta, katkaise kaapeli lieden puoleisesta päästä ja poista uunin luukun turvalukitus toiminnasta.
Käyttö
Älä koskaan jätä kiehuvaa öljyä tai rasvaa, parafiinia tai muuta helposti syttyvää ainetta liedelle ilman valvontaa. Tulipalon sattuessa käännä vääntimet nolla-asentoon ja katkaise virta liesituulettimesta. TUKAHDUTA TULI KANNEN AVULLA, ÄLÄ KOSKAAN KÄYTÄ VETTÄ.
Käytä vain keittolevyä ja uunia varten suunniteltuja astioita.
Varmista, että lieden vääntimet ovat nolla asennossa, kun liettä ei käytetä.
2
Sisällysluettelo
Turvallisuus 2
Opi tuntemaan 3
Vääntimet ja merkkivalot 4
Ennen lieden käyttöönottoa 6
Lieden käyttö 6
Uuni 7
Leivontataulukko 8
Ruoanvalmistustaulukko / grillaus 9
Hoito ja puhdistus 10
Huolto 12
Pakkauksen purkaminen 13
Opi tuntemaan:
Liesi
Tekniset tiedot 13
Asennus 14
Turvavarusteiden asentaminen 15
Sähköliitäntä 16
Neuvoja ja vinkkejä käytännön ongelmiin 17
Neuvoja ja vinkkejä teknisiin ongelmiin 18
SN 5009 SN 6009
1
2
3
4
1
2
3
5
4
1. Keittotaso
2. Vääntimet ja merkkivalot
3. Uuni
4. Jalusta
5. Säilytyslaatikko
3
Vääntimet ja merkkivalot
SN 5009
SN 6009
4
235
1
4
1. Keittolevyjen tehonvalintavääntimet
2. Uunin toiminto-väännin
3. Uunin lämpötilan valitsin
4. Lieden merkkivalo
5. Uunin merkkivalo
Keittolevyt
Liedessä on neljä valurautalevyä.
SN 5009
1
23 5
SN 6009
4
Uuni
Tiedot siitä miten käytät toimintoja, löydät kappaleesta Lieden käyttö, sekä taulukoista käyttöohjeen lopussa. Voit valita seuraavista toiminnoista:
Ylä-/alalämpö
Ylälämpö
Alalämpö
Grilli
Uuni on pinnoitettu sileällä emalilla. Uunin luukun rakenne on kaksiosainen. Luukun lasit ovat sisäpinnoiltaan lämpöä heijastavat, jonka ansiosta luukun ulkopinnan lämpötila on alhainen. Katso kappaleesta Hoito ja puhdistus, kuinka luukun osat voi puhdistaa.
Säilytyslaatikko (vain mallissa SN 6009)
Uunivalaisin
Uunin alla on varusteiden säilytyslaatikko. Laatikko avataan nostamalla hieman kahvasta ja vetämällä sitten ulospäin.
Turvavarusteet
· Lapsiturvallisuus paranee, jos luukun salpa eli lapsilukko ja keittotason suoja (lisävaruste) on toiminnassa.
· Lisäksi suosittelemme vähintään 40 cm leveää laskutilaa lieden molemmin puolin.
KEITTOTASON SUOJA asennetaan estämään lapsia kaatamasta kuumia nesteitä päälleen.
KAATUMISESTEEN pitää olla asennettuna, ettei liesi kaadu normaalia suuremmankaan kuormituksen yhteydessä, esim. jos lapsi istuu avonaisen uunin luukun päälle. Kaatumiseste toimii vain, jos liesi on työnnetty paikalleen.
LUUKUN SALVAN eli lapsilukon ansiosta lasten on vaikeampi avata uunin luukkua.
Nosta luukun salpaa, kun haluat avata luukun.
5
Ennen lieden käyttöönottoa
Puhdista varusteet
Pese leivinpelti, uunipannu ym. lämpimällä vedellä ja astianpesuaineella. Huuhtele ja pyyhi kuivaksi.
Polta uunin suojarasva
Pidä lapsia silmällä! Uuni tulee erittäin kuumaksi.
1. Valitse ylä-/alalämpö ja korkein lämpötila. Uunin luukun pitää olla kiinni.
2. Tuuleta keittiö. Katkaise virta uunista, kun käry ja savuaminen on lakannut.
3. Puhdista uuni, luukku ja kannattimet lämpimällä vedellä ja astianpesuaineella. Pyyhi kuivaksi.
Lieden käyttö
Keittolevyt
Älä koskaan jätä kiehuvaa öljyä tai rasvaa, parafiinia tai muuta helposti syttyvää ainetta liedelle ilman valvontaa. Tulipalon sattuessa käännä keittolevyjen vääntimet 0-asentoon ja katkaise virta liesituulettimesta. TUKAHDUTA TULI KANNEN AVULLA,ÄLÄ KOSKAAN KÄYTÄ VETTÄ.
Keittolevyjen tehonvalintavääntimissä on kiinteät asennot 1-6. Asennossa 6 teho on suurimmillaan. Vääntimiä voi kääntää sekä myötä- että vastapäivään. Lieden punainen merkkivalo syttyy, kun väännin käännetään nolla-asennosta. Alkuvaiheessa voit ensin kiehauttaa ruoan suurimmalla teholla ja pienentää sen jälkeen tehoa. Ajan myötä opit valitsemaan sopivan vääntimen asennon valmistettavan ruoan, ruokamäärän ja keittoastian mukaan. Käytä kantta energiankulutuksen alentamiseksi. Älä unohda kytkeä virtaa pois keittolevyistä!
Keittoastioiden valinta
Ajan- ja energiansäästön vuoksi pitäisi kattilan/ paistinpannun pohjan olla
· vähintään yhtä suuri kuin keittolevy. Jos pohja on liian pieni, ruoka palaa helposti kiinni levyyn mahdollisen ylikiehumisen yhteydessä.
· hieman kovera ts. kaarella sisäänpäin, koska se tasoittuu lämmetessään.
Alumiinilla on hyvä lämmönjohtokyky, mutta saattaa jättää tasolle hopeanvärisiä tahroja. Tahrat häviävät tehokkaalla puhdistuksella. Ostaessasi uutta keittoastiaa, valitse mieluiten ruostumaton kerrospohjainen kattila.
6
Loading...
+ 12 hidden pages