Electrolux EKC 6723, EKC 6725 User Manual [fi]

Suomi

Tärkeää turvallisuustietoa

Nykyinen liesiteknologia on pitkälle kehittynyttä. Tutustu huolellisesti tässä kirjassa annettuihin turvallisuusja käyttöohjeisiin. Se on paras tapa välttyä turhilta vahingoilta ja samalla varmistua siitä, että uudesta hankinnasta on iloa ja hyötyä vuosiksi eteenpäin.

Liesi on tarkoitettu normaaliin kotitalouskäyttöön. Jos luovut siitä joskus tulevaisuudessa, muista antaa tämä kirja seuraavalle käyttäjälle.

Lasten turvallisuus

Lieden molemmilla puolilla tulee olla vähintään 40 cm levyinen työtaso. Liesi voidaan asentaa paikalleen myös siten, että sen toisella puolella on seinä tai korkeampi kaappi ja toisella työtaso.

Lapsia on pidettävä silmällä. Astiat, keittoalueet ja uuni lämpiävät polttavan kuumiksi. Ne myös pysyvät sellaisina jonkin aikaa lieden käytön jälkeen. Pelkkä kosketus voi aiheuttaa vakavia palovammoja.

Laite on sijoitettava lattialle. Jos kuitenkin haluat sijoittaa laitteen sokkelin päälle, varmista, että laite on vaakasuorassa ja kiinnitetty kunnolla paikalleen.

Asennus

Lieden asennus on aina paras jättää valtuutetun huoltoliikkeen tehtäväksi. Mahdolliset työvirheet saattavat vahingoittaa liettä tai johtaa vakaviin henkilötai omaisuusvahinkoihin.

Varo ettet loukkaa itseäsi. Liesi on painava ja siinä voi olla teräviä reunoja ja ulokkeita. Käytä suojakäsineitä nostojen ja siirtojen aikana.

Puhdistus

Pidä keraaminen taso ja uuni puhtaana. Rasva ja roiskeet käryävät kuumetessaan. Ne voivat pahimmassa tapauksessa sytyttää tulipalon.

Varo, ettei luukun lasi vaurioidu. Pienetkin reunasäröt voivat johtaa lasin täydelliseen rikkoutumiseen muutaman lämmityskerran jälkeen.

Hoito ja huolto

Käännä kaikki säätimet nolla-asentoon ennen uunilampun vaihtamista.

Huollot ja mahdolliset korjaukset on aina paras jättää valtuutetun huoltoliikkeen tehtäväksi.

Romutus

Käänny valtuutetun huoltoliikkeen puoleen, jos liesi on kytkettävä pois sähköverkosta. Kiinteästi liitetyn sähköjohdon turvallinen irrottaminen vaatii oman ammattitaitonsa.

Romutettava sähköliesi on toimitettava paikallisen kierrätyskeskuksen osoittamaan keräyspaikkaan.

Lieden käyttö

Katkaise liedestä välittömästi virta ja käänny valtuutetun huoltoliikkeen puoleen, jos keraaminen taso vaurioituu. Ylikiehuva keitos tai puhdistuksessa käytettävä neste voi tunkeutua jännitteellisiin osiin ja aiheuttaa oikosulun. Älä koskaan aseta alumiinifoliota, muovia tms. lieden päälle, jossa se voi sulaa tai syttyä tuleen.

Älä jätä sulatettavaa rasvaa, parafiinia tai muuta syttymisaltista ainetta liedelle hetkeksikään ilman valvontaa. Tulipalon sattuessa käännä kaikki säätimet nolla-asentoon ja katkaise liesituulettimen virta. TUKAHDUTA LIEKIT ASTIAN KANNEN AVULLA. Älä käytä sammuttamisessa vettä.

Käytä ainoastaan keraamista tasoa ja uunia varten suunniteltuja astioita.

Astioissa on oltava tasainen pohja. Muuten ne johtavat heikosti lämpöä. Kuperapohjaiset astiat liikkuvat lisäksi helposti pois paikaltaan. Varmista, että käännät kaikki säätimet nolla-asentoon, kun lopetat lieden käytön.

Käyttöohjeissa esiintyvät tunnukset

Kirjassa on tähdennetty tavallista tärkeämpiä asioita seuraavilla tunnuksilla:

Turvaohjeet

"Vaiheittain etenevät toiminnot Neuvoja ja vihjeitä

Ympäristönäkökohtia

Korotussokkeli

Lieden voi korottaa 90 cm:n korkeuteen asentamalla sen alle korotussokkelin. Korotussokkeleita on saatavilla jälleenmyyjältä tai valtuutetusta huoltoliikkeestä. Mainitse tilauksessa mallitunnus, tuotenumero sekä sarjanumero, jotka on merkitty uunin sisäseinään kiinnitettyyn arvokilpeen. Asennusohjeet toimitetaan sokkelin mukana.

53

Sisällysluettelo

Käyttäjälle

Tärkeää turvallisuustietoa

53

Lieden kuvaus:

54

Säätimet ja merkkivalot

55

Keraaminen taso

55

uuni

56

Ennen lieden käyttöönottoa:

57

Lieden käyttö:

57

Uuni

59

Uunin käyttö

60

Grillaus

61

Paistoja leivontataulukot

62

Hoito ja puhdistus:

63

Huolto ja varaosat

65

Neuvoja ja vihjeitä: Käytännön ongelmia

66

Neuvoja ja vihjeitä: Teknisiä ongelmia

67

Asentajalle

Pakkaus

68

Tekniset tiedot

68

Asennus

69

Sähköliitäntä

70

Tämä liesi täyttää seuraavien EU-direktiivien vaatimukset:

73/72 ETY – 90/683 ETY – 93/68 ETY – 89/ 336 ETY.

Lieden kuvaus:

Liesi

1

2

1. Keraaminen taso

2. Säätimet ja merkkivalot

3. Uuni

4. Säilytyslaatikko

5. Sokkeli

3

4

5

54

Säätimet ja merkkivalot

4

1

1.Keittoalueiden vääntimet

2.Uunin toimintovalitsin

3.Uunin lämpötilansäädin

4.Lieden merkkivalo

5.Uunin merkkivalo

Keraaminen taso

Keraamisella tasolla on neljä keittoaluetta, jotka käytön aikana kytkeytyvät päälle ja pois päältä tasaisin välein vääntimien asennosta riippuen. Keittoalueet on varustettu ylikuumenemissuojalla täydellä teholla tapahtuvan kuumentamisen turvaamiseksi. Kullakin keittoalueella on oma merkkivalo, joka sammuu vasta sitten kun alueen lämpötila alittaa 55° C.

Keraamisen tason lasipinta on kova ja sileä. Se sietää hyvin kuumuutta, kylmyyttä ja suuria lämpötilanvaihteluja. Taso voi kuitenkin rikkoutua esimerkiksi kovasta iskusta (putoava esine) tai lieteen kohdistuneen ylikuormituksen takia (astuminen tason päälle).

2

3

5

EKC 6723

Jälkilämmön merkkivalo

EKC 6725

Jälkilämmön merkkivalo

55

Electrolux EKC 6723, EKC 6725 User Manual

Uuni

Eri toiminnoista on yksityiskohtainen kuvaus kohdassa “Lieden käyttö”.

Toiminnot:

ylä-/alalämpö

alalämpö

ylälämpö

grilli

kiertoilma

sulatus

Uunin sisäpinnat ovat emalia. Luukku on kaksinkertainen ja sen ulko-osa on helposti irrotettavissa puhdistamista varten (ks. kohtaa “Hoito ja puhdistus”).

Uunin lämpötilan valitsin

Käännä lämpötilan valitsinta myötäpäivään valitaksesi haluamasi lämpötilan välillä 50°C ja 250°C (MAX).

Uunin merkkivalo (jos mallissa)

Keltainen merkkivalo syttyy, kun uunitoiminto on asetettu toimintaan.

Lämpötilan merkkivalo

Kun uunin lämpötila on asetettu, lämpötilan merkkivalo syttyy ja palaa kunnes uuni on saavuttanut asetetun lämpötilan; sen jälkeen valo syttyy ja sammuu, kun termostaatti kytkee ja katkaisee.

Säilytyslaatikko

Uunin alapuolella on säilytyslaatikko, jonka salpa avautuu nostamalla kevyesti kahvaa.

Turvavarusteet

KEITTOTASON SUOJA (lisävaruste) asennetaan estämään lapsia kaatamasta kuumia nesteitä päälleen.

LUUKUN SALVAN (lisävaruste) eli lapsilukon ansiosta lasten on vaikeampi avata uunin luukkua.

Nosta luukun salpaa, kun haluat avata luukun.

FO 2787

Uunin lämpötilansäädin

FO 2788

56

Ennen lieden käyttöönottoa:

Uunin puhdistus

Käytä puhdistamiseen lämpimällä vedellä ja astianpesuaineella kostutettua liinaa. Pyyhi uuni ja sen varusteet ja kuivaa ne huolellisesti.

Polta uunin suojarasva

Pidä lapsia silmällä. Uuni lämpiää nopeasti polttavan kuumaksi.

Uunia suojaava rasvakerros on poltettava pois ensikäytön yhteydessä.

1. Käännä uunin toimintovalitsin asentoon

ja valitse

korkein lämpötila.

 

2.Tuuleta keittiö ja katkaise uunin virta kun käry ja savuaminen on loppunut.

3.Puhdista uuni ja luukku lämpimällä vedellä ja käsitiskianeella. Huuhtele ja kuivaa ne huolellisesti.

Lieden käyttö:

Keraaminen taso

Katkaise liedestä välittömästi virta ja käänny valtuutetun huoltoliikkeen puoleen, jos keraaminen taso vaurioituu. Ylikiehuva ruoka tai puhdistuksessa käytettävä neste voi tunkeutua jännitteellisiin osiin ja aiheuttaa oikosulun.

Älä jätä sulatettavaa rasvaa, parafiinia tai muuta syttymisaltista ainetta liedelle hetkeksikään ilman valvontaa. Tulipalon sattuessa käännä kaikki valitsimet nolla-asentoon ja katkaise liesituulettimen virta. TUKAHDUTA LIEKITASTIAN KANNENAVULLA. Älä käytä sammuttamisessa vettä.

Älä koskaan aseta alumiinifoliota, muovia tms. lieden päälle, jossa se voi sulaa tai syttyä tuleen.

Keittoalueiden katkaisimina toimivat vääntimet ovat neliasentoisia (0 - 3), joista nolla vastaa katkaistua virtaa ja kolmonen suurinta tehoa. Kun väännintä käännetään, sen merkkivalo syttyy. Keraamisen tason ja keittoalueille asetettujen astioiden on oltava kuivia ennen virran kytkemistä. Kuumentaminen aloitetaan yleensä täydellä teholla ja väännitä käännetään myöhemmin pienemmälle tarpeen mukaan. Pienen totuttelun jälkeen kutakin astiaa ja sen sisältöä parhaiten vastaavat vääntimen asennot löytyvät helposti. Älä koskaan kuormita liettä painavilla esineillä tai käytä sitä väliaikaisena tavaroiden laskemisalustana (ostoskassin tyhjentäminen).

normaalia keittoaluetta

Vääntimet

Keittoalueet kytketään toimintaan kääntämällä vastaava keittoalueen väännin halutun tehotason kohdalle. Vääntimissä on asennot 0 - 3

0 - POIS PÄÄLTÄ

3 - Suurin teho

- Malli EKC 6723:

Keittoalueiden Vääntimissä on asennot 0 - 3, joista 3 vastaa suurinta tehoa. Kun väänninta käännetään, sen merkkivalo syttyy.

- Malli EKC 6725:

Liedessä on kahdenlaisia keittoalueita:

-3 normaalia keittoaluetta

Kuumentaminen aloitetaan yleensä täydellä teholla (3) ja väännintä käännetään myöhemmin pienemmälle teholle tarpeen mukaan.

- 1 muuntuva keittoalue (lieden vasemmalla puolella) Muuntuvalla keittoalueella on kaksi lämpöaluetta. Pienempi keittoalue kytketään toimintaan kääntämällä vastava väännin halutun lämpötilan kohdalle.

Molemmat keittoalueet kuumenevat, kun väännintä käännetään myötäpäivään maksimiteholle (3). Käännä sen jälkeen väännintä vasemmalle melkein asentoon „0“ saakka.

Naksahtava äänimerkki (klik) ilmaisee, että ulompi keittoalue on kytkeytynyt toimintaan.

Käännä väännintä sen jälkeen takaisin asentoon 3 ja siitä edelleen halutulle tehotasolle.

Huomaa, että molemmat lämpöaluet ovat nyt toiminnassa yhtä aikaa, joten ne kuumentavat yhdessä tehokkaammin kuin yksi keittoalue.

Jälkilämmön merkkivalo

Keittoalueilla on neljä jälkilämmön merkkivaloa, yksi kutakin keittoaluetta varten.

Vastaava merkkivalo sammuu vasta sen jälkeen, kun lämpötila on laskenut alle 50 °C, myös silloin kun keittoalue on kytketty pois toiminnasta.

muuntuva keittoalue

FO 2304

FO 2304

 

57

Keittoalueiden säätö:

POIS PÄÄLTÄ

0

 

 

 

 

Erittäin mieto

Vihannesten haudutus

 

 

Kala omassa leimessään

Mieto

1

Perunoiden tai keiton haudutus

 

 

 

Hidas

Suurten ruokamäärien keittäminen,

 

 

muhennokset ja keitot

Keskilämpö

2

Hidas paistaminen ja suurustaminen

 

 

 

Korkea

Nopea kalan tai lihan paistaminen

 

 

 

Pikakuumennus

3

Rasvan tai veden nopea kuumennus

 

 

 

Keittoastian valinta

Keraaminen taso asettaa keittoastian tyypille ja kunnolle suuremmat vaatimukset kuin tavallinen valurautalevy. Ota huomioon seuraavat asiat keittoastiaa valitessasi:

-Astioissa on oltava tasainen pohja. Muuten ne johtavat heikosti lämpöä. Kuperapohjaiset astiat liikkuvat lisäksi helposti pois paikaltaan.

-Alumiini johtaa hyvin lämpöä, mutta se saattaa jättää tasolle tahroja. Ne on paras poistaa lieden mukana toimitetulla puhdistusaineella.

-Karkeapohjainen emalitai lasiastia voi pidemmän päälle kuluttaa keraamista tasoa enemmän kuin muusta materiaalista valmistetut astiat.

Kun olet hankkimassa uusia astioita, katso että ne ovat ruostumatonta terästä ja että niissä on monikerroksinen ns. sandwich-pohja. Pohjan on ajan ja sähkönkulutuksen säästämiseksi oltava:

läpimitaltaan vähintään yhtä suuri kuin keittoalue. Muuten mahdollinen ylikiehuva ruoka palaa kiinni keittoalueeseen.

sileärakenteinen.

hieman kovera, jolloin se suoristuu lämmetessään.

58

Loading...
+ 14 hidden pages